Luulen, että omenaressu ja varsinkin sana RESSU tuo minulle ja teille hyvinkin erilaiset mielikuvat Snoopysta aina johonkuhun empatiat herättävään henkilöön (tai tässä tapauksessa omenaan), ellei peräti johonkin pullamössön tapaiseen jälkiruokaan. Tai mistäs minä teidän mielleyhtymistänne tiedän.
Itselleni on kuitenkin selvää mitä ressu on. Vaikka olenkin perinjuurin eteläpohjalainen, ei meillä ( Oravan mummolas) koskaan ole syöty kropsua. Uunipannari nimenä on taas aivan liian kaupunkilaista. Meillä se sana, millä tarkoitettiin aivan samaa asiaa kuin noilla kahdella, oli ressu. Yritin viikonloppuna tätieni kanssa miettiä kuinka laajalle tuo ressu-sana on levinnyt. Onko se vain Kauhavan Oravan kylä-talkia? Sen tiedän, ettei se pekästään Viinamäkeen (Oravan mummolan sijaintipaikka) rajoittunut, samaa sanaa käyttivät myös lähinaapurit Räätäris ja Kumpulas (nyt tämä alkaa kuulostaa jo Astrid Lindgreeniltä....).
Syksyinen arki on meillä niinkuin varmaan monella muullakin aika kiiruusta. Niin kiirusta, että maitokin vanhenee jääkaappiin. Silloin hemmotellaan perhettä ressulle. Olin luvannut ottaa osaa Myllärin Luomu Suomen inspiroivin leipoja-kisaan, jossa syyskuun teemana on viljainen välipala. Granolat ja täytetyt ciabatat sun muut on sukkuloineet aivoradoilla koko kuun, mutta tuntuu , että muut ovat tehneet jo kaiken paremmin. Siksipä palataan takaisiin lapsuuteen; käytetään se vanha maito pois kuljeksimasta, tuunataan ressua oman puun omenaviipaleilla ja istahdetaan kylmän maitolasin kera vanhanaikaaselle vilijaaselle välipalalle.
Omenaressu, eli omenapannukakku
leivinpellillinen
8 dl (päiväysvanhaa) maitoa
2 munaa
2rkl sokeria
1 tl suolaa
5dl dl Myllärin Luomu Täysjyvävehnäjauhoja
4-8 omenaa, koosta riippuen
voita, kanelia
Pane uuni kuumenemaan 225 asteeseen. Sekoita kaikkia aineet, paitsi (omenat ja voi) vatkaten tasaiseksi taikinaksi. Kaada leivinpaperilla vuoratulle uuninpellille.
Poraa kuorimattomista omenista keskustat pois ja siivuta omenat noin puolen sentin paksuisiksi rinkuloiksi. Asettele rinkulat pannukakkutaikinan päälle joko säntillisesti tai ihan hujan hajan. Ripottele omenakohtien päälle kanelia ja höylää voin siivuja niin paljon kuin kehtaat.
Paista kuumassa uunissa melko ruskeaksi n 30-40 minuuttia.
Se tunne kun haukkaat ressua ja kanelisen omenan karamellisoitunut maku kohtaa päälle sulaneen suolaisen voin.
Se.
Ja kaloreita ei lasketa=D Herkulta näyttää!
VastaaPoistaNo mutta Niinu, eihän tässä ole sokeriakaan kun 2 rkl! Että kaikki kalorit tulee voista ja sitähän voit itte säärellä. Mutta jos ei voita uunissa, niin sitten sitä on sipaistava päälle syödessä, kyllä se kuuluu tähän, kaloreista viis....
PoistaTuollaisia omenaressuja voisin kiskoa kaksin käsin kitusiin, kun näyttävät niin hyviltä.
VastaaPoistaNo kyllä on taas kauneus katsojan silmissä, nappasin vaan kuvat äkkiä, enkä ollu ollenkaan varma postaanko edes koko hommaa koskaan. Että tässä ei voi ny laulaa "hyvää ja kaunista", mutta ainakin hyvää!
