About me
Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.
keskiviikko 9. lokakuuta 2013
Kimchiä - ja vähän äkkiä!
Tunnisteet:
aasialainen,
helppo,
kaali,
kasvikset,
nopeat,
sormiruoka
Kimchi on niitä ruokia, joita joko rakastaa tai sitten ei. Itselleni olen antanut luvan rakastua tähän korealaiseen kiinankaalista fermentoimalla eli hapattamalla valmistettavaan mausteiseen ruokalajiin. Tosiasia nimittäin on, että sen maku kuuluu erottomattomasti moneen korealaiseen herkkuun. Ja ellet vielä tiedä sitä, niin korealainen ruoka ON herkullista.
Silloin harvoin kun pääsen aasialaiseen ruokakauppaan, on sieltä helppo napata vastaisuuden varalle purkki tai pari kimchiä. Minulle se on kelvannut mainiosti, vaikka tietenkin kunnon kulinaristi vannoo kotitekoisen nimeen. Kivistön Mari on minulle eräässä kimchi-liitännäisessä tapaamisessa, jonne pakotin hänet ostamaan valmiin tölkin kertonut, että valmistukseen liittyvä hajumaailma on melko tujakka. Samoin kuin (kunnon) kimchiä syöneestä ruokailijasta leijaava aromi.
Eipä siis minkäänlaista epäröintiä, kun löysin netistä Kimchiä tunnissa - tyylisen reseptin. Mulle oli tulossa rakas yllätysvieras, possu oli muhinut yön yli nyhdöksi, Bos säm'eistä puuttui vain kimchi. Minä valmistin sitä sitten pikana, ja se on kyllä aivan kelpo kimchin korvike. Eli suosittelen.
Toinen asia ennen reseptiä vielä, jonka haluan jakaa, on viha-rakkaussuhde kiinankaaliin. En tiedä onko suomalainen laitoskeittiö tehnyt karhunpalveluksen kiinankaalille vai kiinankaali laitos/lounasruualla, mutta jossain vaiheessa näin punaista kun salaattipöydässä ainakin -80 ja -90 luvulla (ja vieläkin) aneemisen salaatin pohjana oli aina kiinankaali. Siis vaikka kiinankaali, ananas ja herne-maissi-paprika. Argh! Ymmärrän sen käytön edullisen hinnan ja pitkän säilyvyyden takia. Mutta sitä on kyllä käytetty aivan väärissä paikoissa. Kyllä se salaattiinkin sopii, ainakin itämaisiin aika marinoituihin, parhaimmillaan siis erinomainen se on kuitenkin wokattuna lämpinä. Ja sitten kimchinä. Eläköön Napa cabbage!
Pika -Kimchi
1 kiinankaali
4-6 valkosipulinkynttä
2 rkl kalakastiketta
4 rkl Chilihiutaleita tai vähemmän (korealaisia, jos on, mulla ei)
2 tl sokeria
1 rkl omenaviinietikkaa
3 kevätsipulia parin sentin paloiksi pilkottuna
0,75 dl suolaa
1,5 litraa vettä
Kiehauta vesi ja sekoita suola siihen, anna jäähtyä viitisen minuuttia.
Poista kaalista kanta ja suikaloi reiluiksi paloiksi (minä vedin aika pieneksi, että mahtuu paremmin salaatinlehdelle). Kaada suolavesi kulhosssa olevien kaalien päälle ja anna seistä 10 min. Sekoita ja anna seistä vielä 5 min. Kaada kaali sitten lävikköön ja huuhtele ainakin kolmeen kertaan kylmällä vedellä. Anna valua lävikössä.
Sekoita muut aineet toisessa kulhossa. Ravistele vielä kaaleista ylimääräinen vesi ja sekoita kaali ja mausteet huolellisesti niin, että kaalit pinnoittuvat kaikkialta. Tarkista maku ja lisää suolaisuutta, tulisuutta tai hapokkuutta makusi mukaan.
Tarjoile vaikka Bos säm'inä eli käärittynä salaatinlehtiin, tällä kertaa siis nyhtöpossun, korianterin ja kevätsipulikastikkeen kanssa.
Tuli aikasmoisen tulista.
