Slurpsis! sano tuomari...

...ja päätti kollegoidensa kanssa valita Karkkikanaa vartaassa (vai olisko tuo tikussa?) Hartwallin Happy Joe-siiderien lanseerauksen yhteydessä järjestetyn Onnen omenoita siideribrunssi-reseptikilpailun voittajaksi.

Arvon tuomarit, keittiömestari, 1. kauden masterchef tuomarinakin toiminut Risto Mikkola, ruokatoimittaja Sanna Mansikkamäki ja Hartwallin siidereistä vastaava tuotepäällikkö Karita Taura kommentoivat annostani seuraavasti:


 Slurpsis! Ei tähän muuta voi sanoa. Todella herkullinen ohje, joka on toteutettavissa yksinkertaisesti. Broilerille aivan uudenlainen maku, joka innostaa varmasti monia kokeilemaan siideriä ruuanlaitossa.Kaunis kuva ja esillepano innostaa kokeilemaan tätä herkkureseptiä.

 Blogia lukiessa pystyin maistamaan makujen liiton suussani, yammyy! Kivaa nimikikkailua. Kekseliäs esillelaitto kuvassa.

 Hyvä idea siideribrunssille. Kauniit kuvat ja herkullinen resepti tuovat heti veden kielelle. Maut sopivat erinomaisesti Happy Joen kanssa nautittavaksi."

Kunniamaininnan ansiokkaista kilpailutöistä saivat

·         Kunniamaininta,  1 .sija, Kokit ja potit:  ”Siiderihaudutettu possu”

·         Kunniamaininta, 2. sija, Keittiökameleontti:  ”Munakoiso-sandwich, omenaista salsaa ja cashew-juustoa”

·         Kunniamaininta, 3. sija, Kokkeillaan (Kotiharmi kokkaa):  ”Iloisen joukon siiderisyrnikit”

Lisäksi haluan vielä liittää tähän listaan oman suosikkini Soul Kitchenin Annan siiderisimpukat.

Voitte juurikin kuvitella, että justiinsa nyt ei oo olo kovinkaan  vaatimaton eikä nöyrä, jos se nyt kauhavalaisella koskaan sellainen on. Sanon vaan, että hirviän kiva voittaa joskus jotakin!

Ja palkinto on jokaisen ruokafriikin unelma: 10 hengen kokkaussessio ja illallinen Risto Mikkolan johdolla.

Ai niin, kiitospuhe...

Kiitos Hartwallille kisan järjestämisestä ja siitä että sain olla mukana edistämässä suomalaista siiderikulttuuria, kiitos tuomareille harvinaisen hyvästä tuomaroinnista, kiitos Maitotyttö, että päätit sinä päivänä ottaa parin tunnin päivänokoset puolen tunnin sijaan. Kiitos Iso-Hoo koemaistamisesta ja -juomisesta, kiitos lukijat ja blogiystävät tsemppaamisesta, kiitos kanssakilpailijoille vastuksesta, kiitos Liemessä Jenni valokuvauskurssista, kiitos inspiraatiosta, mistä lie tullutkin, kiitos tästä voittajafiiliksestä, kiitos, kiitos kiitos!

Omia omenoita ja omia haaveita

No mihinkä hän raaskii käyttää 15 kuvankaunista omenaansa omasta puusta? Todistettavasti 6 on syöty, koska eilisessä sadonkorjuussa sain 9 poimia. Onneksi edes syöty, aloin jo pelätä, että omenat menevät pilalle odotellessaan suurta ja tärkeää käyttötarkoitustaan. Mikään ei tunnu olevan omppujeni arvoinen resepti,,,,kyllä nyt taitaa Nannaa vähän hassuttaa...

Paras siis tehdä jotain aivan simppeliä.  Lehtitaikinalevypaketti kainaloon kaupasta ja 

Lantliv mat&vin lehden reseptiä toteuttamaan. Tämä on kyllä niin helppoa, että ei paljon reseptiä kaipaa, paitsi että ruotsalaisena twistinä tässä käytetään myös mantelimassaa, jota naapurimme tunnetusti tunkevat joka paikkaan, tai ainakin leivonnaisiin.

