About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

MOLLETES



Meksikossa syödää tortilloja. On tacoja, enchiladoja, burritoja, on chilaquiles, flautas, totopos, fajitas, gorditas, taquitos, quesadillas... kaikissa on perustana tortilla, yleensä maissinen, mutta välillä myös vehnäinen. No hitto, nehän syö aamiaiskananmunansakin tortillojen kanssa! 

Mutta kyllä ne syö leipääkin. Ja sen leivän nimi on mollete! Se tehdään  vehnäisistä ja muhkeista bolillos sämpylöistä, jotka ovat sellaisia pitkän soikeita sämpylöitä, omani ovat malliltaan nyt vähän nelikanttisia. Patonki toimii näissä leivissä myös mainiosti.

(Älä sekoita meksikolaisia molletejakuitenkaan andalusialaiseen molleteen, joka on sellainen pyöreä vehnäleipä, vähän kans niin kuin sämpylä, mutta ehkä vähä niin kuin pitakin, sain niitä maistaa viime keväänä kun José niitä leipoi. Taikinaan tulee laardia eli ihraa ja José lähti sitä cittarista ostamaan... tuli takaisin sellaisen muurikka-valuraudan-rasvapolttoihratuubin kanssa. Emme kuitenkaan löytäneet mainintaa, etteikö sitä voisi käyttää ravinnoksi... Ei ne kyllä ihan onnistuneet, mutta syyksi epäilimme ennemminkin jauhoja, jotka Suomessa ei ole yhtä hyvää sitkoa aikaan saavaa.)



Kun minä haluan tehdä jotain itselleni ennentekemätöntä meksikolaista, käännyn tietysti minulle meksikolaisen keittiön kaikkia äitejä edustavan Mirnan puoleen. Mirnahan se on opettanut mulle kädestä pitäen maissitortillan teon ja tamaletkin. Onneksi naamakirjan kautta saa äkkiä yhteyden valtamerten taa ja Mirna mielellään laittaa reseptit jakoon myös Suomen makumaailmaa piristämään. Mirna on kyllä painonsa arvoinen kultaa, ellei olisi pieni ja lyhyt nainen, ja siitä syystä on kyllä enemmän kuin painonsa arvoinen kultaa näissä reseptiasioissa.

Mutta ei nyt turhaan pitkitetä tätä ihanaa reseptiä, vaikka se onkin niin lyhyt ja simppeli. Tässä on muuten taas kerran ne ihanan lempeän kotoisat meksikon maut, poltetta voit lisätä kuumemmalla salsalla. Disclaimerina vielä, että perusjuttu on pavut ja juusto, joku laittaa päälle kinkkua, mutta Mirnan juttu on chorizo. Mikä tietysti vakuuttaa meidät kaikki siitä, että Mirnan resepti on paras!


MOLLETES
4:lle

4 vehnäsämpylää tai 1 pitkä patonkia
frijoles refritos (n 4 dl) eli niitä muhennettuja papuja, saa kaupastakin, mutta tuolla blogissa aiemmin julkaistulla reseptillä on helppo tehdä
4 raakaa chorizoa
n. 4 dl juustoraastetta (gouda, mozzarella)

Tarjoiluun lempisalsa, esimerkiksi Salsa Bandera, jota juuri tein molleteja varten.

Leikkaa leivät pituussuunnassa halki.  Purista chorizo kuorestaan kuumalle pannulle ja paista kypsäksi samalla kahdella haarukalla rakennetta murustaen. Jaa frijoles refritos leiville, papujen päälle chorizo ja kaiken ylle juustoraaste.

Paista 220 asteessa uunissa kunnes juusto sulaa kauniisti.

Tarjoile lempisalsasi kera.



Ja paras juttu viimeiseksi. Vaikka Molletes on mulle passeli lounaaksi tai ihanaksi iltapalaksi viikonloppuna niin meksikolaiset, ne syö tätä AAMIAISEKSI! Ai että mä rakastan meksikolaisia! Mun sisällä asuu pieni aamiaismeksikolainen.




maanantai 3. lokakuuta 2016

SALSA BANDERA



Salsa Bandera on aidointa Meksikoa. Bandera tarkoittaa lippua ja Meksikon lipun värit siintelevätkin tomaatin punassa, hopeasipulin valkeudessa ja jalapeñon ja korianterin vihreydessä.

