About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 4. huhtikuuta 2011

Spagettia, simpukkaa ja sinihomejuustoa


Kävin läpi varmaan kaikki keittokirjani- siis lukemalla- äitiyslomani alussa, aamun synnytystäkin edeltävän yön luin vierashuoneen sängyn päällä keittokirjoja kun en poltoiltani saanut nukuttuakaan. Maitotyttö on siis jo kohdussa altistunut muhkealle määrälle gastronomista kirjallisuutta, jos lapsi kerran jo masussa tottuu kuulemiinsa ääniin ja äidin syömiin makuihin, niin varmastikin lukemani teksti ja sen synnyttämät mielikuvat lienevät kulkeutuneen jotenkin vauvelinkin aivoituksiin...

Ja mulla on ainakin kirjahyllyt täynnä nyt keittokirjoja, jonne on kätevillä erivärisillä teipeillä merkattu kokeiltavia reseptejä. Osa kirjoista oli sellaisia, joista ei koskaan oltu kokattu, tai ei ainakaan sitten kymmeneen vuoteen. Eli nyt tulikin uutta inspiraatiota. Ei toki aina mitään maata mullistavia ennen kokeilemattomuuksia, vaan aivan simppeleitäkin reseptejä, joista ajattelin että aha, tuota-saan-tehtyä -vaivattomasti-ja-nopeasti, tai enpä-oo-hoksannu-tuollaista-ennen-tehdä-vaikka-aineksiakin-on-yleensä-kaapissa ja pitäiskö-kokeilla-kuinka-tätä-oikein -oikeasti-reseptin- mukaan-tehdään.

Tämä pasta täyttänee ainakin nuo kahden ensimmäisen kategorian kriteerit. Alkuperäinen resepti löytyy sellaisesta täysin kokkaamattomasta opuksesta kuin RUOKAVUOSI (Valitut Palat). Onkos kellään  muulla tälläistä hyllyssä? Aika monta merkkilappua sai nyt sivuilleen tämäkin kirja.

Spagettia simpukkaa ja sinihomejuustoa

250g spagettia
vettä
2tl suolaa/litra vettä
1 tlk vteen säilöttyjä simpukoita (n. 400g)
Puntti hienonnettua lehtipersiljaa
1 rkl voita
2rkl
vehnäjauhoja
4 dl maitoa
mustapippuria
1 pussi aurajuustomurua

Keitä spagetti kypsäksi ohjeen mukaan.
Pastan kiehuessa valmista juustokastike; sulata rasva kattilassa ja lisää jauhot. Lisää maito vähän kerrallaan sekoittaen. Keitä kastiketta 3-5 min. Lisää sinihomejuusto. Mausta tarvittaessa suolalla ja pippurilla. Lisää valutetut simpukat kuumenemaan kastikkeeseen.

Sekoita valutettu spagetti kastikkeeseen kahden puuhaarukan avulla. Kaada lämmitetylle vadille ja ripottele silputtu persilja päälle. Tarjoile rapeakuorinen leivän kera.

Näin vaan arkisetti tölkkisimpukoista oivaa ruokaa. Sitten vaikka viikonloppuna voi fiilistellä ja aloittaa tuoreiden jynssäämisellä kun on aikaa. Toisaalta, en kyllä malta niistä  mitään spagettiannosta tehdäkään kun ne vaan on niin hyviä valkosipulissa ja viinissä....

3 kommenttia:

  1. Ei voi olla kuin hyvää!

    Mä en ole koskaan oppinut käyttämään noita valmiita muruja, vaan ostan juustoa könteissä. Eikö noissa muruissa oo kovempi kilohinta? Ja niitähän pystyy annostelemaan tosi vähän ;D?

    VastaaPoista
  2. Merituuli, oot kyllä aivan oikeassa, kilohinta on kovempi. Mutta mä oon vaan joskus (aina) niin laiska... pysyy kädet puhtaina kun hulauttaa valmiit murut pussista.

    Mutta niitä kevytaurajuustoja en kyllä osta, ne on karmean terävän makuisia. Viimeviikolla ostin sitten sitä uudehkoa aurajuustolevitettä ja se oli mun makuun kyllä kans niin no-let's-go, yritin sekä leivällä että ruuanlaitossa. En tykänny.

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköinen annos! Mä en ole koskaan syönyt simpukoita, mutta haluaisin, voisin vaikka kokeilla tätä ohjetta :)
    Lisään sinut linkkilistaani, että löydän tänne herkullisen blogiin uudestaan :)

    VastaaPoista