Kikherne-feta-minttutahna (vai onko nimessä lueteltava kaikki valmistusaineet?)

Voishan tämän tahnan nimi ola vaikka vaikka vaikka Martti? Ei ainakaan huonompi nimi kuin Kikherne-feta-minttutahna. Paitsi ettei siitä tietäisi mitä se sisältäisi. Ja mieleen tulisi itsellä vain Iso-hoon Martti -eno (terveisiä!) ja yksi pikkupoika nimeltä Martti.

No enpä lähtökohtaisesti itsekään tiennyt mitä tahnaan oli tuleman sen tekoa aloittaessani, mutta niin vaan hyvää tuli! Tarkoitus oli siis valmistaa vapun nyyttäri brunssille tuoreen leivän kumppaniksi hummusta ja feta-minttutsatsikia, jonka ohjeen näin jossain, mutta yllättäen jugurtti olikin jäänyt kauppaan. Lisäksi olin suunnitellut tekeväni myös vietnamilaisia- onko ne nyt kesä- vai kevätrullia -, mutta kun kaupassa ei ollutkaan riisipapereita, jäin tyhjän päälle roikkumaan. Ilman suunnitelma b:tä. Ja tämä jotenkin yllättävän paljon vaikutti tavallisesti niin tyynen rauhaisaan olemukseeni ja jouduin jonkunlaisen raivon valtaan niin, että kun tahnoja aloitellassani huomasin, että toisen pääaine puuttuu myös, aattelin ihan sama ja lyödään kaikki yhteen.

Kikherne-feta-minttutahna

1 tetra  keitettyjä kikherneitä 380/230g
200g fetaa
1rkl tahinia
2rkl hyvää oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä kuorittuna
1 nippu tuoretta minttua
1/2 sitruunan mehu
vettä jos liian paksua.

Kaikki ainekset sileäksi tehosekoittimella ja sitten vaan leivän päälle ja pari oliivia toiseen käteen.
Ja suukkuun!

Blogiton pääsiäinen

Pääsiäinen on ihana ruokajuhla. Sormet syyhyäisi päästä pääsiäsen herkkuihin käsiksi.

Vaan tällä kertaa lähden lapsien ja sen suuren mustan meillä asuvan kanssa koiraleireilemään.

Lauantaina tuon kuitenkin Urhon trullittelemaan mummolaan.

Ruuanlaitolta en silti välty tänäkään pääsiäisenä. Luvassa on nimittäin 30 hengen ruokahuolto 4 päivän ajan.

Nyt jos olisin karjalainen sanoisin et mie oon kyl hullu (tai jotain sinnepäin).

Mutta koska olen (kunnon) pohjalainen, minen sano mitään. (korkeentaan ruman sanan).

Ja teille kaikille HYVÄÄ PÄÄSIÄÄSTÄ!

Toivottavasti pääsettä pääsiääsvalakialle!

Parsakaali-pastavuoka: näppärä, maistuva perheresepti (sis. nam sinihomejuustoa...)

Mikä hintura on perheresepti? Kai se on nopea, helppotekoinen, kaikille maistuva - no, Urho6v ei lasketa, kun syö vaan niitä purkkiravioleja - , vaikka tämä resepti kyllä vaatii sen verran viitseliäisyyttä että valmistaa tuon valkokastikkeen. Jos haluat nopeuttaa, voit toki kokeilla munamaitoakin, mutta se taitaa tehdä lopputulosta aika erilaisen.

Tämä oli tälläinen reseptitön arjen kokkausyhdistelmä siitä mitä kaapissa oli ja parsakaalihimosta. En tullut kirjoittaneeksi reseptiä ylös joten ohje on summittainen tyyliin pussillinen savukinkkukuutioita; se esimerkiksi tarkoittaa sitä yleisimmin kaupassa myytyä kokoa, ei hajuakaan paljoko siinä on grammoissa, mutta en usko, että tämä resepti on herkkä epäonnistumaan suuntaan tai toiseen soveltaessa, joten ei kun kokkailemaan sinnepäin!

Parsakaali-pastavuoka

1 parsakaali
 Pennepastaa 4:lle
1 pussi savukinkkukuutioita
mustapippuria
2 dl juustoraastetta

Pilko parsakaali ja keitä pennepasta ohjeen mukaan. Sekoita ja mausta pasta, parsakaali ja kinkku ja kumoa voideltuun uunivuokaan. Kaada päälle valkokastike.

