About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

PELLILLINEN SUKLAAPIIRAKKAA




Voikos tämän helpommalla enää päästä? No ei voi! Tämä suklaapiirakka tai suklaapalat tai suklaaruudut, mikä niiden kutsumanimi nyt ikinä onkaan, on käsittämättömän helppotekoinen  ja mielettömän mehevä. Se näyttää hyvältä, maistuu hyvältä ja on tekotavaltaan yksinkertainen, helppo ja nopea, eli pitää sisällään kaikki mun ruuanlaiton ykkösadjektiivit.

Ihan tuttu juttu on, että mokkapalat maistuvat kaikenikäisille. Ne ovat menekkitavaraa niin juhlissa kuin myyjäisissä. Mokkapaloja olen syönyt monenlaisia, aivan mielettömän herkullisia ja sitten sellaisia ei niin priimojakin, jotka nekin kyllä yleensä ylittävät aina herkkutarjottavan kynnyksen. Olen itse vähän kriittinen aina omien leipomuksieni suhteen, enkä ollenkaan mene väittämään, että mokkapalat olisivat bravuurini (toisinaan arkipäiväisimmät reseptit osoittautuvat haasteellisimmiksi, itse kompastun mokkapalojen lisäksi usein perunamuusiin tai ressun/kropsuun). Saan mokkapaloistani helposti a)kuivia b)tosi lättyjä.



Olen nyt tässä kuukauden sisällä ollut talkoilemassa kaksi kertaa ratsastusseurani, Etelä-Pohjanmaan urheiluratsastajien kisoissa, ensimmäiset olivat alueen koulukisat ja viime sunnuntaina oli sitten esteratsastuksen alue-hallimestaruudet. Silloin kun pääsen mukaan kisatalkoisiin (nämä kisat ovat nykyään useimmiten harmillisesti päällekkäin pikaluistelukisojen kanssa), osakseni lankeaa Kiikun paarin, eli kuuluisan kisakanttiinimme organisointi. Paari toimii niin, että myymme kahvia, suolaista ja makeaa, sämpylöitä ja reissareita ja keittoa,  ulkona grillaamme ainoita oikeita  Itikan Atrian käristeitä ja yritämme pitää myös talkooväen hengissä pitkän kisapäivän aikana. Seuran jäsenet leipovat kanttiiniin myytäviä, ja näistä herkuista Kiikun paari on erityisesti tunnettu.



Ahkera talkoolainen, heppaäiti ja ystäväni Suski leipoi molempiin kisoihin pellillisen suklaapiirakkaa, oikein mehevää, joka meni kuin kuumille kiville. Viime kisoissakin pari asiakasta kävi erikseen kertomassa, että olivat kyllä elämänsä parhaat mokkapalat, niin pakkohan se oli uskoa. Käytännössä nämä eivät kyllä ole mokkapalat ollenkaan, kahvia ei käytetä kuorrutuksessa ja tekotapa on mokkapalojakin yksinkertaisempi.  Suski on saanut reseptin aikoinaan ystävältään Annikalta ja tämä lieneekin olevan  just sellainen suosittu leipojalta toiselle kiertävä ketjuresepti. Mutta koska uusi minulle, niin ehkä myös sinulle!



Suklaaruudut
iso pellillinen

I
200 g voita
2,5 dl vettä 
1/2  tl suolaa
4 rkl tummaa kaakaojauhetta

II
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
1,5 tl soodaa

III
2 kananmunaa 
1 dl piimää tai luonnonjugurttia

kuorrute
100 g voita
1 rkl  tummaa kaakaota
4 dl tomusokeria
2 rkl maitoa

Sulata kaikki I osion ainekset kattilassa ja anna jäähtyä.

Sekoita II osion aineet toisiinsa kulhossa ja kaada mukaan  jäähtynyt kaakao-voiseos. Sekoita.

Lisää kananmunat ja jugurtti/piimä. Sekoita tasaiseksi. Kaada tainina leivinpaperin päälle uunipellille ja paista  200 asteessa n. 20 min.

Valmista kuorrute sulattamalla voi, lisää kaakaojauhe ja maito sekä tomusokeri. Sekoita sileäksi ja kaada hetken hengähtäneen piirakan päälle.

Päälle vielä strösselit, jos siltä tuntuu!



Sain leipojakaveriksi leipojista ihanimman, eli Maitotytön joka aamulla kysyi voitaisko me leipoa jotakin tänään ja mulla oli heti tämä resepti takataskussa. 

Tämä liittyy nyt kyllä tuoreeseen huono äiti traumaan: Viime viikolla syötiin iltapalaksi tekemääni pizzaa, minä, lapset ja siskoni ja juteltiin siskon kanssa riittämättömyyden tunteesta. Siskoni ihmetteli, että kuinka hän pystyisi ylipäätään suoriutua opettajan työstään, jos hänellä olisi perhe ja lapsia. Minä lohdutin, että sitä vaan selviytyy, ja lisäsin, että ikävintä on kun kaiken mahdollisen "ikävän" syyksi tulee ulkopuolelta paineet, että koska et ole ollut tarpeeksi läsnä lapsillesi.

Onneksi pystyin tähän vetäisemään sitten kuitenkin väittämän väärin todistamiseksi valttikortikseni luulemani  suoran kysymyksen päydän ääressä istuville lapsilleni: 
- Eikös äiti oo ollut tarpeeksi teidän kanssanne?

Yhtäaikainen - EI! vastaus molempien suusta oli kyllä vähä kuin sangollinen jäistä vettä niskaan ja aloin tietysti heti selittäämään, että miten niin...

