JUUSTOMAKAROONI AMERIKAN MALLIIN

Välistä mun sydämeni sykkii amerikkalaiselle lohturuualle. Mutta silti, aina kun teen Mac 'n Cheese, tuntuu kuin olisin uskoton suomalaiselle makaroonilaatikolle. Huokaisen helpotuksesta kun lapset kakistelee ruokapöydässä, että miksi sä oot tehny näin kummallista ruokaa. Ja hei, Pastitsiot sun muut, älkää sekaantuko tähän, ei kaivata mitään kolmiodraamaa!

Mutta siis ok, makaroonilaatikko on meidän perheen ykkönen, vaikka mun alkaa kyllä välittömästi tehdä mieli Mac 'n Cheeseä kun näin jossain kuvan keltaisena valuvasta, juustoisesta amerikan serkusta. Kuinka mikään munamaito voi edes kilpailla samassa genressä JUUSTON kanssa?

Juustokastiketta ja makaronia simppeleimmillään, deluxe-versio pröystäilee ruusukaalilla ja pekonilla. Ei valinnan vaikeutta. Ja toi ihana pinta on tietysti pankoa, maailman parasta korppujauhoa.

Juustomakarooni ruusukaalilla ja pekonilla

300 g sarvimakaronia 

170 g pekonia

150 g ruusukaalia

2 rkl voita

2 rkl jauhoja

7 dl maitoa

4 - 5 dl jotain ihanaa sulavaa juustoa/juustoja raastettuna, tai laita puolet sulatejuustoa

suola, pippuri, muskottipähkinä.

1 dl Panko-korppujauhoa

Keitä makaronit napakoiksi ohjeen mukaan. Silppua pekoni. Ota ruusukaaleista kannat pois ja leikkaa ne muutamiin osiin. Paista pekonia ja ruusukaaleja pannulla, kunnes syötävän kypsiä-

Valmista juustokastike sulattamalla voi. Älä ruskista. Lisää jauhot hyvin sekoittaen ja sitten maito koko ajan sekoittaen mukaan pienissä erissä. Keittele hiljaa 5 min tai kunnes saostuu. Lisää juustoraaste, sekoita sulaksi ja mausta.

Sekoita makarooni, pekoni, ruusukaali ja kastike ja laita uunivuokaan tai uuninkestävälle (valurauta)pannulle. Ripottele päälle korppujauhot ja kenties muutama nokare voita, jos lonkat kestää.

Paista 220 asteessan. 10 min, kunnes juusto kuplii ja pannu saa kaunista väriä pintaan.

Salarakas ...

UKEMENY 41/2016 - SE VIIKKOMENU

Kautta aikojen nyt toisen viikkomenun laadittuani sanon, että huh-huh. Itse menun teko on mukavaa, mutta juuri nyt tuntuu ajasta olevan pulaa. Haluan nukkumaan.

Mutta löysin teille taas kivan valikoiman inspiraatiota tulevaan viikkoon. Aika perinteistä, ei lähdetä ihan Aasiaan asti. 

Viikonloppuna opin, että on aika paljon ihmisiä, jotka eivät ole koskaan syöneet munakoisoa, aloittakaapa vaikka munakoisolassella, nam!

MAANANTAI: MUNAKOISO-LASSE

Ja mun all time favourite on paistetut silakat! Perunamuusilla!

Tai vielä parempaa; ruisleivän päällä!

TIISTAI: PERINTEISET PAISTETUT SILAKAT

Viime viikolla hain vielä, sen kovan pakkasyön jälkeen, toistakymmentä litraa suppiksia. Tämä slaavilainen keitto on niille hyvä paikka.

KESKIVIIKKO: SLAAVILAINEN SIENIKEITTO

Retrosti jatketaan. Tonnarisalaatti vaan on lähellä mun sydäntä.

TORSTAI: RETRO TONNIKALASALAATTI

Viikon toinen kasvisruoka maistuis varmaan sipsikaljavegaaneillekin.

PERJANTAI: BULGURILAINEN

Lauantain ateria valmistuu uunissa ittekseen yhden astian taktiikalla.

LAUANTAI:RIETAS KANA

Ja sunnuntaina on aika herkutella ihanalla äyriäsikeitolla espanjalaiseen tapaan.

SUNNUNTAI: ZARZUELA

Porkkana on vielä parhaassa sesongissa, siksi porkkanapiirakka. Klassikko tämäkin.

VIIKON LEIVONNAINEN: PERINTEINEN PORKKANAPIIRAKKA

Viikon extrassa heitetään perinteet  puukoppaan ja iloitellaan syksyn namimmalla ja monikäyttöisimmällä salsalla. Huippusesongissa kurpitsa, tiätysti!

