Patahan kuohuvaan sylkee... (Lipstikkakeitto)

Oliko se nyt sitten Simeoni joka näin houkuttelevin elkein sitä ruokaa laitteli. On ihmisiä, jotka eivät sylje lasiin, ja minä en AINAKAAN sylje pataan, mutta tätä keittoa valmistellessani ja kiivasta porinaa katsellessa tuli vaan niin "ennenvanhaanen olo", että rupesin kuvittelemaan jotakin alkeellista asumusta, jossa pellavapukuiset jukolanveljekset itselleen apetta laittelivat.

Kyse on siis siitä, että päätin vihdoin laajentaa lipstikkakokemusrepertuaariani, kasvi kun on 4:ssä vuodessa kohonnut kiistatta puutarhani ei vain helppohoitoisimmaksi vaan myös komeimmaksi ja kukoistavimmaksi kasviksi. Sitä on jo kuulkaa siirretty ja jaettu, siitä on annettu muille uusia alkuja ja siinä se vaan joka kevät nousee entistä suurempana. saadaan varmaan parin vuoden päästä tehdä halkoja varsista!

Lipstikka eli Liperi on siis vanha yrtti kai jostain Persian suunnalta, mutta Euroopassakin viljelty jo antiikin ajoista. Sitä on käytetty erilaisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin (esim. yskä) mutta minä kuten moni muukin olen käyttänyt sitä "lihaisen" makunsa takia lihaliemikuution asemesta keitoissa. Käykäähän googlailemassa, en ala nyt Wikipediaksi Wikipedian paikalle.

Mysi Lahtisen lipstikkakeitolle löytyy montakin erilaista reseptiä (?), mutta minä ihastuin tietenkin tähän, jossa hän ehdottomasti suositteli käyttämään keiton teossa rautapataa. Yhdessä pitkän valmistusajan kanssa se sai tosiaankin mielikuvitukseni pyörimään; mitenkä hieno keitto jonnekin keski-ajan harrastajien meetingiin tai larppaajien (jos olisin ollut nuori 15 vuotta aikaisemmin, olisin varmasti hurahtanut tähän) kokoontumisajoihin tai miksi niitä pelaamistilaisuuksia kutsutaan? Tai eksotiikkakeitoksi suomalaisen maatilamajoituksen seisovaan pöytään itsetehdyn näkkärin kera, eräoppaan tulilla, vaikka mitä tuli mieleen.

Varsinkin kun keitto sitten myös oli erittäin hyvää ja jotenkin tuhdin makuista. Mysin ohjeella tuli kyllä pikkasen suolaista, joten jätän omassani yhden kanaliemikuution pois. Mysillä niitä oli siis 2+1 kasvisliemikuutio. Lisäksi surautin keiton sileäksi, mistä esikuvani ei maininnut ja koristelin kurpitsansiemenillä. Jotenkin väkisin tästä tuli sitten hyvin pohojalaanen keitto. Kiitos ja anteeksi Mysi.

Lipstikkakeittua rautaparas

6 löykkiä (jos ne on kovan julumetun kokoosia, väheeki piisaa)

Ilimajoen meijärin kirnuvoita paistamishen (Moon ajan hermolla, pikkuusen tuatebränräystä)

Kaffikipollinen siliputtuja lipstikan lehtiä, tai paa enemmänki, jos sullon varaa

4 ruakalusikallista vehenäjauhoja suurustamhan

pualitoista litraa vettä

varovaasesti valakopippuria

yks sokurinpala

yks kasvisliämikuutio

yks kanaliämikuutio

kaks resiä maittilaa (no se on kermaa, jonsetta oo ikään kuullukkaan)

Kuari ja silippua löykit ja pehemittele niitä sitten vois siälä rautaparan pohojalla. Älä kumminkaan rupia ruskistamhan. Paa silaputut lipstikanleheret joukkohon. Anna hautua joku minuutti. Sitte varistat ne jauhot siihen päälle ja sekootat hualellisesti ja lopuuksi kaarat veren siihen päälle.

Ja ei kun taas taas sekoottamhan. Lopuuksi lyä pathan viälä valakopippuria mausteheksi, se sokuripala ja liämikuutiot ja pualet maittilasta. Anna keittyä hilijoollensa ainaki tunti kaikes rauhas.

