About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 1. joulukuuta 2020

HERKULLINEN JOULU: JOULUPÄHKINÄT


 1. LUUKKU

Kaikki äitini reseptit

HERKULLINEN JOULU

Ihana joulukuu, sinä pähkinänsyöjien sesonkikuukausi! Pähkinät maistuvat ihan varmasti läpi vuoden, mutta erityinen sija niillä on joulunajan herkuissa. Äitilläni löytyy aina  jouluisin korillinen pähkinöitä, useimmiten kuorellisia saksanpähkinöitä, hasselpähkinöitä, maapähkinöitä ja macadamiapähkinöitä, koriin oon katettu myös järeät pähkinänsärkijät. Pähkinän kuoren murskaaminen tuntuu kiehtovan aikuisia ja lapsia yhtä lailla. Usein istutaan keittiön pöydän ääressä, ehkä glögikupposen kera ja askarrellaan porukalla pähkinöiden parissa. Siitä tulee muuten hirveästi sotkua ja silppua. Ja kivoja muistoja.

Pikaversiokipossa löytyy valmiiksi kuorittuja maapähkinöitä ja rusinoita, sekin kuuluu meillä joulun tarjottaviin.

Kuoret hillitsevät sopivasti liiallista pähkinänsyöntiä, kuorettomia kun on helppo napsia suuhun tuosta vaan. Ihan oma juttunsa on sitten erilaiset paahdetut ja maustetut pähkinät. Helppo tehdä (ja melkein yhtä helppo polttaa kuin pellillinen pipareita), mutta varoituksen sana, tavara on ADDIKTOIVAA.  Glögin kaveriksi, kyllä ja ehdottomasti. Juustolautaselle kans. Pikkupurkkiin myös joululahjaksi ja tuliaiseksi.

Omat joulupähkinät mallia 2020 löytyvät Anthony Bourdainin keittokirjasta. Hän ei varsin jouluisina niitä mainostanut, pähkinöiden nimikin on The Grill Bitch's Bar Nuts, mutta jos nyt unohdetaan tuo nimi ja keskitytään kanelilla ja cayennellä maustettuihin pähkinöihin, niin kyllä näillä herkuilla jouluaddiktion saa aikaan. 

Puolitan reseptin, näitä riittää näinkin. Tämänkin voi hyvin vielä puolittaa!

JOULUPÄHKINÄT BOURDAININ TYYLIIN

2 munanvalkuaista

1 kg erilaisia pähkinöitä 

1 dl hienosokeria

1 dl ruokosokeria

2 tl kanelia

2 tl cayennepippuria

2 tl suolaa

Laita uuni kuumenemaan 165 C.

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa munanvalkuaisia lukuunottamatta.

Vispaa valkuaiset vaahdoksi, ei ihan jäykäksi asti tarvitse. Tämä käy nopeasti käsivispilällä. Sekoita vaahto muihin aineksiin niin, että kaikki pähkinät ovat mausteiden peitossa.

Levitä pähkinät uunipellille ja paista 30 min. Käännä 15 minuutin jälkeen.

Anna jäähtyä ja tarjoile. 

Ai niin, luet muuten juuri joulukalenteriani, joka ilmestyi viime vuonna ensimmäistä kertaa. Viime joulun paniikki ja pikkustressi (lue epätoivo) on vaipunut unholaan ja täällä sitä taas ollaan hullunrohkeina, ilman ainoatakaan valmista luukkua. Katotaan päästäänkö maaliin.Käykäähän kannustamassa!

Joulun 2019 teemana oli Perinteinen joulu ja sieltä löytyykin jouluni tärkeimmät reseptit. Tänä vuonna sallivan Herkullinen joulu -teeman alle mahtuu ihan mitä tahansa, makeita ja suolaisia herkkuja meiltä ja maailmalta.

Laitan päivittäin linkin johonkin luukun teemaan sopivaan vanhaan reseptiini. Sain myös luvan vinkata ja linkata ihanien bloggaajakolleegoitteni reseptejä, mahtavaa käydä vähän pemistelemässä arkistoissa. Saattaapa olla kyllä ihan tuoreitakin juttuja. Runsaudenpula, ei tässä muuta.

Pähkinöistä puheen ollen, täytyi lähteä heti kurkkimaan mitä Suupaloja -kirjankin kirjoittaneella, Kokit&Potit Hannelella on tarjolla. Hannele on varsinainen joulukalenteri- konkari (tänä vuonna taas!) ja yhdestä luukusta löytyivätkin herkut helpot Sokerihuurretut maapähkinät.

Kuva Kokit&Potit, Hannele Hyvärinen

En malta olla linkkaamatta toistakin juttua, joka tupsahti eteeni Vaimomatskuu-blogissa. Näissä  koukuttavissa Gochujangmanteleissa taitaa olla yhtä paljon munaa kuin Bourdainin omissakin. Paitsi näissä ei ole kyllä, koska ovat myös vegaaniset.

Kuva Vaimomatskuu, Jella Bertell

Omasta blogistani ei tainnut löytyä julkaistua pähkinäreseptiä, mutta glögin kylkeen passaavat hienosti myös Sinihomejuustolla täytetyt viikunat (2014).




maanantai 30. marraskuuta 2020

RUISREIKÄLEIPIÄ JA LEIVÄNREIKIÄ


Mä rakastan leipää. Ja arvostan leipää. Leipä miehen (ja naisen) tiellä pitää, on vanhan kansan viisaus ja siihen mut on kasvatettu. Voisin elää pelkällä leivällä, luulen meillä syödään leipää joka aterialla. Aamiaisella ja iltapalalla leipä saa päällensä kaikenmoisia lisukkeita, mutta ruuan ohessa leipä saa päälleen pelkän voin (noh, oivariinin), paitsi tiettyjen keittojen kanssa saa leivällä olla myös juustonsiivu. 