Ja loppuun se Jorma Uotisen kuuluisa sanonta!
tiistai 8. lokakuuta 2013
Maa-artisokka- ja kantarellilätyt
Tunnisteet:
kasvikset,
maitotyttö,
sienet
Oli ne. Ihanan kuohkeita, silti pintarapeita ja huumaavan hyvän makuisia. Pääosassa maa-artisokat ja kantarellit. Ajatus lähti oikeastaan siitä, että kävin kuokkimassa ylös puolitoistavuotta maassa olleet maa-artisokkani. En oikein tiedä edes kuinka niitä tulisi hoitaa. Nyt kunnostin maan ja painelin pienimmät takaisin maan uumeniin vähän harvempaan. Sato ei ollut kummoinen, ne suuretkin olivat hyvin pieniä. Kauniita kylläkin, lähes hohtavan valkoisia. Joku maassa/paikassa lienee kuitenkin ongelmana, samalla palstalla olevat mansikat ja perunat eivät nekään ole suorastaan nousukiitoon lähteneet. Niukkaa satoa. Paitsi lipstikka. Viihtyy! Loppukesästä upotin maahan vielä Ailalta saamani piparjuurijuurakot, joten ens kesänä on taas uusi yritys.
Mutta siis maa-artisokat, pienet sellaiset. En halunnut keittoa, pyrettä tai sipsejä tällä kertaa, enkä edes uunipaahdettuja. Mutta perunaletut. Miksei sitten maa-artisokkaletutkin? On se Maa-artisokan maku niin hieno, että tais peruna jäädä toiseksi. Pari perunaa laitoin kyllä taikinaan, kun en tiennyt kuinka maa-artisokka käyttäytyy.
Maa-artisokka-kantarellilätyt
4:lle
250g maa artisokkaa
1iso tai 2 pientä perunaa
0,5 l kantarelleja tuoreena tai vastaava määrä pakastettuna
1 sipuli
1 kananmuna
1 rkl tuoretta rosmariinia
1 rkl vehnäjauhoja
suolaa ja valkopippuria
lehtipersiljaa pinnalle
voita paistamiseen
Keitä maa-artisokat ja perunat kypsiksi. Jos sinulla on perunaprässi, niin prässää kasvikset lumeksi vielä lämpöisinä, näin niitä ei tarvitse edes kuoria.
Kuullota silputtua sipulia, kantarelleja ja rosmariinia voissa, kunnes sipulit pehmeitä ja sienten neste haihtunut. Sekoita maa-artisokka-perunalumeen jauhojen kanssa. Mausta suolalla ja valkopippurilla.
Paista jäähtyneestä taikinasta letupannulla voissa pikkuletut kullanruskeiksi molemmin puolin. Tarjoile ruskistetun voin ja lehtipersiljasilpun sekä raikkaan salaatin kanssa.
Vein sitten muka oikein kuvausvermeet ulos raikkaan syksyiseen keskipäivään ja häärin terassilla kameranlinssin takana. Yhtäkkiä etsimen kuvaan ilmaantui käsi ja reipas pikkutytön ääni tokaisi: "Mäkin laitan tätä nurmikkoa tähän."
Ja laittoi. Oikeasti nurmikkoa.
lauantai 5. lokakuuta 2013
Voiko korianteria olla liikaa?
Tunnisteet:
jutut,
Keitot,
meksikolainen,
sormiruoka,
urho,
videot
Jos olisin palannut kesälaitumilta vaikka 3. luokan pulpettia kuluttamaan kuten Urho9v., olisin saanut kirjoittaa aineen Kesän jännittävin päivä. Paljoakaan miettimättä olisin valikoinut elokuisen päivän, jonka vietin kuvausstudiolla yhdessä Liemessä-Jennin ja Hellan ja viinilasin välissä - Johannan kanssa 10 hengen kuvausporukan hääriessä ympärillämme.
Tunnelma oli, näennäisrennon ulkomuotomme ehkä harhaanjohtaessa, sydän-kurkussa-pamppailevan-jännittävä. Olimme lupautuneet kaikki vuorollamme kokkaamaan lempireseptimme kameroiden edessä, ja ettei homma tuntuisi liian helpolta niin tekisimme sen englanninkielellä. Jännitystä olisi ollut varmaan tarpeeksi, vaikka olisin kameroiden edessä esittänyt koulun kuusijuhlien tapaan puuta. Nyt oli oltava keskipisteessä. Jiihaa!