Urhoriparinkäynyt15v alkoi muistella esimerkkinä jotakin reilusti yli kymmenen vuoden takaista tapahtumaa, kun samanikäinen naapurin Minttu-oli meillä yökylässä vanhempiensa yhtäaikaisen yötyövuoron takia ja alkoi itkeä illalla ikävän tullessa, jolloin minä otin Mintun syliin ja lohdutin. Urho olisi myös halunnut syliini, mutta olin kuulemma vaan lohduttanut Minttua, vaikka olin opettanut Urholle, että äidin syliin saa AINA tulla. 

Maitotytöltä kysyin vielä erikseen, että mitä sä olisit halunnut äidin kans tehdä enemmän (tuskallisen tietoisena siitä, että en koskaan ommellut hänen kanssaan niitä barbien vaatteita), niin Maitotytön vastaus kuului
- No, vaikka leipoa!

Siis kaikista maailman asioista: leipoa! 

Olen traumatisoitunut. 


Maitotytön kanssa leipoessa tuli ilta ja pimeä, paloista tuli tosi muhevia, vaikka reunat vähän paloivat. Ilta ja pimeä mainitaan siksi, että kuvaaminen jäi. Koristelut olivat myös vertaansa vailla kun Maitotyttö pääsi vapaavalintaisesti strösselivarastoihini ja naapurin Linnean kanssa koristelemaan. Kuului vaan  - hups! ja 
- oho ! kun purkista aina humahti kunnon kasa, jota sitten yritettiin sormilla levitellä. Että onneksi ilta ja pimeä.



Tein vielä itselleni harvinaisen uusinnan seuraavana päivänä, koska halusin kokeilla pienempää sokerimäärää. Laitoin taikinaan 3 dl sokeria 4 sijaan. Tulos? Piirakka edelleen aivan yhtä makea, mutta ihan kuin himpun verran likilaskuisempi, edelleen kyllä mehevä ja kuohkea.

Ja sitten jäin kaipaamaan sitä kuorrutteen pientä kahvinvivahdusta. Alkuperäinen kuorrutus on tosi maitosuklaamainen mutta lisäsin 1/2 lusikallista pikakahvijauhetta mukaan. Toki maitoruokalusikalliset voi varmaan korvata kylmällä kahvillakin.

Lopputulos: Teen mokkapalojen pohjan tästä lähin aina tällä ohjeella ja 4 desillä sokeria. Kuorrutteeseen hipaus mokkaa.

Minusta tulee vielä paras mokkapala/suklaapiirakka äiti ikinä!



perjantai 6. maaliskuuta 2020

JJAPAGURI ELOKUVASTA PARASITE



Kävin hiihtoloman alun kunniaksi katsomassa parhaan elokuvan (ja parhaan ohjauksen, parhaan käsikirjoituksen sekä parhaan kansainvälisen filmin) Oscarin voittaneen korealaisen Parasiten. Ja mikä muukaan siellä iski kuin ruuanhimo. Eräässä elokuvan  piinaavimmista kohdista taloudenhoitaja saa 7 minuuttia aikaa valmistaa jjapaguria ennen perheen saapumista. Jos ette ole kuulleet koskaa jjapagurista aikaisemmin, ei hätää, ei ollut nimittäin taloudenhoitajakaan. Jjapaguri on sekoitus kahdesta eri instant nuudelista, joiden kanssa elokuvassa tarjottiin erittäin arvokasta korealaista Hanwoo härän sisäfilettä, joka vielä tarjoiltiin supervauraan perheen kodissa joltakin huippukalliilta designlautaselta. Koko ruokalaji peilaa yhtä filmin keskeistä teemaa, köyhyyttä ja rikkautta, halpisnuudelihybridi yhdistetään kalleimpaan saatavissa olevaan lihaan. Tiettävästi myös elokuvan ohjaajan Bong Hoon-jo´n  lempiruoka on jjapaguri.


Vähän nuudeleista

Jjapaguri  (lausutaan tsapaguri)on hyvin simppeli ja nopea ruoka valmistaa, puhutaan ehkä viidesta tai seitsemästä minuutista. Jjapaguri (joskus myös chapaguri), joka englanninkielisessä tekstityksessä on käännetty ram-don'iksi (ramen + udon ja luojan kiitos suomen tekstittäjät ovat pysyneet alkuperäisessä nimessä vaikka jättivätkin pois ohjeistuksen käyttää juuri Hanwoo härkää...onneksi puhun sujuvaa koreaa...), on siis yhdistelmä kahdesta halvasta instant nuudelipaketista. Tämä sekoitus  ei ole mikään perinneruoka (siksi taloudenhoitajakin ihmetteli, että mikä helvetin jjapaguri), vaan nuudelifirman keksintö joskus v. 2013, joka on sen jälkeen levinnyt suureen suosioon. Ja nyt siis valloittaa elokuvan myötä koko maailmaa, ja lujaa. Ainakin minä sain heti jjapaguri virustartunnan!

Chapagetti on ns. kuiva nuudeli, eli sitä ei tarjoilla liemessä, se maustetaan mustapapukastikkeella (tai jauheella siis) ja tämän instant nuudeli on tehty siis mallaamaan jjangmyeon'ia joka taas on hyvin perinteinen mustapapunuudeliruoka Koreassa, oikein sellainen lasten lohturuoka, meidän makaroonilaatikon korealainen vastike. Ruuassa on pikkuisen happamuutta ja pikkuisen makeutta, mikä selittänee nuudeleiden suosion (kun tehdään perinteistä jajangmyeon'ia, ruokaan lisätään aina pikkuisen sokeria taittamaan mustapaputahnan karvautta). Chapagetti on muuten Korean toiseksi myydyin nuudeli.

