Mukimania

Mukinostalgiaa. Sitä on kertynyt kaappiini yhden hyllyllisen verran. Aikakaudelta kun mukit olivat se juttu, se hauska juttu. 7 vuotta ovat tarmokkaasti könöttäneet omalla hyllyllään uudessa kodissa, eihän noita nyt voi enää käyttää, mutta poiskaan ei voi heittää. Niinkuin tuo kuvan USAsta IsoHoolle hankittu. Aivan lemppari.

Ilmeisesti olin vielä jo silloin 80-luvun lopulla hyvin emansipoitunut nuori nainen, ainakin muki antaa ymmärtää.

Sitten oli lehmäkausi.( Luonnollinen jatkumo nuoren emansipoitununeen naisen akkaantuessa?) Lukemattomia lehemäkippoja (no eihän näissä ole tekstiä...):

Söpöjä.

Tai lähes tyylikkäitä.

Sydänkupit olivat aikaansa edellä, reilun kokoisia, omaan opiskelija-asuntoon Tampereen Vuolteenkadulle ostettuja. Vielä löytyy keittiöstä myös samalla kerralla ostettu punapäinen suolasirotin (ainoa, joka kelpaa IsoHoolle) ja punakahvainen leipäveitsi. Voi mikä sen kaupan nimi olikaan, joku supersäästö siinä Koskikeskusta vastapäätä.

Selvästi rakastettu ja paljon käytetty, haalistunut rottweilermuki.

Ja aitoa plastiikkaa. Termomuki from Florida. Must have item (Riitta ;D), jota voi autolla ajaessa pitää siinä keskikonsolin kupinmuotoisissa syvennyksissä. Paitsi, ettei meillä ainakaan vielä 17 ensimmäisenä vuonna mukin hankkimisesta lukien ole ollut sellaista autoa, josta nua syvennykset löytyis. Tämäkö se on se paljon puhuttu American Dream...

Vielä en ole kypsä täydelliseen irtiottoon. Rotikkamuki pysyy,koska se on puolenlitran vetoinen, Kanaatasta tuotu ja Rottweiler. Koska minäkin olen. Tai en niinkuin Camilla, mutta sydämeltäni, se on mun koira.

Myös Las Vegas muki pysyy. Koska joskus vielä lähden pelaamaan. Ja sen toi sitäpaitsi Nikoveli (kylläkin toiselle siskolleni) kun menivät MunKälyni kanssa naimisiin Vegasissa. Elvis esiintyi. Me oltiin mukana realtime netin kautta.

Siis näin tylsä on musta tullu.. Pakkaan nänä ja muut samalta aikaudelta olevat (paitsi 2 vipaa) pahvilaatikkoon ja kannan autotalliin.Teen tilaa jollekin muulle. Kaapissa kököttävät nyt vain siis reilu tusina muumimukeja. Miten omaperäistä. Annan itselleni kertoa, että lasten takia. Vaikka ne on kyllä kivan kahvin kokoisia. Sekä pentikin suuret teemukit ja yksi paratiisimuki. Ehkä mun on tuomittu olemaan eripari mukien kanssa.

Yhä etsin sitä oikeaa (sarjaa), aina kun mukimyyntiosastolle pääsen.

Grillattua salaattia

 Kuluvana kesänä olen lukenut aika paljon ruotsalaisia ruokalehtiä, ihan sormet kihelmöiden reseptien ihanuutta. Tuskin mitään olen kyllä ennättänyt tekemään. Elle mat och vin on yksi houkuttelevimmista kesän lehdistä, joten arvatkaa olinko epätoivoinen kun hukkasin sen, juuri kun olisi ollut aikaa valmistaa jotain kyläilemään saapuneelle ystävättärelle ja kummitytölle ( ja valkoiselle paimenkoiralle ja jollekin mustaa moppia muistuttavalle kuulemma maailman viisaammalle ihmisen ystävälle).

