Kotitekoiset New Yorkin Bagelit..tahdon olla Carrie!

Se on pinnasta nahkean rapsakka, sisältä pehmeän sitkahko. Se maistuu jumalaiselta uunituoreena, mutta sen saa palautettua lähes alkuperäisen uunituoreen veroiseksi käyttämällä se puolitettuna paahtimen kautta. Kun syön niitä, kuvittelen olevani New Yorkilaisessa rinkelibaarissa ja tahdon olla Carrie tyllihameessa ikuisesti (no en sentään, kunhan otan tässä vähän kirjallisia vapauksia...).

Innostuin vesirinkelien, tai rinkelien elikkä bagelien leivontapuuhiin, koska en ollut toimenpiteeseen vielä tähän päivään mennessä koskaan uskaltanut ryhtyä. Kuulosta niin vaivalloiselta, että ensin keitetään ja sitten paistetaan. Kotimainen rinkelitarjonta (jos ei nyt puhuta niistä perinteisistä forever-säilyvistä vesirinkeleistä, jotka ovat hiukan eri rinkelirotua), on aika olematonta ja jos haluaa toteuttaa Bradshaw-fantasiansa niin itsehän  ne on rinkelinsäkin väännettävä.

Nyt, (kerran) kokeneena bagelin paistajana (eikä unohdeta sitä keittämistä!), voin vakuuttaa, että jos sämpylän teko onnistuu, onnistuu kyllä bagelienkin (joskushan aina käy niin, ettei sämpylöistä tule hyviä...). Ensi kerralla koetan lepuutella taikinaa yön yli jääkaapissa, sellainen meininki taitaa oikeasti kuulua bageleiden tekoon, maku ja taikinan ominaisuudet saavat rauhassa kehittyä pitkän kaavan mukaan. Mutta hyviä tuli kyllä jo tuolla parin tunnin tekoajalla. Ja sitä keittelyä ei kannata pelätä. Se hoituu vikkelästi. Varsinkin jos teet, vaikka nyt viikonlopun aamiaiselle sopivan satsin, vaikka 8, sopivat sitten uuniinkin kerralla. 

Extra-ihanuutena tässä on se, että päällyssiemenillä voi leikitellä ja varioida mielensä mukaan. Ja niin voi kuulkaa täytteilläkin. Vaikka pakkohan se oli Carrielle valmistaa se perinteisistä perinteisin tuorejuusto-kylmäsavulohitäyte. Urho11v rakastui näihin ihan vaan voin kera. Ei valittanut edes siemenistä. Piti toppuutella, että jäi muutama yksilö kuvaamista varten. 8 saattaa olla siis liian vähän (ainakin jos syöjiä on 9).

Erikoisterveiset Natasiskolle, jonka uudessa isossa keittiössä näitä sopii keitellä (ja paistaa) vaikka salsaporukan brunssille. Kun tykkäät siitä Carriestäkin!

Käyttämäni bagel-resepti löytyy täältä Apetina- sivustolta. Kannattaa muuten seurata Apetinaa myös facessa ja erityisesti instagrammissa, jossa voit nauttia ihanista ruokakuvista ja inspiroitua  Makutiimin tuotoksista.

Yhteistyössä Apetina.com

Igorin kana ja pari muuta herkkua viikonlopuksi

Vaikkapa tälläinen Paahdettu tomaatti-mozzarella salaatti. Siinä aivan isoilla kirjaimilla lukee, että herkulliseen viikonloppukokkailuun silloin kun haluat on pakko keskittyä muuhunkin kun pelkkään ruuanlaittoon. Tomaatti, mozzarella ja basilika on klassinen yhdistelmä ja talvella saat lähes kesän veroiset maut esiin paahtamalla tomaatit.

Paahdettu tomaatti-mozzarella salaatti
12 hengelle

2 kg pikku(terttu)tomaatteja, punaisia ja keltaisia 
250g  pehmeää puhvelinmaitomozzarellaa (esim Pirkan Parhaat)
1 puska tuoretta basilikaa
suolaa, pippuria, oliiviöljyä, balsamicoa

Laita tomaatit uuninpellille, ja paahda 200 asteessa noin tunnin verran.