Neoguri taas on keittonuudeli. Tulinen ja täynnä merellisiä makuja sekä myös niin muodikasta kombua. Ensi kuulemalta yhdistelmä chapagetin kanssa saattaa kuulostaa oudolta, mutta hitto vie se on koukuttavaa, sanon minä ja muutama miljoona korealaista.




Enemmän elokuvasta

En ole mikään elokuvakriitikko, enkä pahemmin mikään elokuvien suurkuluttajakaan nykyään, kun ei vain ehdi, enkä koskaan ole ollut sitä mieltä, että Titanic on paras elokuva ikinä.

Parasite oli kuitenkin aika raikas tuulahdus, vaikka monikerroksisen elokuvan kuorista saattoikin ensinäkemältä jäädä joku avaamatta.
Olisin ottanut Urho15v. mukaan (K-16) mutta hän ei halunnut lähteä katsomaan jotain japania puhuvaa elokuvaa. Sääli, sillä olisi varmasti tykännyt.

Elokuvan genre on jotenkin hämmästyttävä sekoitus komediaa, draamaa, thrilleriä ja lopulta ihan silkkaa, melkein oksettavaa kauhua. Tavallaan juoni ja tapahtumaympäristö oli todella simppeli, kaikki tapahtui kahden perheen, köyhän ja rikkaan  ja heidän kotiensa välillä, välillä henkilöt tuntuivat stereotypioilta ja sitten seuraavassa hetkessä hahmosta paljastui jotenkin aivan arvaamatonta.

Suomessa ollaan totuttu teksteihin (luojan kiitos elokuvia ei täälä lastenversioita lukuunottamatta dupata), joten koreankielinen dialogi ei tuntunut ollenkaan haastavalta. Itse asiassa sitä kuunnellessa jotenkin herkistyi imemään erilailla koko elokuvan tunnelman ja kaiken sen vieraan kulttuuriympäristön, kuin jos tämä sama olisi esitetty englanniksi. Natasiskoni ja minä saimme (kielitieteitä opiskelleina) myös ihan omat kicksit poimimalla korean kielestä englanninkielisiä  lainasanoja. Toki henkilöt käyttivät myös enkkufraaseja välillä ja antoivat toisilleen esim. angloamerikkalaiset nimet, eli tavallaan ameriikka oli todella pop. Ei kuitenkaan niin paljon, etteikö samasta aiheesta olisi saanut myös elokuvan parhaimmat naurut, tai ainakin (ja myös ainoastaan) meidän penkkirivi (sisko, veli + vaimo) röhähti ääneen nauramaan eräässä kohdassa. Arvaako kukaan elokuvan katsoneista mikä kohtaus on kyseessä?

Ja nyt se resepti

Olin vähän kuin tulisilla hiilillä, että mistä saan oikeat aineet, eli nämä tietyt nuudelit. Katselin tamperelaisen huippuhyvän East Asian Marketin verkkokauppaa, jossa nuudelit näyttivät ei oota varastossa. Soitin perään ja eivät ainakaan olleet tilaamassa lisää lähiaikoina. Kannustin kovasti tekemään tilauksen, kerroin, että kohta KAIKKI haluaa tehdä tätä, mutta en sitten tiedä olinko tarpeeksi vakuuttava. Sitten soitin helsinkiläiseen Vii-Voaniin, jonka valikoimista olen kuullut myös pelkkää hyvää. Heillähän löytyi molempia, mutta ei löytynytkään toimitusmahdollisuutta, vaikka yritin kanssa vonkua, että nyt on ihan ainutlaatuinen tapaus kyseessä (ja ettekö tiedä kuka minä olen). Mutta onneksi on ystävät: Virpi, kultainen Virpi, kävi mulle ostosreissulle ja laittoi nuudelit postiin: Kiitos!



Jjapaguri 쇠고기짜파구리
2:lle
1 pkt Chapagetti pikanuudeleita
1 pkt Neoguri pikanuudeleita
100 - 200 g kuutioitua hyvälaatuista häränlihaa, sisäfilee tai entrecote 
suolaa ja pippuria
hiukan öljyä ja voita paistoon
halutessasi pari kevätsipulin vartta (oma lisäys)

Kiehauta n. litra vettä kattilassa. Avaa nuudelipussit ja nosta nuudelit veteen ja avaa sitten molempien pakettien vihanneshiutalepussit ja laita nuudeleiden perään. Sekoittele nuudeleita pihdeillä tai puikoilla ja anna kypsyä n. 3 min.


Siivilöi nuudelit ja säästä samalla 2 dl nuudelien keitinvettä. Pistä nuudelit takaisin kattilaan (tai wokkiin) veden kanssa (ensin 1 dl, lisää tarvittaessa) ja sekoita  niihin chapagettin tumma papukastikejauhe, sekä neoguri-paketin tulinen  maustepussi. Käytä sitä vain korkeintaan 2/3 , se on oikeasti tulista. Sekoita kaikki hyvin yhteen ja lisää lopuksi neoguri-paketin öljypussi

Vasemmalta: Chapagetti vihanneshiutaleet, ylhäällä pieni öljypussi, sitten mustapapukastikejauhe , neoguri tulinen merenelävä-mausteseos ja vihanneshiutalepussi
Nyt sulla on valmiit Jjapaguri- nuudelit ja voit hyvin syödä ne näin, ilman lihaa. Hittiruuan lihallinen versio on kuitenkin se hitti.


Eli nyt sitten samanaikaisesti kun olet valmistanut nuudelit, olet  toivon mukaan paistanut öljyssä ja voissa kuutioidut ja suolalla ja pippurilla maustetut lihat haluamaasi kypsyyteen.

Käytin anttia eli entrecoteeta
Laitoin lihan ohjeeseen vähän epämääräisesti 100-200g. Korealainen tekee koko annoksen 100 g mutta suomalainen helposti haluaa sen 100g per nuppi.