Kauhia kuri meillä. 

Urho16v. yrittää välillä (ja hän on on perinyt äitinsä leivänsyöntigeenit, vaikka onkin vahvasti kallellaan vaaleaan leipään) hakea jääkaapista lauantaimakkaraa leivän päälle  (juu, meidän lapset vaatii aina lauantaimakkaraa) myös ruualle, josta seuraa riitaa, että äiti joutuu asettua x- asentoon jääkaapin oven eteen.


Rakkaista rakkain leipä on tietenkin ruisleipä ja sitä löytyy meillä aina (no niin löytyy kyllä paahtoleipääkin). Olen ihan hyvä ystävä erilaisten kaupan ruispalojen kanssa, mutta mikään ei voita käsinleivottua hapanjuureen leivottua ruisleipää. Piste.

Olen kova haaveilemaan juurileivonnasta, mutta lähinnä olen hyvin kokenut erilaisten juurteen tappaja ja kiduttaja. Aina kun tarjoutuu tilaisuus tutustua ja kokeille juurileivontaa, innostun.

Ja niin alkaa tämäkin satu. Syyslomalla  Turussa, Perinnepadan kokki-ekologi-eräopas-ihana Päivi pyysi ohikulkumatkalla pysähtymään ja kun hän vielä lupasi mulle ruisleivän juurta, en voinut tietenkään vastustaa. Sain juuren kuivattuna, eli tällä kertaa en pystynyt tappamaan sitä ennen leivontahetkeä. Päivi lähetti mulle myös erittäin hyvät ohjeet, joissa hän tunnusti luottavansa mun juurenkäsittelytietoihin 100% (Little did she know).


Viime viikonloppuna sain sitten leivottua. En millään jaksanut ruveta lämmittämään leivinuuniani tai pikemminkin yritin minimoida muuttujat ja pelata varman päälle edes paistossa. Päivin leipä- ohje on satakuntalaisen ruisleivän ohje, mutta ei se taida kovinkaan paljon poiketa eteläpohjalaisesta. Ainoastaan kuminaa siinä oli mausteena, jätin sen tällä kertaa pois, vaikka itte kyllä tykkäänkin. Mutta itse juuri puhui siis jotakin satakunnan murretta pohjalaisen sijaan.

Mun on vielä sanottava, että rakastan ruisleipätaikinan tuntua käsissäni. Siihen kun ei tarvitse yrittää vaivata mitään sitkoa vehnätaikinan tapaan. Riittää, että se on sopivan pehmeää ja toivoa, että se nousee. Mun tapauksessa täytyy ottaa aina järeämmät aseet käyttöön eli rukoilla. 


Ruisreikäleipä juuresta

n. 10 pientä leipää Lehtosen Päivin opeilla

Päivä 1

1,5 l vettä1,2-1,5 l ruisjauhoja

2 tl kuivattua juurta tai 2 rkl pakastettua/tuoretta

1. Murskaa kuiva juuri jauheeksi ja sekoita kädenlämpöiseen veteen n. 5 l vetoiseen astiaan. Anna heräillä 10 min.

2. Vispaa joukkoon jauhoja, kunnes saat aikaan jotain vellin ja puuron välimailla olevan seoksen.

3. Sijoita juuri kannelliseen tai peitettyyn astiaan vedottomaan ja lämpimään paikkaan ja anna käydä yön yli. Juuren tulisi "kuohahtaa" käymisvaiheessa ja olla leipomishetkellä niin hapan, että se vähän polttaa kielenkärkeä.

Päivä 2

2 dl vettä

100 g tuorehiivaa (laitoin vain 1 pussin kuivahiivaa, kun luotin juureen, olisi voinut laittaa toisenkin varmaan)

0,5 l vehnäjauhoja

n.2,5 l ruisjauhoja + leipomiseen (voi sekoittaa n. 2/3 perus puolikarkeita ja 1/3 karkeita )

2,5 rkl suolaa

3 rkl kuminoita

4. Liuota kuivahiiva +42 asteiseen veteen ja lisää hiivavesi sitten juureen suolan ja kuminoiden kera.

5. Alusta vehnäjauhot mukaan, sitten ruisjauhot. Ripottele pinnalle jauhoja ja paina kämmensyrjällä pintaan risti. Peittele ja koto niin kauan, että risti katoaa, eli n. tunti.

5. Kumoa leivontapöydälle ja nujerra taikinaa vähän, ei tarvitse ihan kokoon painaa. Jaa taikina 10 osaan ja muotoile niistä ympyröitä. Paina vaikka juomalasilla keskelle reikä. Tai muotoile pienempiä ruispaloja.

6. Kohota vielä 1/2 h liinan alla, pistele leipiin haarukalla reikiä ja paista 250 asteessa n.15 minuuttia, kunnes pohja kopauttaessa kumahtaa.