PoistaPakko kompata Ankeriasta. Jos meillä on vielä satoa puissa kun saamme uuden asunnon, minä tiedän, mitä teen omenaressua. Tämä näyttää jumalaiselta. Mutta mistä ihmeestä voi tulla sana ressu. Äkkiseltään ei kyllä tule mieleen minkäänlaista sukulaisuutta mihinkään muuhun kieleen. Mutta tunnetusti te olette siellä Pohjanmaalla osin omavaraisia kielen suhteen - kuten kaiken muunkin ;-)
VastaaPoistaOmavaraasia ja ittehyvääsiä! ;D
PoistaKyröönjokilaaksos ei omppua kyllä kropsuun laitettu muuten kun hillona. Muta toihan on herkullinen tapa tuoretta omppua!
VastaaPoistaNo ei Oravaskaan, mutta tämä olikin ressureseptin tuunaus.
PoistaMä olen joskus tunkenut omenaa pannaritaikinaan soseena ja sitten noita siivuja päälle. Mutta tärkein on unohtunut, eli VOILASTUT!
VastaaPoistaKokkolakarlebyssä muutes puhutaan ropsusta, näin sanoo Apupoika.
No todellakin. We love voi!
PoistaJa Apparille terveisiä, jos käytän k/ropsu sanaa, niin mäkin sanon ropsu. Se on nua kyröölääset, kurikkalaaset ja ilimajokiset jokka sitä koota lykkää siihen etehen, ja ovat saanehet äänensä kuuluville.
Ikinä ennen en oo kuullut pannaria ressuksi nimitettävän :O Entisen miehen suvussa (seinä- ja ilmajokisia) se oli kropsua, mutta meillä pannaria tai pannukakkua. Uuni siinä pannukakun edessä oli turha, koska pannari tehtiin nimenomaan uunissa, letut taas paistettiin hellan levyllä lettu- tai paistinpannulla. Muistan lapsena lukeneeni ruotsalaisia kirjoja, joissa syötiin läskipannukakkua suurena herkkuna, mitä ihmettelin, koska läski ei kuulostanut kovin herkulta.
VastaaPoistaMeillä (karjalais-päijäthämäläis-savolaislähtöinen suku) ressu oli leipäressua tai jalomassa muodossa pullaressua. Ihan kammottava ruokalaji, oli se sitten leivästä tai pullasta valmistettu. Ei ole ikävä sitä.
Musta tuntuu, että ressu-sana on mielenkiintoinen mikrolingvistinen poikkeama...
PoistaOmenpannari on ihanaa, tulipa heti himo siihen kesken työpäivän reseptiä lukiessa. Jospa sitä viikonloppuna taas herkuttelisi... ;)
VastaaPoistaEnnustan että tykkäät. OMENpannarista :D
PoistaRessu on kyllä iha uus nimitys itellekin,mutta ei se mitään! Sen verran herkullinen ohje et pitää kokeilla
VastaaPoistaMä olin niin down kun sä olit varastanu mun ciabattaidean ;(
PoistaKai sä nyt tiesit, että mä justihin olin meinannu sellaista tehdä. Tai ittekkin tiesin viimeistään siinä vaiheesssa kun luin sun postausta! :D
Taidanpa upottaa naapurin omenapuusta poimitut omput tähän pannariin viikonloppuna. Jos ei oo pullantuoksuinen äiti niin voi olla ainakin pannarintuoksuinen sellainen ;). Hämärästi muuten muistan, että mummoni sukujuurista puhuttaessa Pohjanmaan lisäksi jutuissa on vilahtanut sana Viinamäki. Taitaa vaan olla niin, että sieltä päin löytyy enemmän kuin yksi Viinamäki, koska tämä taisi sijaita jossain Alajärven seudulla :).
VastaaPoistaKanadassa kasvoin ja äitini käytti sanaa RESSU. Niin se sana tarttui meihin lapsiin ja muut Suomen kanadalaiset ihmettelivät kun käytettiin sitä. Äiti Kauhavalta... En muista mikä alue mutta Nahkala oli.
VastaaPoista