About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: MÄTI & CO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
22.LUUKKU: MÄTI

Jos puhutaan joulupöydän extra-luxuksesta, se on minulle ehdottomasti mäti. Olen halunnut sitä tarjottavan joulukalojen joukossa aina laivaurani alkuajoilta, eli sellaiset 25 vuotta. On sekin perinne jo siis. Muistan, että äitini alussa vastusti, mutta pidinpäs pääni. 

Mäti meillä tarjotaan ihan "raakana" eli mäti ja sen tykötarpeet, smetana ja hienoksi silputtu sipuli, kukin omasta kulhostaan. Se on suurinta herkkua omasta mielestäni juuri näin ja niin vaivatonta, ei tarvitse vaahdottaa smetanaa ja tehdä mitään mätimousseja, vinkiksi kuitenkin, että sillä lailla saa mädin riittämääm isommallekin porukalle. Jouluna mädin kanssa nautitaan joko perunaa ja/tai itsetehtyä saaristolaisleipää. Rakastan mätiä kyllä kaikkina vuodenaikona ja sen kanssa on ihanaa myös paahdettu vaalea paahtoleipä ja tietenkin kuumat ja rasvaiset blinit.

Suosi kotimaista mätiä, jos vain mahdollista. Siian mäti on keltaista, muikun vähän oranssimpaa, molemmat ovat pieni"munaisia" kuten on mateenkin mäti. Kirjolohen mäti on kauniin oranssia ja paljon suurempaa (ja myös edullisempaa, itse tykkään noista pienirakeisimmista enemmän). 


Välillä on turvauduttava ulkolaiseen (usein kanadalaiseen) kun muuta ei saa käsiinsä. Joulun aikoihin minulla on onneksi salainen toimituskanava ja saan ostaa pari purkkia aivan upeaa lähimätiä, eli muikunmätiä Lappajärvestä, tuosta Pohjanmaan kummajaisesta, kirkkaasta ja syvästä meteoriittijärvestä. Se on aivan upean makuista ja ekologisesti kestävää, kuten kaikki kotimaisten vesistöjemme mädit.

Mäti on herkkä pilaantumaan, sulata se jääkaapissa ja käytä mieluummin vuorokauden kahden sisällä.


MÄTI & CO

200 g mätiä 
200 g smetanaa
1 punasipuli hienonnettuna
nmustapippuria myllystä

tarjoiluun: maalahden limppua tai muuta saaristolaisleipää

Asettele kaikki ainekset omiin kulhoihinsa. Sulata mäti jääkaapissa. jos se on pakastettua. Hienonna sipuli terävällä veitsellä.

Kokoa leivän päälle ainekset kerroksittain ja nauti!

lauantai 21. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: IMELLETTY PERUNALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
21. LUUKKU : IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Imelletty perunalaatikko osoittautuu aina vaikeaksi rastiksi. Niin nytkin. Syistä:

  • että mä odotin ensimmäistä lomapäivää ja oikein hifistelin kuinka yöllä mun laatikot imeltyy ja sitten paistan ne aamulla ja otan jumalaisessa päivänvalossa maailman ihanimpia imelletty perunalaatikko- kuvia. Arvannette, että toisin kävi. Lykkäsin laatikot uuniin kahdeksi tunniksi, kylläkin vasta 11 mais, mutta hyvinhän tässä ehtii kuvata. Menin laittamaan ulos jouluvaloja (joo siis meillä laitettiin nyt vasta jouluvalot ja sehän on toki joulun odotuksen ensimmäisiä hommia. Käsittämätöntä, että multa on jo viikon verran kyselty, että "no joko teillä on kaikki valmiina joulua varten?" Minkälaisena ihmisenä ne mua pitää? Mä en ikinä kysyisi keneltäkään tuota kysymystä...ja tiedän jo nyt että aatonvastaisena yönä mä paketoin viimeisiä lahjoja puoli neljältä). No siis siinähän menikin vähän kauemmin ja lopuksi laatikot paloo pinnasta (jouduin poistamaan palaneen letareen  tuosta pinnasta) ja yhtäkkiä oli hämärää. Onneksi oli jouluvalot, että näki tulla pihalta tupahan. Olis ne komiat kuvat olletkiin kiva yllätys. Alan jo tottua tähän laatuun.
  • että meillä ei syöty lapsuudessa kai ollenkaan perunalaatikkoa, tai enhän mä tenavana piitannu mistään laatikosta. Nykyään on kun miehen suku on kovia perunalootafaneja. Mutta kun mä en oikeasti tiedä miltä sen pitäis maistua.  Niin miten sä teet sitten hyvää imellettyä perunalaatikkoa?
  • että se on teknisesti ihan hyytävän vaikeaa. Tai teoriassa. Olen viime vuodet hengaillut töiden puolesta ruokaan ja elintarvikkeisiin keskittyvien kemistien ja muiden perunatieteilijöiden kanssa. Se reaktio mikä imeltää perunalaatikon on beta-amylaasi ja alfa-amylaasi, ensimmäinen tarttee 62-65 asteen lämpötilan ja jälkimmäinen 70-74. Sitten kun mittari näyttää yli 75 niin kaikki on ohi. Mutta millä ihmeen livulla ne on ennenvanhaan kylmissä tuvissa saanut tuon optimaalisen, aika korkean lämmön aikaan? Kun se on himppasen vaikiaa nykyäänkin.
Mutta niin sitä vaan tehdään perunalaatikkoa ja toivotaan, että kuu on oikias asennos. Ja perunootten lajike oikia. Että kuulemma jauhoosia, mutta sitte taas joku sanoo, että Rosamundasta tuloo mautonta.

Onneksi mä en tiärä miltä sen pitääs maistua. Perunalaatikon teos ei kannata muutenkaan sooloilla. On tärkeää, että perunat keitetään kuorineen ja suolatta, suola ja voi ja maito lisätään imellyttämisen jälkeen ja tietenkään ei saa jättää pois vehnäjauhoja, koska sen lisääminen aloittaa justiin sen amylaasin. Mutta aina voi lisätä siirappia jos amylaasit epäonnistuu...



IMELLETTY PERUNALAATIKKO
1 1/2 kg  jauhoisia elikkä tärkkelyspitoisia perunoita
1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa, 
3 rkl voita
5 dl maitoa 
(sitä siirappia)

  1. Keitä perunat kuorineen ja ilman suolaa kypsäksi. Säästä keitinvesi.
  2. Kuori perunat lämpiminä, heti kun kykenet.
  3. Soseuta lämpimät perunat esim sauvasekoittimella muusiksi, lisää keitinvettä niin, että saat sopivan paksuisen, normi muusin.
  4. Tarkista, että muusin lämpötila on alle alle 65. Sekoita mukaan  jauhot ja imellytä kansi päällä esim. uunissa joka on 70 asteessa. Imeltymiseen menee ainakin 4-5 tuntia, voi hyvin jättää muusin yöksi imeltymään. Digimittari on ihan hyvä laittaa hälyyttämään jos lämpö uhkaa nousta korkealle.
  5. Imeltynyt muusi muuttuu lieväksi ja kiiltäväksi ja makeaksi.
  6. lisää imeltyneeseen muusiin maito, voi ja suola ja sekoita, tässä vaiheessa se on ihan lusikoitavaa velliä.Jos imellytys ei ole onnistunut, nyt sitä siirappia jokunen ruokalusikallinen.
  7. Paista voidellussa astiassa 175 asteessa 2 tuntia. Perunalaatikko kuohuu kovin, joten täytä vuoka vain 1/3 osaa.
  8. Perunalaatikko säilyy 3-4 päivää. Jos haluat sen pakastaa, pakasta massa ennen paistoa. Miksi? En tiedä, mutta kaikki sanoo näin.