7. Anna jäähtyä liinan alla.

Muuta huomioitavaa:

  • Taikinassa käytettiin siis myös hiivaa, ruisleipä kohoaa silloin paremmin/helpommin.
  • Ilman vehnäjauhojakin voi leipoa, silloin taikina nousee vielä vähemmän.
  • Minä paloittelin ja halkaisin leivät valmiiksi pakastimeen, niin on kaikkien sitten helppo käyttää, tuo ruisleipä on nimittäin vähän hankala halkaista, puukko lipiää helposti.
  • Nostata taikina lämpimässä, vedottomassa paikassa. Minä suosin nykyään sähköuunia, johon on laitettu valot päälle. Voit myös laittaa kylmälaukkuun ja mukaan astia, jossa kuumaa vettä.
  • Ruisleipätaikina saa olla hyvin pehmeää, muttei löysää. Se irtoaa vähän käsistä, tarttuu kyllä edelleen. Pinnan jauhotus auttaa muotoilussa.
  • Muista ottaa juurta talteen pakkaseen tai anna kuivaa kunnolla kulhon reunoille, raaputa irti ja säilytä sitten pussissa.


Ja miten meni noin niinkun omasta mielestä.

Oli tosi kivaa leipoa ruisleipää, pitkästä aikaa. Unohdan aina, että se on niin vaiva(ama)tonta. Ruisleipätaikinan tuntu niin sopii mun käteen.
Mikä paistuvan ruisleivän haju täytti talon!
Ja ulkonäköönkin olin kovasti tyyväinen. Mulla oli Rekosta ostetut  ruisjauhot, karkiampaa ja hienompaa luomua.
Mutta mutta...olis pitänyt antaa taikinan nousta vähän vielä kauemmin, liian kiiruhulla tein, koska leivästä tuli jotenkin pliisun makuista. Sain maistaa Päivin leipää tänään ja toden totta, olihan se parempaa. Siinä maistui ihanasti myös se kumina, sen otan mukaan ens kerralla. Ja ens kerralla lämmitän leivinuuninkin. Katsotaan, olisko sillä mitään sanomista mun ruisleivälle.

Se juuri kuivaa nyt kulhon reunoissa.



keskiviikko 18. marraskuuta 2020

EVITA JA KYYNEL POHJOLASTA

 
Kuva Jukka Kontkanen
Kävin katsomassa Evitan teatterissa. Menetin kahdeksi yöksi uneni ja palaan mielessäni Evitaan aina vaan, vielä kuukaudenkin jälkeen. Kerron kohta, mutta ensin muutama sana esityksestä.

Seinäjoen kaupunginteatterin lavalla sai tänä syksynä ensi-iltansa Andrew Lloyd Webberin ja Tim Ricen musikaali Evita. Kukapa meistä ei osaisi hyräillä (ja innostu laulamaan vähän kovempaakin) musikaalin tunnetuinta laulua Don't Cry for Me Argentina! Tiesin heti, että tämän haluan nähdä.

Evita oli siis ensimmäinen kohdallani ja syyloman kunniaksi kolmen hengen seurueemme pääsi Seinäjoen teatterin parhaimmille paikoille, keskelle riviä 7. Saimme istua vierekkäin kun olimme samaa porukkaa, muuten paikoista täytetään vain joka toinen. Ja olihan ne todella hyvät paikat. Olo tuntui maskit päässä väljässä salissa ihan koronaturvalliselta.

Ja Evita esityksenä? Haluatteko kuulla hyvät vain huonot uutiset?

Kiteyttäisin molemmat lauseeseen "Loistava esitys, keskinkertainen musikaali". Se mihin petyin, oli varmaan eniten Tim Ricen vastuulla, eli koko storyline; vähän sekava, ylimalkainen, kummalliset asiat valikoitu Evan elämästä jne. Webberin kaunis musiikki on se mikä saa katsojan lumoihinsa ja se miten ihanasti Don't cry for me'n teema sieltä pulpahtelee koko ajan esiin.

Kapellimestari Timo Ristilä ja orkesteri olivat todella huippuvireessä tempaisten yleisön mukaansa, vaikkei orkesterista nähnyt vilaustakaan esityksen aikana. Evita on tosi läpilaulettu, siellä tais olla vaan jotakin kaksi lausuttua repliikkiä, eli näyttelijätkin ovat varsin kovilla. Mutta mitä ammattitaitoa! Tässä esityksessä Evitan roolissa Helena Rängman ja Che'n understudy Julius Martikainen. Mun on pakko mennä katsomaan Evita uudelleen, että näen myös Marko Maunukselan Che'n roolissa, ainakin veljeni sanoi, että hän oli todella esityksen kantava voima. Helena Rängman on myös rautaisen ammattitaitoinen esiintyjä ja upea laulaja. Hiukan vierastin sitä bitch-tyylistä (tai noita-akkamaista) äänenkäyttöä, jota oli todella paljon, ymmärrän, että sillä tuotiin esille Evan luonteen toista puolta, pyrkyryyttä, häikäilemättömyyttä ja vallanhimoa, mutta sitä oli niin hirveän paljon. Helenan upea "kaunis" laulu sitten kyllä vain korostui Kyyneleet pois, Argentiina -numerossa. Haluaisin päästä katsomaan myös Helenan understudyn Reeta Vestmanin roolissaan.

Kaikki muutkin lauluroolit tekivät vaikutuksen  ja etenkin kuorolauluosuudet olivat todella kovaa luokkaa.

Sanoin siis jo, että itse produktio oli loistava. Haluasin vielä erityisesti nostaa esille Hannu Raja-ahon uskomattoman hienon valosuunnittelun ja Leena Rintalan pukusuunnittelun. Oli pakko haukkoa henkeä muutamassa kohtauksessa, ihan vain koska Evita oli niin kaunis ja niin kapeauumainen (epäilisin photoshoppausta, mikäli se kävisi laatuun elävässä esityksessä), vaikkapa avauskohtauksen mustassa iltapuvussaan. 

Iso suositus tälle produktiolle. Menkää katsomaan ja nauttikaa. Googlatkaa vähän Eva Peronin elämää edellisiltana, niin pysytte tarinan pinnalla, tiedätte mitä tapahtuu ja miksi. 


