About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Barbababa-kakku, tai siis Barbapupu


Tänään oli aika juhlia Maitotytön 1v. syntymäpäivää  isovanhempien ja lähellä asuvien kummien, enon ja tädin perheitten kanssa.

Hiljalle halusin tehdä jotakin suloista . Kääretorttulevystä, vadelmahillosta, kermavaahdosta ja karamelleistä päädyin väsämään aika ihanan Barbapupu hahmon, Barbababoista Hiljakin tykkää. Kakun nähdessään Hilja kyllä tokaisi - useampaan otteeseen - että "vauva"... Ehkäpä se oli kuitenkin kohteliaampi sananvalinta Hiljan kahdesta osaamasta sanasta. Toinen on nimittäin "nenä".

Kakun kanssa tarjottiin, kahvia, haudutettua teetä ja mustaherukkamehua, Nigellan suklaakakkua Prinsessankeittiöstä vadelmien ja kermavaahdon kanssa (koska en saanut leikattua omasta säällisiä viipaleita, minun oli rakennettava "keko"), Uhoo-pipareita ja hyvin erikoisia Chocolate chips -pikkuleipiä. Chocolate chipsit olivat Hersheyn ja tein pussin reseptillä. Niistä puuttui jauhot kokonaan. Lisäsin sitten summissa ja aivan liian vähän, joten sain aikaiseksi melkoista kuravelliä. Mä niiiiiiiiiin reklamoin.

Jotta ei olisi ihan saatu makeamyrkytystä, syötin väen kuitenkin ennen kakkukahveja. Lapsille oli kaiken varalta nakkikeittoa, mutta varsinainen pääruoka oli pakkaskelille sopivati Gulassikeittoa. Haudutin kilon hirvenlihanpaloja ja puoli kiloa naudan keittolihaa yön yli leivinuunissa rautapadassa ja aamulla kumosin ne 10 litran kattilaan, päälle sipulia, rutosti paprikaa, myös jauheena, puoli pulloa Valdiviesoa, tomaattimurskaa- ja pyrettä, kasa lihafondeja, vettä sekä normaalit suolat ja pippurit, loppu haudutukseen vielä 4-5 porkkanaa ja isoja kiinteitä perunoita reiluina kuutioina. Tarjoiltiin smetanan ja vaalean leivän kanssa. 3 onnekasta sai myös pienen lasin punkkua...






4 kommenttia:

  1. SIis... pitikö mun postata just samaan aikaan tuo oma hirvitys kun teit tällasen ihanan :) On siis kertakaikkiaan onnistunut ja suloinen!

    VastaaPoista
  2. Vielä minä tuon kakun kestän, kun en niin imelästä välitä, mutta tuo pata sai kuolan valumaan täällä arkisesti jääkaapin pohjia penkoessa.

    VastaaPoista
  3. MM:Älä nyt, Kyllä Angriböötsit aina yhden Barbababan pesee, luulen jopa, että meidän 1v.n mielestä! Ihmettelin kauan mistä sille on tullut sellainen"räkäinen nauru" kunnes tajusin että Likkahan matkii näitä tipuja. *huokaus*

    Jonna: Tervetuloa blogiini, uusi lukija. (vitsi, vitsi)Samaan suuntaan oon kallella, kakunloppu on saanut aivan rauhassa hikoilla jääkaapissa, mutta gulassia on nautittu senkin edestä tänään. Sen jälkeen kun olin koko aamupäivän aamiaisen syönnistä lähtien haaveillut siitä.

    VastaaPoista