Suolaa, pippuroi, öljyä ja balsamikoi tomaatit lämpimänä. Aseta tarjoiluvadille, revi päälle juusto ja basilika.

Ja sitten aiheeseen eli Igorin kanaan. Keskustelimme tällä viikolla siitä, että onkos se paljon hypetetty Igorin kana arkiruokaa vai viikonloppuruokaa. Peggy, joka alunperin reseptin julkaisi, kertoi, että oli saanut pyyhkeitä kun oli tituleerannut Igorin kanaa viikonlopun ja jopa juhlien ruuaksi. Ruuan raaka-aineet kun eivät ole kovin kalliit, se on helppo ja aika nopeakin valmistaa(valmista alle tunnissa, mutta kestää pitemmänkin hauduttelun) ja pata/uunivuokaruokana, siitä ei ehkä kaikkein finedinimpia  esille panoja saa.

Ihan totta, sanon minä. MUTTA. Jos 800g kananfilettä saa kaverikseen 350g smetanaa, on kyseessä sen verran tuhti annos, että minä laitan sitä kyllä viikonlopun spesiaalihetkiin. Lisäksi se tosiaan helppotekoisuutensa ja edullisuutensakin takia sopii tarjottavaksi myös isommalle porukalle. Varsinkin kun sen maku on herkullinen ja sopii niin lapsille kuin aikuisillekin.

Siispä minä tarjosin Igorin kanaa Maitotytön syntymäpäivillä. Kaveriksi tarjosin tuoretta ciapattaa ja riisiä sekä tuota paahdettua tomaatti-mozzarellasalaattia. Ihan en malttanut siihen jättää vaan valmistin vielä jättikatkarapuja, kun muuten pääsin niin helpolla, niin äkkiäpä perkasin nelisenkymmentä jättikatkista.

Vieraat vaikuttivat tyytyväiseltä kaikkeen ja jälkiruuaksi keitettiin jäätelökakkukahvit. Tykkään niin tälläisistä tarjoiluista, helppoa niin emännälle kuin vieraille.

Ja se Igorin kanan resepti. Sen te joudutte käydä nappaamassa alkuperäislähteestä eli Peggyn pieni punainen keittiö-blogista, jonka Igorin kana reseptiin pääsette siis tästä. Jos ette ole vielä kokeilleet, kannattaa. Se on konstailemattoman herkullinen ruoka, jos tykkäsit Moskovan padasta, tykkäät tästäkin. Igorin kana on kuin lämpimän slaavilaisäidin syleily!

Mutta arvaatkaa kuinka paljon smetanaa meni kun tein Igorin kanaa 3kg kanan rintafileitä? 

Niin helppoa vierastarjoilut eivät koskaan ole, että kuvata kerkeäisin, mutta uskokaa vaan kaiken herkullisuuteen kuvista huolimatta. Jättiravut kypsennettiin gratinoimalla vuuallinen valkosipulipersiljavoissa. Niin helppoa.

Ei kyllä niin helppoa myöskään etteikö useimmat vieraat, äiti, anoppi, käly, nato hääri kattaus- ja siivousapuna juhlien aikana. 
En todellakaan ole niitä emäntiä, joiden pöytä odottaa vieraita katettuna jo aamu kuudesta lähtien. Toisaalta menetelmä on hyvä. Kun vieraat joutuvat kattamaan, he oppivat tavaroiden paikat ja näin tiskikoneen tyhjennys juhlien päätteeksi sujuukin jo leikiten.

Perhetyövoima - paras työvoima!

Maku! Maku! Maku!

Ruokaverstas-projekti pääsee oikein kunnolla käyntiin ensi viikolla kun ensimmäinen oikea työpaja näkee päivänvalon. Kevään työpajojen teemaksi nousi maku. On ollut tosi hienoa olla mukana suunnittelemassa niitä ja välillä tosi hurjaakin kyytiä, aivoja on joutunut verrytellä vähän joka suuntaan kun kavereina ovat olleet kemisti ja elintarvikeinsinööri.