Täs vaihees sullon jo varmahan kovettu näläkä, niin survaase ny se keitto viälä siliäksi jollaki pamiksilla, lisää loppu maittila, kuumenna. Sitte vaan särpelemhän. Kelepaa muuten tillata isoommankin porukan! (mutta tee sitte keittua vähä enemmän...)

Mikäli nurmoolaasia, kurikkalaasia tai esimerkiksi ilimajokisia särähti jotenki tämä resetti korvhan, niin tiaroksi, että tämonkin Kauhavan eli härmänmaan murretta. Meillä harvemmin sanothan jotta NOTTA!

Kaalisalaatti vaikka minkä kaveriksi

Kun myöhäiskylväjän kasvimaa ei vielä puske salaattia kannattaa kääntyä herkullisen varhaiskaalin puoleen. Makunsa lisäksi se ihastuttaa myös reippaan rapsakalla olemuksellaan joka ei vuorokaudesta jääkaapissa samassa kulhossa kastikkeen kanssa säikähdä. Kuten epäilemättä nirppanokkaisempi neiti Salaatti tekisi.

Cole Slaw on hyvää, samoin tykkään sellaisesta makeanetikkaisesta pizzeriakaalista, mutta tämä Kotivinkin vinkkaama kaalisalaatti oli helppoudessaan aivan nappi! Kaali se rouskuupi kivasti hampaissa ja emmentaljuustoraaste tekee epäilemättä sen justiinsa vähän erilaisen, omanlaisen maun tähän salaattiin. Resepti oli tosiaan  vain vinkki, joten  ainoastaan kermaviilin ja juustoraasteen määrä oli ilmoitettu. Arvioi itse loput. Niin minäkin tein.

Kaalisalaatti näppärästi

Varhaiskaalta (noin puoli kerää)
1dl kemaviiliä
1dl emmentaljuustoraastetta
sitruunamehua reilusti
ripaus suolaa

Lisäksi voit lisätä vaikka maissia, kuten minä, sipulinvarsia, ruohosipulia....

Viipaloi kaali suikaleiksi veitsellä, ja yhdistä siihen kastikkeen aineet. Sekoita.

Tarjoa grillatun makkaran keventäjänä, grillatun pihvin parina, kanan kaveriksi, itsetehdyn hampurilaisen lisukkeeksi, uusien pottujen kanssa, pitsasiivun viereen, taisipa meillä tätä olla halstrattujen silakoidenkin kanssa...

Tehkää tätä.

Keijukaisprinsessa tai Nutralett-Miss Piggy

Kun tänä vuonna rustailin niin innokkaasti noita ristiäiskakkujen koristeita, niin johan se nalli alkoi napsahdella muidenkin kakkujen suhteen. Veljentyttären 4-vuotis synttäreille tilattiin kakku tyyliin jotakin prinsessa juttua, mutta ei sellaista barbikakkua. Mutta jos ihminen osaa silikonimuotilla väkertää suloisia vauvoja, niin kai se osaa ilman muuta "vapaalla kädellä" muutamat keijukaisprinsessat vääntää.

Näin taas itsevarmasti lupauduin. En aio ottaa näistä kakuista stressiä, ja vastuu on asiakkaalla siis jos en osaa tehdä kaunista kakkua, nin sitten tulee rumempi.

Viime hetken (as always!) muotoilusessiossa syntyi sitten nämä kukkaset ja tämä ihanainen neito, joka veljeni mielestä näytti enemmänkin miss Piggyltä laihtuneena. Mallia kävin katsomassa Mansikkamäen Ebeltä. Osaksi olen aivan tyytyväinen, mutta eihän tämä nyt aivan ongelmitta mennyt. Mulla oli vanhoja vaahtokarkkimassoja jäljellä, joten käytin niitä. En tiedä onko ne tälläiseen patsasteluun kuitenkaan paras vaihtoehto. Sitä on kyllä helppo työstää, mutta kuivuessaan reunat helposti tulevat sellaisen murenevan näköisiksi. Olisko marsipaani tai sokurimassa parempaa, kertokoon ken tietää?

Hahmosta tuli myös turhan suuri, ja kun kekseliäästi löin  hammastikun tukirakenteeksi pyllyn kautta kalloon, sain aikaan neidon kaulalle struuman...

Ja vaikka tytteli tehtiinkin ilman mainittavia kurveja tuli loppuasennosta mielestäni vähän tuollainen viettelevä (no, on sillä ainakin jalat ristissä...). Tavoittelin kuitenkin sellaista suloista raikasta ja söpöä pikku keijukaista.

Mutta tukka hyvin, kaikki hyvin.

Yritin puristaa tukkaa valkosipulimenpuristimen läpi, mutta ainakaan omastani ei olisi saanut tulemaan kuin millin sänkeä, eli käsitöiksi meni.

Kokki -vai olenko sitten jo peräti sokerileipuri- oli kuitenkin onnellinen, kun kakku kaikesta huolimatta herätti ihastusta niin ulkonäöllään kuin maullaan. Täytteenä oli mansikkasurvosta sekoitettuna kerma-rahkaseokseen ja itse sokerikakku oli kaakaoinen.

Paitsi se yksi tosiaan haukkui Miss Piggyksi....

ONNEA ELLI 4v.!

Vanhan (kalastajan)halsterin mä löysin yllättäin...

("Kalastajan" on mukana otsikossa vaan siksi, että saan koko päivän päässäni soineen Mamban biisin rimmaamaan.)

Jos joku multa kysyy - ja ilmaisen nyt mielipteeni vaikkei kukaan ole keksinyt vielä kysyäkään - että minkä kalan jättäisin maailmaan, jos vain yhden voisi jättää. Mulle se olisi ehdottomasti SILAKKA! Se vaan on niin monimuotoinen kala ja jotenkin niin suomalainen. Ja heleppo peraata! Meni nimittäin nuoruudessani kauan, ennenkuin hoksasin miksei omassa kodissa laitetut paistetut silakat olleet varsin niin hyviä kuin lapsuudessa nautitut. No minä kun sorruin aina ostamaan sinänsä käteviä silakkafileitä. Ja paistettujen, ruisjauhoissa kieriteltyjen silakoiden maku ei vaan ole se sama fileestä. Puuttuu nääs kirjaimellisesti se selkäranka. Sanomattakin lienee selvää, että olen niitä, jotka syövät silakan häntineen, ruotoineen kaikkineen. (Pää ja silmät kyllä jää)

Ainakin toiselle paistopinnalle kannattaa ottaa kunnon karsinogeenit :)

Iso-Hoo toi kaupasta tänään satsin silakoita ja siinä laulellessani tosiaan muistin, että vähän käytetty mutta hyvin käytetyn näköinen halsterini lojuu jossakin autotallin tienoilla. Se löytyi eikä sitten muuta kuin silakasta molemmin käsin niskasta kiinni, vasen paikallaan ja oikea käsi rusauttaa pään kidusten takaa irti sitä itseeni päin kääntämällä, sormi "kaulaaukkoon", vedetään sormella maha auki ja samalla sisuskalut pois. Huuhdonta ja valmis. Minuutissa kuulkaa perkaa nopiammin silakoita kun nostelee fileitä paketista. Eikä vaadi voimaa eikä ota mihinkään kipiää. Jopa perunankuorimisesta voi saada rakon käteensä kun tarpeeksi tekee, mutta tästä ei.

Mielessäni alkoi jyllätä mielikuva portugalilaisen satamakaupungin kujilla grillatuista sardiineista ja jotakin tälläistä lähdin hakemaan. En kyllä tiennyt miten, mutta ajattelin, että oliiviöljy ja sitruuna saavat yksinkertaisuudessaan toimittaa eksotiikkaosastoa.

Silakat halsterissa

Kokonaisia silakoita
savusuolahiutaleita
sitruunanmehu
ruisjauhoja
valkopippuria

tarjoiluun sulatettua persiljavoita

Perkaa silakat. Huuhdo ja kuivaa vähän. Aseta silakat kulhoon jonne puristat sitruunanmehun, ripottele mukaan reilusti savusuolahiutaleita, vähän valkopippuria ja sitten lopuksi pölläytin mukaan vielä ruisjauhojakin. Sekoittelin ainekset tasaisemmin silakkasatsiin ja asettelin silakat vieri viereen halsteriin.

Halsteri kannatta ehkä öljytä ensin. (Toisaalta ne halsteriin tarttuneet rääppeet olivat  kyllä tosi makoisia)

Halsteri kaasugrilliin miedolle lämmölle kunnes kalat kypsän näköisiä. Silakat ovat niin eri kokoisia ( ja grillit eri kuumuisia), että vaikea sanoa aikaa, mutta toisaalta niitä ei esim. lohen tai tonnikalan tapaan pysty varsinaisesti ylikypsentämään. Mikäli ruodot tarttuvat karvamaisesti kurkkuusi, olisit saanut rapeuttaa silakoita vielä hetken.

Sulatin kattilassa vielä voita ja hain kasvimaalta viime vuoden kylvöksistä keväällä ponnistanutta sileää ja kähärää persiljaa silppuna mukaan. Sitä kaadoin vielä tarjoilussa silakoiden sekä kaveriksi keitettyjen uusien perunoiden ( joissa on kuori kun viime vuoden perunoissa, ei saa irti ei pesemällä!...ehkä ne ovatkin viime vuotisia uusia perunoita...arghh...) päälle.

Ja olivatpa hyviä! Ihana situuna ja savusuola, ihana rapeus. Niin hyviä, että vielä yksi kuva vaikka onkin lähes identtinen edellisen kanssa.

Och en till.

No onkos tullut talvi, nyt kesän keskelle...

Päätimmä sitten eilen eli pyhä-illalla juhlistaa naapureiden kanssa hellekauden päättymistä perinteisellä talviherkulla eli Raclettella. Vaikka kyseinen ruokaoperaatio tuokin mieleen lähinnä lumiset alpit (ja aah kuinka se maistuukaan hyvältä pakkasten paukkuessa), teimme nyt tälläisen kesäkokeilun kun ätini pyörähti Sveitsissä ja toi sieltä Raclette-juustoa ja  Bündnerfleisch'ia, sveitsiläistä erikoisuutta, kuivatettua (ja hiukan kai kylmäkäsiteltyäkin?) naudanlihaa jota siellä tavataan nauttia Racletten kanssa.

Olemme monesti talvisaikaan herkutelleet Raclette-pannumme ääressä jos jonkinmoista lihaa ja kasvista juuston kera paistaen, ryydittäen aterian useammalla maustekastikkeella ja dipillä. Nyt halusimme palata Racletten alkujuurille, eli juusto, peruna, etikkainen maustekurkku, hillosipuli ja kuivaliha, ei kastikkeita. No pilkoin muutaman käristeenkin paistettavaksi ja vähän leipää, kun pöydässä oli Urho6v ja naapurin Minttu6v.

Eilen siis, kun oli vielä 20 astetta lämpimämpää kuin tänään, istuimme illan pikkuhiljaa viilentyessä saunan jälkeen Raclette-pannun ääreen. Muut aikuiset olivat kiertäneet 18 reikää ja lapset uineet koko päivän. Omaksi urheilusuoritukseksi taisi jäädä imettäminen. Mutta sehän vasta ruokahalua kasvattaakin. Liekö johtunut siitä vai autenttisista raaka-aineista, mutta tuskin koskaan on Raclette maistunut niin herkulliselta. Minä olen aina ollut kesäsyöntiä vastaan, jota iso-Hoo on aina ehdotellut, sisätiloissa kun ainakin meidän raclette-pannu käryyttää jonkun verran. Nyt ei tuotakaan ongelmaa ollut.

Raclettegrillejähän myidään verraten halvalla, tuo meidän versio taisi olla 39,90 ja ulkonäön eroavaisuuksista huolimatta toimintaperiaate lienee sama. Grillin päällytasolla voi paistaa lihaa, kasviksia ja makkaroita, sitä alemmalla tasolla on tila pienille kolmion tai neliönmuotoisille pannuille, joissa juusto sulatetaan. Pannuun voi myös juuston alle laittaa jotakin kypsää tavaraa, kuten perunaa, esim säilykeartisokka on muuten tosi herkkua. Mutta pääasiallisesti siis juusto pannuun ja sen alkaessa hiukan ruskistua, kaavitaan se (käytän tässä pieniä puuveitsiä, ettei pannut naarmuunnu, ostin aikoinani läjän jotain halpis puuvoiveitsiä tarkoitusta varten) omalla lautasella odottavien perunoiden ja muiden tykötarpeiden päälle. Meidän perunamme olivat tällä kertaa kuorellisia uusiaperunoita, joista tuli ihan herkkuherkkuja kun halkaisimme ne ja paistoimme ylätasolla. Vaikka se onkin teflonpinnoitteinen (tai jotakin) niin käytämme kyllä vähän öljyä ylätasolla, muuten palaa kiinni (ne halpisgrillit!)