Joku kaikkitietävä taho oli pökännyt sormensa siis nimiemme kohdalla tutkiessaan listaa suomalaisista ruokabloggaajista. Epäilemme kriteereiksi yhteensointuvia nimiä. Lupauduimme kuitenkin rohkeasti Fiskarsin uudistuneen keittiömalliston kunniaksi tehtyihin kansainväliseen levitykseen meneviin videoihin, nimitykseksi saimme Fiskars Ruokalähettiläs 2013- tittelin.
Onneksi teimme työtä huippuammattilaisten kanssa. On uskomatonta mitä leikkauspöydällä saadaan aikaan. Olin päivän viimeinen ja pääsin ilokseni näkemään myös tyttöjen kuvaukset.
Olimme itse valinneet reseptit ja saimme puhua miten ja kuinka halusimme, käsikirjoitusta ei siis ollut. Naiselliseen tapaan garderope tuotti lieviä ongelmia ja vähän meikkikin. Jokainen kuvasi 20 minuutin kokkauspätkän kahteen kertaan, tyyliin ensimmäisellä kerralla kuvattiin kokkaajaa, toisella ruokaa. Tuosta materiaalista sitten synnytettiin 3-5 min. videopätkä, joka tullaan linkkaamaan Fiskarsin kansainvälisille facesivuille kaiken maailman möllättäväksi. Nyt löydät sen jo minkä tahansa maan Fiskarssivuilta etulehden You-tube-linkin kautta.
Meitä ohjeistettiin, että ei pidä ressata keksiikö puhumista, sanoo vaan lauseen silloin tällöin, tiivistettynä paketista tulee kuitenkin hyvä jatkumo. No JOKU ei kai osaa olla puhumatta . Minä päästelin taukoamatta koko kuvausajan (oon videolla välillä aivan hengästynyt)! Tiimi oli superkannustava ja sain ihanaa palautetta, jonka olen kätkenyt sydämeeni (unohtivat kuulemma olevansa kuvauksissa ja katsovansa ihan oikeaa ruokaohjelmaa, saivat vinkkejä ja kaikkea...) Toisaalta kyllä sitten sanottiin, että hmmm, tämäpä onkin haasteellinen pätkä laittaa leikkauspöydälle.
Uberselkokielinen puhetyyli juontaa kai opetusajoilta, karmivaa on kuulla omaavansa äksentin "can't quite put my finger on what it is".
No, toisaalta, onhan tämä kaikki melko sympaattista ja melko rohkeaakin. Joka tapauksessa olen iloinen kun lähdin mukaan. Kyllähän tämmösiä tekis.
Eli tässä se nyt on, Ta-daa! Nanna valmistaa mustapapukeittoa ja chorizo-quesadillojaja (videolta löytyy myös yhteys otsikkoon).
Annan Johannan ja Jennin julkaista omat videonsa ennen kuin linkkaan heidät tänne. Olemme kukin tahollamme jo ehtineet julkaista videomme naamakirjan sivuilla heti kun saimme luvan.
Ihastuttavien ja kauniiden naisten Jennin (suorastaan hehkuu fotogeneettisyyttä) ja (söpönlämpöisen) Johannan kanssa oli hieno kokemus tehdä tätä projektia.
Hienoa oli myös kokkailla Fiskarsin välineillä, tuo uus juustoraastin on aivan pop, samoin kuin kokoonmenevä lävikkökin.
On vielä mainittava, että näin äiti-ihmiselle uskomaton ja yllättävä lisäbonus tästä kaikesta oli se vilpitön onni ja ylpeys, joka loisti Urho9v:n naamasta: " Mun äiti on juutupes!" Että älkää ihmetelkö jos videon katsojia demografisesti tarkasteltuna löytyy yllättävä piikki eteläpohjalaisten 7-10 vuotiaiden poikien kohdalla.
yhteistyössä Fiskars |
perjantai 4. lokakuuta 2013
Tuplauunin tuplareseptit - sä oot syypää mun hymyyn
Tunnisteet:
blogitapahtuma,
jutut,
kodinkoneet,
videot
Kuva www.satukemppainen.com |
Siinä se nyt möllöttää. Ei Akseli, joka huumorimiehenä tuskin kovin usein möllöttäää, vaan Samsung Tuplauuni, noin tuttavallisemmalta nimeltään. Kerroinkin jo aiemmin superhauskasta kokkisota-illasta, jossa jouduimme heti tositoimiin uunin kanssa.