Samasta salsasta saatetaan puhua myös nimillä Salsa Cruda tai Salsa Fresca ja kyllä, myös Pico de Gallo. Itseasiassa kaikkialla muualla Pico de Gallo on yleisin nimi, Meksikossa se taas on nimenä limellä ja chilillä maustetulle hedelmäsalaatille.

Ja mikäli faktani ovat vääriä, Natasiskoni varmasti korjaa asian.

Salsa Bandera on ihanan tuoretta ja raikasta.Se valmistuu nopeasti ja kruunaa kyllä monta meksikolaista ruokaa. Ei muuta kuin vähän pilkkomista.



Salsa Bandera

4 tomaattia
1 hopeasipuli
1-2 tuoretta jalapeñoa tai serranoa
1/2 ruukkua korianteria
1 limen mehu
suolaa

Poista tomaateista kanta ja siemenet ja kuutioi. Kuori sipuli ja kuutioi. Kuution koon voit päättää itse. Omani on aika raffia, voisi se olla pienempää ja nätimpääkin. Mutta maku sama.

Hienonna jalapeño, poista ensin siemenet, hienonna korianteri. Sekoita kaikki aineet sekaisin, purista päälle limen mehu ja viimeistele suolalla.

Valmis!



Muita meksikolaisia salsoja

Salsa Roja
Salsa Verde
Guacamole
Guacamole con piña y pepino



Ja sitten takuulla!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

UKEMENY 40/2016


Ukemeny on Norjan kieltä ja jotenkin ihanan vekkulin kuuloinen sana. Kun en paljon Norjaa osaa, niin ihan asiasta irrallisena en olisi tiennyt mikä se sellainen UKE on. Se on siis viikko norjaksi ja tämä on kautta aikojen ensimmäinen viikkomenu blogissani.

Tätäkin on pohdittu jo puolitoista vuotta, siitä asti kun tapasin Tanskassa Elin Larsenin, ihanan, jämäkän ja tosi suositun norjalaisen ruokabloggaajan, joka kirjoittaa omaa nimeään kantavaa blogiaan.(Miksi viittaan itseeni monikossa? Orastava persoonallisuushäiriö?)

Elin se mulle jo silloin sanoi, että kuule, teeppä blogiisi sellainen ukemeny -uke, what is it in English?

No nyt väritin juttua, kyllä vaan Elin tiesi mikä viikko on englanniksi.

Ja mulla on ollut miljoona tekosyytä. 

Viimeiset 3 sunnuntaita oon meinannut, mutten vaan keriinny.

Onko täs kauhia homma?

Alkaako maistua puulta, jos se pitää olla joka viikko?

Kerkiäänkö?

Onko mulla tarpeeksi reseptejä? Ei varmaan riitä kalareseptit 2x viikkoon?

Ja apua, ensimmäiset vuodet kuvat ovat varmaan aivan kauheita...

No tässä mä nyt oon. Yritän laittaa teille ensimmäisen viikkomenun inspiraatioksi. 5 arkiruokaa, lauantaina jotain muuta ja sunnuntaina jotain parempaa. Leivontavinkki ja jotain extraa niin saadaan 9 kuvan kollaasi.

Ei varmaan tule olemaan pelkkää lapsiperheen ruokaa (ainakaan meidän lasten), mutta yritän olla monipuolinen, onhan se kiva jos tulevalle viikolle sais joku teistäedes ateriavinkin tai kaksi tuomaan vaihtelua omaan, kenties nuutuneeseen ruokalistaan. Ei varmaan tule olemaan ihan mikään ruokaympyräkään. Järjen käyttö sallittu. Laitan linkit tässä blogissa julkaistuihin omiini tai muilta kopioituihin resepteihin. Ihana kaivella jo julkaistuja mutta kenties jonnekin huonon google-optimoinnin alle hautautuneita reseptejä. Katotaan kauanko reseptiikka riittää, ennenkuin joudun linkkaamaan jonnekin yhteistyökumppanien reseptisivuille.