No mutta ilmiömäinen muisti vain käyttöön. Muistin salaatin, homejuuston ja valkoisuuden ja pähkinät.

Grillattua salaattia, homejuustokastikkeella

2 romainesalaatin "kerää", jouduin käyttämään cosmopolitania kun romainea ei löytynyt, toivoin sen sietävän lämpöä samaan tapaan, ja niinhän se tekikin.
1 dl majoneesia
1dl turkkilaista jugurttia
100g sinihomejuustoa
50 g saksanpähkinöitä
öljyä, suolaa

Valmista kastike yhdistämällä majoneesi, jugurtti, rouhitut pähkinät ja murusteltu juusto. Valmis.

Leikkaa salaatinpäät pituussunnassa kahtia, sudi tai spreijaa pienllä määrällä öljyä ja ripottele päälle suolaa. Grillaa varovasti pari minuuttia kerran kääntäen.

Nosta tarjoiluvadille ja kaada kastike päälle. Tosi herkullinen ja vähän erilainen lisuke vaikka pihvin kylkeen!

Tänään löysin sen lehden...
Aina ne ruattalaiset osaa tehdä asiat paremmin, yksinkertaisemmin.
Hyö vain grillasivat salaatin, ihan kuten minäkin ja sitten päälle ripoteltiin homejuustomurua ja pähkinää...

Det var det!

Voiko yksin kokoontua?...ja vinkit blogimiitin pitoon

No onneksi, kun kyse on ruokabloggareiden miitistä, paikalle uskaltautuu juhlijoita yleensä useampi. Vaikka lähimmällä vieraallakin oli matkaa 100km ja kaukaisin taisi viettää etämiittiä Sisiliassa. Meitä oli 19, 15 blogin edustus. Kolmelta aloitettiin ja talo taisi hiljentyä puoli neljältä. Siis kellonympärystän jälkeen.

Ensimmäinen tunti vietettiin kuivinsuin ja ja lähes kolme nälkäisenä. Sitäpaitsi satoi lähes taukoamatta. Koko ajan. Ja ne terassin kaiteet oli maalaamatta.

Ihan totta!

Terveisiä Pariisista

 Koska kaikki saapuivat suhteellisen pitkien matkojen takaa, tehtiin suurin osa tarjottavastakin paikan päällä. Etten sanoisi alusta asti.



Vatsasekaisin Kilinkolin perunasalaatti. Nam,



Niin vain keittiöni sopukoista löytyi soppi jokaiselle, ei aivan tosin yhtäaikaa, mutta meno oli huumaava,ihmisten etsiessä tavaroita ja teräviä veitsiä...kuten Herkkusuu asian kauniisti ilmaisi: " Ensimmäistä kertaa lähdin matkaan ilman omia veitsiä... ja viimeistä!"  Ja varmaan jokainen tarrasi kiinni toimimattomaan Peugeot pippurimyllyyn, joka on jäänyt keittiööni hengaamaan vain komian tähden.

Kuvasato jäi omassa kamerassani hyvin vaatimattomaksi, ehkä syystä, että kulutin aikani kulkemalla edestakaisin keittiön ja terassin väliä toistaen "Missä mun kamera on?" ( jossain välissä lause vaihtui ihmettelyyn "Missä mun Mojito on?"). Kun joskus ostan seuraavan digijärkkärin, en välitä niinkään onko se canon vai nikon, kunhan se on punainen. Että se kirkuu luokseni parinkymmenen sinnetänne ripotellun canonikonin joukosta.



Herkkusuun salaatti,kirjaimellisesti meidän nurlkilta

 Kattauksia oli ainakin kaksi ja väliin ja loppuun taas makeaa, Kaffa Roasteryn tarjoamaa kahvia ja talon konjakkia ja calvadosta. ("Haluaako joku konjakkia?" " No, jos on XO:ta")

Routapaisti by Vatsasekaisin kilinkolin. Täydellisen onnistunutta.