Varsinkin Riikka (tiedättehän, se Vatsasekaisin-tyyppi *) ja minä olimme hirveän tosissamme.
Kuva www.satukemppainen.com |
Toisaalta, se takasi voiton. Tai siis se, että meillä oli tosi hyvä tiimi. (Lähes yhtä hyvä kuin valkoisella joukkueella).
Kuva www.satukemppainen.com |
Ja voittajienhan on jo tunnetusti helpompi hymyillä....( ja näköjään myös valkoisen joukkueen)
Mutta ihan itsessään se uunikin sai suun hymyyn. Tuplauunin saa siis jaettua haju- ja makutiiviisti kahteen uuniin, joista voit energiaa säästäen käyttää vaikka vain toista. Uunia voi myös käyttää yhtäaikaa, eri toiminnoilla ja lämpötiloilla, eri ajastuksilla. Eikä tähän vielä lopeteta, sillä alempi osa muuntuu tarvittaessa myös höyryuuniksi.
Hei, oottakaa, mä vähä kyselen Aleksilta....
Vaikea käsittää, kuinka en ole tajunnut tarvitsevani juuri tälläistä! Ja jos tälläinen olisi ollut olemassa 7 vuotta sitten uutta keittiötä laitettaessa, olisi monelta uunituskalta vältytty. Uuni putsaakin itte ittensä. Lisää infoa uunista ja videoita ja käyttövinkkejä löytyy Samsungin kamppanjasivuilta. Samalla sivulla kannattaa ehdottomasti käydä myös jättämässä yhteystietonsa äänestykseen jossa voit voittaa valitsemasi Samsung kodinkoneen. Pikkuusen paremmat palkinnot. Mua ei tällä kertaa tarvitse äänestää. Että ihan nyt ajattelette vain omaa etuanne tuplauunin (tai jääkaapin) kiilto silmissä.
Minä sen sijaan jään haaveilemaan. Haaveilemaan kuinka tuplauuniani käyttäisin.
Hauduttaisin uunipadassa sitä ihanaa siirappista sesamkanaa
Kana vaatii maks. 150 asteen lämmössä 3h, jättikeksi taas 175 asteessa 40 minuuttia. Ja nyt ne tulee yhtäaikaa! Vaikka lämpötilaero ei olekaan suuren suuri, on se molemmille kuitenkin aika kriittinen ja nyt tuoksut ja maut eivät pääse sekoittumaan. Lisäksi keksi ehtii jäähtyä sopivasti jälkiruuaksi. Nämä reseptit oli pakko laittaa tähän muuten jo senkin takia, että te, rakkaat lukijani, ootte kumminkin menneet unohtamaan nämä ja molemmat on sen verran kansankiihotusreseptejä, että jos olette persoja ablodeille, kannattaa nämä muistaa.
Kala mietoon höyryyn kypsymään, niinkuin pääsin jo kokeilemaan, ja uunivihannekset kovemmalle lämmölle paahtumaan. Tai vuohenjuustot grillivastuksen alle samalla kun paahtopaisti muhii omia aikojaan. Mielettömiä mahdollisuuksia. Mutta tutustukaa itte. Joka ruuanlaittofanin päiväuni.
Klikkaa myös facebookkiin!
* asiallisesti sanottuna Riikkahan on ihana ja Vatsasekaisin Kilinkolin on valittu mm. 2012 Kauneimmaksi ruokablogiksi. Ja 12.11 mä meen Riikalle kylään. Televisiossa.
Yhteistyössä Samsung |
tiistai 1. lokakuuta 2013
Äärimmäisen yksinkertaista
Tunnisteet:
alkuruoka,
kilpailut,
lammas,
lähiruoka,
viinit ja samppanja
Kotimainen lampaan ulkofile pintapaistetaan valurautapannulla rosmariinivalkosipulivoissa. Siivutetaan ohueksi. Ronskit kotopuun omenalohkot karamellisoidaan ja maustetaan piparjuuriraasteella. Koska syyskuun loppupuolellakin kasvimaalla jaksaa rehottaa ikikiitollinen mangoldi hehkuvine väreineen, käytetään sekin vielä pannulla jotta trio olisi täydellinen. Kostukkeeksi piparjuurimajoneesia. Tarjoillaan aterian lämpimänä alkuruokana, suoraan pannusta kahdelle. Ei ehkä fancy, ei ehkä trendi, mutta herkullista, aitoa, skandinaavisen rehellistä ruokaa.