Valkokastike homejuustolla

2 rkl voita

2 rkl vehnäjauhoja
5 dl maitoa
1 purkki aura pehmeää sinihomejuustolevitettä (tai sitten kunnon tavaraa)
suolaa
valkopippuria


1. Sulata voi kattilassa, lisää jauhot ja anna kiehua hetki, älä ruskista.
2. Kaada joukkoon kuuma maito koko ajan sekoittaen.
3. Mausta suolalla ja pippurilla ja anna kiehua noin 5 minuuttia, mutta älä polta pohjaan eli sekoittele. Lisää juusto sulamaan loppuvaiheessa

Ripottele lopuksi juustoraaste ja paista  200 asteessa puolisen tuntia.

Parskaali maistuu tosi hyvälle! Ette ehkä usko tätä, mutta tein tätä ruokaa siis pari viikkoa sitten, enkä enää millään muista ryöppäsinkö (=kiehauttaa hetken) parsakaalen ennen vuokaan panoa?

Ehkä ryöppäsin, ehkä en...?

Bon Vivant

Maitotyttö, Urho6v, minä ja vanhempani (joo juuri tämä Äitini johon blogini nimikin viittaa) palasimme juuri virkistävältä/uuvuttavalta Tukhoman risteilyltä. Aika kului kuin siivillä, tekemistä riitti lapsosten ehdoilla mutta päästiin me herkuttelemaankin.

Arvatkaa unelmoinko aina niistä ravintoloiden (joita ei täälläpäin ole!) 7 ruokalajin keittiömestarin menuista. IKINÄ en ole vielä päässyt ainuttakaan syömään, kunnes nyt kun isänikin oli jo -onneksi- etukäteen iskenyt silmänsä Bon Vivantin  Cono Sur Signature Menuun. Yksi, kaksi.... jee seitsemän ruokalajia. Siljan New York teeman innoittamia.

Itse sain/jouduin tyytyä menuun versioon ilman viinejä, koska en nyt imettäessä kykene tuollaista määrää nauttimaan (olin ensiksi kirjoittanut "litkimään", lienee kuitenkin väärä sananvalinta tässä yhteydessä...). Yksi lasi kuivaa kuohuvaa sai luvan riittää. Tuoksuttelin kyllä ahkerasti isäni viinejä ja isäni mielestä menuussä olikin parasta juuri viinien ja ruokien harmonisuus yhdessä.

Tilauksen tehtyämme keittiö lähetti meille tämän kampasimpukka-meloni-korianteritartar tervehdyksen.

Miellyttävä ja maistuva ele.

Tonnikalaa ryyditti todella jännittävä, niin lakritsaisella mauallaan kuin tekstuurillaankin säväyttänyt valkosipuli ja paahdetut riisit antoivat kivaa suutuntumaa. Tonnikalan maku itsessään jäi kyllä aavistuksen mitäänsanomattomaksi, vaikka olenkin luullut olevani sen hyvä ystävä.

Oma henkilökohtainen taivaani oli tämä kampasimpukka-annos. Parmesankuorrutus (parmesania ja leivänmuruja) oli rapea ja ilmava, kampasimpukoiden ja vihannesten kypsyydet kohdillaan. Isäni kyllä muisteli veljeni kampasimpukoiden (Hyvä Nude !) olleen kypsyydeltään vieläkin lähempänä napakymppiä. Ja katsokaa tuota Clam Chowder-kastiketta!

Jos edellinen alkuruoka oli lempparini, niin tämä oli sitten se toinen ääripää, sanotaanko vaikka heikoin lenkki. Kevätrullan savumaussa oli äärimmäisen keinotekoinen soundi, eikä tuo pyre sitonut sitä mihinkään suuntaan, Hoi Sin -kastike sentään auttoi kanarullaparkaa.

Mielessäni ei ole mitään kovin postiivisia kokemuksia ankanrinnasta, mutta tämä annos vei kyllä ehdottomasti tähänastisen kärkipaikan. Erikoinen makea bataatti-banaanipyre siivitti annosta, ankan hieno kypsyys sai sen sulamaan suussa, ainoastaan pinnalta olisin odottanut ehkä vähän rapempaa lopputulosta. Kastike very Thanksgiving, mutta tämähän olikin ameriikkaa (Chileläisillä viineillä, miksei jotakin kalifornialaista viinitaloa tähän?) tämä menu.

Isäni suosikiksi nousi lampaankyljykset, ja ne olivatkin erittäin hyvät. Isääni lainatakseni maistuivat vahvasti lampaalta, vaan ei silti tunkkaiselta villalta.  Pyre todella kauniin väristä, quesadilla vain on jäänyt tuonne tornin taakse kokonaan piiloon.

WTF!

Missä juustojen kuva? No jokatapauksessa, Roquefort, Västerbotten ja pecorino tarjottuna tomaattivaniljahillokkeen kera.

Jälkiruuan voi lisätä myös sinne huippuhetkien joukkoon. Ja kyse on nimenomaan näiden kahden pääkomponentin onnistuneesta liitosta. Kookoshyytelö yksinään oli hyvin naturellin makuista, ei lainkaan makeaa, mutta kuinka se saikaan potkua passionhedelmäsorbetin kirpakkuudesta ja kylmästä suutuntumasta. Kookoslastut myös jännittäviä.

Kun me isän kanssa nautiskeltiin, äiti söi "vain" kolmen ruokalajin Bon Vivant Menuun:

 Alkuun Taskurapukakku, sitruunadippi ja kurkku-korianterisalaatti

Pääruokana, samaa ankkaa kuin meillä, hiukan isompi annos vain.

Marmoroitu New Yorkin juustokakku ja sitrusmarinoituja karhun vatukoita.

Urho 6v söi nakki-lihapullavartaan ranskiksilla ja ihaili Promen supersankarit showta.

Että kyllä meidän kaikenkaikkiaan kelpasi. Onhan tälläinen menu ruokailijalle kuitenkin  kokonaisvaltainen elämys, jonka kruunaa kiireetön, asiantunteva palvelu. Laivalla myös kynnys menuun nauttimiseen on eikä alhaisempi kun ei tarvitse tehdä pöytävarauksia kuukausia aikaisemmin, ja kuitenkin ollaan paikanpäällä, ehkä juhlistamassakin jotakin. Kukkaroon kyllä tulee aikamoinen lovi. Mutta kukapa Wanna-be-kulinaristi antaa sen estää.

Sen sijaan, kaikki perus-ruuankuluttajat. Varoituksen sana: ei tästä kyllä nälkä lähde!

Itsekin laivalla työskennelleenä (en kuitenkaan keittiössä) sanon kuitenkin vielä lopuksi, että jos minä jotakuta arvostan, niin laivan kokkeja ja kylmäkköjä. Huippuäijiä ja - mimmejä ammattitaidoltaan. Terveisiä tämän menun myötä sinne Symphonyn keittiöön kuin myös muiden sinivalkoisten laivojen keittiöiden tutuille!

Banoffee-torttua nyt myös meiltä!

Huh heijakkaa, johan oli makiaa. En ole mikään kauhea makean ystävä, vaikka viimeaikainen bloggailuni saattaapi antaa toisen kuvan, mutta jostakin syystä tätä piirakkaa otin lautaselleni vielä vähän lisää ja vielä vähän lisää ja...

Banoffee torttu on siis minulle uusi tuttavuus, yhtäkkiä vain tunnuin törmäävän siihen joka toisessa blogissa  (viimeksi mm. Mausteinen Manteli) ja monessa lehdessä. Tämä käsittäkseni brittialkuperää oleva piirakka on taas niitä tiiviste eli kondensoituun maitoon perustuvia kuten Key West Lime -piirakkakin. Tekotavaltaan erittäin helppo, mutta maidon keittäminen vaatii sen 3 tuntia aikaa.

Resepteissä voi olla pientä variointia pohjan ja sen laitetaanko banskut kerman alle vai päälle, oma reseptini löytyi tällä kertaa Koti&Keittiö lehdestä.

Banoffee
noin 12 palaa
Pohja:
250 g suklaakeksejä (esim. Digestive)
100 g voita

Täyte:

1 tlk (397 g) sokeroitua maitotiivistettä
eli kondensoitua maitoa
2 dl kuohukermaa
1 rkl tomusokeria
1 rkl cappuccino-pikakahvijauhetta (esim. Nescafé)
3–4 banaania
3 rkl sitruunamehua

Koristeluun:
100 g tummaa suklaata


1. Laita avaamaton maitotiivistetölkki kattilaan ja lisää vettä niin, että tölkki peittyy kokonaan. Keitä miedolla lämmöllä noin 3 tuntia. Lisää kattilaan vettä keittämisen aikana. Ota tölkki kattilasta ja anna jäähtyä. Avaa tölkki. Sisus on muuttunut toffeemaiseksi seokseksi. Vastoin yleisiä pelkoja tölkki ei sitten kuitenkaan räjähdä tässä vaiheessa...