Mutta voi kuinka paljon olen jo oppinut!Ja luultavasti vielä paljon enemmän, jotakin mitä en edes vielä ole kaikkea tajunnut. Hienoimpia juttuja koko ruokaverstaassa on että siinä kokoontuu yhteen niin monipuolinen asiantuntijaverkosto; Elintarvikealan yrittäjät, tutkijat, opiskelijat ja ruokaharrastajat. Niin, me ruokaharrastajatkin ollaan jonkun sortin asiantuntijoita omalla alallemme, jossa pätevyydeksi riittää rakkaus ruokaan ja ruuanlaittoon.

Mausta se sitten kaikki alkaa. Tutkimusprofessori, Molegyyligastronomia -blogistakin tuttu Anu Hopia valmistaa teoriosuuden, jolle lähdemme rakentamaan. Pääsemme myös maistamaan kaikki eri perusmaut ja sekin on minusta tosi mielenkiintoista, en ole sitä koskaan näin systemaattisesti tehnyt. Keittiömestari Jani Unkeri avaa myös makujen muokkaamisen saloja.

Sitten onkin aika ryhtyä tositoimiin, haluamme verstaissa, nimensä mukaisesti, tarjota mahdollisuuden päästä tekemääm itse mahdollisimman paljon. Pääraaka-aineena on tällä kertaa hieno metsiemme puolukka, jonka tuttu maku kätkee kuorensa alla monenlaisia vivahteita. Suurin osa suomalaisista on oppinut sitä rakastamaan. Nyt lähdemme muokkaamaan sen makua ja toivomme löytävämme uusia käyttökelpoisia yhdistelmiä. Testaamme myös, kuinka rakenne vaikuttaa makuun, valmistamme mehua, geeliä, emulsiota ja vaahtoa.

Ja sitten maistellaan, keskustellaan, arvostellaan.

Sanoinko jo, että olen ihan innoissani, eilisen testipäivänkin johdosta. Testasimme rakenteita ja ja sain esimerkiksi noista puolukkakuulista (geeli) jo aivan valtavan vision jälkiruuasta...miettikää, rapsakkaa marenkia, puolukkakaviaaria, vähän peikkovaahtoa ( ja mitä se on, no sen kuulette paikan päällä).

Kävi myös ilmi, että en osaa käyttää sifonia, vaikka Laila olikin sitä lainalle hakiessaan vakuuttanut Nannan kyllä osaavan. Mitä luuloja ihmisistä minulla onkaan!

Sitäpaitsi, nyt osaan ja monta muutakin juttua. Osaan taarata. Tai osasin ennenkin, mutta nyt minulla on toiminnolle suomenkielinen verbi. Ilmeisesti hyvin tuttu monilla eri aloilla, mutta ei kyllä omillani. Järkytyin myös kahvia keittäessäni, kun kysyin paljonko laitan kahvia ja minulle ilmoitettiin grammamäärä, ja se todellakin mitattiin vaa'alla... että elintarvikelabrassa ei niin hirveän suurpiirteisiä olla...

Siksi meidän ruokaverstaamme tulevatkin olemaan ihan menestyksiä kun lyödään monta päätä yhteen. Luovat, tieteelliset, kekseliäät, asiantuntevat ja mitä niitä päitä nyt onkaan. Ai niin se yksi hullun kiintiöpaikka...Vai meniköhän se jo? (kun meikäläinen pestattiin?)

Ruokaverstas  tiistaina 26.1. 2016 klo 18.00
Vaasante 1 C, SEINÄJOKI, SeAMK laboratoriot (Foodwest -talo)

Ilmoittautumiset

Tilaisuus on maksuton.

Tervetuloa!

Lisää Ruokaverstaasta blogissa ja facebookissa.

Frozen jäinen syntymäpäiväkakku

...Eli kakunteon pitkä oppimäärä.... 