Eli sitten vaan nostelet nuudelit lautaselle ja pinnalla lihat ja halutessasi vähän kevätsipulia.

Ja kyllähän tämä oli hyvää, pikkutulisen koukuttavaa ja suoraviivaista ja jotenkin niin TUORETTA vaikka pikanuudeleista tehtiinkin.

Suosittelen. Sekä elokuvaa että nuudeleita (nuudelit maksaa sen euro jotain per pussi, kotimainen sisukka pikkasen enemmän).



keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

PAAHDETTU JUUSTO - KIMCHILEIPÄ


Jos joku voi olla yksinkertaista ja yksinkertaisesti hyvää, niin se on kyllä tämä juustoleipä. Kimchistä tulee sopiva pieni polte ja kyllähän te tiedätte mitä juusto tekee. Jos tämä leipä hyppäsi just mun juustoleipien ykköseksi niin huomaan, että taiston kakkonen, entinen suosikkini oli lähes yhtä karusti pelkkää kasvista. Tomaatti, sipuli ja juusto, siinä jää kinkut toiseksi, niin lihansyöjä kuin oonkin. 

Tämä resepti jäi heti kummittelemaan mieleeni kun näin sen viime vuoden lopussa Jamie Oliverin  VEGE.-kirjassa.

Ja mikä parasta: Jamie is back! Ja vähäkö mä oon iloinen!

Ihan alastoman kokin alkuajoista oon tykännyt Jamiesta ja hänen mutkattomasta kokkaustyylistään (oi jos joskus vielä saisin uuden keittiön haluaisin puutason jota käyttäisin sellaisenaan leikkuulautana, ihan kuin Jamiekin...).

Mutta viime vuosina olen vähän vieraantunut, Jamien tervelliset ruuat ja erilaiset vartin kokkailut ja mitä niitä nyt on ollutkaan, ei enää sytyttäneet samanlaista ruuanlaitonhimoa kuin alkuaikojen opukset. Siksi ihan järkytyin onnesta kun aloin selata tätä uutta VEGE kirjaa, joka on siis Jamien kasvisruokakirja.



Se on tutun laadukasta tekoa ja reseptit puhuttelivat ainakin minua niin, että halusin heti kokeilla kaikkea. Siellä on ainoastaan yksi resepti, joka meni mappiin tuota ei tarvitse tehdä! Rakastan lukea keittokirjoja, mutta harvassa on ne kirjat nykyään, jotka houkuttelevat minut kokkaamaan. Yritin analysoida kirjan vetovoimaa ja syy on ehkä siinä, että se on tavallaan tehty lihansyöjille, joka Jamie itsekin on. Ja toinen, mutä itse arvostan suuresti on, että ruoka valmistetaan aidoista alkuperäisistä raaka-aineista, ei prosessoiduista lihankaltaisista valmisteista. Että mä kyllä annan nyt vahvan suosituksen tälle kirjalle.



Ja toinen vahva suositus lähtee tälle paahdetulle juusto- kimchileivälle. Tehkää heti kohta. Noita pieniä kimchi säilyketölkkejä saa kyllä lähes kaikista isoimmista marketeista jo. Ohjeessa huudeltiin cheddarin perään, mulla oli kaapissa vain punaleimaemmentaaliraastetta, joten sitä käytin, mutta ah, joku cheddarin ja venyvän mozzarellan yhdistelmä olisi kyllä ollut parempi. Mulla oli vielä ihan jättikoista paahtoleipää Hollannista, joka oli kyllä vähän littaantunut matkalaukussa.

Joo, tiedetään,kaikki ei oo ehkä OK, jos ihminen rehaa paahtoleipää Hollannista...


Paahdettu juusto-kimchileipä
resepti Jamien VEGE-kirjasta

2 pehmeää leipäviipaletta
40 g kypsytettyä cheddaria (tai jotain muuta voimakasta ja hyvin sulavaa)
40 g kimchiä

Laita toisen leipäviipaleen pinnalle 1/3 juusto,  levitä sen päälle kimchi ja taas 1/3 juustosta (leivän koosta riippuen saatat kyllä tarvita enemmän sekä juustoa, että kimchiä). Paina toinen leipä kanneksi.

Paista keskilämmöllä pinnoitetulla tarttumattomalla pannulla pari minuuttia molemmin puolin tai kunnes kullanruskea.

Nosta leipä sivuun.

Laita pannulle loppu juustoraaste ja sen päälle paahdettu leipä.
Paista puoli minuuttia ja nosta leipä lastalla tai pihdeillä (rohkeasti! sanoo Jamie) niin , että juusto roikkuu leivän reunoilta alaspäin ja kovettuu n. 20 sekunnissa. 

Käännä leipä sitten ylösalaisin leikkuulaudalle ja leivässä on hauska kruunu ympärillä. Paloittele kolmioiksi tai tikuiksi. 

Superihanaa kaljan kanssa, mutta oli kyllä maidonkin!


Mä en nyt varsinaisesti onnistunut tuossa kruunujutussa, syytän vääränlaista juustoa enemmän kuin itseäni (tietenkin).

Meimitherottweiler kehitteli myös akuutin juusto-kimchileipäriippuvuuden, sillä toinen puolisko oli kadonnut keittiön pöydältä.


Mutta vielä Jamien viisaita sanoja mukaellen: Kasvisten syönnin lisääminen kannattaa koska 1. oma terveys 2. oma lompakko 3. maapallon tila.

Erityiskiitos vielä kääntäjä Jade Haapasalolle. On ihana lukea tekstiä, jossa  Jamien puhetyyliin maneerit on käännetty niin, ettei päässä koko ajan samalla surraa sujuvampi englanninkielinen versio. Jos tiedätte mistä puhun.