 Kuvat on ihan karmeita ja tärähtäneitä, suurimpaan osaan ruuista ei ole kuvaa, Kuvissa esiintyvien lisäksi tarjolla oli Jokihaan Portugalista roudaamaa Chorizoa paprikoisen kanssa. Loistava setti. Kokit ja Potit tarjosi mielettömiä viininlehtikääryleitä oman köynnöksen lehdistä ja kikhernetahnaa. Ja itsetehtyä kuivalihaa.



Polenta-Salvia maddet (Liisa Kivistössä)

Minä tein Focacciaa ja karkkikanaa. Ankerias "hyytelö" Vipunen tuoreita mansikoita samppanjahyytelössä. Annoksista hellyttävin. Tytöt kyllä sanoi, että ei saa kiusata. Mutta liikanimen sait.


Soppaa ja silmukoita ribsit(kiitos ja terveisiä Jaakollekin)

  Pata Porisee oli leipaissut riemastuttavan raikkaan mansikkajuustokakun.

Upeimmista upeinta settiä tarjosivat Masutoaitemu, Suolaa ja Hunajaa sekä Soulkitchen omatekoiseilla hodareilla. Makkarantekoon oli käyty oikein Marttojen kurssilla ja kevätsipulikaalisalaatti ja karamelisoitu sipuli höystivät chorizot ja Rash el hanou -makkarat itsetehtyjen sämpylöiden välissä. Tämä miitti olisi ollut napakymppi, vaikkei tarjoiluna olisi ollut mitään muuta.


Herkkusuun endiivit maa-artisokkamajoneesilla on vahvasti addiktoiva

Hayley´s cuisinen trooppinen kaakaokakku ristittiin uudelleen majoneesikakuksi, siitä vetelin aina vaan paranevat viimeiset rippeet vielä eilen.

Campasimpukan työläät mutta herkulliset ranskalaiset teekakut

 Hartvallin lähettämät Organic Happy Joe-siiderit pitivät tunnelmaa yllä, ja testattavana oli niin montaa viiniä, että oli vaikea pysyä selvänä selvillä, luultavasti jokaiselle löyty suosikki. Sen vois päätellä ainakin sunnuntaina jääkaapistani löytyneiden "omien" (avaamattomien") pullojen määrästä. Kiitos kaikille unohtaneille.
Oli myös syreeninkukkamehua, raparperisiirappia ja raparperimansikkamehua. IsoHoon Rasberrymojitot.


Manzikkalikööri, kiitos Norex

  Lopultakin ehkä ruoka ja juoma oli sivuseikka. Parasta olivat uudet  ja vanhat ystävät, nauru, puheensorina ja tunnelma joka kietoi meidät lämpimään syleilyynsä terassilla sateisen pimeässä kesäyössä. Ja olihan katossa myös IsoHoon asentama infrapunalämmitin...

Keittiöpyyhebingon pyyhkeet jaettiin emännän pitkäpiimäiseen tyyliin alati vaihtuvilla säännöillä, myös joku muisti lupaukseni tanskankielisestä performanssista, joka sekin olisi saattanut olla hyvinkin pitkäpiimäinen ilman Kivistön Liisan loistavaa tulkkausta.


Kivistön uskomaton kasvisleipäkakku burratalla




Jokihaan pelastavan vesimelonisalsan vaikutuksen täytyy perustua kuutioden eksaktiin kokoon.




Karkkikanaa




Uberherkku cannele? Kivistöstä



The morning after alkoi siihen mihin ilta päättyi, eli hodareilla.

Ja parilla muulla herkulla.

 Kuten vaikka majoneesikakulla. Majoneesinhan tekee jokainen itseään kunnioittava ruokabloggari aina itse!

Mutta enemmän kuin mikään muu, sykähdytti aamuinen näky terassilla.