Ja hilpeäksi lopuksi vielä puhelimella otettu kuva liesituulettimen valon alla. Kyllon komiaa!

Ystäväni Nelle on muuten tehnyt hienon jutun aiheesta Imelletty perunalaatikko.

Minä jourun lopettamaan sanoihin: Syökää lanttulaatikkoa!



perjantai 20. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: JOULULIMPPU


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
20.LUUKKU: JOULULIMPPU


Joululimppu? Se on pyöreä ja tumman tahmean, joskus melkein mustan kuoren peittämä, ihanasti mausteinen joululeipä. Justiin se, joka aaton ja joulupäivän välisenä yönä voidellaan ensin reilusti kylmällä voilla, sitten omatekoisella sinapilla ja kaiken kruunuksi lätkäistään siivu joulukinkkua. Ai autuutta, mikä hetki (älä unohda kylmää maitoa)! Ei haittaa vaikka kämmenselkä jää aivan tahmaiseksi kun olet ujuttanut muovipussista limpunsiivuja (itseasiassa Kummityttö Riina oli sanonut äidilleen/tädilleni, että se tahmatassulimppukäsiosuus on ihan pakollinen osa joulua).


Taidatte jo tietää, että olen maharottoman kova leipäihminen. Niinpä joulunakin leipä on tärkeässä osassa joulupöydässä. Vakioksi on muodotunut kolmen leivän kori. Siinä on joululimppua, saaristolaisleipää ja hapankorppua ja oikeaa voita. Ja minä muuten syön jokaista noista leivistä jouluaterialla.  Äitini tekee yleensä 2 joululimppua jo etukäteen pakkaseen, samoin saaristolaisleipää, jonka teko on hullun helppoa, kai sen tiesitte?

Tänään leipaisin molempia ja voi tätä ihanaa makean mausteista hajua täälä kotona!
Niin, eikä se joululimpunkaan teko ole vaikeaa!


JOULULIMPPU
2 kpl

5 dl piimää
50 g hiivaa
1dl tummaa siirappia
2 tl fenkolia
2 tl pomeranssinkuorta
1 tl anista
1 tl kuminaa
1 tl suolaa
3 dl ruisjauhoja
7-8 dl vehnäjauhoja

Valele 1/2 dl siirappia, 1/2 dl vettä seoksella paiston aikana

1. Lämmitä piimä kädenlämpöiseksi eli 37 asteeseen. Murenna ja liota hiiva sekaan.
2. Lisää siirappi ja mausteet.
3. Alusta taikinaan mukaan ruis- ja vehnäjauhot ja vaivaa taikinaksi. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.
4. Painele jauhotetulla leivinalustalla ilmat pois taikinasta ja muotoile kaksi pyöreää limppua. Kohota vielä 1/2 h.
5. Paista limput uunin alatasossa, 175 asteessa. 20 min kuluttua voit alkaa voidella limppua siirappivedellä 5-10 min. välein. Limpun paistoaika on n. 50-60 min.



torstai 19. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: KOTIKALJA


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
19.LUUKKU: KOTIKALJA

Kyllä se niin on, että yhtä en vaihda, ja se on kotikalja! Kotikaljarakkaus tekee joulun juomavalinnoista niin helppoa.

Ei nimittäin ole mitään sen parempaa kuin oikein kylmä, sopivan hapokkaaksi käynyt makea kotikalja jouluruokien kanssa. True match made in heaven.

Olen aika kummajainen siinä, että en oikein tykkää aattona enkä joulupäivänä nauttia mitään alkoholipitoista, en tiedä, se on osa minua ja minun joulunviettoani, enkä yhtään jää kaipaamaan jälkiruokakonjakkia tai afterpukki-wiskiä, voinhan minä niitä ottaa joku toinenkin päivä. Eikä minusta edes viini, olipa se kuinka herttaisen marjaista ja pehmeää tahansa, oikein natsaa laatikoiden ja kinkun kanssa. Alkukalojen kanssa ymmärrän vielä hyvän oluen, mutta...


Kaljaa voi valmistaa kahdella tavalla, uutteesta tai maltaasta. Molemmat varsinaisia lähituotteita mulle, koska Laihian Mallas niitä Suomessa valmistaa (no, olisi se Koskenkorvakin mun lähituote ja Kyrö Distilleryn tuotteet...).

Kotikalja on ihana perinteinen juhlien ja pitojen juoma (oi mikä suksee se oli kesällä Urho15v:n rippijuhlissa kuumana kesäpäivänä!) ja vielä sitä tapaa monissa lounasravintoloissakin, silloin pitää kyllä tietää, kannattaako ottaa, eli onko itse tehtyä, teollinen on nimittäin aina ihmeen kitkerää. Siis aina. En ole vielä valmista hyvää pullosta löytänyt.

Molempien käymisaika on aika sama, eli kumpikaan ei ole toista nopeampi, uute kenties himpun verran "siistimpi" ja onnistumis% tasaisempi. Kalja ei nimittäin aina onnistu, joskus se ei vaan lähde käyntiin ja sitten se on kitkerää ja flattiä, mutta sekin juodaan. Muistan ainakin yhden joulu kun kotikalja oli niin erinomaista, että se äänestettiin perheessämme jouluruokien parhauskisassa ensimmäiselle sijalle. Maltaiden kanssa hääriessä syntyy, no, valtava määrä mäskiä, sen voi tietysti hyödyntää joululimppujen leivonnassa.



Uutepakkauksesta saat  3x 3 l kotikaljaa ja lisäksi tarvitsen vain sokeria,  selkeät ohjeet löytyvät pakkauksesta.
Selkeät ovat ohjeet myös mallaspussissa.


KOTIKALJA
 5 l vettä
 3 dl kaljamaltaita
2 dl sokeria
1/2-1 tl hiivaa tai 1/4 tl kuivahiivaa.

Kiehauta vesi ja kaada maltaiden ja sokerin päälle. Anna maustua ja jäähtyä kädenlämpöiseksi (37 astetta hiiva 40 astetta kuivahiiva).
Murenna hiiva ja lisää nesteeseen.
Peitä liinalla ja anna käydä lämpimässä vedottomassa paikassa 12-24 h.
Siivilöi, pullota ja laita viileään. Valmista juotavaksi seuraavana päivänä.

Kaljaa varten on kätevä ostaa yksi isompi muovikanisteri (esim 5 l), käteviä astioita kaljalle ovat myös puhtaaksi pestyt Mehukattipullot. Tarjolle tietysti kauniiseen lasikannuun.  


Ja sitten on aika nostaa lasillinen: Onneksi olkoon rakas isäni tasavallan presidentti Niinistön sinulle tänään myöntämästä lääkintöneuvoksen arvonimestä!

keskiviikko 18. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: ROSOLLI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
18. LUUKKU: ROSOLLI

Oikiasti pitääs otsikossa kyllä lukea sinsalla, eteläpohjalainen kun olen. Tuttu olis myös pelkkä salla, mutta niin se yleiskieli jotenkin ujuttautuu puheeseen, että meilläkin kotona useimmiten rosollista nykyään puhutaan. Mutta kyllä se sinsallaa on. Rakkaalla lapsella on vähän oma nimensä aina eri puolella Suomea;  myöskin sallatti, sallaatti, silsalla ja sitsalla. Rosolli nimitys on pojoispohjanmaalainen tapa kutsua tätä punaista salaattia. Itse rosolli- sana tulee venäjän suolavettä tarkoittavasta sanasta rossól. Venäjällä saman salaatin nimi on kylläkin vinegret, että miettikääpä sitä! (lähde Kielitoimisto)

Tähän kielitieteelliseen osioon pitää vielä lisätä, että omalle murteelleni sinsalla nimi on tietysti tullut ruotsin sillsalladista.



Kyseessä on siis kuitenkin juuressalaatti, joka on vanha pitopöytien ja joulun ruoka. Kyllä, puhutaan sadoista vuosista. Jonkinlainen versio on tunnettu koko Pohjois-Euroopan alueella (ja Venäjällä). Reseptit vähän vaihtelevat, mutta tuohon sinsallaan kuului kyllä mukaan jokin kala pieneksi silputtuna, silli tai suolasilakka. Jotkut laittaa perunaa, toiset ei.

Tämä oma versioni raikastuu omenalla ja maustekurkku antaa siihen juureksien vastapainoksi ihanaa suolaisuutta. Samoin käytän etikkapunajuuria, osa Suomea keittää ne.



Rosollia on edullista ja helppoa ostaa myös kaupasta, siinä voi halutessaan oikaista joulukiireissä. Vaikka ei siinä valmistuksessa ole kyllä kuin pilkkomisen vaiva ja porkkanoiden keitto. Ja kyllä se oikieasti maksaa vaivan.

Nyt kun olen "joutunut" tämän joulukalenterin tiimoilta jo tässä ennen joulua hääräillä ja maistella jouluruokia, joita yleensä yritän välttää ihan aatton asti (mutta pakkohan mun on ollut syödä nuo silakat ja waldorfit yms, kun ei ne jouluun olis säilynyt), niin vähän ajattelin, että meneekö maku ja fiilis jouluruuista.

Itse asiassa ja onnellisesti ei, sillä esimerkiksi rosollin löysin ihan uudestaan! Sitä kun otetaan siihen lautasella yhdessä kaikkien muiden kerran vuodessa herkkujen kanssa, se jotenkin hukkuu sinne. Mutta tänään kun maistelin tekemääni rosollia ihan vaan yksikseen, ja päälle kiepautin vaaleanpunaista vatkattua kermakastiketta, niin se rosolli oli aivan ylettömän hyvää ja raikasta ja maistuvaa.



Mietin jätinkö kuutiot liian suureksi, mutta toisaalta en halunnnut mössöäkään. Rosollin tarjoamistapa vaihtelee, sen voi tarjota raitoinakin, mutta meillä se aina sekoitetaan. Mausteeksi se ei kaipaa kuin  tuon ihanan vaaleanpunaisen kastikkeen.



ROSOLLI ELI SINSALLA

3 porkkanaa
3 etikkapunajuurta
1 punasipuli
1 omena (hapokas)
1 maustekurkku
kastike
2 dl kuohukermaa
hiukan suolaa ja sokeria mausteeksi
värjäykseen etikkapunajuurien lientä

Suhteuta ainekset toisiinsa! Sanoisin, että porkkanaa ja punajuurta yhtä paljon ja sitten näiden määrästä (ei yhteismäärästä) n. 1/3 omenaa, maustekurkkua ja sipulia kutakin. Eli suuntaa antavia ovat koot ja riippuvat kasvisten koosta.

Keitä porkkanat täysin kypsiksi (jääkaapissa muuttuvat hiukan kobe´vemmiksi ja kiinteämmiksi, eli nyt ei mitään al dentejä). Jäähdytä, kuori ja kuutioi. Valuta etikkapunajuuret ja kuutioi samankokoiseksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi omena ja maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli oikein pieneksi.

Sekoita ainekset, ja valmista kastike vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto pienellä määrällä suolaa ja sokeria ja värjää se etikkapunajuurien liemellä vaaleanpunaiseksi. 

