ELÄVIEN RAPUJEN KÄSITTELY

Vuosikausia olen pitänyt rapujuhlia turvautuen kiinalaisiin tai espanjalaisiin pakasterapuihin. Noiden juhlien tunnelmaa ja elämyksellisyyttä ei pidä lainkaan väheksymän, sitäpaitsi ne ovat kaikkien kukkaron ulottuvilla, laatikollisen rapuja kun saa (reilusti) alta kahdenkympin.

Silti olen haaveillut kotimaisista tuoreista ravuista. Että kerran pääsisi käsittelemään, maistamaan ja juhlimaan noiden veijarien kanssa (tai ehkä paremminkin kustannuksella). Hintaviahan nuo pirulaiset ovat, vaikka niitä saa kyllä nykyään tilattua kauppoihinkin. Mulla kun ei ole ollut ketään ravustaja-ystävää, jolta olisin saanut hommattua saksiniekkoja.

Peräedellä-Juhan, näiden vähäjärvisten lakeuksien armoitetumman kalamiehen kanssa asiasta on ollut monesti juttua ja nyt vihdoin ajoituksemme menivät yhteen. Mitään ei luvannut, mutta 88 rapua meille sitten tuli eräänä torstai-iltana. Ja käsittelyohjeet.

Maitotyttö oli aivan tohkeissaan uusista lemmmikeistämme, eikä epäröinyt tutkia rapuja kun olin näyttänyt kuinka niitä käsitellään ja nostetaan. Saksien puolelta ei kannata mennä sörkkimään, saksessa on takertuva väkänen, jonka sormesta irrottaminen saa kyllä aikaan reiän. Kohta meillä oli tupa täynnä pieniä likkoja ihmettelemässä miltä se rapu näyttää, nimiäkin piti tietysti keksiä. Maitotyttö otti pienessä märällä sanomalehdellä ja lehdillä sisustetussa laatikossa yhden mukaansa mummolaankin. Se oli juuri se samainen, jonka nähtyään Urho13v kysyi, että eikös  rapu ookkin seuraeläin (itse asiassa rapu on erakko). Siinä vaiheessa aloin epäillä onnistuukohan suunnittelemani rapujen keittopuuhat lainkaan.

Kuvassa Scooda Loo, Auts ja joku niiden kaveri

Perjantaina suihkuttelin ravut viileällä vedellä yksitellen (tämän olisi voinut varmasti tehdä huuhtelemalla koko konkkaronkka muutamalla huuhteluveden vaihdolla myös kimpassa), ja ovat ne melko terhakoita tapauksia, viileä vesi niitä selvästi virkisti. Lopuksi laitoin Juhan ohjeiden mukaan ravut kädenlämpöiseen veteen. En ole varma tehdäänkö tämä siksi, etteivät kylmät ravut jäähdytä keitinvettä vai yksinkertaisesti siksi, että lämmin vesi selvästi lamauttaa ja rauhoittaa ja ne oli helppo nostaa poreilevaan kattilaan. Mulla oli rapujen suuren määrän takia 2 isoa kattilaa, toisessa 6 litraa, toisessa reilu 4 litraa vettä kiehumassa. Nostelin ravut reippaasti kiehuvaan veteen n. 10 ravun erissä  ja pidin huolen, että ne painuivat kokonaan uppeluksiin. Odotin, että vesi kiehuu varmasti ennen seuraavan erän lisäystä. Kun ravut olivat kaikki kattilassa kiehutin niitä n. 5 min. Punainen väri vaihtuu aika nopeasti, mutta ravun tietää olevan kypsä kun takaruumiin taipuisan pyrstökilven ja keskiruumiin selkäpanssarin väliin ilmestyy muutaman millin rako.

Ravunkeittoliemeen sain Juhalta hyvin samanlaisen ohjeen kuin netistä kaivamani Heikki Tavelan ohje, josta tiesi vinkata taas Hopian Anu. 

Aloita rapujen valmistus edellisenä päivänä.

Kotimaisten rapujen keitto-ohje Heikki Tavelan malliin

Varaa 12-15 rapua pääruoaksi per henkilö.

Vettä 10-15 litraa per 100 rapua, rapujen koosta riippuen

ohje 10 litralle vettä (tällä kertaa 88 ravulle):

10 l vettä

400 g karkeaa merisuolaa (n. 20 ruokalusikallista)

10 palasokeria 

0,5 l kotimaista lageria (tässä Saimaan juomatehdas)

3x2 nippua (kruunu)tilliä

Kuumenn vesi kiehuvaksi, lisää merisuola, palasokeri ja olut. Sido 2 tillinippua kimpuksi, vaikka kaksinkerroin, niin se mahtuu hyvin kattilaan ja saat sen nostettua pois. Lisää siis tilli ja anna kiehua 5 min.

Poista tilli.

Lisää ravut max 10 kpl erissä ja varmista, että vesi kiehuu ennen uutta erää. Kun kaikki ravut ovat kattilassa lisää uusi tillikimppu ja anna rapujen kiehua vielä n. 5- 7 min. Rapu on kypsä kun sen pyrstöpanssari irtoaa kiinnityskohdastaan selkäpanssaristaan parin millin verran.

Rapujen käsittelyssä hygienia on erittäin tärkeää. Ravut on jäähdytettävä omassa liemessään mahdollisimman nopeasti, noin tunnissa. Vaihda veteen vielä kerran uusi tilli ja laita kattila sitten kylmään veteen vaikka keittiön pesualtaaseen vaihtaen veden aina sen lämmettyä. Kattilaan voi laittaa myös puhtaisiin muovipusseihin käärittyjä kylmäkalleja. 

Laita jäähtyneet ravut liemineen jääkaappiin. Poista tilli, koska se limaantuu nopeasti vedessä. Ravut ovat parhaillaan seuraavana päivänä valmistuksesta.

Rapujen tarjoilu

Nosta ravut pihdeillä liemestä ja asettele vadeille kauniisti tillien kera. Varaa rapuleipien tekoa varten paahtoleipää (tykkään, että pöydän vieressä on pari paahdinta, niin leipä on aina tuoreeltaan paahtimesta), voita, silputtua tilliä ja sitruunalohkoja. Tällä kertaa pöydässä oli myös majoneesia (Hellman's luomumajoneesi oli erittäin hyvää) ja se nousikin kaikkien suosikiksi rapujen ja leivän väliin. Laivalla olen oppinut myös ruotsalaisen tavan tarjota juustonsiivuja rapujen kera, alunperin se on kai kuminajuustoa, meillä Port Salut.

Juomaksi sopii erityisesti vesi, kivennäisvesi olut tai kylmä valkoviini (meillä chablis) ja jääkylmää snapsia jääkylmistä snapsilaseista pitää olla myös. Tykkään kaadella semmosia puolikkaita 2 cl napseja, on helppo juoda. Meillä oli tällä kertaa sitruunavodkaa. Taisin juoda 4 kun maistui niin hyvältä leipien kanssa, enkäpä muista pitkään aikaan, että olisi viina noin keveästi humpsahtanut päähän. Ehkä se oli se ravunsyöntitunnelma.

Meillä on aina syöty ravut pääruuaksi, mutta kun määrä oli epävarmaa, niin tällä kertaa aloitimme ravuilla ja siirryimme sitten pihvin kautta omenaiseen jälkiruokaan. Menun löydät edellisestä postauksestani.

Kattauksessa on usein teemana punainen ja valkoinen. Varaa paljon lautasliinoja ja kullekin syöjälle myös vesikuppi, sitruunansiivulla tai mustaherukanlehdellä. Rapuveitsi on hyvä olemassa, siinä olevan reiän avulla on näppärä katkaista saksien kärjet ja muutenkin se soveltuu tietenkin erikoistyökaluna parhaiten tehtävään, eli rapulihojen irroitukseen.

Sotkua, maiskuttelua, ryystöä ja snapsilauluja, sellaistakin on rapujuhlat. Ravustuskausi jatkuu vielä koko lokakuun, joten vielä ehtii  hyvinkin rapujuhlat pitää. Kalenterit esille ja kaverit kylään!

INSPIROIDU KURPITSARESEPTEISTÄ

Mulla on ollu varsinainen sesonkisyksy. Oon saanu miettiä ja testailla ja viimeistellä reseptejä Mtv3 Makuja-ohjelmaan, K-Ruoka -sivustolle ja Lännen Median maakuntalehdissä julkaistuihin ruokasivuihin sesongin puhuttelevimmista raaka-aineista (puhuuko punajuuri sullekin?). Kiirettäkin pitää, mutta stressi on pelkkää positiivisuutta kun saa miettiä reseptirepertuaaria kukkakaalesta, punajuuresta, omenasta tai kurpitsasta.

Kurpitsa on päivän sana tänään, toivottavasti saat käsiisi yhden sanomalehdistä (Aamulehti, Satakunnan Kansa, Lapin Kansa, Kainuun Sanomat ja Pohjolan Sanomat, Ilkka ja Pohjalainen sekä Turun Sanomat, Kaleva, Keskipohjanmaa, Hämeen Sanomat ja Forssan Lehti). Kurpitsareseptit on teille tehty, hyvät lukijat.

Syksyn yksi mukanaan tuomista ruoka-iloista on tuoksuvien ja mausteisten patojen palaaminen pöytään. Chilipata on monipuolisuudessaan yksi suosikki, sitä kun voi haarukoida sellaisenaan, keittää riisin kaveriksi tai täyttää tortillat. Kurpitsa sopii chilin raaka-aineeksi täydellisesti.

Jos kurpitsachili hautuu padassa vähän niinkuin omia aikojaan, niin kurpitsagnocchit vaativat enemmän näpräilyä. Eivät ne vaikeita ole, eikä edes aikaa vieviä, täytyy vaan muistaa pari seikkaa. Käytä jauhoja tarpeeksi, että saat gnoccit muotoiltua, mutta kuitenkin mahdollisimman vähän, etteivät ne muutu liian koviksi. Armahtaa voi myös gnocchien muotoilussa. Perinteisesti niitä painetaan vasten haarukkaa, että saadaan kivat, kastiketta kannattelevat raidat, tai painetaan sormella pieni kuppimainen kolo pyöreämpään muotoon. Samalta ne kuitenkin maistuvat tappimaisiksi muotoiltuna. Tämä tyyli on osoittaunut omassa keittiössä toimivimmaksi. Ja tärkeää on myös rapsakka, voinen paistopinta. Oikein maalaiskeittiögurmeeta tämä annos!

Kurpitsa toimii hienosti paahdettuna lisäkkeenä ja salaatissa. Suolaisen ja makean yhdistelmä toimii. Omenasiirapin keittelin kastikkeeksi, vaikka siirappi voi olla hiukan väärä nimi, sokeria en siihen malttanut lisätä, kun omasta omenamehusta keittelin.

Loppuun vielä muistutus leivistä parhaimmasta ja helpoimmasta, pataleivästä. Koska aiheessa ollaan, niin nimenomaan kurpitsaleivästä.

Nyt vaan kurpitsan kimppuun. Muista ottaa siemenet talteen! Ihan paras naposteltava paahdettuna ja maustettuna.

Ja kaikki reseptit löytyvät ylempänä luetelluista sanomalehdistä tänään torstaina, 28.9.

KULTAHÄÄPÄIVÄN MENU

Onnea äiti, onnea isä! Tuossa astelette vastavihittynä avioparina alas Kauhavan kirkon portaita 27.8.1967. 

Häät pidettiin äitini kotona Kauhavan Oravassa, kotitalossa, jonne oli tietenkin kutsuttu kaikki Oravalaiset ja Kortesjärveläisiä ja isäni sukua Ylikylästä. Ei mitkään tanssihäät, tarjoiluna perinteiset kahvit voileipineen ja oikein kaupasta tilatulla täytekakulla. Jälkiruokana oli aprikoosikiisseli. Hauska juttu häistä, jota olen kuullut kerrottavan  läpi elämäni, oli se kun Nyyssölän Urho (Urho ja Aune olivat Oravassa asunut hiukan yksinkertainen pariskunta, Aune oli suuren suuri naisihminen, Urho pieni kyttyräselkäinen mies) korvasi vanhempieni hääkakun. Korvaamisella tarkoitetaan Suomi-Orava -sanastossa  ensimmäisen palan leikkaamista kakusta. Että siinä meni sekin hääperinne.

Yksi vanhempieni saamista häälahjoista oli muuten lähes 700 -sivuinen A4 kokoinen Suuri keittokirja, kirja jonka reseptien selailu ja mustavalkoisten kuvien katselu oli suurta huviani lapsuudessa ja nuoruudessa. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että niinhän se oli, selasin sitä keittokirjaa yhä uudestaan ja uudestaan jo lapsena.

Vanhemmillani on siis 4 lasta ja 7 lastenlasta välillä 3-14v. He (ja meistä lapsista mukana olleet) ovat avioliittonsa aikana  asuneet ja työskennelleet 5 maassa (Sveitsi, Saudi Arabia, Kenia, Bangladesh ja Suomi) Suomessa olemma asuneet 4 paikkakunnalla (Kokkola, Kortesjärvi, Kauhava, Seinäjoki). Meillä lapsilla on ollut hyvä ja kannustava koti, vaikka minä ja Nikoveljeni olemme asuneet myös muusta perheestä erillä eriaikoina kouluasioiden takia. Lomailtu on aina perheenä. Muistan erityisesti auto-telttareissut ja 2 viikon Itävallan laskettelumatkat. 

Taloa eivät vanhempani koskaan rakentaneet eikä meillä ole kesämökkiäkään, mutta lapsuuden muistojen auto, ensimmäisen tipparellun jälkeen, on farmarivolvo, ensin viininpunainen ja sitten vaaleansininen. Tiedättekö, kaksi lasta istui takapenkillä ja kaksi siellä peräloosterissa selkä menosuuntaan. Ekassa volvossa ei ollut edes radiota (eikä isällä suomalaista ajokorttia) ja kaikki automatkat me lauloimme päivän iskelmiä ja lastenlauluja, ihan kurkkukipeänä. Siis me lapset. Äitini ja isäni; no, laulu ei oo niitten juttu. Paitsi nyt lapsenlapsien kanssa olen kuullut jopa isäni laulavan bä, bä, vita lamm. Älkää kysykö miksi repertuaarin ainoa laulu on ruotsinkielinen?

Täydellisen perheidylliin kuuluvaa koiraa ei varsinaisesti ollut paitsi hetki aikaa isän harmaa pystykorva Viri, joka sittemmin muutti mummolaan ja yhden kesän verran siskolleni hankittu faaraokoira Caius, joka vietiin takaisin kasvattajalle minun ollessani interreilillä josta seikasta tunnen huonoa omatuntoa.

Jokaisen avioliiton tarina on varmasti omanlaisensa, jokainen pariskunnana puolikas täydentää toistaan omalla laillaan. Äitini ja isäni ovat tahtoneet olla yhdessä 50 vuotta ja osoittaneet, että se on mahdollista. Me lapset voimme vain olla kiitollisia siitä, että meillä on ollut satumainen onni syntyä rakastavaan kotiin.

Ja meluisaan; paljon huutoa ja naispuolisten kiroilua, mutta myös paljon rakkautta.

Me juhlimme kultahääpäivää perheen parissa eilen,  hiukan myöhässä kun saimme kaikki lapset perheinemme sovitettua kalenterit yhteen (IsoHoo joutui jo töihin). 
Minä vastasin menusta ja sain kuin sainkin hommattua meille peräedellä- Juhalta, tuolta armoitetulta kala-ja kokkausmieheltä erän rapuja (88 kpl, tarkalleen). Menusta ja oganisoinnista vastaaminen tarkoitti, että perjantai-illalla kello kuuden jälkeen haahuilin cittarissa ja muutin kuin vaihtolämpöinen sunnitelma A:sta B:hen, C:hen...no te kyllä tiedätte aakkosten järjestyksen!

Yksinkertaisella mentiin, joten ajattelin, että hiilillä grillatut sisäfilepihvit maustevoilla ja uuniperunalla maistuvat kaikille, ja kylkeen paahdettu tomaatti-broccoliinisalaatti. Jälkiruuaksi omena-kaurapaistos.

Perjantain viimeiset tunnit ensin suihkuttelin ja sitten keittelin kotona rapuja. Lapset ottivat ravut vastaan ihan melkein perheenjäseniksi. Maitotyttö esitteli kavereilleen ja antoi ravuille nimiä. Urho paljasti peruskoulun ala-asteella kertyneet biologian tietonsa muistelemalla, että eikös ravut olekin seura-eläimiä?

Lauantaina puoli kahdentoista maissa sain meille sisaruksistani ja kälystä apujoukot kokkailemaan, joten selvisimme urakasta suunnilleen aikataulussa. 

Omenat, persiljat ja salaatit haettiin omalta kasvimaalta. Kaiken sen kuhinan sekaan keittiöön saapui myös perhetuttumme astianpesukoneen korjaaja, joka korjasikin koneen ilman mitään osanvaihtoja, edellisen korjaajan arvio oli 420€. Laitoin sitten vielä siirtämään Bastard-grillini mummolaan veljeni kanssa :). Tämä on organisointia, jos mikä.

Ruokapöytä oli katettu mummolaan, meitä syöjiä oli siis 9 aikuista ja 7 lasta. Äitini ja isäni yllättivät meidät pukemalla itsensä hääpäivän asuihin, isäni tietysti look alike, mutta äitini käsittämättömästi vanhaan hääpukuunsa, joka edelleen istui äidilleni kuin valettu. Pukuun kuului myös samettipitsinen hupputakki, tuo pitsi oli päässyt kellastumaan ja äitini joitakin vuosia sitten pesi sen, jolloin samettiset pitsiosuudet yksinkertaisesti sulivat pois. Puvun laadukkaasta kankaasta valmisti tien toisella puolen äitini kotoa asuva äitini täti, jota Räätärin Astreaksi kutsuttiin. Astrean mies oli myös räätäri ammatiltaan ja olipa muuten pappani veli ja siis Astrea mummani sisko. Astrea syntyi viime vuosisadan alussa Astrid nimisessä laivassa matkalla Amerikasta  takaisin Suomeen ja nimettiin siksi laivan mukaan Astridiksi. Joka oravalaisen suussa kääntyy tietenkin Astreaksi. Hauska sattuma tässäkin, että siskoni toi Turusta mukanaan alivuokralaisensa, englantilaisen vaihto-opiskelija Rosien, jotta hän pääsisi tutustumaan "tavalliseen" suomalaiseen perhe-elämään. Rosie on kotoisin South Hamptonista, satamakaupungista, jonne tuo Astrid laiva juurikin seilasi!

Ilman mitään siksakkeja ommeltu hääpuku ei ole tippaakaan rispaantunut, vaikka äidin ikätoveri Oravasta on itse asiassa kaksi kertaa lainannut pukua äidiltäni omiin häihinsä.

Nuo Oravalaiset ovat aika velikultia! Myös tällä hetkellä elokuvissa pyörivä Ikitie-elokuva kertoo erään oravalaisen tarinan.

Luen itseni oravalaiseksi.

Ja se menu meni näin

Kultahääpäivämenu

Kotimaiset ravut 

paahtoleipä, voi, majoneesi, sitruuna, tilli, port salut- juustosiivut

xxx

Hiilillä grillattu naudan sisäfilepihvi, persilja-valkosipulimaustevoi, uuniperuna

paahdettu broccoliini-tomaattisalaatti

xxx

omena-kaurapaistos, vaniljakastike

Alkuun joimme maljat Möet&Chandonia, rapujen kanssa tarjolla Chablis Premier Cru  ja jääkylmät sitruunasnapsit. Pihvien kanssa nautimme Riojalaisista punaviineistä (Montecillo ja Campo Viejo Reserva)

Jälkkärin kanssa kahvia, mutteripannusta tai suodattimella, valinnan mukaan

Lapsten kanssa vähän teimme erikoisjärjestelyitä alkuruuan suhteen ja heille oli tarjolla katkarapurengas, paneroituja ravunpyrstöjä, herneenpalkoja ja porkkanatikkuja + puolen tunnin vapaa liikkuvuus, että me aikuiset saimme ravut syötyä.

Onnea vielä ja kestävää rakkautta!

OMENA JA CHEDDAR NE YHTEEN SOPPII...

Kaupallinen yhteistyö K-ruoka: Omenainen cheddar-kanaleipä

Kaksi omenapuutani ovet tehneet tänä vuonna ennätyksellisen sadon. Oksat viistävät maata hedelmien painon alla. Toinen taitaa olla punainen kaneli ja toinen on pieni ja vihreä ja hapokas, muistaakseni antonovka. Jostain syystä luomut omenani ovat nyt erityisen rupisia, ehkä 1/3 sadosta on nättiä. Mutta siitäkin olen tehnyt jo vaikka ja mitä.

Kotimaisista omenalajikkeista oma suursuosikkini on kuitenkin valkea kuulas, se on aika kookas, hyvänmakuinen ja kiinteä omena, ehdottoman hyvä niin ruuanlaittoon kuin vaan rouskutettavaksi sellaisenaan. Tekisi mieli laittaa vielä yksi puu…

Onneksi kotimaisia omenia, sitä valkeaa kuulastakin, saa hyvin myös K-kaupoista ja, totta kai, valitsenkin tähän aikaan ostettavaksi juuri niitä omenatorilta. Niissä on jotenkin aivan se oma omenainen, kylmän raikas tuoksu joka kuuluu osana suomalaiseen syksyyn.

Perinteiset omenareseptit on pakko kahlata läpi joka vuosi. Just se tutun turvallinen uunipellille tehtävä omenapiirakka, se mitä mummolassakin aina tehtiin. Omenasose sellaisella veivattavalla soseuttajalla. Ja uuniomenat, siinä vasta erinomainen jälkiruoka, ehkä yksi kaikkien aikojen suosikeistani. Haaveilen myös siitä päivästä, kun mulla on tarpeeksi omenia tuoremehuasemalle vietäväksi, omenatuoremehua meillä on nimittäin lähes aina kaapissa ja se on Maitotytön suosikki.

Tänä vuonna olen kunnostautunut myös suolaisissa omena ruuissa. Omenalle ovat nimittäin oivallisia kumppaneita myös vaikka possu, kana, dijon-sinappi, timjami ja curry ja tietenkin juustot. Mulla on vieläkin to do-listalla amerikkalaisten herkku, cheddar-omena-piirakka; jospa saisin tänä syksynä sitä kokeiltua. Se on kuitenkin makea herkku, joten ajattelin tuunata tuhdin grillileivän hapokkaalla omenalla ja aromikkaalla cheddarilla. Kun kaapissa oli vielä grillikanan tähteet, syntyi leipä melkein itsestään.

Salaatin kanssa kelpo lounas tai kevyt illallinen. Urho13v antoi erikoismaininnan hyvin grillatusta leivästä.

OMENAINEN CHEDDAR-KANALEIPÄ
1:lle

2 siivua maalaisleipää
100 g kypsää broileria
1 rkl Pirkka meijerivoita

1/2 omena (valkea kuulas)

50 g cheddaria

1 rkl sitruunamehua

muutama salaatinlehti

1 tl omenaviinietikkaa

2 tl öljyä
suolaa ja mustapippuria

Voitele leipäsiivut ulkopinnoilta voilla. 
Viipaloi broileri. Suolaa ja pippuroi
Poista omenasta kota ja leikkaa omena renkaiksi. Älä kuori. Purista päälle sitruunaa.
Siivuta cheddar.
Revi salaatinlehdet ja mausta ne pyörittämällä viinietikan ja öljyn sekoituksessa.
Laita leipäsiivulle ensin salaatti, broilerinliha, omenarenkaat, juustosiivut ja viimeiseksi toinen leipäsiivu kanneksi. Grillaa voileipägrillissä tai parilapannulla painon alla (esim.toinen pannu) kunnes juusto sulaa.

K-Ruokasivustolla kannattaa käydä kurkkimassa myös parhaat omenareseptit, sekä uudet että perinteiset. Minäpä aioin tehdä ainakin omenarahkaa!

EDIT: Beach house kitchenin Heli herkuttelee, omenaranskalaisilla! Saatan tehdä jopa ennen omenarahkaa...

Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoka

OMENAKEITTO JA PARI MUUTA

Kotimaisessa omenassa maistuu ihanasti syksy. Ja tuoksuu, varsinkin tuoksuu. Nyt siis omenoiden kimppuun, koska nyt on sesonki!

Olin pari yötä juuri Aarhusissa ja hotellin aamupala oli paras vuosiin. Ilahduttavaa olivat esimerkiksi kolme isoa rottinkikoria täynnä sadon omenia, kaikki eri lajiketta. Tartteeko se aina olla sitä ananasta, jota ainakin hotellit Suomessa tarjoaa ympärivuotisesti?

Omenaan kannattaa suhtautua ennakkoluulottomasti. Ootko ajatellut, että siitä valmistuu hyvä suolaisen makea keitto, hiukan samaan tapaan kuin bataatista. Ja mikä väri!

Kokeilin vähän muutakin suolaista omenasta. Possun kanssa se on oikein pätevä yhdistelmä. Syksyinen pataherkku possun niskasta, omenasta ja kaalista maustuu, tuoksuu ja täyttää. 

Eikä ole muuten hullumpi tuo omppu kanankaan kanssa. Omena pitää kanan mehevänä ja mausteeksi riittää yksinkertainen yrtti.

 

Sokerina pohjalla, makeana lopetuksena ja onneksi sinne toiseen vatsaan eli jälkiruokamasuun menevänä vielä omenapiirakka. Sellanen ylihyvä omenapiirakka. Jos mä sanon yhden sanan, ymmärrätte kyllä: suolakinuski. SUOLAKINUSKI! Aaaaaah...

Nämä reseptit on tänään torstaina taas  teitä varten Lännen Median maakuntalehdissä. Toivottavasti lehteä selatessa katse pysähtyy kirkkaankeltaisen keiton kuvaan, herättää kiinnostuksen ja saa pysähtymään aukeaman ääreen. Elämän pikku päätöksiä; viikonloppuna paistuu uunissa muuten omenapiirakka suolakinuskilla!

Ihanaa syksyä kaikille! 

TAHINILLA MAUSTETTU KUKKAKAALIKEITTO

Kaupallinen yhteistyö: Blendtec

Tänä syksynä suomalaiset innostuivat kukkakaalista, kun Liemessä Jenni heitti #kukkakaalitalkoot haasteen ihan meistä jokaisella. Paitsi että meilläpäin ei oo mitään kukkakaalitalkoita. Se on kukkakaalikökkä, ettäs tiedätte!