VIIKON EXTRA: KURPITSASALSA

Iloista ja inspiroivaa kokkaus ja kotiruokaviikkoa!

MOLLETES

Meksikossa syödää tortilloja. On tacoja, enchiladoja, burritoja, on chilaquiles, flautas, totopos, fajitas, gorditas, taquitos, quesadillas... kaikissa on perustana tortilla, yleensä maissinen, mutta välillä myös vehnäinen. No hitto, nehän syö aamiaiskananmunansakin tortillojen kanssa! 

Mutta kyllä ne syö leipääkin. Ja sen leivän nimi on mollete! Se tehdään  vehnäisistä ja muhkeista bolillos sämpylöistä, jotka ovat sellaisia pitkän soikeita sämpylöitä, omani ovat malliltaan nyt vähän nelikanttisia. Patonki toimii näissä leivissä myös mainiosti.

(Älä sekoita meksikolaisia molletejakuitenkaan andalusialaiseen molleteen, joka on sellainen pyöreä vehnäleipä, vähän kans niin kuin sämpylä, mutta ehkä vähä niin kuin pitakin, sain niitä maistaa viime keväänä kun José niitä leipoi. Taikinaan tulee laardia eli ihraa ja José lähti sitä cittarista ostamaan... tuli takaisin sellaisen muurikka-valuraudan-rasvapolttoihratuubin kanssa. Emme kuitenkaan löytäneet mainintaa, etteikö sitä voisi käyttää ravinnoksi... Ei ne kyllä ihan onnistuneet, mutta syyksi epäilimme ennemminkin jauhoja, jotka Suomessa ei ole yhtä hyvää sitkoa aikaan saavaa.)

Kun minä haluan tehdä jotain itselleni ennentekemätöntä meksikolaista, käännyn tietysti minulle meksikolaisen keittiön kaikkia äitejä edustavan Mirnan puoleen. Mirnahan se on opettanut mulle kädestä pitäen maissitortillan teon ja tamaletkin. Onneksi naamakirjan kautta saa äkkiä yhteyden valtamerten taa ja Mirna mielellään laittaa reseptit jakoon myös Suomen makumaailmaa piristämään. Mirna on kyllä painonsa arvoinen kultaa, ellei olisi pieni ja lyhyt nainen, ja siitä syystä on kyllä enemmän kuin painonsa arvoinen kultaa näissä reseptiasioissa.

Mutta ei nyt turhaan pitkitetä tätä ihanaa reseptiä, vaikka se onkin niin lyhyt ja simppeli. Tässä on muuten taas kerran ne ihanan lempeän kotoisat meksikon maut, poltetta voit lisätä kuumemmalla salsalla. Disclaimerina vielä, että perusjuttu on pavut ja juusto, joku laittaa päälle kinkkua, mutta Mirnan juttu on chorizo. Mikä tietysti vakuuttaa meidät kaikki siitä, että Mirnan resepti on paras!

MOLLETES
4:lle

4 vehnäsämpylää tai 1 pitkä patonkia
frijoles refritos (n 4 dl) eli niitä muhennettuja papuja, saa kaupastakin, mutta tuolla blogissa aiemmin julkaistulla reseptillä on helppo tehdä
4 raakaa chorizoa
n. 4 dl juustoraastetta (gouda, mozzarella)

Tarjoiluun lempisalsa, esimerkiksi Salsa Bandera, jota juuri tein molleteja varten.

Leikkaa leivät pituussuunnassa halki.  Purista chorizo kuorestaan kuumalle pannulle ja paista kypsäksi samalla kahdella haarukalla rakennetta murustaen. Jaa frijoles refritos leiville, papujen päälle chorizo ja kaiken ylle juustoraaste.

Paista 220 asteessa uunissa kunnes juusto sulaa kauniisti.

Tarjoile lempisalsasi kera.

Ja paras juttu viimeiseksi. Vaikka Molletes on mulle passeli lounaaksi tai ihanaksi iltapalaksi viikonloppuna niin meksikolaiset, ne syö tätä AAMIAISEKSI! Ai että mä rakastan meksikolaisia! Mun sisällä asuu pieni aamiaismeksikolainen.

SALSA BANDERA

Salsa Bandera on aidointa Meksikoa. Bandera tarkoittaa lippua ja Meksikon lipun värit siintelevätkin tomaatin punassa, hopeasipulin valkeudessa ja jalapeñon ja korianterin vihreydessä.

Samasta salsasta saatetaan puhua myös nimillä Salsa Cruda tai Salsa Fresca ja kyllä, myös Pico de Gallo. Itseasiassa kaikkialla muualla Pico de Gallo on yleisin nimi, Meksikossa se taas on nimenä limellä ja chilillä maustetulle hedelmäsalaatille.