Kuva Jukka Kontkanen

Kyllähän me kaikki tiedämme Eva Perónin henkilön noin suurinpiirtein, mutta hänen kiehtovassa elämässään on varmasti paljon mitä et tiedä. Minä aloin googlettelemaan esitystä edeltävänä iltana ja voi pojat kuinka syvälle jouduin. Lukemista oli pakko jatkaa vielä esityksen jälkeinenkin yö.  Tunteet nousivat pintaan, vähän ahdistustakin ja vaikka Eva Perón musikaalissa laulaa Don't Cry for Me Argentiina, täällä lakeuksilla sydämeni vuoti kyyneleitä kun luin Evan kohtalosta ja sen makaabereistakin käänteistä.

En saisi ikään tätä juttua valmiiksi, jos alkaisin viitata lähteisiin, joten minäkin otan tässä taiteellisia vapauksia. Luin varmaan muutaman sata juttua Eva Perónin elämästä, osa niistä oli ristiriitaisiakin ja vahvistamattomia. Mutta aikani luettua muodosti itselleni Eva Perónin tarinan, vaikka se tarina onkin uskomaton, uskon sen olevan tosi. 
Evitan monet kasvot: hurmahenkinen puhuja, köyhien puolustaja, itsevarma poliitikko. kansan hyväntekijä, nuori näyttelijätär

Eva syntyi 7.toukokuuta 1919 rikkaan maanomistajan Juan Duarten rakastajattaren viidentänä lapsena. Duarte kuoli Evan ollessa 6.vuotias ja Duarten oikea perhe ajoi rakastajattaren lapsikatraineen pois isänsä hautajaisista, mikä jätti Evaan ikuiset arvet. Perhe muutti pois pampalta ja eli entistäkin köyhempää elämää. Eva poistui Buenos Airesiin jo 15. vuotiaanapyrkiäkseen haaveilemaansa näyttelijän ammattiin. Sanotaan, että Eva ei kaihtanut keinoja rooleja saadakseen, mutta löytyy myös lähteitä, jotka eivät usko Evan uranousun kulkeneen reittä pitkin. Eva sai pieniä rooleja ja päätyi lopulta radiokuunnelmiin, missä nousi jonkinmoiseen kansansuosioonkin.
Eva ja Juan: monet uskoivat aitoon rakkauteen. Useimmissa pariskunnan kuvissa Juan katsoo hellästi puolisoaan päin.

Eräässä hyväntekeväisyystapahtumassa Eva tapasi eversti Juan Perónin ja he avioituvat 1945, Evan ollessa 26 vuotias ja Perónin 50 vuotias. Evita kampanjoi radiossa myös miehensä uran puolesta ja hänen tunnepitoiset puheensa kansalle tekivät hänestä entistä suositumman. Evan kannattajat, decamisados, paidattomat olivat työläisiä, jotka uskoivat puheisiin sosiaalisesta yhdenvertaisuudesta. Eva ajoi köyhien asiaa ja muistutti aina kansaa, siitä, että oli itsekin lähtöisin samanlaisista köyhistä oloista.


Eva pukeutui mielellään upeisiin muotiluomuksiin ja kalliisiin koruihin, kansakaan ei nähnyt ristiriitaa, vaan päinvastoin palvoi Evitaa

Kaikenkattavaa kaupunkisuunnittelua: Eva-kaupunginosa on muotoiltu profiilin mukaan

Evan puoliso valittiin presidentiksi v. 1946. Eva hoiti käytännössä sosiaali-ja terveysministerin virkaa, ajoi läpi erilaisia uudistuksia ja vaikutti mm. siihen että naiset saivat äänioikeuden ensimmäisenä Latinalaisen Amerikan maana.Eva Peronin säätiö rahoitti tuhansia sairaaloita, orpokoteja ja vanhustenhoitolaitoksia. Työväesto palvoi Evaa, jota kutsuttiin hellittelynimellä Evita ja antoi Evan ansiosta tukensa myös Perónin hallinnolle. Eva perusti myös peronistisen feministipuolueen. 


Eva rakasti pukeutua merkkisuunnittelijoiden asuihin ja käyttää kalliita koruja. Hän oli sitä mieltä, että kansa haluaa nähdä tätä glamouria ja sitä se todella sai. Eva huolehti "kansasta", mutta oli samalla yläluokan ja armeijan vihaama ja pelkäämäkin, liian aktiivinen ja vaikutusvaltainen nainen politiikassa.






Tämä on suosikki kuvani Evasta, niin nuori, niin valtava elämä niin lyhyessä ajassa.

Vuonna 1950 Evalla diagnosoitiin munasarjasyöpä (tai kohtusyöpä, molemmista puhutaan). Eva nousi vielä Perónin presidenttivaalikampanjan varapresidenttiehdokkaaksi, mutta joutui luopumaan ehdokkuutensa terveydentilansa romahdettua alkuvuodesta 1952.



Et varmaan tiennyt, että Evita kuoli heinäkuussa1952 vain 33-vuotiaana. 

