About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Bon Vivant


Maitotyttö, Urho6v, minä ja vanhempani (joo juuri tämä Äitini johon blogini nimikin viittaa) palasimme juuri virkistävältä/uuvuttavalta Tukhoman risteilyltä. Aika kului kuin siivillä, tekemistä riitti lapsosten ehdoilla mutta päästiin me herkuttelemaankin.

Arvatkaa unelmoinko aina niistä ravintoloiden (joita ei täälläpäin ole!) 7 ruokalajin keittiömestarin menuista. IKINÄ en ole vielä päässyt ainuttakaan syömään, kunnes nyt kun isänikin oli jo -onneksi- etukäteen iskenyt silmänsä Bon Vivantin  Cono Sur Signature Menuun. Yksi, kaksi.... jee seitsemän ruokalajia. Siljan New York teeman innoittamia.

Itse sain/jouduin tyytyä menuun versioon ilman viinejä, koska en nyt imettäessä kykene tuollaista määrää nauttimaan (olin ensiksi kirjoittanut "litkimään", lienee kuitenkin väärä sananvalinta tässä yhteydessä...). Yksi lasi kuivaa kuohuvaa sai luvan riittää. Tuoksuttelin kyllä ahkerasti isäni viinejä ja isäni mielestä menuussä olikin parasta juuri viinien ja ruokien harmonisuus yhdessä.


Tilauksen tehtyämme keittiö lähetti meille tämän kampasimpukka-meloni-korianteritartar tervehdyksen.
Miellyttävä ja maistuva ele.




Tonnikalaa ryyditti todella jännittävä, niin lakritsaisella mauallaan kuin tekstuurillaankin säväyttänyt valkosipuli ja paahdetut riisit antoivat kivaa suutuntumaa. Tonnikalan maku itsessään jäi kyllä aavistuksen mitäänsanomattomaksi, vaikka olenkin luullut olevani sen hyvä ystävä.



Oma henkilökohtainen taivaani oli tämä kampasimpukka-annos. Parmesankuorrutus (parmesania ja leivänmuruja) oli rapea ja ilmava, kampasimpukoiden ja vihannesten kypsyydet kohdillaan. Isäni kyllä muisteli veljeni kampasimpukoiden (Hyvä Nude !) olleen kypsyydeltään vieläkin lähempänä napakymppiä. Ja katsokaa tuota Clam Chowder-kastiketta!


Jos edellinen alkuruoka oli lempparini, niin tämä oli sitten se toinen ääripää, sanotaanko vaikka heikoin lenkki. Kevätrullan savumaussa oli äärimmäisen keinotekoinen soundi, eikä tuo pyre sitonut sitä mihinkään suuntaan, Hoi Sin -kastike sentään auttoi kanarullaparkaa.


Mielessäni ei ole mitään kovin postiivisia kokemuksia ankanrinnasta, mutta tämä annos vei kyllä ehdottomasti tähänastisen kärkipaikan. Erikoinen makea bataatti-banaanipyre siivitti annosta, ankan hieno kypsyys sai sen sulamaan suussa, ainoastaan pinnalta olisin odottanut ehkä vähän rapempaa lopputulosta. Kastike very Thanksgiving, mutta tämähän olikin ameriikkaa (Chileläisillä viineillä, miksei jotakin kalifornialaista viinitaloa tähän?) tämä menu.



Isäni suosikiksi nousi lampaankyljykset, ja ne olivatkin erittäin hyvät. Isääni lainatakseni maistuivat vahvasti lampaalta, vaan ei silti tunkkaiselta villalta.  Pyre todella kauniin väristä, quesadilla vain on jäänyt tuonne tornin taakse kokonaan piiloon.

WTF!
Missä juustojen kuva? No jokatapauksessa, Roquefort, Västerbotten ja pecorino tarjottuna tomaattivaniljahillokkeen kera.


Jälkiruuan voi lisätä myös sinne huippuhetkien joukkoon. Ja kyse on nimenomaan näiden kahden pääkomponentin onnistuneesta liitosta. Kookoshyytelö yksinään oli hyvin naturellin makuista, ei lainkaan makeaa, mutta kuinka se saikaan potkua passionhedelmäsorbetin kirpakkuudesta ja kylmästä suutuntumasta. Kookoslastut myös jännittäviä.

Kun me isän kanssa nautiskeltiin, äiti söi "vain" kolmen ruokalajin Bon Vivant Menuun:



 Alkuun Taskurapukakku, sitruunadippi ja kurkku-korianterisalaatti

Pääruokana, samaa ankkaa kuin meillä, hiukan isompi annos vain.


Marmoroitu New Yorkin juustokakku ja sitrusmarinoituja karhun vatukoita.

Urho 6v söi nakki-lihapullavartaan ranskiksilla ja ihaili Promen supersankarit showta.




Että kyllä meidän kaikenkaikkiaan kelpasi. Onhan tälläinen menu ruokailijalle kuitenkin  kokonaisvaltainen elämys, jonka kruunaa kiireetön, asiantunteva palvelu. Laivalla myös kynnys menuun nauttimiseen on eikä alhaisempi kun ei tarvitse tehdä pöytävarauksia kuukausia aikaisemmin, ja kuitenkin ollaan paikanpäällä, ehkä juhlistamassakin jotakin. Kukkaroon kyllä tulee aikamoinen lovi. Mutta kukapa Wanna-be-kulinaristi antaa sen estää.

Sen sijaan, kaikki perus-ruuankuluttajat. Varoituksen sana: ei tästä kyllä nälkä lähde!

Itsekin laivalla työskennelleenä (en kuitenkaan keittiössä) sanon kuitenkin vielä lopuksi, että jos minä jotakuta arvostan, niin laivan kokkeja ja kylmäkköjä. Huippuäijiä ja - mimmejä ammattitaidoltaan. Terveisiä tämän menun myötä sinne Symphonyn keittiöön kuin myös muiden sinivalkoisten laivojen keittiöiden tutuille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti