Maanantaina olin vieraana ravintolassa järjestetyissä pienen pojan nimiäisissä Tampereelle. Ja lupasin leipoa sitten sen kakun kun lapsen äiti, joka on siis Maitotytön ja Urho6v:een sisko, (eli lapseni ovat siis jo täti ja eno)Maitotytön kakkuun ja koristeisiin oli ristiäisissä ihastunut.
Vauva piti saada, muuten sain vapaat kädet, jotka siis muokkasivat kakusta auringonkukkamaisen vaaleansinisen hössötyksen sijaan, kovasti (mielestäni) tuoreen perheen tyyliin sopivasti.
Muutama sana toteutuksesta:
Minulla ei ollut oikein lehtiin sopivan väristä massaa, ja keksin sitten ottaa marjapuskasta ihanan tuoksuvia ja tummia mustaherukanlehtiä koristeeksi.
Oan haasteensa toi kakun siirto-operaatio 180 km päähän kesäkeleillä.
Päädyin leipomaan 6:n munan pohjan sunnuntai-aamulla (tarkoitus oli jo edellisenä iltana, mutta..) ja kostutin ja täytin sen irtorinkulan avulla suoraan jalalliselle kakkuvadille mansikka- ja valkosuklaamoussella, tietenkin tuoreista mansikoista. Yöksi jääkaappiin.
Ostin ison styroksisen kylmälaukun, jonne Pentikin kakkuvati juuri mahtui kun sen käänsi kyljelleen, mukaan kaksi reilua kylmäkallea, joilla lisäksi sai kakun sopivasti kiilattua paikoilleen. Sitten matkaan, kassiin mukaan tomusokeri, kaulin, levitin, valkoinen vaahtismassapaketti, purkki vatkattua kermaa ja tuorejuustoa, pursotinpussi, suklaalevy ja koristeet varovasti rasiaan. Elintarvikeliima ja sivellin sekä pikkuleikkuri ja siloitin. Ja harras toive, etten ollut unohtanut mitään.
Ajattelin nimittäin, että on varminta koristella ja laittaa päällys vasta Tampereella, ettei kakulle tule vaan mitään hikoiluefektiä matkan aikana. Yövyimme Rosendahlissa, ja kysyin respassa onkohan heillä tilavat pöydät vai saanko tulla keittiöön tekemään kakun. Respa tykkäsi, että isot on ja arvatkaa mikä LOTTOVOITTO?
Huoneen kirjoituspöytä (kuin myös pikkupöytä, mutta en nyt kahta pöytää tarvinnut) oli marmori(tai kivi?) päällysteinen. Siis paras mahdollinen! Mikä ONNI!
Kakku ei ollut kuljetuksessa kärsinyt. Putsasin pöydän, levitin kakun pintaan kermatuorejuuston, kaaviloin massan tomusokerin päällä, nostin kakun päälle, siloittelin, leiikkasin reunan, sommittelin koristeet, ja päädyin olemaan liimaamatta niitä paikoilleen. Työnsin muutaman suklaapalan pursotinpussiin, juoksin aulaan mikrottamaan sen ja spritsasin nuo taiteelliset koukerot päälle sekä reunaan., mutta siitä ei nyt tullut kuvia.
Olin aivan, että jee, jee, missio saavutettu, koira ei syönyt koristeita tällä kertaa, pakkasin laukun takaisin kylmälaukkuun ja lähdimme toisessa päässä Tamperetta sijaitsevaa juhlapaikkaa kohti.
Enkä sitten yhtään muistanut, että se saamarin Hämeenkatu on mukulakiveä ja olin aivan varma, että koristeet ovat hyppineet kakun päältä ja ovat pillan päreinä..
Mutta jo toisen kerran samana päivänä satumainen onni kohtasi minut (vaikka mieluummin ottaisin sen vastaan lauantain lottoarvonnan aikaan...) ja kakku oli kuin olikin intakti, niinkuin hammaslääkäri sanoisi.
Juhlissa oli kivoja juttuja keksitty. Lapsen "kummit" oli nimetty esimerkiksi Kummeliksi, Kummitukseksi ja Kummisaappaaksi.
Pikkumiehestä tuli Miko Julius. Nimionnittelut!