Tämä joulu jää aikakirjoihin jouluna, jolloin löysin rosollin uudestaan.

tiistai 17. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: ROSEEPIPPURIGRAAVILOHI


KAIKKI ÄITINI RESEPTI JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
17. LUUKKU: ROSEEPIPPURIGRAAVILOHI

Herkullisia, lohesta valmistettuja ruokia on kalapöytään tarjolla mieletön määrä. Niistä on pakko karsia julmalla kädellä. Lapsuuteni joulupöydässä Oravan mummolassa oli jonkin verroin helpompaa, sillä silloin ei kallista lohta pöydästä vielä löytynyt. Joulukaloista tärkein oli varmasti lipeäkala ja silakkaa ja silliä saattoi olla, silakkaahan se on perinteinen suutarinlohikin.

Lohi on siis verrattain tuore tulokas joulupöydässä. Meillä ehdoton ykkönen on isäni vuosikymmeniä valmistama roseepippurigraavilohi, lisäksi löytyy kylmäsavulohta. Tämän vuosikymmenen lisäys on ollut vielä lämmin, savustettu lohifile (sähkösavustimella se käy niin helposti), se kun maistuu myös perheen pienemmille ja itse kulloinkin raskautettuna olleelle (minä söin kyllä sushista lähtien raskaana ollessani). 

Siinä sitä alkaa ollakin jo tarpeeksi lajikkeita yhteen alkuruokapöytään (siis sillien, silakoiden, salaattien, perunoiden ja leivän kanssa), mutta usein ujutamme vielä yhden lohijutun mukaan. Niin hyvää on nimittäin tuorejuustolla täytetty lohirulla, lohipastrami  tai jääkellarin lohi, rillette, mousse ja ja ja....

Minä valmistin tällä kertaa graavilohta ihan miniannoksen tätä joulukalenteria varten. Kaupasta löytyy Saimaan tuore- kirjolohifileitä (ystävällinen vinkkaus itsekokeillusta tuotteesta, ei mainos), jotka ovat siis kotimaisia, puhtaassa järvivedessä mutta sisäkasvattamon hallituissa olosuhteissa kasvatettua kotimaista kalaa, joka myydään pienissä yhden tai kahden fileen pakkauksissa. Juuri sopiva tähän. Aattoa varten käsittelyyn tulee kyllä isompi file. Saimaan tuoreen ainoa huoni puoli oli, että leikattavat siivut jäivät vähän pieniksi soiroiksi. Mutta onko se nyt välttämättä huono.

Joskus kotona ollaan vertailtu ja tultu muuten siihen tulokseen, että kirjolohesta saa paremman makuisen graavikalan kuin merilohesta. Ei kyllä tieteellisesti todistettua.


ROSEEPIPPURIGRAAVATTU LOHI
500 g lohifileetä
1 rkl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria
2 rkl roseepippuria
muutamia tillinoksia

tarjottaessa koristele tillillä ja rosepippurilla

Huuhtele kalafilee kylmällä vedellä ja taputtele kuivaksi talouspaperilla.

Jos olet ostanut D-leikatun fileen, olet aika valmis aloittamaan, muussa tapauksessa trimmaa pois rasvainen vatsanahka ja tarkasta kylkiruotojen tilanne sormella kalan kylkeä "vastaruotoon" vetämällä. Nypi filee ruodottomaksi.

Ripottele suolasta ensin osa (1/3 osa) nahkapuolelle. Aseta filee sitten voipaperin päälle nahkapuoli alaspäin ja ripottele loput suolasta ja sokeri sen pinnalle.

Murskaa roseepippurit morttelissa ja ripottele fileen pinnalle,aseta siihen myös tillinoksat. Kääri filee voipakettiin ja sitten muovikelmuun ja aseta painon alle jääkaappiin. Kala saa graavaantua n 1-2 vrk.

Pyyhi graavaantuneesta kalasta  mausteet pinnalta ja leikkaa se sitten (taipuisa fileointiveitsi on paras) ohuiksi suikaleiksi hiukan vinoittain, paksummasta kohdasta kohti pyrstpäätä edeten,

Asettele viipaleet vadille ja koristele vielä roseepippurilla ja hienonnetulla tillillä.