Eikä niinkään varsinaisesti nämä kurkoosten täyttämät lasitkaan kuin se, että yhdessä paikallayöpyneiden ja vielä parin paikalle kurvanneen autolastillisen myötä organisoitiin tiski-kuivaus ja kaappinkanto-rinki. Suit sait!

Tämä teko lähentelee jo rakkautta!

Kiitos kaikille! Isäntäväki kiittää.

Ainut harmittamaan jäävä asia on se, että tunnelma on hiukan kuin omissa häissä, tupa täynnä ihania ihmisiä, eikä kenenkään kanssa ehdi kunnolla juttelemaan.

Mutta sekö se on emännän osa. Vaikka mä en mitään tehnytkään.

Maanantaina naureskelin kun löysin poromagneetin toisensa jälkeen. Hannele? Riikka?

Ai niin ja vinkkejä blogimiitin pitoon?

JÄRJESTÄ SELLAINEN!

Illasta löytyy juttua myös muiden kuin emännän näkökulmasta.

Campasimpukka

Hayley's Cuisine

Masutoitemu

Herkkusuun lautasella 

Soul Kitchen

Pata Porisee

 Soppaa ja silmukoita

Kiitos vielä

 Norex Spirits Oy,

Treasury Wine Estates Finland,

Hartwall,

Kaffa Roastery

ja

Lambi, jolla pyyhimme suut ja pöydät!

Juhannusjäätelö

Juhannus. Koivut, sauna, lapsuuden päärynäinen, itsetehty juhannuslimppari mummolassa. Hyttyset, mutaiset juhannusfestivaalit, ensimmäinen juhannus oman kullan kanssa. Lukemattomat työjuhannukset, grillausta laivan kannella. Kotijuhannuksia omalla terassilla, juhannusmenu pikkutarkasti mietittynä.

 En omista jäätelökoneita, mutta varsin mallikkaasti onnistuu jäätelönteko koneittakin. Reseptin glukoosisiirappi takaa jäätelön kiteettömän, samettisen pehmeän rakenteen ja se siis löytyy ihan tavallisen marketin sokeri/siirappi hyllyköstä.

Paahdettu valkosuklaa ja pirteä lime kohtaavat Juhannusjäätelössä: vaalea houkutus taipuu pehmeästi kinuskin aromeihin ja lime tuo mukanaan konstailemattoman raikkauden.

Juhannusjäätelö 

6:lle
6 munankeltuaista
1,5 dl Dansukker erikoishienoa sokeria
2 dl maitoa
3 dl kuohukermaa
1,5 dl Dansukker Glukoosisiirappia
100 g valkosuklaata
2 limeä

1.Paloittele suklaa palasiksi ja paahda uunissa 100 asteessa 15 minuuttia. Valkosuklaa saa aavistuksen väriä ja sen maku muuttuu dramaattisesti pehmeän kinuskiseksi.
2.Vaahdota keltuaiset ja sokeri.


3.Kiehauta maito, kerma ja glukoosisiirappi. Vatkaa hiukan jäähtynyt maitoseos keltuais-sokerivaahtoon. Siivilöi seos ja jaa se kahteen kulhoon.

4.Mausta toinen kulhollinen raastamalla limen kuoriosat ja puristamalla mehut joukkoon.

5.Mausta toinen seos paahdetulla valkosuklaalla, jonka sekoitat tilkkaan kuumennettua maitoa. Siivilöi seos jäätelöpohjan joukkoon.

6.Anna molempien pakastua n. 3 tuntia, välillä ainakin kerran sekoittaen, ja siirrä sitten jähmettymässä oleva massa kerroksittain samaan kulhoon ja pakasta valmiiksi, mieluummin yön yli.

Kolmekymmentä toinen toistaan herkullisempaa jäätelöreseptiä löytyy ruoka.fi ja Dansukkerin yhteistyönä tältä kilpailusivustolta, jossa siis sinä voit käydä äänestämässä oman suosikkisi. Ja ehkäpä voittaa itsellesi Kitchen Aid Artisan -masiinan.

