About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 31. tammikuuta 2012

Lohi Kedgeree


Lohi Kedgeree, ruokalaji jota ei koskaan aiemmin ole tullut valmistettua, enkä ole tainnut syödäkään. Tähän intialaiseen, vai oliko se lähinnä Intiassa majailleiden englantilaisten kehittämään riisi-lohi pyttäriin törmää kyllä usein, siitä huolimatta minulla on aivan suunnattomia vaikeuksia muistaa ruuan oikea nimi, pakkaa aina tulla että Kedegree.

Näinhän se käypi ummikolle ja asiaan vihkiytymättömälle helposti.

Tämä on kyllä muuten mainio ruoka, johon voit käyttää vaikka uunilohen tähteet, lohtahan kun monessa taloudessa useimmiten kalaruuista  tehdä ja olisko vielä se uunilohi suosituimpia tapoja valmistaa se lohi?

Tuo ylläoleva kuva on otettu tekovaiheessa, nestettä on vielä reilusti jäljellä, lopullinen rakenne on aika kuiva - muilta osin paitsi maultaan.

Vaikka ainelista on pitkä, tämä valmistuu nopsaan ja huumaa tuoksullaan jo valmistuksen aikana.

Lohi Kedgeree
1 rkl oliiviöljyä
1 sipuli hienonnettuna
 pieni pala tuoretta inkivääriä, pieneksi silputtuna tai raasteena
1 kanelitanko
1/4 tl jauhettua kuminaa
1/4 tl jauhettua korianteria
1/4 tl jauhettua kurkumaa
200g basmatiriisiä
375ml kasvislientä
2 porkkanaa pieninä kuutioina
100g pakasteherneitä
100g pinaatin lehtiä
172 sitruunan mehu
400g kypsää lohta
(20g paahdettuja mantelilastuja tarjoiluun)

Kuumenna öljy isossa paistinpannussa, lisää sipuli ja mausteet ja paista muutama minuutti. Pieni tilkka vettä ehkäisee, ettei mausteet pala pohjaan. Lisää riisi, kasvisliemi, porkkanat ja herneet, kuumenna kiehuvaksi. Pienennä lämpö, laita kansi päälle ja anna hautua 15 min. Vettä voit lisätä tarvittaessa.

Kääntele pinaatin lehdet joukkoon, purista sitruunamehu ja anna muhia pari minuuttia. Lisää lopuksi lohi.


Ohje oli taattua Pirkka laatua Marian Lautasella -blogista :)





7 kommenttia:

  1. Kedgeree on muuten mestaikokki Eero Mäkelän 100 suosikkireseptin listalla. Tällainen tietoisku tuli mieleen!

    VastaaPoista
  2. Minä vaan kysyn, syödäänkö teillä ikinä makaronilaatikkoa ;-)

    VastaaPoista
  3. Nanna,
    toivon mukaan kuuluu lukea 1/2 sitruunan mehu ;)))) Muutoin kuulostaa oikein herkulliselta. Kuten aina.

    VastaaPoista
  4. A.V: Kiva Knoppi! Tästä mun Kedgereestä muuten puuttuu muna (ihan siis kirjaimellisesti), sitä kai näissä tapaa olla keitetyssä muodossa.

    Jonna: Just watch!

    Mia von ystäväiseni: Ootpas sinä tarkkana. Mitäs tuo nyt, 172 sitruunaa, pohjanmaalla on kaikki suurta...

    VastaaPoista
  5. Juu, näin näyttäisi olevan. Eeron reseptissä on myös pari sellaista kovaksi keitettyä mynää mukana.

    VastaaPoista
  6. When I initially commented I clicked the "Notify me when new comments are added" checkbox and now each time a comment is added I get three
    emails with the same comment. Is there any way you
    can remove people from that service? Many thanks!

    Look into my homepage http://www.broowaha.com

    VastaaPoista