Viime vuonna Maitotytön syntymäpäiväkakku oli oikeana päivänä pakastemutakakun päälle lätkäisty frozen-syötävä kakkukuva. Myöhemmin pidettäviin sukusynttäreihin sentään taiteilin toiveena olleen Lumikki-kakun.  Tänä vuonna yritin panostaa ja googlailin Frozen-kakkujen  lannistavaa ihmeellistä maailmaa, yrittäen edes etsiä taitotasolleni jonkun mahdollisen toteutettavan. Ihan jetsulleen ei mennyt kaikki tälläkään kertaa, mutta oikeasti olen aika innoissani kakusta ja tiedän, että viime yön harjoitusten jälkeen osaisin tehdä kaiken vielä paremmin nyt. Kuvaamiseen ei nyt keskitytty, mutta antakaahan kun kerron: kakku ja kuinka se tehdään.

Itse kakku
Frozen-jäätelökakku, koska Elsa, tuo jäisen vuoren huipulla satumaisessa lasipalatsissaan asustava kuningatar ansaitsi myös jäisen ja lumisen täytekakun, jäätelökakun siis. Tein normaalin, hiukan sitruunalla raikastetun 7 munan kakkupohjan, leikkasin ja kaivoin kakun sisustan niin, että pohjalle jäi ohut kakkukerros, sivuille hiukan paksumpi. Sisään mahtui juuri sopivasti 2 l pehmennyttä vaniljajäätelöä, jonka sekaan, hetken mielijohteesta, sekoitin pussillisen ranskanpastilleja, jotka antoivatkin täytteelle ihanan jääkuningatarmaisen viileän tuulahduksen. Kokosin kakun tuorekelmulle vuorattuun paistovuokaan, tasoitin pinnan jätskillä, vedin muovin yli, lautasen kanneksi ja vein yöksi pihalle (aivan TG-pakkanen, pakastimessani ei olis ollutkaan täytekakun mentävää tilaa). Tässä kohdin olin siis vielä varma, että hyvät henget ovat kanssani kakunteossa.... 

Otin kakun sulamaan reilu puolituntia ennen syöntiä, nostin sen tarjoilulautaselle ja peittelin rouheasti lunta markkeeravalla vaahdotetulla vispikermalla, jonka onnistuin päräyttää voiksi asti. Paksua halusinkin, mutta...

Jäätelökakku on kaikkien suuhun sopiva, kerralla syötävä  hyvä vaihtoehto perinteiselle kakulle. Täytyy vaan muistaa, että tämän tyyppiset koristelut voi laittaa päälle vasta juuri ennen tarjoilua, joten varaa aikaa myös siihen. En kuitenkaan halunnut sokerimassakakkua tällä kertaa ja tässä jäätelökakussa yhdistyykin ihanasti kerma(voi), jätski ja kakkupohja.

Jääkoristeet ja isomaltoosi

Koskaan en ole kakun kanssa niin googlaillut paljoa kun tämän. Innostuin jäisistä seinämistä, jotka hiukan mielikuvituksellekin tilaa jättäen markkeeraavat Elsan linnaa. Kun näytin kuvia Maitotytölle, hän oli heti, että jee, ihana linnakakku, vaikka tarjolla oli kuvia ihan näköislinnoistakin. Tähän ideaan me kuitenkin innostuttiin. Ja toteutus; no, tehdään sokerista ja siirapista ja väriaineesta jään näköistä. Ikävä vain, että kaikissa ohjeissa käytettiin sitä maissisiirappia, ja mistä sitä nyt tähän hätään. Uppouduin sokeritaiteen kiehtovaan maailmaan ja tajusin, että isomaltoosistahan ne oikeat sokerileipurit koristeet tekevät. Niinpä perjantaina hain Maitotytön päiväkodista ja kurvattiin Lapualle Leipurin Putiikkiin (tämä on nyt siis ihan ilmaista mainosta loistokaupalle!), jossa arvelin isomaltoosia olevan. Olihan sitä ja ohjeetkin sain, mitään kun en ymmärtänyt puolenkilon isomaltoosiraepurkista. Se on kuitenkin lähes kaloritonta hedelmäsokeria, josta voi valmistaa läpinäkyviä koristeita. Se nesteytyy 95 asteessa ja kuumennetaan 170 asteeseen. Ihan kiva kun huomaat, että sun mittarin asteikko riittää vaan 130 asteeseen! Kuuman massan voi värjätä tipalla sinistä vesiliukoista elintarvikeväriä, jolloin jäähän tulee tosi upea , luonnollinen, hiukan vihertävä sävy. Massan kanssa tulee olla varovainen, ettei se kuohahtele, tai ettet saa sitä päällesi, 170 astetta nimittäin polttaa. Suojakäsineet ovatkin suositeltavia, mutta mistä mulla nyt sellaaset olis ollu. Henget kuitenkin mukana vielä tässä vaiheessa ja onnistuin olemaan polttamatta itseäni.