 

Minä toivotan jokaiselle täältä Itämeren aalloilta juuri sellaista juhannusta kuin halajat.
Hyvää Juhannusta!

Bra, bättre, Pastis!

Oma pieni hemmotteluhetki työviikon lomassa. Rakkaan ystävän kanssa lounaalle Pastikseen, tuohon keväällä avattuun ravintola Murun bistro-pikkusiskoon, jossa keittiön ohjaksissa heiluu "Lintsi" Linnamäki. Tai en tiedä kuuluuko Lintsin tyyliin ylipäätään heiluminen, koska emme ole tavanneet. Mutta erinomaisen ruuan valmistus kuuluu, sen sain ihan omakohtaisesti kokea.

Pastiksessa oli kyseisenä tiistaina puolenpäivän aikaan mukavasti tilaa. Paikka tuntui heti kotoisalta ja palvelu lämpimän konstailemattomalta, mutta huomioivalta. Juuri sellaista kun sen kuuluukin olla. Me (moukat!) pyysimme varmaan 2 kertaa lisää paikan loistavaa tapenadea ja leipää (mutta kun se oli niin hyvää) ja luulen, että viimeisellä kerralla pyyntö taisi mennä jo ihan ajatuksesiirrolla perille...

Lounaslista on lyhyt ja viikottain (ko?) vaihtuva ruoka maalaisranskalaishenkistä. Me kyllä ilmoitimme heti tullessamme, että olemme nyt sitten lounasaikaan illallisella, kun kerrankin paikan päälle pääsimme, ja päräytimme oikein kolmen ruokalajin lounaan.

Ensimmäisen kuvan maalaissalaatti ankan kivipiiralla oli kyllä rapisevan raikas, mutta kivipiiras ensi kokemuksena ei nyt mitenkään valloittanut suuntaan tai toiseen, lähinnä ihmettelin, että ai tälläistäkö tämä on. Jälkeenpäin olen vielä miettinyt, että eihän salaatista puuttunut osaset toisiinsa sitova kastike?  Kuulostaa nyt ehkä hassulta, että enkö minä sitä nyt siinä paikan päällä hoksannut, mutta olin jotenkin niin annoksen kauneuden ja herkullisten näköisten yksittäisten raaka-aineiden pauloissa ( ja ehkä myös ystäväni jälleennäkemisen riemussa). Jotenkin en vain saanut kiinni siitä mausta.

Pääruuaksi söimme ylikypsää possunkylkeä, joka tarjoiltiin  ratatouillen kanssa ja se oli kyllä sitten aivan järjen vievän herkullista, katsokaa tuota valkoista läskiä, se vain yksinkertaisesti katosi suuhun. Se, miten ylikypsässsä liha-ateriassa säilytetään vasta valmistetun tuoreus, se on TAITOA.

Pastiksen Crème brûlée on epätavallisen sitruunaista, mutta sehän sopi vallan erinomaisesti meidän ystävyksien suuhun. Ja kuoressa maistui poltettu sokeri ja se amelie-rapsahteli.

Voiko muuta siis toivoa? No, aterian kanssa vaikka lasilliset sopivasti viilennettyä Pinot Noiria ja kaiken päälle capuccinot (vaikka Italiassa opinkin, että espresso maidottomana on se oikea valinta aterian päätökseksi). Ja nämäkin siis saimme.

Kun nyt näitä helsinkiläisiä hemmotellaan tälläisillä ruokapaikoilla ja saattavat syyttää vaan itseään, mikäli eivät paikalle löydä, niin kerron teille muille ulkopaikkakuntalaisille jotka joskus pääsevät isoolla kirkolla pyörähtämään, että Pastis sijaitsee siis Pikku Robertinkatu 2:ssa, eli vaikka se ei nyt varsin rautatieasemalta katsellessa silmiin pistä, niin se on kyllä kuitenkin ihan käveymatkan päässä. Kunhan muistatte, että se on bistromaisesti auki
Lounas:

Ma–pe 11.30–14.00
Dinner:
Ma–la 16.30–23.30

Siis kartta käteen. Ja Pastikseen. Taksirahat kannattaa säästää nekin ruokaan. Ei sillä, että paikka olisi mitenkään kallis.