Reseptin innoittajana toimi Cono Sur -viinitalo, joka järjesti pohjoismaalaisille bloggaajille reseptikilpailun, jonka voittaja pääsee ystävänsä kera Chileen tutustumaan Cono Surin viinitaloon.
Kilpailun tuomareina toimivat Cono Surin pääviinintekijä Adolfo Hurtado, Master of Wine Tuomas Meriluoto ja päätuomari, Ahvenanmaalainen huippukokki ja lähiruuan puolestapuhuja Michael Björklund, joka valitsee Suomen toisen finalistin Tukholmassa kokattavaan loppukilpailuun, toinen valitaan yleisöäänien perusteella.
”Pohjoismaisessa keittiössä minulle tärkeitä asioita ovat läheltä
tulevat laadukkaat raaka-aineet ja niiden omaa makua korostava
minimaalinen käsittely ruoanvalmistuksessa. Myös valmistustapaa ja
pääraaka-ainetta ilmentävä esillepano ja perinteisten raaka-aineiden
kuten voin käyttö ruoanlaitossa ovat lähellä sydäntäni.” Michael Björklund
Tehtävänanto oli siis löytää Cono Surin Bicicleta viinille sopiva pohjoismainen ruokaresepti, jonka pääraaka-aineena tuli olla joko peruna, omena, lohi tai lammas. Resepti sai olla joko alkuruoka, pääruoka tai suolainen leivos.
Cono Surin mainiot Bicicleta viinit olivat ennestään tuttuja, kun IsoHoo sai niistä jo vinkin keväisillä messuilla Tallinnassa. Pinot Noir suorastaan pakotti tarttumaan lampaaseen.
Lammasta ja piparjuuriomenaa
Pintapaistettua lammasta ja
karamellisoitua piparjuuri-omenaa, mangoldia ja piparjuurimajoneesia
Lämmin alkupala 4:lle.
300g kotimaista lampaan ulkofilettä
rosmariinia
3 valkosipulinkynttä
voita paistamiseen
suolaa, mustapippuria
1 iso kotimainen, kiinteä ja hapokas
omena
2 rkl tuoretta piparjuurta raastettuna
0,5 l erivärisiä mangoldinlehtiä
Piparjuurimajoneesi
2 keltuaista
1 valkosipulinkynsi
3 dl öljyä
1rkl valkoviinietikkaa
2 rkl raastettua piparjuurta
1dl lehtipersiljaa hienonnettuna
Hienonna muutama rosmariinioksa ja
valkosipuli. Hiero mausteet yhdessä suolan ja pippurin kanssa
lampaan ulkofileen pintaan ja jätä maustumaan huoneenlämpöön
tunniksi.
Valmista piparjuurimajoneesi. Sekoita
kulhossa murskattu valkosipuli ja keltuaiset. Kaada öljy ohuena
nauhana sekaan koko ajan sekoittaen. Sekoita mukaan lopuksi
valkoviinietikka sekä raastettu piparjuuri ja silputtu
lehtipersilja. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.
Kuumenna pannulla voi hiukan
pähkinäiseksi paahtaen ja lisää joukkoon rosmariininoksa. Paista
ulkofileitä voilla valellen 2 minuuttia molemmin puolin. Nosta
folioon vetäytymään.
Kuumenna lisää voita ja laita
kuorittu, lohkoiksi leikattu omena voihin karamellisoitumaan. Sekoita
mukaan myös piparjuuri. Lopuksi voit pannun toisella laidalla
pikapaistaa mangoldin, noin minuutin. Mausta suolalla ja pippurilla
Kokoa annos vaikka pieneen
rautapannuun, viipaloimalla lammas ohuiksi siivuiksi pannulle.
Asettele toiselle puolelle karamellisoidut piparjuuriomenat, toiselle
mangoldi. Korista annos piparjuurimajoneesilla. Hauska idea on myös
koota yhdelle pannulle 2 hengen annos jaettavaksi.