Sain levitettyä  värjätyn isomaltoosin levyksi öljytyn leivinpaperin päälle. Siitä tuli aivan jumalaisen kaunista läpikuultavaa hiukan sinertävää jäätä. Se kovettui hyvin. Ainut huono juttu, oli, että olin sen jättänyt aavistuksen liian paksuksi ja kun yritin lohkoa sitä  (Elsaa korkeampiin) teräväsärmisiin paloihin, mitään ei tapahtunut. (Jostain syystä mietin siinä kohtaa, että tehdäänköhän elokuvien stunt-ikkunakohtaukset juuri isomaltoosi- ikkunoiden läpi hypäten ja apua jos ne ovat näin kovia).

No tiedätte mikä jyllää Pohjanmaalla (voima!), joten hiukan turhautuneena täräytin sitä vähän kovempaa nyrkillä jolloin koko lasi hajosi parin 4-5 cm siruihin... eli aivan liian pieneksi.

Panic. Koska luulen, ettei Leipurinputiikin avulias Mikkokaan lähde toimittamaan minulle Isomaltoosia sunnuntain vastaisena yönä...

Googlaillaan taas. Isomaltoosin voi uudelleen sulattaa. Jee! Aamulla kokeilin ensin palalla ja kun se onnistui löin kaikki kattilaan. Huomasin heti sitten, että alkoi erottua jotain keltaista. Öljyä palojen pinnalta? Jostain luin nyt myöhemmin, että värjätyn isomaltoosin kuumennus on haastavaa ja niinhän se olikin, yhtäkkiä mulla oli kattilallinen RUSKEAA nestettä. Joo, ei ole jääkuningattaren väri!Let it go!

Tuskaista googlailua taas. Millä korvata maissisiirappi, jos kokeilisin vielä sokerireseptillä jään tekoa. Jippii, mulla on pullo glukoosisiirappia. Alan kokeilla karamellijään tekoa glukoosista ja sokerista ja pelkään koko ajan koska sokeri muuttuu ruskeaksi, mutta se ei muutu, värjään sen tipalla sinistä, kaadan kovettumaan (sitä on hiukan hintsusti, enkä saa ihan haluamaisenlaisia korkeita lohkareita) ja olen onnellinen,  Maitotytön päivä pelastettu.

Suosittelen kyllä isomaltoosin käyttöä, ainetta saa leivontaliikkeistä, se oli helppoa, tulos kaunista, vaikka nyt sokerisiirapistakin sain jäätä aikaan. Se kuitenkin jähmettyi nopeammin, eli sitä ei kauaa saanut leviteltyä. Käsittääkseni isomaltoosi pysyy myös kirkkaana paremmin, sokeri ruskistuu helposti, vaikka minä onnistuinkin sössimään tuon isomaltoosin uudelleen lämmityksen.

Elsa
Tunnustan , että etsin lauantaina Sjoen kaupat läpi pientä muovista Elsa-figuuria (missä olitte, henget?). Kun ei sellaista löytynyt oli pakko ryhtyä toimeen ja tekaista itse. Vinkit löytyivät taas netistä. Tämä koriste ei ole syötävä, koska se on tulostettu tavalliselle paperille. Tulostin siis Elsan ja leikkasin sen irti paperista veitsellä, ilman viittaa.  Kaulitsin palan valkoista sokerimassaa, kostutin pinnan ja painelin paperinuken siihen kiinni. Sitten leikkasin veitsellä nuken irti massasta. Aamulla kun se oli lähes kuiva, liimasin  elintarvikeliimalla takapuolelle pitkän tikkaritikun, tukemaan koko  ruumista ja niin, että saisin Elsan kakkuun pystyyn. "PahviElsa" oli jotenkin tosi 3D, kun takana oli puolisenttiä sokerimassaa. Valitettavasti kuvista ei näy ilmi, mutta maalasin hahmoon vielä upeat (no oli ne, muttei kehtaa koko ajan kehua) korostukset kolmella erivärisellä syötävällä glitterillä, sinisellä, vedenvihertävällä ja valkoisella. Kolmiulotteisen vaikutelman kruunasi Elsan viitta, joka ei kauhean hyvin myöskään näissä kuvissa erotu noista jäistä, ehkä tässä alimpana parhaiten. Eli tein Elsalle viitan värjätystä, glitteröidystä liivatteesta ja liimasin sen hulmuamaan harteilleen.

