Peukku suklaa-pistaasikipolle!

Paulig kutsui  joukon ruoka- ja leivontablogeja kehittelemään kahveilleen sopivia makupareja. Pientä jälkiruokaa, herkullista leivonnaista tai muuta hiukopalaa, joka sopivasti täydentäisi sille valitun kahvin aromeja.

Nyt on sinun vuorosi äänestää peukuttamalla lemppari-makupariasi. Joku onnellisista äänestäneistä pääsee viettämään luxu-viikonloppua hotelli Kämppiin ja illastamaan Chez Dominiqueen. Ei paha!

Sain kotiin maisteltavaksi upean valikoiman Pauligin kahveja. Valinta meni hiukan sentimentaliankin puolelle, kun arvoin pitkään lähdenkö kehittelemään makuparia Kenyalle vai Mexicolle. Kenyan arvelin kuitenkin passaavan kuin sialle otsatukka nenä päähän tämän kehittelemäni suklaa-pistaasikipposen kanssa.

Maitotyttöni lopetettua meijerikäynnit lojuu taloudessani jatkuvasta kierrätykseen kuskaamisesta huolimatta vakiomäärä pilttipurkkeja: täydet siististi komerossa odottamassa syöntivuoroaan, puoliksi syödyt tiskialtaassa, pestyt tiskipöydän reunalla,  osa matkalla kodinhoitihuoneen lasinkeräyspussiin jne. Aina välillä joku eksyy lapsille vesivärin huuhtelupurkiksi tai pihlajanmarjahyytelön säilöntäastiaksi.

Luonnollista siis, että jatkuvasti silmissä pyörivistä pilttipurkeista muodostui pikku herkkuni- sanoisinko- rakennusastia. Suklaasta en myöskään päässyt irt ajatuksissani ja kun vielä halusin ehdottamasti mukaan pähkinää ja suolaa. Sen lisäksi, että suola sopii suklaalle, se sopii erinomaisesti myös kahviin. Tästä oli hyvä esimerkki rakas Oravan pappani joka koko pitkän elämänsä laittoi kahvikupilliseensa pikkulusikallisen suolaa. Suola oli aina pöydässä noin desin vetoisessa punaisessa muovikipossa, lusikkana oli pieni katkennut koristelusikka.

Ja näin ne maut lähtivät viemään minua... Kilpailuvastauksessani luonnehdin luomustani minulle epäominaisen lyhyesti ja ytimekkäästi:

Purkillinen puhtaita makuja ja parhaita raaka-aineita; tummaa suklaata, pistaasipähkinöitä, oliiviöljyä. Illallisen päättää suklainen nautinto reilun maalaisesti kipossa kera kupillisen Paulig Kenyaa.

Sormisuola viimeistelee suklaan maut ja tukee kahvin aromeja.

Suklaa-pistaasikipponen 

200g pistaasipähkinöitä
2rkl kuumaa vettä
1/2rkl vaaleaa siirappia

200g tummaa suklaata
2dl kuohukermaa
1dl laadukasta neitsytoliiviöljyä
sormisuolaa

6 kpl digestive keksejä murskana

Kuori pistaasit ja kalttaa ne upottamalla hetkeksi kuumaan veteen,jotta saat pähkinän "sisäkuorenkin" irroitettua. Näin pähkinämurska pysyy kauniin vihreänä. Surraa pistaasit murskaksi veden kanssa tehosekoittimessa ja mausta siirapilla

Sulata paloiteltu suklaa mikrossa miedolla teholla välillä sekoittaen. Vatkaa kerma kevyeksi vaahdoksi ja sekoita hukan jäähtynyt suklaa vaahtoon. Lisää oliiviöljy nauhana koko ajan vispaten.

Rakenna annokset pieniin lasipurkkeihin (esim piltti) tai annosmaljoihin. Pohjalle keksimurskaa, sitten suklaamousse, kerros pistaasivoista ja uusi kerros suklaata. Koristele pistaasivoilla, muutamalla pähkinällä ja ripottelemalla annoksen päälle sormisuolaa. Tarjoile heti, annosta ei voi laittaa jääkaappiin oliiviöljyn jähmettymisen takia.

Ei muuta kun lusikka ja kupponen kahvia kauniiseen käteen ja kipposta äänestämään. Paulig-jury valitsee 10 eniten ääniä saaneen keskuudesta voittajan, joka pääsee Kööpenhaminaan viikonlopuksi ja syömään jo kahdesti maailman parhaaksi valittuun ravintola Nomaan. 

Pyörtyisin!

Siis peukut pystyyn! Aikaa on Marraskuun 2011 loppuun asti.

Hyvät, pahat ja rumat

Oikeasti otsikon kuuluisi lukea "Hyvät, pahat ja rumat", mutta eihän tämä rumaanen anna muakata otsikkoa!

Kaksi kolmesta on kai aika mukiinmenevä suhde, varsinkin kun onnistuin jättämään tuon keskimmäisen pois. Toisaalta kun sanon ruma, tarkoitan RUMA, eli mikäli ruokailu ei tapahdu silmälappujen kanssa, saattaa ulkonäkö herättää epäilyksiä.

On joitakin (no, aika moniakin...) kokkausjuttuja, joita en ole syystä tai toisesta koskaan tehnyt. En ole tehnyt polentaa, uunijäätelöä tai hummeria. En piimävelliä, jänistä tai hollandaise-kastiketta. Enkä varsinkaan koskaan ikuna tuorepastaa, vaikka olen omistanut pastakoneenkin jo viisitoista vuotta ainakin, se lienee ainoita koskaan saamiani arvontavoittoja; osallistuin joskus johonkin MeNaiset -lehden reseptikilpailuun, jossa sitten arvottiin kaikkien ei-voittaneiden kesken pastakone. Siis voitin vaikka hävisin. Lucky me!

No, niinkuin täälläpäin sanotaan, en ole saanut ÄNTIIN valmistaa tuorepastaa (mikäli minulta pastakone olisi puuttunut, olisi polte ollut varmaan kauhea.) Se on vaikuttanut vähän työläältä, varsinkin kuvitelmani hapuilevasta ensikerrasta. Sitäpaitsi, kuivapastahan on hyvää. Olkoonkin, että tuorepasta useimmiten vielä parempaa..

Mutta kun pastan teon helppoutta ja yksinkertaisuutta on toitotettu (15 vuotta...), niin johan se minäkin uskoin ja tartuin toimeen. Ja vaikka haluaisin miellläni kaikkia rohkaista sen tekoon, niin kyllä mun on aivan totuuden nimessä sanottava, ettei se nyt aivan NIIIIIIN yksinkertaista ollut. Ainakaan ulkonäöllisesti. Mutta ens kerralla olen jo varmaan parempi, tästä voi mennä ainoastaan ylöspäin.

Nyt valmistetaan siis RAVIOLEJA. Hilkka ja Yoda toivat retkiltään jo kolmannen satsin suppiksia. Osan keittelin suppilovahverohillokkeeksi odottamaan syksyn ensimmäistä hirvipaistia ja osa sitten ihan huuti mulle sieltä paperikassista, että me halutaan pastatyynyksi. Siispä niitä.

Tuorepasta


Vaikka te kaikki muut osaatte varmaan valmistaa tuorepastaa, niin pikku kertaus kuitenkin prosessista. Eli nyrkkisääntö munaa kohti 100g jauhoja. Itse tein 3 munasta taikinan.

3 munaa
300g durumvehnäjauhoa
1 rkl oliiviöljyä
1-2 rkl vettä
hiukan suolaa

Sekoita muna, jauhot ja suola yleiskoneessa taikinaksi, lisää lopuksi nesteet. Tämähän tehdään Italiassa tietysti hienosti käsipelillä jauhokuoppaan munat - tyylillä, mutta tämä oikoo. Muotoile taikinasta kimmoisa pallo, kääri muovikelmuun ja nosta lepäämään 1/2 - 2h jääkaappiin. Taikina kiinteytyy siellä, vaikka olisikin hiukan muruinen.

Ja sitten joko kaulitaan tai käytetään pastakonetta yhä uudestaan, kunnes saadaan paperinohutta levyä. Jauhojakin on jossain hyvä olla, en tiedä kuuluuko niitä käyttää, kun en ollut jaksanut lukea ohjeita. Jokatapauksessa pastalevyn mankelointi oli sen verran vaikiaa hommaa, että värväsin Urho7v:n pyörittämään kampea, että itse sain syöttää/ottaa pastalevyä vastaan. Prosessista ei valitettavasti tallenteita, kun en hallitse varpailla valokuvaamisen jaloa taitoa.

Tällä lailla  täytettä levylle  teeluskallinen kerrallaan, sitten voitelin (ihan vaan juomalasiin kastetulla etusormella) täytteen ympäriltä vedellä, että toinen pasta-arkki tarttuisi kinni. Nostin sen kanneksi ja painelin kiinni täytteen ympärille keskeltä reunojen suuntaan, ettei jäisi ilmaa sisään. Leikkasin taikinapyörällä neliöiksi.

Raviolit jätettiin lepämään n.tunniksi ja sitten kypsennettiin 2-3 minuuttia erittäin väljässä suolalla maustetussa vedessä, josta nostelin ne reikäkauhalla kypsinä pois.

Ja tämmösiä järkkyjä niistä tuli:

Oottapa saattaneet nähdä kauniimpiakin....

Suppilovahverotäyte Raviolille

4 dl hienonnettuja suppilovahveroita (tuore)
2 punasipulia hienonnettuna
1 kourallinen pinjansiemenia veitsellä rouhittuna
1 rkl tuoretta timjamia silppuna (Revi lehdet oksista)
1 rkl tuoretta lehtipersiljaa (tai muita yrttejä)
200g ricottaa tai jotakin muuta (maustamatonta?) tuorejuustoa
mustapippuria, suolaa
Voita paistamiseen

Pasita sipulit ja sienet voissa  pannulla hiljakseen kunnes ei enää ole nestettä. Älä käristä kuitenkaan.

Lisää yrtit ja mausteet, sekä pinjansiemenet, anna paahtua vähän pannulla. Jäähdytä seos ja sekoita lopuksi ricotta-juustoon. Tarkista maku, saa olla aika reilusti suolaa, että maistuu . Tätä täytettä jäi muuten vähän yli, mutta toisaalta heitin aika paljon taikinaakin pois.

Tarjoilu: Suppilovahvero-raviolit ruskistetun salviavoin kera

Suppilovahverotäytteisiä ravioleja
50g voita
kourallinen salvianlehtiä

Sulata voi pannulla ja lisää salvianlehdet. Anna voin ruskistua hiljaisella tulella. Asettele 3-4 raviolia per annos lautaselle, valuta  salviavoita päälle, käännä muutama rouhaisu mustaapippuria ja ripottele päälle parmesanlastuja.

Ehkä epämääräisen näköistä, mutta uuuuuuuuuuuuuu miten herkullista!!

Sienitäyte oli täydellisen pehmeää ja pyöreää ja pähkinäinen voi salvianlehtineen voiteli raviolit liukkaasti kurkusta alas.

Mutta ei tässä vielä kaikki. Kuten ihka ekasta kuvasta saattaa arvatakkin.

Piitkästä, piitkästa aikaa minua puhutteli männä viikolla myös pioneerinainen Ree, joka niinikään oli raviolintekopuuhissa (ja pöh, käytti valmiita mitä lie kiinalaisten Wonton nyytin kuoria). Hän kertoi että siellä täällä voi ravintolassa törmätä oikein sananmukaisesti munaravioleihin.

Ettei ensimmäisen pastanvalmistuskerran vaikeuskerroin vastaisi normaalia, päätin myös kokeilla näitä.

Munaraviolit

Asettele pastalevylle haluamasi määrä munankeltuaisia ja sitten varovasti toinen levy päälle ja toimi kuten sieniraviolienkin kanssa (muista kostutus).

Keittoaika oli vähän hepreaa, taisi mennä 3 minsaa, kun näytti ettei pasta kypsy, ja melkein ylikypsensin keltuaisen. Onneksi juuri viime minuutilla nostin pois kiehumasta.

Asettele annoslautaselle, valuta päälle hyvää oliviöljyä, suolaa ja mustapippuria myllystä. Sekä tuoretta oreganoa. Upota haarukkasi ravioliin ja huku nautintoon.

Mielestäni yksinkertaisen unohtunaton ja herkullinen  alkuruoka! Ja varmaan taitavammalla pastanvalmistajalla myös ulkonöllisesti komeammat raviolit.

Lopuksi vielä kiitän taas omaa pientä villiintynättä puutarhaani, joka vielä luovutti salviaa, oreganoa, lehtipersiljaa ja timjamia kokeiluihini. Sekä naapurin kanoja munista. (no ei vaiskaan, huono vitsi; naapureilla ei ole kanoja, mutta ollaan kyllä kovia lainaamaan puuttuvia ruokatarvikkeita toisiltamme, kuin ennenvanhaan) Ja puutarhassa oli myös ihana yllätys Tänä kesänä kituneet gladiolukseni olivat kuin olivatkin päättäneet keskittää voimansa ja suoda näin ennen hankikelejä kesän ainoan kukinnon.

Ja sekös minua ilahdutti suuresti.

Ihana,ihana väri. Kiitos rouva Gladiolus!

Söpöliinit sopassa

Tässä ovat ne söpöliinit;

(Kiitos taas Hilkka!)

Jotenkin elän (harvinaista?) kermasta kieltätymisen aikaa ja vaikka kermainen suppilovahverokeitto onkin eittämättä ja kyseenalaistamatta herkullista, himiöin mielessäni Kirkasta suppilovahverokeittoa.


Siitä tuli yllättäen niin hyvää, että seuraavat ruokavieraani tulevat varmasti saamaan sitä joko alkupalana tai lounaana..

Koska reseptiä rakentelin ilman reseptiä,saattavat määrät olla vähän viitteellisiä. Eli kokkaa ja mausta tunteella,  niin hyvää tulee.

Kirkas suppilovahverokeitto
4-6:lle
1 l tuoreita suppilovahveroita ( tai vastaava määrä pakastettuja tai kuivattuja?)
1rkl öljyä
1rkl voita
125g pekonikuutioita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2dl (tai enemmän) valkoviinia
1,5 l vettä
1 lihaliemifondikuutio (tai jos olet keitellyt omat lihaliemet pakkaseen, niin nyt kannattais käyttää!)
pari kierrosta mustapippuria
1-2 rkl tuoretta timjamia
1 rkl tuoretta rakuunaa
1 nippu persiljaa

Päälle:
vaaleanleivänsiivu/syöjä
2 valkosipulinkynttä
1rkl persiljaa
öljyä
pikku koura juustoraastetta/annos

Paistoin ensin kokonaiset sienet kuivalla pannulla kunnes neste haihtui ja lisäsin sitten vielä rkl voita. Nosta syrjään kun olet hetki aikaa paistellut.
Ajattelin ensin jättää sienet kauniisti kokonaiseksi, mutta sitten aloin pelätä niiden olevan liian suuria paloja ja hienonsin ne paistamisen jälkeen sillä lailla karkeasti. Päätä itse kuinka teet; voit silputa siis sienet jo ennen paistoa.

Paista pinnoitetussa kattilassa miedolla lämmöllä pekonikuutioita, lisää  pilkotut sipulit ja ainakin mun pekoneista tuli niin vähän rasvaa, että lisäsin vielä öljyä. Hauduttele 10 min. Lisää sienet, sitten valkoviini, vesi, fondi, mp ja viimeiseksi hienonnetut yrtit.

Tässä sitä sitten kiehuskellaan

Anna kiehua parikymmentä minuuttia, ja huolehdi, että lisäät vettä, mikäli alkaa tulla liian paksua, ja kun lisäät vettä, huolehdi, että maut pysyvät intensiivisenä. Ajattelin vielä saostaa valmiin keiton keltuaisella, mutta kun en ollut varma lopputuloksesta luovuin ajatuksesta.

Pilko annosten päälle tulevat leivät reiluiksi kuutioiksi ja paista  hienonnetun valkosipulinkanssa miedolla lämmöllä öljyssä rapsakaksi. lisää persiljasilppua.

Jaa keitto annoskulhoihin, ripottele leipäkuutiot elikkä krutongit päälle. ja sitten vielä juustoraaste. laita grillivastuksen alle uuniin gratinoitumaan hetkellisesti.

Juustoa vailla valmis

Sitten vaan nauttimaan.

Tätä syödessäni ihmettelin mikä yltiöpositiivinen kokkauskausi mulla on meneillään, kun kaikki maistuu niin hyvältä. Vai onko se vaan se paniikki, kun pitäisi luopua raskaus(ja muistakin huolella hankituista) kiloista?

On taas nniitä aikoja, kun tuntuu, että tämä elämä on aivan liian lyhyt kaiken sen hyvän kokkaamiseen ja kokeilemiseen mitä haluaisi tehdä.

No rouva, pidä tuo tunne ja muistele sitä kun tulee taas se päivä, että ei huvita, ei huvita ei niin mikään ruuanlaitto ja lopulta heittää uuninpellille pussin ranskalaisia, nakkeja ja lihapullia(huom. einestarjouksesta!), että lapsi saa edes jotakin suuhunpantavaa. Ja illalla sitten kaduttaa, itkettää ja oksettaa. C'est la vie!

Hurjan herkkuja Chorizo-quesadilloja

Ja myöskin hurjan helppoja! Quesadillathan ovat siis kuivalla pannulla paahdettavia täytettyjä tortilloja. Teen niitä usein, joskus salaatin kera lounaalle, keiton kaveriksi leivän asemasta tai saunaillan suolaiseksi sellaisenaan.
Sitten- yllätys yllätys- tarjoilen niitä aika usein myös kahvipöydän suolaisena vieraille, olipa kyseessä sitten ystävien vierailu, jotkut "kutsut", koiraporukan kokous tai syntymäpäivät. Toimivat oikein hyvin tässä tarkoituksessa, ja koska (herkullisen maun lisäksi) ovat tässä yhteydessä vähän erilaista tarjottavaa, saan niistä usein kiitteleviä kommentteja ja reseptipyyntöjä. Ja minä tyttöhän jakelen niitä auliisti.

Eipä näiden valmistuksessa valmistortilloja käytettäessä ole sen kummempia salaisuuksia. Yksi asia kumminkin on, jonka takana ehdottomasti seison, eli se vanhan jääkiekkovalmentajan motto "Keep it simple!". Ravintoloissakin näkee välillä kana-vuohenjuusto-ananas-tomaatti- sipuli-paholaisenhillo - tyyppisiä kombinaatioita, mutta näiden kuuluu olla littanoita ohuita leipiä ja 3 täytettäkin on jo melkein liika, niistäkin yhden on paras olla ainakin salsa tai korientarisilppua tai muuta "litteää". Less is more tässäkin.

Simppeleimmillään ja nopeimmillaan, pyöräytä täytteeksi vain lempparisalsaasi ja sulavaa juustoa. Ja nyt mun on pakko jakaa oma lempparivalmissalsani: (vaikka ne ei ookkaan ymmärtäny mua mitenkään lahjoa.). Mutta kun Salsa nimikkeen alla myydään niin monenlaista ketsuppia. Ush! Tietysti itse valmistettu on aina ykkönen, mutta koska salsatarpeen iskiessä ei aina ole valmistusaikaa eikä ennenkaikkea  yleensä jääkaapissa kaikkia tykötarpeita, tapaa mulla olla aina lempparisalsapurkki komerossa odottamassa: Old el pason Thick and Chunky salsa, mediumina, siinä on mun mielestä maut kohdallaan ja sitä saa ainakin jokapaikasta.

Mutta tämä Chorizo-quesadilla on ollut nyt hitti siitä lähtien kun tosiaan löysin (raaka)Chorizoa meidänkin kaupasta. Kyselin sitten Natasiskolta, että mihinkä kaikkeen meksikolaiset sitä oikein käyttää ja listalla tuli Quesadillat sitten mainituksi. Ja nämäkin läpäisevät kahden täytteen säännön, eli vain chorizo ja juustoraaste, ja uskokaa, se riittää.

f

Chorizo -Quesadillat

16 kpl

8 isoa tortillaa (jos teet pieniä niin täytettä riittä enempäänkin)
4 chorizo-raakamakkaraa
1 rkl öljyä paistamiseen
2dl juustoraastetta. esim mozzarella

Purista chorizo-massa  ulos kuorestaan kautasella ja yritä erotella massaa ryynimäiseksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chorizo kypsäksi pannulla. Voit jatkaa makkaran hienontamista paiston ajan kahdella haarukalla, sillä tarkoitus on saada mahdollisimman pientä murua. Se on kyllä vähän vaikeaa, massa olis mielellään sellaisissa lihapullan kokoisissa möykyissä....siirrä sivuun odottamaan.

Quesadillat paistetaan kuivalla pannulla, mutta ei haittaa vaikka siinä on chorizonrasvaa ensimmäisten tortillojen aikana. Keskilämmöllä, lämmitä tortillat ensin nopeasti molemmin puolin, Natasisko sanoi, että tämä on tärkeää, sillä täytteiden kanssa niitä kuumennetaan niin vähän aikaa.

On kaksi tapaa paistaa quesadilla- Tortilla pannulle, ripottele juusto(reilusti) ja chorizo (sopivan vähän) päälle ja käännä tortilla puoliympyräksi. Paahta molemmin puolin nopeasti ja leikkaa sitten paistettu tortilla kahtia. Tämä on siis kahden quesadillan taktiikka ja siinä tulee siistejä kun yhdessä reunassa on umpitaitos.

No se neljön quesadillan taktiikka on tietenkin puolta nopeampi; Tortilla pannulle, täytteet tortillalle, toinen lätty kanneksi ja sitten paistetaan hetki molemmin puolin. Valmis tortilla leikataan sitten neljäksi. Ja kun täytteet ovat pieniä ja juustoa liimana sopivasti niin, kyllä nämäkin ovat aivan siistejä.

Tortillat voi laittaa  uuniin miedolle lämmölle odottamaan, ehkä pikkuriikkisen rapeus kärsii, mutta jos teet paljon niin parempi näin kuin kylmät ja ei rapeat. Suoraan pannulta parhaita.

Tarjoilen yleensä näiden kanssa guacamolen kanssa, syöjät voivat vain lusikoida sitä suoraan quesadillansa päälle. Guacamolen resepti löytyy täältä. Jos joudut oikomaan niin yllättävän autenttista saat ostamalla 2 avokadoa ja onko se nyt Santa Marian guacamole maustepussin. Älä osta mitään kermaviiliin sekoitettavia. Äläkä ainakaan sekaannu purkkitavaraan; ne on kaikki kauheita, Sitten voi tarjoilla myös purkki tai itse tehtyä tomaattisalsaa, mikäli et nyt sitten tehnyt niitä joissa on tomaattisalsa sisällä, silloin ei tietenkään tårta på tårta.

Ja näihin voit varoiden käyttää kaikenlaisia tortilloja, ne maustetutkin sopivat  oikein hyvin.

Mutta mitä täytteisiin tulee, nämä chorizotäytteiset on kyllä yksinkertaisuudessaan aivan huippuja.

Jyvät aKanoista

Tavallaan harhaanjohtava otsikko voisi saada olettamaan että aion avautua viljanviljelystä, tai vähintäänkin maajusseista. No en aio. Sen sijaan haluan jakaa kanssanne reilun viikon takaisen kokemukseni ruokatalo Saarioisten vieraana kuulemassa tietopläjäyksen Jyväbroilerista ja tilaisuudesta päästä herkuttelemaan Saarioisten asiakaskouluttajan, keittiömestari Jouni Kannisen laatimaa Jyväbroilerin ympärille rakennettua menuta.

Näin Atrian - entisen Itikan- rintamailla varttuneena olen tuntenut jonkin verran puolueellista sympatiaa oman maakunnan tuotteisiin. (Ehdoton suosikkituotteeni oli vuosikymmenet tuo muovikääröön pakattu levitettävä tomaatti-herkkumaksamakkara, mutta pahus muuttivat sen pahvirasiaan, eikä mikään ole ollut sen koommin kuin ennen...)

En osaa olla kovin fanaattinen ruuan suhteen (paitsi ehkä on vain yksi oikea tapa valmistaa Tiramisua!) tai aina edes ylenpalttisen valveutunut kuluttaja. Haluan kuitenkin uskotella, että olen perustiedostava; kierrätän jätteet, olen iloinen aina vaan suositummasta lähiruoka ajattelusta ja pro puhtaan ruuan puolesta. Heikko ihminen kun olen, päätyy joskus tiskiltä mukaan tonnikalaa eettisyys- ja  hiilijalanjälki näkökulmista huolimatta ja jos aikaa ja rahaa löytyisi, en epäröisi lentää lomalle - mahdollisimman kauas.Olisihan se kiva ostaa kyyttöä, mutta kyllä tarjouksessa oleva brassi-sisäfilekin saa minut onnelliseksi.Siitä huolimatta minulla on sokea lapsenusko suomalaisen ruuan puhtauteen ja teuraseläinten reiluun kohteluun. En aina ehkä edes ymmärrä kyseenalaistaa.

Mutta se Jyväbroiler. Aika monta uutta asiaa saatettiin tietooni koko matkasta untuvikosta omaan ruokapöytääni. Ja varsin miellyttävästi koin ainakin itse monet asioista positiivisiksi:. Kaikki Saarioisten myymä/jalostama broilerin liha tuotetaan  parinkymmenen kilometrin säteellä Sahalahden (Tampereen vieressä) tehtaasta 13 broilerlihatuottajan toimesta, siis ainakin Tamperelaisille todellista lähiruokaa. Jyväbroilerin uudistuneet pakkaukset ovat saaneet kylkeensä mm. merkinnän hiilijalanjäljestä. Jokaikinen tuotepakkaus kyetään yksilöimään valmistajatilansa mukaan, niinpä paketteja koristavatkin kunkin tuottajan/tuottajapariskunnan kasvokuvat ja tilan nimi. Minulle se ainakin kertoo tuottajien tuntemasta oman työn arvostuksesta. 

Jo 20 vuotta broilerin rehuna on käytetty puhdasta kasvisrehua (ei geenimanipulointia), eivätkä valmiit raakatuotteet sisällä fosfaattia, natriumglutamaattia tai muita lisäaineita.. (Marinoiduissa tuotteissa sakeuttamiseen käytetään ksantaania) Nyt alan kuulostaa jo niin aivopestyltä, että parasta kun käytte kurkkaamassa itse miten Saarioinen toteuttaa visoitaan luonnollisuudesta, yksinkertaisuudesta ja vastuullisuudesta.

Sahalaharen komia kartano

Kyllä me vieraat esitimme paikan päälle broilerkasvattajia edustaneelle Peltolan tilan isännälle melkoisesti kysymyksiä laidasta laitaan mm. kasvatuksen eettisyydestä. Ja kyllä, kaiken kuulemani jälkeen jatkan kotimaisen broilerin syöntiä. Ihan näiden isojen ruokatalojen.

Tuotevalikoimasta ja varsinkin marinoitu vs. marinoimaton ikuisuuskysymyksestä sekä siitä vastataanko kuluttajien kysyntään vai muokataanko sitä vastaamaan tuotetarjontaa (ja tiedätte varmaan minkä puolesta me ruokabloggarit liputimme)olisimme voineet haastella varmaan vaikka kuinka kauan, mutta meidät vaiennettiin( ihanasti) herkullisella päätösaterialla.

Minä ujoista ujoin amatööri kameran kanssa uskaltauduin näppäämään kuvia suhteellisen hätäisesti, minkä kyllä huomaa kuvien laadusta. Ruokailun yhteydessä keittiömestari Jouni Kanninen niinikään vastaili kysymyksiimme valottaen mm, valmistamiensa ruokalajien broilerin uskomattoman pehmeän täydellistä koostumusta. (Mieto lämpötila (170), mielellään höyryuunissa tai kotikonstein vesiastian kera uunissa,. lopuksi pannulla pinta.)

Olisikohan meikäläisenkin aika kokeilla matalampia lämpötiloja?

Saapuessamme meille tarjoiltiin makeansuolaisia Jyväbroilerlehykäisiä shampanjan kera.

Aterian aloitus oli katettu noutopöytään ja sisälsi versosalaattia,

Broilerwrappejä,

Chilillä ja korianterilla maustettua yrttibroileria hunaja- ja verkkomelonin kera sekä

spelttileipää. Mukaan oli leivottu niin kuivattua karpaloa kuin cashew- ja saksanpähkinääkin.

Seuraavaksi pöytiin tarjoiltiin bataattikeitto, jonka sydämestä löytyi vuohenjuustotäytteinen Jyväbroilerrulla.

Ja kyllä. Pehmentävä vaahto on rasvattomasta maidosta vatkattu. Mä niin varastan tuon idean.

Pääruuan sai hakea taas noutopöydästa. joten asetelma lautasellani ei suinkaan ole kokin käsialaa vaan ihan oma toteutus ja tuota kantarellitäytteistä broilerinrintaa oilis todellakin voinut ottaa vielä toisen siivun tuon kantapalan lisäksi... 

Ja aterian kruunasi isot omena/mauste/pähkinätäytteiset lätyt mangojogurttisorbeella.

Omia tuntemuksiaan vierailusta jakoi ainakin ahmija.

Kanaa ja kikhernehiä

Huomasinpa, että pöydässämme ei ollut aikoihin vieraillut minkään sortin intialainen ruokalaji, vaikka se onkin yksi lempparikeittiöitäni. Tilanne oli tietysti korjattava hetimmiten ja sopi hyvin kun Saarionen järjesti meille oikein varsinaiset kanaviikot. Tai oikeammin mielenkiintoisen jyväbroilerpäivän (josta postailen vielä enemmän).Mutta nyt siis kokkaillaan Saarioisten jyväbroileria tulevina viikkoina varmasti useamman kerran.

Intialaisittain kanaruokavaihtoehdoissa vaivaa vain runsaudenpula, mutta tälle tielle lähdettiin. Kikherneitä en ollut aikaisemmin laittanutkaan liha-annokseen mukaan. Ruokalaji oli sopivan mausteinen, ei tulinen ja valmistui kaikkine lisukkeineen puoleen tuntiin aloituksesta. Jyväbroilerpäivässä keskusteltiin nimittäin paljon aiheesta marinoitua vai marinoimatonta. Kyllä minäkin käytän marinoitujakin, kun ne aina tarjouksessa puoliväkisin hyppäävät ostoskärryyn. Ensisijaisesti ostan ja haluan ostaa kuitenkin marinoimattomia, mutta kun saatavuus on välillä huono ja hintakin yleensä korkein mahdollinen, niin pistää joskus ihmettelemään. Jokatapauksessa en ole koskaan kokenut ettenkö halutessani saisi kanaan makua.

Kanaa ja kikherneitä.
4:lle

3 rkl öljyä
380g. jyväbroilerin fileepihvi (tähän sopisi kyllä paremmin rintaleike, mutta yllätys yllätys, sitähän ei tuona päivänä löytynytkään hyllystä marinoimattomana jyväbroilerina)
1 sipuli, pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 chili silputtuna tai 1-2 tl chilitahnaa
2 tl jeeraa
2 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 purkki tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1 rkl tuoretta minttua tai jos on pakko niin kuivaa sitten
1 tölkki kikherneitä
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

Paloittele kukin kananpala n. 3 osaan. Kuumenna öljy wokissa tai korkealaitaisessa paistinpannussa ja ruskista öljyssä kananpalat. Siirrä syrjään.

Laita nyt pannulle sipulit, chili ja muut mausteet, ja paista miedolla lämmöllä pari minuuttia. Tässä vaiheessa intiatuoksu valtaa keittiösi.

Sekoita mukaan tomaatit, vesi, minttu ja herneet. Sitten kananpalat. Tarkista suola ja anna hautua kannen alla   parikymmentä minuuttia.

Tsekkaa mausteet. ripottele päälle korianteri ja aseta tarjolle.