Kilpailun taso on äärimmäisen korkea, reseptit toinen toistaan herkullisempia upeine kuvineen. Taidan olla itseäni paremmassa seurassa...
Äänestäjien (kerrankin ei tarvitse olla facebookissa) kesken arvotaan Michelin upeita Makuja Pohjolasta keittokirjoja. Osallistujien joukossa on monta, ellei sellaisia ole peräti jokainen, lukemaani ja ihailemaani blogia. Sovitaanko nyt niin, että te äänestätte hyvän finalistin, että saadaan hoidettua homma kotiin maaotteluhengessä. Omaa reseptiäni pääset äänestämään suoraan tästä linkistä.
(Huomaatteko, Chilen matka vetää sen verran vakavaksi, ettei postaus sisällä ainon ainokaista vitsiä tai sutkausta.)
Reseptiä varten sain maisteltavaksi pullon Cono Surin Bicicleta Pinot Noiria ja toisen Rieslingiä.
perjantai 27. syyskuuta 2013
Aivan liian hidas
Kyllä se niin on, että kokemattomuudesta saa kärsiä. Nimittäin juustokohokkaantekokokemattomuudesta. Kamerat ja kaikki olin virittänyt valmiiksi, mutta en vain millään ehtinyt ottaa kuvaa kohonneesta kohokkaasta ennenkuin se tuli alas. Tulevatko ne aina näin nopeasti? Jälkeenpäin olen miettinyt taktiikoita, olisiko pitänyt kuvata suoraan uuniin, vai mitä?
No oikeastaan, ei se mitään, sillä minulla oli juustokohokkaalle ihanainen tomaattibasilikalisuke, jonka lusikoin sitten siihen vajoavaan kraateriin. Ehkei aivan juustokohokasetiketin mukaista, mutta tässä tapauksessa oikein toimivaa.
Juustokohokasneitsyyteni sai kyytiä kun lupasin kehitellä Alpron uudenuutukaiselle Hasselpähkinäjuomalle reseptin. Aluksi mietin hasselpähkinäistä pannacottaa, mutta koska juomassa ei ole makeutta, niin aloin miettiä voisiko sitä soveltaa johonkin suolapalaan. Jostakin muistin hämärästä tuli mieleeni kauan sitten ensimmäinen syömäni lämmin vuohenjuustosalaatti, jossa juustoa komppasivat tomaatit, basilikaöljy ja hasselpähkinä. (Ja tähän nyt se maalifirman mainoslause....)
Ja ihan oikein muistin, hyvin sopii hasselpähkinä juuston ja tomaatin kera. Hauska ja erikoinen herkku, vaikka itse sanonkin.
Hasselpähkinäinen juustokohokas
6:lle
2rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja3dl Alpro Hasselpähkinäjuomaa
4 keltuaista
4 valkuaista kovaksi vaahdoksi vatkattuna
150g vahvaa juustoa esim mustaleima-emmental tai gruyere raastettuna
suolaa ja mustapippuria
tarjoiluun
250g kirsikkatomaatteja4rkl balsamico-viinietikkaa
tilkka öljyä paistamiseen
1 dl tuoretta basilkasilppua
Sulata voi kasarissa ja kiehauta siinä
jauhot. Lisää hasselpähkinäjuoma hiljalleen koko ajan tasaiseksi
sekoittaen. Nosta kasari liedeltä heti kun kastike on sakeaa.
Sekoita sitten munankeltuaiset
kastikkeen joukkoon yksitellen. Sekoita myös juusto ja mausta
muutamalla pyöräytykselle mustapippurimyllystä ja aavistuksella
suolaa. Lopuksi kääntele mukaan valkuaisvaahto. Jaa seos
voideltuihin pieniin tasapohjaisiin ja -reunaisiin
annosvuokiin(lieriö). Jätä vuuat muutama sentti vajaaksi.
Paista uunin alatasolla 175 asteessa n.
20-30 minuuttia kunnes kohonneet huiput saavat hiukan kullankeltaista
sävyä. Älä missään nimessä avaa uunia, kohokas lässähtää
välittömästi!