Aikas rustiikin näköisiä tulitaas kerran, kauniisti sanottuna, omenasiivut olisivat ehkä olleet edukseen hiukan ohuempina. Tämä on kuitenkin loistava vierasvara, tuoreet leivonnaiset nopeasti pakastimesta uuniin, varsinkin kun Tupun Tuvassa kertoi pakastavansa myös raakoja omenansiivuja piirakoita varten. Herkkuahan nämä ovat. Kaikessa erinomaisuudessaan on kyllä sanottava, että hiukan rasvainen tuntu jää kitalakeen jos yksi ihminen syö useamman ison kerralla. Teoriassa siis, en tunnusta.

Omenalehikäiset ?

3 lehikäistä/n. 6:lle

3 lehtitaikinalevyä n. 10x20 cm

200g mantelimassaa

4 omppua, 300-400g

1 rkl sokeria

1rkl kanelia

 1 muna voiteluun

Sulata taikinalevyt ja raasta mantelimassa.

Kuori omenat ja poista siemenkodat, viipaloi ja kierittele siivut sokerikaneliseoksessa kulhossa.

Lämmitä uuni 200 asteeseen. Levitä mantelimassa levyille ja sen päälle omenansiivut. Voitele reunat rikkivatkatulla kananmunalla.

Paista 15-20 minuuttia.

Tarjoile vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Mutta hyvin meni ilmankin.

yksi niistä...

Sain jo alkusyksystä/loppukesästä oikein hauskan tunnustuksen Piipadoo-blogin (mikä ihana nimi) Paulalta ja Piialta, josta tässä nyt kuuluu kaunis kiitos. Kun ovat kovia tyttöjä väkertämään niin, muokkasivat koko haasteenkin uuteen uskoon. Jos nyt oikein ymmärsin niin  haussa olisi 8 kohdan to do -lista.

Eli piipadoon malliin:

1. Kiitä tunnustuksen antajaa

2. Jaa tunnustus eteenpäin , vaikka 4:lle3. Ilmoita näille  tunnustuksesta4. Kerro oma kahdeksan kohdan to do-lista

Mun to do -lista, joka myös diipa daapa -listana tunnetaan, jakaantuu nyt tässä kahteen osaan: 4 to do listan kokkausta ja 4 ruokaan liittyvää muuta to do joskus haavetta.

Nannan to do- kokkaukset. Niitä on pitkä lista, mutta tässä perusjutut joihin en ole vielä ennättänyt kauhaani upottaa. Älkää järkyttykö.

1. Focaccia
2. Hummerin valmistus
3. Kaalikääryleet
4. Kotijuuston teko

Jotenkin ruokaan liittyviä to do joskus -juttuja. Tai siis haaveita.

5. Mennä joskus Bangkokissa ST. Regis hotellin sunnuntaibrunssille. Anuliina kertoi siitä blogissaan ja sen jälkeen en ole saanut ajatukselta rauhaa.
6. Osallistua espanjalaisen ystäväni Felin  ruokakurssille Valenciassa
7. Aktivoitua joku ravintolapäivä jollakin kivalla teemalla
8. Kokata kansalle yhdessä Sarah  La Fountainin kanssa ( hups, tulossa jo ;D)

Ja näin sanoen, hän haastoi 4 lempiblogiystävistään mukaan, ja jos ei viitsi, taho tai kerkiä tätä jatkaa, niin ei ole pakko. Eihän siinä pahoita mielensä kuin yksi pohjalainen.

Pitemmittä puheitta siis Ankerias- joulukortin-askartelija-satusetä- Vipunen,
Suolaa-gintonic-puuhanainen-terävä humoristi-Jonna-ja Hunajaa,
Soppaa- kaikki-langat-käsissä-marja- ja silmukoita sekä 
Prinsessa-Veera-jolla-on-varmaan- - aikaa -tälläseen-hömppään-kun-palas-äitiyslomalta-just-töihin-keittiö.

Ai niin, ja puutarhani on nyt sitten talviteloilla. Äitee kävi vaihtamassa kanervat kuistin eteen...