Lapsia ei pariskunnalle suotu, sanotaan, että Eva oli kovin lapsirakas



Evita oli muuten ensimmäinen argentiinalainen, joka sai kemoterapiaa. Mitkään hoidot eivät kuitenkaan auttaneet. Kaksi kuukautta ennen kuolemaansa Evalle suoritettiin lobotomia Juan Peronin määräyksestä. Lobotomian ajateltiin vaikuttavan positiivisestui kivunhallintaan, mutta epäillään, että Juan halusi myös hillitä tulisieluisen vaimonsa karismaa ja mielialavaihteluja. Eva kai tilaili vielä sairasvuoteellaan aseita varustaakseen decamisadojen joukkoja. Kerrotaan myös, että lobotomian jälkeen Juan kävi tervehtimässä vaimoaan sairasvuoteen ääressä enää joitakin kertoja. Lobotomian seurauksena muutenkin kuihtunut Eva lopetti syömisen ja painoi kuollessaan vain 36 kiloa.

Sairautensa haurastuttama Evita



Hautajaiset


Kuolemansa jälkeenkin Evitan suosio ja poliittinen vaikutus oli valtava. Juan antoi suorittaa Evalle balsamoinnin ja Evan avoimen arkun äärellä kävi viimeisen tervehdyksensä jättämässä lähes kolme miljoonaa henkeä. Tunnettu balsamoija,Pedro Ara, pumppasi Evan suonet ja sisukset täyteen glyseriiniä, alkoholia ja säilöntäaineita, Evan balsamoinnissa oli epätavallista myös se, että sisäelimet jätettiin paikoilleen. Iho peitettiin ohuella kalvolla ja kaikki Evan nähneet kertoivat kuinka pehmeä hänen ihonsa oli ja kuinka kaunis ja pieni ja hentoinen hän oli (no hänhän painoi vain 36 kg kuollessaan).





Kun Juan Perón syöstiin vallasta 1955, armeijan joukot varastivat myös Eva Peronin ruumiin. Sitä kuljetettiin muutamia vuosia pitkin Buenos Airesia, jonkun pakettiauton taka-osassa, välillä se piilotettiin elokuvateatterin esiripun taakse. Sotilaiden sanottiin vähän tanssittaneenkin Evaa, sen verran ruumis oli ottanut osumaa. Mutta missä tahansa Evitan arkku olikaan, kansa, joka halusi Evan julistettavan pyhimykseksi, aina löysi paikalle ja auton ympärille ilmestyi kukkia ja kynttilöitä. Lopulta Eva siirrettiin armeijan tiedusteluyksikön everstin (vaiko hänen apulaisensa) vintille, lehtipinon taakse, myöhemmin mies ampui raskaana olevan vaimonsa epäselvissä olosuhteissa. Sanottiin syynä olleen Eva Perón...


Nyt ruumiista haluttiin toden teolla eroon. Se lähetettiin Eurooppaan, Bonnin Argentiinan suurlähettilään puutarhaan haudattavaksi. Pian Eva kaivettiin sieltäkin ylös ja lähetettiin Milanoon, jossa hänet haudattiin Maria Maggi nimisenä 1957. 

Evita sai levätä rauhassa lähes 15 vuotta, kunnes Argentiinan sotilasjuntta lupasi lähettää Evan ruumiin Juan Perónille, joka eli maanpaossa Madridissa, mikäli tämä antaisi tukensa Argentiinan hallinnolle. Näin tapahtui. Balsamoitu ruumis kaivettiin ylös 1971 ja kuljettiin autolla Juanin ja hänen uuden vaimonsa Isabellen luo. Ruumis oli todella likainen ja kolhiintunut ja Isabellella meni useita päiviä kun hän hellävaroen puhdisti Evitan ruumiin, Isabelle otti tavaksi myös kammata Evitan hiukset päivittäin. Evita arkkua pidettiin esillä ruokahuoneen pöydällä.



Juan Peron valittiin uudelleen pesidentiksi 1974, mutta hän kuoli sairaskohtaukseen vuotta myöhemmin. Isabellesta tuli presidentti ja hän lennätti Evitan ruumiin takaisin Buenos Airesiin.

Ruumiin restaurointiin kutsuttiin nyt Domingo Tellechea, vähän niin kuin tarjouksena josta ei voinut kieltäytyä, vaikka hän myös lopulta muutti perheineen Argentiinasta turvallisempaan paikkaan, osittain restaurointityönsä takia. Ruumista oli säilytetty pystyasennossa, joten sen jalat olivat huonossa kunnossa ja mm.nenä oli saanut kovan iskun. mutta alkuperäinen balsamointi oli ollut niin perusteellinen, että se ei ollut pettänyt  iskuista ja kolhuista huolimatta.

Restauroinnin jälkeen Evita tuotiin vielä viimeisen kerran näytille avoimessa arkussa yhdessä Juan Perònin kanssa. Eva ja Juan pääsivät samaan mausoleumiin, mutta sinnekin murtauduttiin parin vuoden kuluttua, Juanin arkusta varastettiin mm. sormus ja Isabellan kirje, sekä hänen kätensä katkaistiin (ja kadotettiin) ranteista. Päätettiin, että Evita oli aika saattaa turvallisempaan hautapaikkaan ja niinpä hän tänään lepää Duarten sukuhaudassa.


Tämä tarina on todella tiivistetty lyhyeen, en voi tässä kirjaakaan ruveta kirjoittamaan. Mutta ehkä joku muu innostuu tämän myötä tutkimaan ja lukemaan Evan niin lyhyestä elämästä ja kuolemanjälkeisestä kohtalosta.

Voi Evita! Mikä elämä! Mikä kuolema! Kaksikymmentävuotinen ruumiinvaellus ennen viimeistä lepoa. On osittain aivan käsittämätöntä kuvitella Evan kohtaloa kaikkine käänteineen. Uskomatonta ja äärettömän surullista. 