Gorgeous, absolutely gorgeous!

Kirja on arvostelukappale kustantajalta Read.me

torstai 20. helmikuuta 2020

LASKIAISPULLAA MONELLA LAILLA


Laskiaispullakausi on jotenkin armelias: vaikka laskiaissunnuntai on vasta viikonloppuna ja laskiaistiistai sen jälkeen sopivasti meidän hiihtolomalla, ei tunnu mitenkään epäsopivalta, että laskiaispullalla herkuttelun aloittaa jo tammikuussa. Venyttää vielä laskiaisen yli vaikka pääsiäiseen asti. Kahvilassa  valitsee testiin sen mehevimmän näköisen ja kotona leipoo pyöreitä pullia satsin pakkaseen, mistä niitä sitten hiljakseen täyttelee.

Jaa niin millä täyttelee? Sain enemmän kuin haastavan  toimeksiannon kirjoitta näistä sydäntalven klassikoista reseptiaukeamallisen tämän päivänsanomalehtiin, joihin Lännen Media tuottaa sisältöä.Näet luettelon lehdistä tästä linkistä.

Olen itte aika perinteisen ystävä näissä laskiaispulla-asioissa, valintani on mantelimassa, mutta kyllä hyvä hillokin maistuu. Silti olen  aika tyytyväinen näihin pikkutwisteihin, joita esittelen.


En ole myöskään kummoinen Tiramisu -tuunaaja, koska, no, originaali vain on parasta. Siirsin tiramisun makumaailmaa himppusen kuitenkin laskiaispullan sisään ja arvaa nappasko? Mantelimassan seuraksi kunnon kahvinen kreemi ja sopivasti mantelilikööriä. 

Tähän tikkataulu-emoji, etten paremmin sanoisi!




Enkä pysty vastustamaan mitään minikokoista! Latasin minimuffinsitelineen täyteen muutaman suupalan kokoisia laskiaisherkkuja. Tässä on kyllä laskiaispullaperinteen paras sovellus. Vielä kun käyttää kolmea eri täytettä, mantelimassaa, hilloa ja viime vuosien hittitäytettä nutellaa, pääsee kokeilemaan kaikkia makuja, tai vaikka pelamaan laskiaispullarulettia. 

Ja ihan teknisesti ottaen, nämä ovat kyllä hitsin paljon helpompia syödä. Täyte ei koskaan yllä nenään asti!



Entä mitä sanot raikkaan rahkaisesta puolukka-kinuskitäytteestä?
No niinpä, samaa sanoin minäkin!


Ruotsalaiset innovoivat  muutama vuosi takaperin varsinaisen Heja Sverige-hybridin. Menivät ja yhdistivät prinsessakakun ja laskiaispullan.



Ruotsalaiset jättivät tuotekehityksen vähän kesken, koska heidän kaikki kyseiset versiot toistavat prinsessakakun koristeluteemaa eli pulla on kääriytynyt omenanvihreään marsipaaniin ja laella löytyy pinkki nuppuruusu, tai villeimmissä versioissa vadelma.

Leivotaan FB-ryhmässä törmäsin käsittämättömän kauniiseen toteutukseen tällä teemalla,  oransseihin kettuihin, joiden kaulaa reunusti valkoinen kermakaulus. Ne olivat supersöpöjä (valitettavasti en löydä enää linkkiä) ja aloin miettiä mitä muuta söpistelyä aiheesta saisi aikaan.

Frozen II sai heräteltyä lumihiutaleteeman, jonka varsin yksinkertainen toteutus on myös aika herttainen.




 Ja koska ei makeaa mahan täydeltä, ujutin aukeaman alaosaan  aivan mainion suolaisen piirakan, josta kannoin paloja työlounaaksi useampana päivänä. Kyseessä on muhevan mehevä kasvipiirakka, jonka täyte pursuaa kukkakaalia ja aurajuustoa (ihana yhdistelmä) ja pohja leivotaan raastetusta perunasta ja sipulista. Ja sehän tarkoittaa, ladies and gentleman, että piirakka on myös gluteeniton.



Jotta hyviä laskiaispullahetkiä kaikille ja maistuvia piirakoita!
Vähän mustalta näyttää tämä alapuoli Suomea, noin niin kuin laskiaismäkeä ajatellen. Onneksi lapaset voi vetää käsiinsä , oli lunta tai ei ja tehdä vaikka metsäretken lähilaavulle makkaran, kuuman kaakaon ja rasiallisen niitä ihania laskiaisminipullia kanssa.

Minä ajattelin nauttia viikonlopusta iloisessa ulkoilmatapahtumassa, 4 maan Ikäkausimaaottelussa, Country Match'issä täälä Seinäjoella.
Saimme sen pika-aikataululla järjestettäväksi, koska järjestysvuorossa olevat Falunilaiset eivät saaneet jääolosuhteita mallilleen.

Lajina tietenkin pikaluistelu!

Mikäs sen mukavampaa!







perjantai 14. helmikuuta 2020

SYDÄMEN SURUJEN KAKKU



Sydämen surujen kakku, sydänsurujen kakku, särkyneen sydämen kakku. Näillä kaikilla nimityksillä löytyy ihanasti suklainen ja mehevä kahvikakkuresepti, joka on tainnut periytyä äidiltä tyttärelle jo useammassa perheessä. Minulle se oli aivan uusi ja päädyin leipomaan sitä kun päivittelin tuolla FB:n leivotaan ryhmässä mitä leipoisin kun käsissäni oli kolmisen kiloa rahkaa, jonka päiväys meni juuri. KakkuKatri ehdotti tätä kakkua ja koska se kuulosti helpolta tehdä (ei vaahdotuksia, vain sekoitus) niin, pökkäsin edes yhden neljänneskilon tähän kakkuun.