Kohokkaan paistuessa valmista sille
lisäke. Pilko kirsikkatomaatit ja paista niitä pannulla miedolla
lämmöllä pienessä öljytilkassa. Lisää joukkoon myös
balsamicoa. Kun suurin osa nesteistä on haihtunu,t ota pannu
liedeltä ja sekoita mukaan basilika. Lisää hiukan suolaa ja
mustapippuria.Tarjoile hasselpähkinäiset juustokohokkaat alkuruuaksi välittömästi uunista oton jälkeen. Nostele jokaiseen vuokaan iso lusikallinen balsamicotomaatteja keskelle kohokkaan laskiessa syntyvään kuoppaan.
Maitotytön kanssa testasimme myös juoman juomana pillimehun tapaan. Jääkaappikylmänä oikein raikas välipalajuoma, vähärasvainen, mutta täynnä kalsiumia.
Luulen, että teen muuten vielä joku päivä sitä pannacottaakin. Vadelmilla. Koska vadelmat ja hasselpähkinä...
Piipahdappa Alpron facebooksivuilla äänestämässä (tätä) lempparireseptiäsi. Palkintoina löytyy esim Nikonin hieno kamera. Onnea äänestykseen ja arbontaan
tiistai 24. syyskuuta 2013
Omenaressu, etten sanoisi täydellinen pannukakku
Tunnisteet:
arkiruoka,
hävikistä herkuksi,
kilpailut,
leivonta,
omena,
perinneruuat,
pikkusyötävät
Luulen, että omenaressu ja varsinkin sana RESSU tuo minulle ja teille hyvinkin erilaiset mielikuvat Snoopysta aina johonkuhun empatiat herättävään henkilöön (tai tässä tapauksessa omenaan), ellei peräti johonkin pullamössön tapaiseen jälkiruokaan. Tai mistäs minä teidän mielleyhtymistänne tiedän.
Itselleni on kuitenkin selvää mitä ressu on. Vaikka olenkin perinjuurin eteläpohjalainen, ei meillä ( Oravan mummolas) koskaan ole syöty kropsua. Uunipannari nimenä on taas aivan liian kaupunkilaista. Meillä se sana, millä tarkoitettiin aivan samaa asiaa kuin noilla kahdella, oli ressu. Yritin viikonloppuna tätieni kanssa miettiä kuinka laajalle tuo ressu-sana on levinnyt. Onko se vain Kauhavan Oravan kylä-talkia? Sen tiedän, ettei se pekästään Viinamäkeen (Oravan mummolan sijaintipaikka) rajoittunut, samaa sanaa käyttivät myös lähinaapurit Räätäris ja Kumpulas (nyt tämä alkaa kuulostaa jo Astrid Lindgreeniltä....).
Syksyinen arki on meillä niinkuin varmaan monella muullakin aika kiiruusta. Niin kiirusta, että maitokin vanhenee jääkaappiin. Silloin hemmotellaan perhettä ressulle. Olin luvannut ottaa osaa Myllärin Luomu Suomen inspiroivin leipoja-kisaan, jossa syyskuun teemana on viljainen välipala. Granolat ja täytetyt ciabatat sun muut on sukkuloineet aivoradoilla koko kuun, mutta tuntuu , että muut ovat tehneet jo kaiken paremmin. Siksipä palataan takaisiin lapsuuteen; käytetään se vanha maito pois kuljeksimasta, tuunataan ressua oman puun omenaviipaleilla ja istahdetaan kylmän maitolasin kera vanhanaikaaselle vilijaaselle välipalalle.
Omenaressu, eli omenapannukakku
leivinpellillinen
8 dl (päiväysvanhaa) maitoa
2 munaa
2rkl sokeria
1 tl suolaa
5dl dl Myllärin Luomu Täysjyvävehnäjauhoja
4-8 omenaa, koosta riippuen
voita, kanelia
Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kaikkia aineet, paitsi (omenat ja voi) vatkaten tasaiseksi taikinaksi. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille.
Poraa kuorimattomista omenista keskustat pois ja siivuta omenat noin puolen sentin paksuisiksi rinkuloiksi. Asettele rinkulat pannukakkutaikinan päälle joko säntillisesti tai ihan hujan hajan. Ripottele omenakohtien päälle kanelia ja höylää voin siivuja niin paljon kuin kehtaat.
Paista kuumassa uunissa melko ruskeaksi n 30-40 minuuttia.
Se tunne kun haukkaat ressua ja kanelisen omenan karamellisoitunut maku kohtaa päälle sulaneen suolaisen voin.
Se.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)