Siksi kyyneleet sinulle Evita, täältä kaukaa Pohjolasta.

torstai 12. marraskuuta 2020

LANTTU - MUUTAKIN KUIN LAATIKKOA

Meille kaikille niin rakas lanttulaatikko. Vierailet ruokapöydässäni säännöllisesti joulun aikaan. Sitten unohdan sinut, lanttuseni, ja löydyt enää pieneksi kuutioituna joskus keitoistani, tai jos oikein trendaan itseni käyttämään kotimaisia juureksia, suostun päästämään sinut samaan sakkiin  paahtumaan uunipellille paljon seksikkäämpien juuresten, mukulasellerin, palsternakan, bataatin ja juuripersiljan kanssa. Unohdan sinut hävyttömästi kokonaan kun paloittelen naposteltavaksi  tikuiksi raakoja porkkanoita, kyssäkaalta, varsiselleriä, kukkakaalta, paprikaa ja kurkkua.

Sitäpä sopii kysyä, miksi ihmeessä aina onnistun sivuuttamaan  lantun? Sehän on tuttu juures meille jo keski-ajalta. Se säilyy hyvin yli talven, joten se on ollut varsinainen ruokavalion pelastaja ja varsinkin korkean C- vitamiinipitoisuutensa takia oikea Pohjolan appelsiini. Tänä päivänäkin lanttu on edullinen ja hyvin saatavilla, se sitäpaitsi on syötävissä sekä raakana että kypsytettynä ja passaa myös leivontaan soseena, samoin kuin moni muukin juures, mehevöittämään kakkutaikinaa, tai sämpylöitä vaikka. Ja on se kyllä hyvän makuinenkin.

Siksipä nostin marraskuun ruoka-aukeman tähdeksi (Lännen Median lehdet, tänään) vanhan kunnon lantun, ihan vaan katsoakseni, mihin siitä oikeasti on.

Ja siitäpä onkin vaikka mihin. Vaikka mihin.


Lanttu - ja makkarapelti

Peltiruokaa helpompaa ei voi olla. Astioitakaan ei sotkeennu kuin korkeintaan leikkuulauta ja veitsi.

Puhuin vähän höpöjä tuossa ylempänä kun annoin lantulle tuollaisen statistin rooli uunijuureksissa. Itse asiassa lanttu on niin erinomainen, ihanasti karamellisoituva uunijuures, että pylläytin asian toisin päin ja tein aterian pelkästään lanttukuutioista. Siihen kun ostat vielä muutaman paketin raakamakkaroita, niin johan on pelti! Makeaa lanttua tukevat mahtavasti suolainen feta ja makkara ja hapokas sipuli. Aikamoinen makuyhdistelmä vaan neljällä raaka-aineella!


Lanttujansson

Hyvät Janssonin kiusauksen ystävät, tehkääpä kerrankin Janssoni perunan sijaan lantusta. Ette tule pettymään. 


Lanttumuusi ruskistetulla voilla

Toivottavasti olette valmistaneet lantusta myös muusia. Järjettömän hyvää. Ja jos valmistatte sen sekoittamalla mukaan ruskistettua voita, en oikein tiedä mitä sanoisin. Koska sanoin jo, että järjettömän hyvää.


Lanttukukkoset

Olen syönyt kauan sitten häissä ensimmäistä kertaa lanttukukkoa ja se olikin niin hyvää kukkoa, että minusta tuli lanttukukkofani siitä paikasta. Pinet lanttukukkoset ovat nopeampia ja söpömpiä. Valmistan ne aivan härskisti kaupan valmiista ruistaikina-pakasteesta.


Pähkinänrakastajan piirakka

Niin kuin aina, löytyy reseptiaukeamaltani myös jotain makeaa. Pähkinänrakastajan piiras on nimensä veroinen. Siinä on superpaljon pähkinää täytteenä ja saat sumeilematta lyödä sekaisin kaikki pähkinäpussien jämät, joita kaapista löytyy.

Toki en tiedä, pelaako mun logiikka tässä kohtaa: löytyykö pähkinänrakastajalla kaapista pussinpohjia...

keskiviikko 11. marraskuuta 2020

JUUSTOSILAKKAPIHVIT

 

Toivottavasti on  tullut selväksi, että mä olen suuri silakan ystävä. Teen tällä hetkellä osan työstäni alihyödynnettyjen kalojen parissa, joista yksi on silakka. Hämmennyn aina kovasti kun erilaisissa kuluttajatutkimuksissa ilmenee yhdeksi silakan syönnin esteeksi sen maku. Jos nyt puhtaasti puhutaan silakan mausta, niin tuore paistettu silakka on mielestäni vertaansa vailla ja erilaiset marinoidut silakat marinoitujen kalojen aatelia.


Silakkatroolarit lähtivät liikkelle syyskuun puolivälissä ja  tuoretta, hyvänmakuista, kotimaista silakkaa on nyt  hyvin saatavilla. Itse haluan nähdä hiukan vaivaa paistettujen silakkojen teossa ja ostan sitä varten mielelläni kokonaista silakkaa, perkaan ja paistan kotona. Eri vaihtoehtoja kokeiltuani kokonaisena, ruotoineen ja pyrstöineen kärsivällisesti pehmeäksi/rapeaksi paistetut silakat ovat aivan parhaita. Ostan tosi harvoin silakkafileitä, mutta tänä syksynä on tullu testattua niitä useampaan otteeseen. Ihan uteliaisuudesta, koska helppokäyttöisinä niistä saa nopeasti hyvää arkiruokaa. Etsinnässä koko ajan siis vaikka hyvät silakkapihvireseptit.