2. Sulata voi. Murskaa keksit ja sekoita voisulaan. Painele seos halkaisijaltaan noin 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

3. Kaada maitotölkin sisus piirakkapohjalle. Nosta jääkaappiin noin puoleksi tunniksi.

4. Vaahdota kerma. Mausta tomusokerilla ja pikakahvijauheella. Levitä piiraspohjalle.

5. Viipaloi banaanit ja pirskottele niille sitruunamehua tummumisen estämiseksi. Nosta viipaleet tortun päälle.

6. Sulata suklaa ja anna sen jäähtyä hieman. Koristele torttu pirskottelemalla sulaa suklaata raidoiksi tai täpliksi kerman päälle.

Vinkki! Jos säilytät piirasta pidempään, laita pohjalle ensin banaanit ja sitten kermavaahto.

Banskut siis leikkasin tuollaiksi vinokiekoiksi. Suklaan pistin muovipussiin, sitä ei tarvitse kyllä 100g, pari tyynyä riittää, mikroon hetkeksi ja sitten leikkaat pussinkulman auki ja spruuttaat. Kermavaahdoot tulee tuosta pikakahvijaueesta just hyvä maku joka siunaa banaanin ja kinuskin liiton.

Joo, ja se kondensoidusta maidosta keitetty kinuski on jotenkin pehmeämpää kuin tavallinen. Että suosittelen sitä.

Teen tätä kyllä toistekkin. Oma äitini lupasi kokeilla myös pääsiäiseksi kun perhe kokoontuu pohjanmaalle. 

Ehkä tästä tuloo vakiresepti.

Uunikuhataskut ja lanttu-bataattiranet- olisiko sittenkin kannattanut tehdä jotain muuta?

Silakka on maailman paras kala. Lohi on hyvää, toisinaan jopa herkullista, mutta en koskaan tilaa ravintolassa kun sitä saa niin usein kotonakin. Ahven on nam, siika tosijees, haukikin on yleensä tosi herkkua, koska se on itse puudettynä niiiin tuoretta ja jossakin sanomalehtikääreessä notskilla paistettuna vaan niitä elämyksiä. Nieriät ja mateet ja tietenkin muikut, hyvää hyvää. Vaan enpä ole koskaan syönyt varsinaisesti sykähdyttävää kuhaa. En kotikeittiössä enkä ravintelissa. Ja se on kumma se, sillä eikös kuha nyt lueta ihan sinne maamme -tai siis järviemme- arvokaloihin?

Mun mielestä kuha on mautonta tai sitten sellaista, miten sen nyt sanoisi, mullan makuista. Ilmeisesti jossakin mulla on mennyt pahasti pieleen, mutta näin vain on käynyt.

Mutta taas koitin, vaikka kaupan kilohinta kirpaisikin. Ja resepti oli tälläinen kermahässäkkä a la Kodin Kuvalehti, ajattelin, että jo alkaa makujakin löytymään. Kopio omilla kommenteilla:

Uunikuhataskut


4 hengelle

1 sipuli tai 5 cm:n pala purjon vaaleaa osaa (purjoa laitoin, koko purjon)
2 dl paistettuja kantarelleja tai suppilovahveroita (käytin kuivattuja, liotettuja suppiksia)
4 kpl (noin 500 g) kuhafileetä
suolaa ja valkopippuria
4 kpl kylmäsavustettua lohta siivuna
2 dl kuohukermaa
1 dl kalalientä
maun mukaan suolaa ja valko- tai sitruunapippuria
hienonnettua persiljaa ja tilliä
1 sitruunan mehu

1. Kuullota pannulla öljyssä kuorittu ja hienonnettu sipuli tai purjo sekä sienet.

2. Pane kuhafileet pöydälle muovikelmun väliin ja nuiji kalapaloja kevyesti nyrkillä tai esimerkiksi lihanuijan sileällä puolella tasaisemmaksi. Poista muovi ja mausta fileet suolalla ja pippurilla. Tämä nuijiminen kalalle oli mulle aivan uutta, mutta toimi!

3. Nosta halutessasi kalafileille yksi kylmäsavustettu lohisiivu ja taita fileet taskuiksi. No minä halusin vuorata koko fileen kylmäsavulohella ja sitten käänsin fileen lopulta pituussuunnassa  taskuksi, kun en oikein ymmärtänyt, että mitä, mitä?
Nosta kalafileet reunalliseen uunivuokaan, jonka pohjalla on sipuli-sienisilppu. Kaada kalojen päälle keskenään sekoitetut kerma, kalaliemi, mausteet ja silputut yrtit.