Tässä kakkua syöty niin paljon, että koristeet siirretty jo toiselle laidalle

Melkein tekis mieli kokeilla näiden koristeiden tekoa uudelleen, nyt vähän kokeneempana. Jospa torstain kaverisynttäreille...

Teko-ohjeet jäälle ja viitalle

Isomaltoosista
500g Isomaltoosirakeita
pari tippaa sinistä vesiliukoista väriä

Laita rakeet kuiviltaan teräskattilaan ja sekoittele kunnes rakeet sulaa. Kun seos kiehuu nestemäisenä, asenna lämpömittari, niin että se ei koske kattilanpohjaa ja anna seoksen lämpötilan nousta 170 astetta. Ota kattila liedeltä, anna seisoa muutama minuutti ja sekoita väri mukaan. Ole joka vaiheessa varovainen, isomaltoosi on todella kuumaa, piparinrakennussokeripalovammat ei oo mitään tämän rinnalla. Ole varovainen myös, ettei neste präiskähtele (silmät) kun lisäät vaikka värin.

Levitä massa uuninpellin päälle öljytylle leivinpaperille OHUEKSI kerrokseksi. Anna kovettua (itse vein pihalle pakkaseen ja kovettui tosi nopeaa.) Riko korkeiksi teräviksi jäänpaloiksi. Varovasti! Ei niinkun entinen likka!

Sokeri-glugoosisiirapista
2 dl valkoista hienoasokeria
2/3  dl glukoosisiirappia (löytyy ihan marketista)
3/4 dl kuumaa vettä
pari tippaa sinistä väriä

Kuumenna sekoittaen teräskattilassa soleri, siirappi ja vesi. Kun seos kiehuu, lämpötila ei nouse yli 107 asteen ennenkuin vesi on haihtunut, eli kestää hetken. Nosta sitten lämpötila 150 asteeseen, ota pois liedeltä ja lisää väri. Toivottavasti asteet ovat oikein, näin muistan lukeneeni, en nyt tähän hätään löydä niitä. Joka tapauksessa  sokerin lämpötila vaikuttaa siihen kuinka kovaksi sokerimassa jähmettyy...jos nyt mitään tajusin.

Molempiin seoksiin voi lisätä myös jotain makuöljyä.

Elsan viitta
Löysin videon, jossa opastettiin viitan teko, mutta ei annettu reseptiä liivateseokselle. Tein sen jotenkin näin tai sinnepäin. ...And it worked!

 vettä
liivatejauhoa
elintarvikeväriä (sinistä)
elintarvikeglitteriä (sinistä)

Sekoita 2-3 tl kylmää vettä saman verran liivatetta, lisää sitten vähän kerrallaan kuumaa vettä, että saat paksuhkon tahnan, sekoita hyvin ja sekoita väri myös joukkoon. Metallialustalle tai esim kakkuvuoan irtopohjalle  voit sitten siveltimellä maalata halutun korkuisen viitan korkuisen neliön. Ensin liivate "rakoilee, mutta pensselöi ja levitä ja lisää liivatetta, kunnes sinulla on aukoton neliö. Ripottele päälle glitteriä. Anna kuivua yön yli. Viitta ikäänkuin kuivaa ja käpertyy irti pohjastaa. Leikkaa se sitten varovasti viitanmalliseksi (kolmio ja liimaa elintarvikevärillä tai vaikka valkosuklaalla elsan hartioille!