Mutta siis, joilla on on grilli kotona, niin ottakaapa edes kerta kesään terassilla käyttöön. (Nyt tietenkin saan kuulla, että kaikki muut ovat ihan koko ajan syöneet sitä myös kesäisin...eikä kukaan taaskaan kertonut mulle!) Ja joilla ei ole, niin seuraavan kerran kun törmäätte marketinssa raclettegrillin tarjoukseen, ostakaa pois. Ympärivuotiseen käyttöön. Niin helppoa hurmata vieraat!

Jäljet juuston pinnalla johtuvat siitä, että juusto takertuu leikatessa veitseen, kaupasta saakin valmiiksi siivutettuna

Ja tämä Raclettejuusto, jota siis nykyään myidään tällä nimellä jokaisessa marketissa myös kotimaassamme, haisee sitten TODELLA, mutta älkää antako hämätä, se on tarkoitukseensa jumalaista.
Bundnerfleichin sijaan voit käyttää Schwarzwaldin kuivakinkkua, serranoa tai prosciuttoa, esimerkiksi.

Maustevoivaihtoehto b)

Kaikkien maustevoitten äiti, ylin ykkönen  ja ensisijainen a-kasti on tietenkin simpeleistä simppelein valkosipuli-persiljavoi, joka yksinkertaisuudessaan on perheemme ikisuosikki. Resepti kuuluu suurin piirtein niin, että persiljaa tai valkosipulia sekoitetaan valtaisat määrät voin kanssa.

Kyllä muitakin hyviä vaihtoehtoja on (kunhan et sekaannu kaupan valmistuotteisiin) ja hyviä kokemuksia on voista monien muidenkin tuoreiden yrttien kera. Anjovis-,etana- ja piparjuuri- tai wasabivoi ovat kaikki herkullisia.

Tämän kertainen resepti on näitä sattuman kauppa onnistumisia, mutta oikein hyvää ja ettenkö sanoisi pikanttia tuli, vaikka en tekemistä aloittaessani tiennyt mitä aioin maustevoihin laittaa.

Reseptin määrät ovat suuntaa antavia, en niitä siinä mittaillut.

Pikantti maustevoi

150g voita
1 limen mehu
1dl tuoretta korianterisilppua
1rkl Sambal Oelek- tahnaa
5 valkosipulinkynttä hienonnettuna

Sekoita pehmennyt voi muiden aineiden kanssa tasaiseksi massaksi. Kieputa massa voipaperin sisällä pötköksi ja laita pötkön päälle vielä folio. Pyöreän pötkylän sijaan voit tehdä myös esim. kolmikulmaisen pötkylän, josta leikattaessa tulee siis kivoja kolmioita. Laita pötkylä pakastimeen vähintään tunniksi (tai vaikka kuukaudeksi).

Leikkaa pötkylä viipaleiksi ja tarjoile grillatun pihvin, miksei kanan, tai kalankin päällä. Tai uuniperunan.

Meillä grillattiin entrecoteeta. Ja niin hyvää kun tuo liha parhaimmillaan onkin, sitkospalat näyttelivät vähän turhan suurta osaa tällä kertaa. Onneksi maustevoi oli hyvää.

Ja salaatti.

Ja kevyt grillattu pekoniparsa.

oops, basilikat unohtu! Käykää katsomassa resepti linkistä Nellen herkullisempi kuva.

Ja Mozzarella-tomaatti-leipävuoka.

Eli hyvikset voitti 4-1. Onneks.