Parempi lopettaa ennenkuin puhun itseni pussiin. 

Thaimaalainen arkikeitto soijarouheesta

Kitkin itsestäni suunnattamon  (ja vitsikkään) halun  jatkaa viime talvena alkanutta "Soijaa pukkaa..." fraasivillitystä otsikoinnissa, vaikka meidän keittiössä on viime aikoina soijaa pukattu pannulle enemmältäkin. Soija ruuanlaitossa oli minulle aivan ennenkokematonta ja uutta ennen tätä kevättä. Ei muuten ole enää. Aloitin soijaan tutustumisen korvaamalla lihan , milloin paloilla, milloin rouheella, ihan arkipäivän resepteistä, kuten spagetti bolognese, erilaiset wokit jne. Erityisesti minua kiehtookin soijassa juuri se, että se odottaa kiltisti kuiva-ainekaapissa hetkeä, jolloin tuntuu, että jääkaapissa ei ole mitään aterian aineksia.

Yksi arkipäivän suosikkikeittojani on tavattoman ruma, mutta valtavan hyvänmakuinen Ruma kananpoikakeitto. Koska siihen tarvittavaa broilerinjauhelihaa ei yleensä koskaan löydy jääkaapista kun keittoa tekee mieli tehdä, valitsin vaalean soijarouheen korvaamaan broileria. Ja hienostihan soijarouhe piti paikkansa maun ja koostumuksen osalta. On se erikoinen aine!

Keittoa tuunasin myös hiukan porkkanalla ja sokeriherneillä kesäisempään ja värikkääsempään muotoon.

Thaikeitto soijarouheesta

2,5 dl keitettyä jasmiiniriisiä (noin 1dl raakaa riisiä)
6 valkosipulinkynttä
3rkl öljyä
2dl vaaleaa soijarouhetta
2 l kanalientä
2rkl valkoviinietikkaa
2rkl ruskeaa sokeria
4 tl kalakastiketta
2 kananmunaa
1 porkkana leikattuna julienne tikuiksi
kourallinen sokerihernepalkoja

Tarjoiluun:
muutama kevätsipuli silputtuna
ruukullinen tuoretta korianteria silputtuna
Thai Sweet Chilli -kastiketta

Aloita kuumentamalla kanaliemi kiehuvaksi (tai vesi ja pari kanaliemifondia).
Lisää liemeen soijarouhe ja keitä n. 5 minuuttia.

Kuori ja pilko valkosipulinkynnet ja paista ne miedossa lämmössä kullankeltaisiksi. Siirrä odottamaan.

Sekoita valkoviinietikka ja sokeri keskenään, kaada keittoon ja sekoita. Lisää joukkoon myös riisi, kalakastike ja valkosipuli. Sekoita.
Lisää keittoon myös porkkana.
Riko munat kulhoon ja vispaa rikki. Kaada munaseos kiehuvaan keittoon nauhamaisesti koko ajan vispilällä sekoittaen. Tarkista myös, että nestettä on riittävästi.
  Lisää lopuksi sokeriherneen palot, korianteri ja kevätsipuli ja vie tarjolle. Älä unohda myöskään tujausta sweetchillisoosia, se tuo koko perheen keittoon sitä haluville hiukan terävyyttä!      

Lisää soijatietoutta ja reseptejä Soyappétit -sivustolla!

Yhteistyössä Soyappétit

Ja kuka äyriäisiä rakastaa....