Tässä vielä kuplitaan pannulla

Tarjoile jogurtin (raidan) ja basmatiriisin tai naan-leivän kanssa. Tai molempien kuten minä ahne.

Mistä tulikin mieleeni meidän tämänkertainen raitamme.

Pistaasiraita

5 dl paksua luonnonjogurttia
2 rkl hunajaa
1/2-1 dl kuorittuja pistaasipähkinöita murskattuna

Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa. Raita oli ihanan erilainen ja makean pähkinäinen. Sattuneesta syystä minulla oli murskattuja pistaasipähkinöitä jääkaapissa. Niiden saattaminen tähän valimiuteen olisi ollutkin aika hidasta. Ensin kuorin, sitten kalttasin kuumassa vedessä, että "nahkakin" lähtisi, eikä ruskistaisi väriä,  hieroin tosiaan sen nahan pois ja vielä surrautin murskaksi tehosekoittimessa vesitilkan kera.

Ja laitetaan nyt kaikki samaan syssyyn, eli pakollista viherannosta esitti

Mangoldi sinapinsiemenillä

Reilu kimppu mangoldia tai pinaatinlehtiä (silloin reseptin nimi ei ole tietenkään mangoldi...)
2 rkl öljyä
1/2 tl garam masalaa
1 rkl sinapinsiemeniä
2 salottisipulia

Kuumenna öljy paistinpanulla savuavaksi, lisää garam masala ja sinapinsiemenet ja laita nopeasti kansi päälle ja pidä niin kaun kunnes sinapinsiementen hurja poptanssi loppuu.

Lisää sekaan sipulit, (lämpö ei ole enää toivottavasti täysillä) ja mangoldit jotka olet leikellyt varsineen päivineen, tai vaihtoehtoisesti pelkät pinaatinlehdet. Anna niiden vilttiintyä ja hauduttele  varret kypsiksi.

Oli ihan ok lehtien suhteen, mutta kyllä varret oli tähän aikaan syksyä ettenkö sanoisi puisevia. Olis pitänyt vaan jaksaa kerätä tarpeeksi lehtiä.

Suppilovahveropasta

Suppilovahvero poikineen ilmestyi eilen meille koiraystäväni Hilkan toimesta. (Hilkka ei ole koira, vaan hänellä on saksanpaimenkoira Yoda, mutta kutsun häntä kuitenkin koiraystäväksi, koska olemme ystävystyneet pk-harrastuksen parissa). Puhelu metsästä: "Täälä ois suppiksia, mä en syä sieniä, mutta voinko mä kerätä sulle?"
Ai että voitko? No KIITOSSSS!

Osan saaliista puikkasin pakkaseen, osan jätin ruuanlaittoa varten. Ja tänään oli sopivasti pasta päivä. En halunnut lähteä sille kermaiselle tielle, joka aina helppoudellaan hurmaa, vaan kokeilla jotakin yksinkertaisen eleganttia. (johon ainekset löytyisvät kaapista).

Hesarin reseptikätköistä löytyi "Kantarellit ja suppilovahverot calabrialaisittain Ditole alla silana", ja tätä vaikuttavan nimistä sienilisäkettä mukaellen valmistin oikein maukkaan pastan.


Suppilovahveropasta calabrialaiseen tyyliin
2-3:lle

• 1/2 l suppilovahveroita
• 3-4 rkl oliiviöljyä
• 3-4 hienonnettua valkosipulinkynttä
• 2 viipaletta rukiista jälkiuunileipää
• 2rkl hienonnettuja kapriksia
• 1 dl lehtipersiljasilppua
• 1 tulinen chilipalko silppuna
• 1 rkl punaviinietikkaa
• suolaa

spaghettia henkilömäärän mukaan

Laita pasta kiehuvaan veteen  ja keitä napsakaksi.

Sillä välin paloittele suppikset. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota siinä valkosipuli. Lisää sienet ja paista puolikypsiksi. Sekoita joukkoon leipä, kaprikset, persilja, chili ja viinietikka. Sekoita, mausta suolalla ja hauduta kypsäksi. (no samanteinhän se kypsää on). Jos kaprikset on niitä minikokoisia, voi jättää kokonaisiksi, mulla oli sitä keskisuurta kokoa, nypin varret pois ja hienonsin

Sekoita valutettu spagetti seokseen ja tarjoile parmesanin kanssa.

Jos on ongelmia kuten minulla paloitella kuivan sitkeä jälkiuuniruisviipale, niin se käy muuten näppärästi keittiösaksilla. Purivat paremmin kuin veitsi.. Älä pelkää lisätä myöskään oliiviöljyä, sehän on ainoa "kastike" tässä, ja sen puutteessa annos turhan kuivaa.

Hyviä makuja!