Tillillinen kantarellisoppa

Enpä olisi arvannut, että tilli se on oiva mauste kantarellikeittoon! Onneksi löysin kirjakaupasta jo viime syksynä aivan ihanan sienikirjan "Sienionni". Se on tietenkin ruotsalainen (!), mutta kääntäjä Elina Uotila on tehnyt oivaa työtä lokalisoinnissa. Kirja on koostettu siten, että siinä käydään läpi parhaita ruokasieniämme ja jokaisesta sienestä on sitten juuri sille sopiva resepti. Tekijämiehet eivät nimittäin ainoastaan rakasta sieniä, he YMMÄRTÄVÄT niitä! Takana on ajatus siitä, että kaikki reseptit eivät sovellu kaikille: "Kermassa haudutettu ukonsieni maistuu vastenmieliseltä, mutta voissa paistettuna se pääsee oikeuksiinsa."

Väheksymättä yhtään pelkällä suolalla maustettua kantarellimuhennosta Jens ja Pelle kehottavat myöskin laaja-alaisempaan maustamiseen: Juustokumina, kurkuma, chili, sahrami, inkivääri, joitain mainitakseni. Ja kirjassa on sitä paitsi upeat, upeat kuvat!

Kuun alussa olin 3 päivää  samoilemassa pitkin lapualaisia metsiä kun toimin ratamestarina palveluskoirien jälkikokeessa. Ja sen vaan sanon, että tänä vuonna on enemmän hirvikärpäsiä kuin todellakaan KOSKAAN! Paljon  ihollani riehuvia hirvikärpäsiä enemmän minua harmitti kuitenki se, että jälkeä polkiessani törmäsin mustatorvisieniesiintymään. Siis valtaisaan sellaiseen. Kuvitelkaa tuska, en voinut jäädä niitä poimimimaan, vaikka ne olivat elämäni ensimmäiset mustikset!

Puhuin niistä ystävälleni, jonka olin pyytänyt jäljentekoon ja sanoin tulevani takaisin ne noutamaan. Mutta eihän sitä niin vaan lähdetä ja kun en itse päässyt, annoin koordinaatit tuolle ystävälleni. Mustatorvisieniesiintymä oli valitettavasti tööt, mutta palkaksi paljastuksestani sain puoli sankoa kantarelleja ja puolitoista suppiksia, olin kuulemma antanut koordinaatit sienien taivaaseen (määrän puolesta, en niiden kuolleitten torvien).

Tänään pakkasin Maitotytön ja oman äitini autoon ja kävimme Lapualla maan mainiossa Leipurin putiikissa ja vaikka oli kiire hakea Urho8v hammaslääkäriin, en malttanut olla pysähtymättä metsän laitaan. Ja kas, nappasin jopa pakkasyön jälkeen terhakkaan kantarelliryppään mukaani, 8 isoa ja 4 pientä. Siis keiton tekoon.

ja näinhän se alkaa

 Tillinen Kantarellikeitto
3-4 annosta (resepti Sienionni-kirjasta, Linder, Holmberg)

7-8 dl tuoreita kantarelleja
1 hienonnettu sipuli
2 rkl voita
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
1 l kana-tai kasvisliemi (vesi+kuutio)
muutamia tillinvarsia
 2 dl creme fraichea
muutamia tillinvarsia
3 rkl hienonnettua tilliä

Pilko kantarellit oieneksi ja ruskista yhdessä sipulin kanssa voissa tilavapohjaisessa paksupohjaisessa kattilassa kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja alkavat tuoksua hyvältä.
Lisää suola ja pippuria.

Kaada liemi seoksen päälle ja lisää tillinvarret. Keitä kannen alla hiljaa 15 min.

Ota tillinvarret pois.
Lisää creme fraiche  ja tillisilppu. Kiehauta ja anna hautua 5 min.

Ja sitten mun piti lähteä kiikuttamaan Urhoa tatamille ja sen jälkeen oli vielä Kennelkerhon kokous ja sitten piti nukuttaa Maitotyttö, jonka lainalla olleen pinnasängyn piti luovuttaa takaisin, ja Likka ei siis tosiaankaan pysy siinä omassa uudessa perintösängyssään. Eilen meni 2h, tänään vaan puolitoista....

Mutta siis aurinko meni mailleen jo aikapäiviä sitten ja kuvat olivat ottamatta, jos ymmärrätte yskän. Että tuli nyt jonkinmoisia.

ja kun oikein hartaasi yrittää pimeässä kuvata, niin keittoon saa jo kuorenkin....