Minä, minä, MINÄ! Mutta valmistettua niitä tulee älyttömän harvoin. Kaksi syytä; aina kallista ja aina pakasteesta. Ravintolassa sen sijaan innostun yleensä tilaamaan kalan tai lihan sijaan äyriäisiä, mikäli niitä on tarjolla. Kaiholla muistelen isäni savustamia mitä lie ubersuuria jättikatkarapuja Dhakassa...ei ollut muuten mitään 5 ravun syöntilimiittiä ja itse kalatorilta haettuna taatusti tuoretta.

Hellmann's haastoi blogirinkiläisiä maistamaan majoneesivalikoimaansa ja laatimaan jonkun majoneesin kanssa nautittavan reseptin. Heti chillimajoneesia maistettuani tiesin, että nyt muuten täytyy saada jotakin ravunpyrstöjä grilliin tai savustimeen. Ihan maistoin yhdistelmän suussani. Mä olen sen verran amerikkalaiseksi jäänyt vaihto-oppilasvuoden vaikutuksena (silloinhan sitä ollaan hyvin vaikutusalttiissa iässä...), että majo muutenkin kuuluu tiettyihin juttuihin; ranskiksiin, tonnikalakerrosleipiin ja ihan muihinkin kylmiin kerrosleipiin (tiedättehän, toisella siivulle majoneesia ja toiselle sinappia, just sitä kukertavan keltaista...). mun salaiseen kasvisdippiohjeeseen....
Vaikka itse tehty majoneesi onkin onnistuessaan pala taivasta, en minä sitä lähde tekemään kuin erikoistapauksessa, kyllä  se aitoamerikkalainen majoneesinmaku tulee just tästä Hellmann'sin purkista.

Siispä tiikeriravunpyrstöt marinadin kautta vartaaseen, lisukkeeksi aivan huippuhyvät mangovartaat ja hiukan salaattia ja majoneesivalikoima esille! Ohje on häpeilemättömän yksinkertainen, mutta kuka sanoi, että herkullisen täytyisi olla monimutkaista.

Grillatut tiikerirapu- ja mangovartaat chillimajoneesin kera
2:lle

200g kuorimattomia, raakoja tiikeriravunpyrstöjä
1 dl öljyä
1 tl sesamöljyä
2 valkosipulinkynttä
Chipotle-mausteseosta myllystä
suolaa
2 limeä
1/2 puntti korianteria
1 kypsä mango

Tarjoillaan Hellmann´s chilli- ja valkosipulimajoneesien kera

Liota puisia grillitikkuja vedessä muutama tunti, vaikka katkeavat ne kumminkin.

Sulata tiikeriravunpyrstöt suuressa astiassa kylmää vettä, n. 15 min. Leikkaa saksilla sulaneiden rapujen kuoret selkäpuolelta auki ja poista suolenpätkä. Jätä kuitenkin kuoret paikoilleen.

Laita puhdistetut ravut kulhoon ja valmista ravuille marinadi sekoittamalla yhteen öljyt, 1 limen mehu, pilkotut valkosipulinkynnet, hiukan suolaa ja esim chipotle mausteseosta. Anna muhia tunnin verran. Pujota ravut neljään vartaaseen.

Kuori mango ja leikkaa siitä sitten  kiven suuntaisesti kahdet paksut siivut molemmilta puolilta. Tai kuinka nyt saat. Pujota vartaisiin.

Grillaa molemman lajin vartaat kuumassa grillissä muutama minuutti per puoli, niin että ravut kuorineen muuttuvat vaaleanpunaiseksi. Purista mangovartaiden päälle vielä limen mehua, ripottele korianterisilppua ja hiukan sormisuolaa, myös rapuvartaiden päälle passaa samat aineet.

Käy kuorimaan ja herkuttele dippaamalla ravunpyrstöt chilimajoneesiin, joka on juuri sopivan pikanttia, ei missään nimessä polttavan tulista. Hellmann'sin miedosti valkosipulinen majoneesi sopii myös kaveriksi.

Ja pakko vielä sanoa, että mango on myös hävyttömän hyvää grillissä!

Ja suussa!

Yhteistyössä Hellmann's