Juustosilakat uunissa - resepti löytyi Saaran lautasella- blogista. Eihän mulla ollut kotona tilliä, joten maustemaailma vaihtui vähän toiseen, lopulta korvasin paprikankin sumakilla. Sitruunainen sumakki maustaa silakkaa hienosti. Lisäksi mulla oli pakasteessa raastettuna Juustoportin brändipähkinäjuustoa, mikä lienee aivan liian hyvä juusto tälläiseen, mutta antoi superihanan maun. Käytin sitä runsaalla kädellä ja jäähtynyt, pellille tursunut sulanut juusto oli niin ihanaa naposteltavaa.

Summa summarum, nämä silakat valmistuivat  nopeasti ja yksinkertaisesti. Ne olivat lisäksi niin herkullisia, että myös kiukutteleva aviomies äityi niitä kehumaan. Itsekin olen sitä mieltä, että voittivat selkeästi edellisviikolla  silakkafileistä valmistetut pannulla paistetut, ruisleivitetyt silakat (no ei nekään nyt huonoja olleet, mutta kun vertaan niitä aina niihin kokonaisina paistettuihin). Miinus käry ja sehän on pelkkää plussaa. Ihmisellä pitäisi olla ympärivuotinen ulkokeittiö mm. silakan, pekonin ja lättyjen paistoon. Toiset kyllä väittää, että hyvä liesituuletin ajaa saman asian...


Lisää kuvateksti

JUUSTOSILAKKAPIHVIT

600 g silakkafileitä
150 g juustoraastetta, mielellään voimakasta
mausteiksi suolaa ja sumakkia, hiukan musta- tai valkopippuria

Levitä puolet fileistä uunipellille leivinpaperin päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle suolaa, sumakkia ja pippuria, ja lopuksi juustoraaste. 

Lado loput fileistä kansiksi, nahkapuoli ylöspäin ja ripottele pinnalle vielä kauniin väristä sumakkijauhoa.

Silakat paistuvat n. 15-20 min 200 asteessa.  
Laita siis muusiperunat kiehumaan jo ennen silakoiden valmistelua!






sunnuntai 8. marraskuuta 2020

RAKASTAN SUA, ISKÄ!

 Oravan kylän raitilla, kovassa pakkasessa aika tarkkaan 50 vuotta sitten, joulupukkia tapaamaan menossa.

Aina puhutaan siitä, kuinka vanhemmat voivat olla ylpeitä lapsistaan. Mutta asian toinen puoli, se, että lapset ovat ylpeitä vanhemmistaan, on asia, josta haluan jutella. Ja tänään Isänpäivänä on tietysti paikallaan puhua isästä. Olen erityisen ylpeä, onnellinen ja kiitollinen, että minulla on juuri tämä iskä, Raimo Jussi Hermanni Rintala.

Isäni täyttää tällä viikolla myös 75 vuotta. Presidentti Sauli Niinistö myönsi isälleni viime joulukuussa Lääkintöneuvoksen arvonimen. Juhlat piti pitää juuri kun korona iski ja ne siirrettiin  lopulta tähän syksyyn. Tilaisuudessa oli paikan päällä pieni määrä naamioituneita henkilöitä, mutta netin välityksellä siihen pääsi osallistumaan isompi joukko. Olin mukana paikan päällä ja kuuntelin puheita isästäni ja lopulta isäni kiitospuhetta ja minulle jäi mieleen yksi asia mitä isäni sanoi, jotenkin näin: Kaikki työhön käytetty aika on ollut tietysti poissa lapsilta ja perheeltä. Siinä kohdassa ajattelin, että kyllä mun on kerrottava sinulle iskä, vielä kun tässä kaikki ollaan (järjissämmekin), että ei se niin mennyt!


On jotenkin hienoa katsella isäni lapsuuden kuvaa ja piirteiden periytumistä. Näen siinä meistä lapsista erityisesti itseni ja lapsenlapsista oman Urhopoikani ja PikkuveliNuutin Einopojan.

Mulla on sellainen olettamus, että isäni on aina rakastanut työtään ja ollut siitä innostunut. Työ on vaihdellut ihan terveyskeskuslääkäristä, ulkomaan komennuksiin, on toiminut lääninlääkärinä, Stakesin erityisneuvonantajana, Kuntayhtymän johtavana lääkärinä ja aktiivisena osallisena  monissa terveydenhuollon kehittämisprojekteissa, myös kotimaata kauempana. Kun kuuntelin neuvosjuhlassa puheita, oli osa minullekin uutta. 

Olen elänyt aika erikoisen lapsuuden siinä mielessä, että olen asunut täysi-ikäisyyteen mennessä yli puolet ajasta erossa vanhemmistani ja muusta perheestä ja myöhemminkin vanhempani ovat asuneet vuosia ulkomailla. Nykyään asumme n. kilometrin matkan päässä toisistamme, enkä osaa kuvitella parempaa tukea elämääni, kun sitä tarvitsen. Joskus pohdin sitä, että kuinka on mahdollista, että minulla on vanhempiini niin läheiset ja hyvät välit ottaen huomioon nuo välimatkan vuodet.


Mutta en siis ole koskaan kokenut, että isäni olisi ollut aina töissä, koska kaiken muun liikenevän ajan hän on aina jakanut perheensä kanssa. Lapset on otettu aina kaikkialle mukaan (nooh, paitsi minut...), niin juhliin kuin matkoillekin.

Jos äitiäni kuvailisin adjektiiveilla villi ja kirpiä, niin isäni on aina ollut se lempeä ja tukeva (henkisesti myös). Näen itsessäni paljon isäni piirteitä; hyväntahtoisuus, posititiivisuus, rauhallisuus, uteliaisuus, isä on aina tullut toimeen kaikkien kanssa, vaikka toki olen tainnut periä äitini puolelta myös napakan, vähän tummanpuoleisenkin  huumorin.