Ai niin, pojat ehdotti vaaleaa maalaisleipää sopan seuraan.

Mutta kyllä pohojalaanen ottaa rukihista!

( ja vielä: en tiedä johtuiko keittoon jo lisätystä suolasta, mutta yllättäen ranskankerma juoksettui! Nyt aloin illalla sitten pelastuoperaation. Nopeasti Googlettamalla löysin vain suurinpiirtein vastauksia että mitään ei ole tehtävissä. Kuumensin kuitenkin kiehuvaksi ja päätin lisätä hiukan Maizena suurustetta vaaleille kastikkeille ja keitoille. Ja yllättäen toimi aika hyvin, että vink, vink!)

Se on niin keltaista ja ihanaa...

Ja se on kuulkaa jotain, mitä nimihirviötä en viitsinyt edes otsikoksi laittaa, mutta paljastettavahan se on:
Tuoretta sokerimaissipolentaa suppilovahverohöystöllä.

Tämä on juuri tyypillinen maailmalta (siis Blogistaniasta) bongaamani resepti, pikkuisen jotakin itselleni uutta, jota en ole aiemmin kokeillut, mutta kuvaus tai kuvat saavat jo sinällään makuhermoni vettymään ja pääkopan raksuttamaan kuinka ja koska saan sovellettua tai jopa orjallisesti noudatettua reseptiä omassa köökissäni. Kelle tai mihin tilaisuuteen voisin sitä valmistaa? Onnistunko ylipäätään ja onko se sitten niin hyvää kuin väitetään, ja jos ei ole, niin epäonnistuinko minä vai resepti?

No tässä vaiheessa, ihanan yksityisen sunnuntailounaan syötyäni, (lounaalla tarjoilin siis kyseisen annoksen itselleni), voin sanoa, että ainakin minun lusikkaani tämä sopi oikein valtavan passelisti. Mulla on muodostunut maissiin joku erikoisen kiinteä suhde näin aikuisemmalla iällä, ainahan minä olen maissintähkistä tykännyt, mutta luulen, että vasta meksikolaiseen keittiöön rakastuminen on toden teolla tuonut, jopa sanoisin että maissinhimon. Ja nimenomaan sen  syvän, maissipuuromaisen maun, joka tulee (ihananan) tyypillisesti läpi missä tahansa annoksessa sitä on käytetty. Tätä on vaikea selittää, tunnen maun ja hajun milelikuvitusaisteissanikin, ja se ei siis ole se maku (tai mauttomuus) joka on  tonnikalasalaatin herne-.maissi-paprikasekoituksessa.

Tykkäsin reseptistä sen verta, että suosittelen ihan itse kokeilematta kokkaamaan myös alkuperäisversiota missä oman höystöni tilalla on herkullisen kuuloinen munakoisokastike. Tuunasin jääkaappini sisällöstä johtuen reseptiä takaisin klassisempaan suuntaan, eli vaihdoin fetan parmesaaniksi.

Periaate siis oli, että miksi valmistaa polentaa kuivista ryyneistä, kun sen voi tehdä tuoreesta sokerimaissista? Jopa meidän cittarista onnistuin löytämään tuoretta kotimaista sokerimaissia, mutta ymmärrettävästi tämä ruoka ei ehkä ole ihan ympärivuotisessa sesongissa Suomessa. En siis käyttänyt niitä esikypsennettyjä tähkiä vaan ihan fressin raakoja. Tsekkasin muuten kuoriessani suojalehdetkin tamaleja silmälläpitäen, mutta kovasti olivat kapeaa mallia, vaikkakin pitkiä.

Tuoretta sokerimaissipolentaa suppilovahverohöystöllä.
4.lle

Polenta:
4 sokerimaissintähkää (ei esikeitettyjä)
4 dl vettä
2 ruokalusikallista voita
1 dl raastettua parmesania
1/4 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Suppilovahverohöystö:
1 l tuoreita suppilovahveroja tai niitä vastaava määrä pakastettuja (suppikset menee niin pieneen)
2 isoa punasipulia
1 rkl voita
2 rkl sherryviinietikkaa tai balsamicoa tai jopa punaviinietikkaa
1 ruukullinen rucolaa silputtuna
suolaaa, mustapippuria

Polennan valmistus:
Poista maissintähkistä suojalehdet ja "hiukset", leikkaa veitsellä pois kanta ja pala suiposta kärjestä. Raaputa/leikkaa sitten veitsellä veistämällä jyvät irti tähkän rungosta, joko pitämällä tähkää pystyssä leikkuulautaa vasten tai pituussuunnassa laudan päällä maaten (siis se tähkä, ei kokki)( nyt tuli mieleen, että eksyyköhän joku mun blogiin tämän jälkeen jos googlettaa Lauri Tähkää?)Ei haittaa, vaikka jyviä ei saa irti kokonaisina, kohta kuulet miksi.

Laita jyvät  mielellään pinnoitettuun kasariin ja kaada vesi päälle. Jyvien tulisi peittyä veteen. Keitä hiljaisella tulella 12 minuuttia ja nosta sitten reikäkauhalla tehosekoittimeen., säästä keitinvesi.

Aja jyvät sileäksi, lisää tarvittaessa keitinlientä. (Kyllä taa varmaan onnistuis sauvasekoittimellakin). Laita sitten maissitahna takaisin kasariin ja lisää vielä keitinlientä, että saat melko lievän keiton ja ala sitten hiljalleen sekoitellen keitellä maissipuuroa  10-15 min.kunnes saat sitä muusimaisen.Mminä jätin kyllä omani ehkä vähän löysähköksi, mutta tykkäsin siitä näin.

Lisää joukkoon voi ja parmesaani, suola ja mustapippuri ja keitä vielä 2 minuuttia. tarkista maku ja tarjoa.

Suppilovahverohöystön valmistus:
Paista suppilovahveroita kuivalla pannulla kunnes neste haihtuu, lisää voi ja puolirenkaiksi leikatut sipulit, hauduttele pehmeiksi. Lisää voita jos tarvis. Lopuksi  lorauta sekaan etikka, suola ja pippuri maun mukaan, anna kiehahtaa, sammuta liesi ja kääntele rucola joukkoon.

Annostele sienihöystö polentan päälle. Maut sopivat ihanasti, lempeä maissi pehmensi suppiksien ja rucolan hiukan pippuristakin kirpeyttä.

Ehdottomasti teen tätä  polentaa joskus sen munakoison kaveriksi ja  illallisfiinistelyissä kalalle tai pihvinkin seuraan.

Mutta kuten leikkisästi tavataan sanoa (=tosi ärsyttävä sanonta) ei muuta kun lusikka käteen ja ääntä kohti!

Karkkikanaa brunssille

Brunssit on ihania, niinkuin aamiaisetkin. En (todellakaan) kuulu niihin, joiden täytyy huojua pystyssä vähintään 5 tuntia ennen kuin kurkusta saa alas kahvia kummempaa.

Hartwall lanseerasi uudet Happy Joe -siiderit ja niiden muassa Onnen Omenoita -kisan, jossa tuli julkaista blogissaan unelmien siideribrunssiherkku, joka sopii Happy Joe´n kanssa nautittavaksi tai jossa sitä käytetään ainesosana.

Molempi parempi,  ajattelin minä. Kun pystyin vihdoin erkaantumaan (kylläkin herkullisesta) munapekonituoreethedelmätsuolainen piirakka- tason brunnssiajattelustani, huomasin, että brunssillahan voi tarjota melkein mitä vain. Kunhan se on herkullista, helposti syötävää ja sulavaa, vähän yllätyksellistä, pikkasen luxia ja koskaan ei ole pahitteeksi, jos herkun voi syödä sormin.

Karkkikanaa vartaassa
12 varrasta

4 broilerin rintafilettä
150g suolapähkinöitä
puntti korianteria

Siirappi
1 plo Happy Joe Cloudy Apple -siideriä
3 valkosipulin kynttä kuorittuna ja hienonnettuna
n. 5cm pätkä tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
1 vihreä chili, malto pilkottuna ilman siemeniä
3 rkl ruokokidesokeria
tilkka öljyä

Aloita siirapin valmistamisella. Kuullota  öljytilkassa hetken valkosipulia, inkivääriä ja chiliä. Pieni pinnoitettu kasari on paras tähän.Kaada kasariin sitten siideri (muista ottaa pieni huikka=laaduntarkkailu)ja lisää sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna sitten kuplia hiljaisella tulella kokoon noin kolmannekseen kunnes keitos on siirappimaista.

Leikkaa kukin file pitkittäin kolmeen osaan. Tähän on parasta käyttää niitä vähän ohuempia rintaleikkeitä, ei kuitenkaan mitään minuuttipihvejä. Pujota kukin filesuikero omaan vartaaseensa. Puiset vartaat kannattaa liottaa vedessä pari tuntia ennen käyttöä.

Jauha suolapähkinät yhdessä korianterin kanssa muruseokseksi  leikkuuterällisellä tehosekoittimella.

Sivele kullekin kanavartaalle hiukan siirappia ja paista sitten keskikuumalla pannulla  kauniin ruskeiksi ja kypsiksi puolelta toiselle kääntäen ja välillä siirappia lisäten.(vartaat voi myös kypsentää uunissa 200 asteessa ja lopussa ottaa vähän väriä grillivastuksen alla) Lisää vielä valmiiseen vartaaseen reilusti siirappia pintaan ja kierittele varras pähkinä-korianteri seoksessa. Nosta pystyyn juomalasiin tai asettele kauniisti laakealle vadille, jonka päälle voit vielä ripotella muruseosta. Voidaan tarjoilla sekä tulikuumina pannusta, että  miellyttävän huoneenlämpöisinä.

Yhtäkaikki, maistuvat tajuttoman hyviltä nautittuna yhdessä jääkylmän Happy Joe Cloudy Apple -sidukan kera. Jonka olin  valinnut siis ihan sen söpön pullon takia. Lähes sampanjaalinen elämys!

Herkkuja jokaiseen makuun

Nyt alkaa jännittää.

Seinäjoella lanseerataan lokakuun puolivälissä uusi messutapahtuma; Herkkumessut.

Minä, eteläpohjalainen ruokabloggari, pidän tiiviisti molempia peukkuja pystyssä, että lakeuksille saadaan uusi herkullinen messuperinne. Sinäkin voit käydä peukuttamassa tapahtuman facebook- sivuilla.

Herkku-messujen kotisivuilta löytyy sitten enemmän infoa tapahtumasta aikatauluineen. Areenalla on mm. k-18 viinitasting alue, ja lisäksi voit varata paikan viinikoulusta tai suklaatastingistä. Sanomattakin on selvää, että paikalla on hienosti edustettuna alan yrityksiä ja näytöskeittiössä on hellat kuumina joka päivä.

Nyt voit käydä äänestämässä kakunkoristelukilpailun osallistujat finaalin, tai kokeilla onnistutko voittamaan kokkausillan sinulle ja ystävillesi messuemäntä Sara La Fountain'in johdolla.

Eikä tässä vielä kaikki: Itseni toistamisenkin uhalla painotan vielä, että pikkuhiljaa alkaa jännittää. Koska herkuttelu, kuten kaikki tietävät , on varsin monisäikeinen juttu johon nivoutuu niin maailman metropoleissa ;) puhaltelevat trendit kuin myös hyvinkin paikalliset lähiherkutteluvivahteet (mikä sinällään siis on hyvinkin maailmalla edelleen puhaltava trendi) lienevät messujärjestäjät ajatelleet tuovansa myös ripauksen paikallista maustetta ryydittämään messutunnelmaa.

Toimin nimittäin päivittäin näytöskeittiössä Sarah La Fountainin apukokkina. Pakkohan siihen oli suostua kun kerran pyydettiin. Natasiskoni kyllä epäili pyynnin syyksi sitä, että Sara tulee näyttämään niin hemmetin hyvältä mun rinnalla..... :)

Ja niinkuin kaikilla hyvillä, hauskoilla, kivoilla ja jänskillä asioilla on taipumus, niin tässäkin on meikäläisen mopo karkaamassa käsistä. Huomaan sittemmin lupautuneeni myös itse pitämään päivittäisen kokkausnäytöksen teemalla reseptejä blogistani. Ja Simmental-pihvien grillimestarinkin kera olen luvannut kokkailla pihville lempparilisukettani.

Eipä tässä kai sitten muuta. Tässäkin tarpeeksi pienelle ruokabloggaajalle.