Tänään on ystävänpäivä ja muualla maailmassa rakastavaisten päivä ja somekuvatulva kääntyy aikalailla tuonne vaaleanpunaisen hötön ja sydämenmallisten asioiden äärelle. Ajattelin olisko lainkaan soveliasta postata sydänsurujen kakku kun neonvalot hehkuttaa kaikkialla rakkautta.

Elämässä on kuitenkin se kääntöpuolikin, rakkaus ei aina pääty onnellisesti. Joskus rakkaus vaan loppuu tai se päättyy julmasti. Monta yksinäistä ihmistä ilman ystävää on joukossamme ystävänpäivänäkin, lapsia, nuoria, työikäisiä,vanhuksia. Kun minä saan ystävältä hyvän ystävänpäivän toivotuksen, ehkä jolle kulle  päivä muistuttaa sydämen suruista tai särkyneestä sydämestä.

Minä en ole kuivakakkujen leipoja.
Vedän viivan kuivakakun yli kaikissa juhlatarjoiluissa, vaikka ne perinteistä tarjottavaa ovatkin. Mulla kun on kaikki kaapit täynnä mitä erilaisimpia keittiöhärpäkkeitä ja astioita aina keittobanaanin litistäjästä kirsikankiven poistajaan ja irtopohjavuokia taitaa olla 7, niin tuollaisia torvimallisia kakkuvuokia minulla on tasan 1. Sekään ei käytännöllisesti katsoen ole minun vaan IsoHoon mukanaan tuoma, eli mahtaako tuo olla exvaimon, enpä ainakaan ole IsoHoon koskaan nähnyt kakkuvuoan kanssa hääräilevän.

Sydämen surujen kakku on kyllä niin helppo, että onnistuu kokemattomaltakin.


SYDÄMEN SURUJEN KAKKU

5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
150 g  sulatettua voita
250 g maitorahkaa
1/2 dl maitoa
2 munaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää kananmunat, maito, rahka ja voisula. Sekoita tasaiseksi, taikina on  tosi paksua.
Voitele ja jauhota kahvikakkuvuoka kaakaojauheella, kaada taikina vuokaan, tasoita pinta. Paista 180 asteessa 50 min -1h.


tiistai 11. helmikuuta 2020

KALAKEITTORESEPTIT




Oon minä ehkä vähän hämmentynyt. Tänään on kansallinen kalakeittopäivä, minkä kunniaksi ajattelin kerätä tänne parhaat kalakeittoreseptini.

No minä löysin niitä tasan 6. Kaikki nämä vuodet, kuukaudet ja postaukset ja vain 6 kalakeittoa. Tyyppihavahtuminen oikeen siihen, että ne ihan normaalit arkiruuat jäävät usein postaamatta. Vielä kun meidän lapsetkin ovat yleensä kalakeitolle suopeita. Asia on korjattava, ehkä joku joskus etsii aivan sitä peruskalakeittoa, sitä pakasteseitistä tehtyä. Ihanaa ruisleivän kanssa. Tai peruslohikeitto, kirkas tahi kermainen, tai se Kainuun lohikeitto, jota käyn aina syömässä Musiikkiopiston lounaalla. Tai Seljanka ja kaikki aasialaiset viritykset. Mihin ihmeeseen olen kalakeittoni kadottanut?

Tuossa yläkuvassa on hyvinkin peruskalakeiton näköinen kuva. Se on kuitenkin madekeitto, joka on juuri nyt sesongin herkkua, hyvin makuisa kala.

Madekeitosta löytyy myös fiinimpi versio. Aurajuustossa on sen salaisuus. Se sopii uskomattoman ihanasti kalakeittoon.


Rikas, rakas lohikeitto on oikein luksus versio lohikeitosta, siinä on mukana leipäjuustoa ja ai että se on hyvää. 


Unohtunut lohikeitto

Unohtunut lohikeitto on taas tyypillistä mua, unohdin kirjoittaa reseptin heti ylös ja sitten en enää muistanutkaan. "Ohjeessa" kuitenkin kerrotaan mitä siihen tulee, joten pääset soveltamaan oman version. 


Eikä tämä olisi mun blogini, ellei siellä olisi ollut testattavana vähän kansainvälisempääkin keittoa.  Klassikothan täytyy olla hallussa.

Bouillabaisse ja rouille 


Ranskaa vielä vähän etelämmäksi mentäessä siirrytään Kataloniaan, äyriäiset ovat tässäkin keitossa vahvasti mukana. Oletteko muuten koskaan syöneet kreikkalaista kalakeittoa? No en minäkään. Täytyypä tutkia...

Zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäissoppa


Tiistai on huono päivä logistisesti ruuanlaitolle kun  lasten harjoitukset  alkavat jo  16.30 ja 16.45. Omat työt loppuvat16:00. Eli kotona en tänään kalakeittoa lupaa koska en ole ollut taaskaan kaukaa viisas. Vaikka nopea ruokahan se useimmiten on, kalakeitto.

Mutta hetimmiten kun kerkiän kokeilen Merituulen  savusärkisoppaa, siinä oli niin houkuttelevan näköisesti myös (uudet) perunat. Sillä- arvatkaapa mitä- nyt on myös kansallinen perunaviikko!

lauantai 8. helmikuuta 2020

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT 10 VUOTTA


Olisinko arvannut, että tämäkin päivä vielä tulee? Päivälleen tänään, nimittäin, helmikuun kahdeksantena, 2010, julkaisin ilman suuria odotuksia ja varsinaisesti tietämättä millaiseen maailmaan olin astumassa, ensimmäisen blogipostaukseni.