Oon sankarihommiin valmis nyt

Voi tätä haikeutta, elämän etappien saavuttamista, luopumisen tuskaa ja uuden odotusta. Eskarin päätösjuhlassa reippaat ensi syksyn koululaiset kajauttivat ilmoille ihanan laulun, joka meni kutakuinkin näin: "Lähtisitkö viidakkoon sankarihommiin,eiks vaan? Vai onko sulla jotakin muuta nyt suunnitteilla? Pitäis pelastaa pari ???? ja perhostakin ja vangittuna on Tarzan ja Janekin" ja sitten kertsissä: " Oon sankarihommiin valmis nyt, oon päiväkodin läpi käynyt!" Yhtään ei itkettänyt...!

Urho6v. sai aikoinaan 2-vuotiaana aloittaa aivan upouudessa lähipäiväkodissamme. Aivan pienimmistä Kultahipuista ei tarvinnut aloittaa, mutta Kastehelmet, Jalokivet ja nyt eskarilaisena sitten Timanttien ryhmät tulivat kaikki tutuiksi.

Olen itse syntynyt itsenäisyyspäivänä, ja lapsuuteni trauma suorastaan oli se, että koskaan ei koulussa laulettu onnittelulaulua tai muuten huomioitu syntymäpäiviäni, kuten niillä joilla se joskus sattui arkipäiväksi. Urho6v, heinäkuulla syntynyt, on myöskin pitänyt aina tuolloin lomaansa päiväkodista, mutta tämäkin asia on päiväkodissamme ihanasti aina huomioitu. Niinpä nytkin sitten eskarin viimeisellä viikolla vietettiin kaikkien kesälasten synttäreitä, eri päivinä.

Kotoa sai halutessaan viedä jotakin herkkua oman lapsensa synttäreille tarjottavaksi. Tekaisin minimuffinssityyppisesti Urhon herkkua mokkapaloja tällä ohjeella. Extrana lisäsin pari desiä suklaahippuja taikinaan. Paistoaika oli myös vain sellaiset 8 minuuttia kun tein kuppikakut nyt siis pieniin minimuffinssivuokiin sopiviksi suupaloiksi ja jäähtyneenä pursotin kuorrutteen ja heitin päälle kaikki koristeet, mitä kaapista löytyi. Sometimes more is MORE!

Kuorrutetta en tehnyt tavanomaista mokkapalojen tomusokeri/kaakao/kahvi/voiseosta vaan  laitoin paketilliseen maustamatonta tuorejuustoa 2dl tomusokeria ja riittävästi tummaa kaakaota. Tästä tuli kyllä vähän lievempää ja sotkevampaa kuin mitä voikuorrutteesta tapaa tulla. Mutta ainakin tyhjä rasia tuli takaisin ja Urho6v kertoi, että jotkut lapset olivat sanoneet, että hyviä... :)

Tänään sitten aivan vipa-viimeisenä päivänä, vietiin päiväkotiin kortti, kotikatumme eskarijengiläisiltä.




Timantit oli siis eskariryhmän nimi

 
Vielä täytyy mainita, että eilen selvisi sekin asia, joka jäi eskarin kevätjuhlasta äidin mieltä hieman painamaan. Juhlan lopuksi eskarilaiset seisoivat edessä rivissä ja päiväkodinopettaja piti kauniin puheen meille vanhemmille, kuinka voimme lapsiamme tukea ja rakastaa. Hän mainitsi sitten jotenkin, että muistakaa, että nämä pienet ihmisen alut tarvitsevat vielä paljon SYLIÄ joka päivä, niin Urho silloin osoittamaan sormella minua ja kovalla äänellä  ilmoitti, että "et oo pitäny, et oo pitäny".

Jos nyt hiukan hävettikin, niin ainakin askarrutti kuinka lapsella voi olla tuollainen käsitys, minä itse kun olen ajatellut, että olen kova pussailemaan, halaamaan -tai täälläpäin "vetämään kaulasta"- ja sylissä pitämään. Aina olen sanonut, että vaikka meillä olisi mikä riita, niin äidin syliin saa aina tulla. Ja näin on usea riita päättynytkin.

Eilen illalla siis kun oltiin saatu yökkärit päälle, istuin sohvalla ja halailin sylissäni istuvaa Urhoa käytiin seuraava sananvaihto:
-No nyt oon ainakin tänään pitänyt sua sylissä.
-Et oo!
-??? Koko aijanhan sä oot mun sylissä ???
- Ei tää oo mikään syli kun sä istut. Aikuisen pitää seistä ja kantaa, se on syli!