Hei ja fanfaarit: VIIKKOMENU 40/2016









KESKIVIIKKO:LOHIMEDALJONGIT




PERJANTAI: KIMCHI-BOKKEUMBAP




SUNNUNTAI: HIRVEN ROUTAPAISTI


VIIKON LEIVONTAVINKKI: ROOSAN IHANA OMENAPIIRAKKA


 VIIKON EXTRA:FONDUE-RANET


Ei pöllömpi ruokaviikko, vai?
Kertokaa, mitä tykkäätte?





perjantai 30. syyskuuta 2016

PUNAJUURI JA SUKLAA




Need I say more?

Juurekset ovat nimittäin mahtavuutta leivonnassa. Ne antaa väriä ja rakennetta  ja mehevyyttä. Makuakin. Mutta ei sillä lailla, että apua, miksi mun suklaakakku maistuu punajuurelta, vaan sillä lailla, että kertokaa äkkiä mikä on tämän rehevän ja syvän maun salaisuus.



Punajuuribrownies'eja olen tehnyt ennenkin, joten otin vähän uutta suuntaa ja tein muffinsseja.


Tekemäni Punajuuri -suklaamuffinssi resepti löytyy taas Apetinan sivuilta. Sehän tarkoittaa, että kokeilin lisätä sekä taikinaan että kuorrutteeseen tuorejuustoa. Kuorrutteesta tuli jotenkin hiukan makea omaan makuuni. Hyvä vaihtoehto vois olla myös ihan sulatettu suklaa siihen päälle.

Koristeista tykkäsin. Aikuiseen makuun löin päälle ihan tuollaisia valmis-punajuurisipsejä, toki ne voi viitseliäämpi valmistaa myös itse, ja pekaanipähkinöitä. Lapset heitteli omiinsa ihan vaan strösseleitä. Hauskinta oli, että muffinssit olivat niin suklaisen maukkaita ja lapset pahaa aavistamattomia ilkeän äitipuolen*-eiku- taikinaan piilottamista punajuurista, ettei tällä kertaa käynyt niin kuin usein, että päältä järsitään kuorrute ja sitten huh-huh, emmä äiti jaksa enempää, vaan muffinssi meni viimeistä murua myöden.

*Maitotytöllähän oli jokus 3-vuotiaana vaihe, jossa se aina vastas mulle, ja varsinkin jos oli muita ihmisiä paikalla, että kyllä, rakas äitipuoli.  Mä olin aina, että häh? Liikaa prinsessasatuja!


Kaupallisessa yhteistyössä Apetina

keskiviikko 28. syyskuuta 2016

(PULLAN) LEIPOMISEN TÄRKEYDESTÄ


Kaikki on turhaa, paitsi purjehdus. Vai oliko se puutarhanhoito?
Minä sanon, että LEIVONTA.

Taikinaterapia ei oo ollenkaan tuulesta temmattu nimitys. Itseasiassa varmasti kaikki, missä nyhjäistään tyhjästä, terapioi ja buustaa ihmisen onnistuessaan uudelle levelille, kun alussa on vaan vaikka jauhoja, maitoa, hiivaa ja muita tykötarpeita ja parin tunnin kuluttua ihana, tuoksuvainen, pehmeä korvapuusti, joka huutaa viereensä lasillista kylmää maitoa. Voiko sen suomalaisempaa, kotoisampaa ja hellempää makuyhdistelmää olla? No, ehkä se ruislimppu, voi ja piimä. Ehkä.






Kyllä ihminen tarvitsee onnistumisia. Ehdottomasti. Ja aivan ilman kenenkään kehuja, itseleivottu nisu palkitsee leipojansa tuoksullaan ja maullaan. Siihen vielä naapurin kehut paremmasta pullasta kuin pullastaan kuuluisan anoppinsa leipomat, aviomiehen hotkima 7 korvapuustin ennätys ja lasten onni ja ilo. Ja vielä viikkojen päästäkin kun Urho12v aloittaa: sä-et-oo-pitkään-aikaan-leiponu, koska-taas-leivot, äiti-kohta-sun-pitää-leipoa, mikset-sä-koskaan-leivo? Ilmeisesti olen siis tarpeellinen. The Leipoja.



