About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Mansikkamaitua


Minne tämä heinäkuu katoaa? Istun tässä Tukholman keskustan kahvilassa painimassa isältä lainatun läppärin kanssa. Kotona vietetyn viikon aikana internetyhteytemme oli jostakin syystä muutamaa tuntia lukuunottamatta solmussa ja muutenkin halusin toki viettää vapaa viikon perheeni kanssa enkä tietokoneen. Lapsia ehtii tulla kova ikävä kymmenessä päivässä.

Olen siis nyt "kesätöissä" heinäkuussa laivalla verestämässä vanhoja tarjoilijantaitojani. Vaikka päivät ovat pitkiä ja tahti rankka on oikeasti kiva välillä tehdä sitä mitä osaa. Olen aina tykännyt asiakaspalvelusta ja ruuan ja viinin parissa työskentely on aika inspiroivaa tälläiselle foodielle, varsinkin kun laivalla voi oikeasti ylpeänä kantaa asiakkaalle annokset. Ja aina oman mielen pohjallekin jää monta esillepanovinkkiä, makuyhdistelmää ja uutta ruokaideaa muhimaan.

Helsinki-Tukholma väli on myös kiva aikataulullisesti sen puolesta, että meillä on päivällä useita tunteja vapaa-aikaa. Sen sijaan, että kärvistelisin päivien hidasta kulkua lapsia ikävöiden, päätin lähtiessäni, että nyt äiti on vähän lomalla töissä. Eli kuljeskelen kaupungilla, yritän etsiä kivan kahvilan, nautin jonkun erikoiskahvin, hengittelen syvään ihan turistina. Helsingissä tapasin edellis-työpassissa rakkaan ystäväni Virpin ja piipahdimme lounaalla Bulevard Socialissa, huomenna Virpi tulee taas kummityttöni Miran kanssa kaupunkiin, käydään vähän tyttösin juhlistamassa Miran 11v. synttäreitä. Eli kivoja pieniä kohtaamisia, kamerakin kulkee mukana, joten ehkä julkaisen vielä postauksen "Minun kesä-Helsinkini" Helsinkihän on minulle lähes yhtä eksoottinen kuin Tukholma.

 Mutta sillä välin rakkaat ystävät tehkää vaikka mansikkamaitoa!

Mansikkamaito
Tehosekoittimellinen perattuja mansikoita (kylmiä...)
Kylmää rasvatonta maitoa haluamasi paksuuden saavuttamiseksi tarvittava määrä.

Surauta, tarkista makeus ja lisää hiukan sokeria tarvittaessa ja nauti.

Ylellisemmän version saat toki vaikka vaniljajäätelöllä, mutta oikeasti, et kyllä tämän parempaa tarvitse. Ja tähn uppoaa ne torilta ostetut jo vähän pehmenneetkin mansikat. Eiliset mansikat aamupalajuomaksi!


Kohta sitä paitsi tehdään mustikkamaitoa! On kuulemma tulossa todella hyvä sato!

14 kommenttia:

  1. Maitua :) Otsikko osui ja upposi oululaiseen! Mansikka- ja mustikkamaidot maistuvat niin kesälle. Hauska tuo sun "kesätyö" ja takuulla inspiroivakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oululaasilla ja pohojalaasilla on enemmän yhteestä kun uskooskaan :)

      Poista
  2. Mää jo luulin, että tarjoilet siellä laivalla sitä mansikkamaitua.

    No joo onnistuit, alko tekeen mieli tätä kyseistä herkkua. Meillä tulee tänä vuonna oikein hyvin omiin tarpeisiin mansikoita joten laitan härvelit suurraamaan illalla.

    Myös mustikat on isoja ja ollaan vielä tänään menossa katsastamaan saataisko pakkanen täyteen mustikkaa tästä "omasta" mettästä.

    Kivat on kuvat ja mukavaa kesää!

    VastaaPoista
  3. Mullakin jäi sinne sato kotia kypsymään, olivat vielä pieniä raakileita, jos hyvin kasvaavat niin tosi paljon tuloo. Mulla on vähän varjoinen paikka niin satoon aika myöhäinen, mutta mitäs siitä. Viime vuonna ei riittäyt vielä pakkaseen, jospa tänä vuonna. 50 taimea, pitäis riittää sekä syöntiin että säilöntään 4 henkisele perjeelle.

    Kivaa kesää (alkavaa?) sullekin, pitääs joskus tulla katsastamaan teidän farmi ja turret (...kutsuu itsensä kylään hän....)

    VastaaPoista
  4. Jos haluat hiukan luksusta Helsingin päässä, hyvällä ilmalla muutaman tunnin ilokseen istuu Mattolaituri-kahvilassa Kaivopuistossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä Jonna, on korvan takana, nyt vaan alkaa jo päivät loppua kesken, tänään satoi, niin en viitsinytkään lhteä sinne kävelemään....

      Poista
  5. Varmasti hyvää...syötävän suloisen näköinen on kyl toi Hilja-neiti noissa kuvissa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuinka kiva Ulla, reseptieni ykköstestaaja, oot oikein kirjautunut! Sillä lailla!

      Poista
  6. No on, tämä on näitä lapsuuden herkkuja ja tietenkin ihan unohtunut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näillä eväin nyt pala Suomen kesää Brasilian talveen?

      Poista
  7. Näyttää maistuvan, ihana typsykkä! Mansikkamaitua onkin jo tullut tehtyä tänä kesänä pariin otteeseen. Mustikoita kuulemma tulee hirmusti mutta mä pelkään metsässä olemista niin etten uskalla mustikkaan lähteä (käärmeitä, ruumiita, eksymistä, hirvikärpäsiä...) mutta vanhemmat lupasi täyttää munkin pakkasen niillä. On mulla oltavat, kotisohvalla odottelen että mustikkalähetys saapuu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvä ystävä, Mitään noista yllämainituista ei kannata metsässä pelätä (paitsi ehkä ruumiita... LOL, anteeksi, melkein pissit housuissa!)
      Minä taas rakastan mettää, jos on meri-ihmisiä, järvi-ihmisiä jne. niin itse olen ehdottomasti metsä-ihminen. Sen sijaan marjanpoimintaan olen pikkuisen laiska, vaikka sekin ominaisuus alkaa vanhemmiten pikkuhiljaa muuttua. Silti ihaninta on kun kummityttöni tuo mnulle pakkaseen mökiltään poimittuja mustikoita... :) (ei mitään paineita Miina!)

      Poista
  8. Olen salaa vähän kateellinen kesätyöstäsi noiden Tukholma-päivien vuoksi... Tukholma on minusta aivan ihana paikka, etenkin kesäisin. Vaikka ymmärrän toki, että pieniä tirppiäisiä tulee ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no ehkei kadehtia kannata, mutta jos nyt bonuspuolia lasketaan, niin koskaan muulloin ei kyllä pääse nauttimaan kesäharhailusta Tukholmassa näin kiireettömästi ja ilman agendaa, oikeilla lomareissuilla kun on aina jotakin suunniteltua.

      Poista