Oli kiva kuunnella erityisesti isän läheisen, opiskeluajoilta lähtöisin olevan ystävän Korpelan Remin puhetta. Sitäkin olen miettinyt, että miten en muista kaikkia koulukavereitteni nimiä enää ylä-asteelta. mutta iskän opiskelukaverien nimet ja ne tyypit ovat edelleen hyvin mielessä. Isäni opiskeli siis Zurichissä Sveitsissä, oli siellä jo syntymäni aikoihin. Remi kertoi hauskasti kuinka valitut stipendiaatit oli kutsuttu, oliko se nyt lääkintöhallitukseen "kutsuntatilaisuuteen" ja vannoi, että siellä oli yksi ainoa tyyppi joka erottui porukasta ja jäi mieleen kaikille komeana hävittäjälentäjän univormussaan. Mun iskä.

Välillä ruokapöytä toimi toimenpidepaareina. Tässä ollaan Keniassa ja iskä tikkaa naapurin pojan takaraivoa.
Isäni ei ole todellakaan ollut niitä lääkäreitä, joiden katsekontakti on katossa vaan hän on aina kohdannut potilaan inhimillisellä tasolla. Nuorena lääkärinä iskä kaahotti Kauhavan terveyskeskuksen käytävillä nahkavartiset lapikkaat lääkärintakin jatkeena, ja työmatkat sujuivat aina polkupyörällä. Isäni sai nimittäin hankittua suomalaisen ajoluvan vasta -80 luvun lopussa, siihen asti äiti oli aina kuskina, jopa hirvimetsään.

Isäni työn myötä olen saanut asua Sveitsissä ja Saudi-Arabiassa ja tustustua Keniaan ja Bangladeshiin. Nyt omien lasten myötä lähellä asuva pappa on ollut loistava omalääkäri totemaan vaikka lasten korvatulehdukset, ei ole tarvinnut jonottaa terveyskeskuksissa. 


Isäni rakkaita harrastuksia on metsästys, laskettelu, matkustus ja erilaiset kulttuuritapahtumat. Ei sellaista matkaa, ettei meitä olisi kiikutettu museoihin ja esim. Kaustisen kansanmusiikkijuhlat olivat lapsuudessa jokakesäinen tapahtuma. Kun Nikoveljeni syntyi - 70, isäni teki päätöksen alkoholinkäytöstä, ettei koskisi edes rommirusinajäätelöön. Päätös piti varmasti parikymmentä vuotta, nykyään meillä kyllä korkataan viinipullo hyvän ruuan kanssa. Isäni on melko hyväntuulinen hiprakassa (mutta on siis todella harvoin), ajattelen, että hän käyttäytyy jotenkin edelleen kuin humaltuisi ensimmäistä kertaa.

Meitä yhdistää isän kanssa myös rakkaus ruokaan ja olenkin sanonut Iskälle, että hän voisi perustaa oman blogin: Vaimoni keittiössä. Kaikki merkitykset sisällytettynä.

Isä on aina kannustanut minua niin opiskeluissa kuin harrastuksissa. Opiskelu tarvitaan eniten perslihaksia, on yksi isäni mulle antaneista elämänopeista. Koen myös, että hän on aina ollut hienosti tasa-arvon kannattaja ja myös kannustanut äitiäni opiskeluissa ja työuralla eteenpäin, enkä koskaan ole nähnyt isässäni merkkejä vaikkapa mustasukkaisuudesta. Toki  sohvalla makoilu kuuluu myös iskän rakkaisiin harrastuksiin ja äidiltäni hoituvat myös kaikki "miesten työt". 

Isäni lainasi mulle järkkäriään tallille jo kun olin vähän yli 10 vuotta. 15 vuotiaana sain oman Pentaxini ja aika monta kameraa on isäni ostanut mulle senkin jälkeen. Isä on aina ollut perheen kuvaaja ja meillä on kaikilla lapsilla suuri määrä valokuvia lapsuudesta. Sekin on aika ihanaa ja spesiaalia. Mulla itsellä taitaa olla vain  ruokakuvia, joskus tuntuu. Tästäkin muuten muistuu mieleen isän aina toistama ohje, joka koski niin valokuvan rajausta kuin piirtämistä tai tekstiä paperilla. Jätä tilaa reunoille!

Isä on ollut mahtava tuki ja aktiivinen sponsori mun omien lasten pikaluisteluharrastuksessa ja koulunkäynnissä. Pappa tai iskä ei ole koskaan pakottanut mihinkään, mutta näyttänyt aina kuinka ylpeä on omistaan.


Kuvaaja on harvoin kuvissa itse, niinhän se on.

Tämä juttu ei ehkä loppuisi koskaan, mutta lopetettavahan tämä on joskus. Kun äitini ja isäni viiskymppisjuhlissa leikittiin tuttu juttua, yleisökysymys kuului: Kuka lapsistanne on aiheuttanut teille eniten huolta ja murhetta? Saatatte arvata mikä oli molempien vastaus ja siitä olen joskus surullinen, että en ole osannut ottaa yhtään opikseni.


Kohta tullaan mummolaan isänpäivä-aterialle ja Mumman tekemälle lakkakakulle.

Olet mulle kovin rakas ja tärkeä, isä. Nyt ja aina.Osaisinpa olla samoin omille lapsilleni.

Alla  kiinnostuneille linkit isäni neuvosjuhlaan ja muutamien vuosien takaiseen radio-ohjelmaan.