Käden upottaminen taikinaan on niin konkreettista. Minä käytän ehdottomasti kyllä yleiskonetta taikinan vaivaukseen. Miksi en käyttäisi? Leivonnassa riittää työvaiheita käsillä tekemiseen, vaikka vaivauksen ulkoistaakin. 

Omat, ihanimmat lapsuusmuistot liittyvät pullaan. Kaivelin kuvia omista lapsistani leipomassa.



Näytti hyvältä, mutta Likka taitaakin levittää vain talkkia...

Sori!




Ihania muistoja. Ja hirveitä kuvia.

Mutta sitä minä vaan, että pulla on ehkä ihaninta, ilmaisinta (no ainakin halpaa) lopussa-kiitos-seisoo-yhdessä tekemistä lasten kanssa. Luovaa, silti samalla täytyy oppia kurinalaisuuttakin. Jottei hiiva pala, pulla pala, että taikina kohoaa, ettei taikina tartu.

Kaikki on niin tarkkaa ja silti jumalattoman suurpiirteistä. Ehkä siksi tykkään leivonnasta. Että osaan niin, ettei tartte mitata. Että tunnen sen sormenpäissä.




Ja vaikka pullat palaas, niin elämä jatkuu.

Ja ihan kaikessa suurimmassa hädässä: MÄ PAISTAN PAKASTEPULLIA!

Ei oo vaan pullan voittanutta. Paitsi lätynpaisto on kyllä lähellä.


torstai 22. syyskuuta 2016

HÄRKÄPAPU FRESSINÄ


Olen ihan periaatteessa pavun syöjä. Rakastan etikkaisia papusalaatteja, meksikolaiseen kuuluu useimmiten frijoles refritos, papuiset padat on ihania ja joo, joo, tykkään jopa niistä valkoisista pavuista tomaattikastikkeessa, siis säilyketökissä, hot or cold. Englantilainen aamiainen, tiedäthän,  tai laivan messissä joka sunnuntainen meriaamiainen joka on siis oikeasti sunnuntain lounas.

Mutta olen vissiin vähän laiska, näiden papujen kanssa pitää itseä oikein muistuttaa, että tee hyvä ihminen nyt niitä papuja kun kerran niin niistä tykkäät. Kerta viimeisimmissä ravitsemussuosituksissakin  kehotetaan lisäämään palkokasvien syöntiä.


Härkäpavusta on nyt supistu erityisesti härkiksen myötä. Sitäkin ehdin testata. Sen myötä alkoi kiinnostaa myös tuore härkäpapu. Olen sitä kerran tai kaksi kylvänyt kasvimaalleni, ilman satoa, mikä tietysti herättää kummastusta, koska sen kaikissa lähteissä kehutaan olevan helppo ja vaatimaton kasvatettava. Ehkä juhannuskylvöt ovat sittenkin liian myöhään....

Lähinnä tuoreista härkäpavuista tulee mieleen Jamie Oliver, joka n. sadassa kokkiohjelmassaan istuu keittiöpuutarhassaan riipimässä tuoreita härkäpapuja, ylistäen niistä maasta taivaaseen. Ja sitten heittää jollekin jumalaiselle savivadille puolihuolimattoman härkäpapusalaatin muutamasta aineksesta, niin että tv- ruudun tällä puolen kuolaroiskeet lentää.


Etelä-Pohjanmaa ja kuuskajaskari, ennusteessa heikompaa saatavuutta.

Mun työhuonekaverini Maaria Turusta, joka on altistunut vakavasti härkäpavuille olletenkin brittimiehensä (anopin?) avustuksella, sanoi, että kyllä kyllä kyllä, Turusta saa härkapapuja marketista ihan tuoreena. Ja toi mulle kokeiltavaksi.