Lopuksi vielä aivan hirveesti terkkuja kaikille tänä vuonna 3- 10v. syntymäpäiviään viettävien tyttölasten äideille!

Tahna, mousse, levite, röra, dippi, päällys...

You name it! Kaikenlaiset pienet sormisyötävät on herkkutarjottavia eivätkä itse asiassa mitenkään vaivalloisia valmistaakkaan, kun suunnittelet suupalojen päällyksen erilaisten sekoitettujen tahnojen varaan, sen sijaan, että asettelet kullekin korpulle 3 erillistä ainesosaa yksitellen. Mun makuun saa ollakin vähän krouvimman näköistä, eihän tässä mitään michelinkokkeja olla.

Jos oikein yksinkertaistaa, niin tahnat voi tarjota omissa kipoissaan ja jokainen saa tehdä omat pikku herkkupalansa. Ei ollenkaan hullumpaa sekään.

Ensin tietysti tarvitaan jotain sen tahnan alle. Pikkusen erilaisia koostumuksia, niin hyvää tulee; vaalea ja tummaa, rapeeta ja tuoretta.  Jopa perunalastu voi olla hyvä pohja tahnalle.Sain loppuvuodesta testaukseen aivan supereita tattarinappeja, siis gluteenittomia, ja niistä kuulette kohta lisää, on muuten vastaus aika monen rukouksiin!

Tein näitä tahnojani jo viime vuoden lopulla, glögikauteen ja Uuteen vuoteen, kaikkiin kivoihin kokoontumisiin. Tarkempi juttu löytyy Apetina -sivustolta, jossa häärin Makutiimin Suomen edustajana parin muun huipputyypin kanssa.

Ihan pakko kuitenkin helliä teitä vähän kuvilla ja inspiraatiolla. Mun tarjottimelta löytyy tietenkin, jotain lähi-idän tyylistä, vähän kuin hummusta, mutta lisättynä vielä yhdellä' extraherkku raaka-aineella.

Sieltä löytyy ihanan intensiivisiä, erilaisia makuja, helposti toteutettuna, sen vaan vinkkaan, että kylmäsavustetuista tuotteista se maku tulee , niin lihaan kuin kalaan.

Ja vättämättä ei tarvita lihaa tai kalaakaan...

Avokadoa kylläkin, sitä tarvitaan aina. 

Klassikkojen klssikko taitaa olla kuitenkin Skagenröra. Ai jai, mä tykkään siitä, aina ja kaikkialla.

Juttu kokonaisuudessaan siis Apetina -sivustolla, jossa paljon muitakin huikeita reseptejä. Kannattaa kurkata.

Yhteistyössä Apetina

Katkarapukasari

Kasarimpaa ei ehkä löydy.  Kasarivuosikymmenen loppupuolella löytyi joka ravintolan listalta, riisin tai uuniperunan kanssa, jostakin ei-niin-kätevästä-syönnin-kannalta- ruukusta tarjottuna. Tunnetaan siksikin myös nimellä katkarapuruukku. Valikoitui tilaukseen listalta suhteellisen varmasti, ellei siellä ollut sitten myös metsäsieniruukku, joka toi hiukan epäröintiä valintaan.

Katkarapukasari ei toki ole mitään rakettitiedettä reseptiikaltaan, joten kotonakin valmistus onnistuu. Oikeastaan melkoista pikaruokaa, katkiksia kun ei paljon kannata sitkistellä muhitella.

Omiin kasaritunnelmiin palasin kun kurkin jääkaappiin Mitä- tänään-syötäisiin-  ja jääkaapista-löysät-pois-meiningillä ja rasia jokiravunpystöjä suolaliemessä ja pinaattirasia huuti käyttöönottoa (oli siellä vielä vajaa rasia herkkusieniä ja kermaakin).  Niin, että tästä taiskin tulla jokiravunpyrstökasari. Vielä kun muistais kuinka tein sen...