No en nyt ihan omaa osastoa saanut, mutta kumminkin :), mukana ollaan....

Vähän parempi omenapiirakka

Kerran syksyyn on kokeiltava uusi omenapiirakkaresepti. Minäkin ajattelin kokeilla jonkinmoista mummoankanamerikanpiirasta, mutta sitten törmäsin tähän reseptiin Ruokailmiö- blogissa, enkä voinut vastustaa ajatusta viettelevästä mascarpone-tuorejuustosta kirpeiden omenoiden kera.

Taisin tehdä piirakan hiukan liian suureen vuokaan, koska luulen, että sen oli tarkoitus olla hiukan paksumpi, kakkumaisempi korkeudeltaan. Onneksi sillä ei ollut vaikutusta makuun. Taikinan kanssa jouduin hiukan painimaan. Ainakin omastani tuli niin "rasvaista", ettei puhettakaan sen kaulimisesta. Olisi kai sitä voinut lepuuttaa jääkaapissa, mutta enhän minä, kun ei reseptikään erikseen niin ohjeistanut (omien aivojen käyttö on ihan nou-nou- leivonnassa...).

Siispä päädyin painelemaan taikinan vuuan pohjalle, mutta siinäkin ripottelin reilusti jauhoja, että sain sen taikinamaiseksi. Lopputulos oli kyllä oikein hyvä pohja paiston jälkeen epäilyksistäni huolimatta. Päälliristikot rullasin myös vain jauhotettujen käsieni välissä nauhoiksi. Niitä tuli tosi harvaan, mutta itseasiassa täyte kuorruttuu noin kivasti, että näyttää kuin piirakassa olisi enemmänkin kantta.

Mielestäni piirakka oli hyvän näköinen -ja tuoksuinen- , mutta nyt kun katselen kuvia, en voi olla ajattelematta olisiko näillä samoilla kuvlla voinut julkaista vaikka sipuli-pekoni-piiraan ohjeen?

Parempi omenapiirakka

Pohja:

125 g voita

2 dl vehnäjauhoja

1 dl mantelijauhoa (tai vehnäjauhoa)

2 rkl sokeria

ripaus suolaa

Omenatäyte:

1,2 l pieniä kirpeitä omenanpaloja (n. 800 g), mulla Granny Smith

1 dl fariinisokeria

½ tl kanelia

2 rkl maissitärkkelystä

1 rkl sitruunamehua

1 rkl vettä

Mascarponetäyte:

250 g mascarpone-tuorejuustoa (tai 250 g kermarahkaa)

1 kananmuna

2 rkl sokeria

3 rkl vaahterasiirappia (voit korvata fariinisokerilla)

1 tl vaniljasokeria

Aloita omenatäytteestä. Pese omput ja pilko ne noin sentti kertaa sentti kuutioiksi, kuorineen käy. Olen niin laiska , etten jaksa edes porata siemenkotia vaan leikkaan omenan pois sen ympäriltä.  Kaada omenapalat paistinpannulle ja lisää vesi, sitruunamehu, maissitärkkelys, kaneli ja fariinisokeri. Kuumenna keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes omenat hiukan pehmenevät ja seos sakeutuu. Jos seos maistuu liian happamalta, lisää vielä sokeria.

 Nypi jauhot ja sokeri voin kanssa.vaivaa sen verran, että saat taikinasta pallon.Vuoraa irtopohjavuoka 24 cm leivinpaperilla ja painele reilu puolet taikinasta vuuan pohjalle ja reunoille n. 3cm. Pohja saa olla ohut.

Kaada vähän jäähtynyt täyte pohjan päälle.

Sekoita keskenään mascarponetäytteen ainekset ja valuta seos omenoiden päälle.

Muotoile tai kaulitse lopusta taikinasta ristkkonauhoitusta piiraan päälle.

Paista keskitasossa 200 asteessa 40-50 minuuttia. Pinta saa ottaa reilusti väriä ja rapeutua, kunhan varot että ei pääse palamaan.

Ja nyt vaikein osa. Anna piiraan jäähtyä vähintään 45 minuuttia, ettei se murene irrottaessa. Nauti perinteisesti vanijakastikkeen tai -jätskin kera.