Palot on hervottoman suuria, porkkanan kokoisia ja iso pussillinen (700g) kutistuukin riivittäessä melkein olemattomiin. Mutta mitä?Pavut ovat valkoisia. Jamien pavut olivat kauniin vihreitä. Onko nämä nyt pilalla?


Ei suinkhan! Ne kuuluu ryöpätä. Laita siis pavut 2 minuutiksi väljään, kiehuvaan veteen. Siivilöi ja laita jäähtymään jääkylmään veteen välittömästi. Purista sitten pavuista ulos vihreä ydin, mun pavut olivat tosi suuria joten jouduin tekemään pikkuveitsellä ihan pikkupikkuviillon papuun ja sitten puristaa.

Ja siellä se vihreä kulta piileski!

Mutta on näissä näpräämistä!

Reseptissä turvauduin peesailemaan härkäpapujumalaani Jamie Oliver'ia.


SIMPPELI HÄRKÄPAPUSALAATTI
2:lle

pari kourallista tuoreita, ryöpättyjä härkäpapuja (katso ryöppäysohjeet yllä)
4 siivua pekonia tms. (mulla Schwartzwaldin kinkkua, siinä on vähän savua mukana)
oliiviöljyä, extra hyvää 
1/2 sitruunan mehu (maun mukaan puristellen)
1 dl raastettua pecorino-juustoa
 tuoretta minttua
suolaa, pippuria

Paista pekoni pannulla rapeaksi ja nosta talouspaperin päälle kuivamaan. 

Sekoita härkäpapujen joukkoon sitruunamehu ja pecorino ja minttu, mausta suolalla ja pippurilla.

Halutessasi voit myös ensin  lempeästi lämmittää härkäpapuja vähäisessä määrässä oliiviöljyä, sitten mukaan juusto jne.

Ripottele päälle vähän pienitty rapea kinkku/pekoni of -you- choice ja lorauta päälle oliiviöljyä, sitä parempaa plaatua.

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!

Siitä huolimatta, tätä jäi pikkusen ja sekoitin loput eilen kuumaan riisiin, jonka nautin sitruunalla ryyditettyjen pannulla paistettujen broiskun paistileikkeiden kanssa.

Ja arvatkaa mitä?

Aivan SAIRAAN HYVÄÄ!




Syksyn ensimmäiset Ruokaverstaatkin starttaavat papujen hengessä
kohta Seinäjoella ja Kurikassa. Tutustutaan mm. härkapapuun niin tuoreena kuin jalostettuna. Keskustellaan vaikka siitä, onko pavun näytettävä  ja oltava käytettävä lihan tapaan. Ovatko uudet tuotteet kauan odotettu kestävämmän kehityksen ratkaisu  geeneihimme syöpuneeseen lihanhimoon?

Takuulla mielenkiintoista ja ajankohtaista. Niin kuin aina! Ilmoittaudu mukaan!

tiistai 20. syyskuuta 2016

BRIGADEIROS - UUDET VAATTEET



Jo on taas aika, että tämä blogi jakaa ulos jotakin suloisen makeaa. Koska tämä vuosi oli Olympialaisten myötä Brasilian vuosi, olkoon makiakin noilta seuduilta.

Brasiliahan on tajuttoman suuri  maa, eikä pohjoiskärjessä syödä välttämättä lainkaan kuten eteläisimmässä ulokkeessa. Yksi on juttu kuitenkin jota ymmärtämykseni mukaan tarjotaan ihan läpi maan ja varsinkin jokaikisillä synttäreillä. Tämä kamsallismakeiseksikin tituleerattu herkku yhdistää kaikkia brasilialaisia, iästä ja elintasosta riippumatta, se on just sellainen hyvän mielen nostalgia-suupala, joka iskee jokaisen sentimentaalihermoon. Suussa sulaessaan se tuo mieleen muistoja kodista, perheestä, ystävistä ja kaikista ihanista juhlista. 