Jokiravunpyrstökasari

1 rkl öljyä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
3 rkl tomaattipyreeta
iso kourallinen (tai 2) tuoreita herkkusieniä
70g pinaattia
tujaus valkkaria (1-2 dl) jos sattuu kaapissa olemaan auki
5 dl hummeri(fondistatehtyä) lientä, kala(kana(kasvislientä)
rasiallinen jokiravunpyrstöjä suolaliemessä
2 dl kermaa
 suolaa, pippuria, lehtipersiljaa tm yrttejä

Freesaa pilkottuja sipuleita öljyssä. Lisää hetken kuluttua pilkotut sienet, freesaa pari minuuttia lisää- Lisää tomaattipyre ja pinaatit löystymään pannulle. Lisää nesteet ja anna kiehua hetken kokoon paksummaksi kastikkeeksi. Lisää lopuksi jokiravunpyrstöt ja kuumenna. Tarkista mausteet.

Näin kasarina. Nopeasti ja huolettomasti. Hyvää tulee. Söin tätä lasten kanssa (siis käytännössä yksin: Mitä nää vihreät on? Voin syödä, mutten noita vihreitä. Sä tiedät, äiti, mä en tykkää sienistä. Miksi nämä katkaravut maistuu näin erilaisilta?)

Tähän kasariin tois ihanasti vielä lisäpotkua savupaprika tai chili, jotka kumpikin jäi hyllyyn lasten takia. 

Ihan hyvin olis voinu laittaa! *huokaus*

Suosikkikeitot pakkasilla

Mikä on sun suosikkikeitto? Tiedän, todella vaikea valita. Siis todella. Keitoissa on jotakin ihanan kotoista, perustuuhun monen suomalaisen arki tuttuihin peruskeittoihin, jotka ruis- tai näkkileipä siivun kanssa täyttävät masut lounasaikaan ja arki-iltana. Ja mitä syödään kökässä? No keittoa. Oonpa tanssinut häitä ja juhlinut merkkipäiviä tai muistellut vainajaa keiton voimin. Aina on maistunut. Ja mikä päivä se on torstai ellei hernekeittopäivä?

Kun mukaan ottaa kaikki maailman keitot, niin loppua ei herkuille näy. Tänään mun keittosuosikit maailmalta löytyvät Lännen Median Ruokatorstai-sivuilta. Siis  Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti. Olkaa hyvät, reseptiä pukkaa!

Keittoja yhdistää se, että ne ovat aika nopeita valmistaa ja tällä kertaa keveyden nimissä säästellään ainakin kermaa ja juustoa. Mutta hyviä ovat!

Tomaattisen äyriäiskalakeiton alkuperän sijoitan jonnekin välimeren suuntaan. Keitto tuoksuu ja maistuu ihanalta ja sillä voi hemmotella vaikka sunnuntai-vieraita.

Nuudelikeittoihin, niihin kyllä hassahtaa. Tällä kertaa kaverina löytyy vietnamilaista possua.

Gulassikeitto on takuuvarma talvitarjottava. Sen liemi on ihanasti sakea ja paprikainen. Gulassikeitto vie aina omissa muistoissani Itävallan alpeille. Se ja mutkamäki, ne vaan kuuluu yhteen!

Uudet ravintosuositukset suosittelevat lisäämään erilaisten linssien ja papujen käyttöä. Tuhti proteiinipakkaus ei kaipaa lihaa rinnalleen. Jos olet tulisen ystävä, saa tästä intialaismausteisesta keitosta helposti hottia tarjottavaa!

Tämä kovin punavoittoisten, mutta ah niin erilaisten, keittojen viisikko päättyy meksikolaishenkiseen kanatortillakeittoon. Siinä hauskana jujuna on se, että jokainen ruokailija saa lisätä mielinmäärin tarjolla olevia lisukkeita keittoonsa.

Lisäksi tarjoilen vielä ohjeen näppäriin krutonkeihin, jotka päihittävät valmiskrutongit 10-0.

Ja koska olen korianterin suuri ystävä, niin vinkkaan myös parhaimmat talviset elossapitovinkit tälle herkkälehtisille yrtille. Joka kruunaa aika monen keiton. Se, tai lehtipersilja.

Sitten vaan keiton keittoon! Reseptit siis tänään sanomalehdessä.