Olen saanut lisää rakkaita ystäviä, kokeillut rajojani, kehittänyt taitojani ja osaamistani, löytänyt itseni mitä kummallisimmista paikoista, saanut elantoa ja löytänyt jopa uuden työn.

Tämän 10 vuoden aikana blogimaailma ja vaikuttajamarkkinointi on kehittynyt ja muuttunut niin, että välillä tuntuu jäävän haukkomaan henkeä. Harrastuksen muuttuminen työn suuntaan tuo myös paineita pärjäämisestä, epävarmuutta omista kyvyistä, riittämättömyyden tunteita.

Miksi sitä jaksaa kuitenkin jatkaa?  Koska pohjimmiltaan syyt blogin pitämiseen ovat ne samaiset, jotka saivat minut pauloihinsa jo ensimmäisen vuoden aikana. Rakkaus ruokaan, reseptien kokeileminen, kehittäminen ja jakaminen, kirjoittaminen, valokuvaus. Kaikkein suurinta ja ehkä yllättävintä ovat olleet kuitenkin ihmissuhteet, jotka ovat tulleet tässä kylkiäisenä. Kymmenen vuotta sitten vuorovaikutus oli erittäin vahvaa ja onneksi nuo samat silloin luodut siteet kantavat tähän päivään. Yksi blogimaailmassa tapahtunut muutos on kommentoinnin siirtyminen muihin somekanaviin ja blogikommentointia muistelen joskus haikeudella. Siksi jokainen saatu kommentti on tärkeämpi kuin koskaan ja välillä kun tapaan ventovieraan ihmisen, joka kertoo olevansa blogini seuraaja... silloin olen onneni kukkuloilla.

Välillä mietin, kuinka paljon olen muuttunut ihmisenäkin näiden vuosien aikana. Ja vaikkei sitä tämän prologin perusteella uskoisi, niin mähän olen oikiasti tosi hauska ja huumoritajuinen kirjoittaja, sitä tyyliäni ja jonkinlaista suorasukaista aitouttani olen pitänyt aina oman blogini valttikorttina. Nyt tämäkin postaus kuulostaa lähinnä huonolta Emma-gaala puheelta (pitääköhän kukaan näin huonoa tänään?).

Muutama highlight ja kehityskaari menneeltä vuosikymmeneltä:
(Kuvat ovat ihan sikin sokin, kuvia vaan)



 2010
Sain vihdoin edellisjouluna digikameran, keksin blogilleni nimen ja ryhdyin aloittamaan. Muistan vielä kuinka seurasin kävijälaskuria ja olin hurjan onnellinen  100 lukemassa käyneen rajasta (nyt niitä on yli 4 500 000). Ensimmäinen vuosi oli muutenkin jotenkin ihana, pääsin jakamaan  kaikkia siihen astisen elämäni suosikkireseptejä: Kolmen juuston porokeitto, blinit, nyhtölammas, aitoja meksikolaisia reseptejä ja paljon muita. Ekan vuoden reseptit kannattaakin selata läpi, siellä on monta ikisuosikkia. Ja myös tosi hauska juttu epäonnistumisista keittiössä.


2011
Urho 6v. sai pikkusiskon ja minusta tuli toistamiseen äiti, nyt ihanalle Maitotytölle. Obelix the Great Rottweiler lähti parempiin hakumaastoihin. Minä  elin vauvavuotta ja bloggailin. Tuollain taidettiin elää kakunkoristeluiden kulta-aikaa, niitäkin löytyy paljon.

2012
Hain eka kertaa lisäoppia valokuvaukseen Liemessä Jennin kurssilta. Voitin Happy Joen siiderikokkauskisan ja sain ihanimman palkinnon, kokkauspäivän 10:lle ystävälle.


2013
Mun pastakastike valittiin pohjoismaiden parhaimmaksi, wau! Emännöinpä myös ihan parasta blogimiittiä, muistelen lämmöllä vieläkin tuota päivää ja seuraavan päivän terassitiskaussessiota. Jossain vaiheessa minua oli alettu pyytää tekemään keitrauskeikkojakin.



2014
Urhon 10-vuotissynttärit. Lapseni ja perheeni ovat aina olleet osa blogiani, koska usein parhaimmat ruokahetketkin oon vietetty perheen ja lähipiirin kanssa.


2015
Olin kesän -10 ja sen jälkeen useamman kesän  töissä  Tallink Siljan Serenade laivalla, extrailin myös talvella. Yritin myös tehdä opiskelujani loppuun, mutta vieläkään en saanut rusatettua niitä maaliin. Kävin myös tekemässä vuoroja Juurella-ravintolassa ja jossain vaiheessa pääsin myös nimikkoillassani suunnittelemaan ja valmistamaan teema-illan. Mikä hauska kokemus tuokin. Tänä vuonna aloitin myös kansainvälisen yhteistyön Apetina-brändin kanssa. Olin tiimin pitkäaikaisin bloggari aina v. 2018, jolloin konseptia vähän muutettiin, reseptit löytyvät sieltä vieläkin, puolaksi ja hollanniksi, vaikkapa. Myös K-ruoan kanssa oli pitkä  (3 vuotta?)yhteistyö, reseptejä löytyi niin blogista, Pirkka-lehdestä, K- ruokalehdestä ja -sivuilta.


2016
Aloitin työt täyspäiväisesti Turun Yliopiston Funktionaalisen elintarvikekehityksen  Seinäjoen etäpisteessä  professori Anu Hopian ryhmässä erilaisissa ruoka-alan projekteissa. Työ jatkuu edelleen. Ja oikeastaan blogi tutustutti minut myös Anuun. 
Enkä nyt oikein muista enää minä vuotena aloin tehdä ruokatorstai aukeamia sanomalehtiin.