Ja mikäli faktani ovat vääriä, Natasiskoni varmasti korjaa asian.

Salsa Bandera on ihanan tuoretta ja raikasta.Se valmistuu nopeasti ja kruunaa kyllä monta meksikolaista ruokaa. Ei muuta kuin vähän pilkkomista.

Salsa Bandera

4 tomaattia

1 hopeasipuli

1-2 tuoretta jalapeñoa tai serranoa

1/2 ruukkua korianteria

1 limen mehu

suolaa

Poista tomaateista kanta ja siemenet ja kuutioi. Kuori sipuli ja kuutioi. Kuution koon voit päättää itse. Omani on aika raffia, voisi se olla pienempää ja nätimpääkin. Mutta maku sama.

Hienonna jalapeño, poista ensin siemenet, hienonna korianteri. Sekoita kaikki aineet sekaisin, purista päälle limen mehu ja viimeistele suolalla.

Valmis!

Muita meksikolaisia salsoja

Salsa Roja
Salsa Verde
Guacamole
Guacamole con piña y pepino

Ja sitten takuulla!

UKEMENY 40/2016

Ukemeny on Norjan kieltä ja jotenkin ihanan vekkulin kuuloinen sana. Kun en paljon Norjaa osaa, niin ihan asiasta irrallisena en olisi tiennyt mikä se sellainen UKE on. Se on siis viikko norjaksi ja tämä on kautta aikojen ensimmäinen viikkomenu blogissani.

Tätäkin on pohdittu jo puolitoista vuotta, siitä asti kun tapasin Tanskassa Elin Larsenin, ihanan, jämäkän ja tosi suositun norjalaisen ruokabloggaajan, joka kirjoittaa omaa nimeään kantavaa blogiaan.(Miksi viittaan itseeni monikossa? Orastava persoonallisuushäiriö?)

Elin se mulle jo silloin sanoi, että kuule, teeppä blogiisi sellainen ukemeny -uke, what is it in English?

No nyt väritin juttua, kyllä vaan Elin tiesi mikä viikko on englanniksi.

Ja mulla on ollut miljoona tekosyytä. 

Viimeiset 3 sunnuntaita oon meinannut, mutten vaan keriinny.

Onko täs kauhia homma?

Alkaako maistua puulta, jos se pitää olla joka viikko?

Kerkiäänkö?

Onko mulla tarpeeksi reseptejä? Ei varmaan riitä kalareseptit 2x viikkoon?

Ja apua, ensimmäiset vuodet kuvat ovat varmaan aivan kauheita...

No tässä mä nyt oon. Yritän laittaa teille ensimmäisen viikkomenun inspiraatioksi. 5 arkiruokaa, lauantaina jotain muuta ja sunnuntaina jotain parempaa. Leivontavinkki ja jotain extraa niin saadaan 9 kuvan kollaasi.

Ei varmaan tule olemaan pelkkää lapsiperheen ruokaa (ainakaan meidän lasten), mutta yritän olla monipuolinen, onhan se kiva jos tulevalle viikolle sais joku teistäedes ateriavinkin tai kaksi tuomaan vaihtelua omaan, kenties nuutuneeseen ruokalistaan. Ei varmaan tule olemaan ihan mikään ruokaympyräkään. Järjen käyttö sallittu. Laitan linkit tässä blogissa julkaistuihin omiini tai muilta kopioituihin resepteihin. Ihana kaivella jo julkaistuja mutta kenties jonnekin huonon google-optimoinnin alle hautautuneita reseptejä. Katotaan kauanko reseptiikka riittää, ennenkuin joudun linkkaamaan jonnekin yhteistyökumppanien reseptisivuille.

Hei ja fanfaarit: VIIKKOMENU 40/2016

MAANANTAI: TEX MEX MAKAROONILAATIKKO

TIISTAI: KOOKOS-PINAATTIKEITTO

KESKIVIIKKO:LOHIMEDALJONGIT

TORSTAI: VIETNAMILAINEN KANASALAATTI

PERJANTAI: KIMCHI-BOKKEUMBAP

LAUANTAI: MAA-ARTISOKKA-KANTARELLILETUT

SUNNUNTAI: HIRVEN ROUTAPAISTI

VIIKON LEIVONTAVINKKI: ROOSAN IHANA OMENAPIIRAKKA

 VIIKON EXTRA:FONDUE-RANET

Ei pöllömpi ruokaviikko, vai?

Kertokaa, mitä tykkäätte?

PUNAJUURI JA SUKLAA

Need I say more?

Juurekset ovat nimittäin mahtavuutta leivonnassa. Ne antaa väriä ja rakennetta  ja mehevyyttä. Makuakin. Mutta ei sillä lailla, että apua, miksi mun suklaakakku maistuu punajuurelta, vaan sillä lailla, että kertokaa äkkiä mikä on tämän rehevän ja syvän maun salaisuus.