Tiesitkö muuten, että graavilohi  on saanut nimensä ruotsinkielisestä sanasta grava, eli haudata. Lohen satoja vuosia vanha säilöntätapa täällä Suomessakin oli nimittäin haudata lohi viiko(i)ksi maahan suolan ja tillin kanssa, katajanoksien päälle (että neste valui kalasta pois).  Kyseessä on siis hapattaminen, eli graavilohen esiversiot olivatkin aikalailla hapansilakan kaltaisia. Että semmoista haudattua lohta se, gravad lax!

maanantai 16. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: PARAS JOULUSINAPPI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
16. LUUKKU: PARAS JOULUSINAPPI

Paras joulusinappi on konjakkisinappi. Yksinkertainen on nimittäin usein parasta. Siksi joulusinappini resepti on se kaikista helpoin. En ole jaksanut vielä innostua vaikka mustaherukka-, punaviini,- tai luumusinapista, mutta sekin päivä vielä varmastitulee, nyt olen ihan tyytyväinen kun saan pöytään sen perus Colmansin jauheesta tehdyn, kivan keltaisen ja sopivan polttavan sinapin. (Colmans ei o sitten mitenkään sekaantunu tähän juttuun, mutta kuinkaa monta erimerkkistä sinappijauhetta sitä nyt sitten ylipäätään on? Ja rakastan tuota kaunista, vuosien saatossa samannäköisenä pysynyttä purkkia, oli pakko ottaa se kuviin mukaan.)

Konjakkia sentään lirautan tujauksen mausteeksi.

Joulusinappi on älyttömän hieno joulutuliainenkin. Jos on kinkunsyöjäperhe, ei todellakaan haittaa vaikka valittavana ja vertailtavan pöydässä olisi kolmeakin erilaista sinappia. Löytyy sitten kaikille oman maun mukaan. Litroittain ei tartte sinappia viedä, sellainen piltti/pestokastike lasipurkki joka vetää 1-2 dl on ihan passeli.

Meidän perheellä on yksi suosikki ostosinappikin, sekin on kyllä hyvin kotitekoisen makuinen. Se on Ålands senap:in keittiömestarin valmistama Lassen kinkkusinappi. Sitä kun maistaa niin ihan tulee heti joulukinkusta maku suuhun. Todella hyvää. Sitä ei taida saada kaupoista, vaan se on myynnissä erilaisilla messuilla ja markkinoilla ja verkossa, täälä Seinäjoella oli viime viikonloppuna perinteiset joulunalus Suurmarkkinat, josta äitini kävi hakemassa taas kaksi purkkia. Ihan parasta. Terveisiä ja kiitos sinne Lasselle!

IsoHoon sisko on kova joulusinapin tekijä myös ja tapaamme saada joulusinappi purkin myös IsoHoon Ruotsissa asuvalta merimiestyökaverilta. Ne ovatkin varsinaisia kulinaarisinappeja, joissa mausteena on useimmiten joku tarkkaan valittu viski. Kiitos ja terveisiä!



JOULUSINAPPI
2 dl Colman´s sinappijauhetta
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 dl kuohukermaa
1 muna
1 tl valkoviinietikkaa
2 rkl konjakkia

Käytä valmistamiseen mielellään pinnoitettua kattilaa ja puulastaa/vispilää.

Sekoita sinappijauho, suola ja sokeri paakuttomaksi. Voi kaataa sinappijauheen halutessasi siivilän läpi kattilaan, niin paakut lähtee.
Sekoita mukaan kerma  ja muna, kuumenna kiehuvaksi. Vispilöi koko ajan, paakkuuntumisen ja pohjaanpalamisen estämiseksi. Keitä sinappia miedolla lämmöllä kunnes se saostuu paksummaksi.
Ota liedeltä ja vatkaa sekaan etikka ja konjakki. Kaada puhtaisiin lasipurkkeihin jäähtymään (annoksesta n. 2-3 pilttipurkkia).
Säilyy jääkaapissa viikkoja.