2017 -
 Sitten musta tuli Tv-kokki.  Sen muistan kyllä. Ainakin 8 kuukaudeksi!

Ja just nyt tämä kymppivuotispostaus alkoi tuntua kerrassaan epätoivoiselta listaukselta. Oon tehny niin kymmeniä yhteistöitä tänä aikana, tutustunut asioihin ja ihmisiin, tehnyt kökkäkeittiöhommia koiraleireillä, Miljoonahevosessa, Kalevan kierroksella, luistelutapahtumissa ja seuran estekisoissa, heittänyt keikkaa Raviradan keittiössä ja suunnitellut  ja toteuttanut ravintolatoimintaa  Finland Horse shown leivissä Ypäjällä, leiponut Habitaressa, messuemännöinyt  Kauhajoen Ruokamessuilla ja Maistuva-messuilla. Esmes.

Ja nyt, juuri nyt olen Helsingissä hotellissa kahden kisapäivän välissä (Hopealuistinfinaali pikaluistelussa), poskeni punoittavat pitkän ulkonaolon jäljiltä ja takapuoli puutuu tässä tuolilla. Päivä on ollut pitkä ja nyt kyllä lopetan. Sama se mitä 10 vuoteen on sisältynyt, ihan liian pitkä aika raportoitavaksi!

Ja ihmiset, en nyt voi mainita teitä nimeltä koska teitä on liikaa, mutta olette tärkeitä. Hieno jubileelahja olisi pieni kommentti meistä, mitä muistoja sinulla on minusta tai ruuistani?

ARVONTA: Arvon 16. 2. 2020 mennessä Atrian Jauhelihakirjan ja Atrian 30€ lahjakortin, jonka tämä mun lähiruokayhtiöni lahjoitti tätä tarkoitusta varten kommentoineiden kesken.

Rakastan teitä! Jatketaan, eiks je?

Jippii! Ehdin vielä oikean päivän puolella!

maanantai 3. helmikuuta 2020

PELTILIHAPIIRAKKA HIRVESTÄ


Tämän peltilihiksen voi toki tehdä myös mistä muusta jauhelihasta tahansa kuin hirvestä: naudasta, possusta, lampaasta, miksei broileristakin. Mutta hirvestä tulee kyllä hirveän herkullinen. Hirven luontaisesti kuiva liha tasapainoittaa rasvaista rahkataikinaa just sopivasti.

En muista muuten aikuisiällä tehneeni kertaakaan tälläista levylihapiirakkaa. Siispä muinaisen kotitalouskirjan lisäksi googlailin eri versioita ja päädyin sitten tähän versioon. Yksi inspiraation lähde oli Kulinaari-blogi, jossa muistellaan niin kaunopuheisesti kupillista kuumaa teetä ja kylmää lihapiirakka. Useissa muissakin ohjeissa innostuttiin kylmästä lihapiirakasta, mutta kyllä se omaan suuhuni meni oikein mukavasti myös lämpinä. Moni ylisti myös pullamaiseen hiivataikinaan tehtyä. Se jääköön toiseen kertaan, sillä minulla oli tuhottavana aimo annos rahkaa,  rahkavoitaikinalle ei etsitty vaihtoehtoja. 

Olisko ollut  aloittelijan tuuria, mutta tulipa siitä hyvä! Normivoitaikinaan verrattuna vältin sen pahimman karikon, eli puoliraa'an, liuskaisen voitaikinapohjan tai -kannen. Todistusaineisto kuvissa.




PELTILIHAPIIRAKKA HIRVENJAUHELIHASTA

Rahkavoitaikina

300 g maitorahkaa
250 g huoneenlämpöistä voita
5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sekoita rahka ja voi hyvin kulhossa. Lisää vehnäjauho, johon olet sekoittanut leivinjauhon. Sekoita taikina nopeasti sekaisin, vältä turhaa sekoittamista.  Muotoile taikina köntiksi ja laita  tuorekelmulla peiteltynä jääkaappiin kovettumaan (mielellään tunti, mutta myös yön yli käy).

Täyte
1 rkl öljyä
500 g hirvenjauhelihaa
2 sipulia
1 tl maustepippuria
2 tl paprikaa
1tl valkosipulijauhetta
1 tl mustapippuria
1/2 tl cayenneä
suolaa maun mukaan
2 dl puuroriisiä
5 dl vettä
kanaliemikuutio
3 keitettyä kananmunaa (6 min)
voiteluun vielä 1 muna

Paista jauheliha öljyssä sipulin kanssa niin lempeästi, ettei sipuli pala. Mausta mausteilla.
Keitä riisi kypsäksi kanaliemessä.
Kuori ja hienonna munat.
Lisää riisi ja kananmuna.

Jaa kylmä taikina kahteen ja kaulitse (käytä reilusti lisää vehnäjauhoja jos taikina tarttuu kaulimeen) kahdeksi pellille sopivaksi suorakaiteen malliseksi palaksi leivinpaperin päällä. Itse painelin pohjaa muotoon myös sormin, se kun on mielestäni kaulimista helpompaa. 

Levitä täyte taikinalevyn päälle ja kippaa sitten toinen levy kanneksi sen päälle, irrota leivinpaperi varovasti piirakan pinnalta. Pistele haarukalla piirakkaan reikiä ja voitele vatkatulla kananmunalla.

Paista uunin alatasossa 200 asteessa 40 min.

Nauti lämpinä tai kylmänä, salaatin kanssa lounaaksi, kahvipöydässä, tai sen teemukillisen kanssa, saunan päälle oluen kanssa ja talvisella hiihtoretkellä  voipaperiin käärittynä rasiasta. Tai menojen välissä kiireellä seisoen tai juosten.

Hirven hyvää jauhelihapiirakkaa!