4. Paista 175 asteessa 20–25 minuuttia tai kunnes kala on kypsää. Mausta kala juuri ennen tarjoilua sitruunamehulla. Tarjoa keitettyjen perunoiden ja salaatin kanssa.

No joo, i-h-a-n hyvää. Vähän aneemisen näköistä ja kermakin olisi saanut keittyä kokoon enemmän. Luulen että maun pelasti suppikset ja lopun sitruunamehu. Ulkonäköhän on erittäin aneeminen tilli-persiljasipusta huolimatta. Annosta ja kuvaa katsellessani tulikin mieleen, että ehkä olisikin pitänythakea kuhalle reseptiä vähän kauempaa. Aatelkaa jos tuo valkoinen olisi kookosmaitoa, vihreä korianteria ja koko hoito olis ryyditetty punaisilla chilin suikaleilla. Ei paha, ei paha. Olisko peräti parempi?

Mulla oli vieraitakin (muistakaa  jännittävän elämän sääntö numero yksi: valmista vieraille aina ennenkokeilemattomia resepteä), niin en sitten viitsinyt tarjota tylsisä keitinperunoita ja päätin valmistaa Lantturanskikisia, joista inspiraatio RUOKAHOMMIA-blogista. Ajattelin saman tien  kokeilla myös bataattiranskiksia ja lisäksi paahdettua kukkakaalta parmesanissa.

Lantturanet ja bataattiranet ja mikä paistos siitä lopulta tuli

Lanttua

bataattia

öljyä, suolaa, pippuria

Kuori ja leikkaa juurekset ranskalaisen mallisiksi tikuiksi, sellaisiksi reilun paksuisiksi. Öljyä ja mausta ja levitä uuninpellille ja kypsytä 225 asteessa rapsakoiksi.

No mun omista tuli täysin löllön lötköjä veteliä ranskiksenmallisia muusipuikkoja. Maku oli hyvä, mutta ei ne kyllä mitään raneja ollu. Hermostuin (No, oikeesti en), yhdistin kukkakaalit  ja parmesaanit ja kaadoin kaikki samaaan uunivuokaan. No olihan sitä siinäkin.

Ja kersat pääty syämään nakkeja...kun kehtasivat pyytää.

Moneen kertaan tehdyt kakunkoristeet

Kaipa sitä on laitettava kuva näistä viime viikonlopun ristiäisten kakusta johon sain tehdä koristeet useampaan otteeseen kun armas koirani mieltyi miiden makuun niin että popsi ne toimitusta edeltävänä iltana.

Sanon vaan, että JIIHAAA! Näitä vauvojakin olin tehnyt varalle 2 kappalein, jos sattuisin sössimään jotenkin. Mutta Obelix söi sekä alkuperäisen, että varan. Ja tuhannet kukkaset! ( no useampi kymmen ainakin) Ja yhdet tennarit.

Kakku oli siis 9-munainen ja täytetty valkosuklaa - ja vadelmamoussella. Päällys ja koristeet vaahtokarkkimassaa. Lisäksi tein vielä pyydetyt tennarit (kuvia samanmoisista täällä), jotka ilmeisesti laitettiin johonkin  muuhun tarjottavaan. Niistäpä en muistanut kuvia ottaa.

Sekin oli kiva, että mulla ei sitten ollut enää pinkkiä massaakaan kotona ja pe-iltana kaupat kiinni, onneksi ekakertalaisen värjäys onnistui.

Tein myös 2 satsia macaroneja samaisiin juhliin. Eka   satsi keskiviikkona onnistui, mutta perjantai yön satsi yllättäen meni ihan persilleen. Macaronien jalat keikahti ikään kuin kumoon ja massa valui alta jättäen ontohkon kuoren. Oli taas naurussa pitelemistä. Sitten vaan reippaasti aamuyön tunteina tein vielä yhden satsin, koska mitäpä mulla muutakaan kun piti vielä kakkuakin täytellä. Vaikken siihen sitten valkuaisia vanhennellutkaan, niin ne kuitenkin onnistuivat OK. Kuvailla en paljon jaksanut, en epäonnistuneita enkä onnistuneita. Kotiin jäi kuitenkin muutama, niin seuraavana päivänä ikuistin.

LINNEA HYMY SOFIANNA, onnittelut kauniista nimestä. Oli kunnia leipoa (sählätä) juhliisi kakku.