Punajuuribrownies'eja olen tehnyt ennenkin, joten otin vähän uutta suuntaa ja tein muffinsseja.

Tekemäni Punajuuri -suklaamuffinssi resepti löytyy taas Apetinan sivuilta. Sehän tarkoittaa, että kokeilin lisätä sekä taikinaan että kuorrutteeseen tuorejuustoa. Kuorrutteesta tuli jotenkin hiukan makea omaan makuuni. Hyvä vaihtoehto vois olla myös ihan sulatettu suklaa siihen päälle.

Koristeista tykkäsin. Aikuiseen makuun löin päälle ihan tuollaisia valmis-punajuurisipsejä, toki ne voi viitseliäämpi valmistaa myös itse, ja pekaanipähkinöitä. Lapset heitteli omiinsa ihan vaan strösseleitä. Hauskinta oli, että muffinssit olivat niin suklaisen maukkaita ja lapset pahaa aavistamattomia ilkeän äitipuolen*-eiku- taikinaan piilottamista punajuurista, ettei tällä kertaa käynyt niin kuin usein, että päältä järsitään kuorrute ja sitten huh-huh, emmä äiti jaksa enempää, vaan muffinssi meni viimeistä murua myöden.

*Maitotytöllähän oli jokus 3-vuotiaana vaihe, jossa se aina vastas mulle, ja varsinkin jos oli muita ihmisiä paikalla, että kyllä, rakas äitipuoli.  Mä olin aina, että häh? Liikaa prinsessasatuja!

Kaupallisessa yhteistyössä Apetina

(PULLAN) LEIPOMISEN TÄRKEYDESTÄ

Kaikki on turhaa, paitsi purjehdus. Vai oliko se puutarhanhoito?

Minä sanon, että LEIVONTA.

Taikinaterapia ei oo ollenkaan tuulesta temmattu nimitys. Itseasiassa varmasti kaikki, missä nyhjäistään tyhjästä, terapioi ja buustaa ihmisen onnistuessaan uudelle levelille, kun alussa on vaan vaikka jauhoja, maitoa, hiivaa ja muita tykötarpeita ja parin tunnin kuluttua ihana, tuoksuvainen, pehmeä korvapuusti, joka huutaa viereensä lasillista kylmää maitoa. Voiko sen suomalaisempaa, kotoisampaa ja hellempää makuyhdistelmää olla? No, ehkä se ruislimppu, voi ja piimä. Ehkä.

Kyllä ihminen tarvitsee onnistumisia. Ehdottomasti. Ja aivan ilman kenenkään kehuja, itseleivottu nisu palkitsee leipojansa tuoksullaan ja maullaan. Siihen vielä naapurin kehut paremmasta pullasta kuin pullastaan kuuluisan anoppinsa leipomat, aviomiehen hotkima 7 korvapuustin ennätys ja lasten onni ja ilo. Ja vielä viikkojen päästäkin kun Urho12v aloittaa: sä-et-oo-pitkään-aikaan-leiponu, koska-taas-leivot, äiti-kohta-sun-pitää-leipoa, mikset-sä-koskaan-leivo? Ilmeisesti olen siis tarpeellinen. The Leipoja.

Käden upottaminen taikinaan on niin konkreettista. Minä käytän ehdottomasti kyllä yleiskonetta taikinan vaivaukseen. Miksi en käyttäisi? Leivonnassa riittää työvaiheita käsillä tekemiseen, vaikka vaivauksen ulkoistaakin. 

Omat, ihanimmat lapsuusmuistot liittyvät pullaan. Kaivelin kuvia omista lapsistani leipomassa.

Näytti hyvältä, mutta Likka taitaakin levittää vain talkkia...

Sori!

Ihania muistoja. Ja hirveitä kuvia.

Mutta sitä minä vaan, että pulla on ehkä ihaninta, ilmaisinta (no ainakin halpaa) lopussa-kiitos-seisoo-yhdessä tekemistä lasten kanssa. Luovaa, silti samalla täytyy oppia kurinalaisuuttakin. Jottei hiiva pala, pulla pala, että taikina kohoaa, ettei taikina tartu.

Kaikki on niin tarkkaa ja silti jumalattoman suurpiirteistä. Ehkä siksi tykkään leivonnasta. Että osaan niin, ettei tartte mitata. Että tunnen sen sormenpäissä.

Ja vaikka pullat palaas, niin elämä jatkuu.

Ja ihan kaikessa suurimmassa hädässä: MÄ PAISTAN PAKASTEPULLIA!

Ei oo vaan pullan voittanutta. Paitsi lätynpaisto on kyllä lähellä.