Brigadeiros on suklaanmakuinen palloksi pyöritelty fudge-tyyppinen makupala. Se on saanut alkunsa  1945 kun komea Prikaatinkenraali (Brigadeiro) Eduardo Gomes pyrki presidentiksi ja hänen vaimonsa tapasi tehdä ja tarjoilla näitä makeisia vaalitilaisuuksissa. Tämä tarina on kuitenkin ristiriidassa toisen lähteeni kanssa joka kertoo, että Gomes'in  presidenttinvaalislogan oli "Vote no brigadeiro que é bonito e solteiro!" (Vote for the most handsome and single brigadier!) 





Gomes hävisi vaalit. Makeisista ja komeudestaan huolimatta. Brigadeiro´n  suklaapallerot jäivät kuitenkin elämään (ja niin varmasti myös Gomes, tuskin tämä presidentinvaali hänen henkeään kuitenkaan vei - itseasiassa hän oli ehdolla myös viisi vuotta myöhemmin...häviten taas. Oli muuten aikamoinen velikulta järjestelemään armeijan vallankaappauksia...).




Brigadeirokset on helppotekoisia. Muutama aines, massan keitto ja jäähtyneen massan pyörittely palleroiksi.

Paitsi, että, viime kesänä tutustuin laivalla ihanaan Brasialaiseen pariskuntaan, joka oli skandinavian kiertomatkalla. USassakin asunut pariskunta puhui ihan virheetöntä englantia, joten uppouduimme pitkään keskusteluun. Arvatkaa mistä? Ruuasta tietenkin. Kerroin heille suomalaisesta ruokakulttuurista ja he minulle omastaan, pääsin vähän brassailemaankin, he olivat aivan ällikällä lyötyjä kun kerroin, että olin just keväällä tehnyt Feijoadaa ja Beijinho´ja ja farofaa... 

Vähän niinku vaihdeltiin siinä sitten reseptejä. Beijinhoksista pääsimme sujuvasti Brigadeiroksiin, joiden olemassaolon kyllä tiesin vaikka en ollut niitä koskaan tehnyt. Ja Gisele (jonka kanssa pidän yhteyttä nyt FB'n kautta) kertoi, että muotijuttuna on jo hetken ollut  tarjota brigadeirokset palloiksi pyörittelyn sijaan minikupeista, josta ne syödään minilusikoilla.

Joten sitä versiotahan aina niin trendikäs Kaikki äitini reseptit päätti koittaa.

Ja koska en yleisistä käsityksistä poiketen ole erikoisesti makean perään, päätin heittää sekaan suomalaisen twistin eli puolukkaa. Brasilialaisten makeahammas on ilmeisesti suurehko, suomalaiseen makuun puolukat olivat tarpeellisia.




BRIGADEIROS kupissa ja puolukalla
n. 20-25 (15 ml, tämä insinööreille tiedoksi)

1 tlk kondensoitua maitoa (makeutettua) (395 g)
2 rkl voita
3 rkl tummaa kaakaojauhetta
Koristeeksi suklaaströsseliä ja PUOLUKKAA!

Sulata voi kattilassa (pinnoitettu kasari olisi tässä hyvä). Lisää kondensoitu maito ja kaakaojauhe vimmatusti sekoittaen. Kaakaojauhe on hiukan huono sekoittumaan sileästi, voit halutessasi liottaa sen tilkkaan vettä ensin. Koko ajan sekoittaen, keittele massaa kunnes se alkaa irrota kattilasta eli saat vedettyä puulastalla massan halki, niin, että se pysyy hetken "auki". Itse asiassa luulen, että kuppiversioon ei tarvitsisi keitellä näin kauan edes, tuli aika jämäkkää, vähän ongelmia saada kuppiin ja kupista pois.

Keittämisen jälkeen kaada massa heti kuppeihin ja koristele strösseleillä tai puolukoilla, tarjoa heti tai anna viiletä. Parhaimpia silti huoneenlämpöisinä vähintään. Ei jääkaappikylmänä.

Puolukat sopivat just niin hyvin kuin ne kaikkialle sopivat! Tätä vois tuunata myös erilaisilla pähkinöillä, marjajauheilla tai chilillä.