Kukkakaali nyt sattuu olemaan yksi suosikeistani joka tapauksessa, kökkä tai ei. Makuja- ohjelman kuvaukset ovat taas käynnistyneet ja eka kuvauskerralla tein texmex-henkisen kulhon, josta löytyy reilusti  herkullista kukkakaaliriisiä. Teresa oli käynyt hankkimassa reseptiin kukkakaalit ja ne olivat kyllä priimaluokkaisia. Aika pienikokoisia, napakoita ja ilman yhden yhtäkäistä mustaa pilkkua. Ne mustat pilkuthan ei ole madonsyömiä, niin kuin joskus luulin, vaan yksinkertaisesti merkki siitä, että kukkakaalin pellosta lähdöstä on kulunut jo kotvasen aikaa. Vanhuusfleckejä siis. Tuollainen kukkakaali menee kyllä vielä mainiosti keitossa, ettei pidä säikähtää muutaman mustan pilkun ilmestymistä.

Tykkään rouskia kukkakaalia myös raakana ja nuo kuvauspäivän kukkakaalit olivat ehkä parhaimmat mitä olen koskaan maistanut. Ihanan rapeita ja supermakeita. Niissä oli aivan oikeasti sellainen mahtava tuoreen kasviksen makea maku. Ilmeisesti sokereille tapahtuu jotakin säilytyksessä ja se makea vivahde jää pikku hiljaa pois. Nyt tiedän miltä maistuu kukkakaali suoraan pellosta (suurinpiirtein).

TV-kokki kollegani Marcos, hän siis joka on oikeasti myös kokki ja kokkaisi mut suohon ihan koska vaan, antoi vinkin kukkakaalikeiton maustamisesta tahinilla. Kuvauspäivät on aina myös ihania siitä syystä, että joka kerta opin Marcokselta tai Kuismalta, kuten häntä junttimaisesti kutsun (sukunimi Gois), Teresalta ja Johannalta jotakin lisää ruuanlaitosta. Mahtavia tyyppejä löytyy siis sekä kameran edestä että takaa (hups, kehuinko vahingossa myös itseäni?).

Keitosta tuli erittäin hyvä. Osa kiitos kuuluu epäilemättä myös uudelle blenderilleni nimeltä Blendtec, joka teki kivuttomasti supersileää ja kuohkeaa keittoa. Jos Blendtec kokemukset kiinnostavat, olen kirjoittanut niistä jo aiemmin täällä. Olen tehnyt vasta aika perusjuttuja tahnoja ja sellaisia, mutta päässyt jo hyvin jyvälle älykoneeni ominaisuuksista. Seuraavaksi aion vääntää jotain lämmintä tuorekeittoa, se on ihan Blendtechin oma huippuominaisuus, ja kokeilla tartarin valmistusta. Aika jännää. En olisi voinut kuvitellakaan heittäväni edelliseen blenderiini raakaa lihaa, ei se selvinnyt jumittamatta hauen fileestäkään.

Tahinilla maustettu kukkakaalikeitto
4:lle
1 rkl oliiviöljyä
2 salottisipulia, hienonnettuna
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
1 sellerinvarsi, pilkottuna
1 tl juustokuminaa
1 tl jauhettua korianteria
1 kukkakaalinpää
1 l vettä
2 rkl tahinia
1/2 sitruunan mehu
2 dl kuohukermaa
suolaa ja maustepippuria maun mukaan


Pinnalle 
tuoretta lehtipersiljaa tai korianteria
1 rkl paahdettuja seesaminsiemeniä
loraus hyvää oliiviöljyä

Kuumenna  kattilan pohjalla öljy  ja pehmittele siinä keskilämmöllä sipulia, valkosipulia ja sellerinvarren paloja 2-3 minuuttia.
Lisää mausteet.
Pilko kattilaan kukkakaali  ihan vaan käsillä kukintoja irti napsautellen. Lisää vesi. Veden pitäisi peittää kukkakaalin kukinnot nippa nappa, eli voit tarvittaessa lisätä sitä
Keitä kukkakaalit pehmeiksi.
Soseuta keitto. Lisää tahini, sitruunamehu ja säädä suola ja mustapippuri kohdilleen. Lisää kerma ja kuumenna  uudelleen. Tarkista vielä suola.
Blendtechillä voit lisätä kerman vielä blenderiin ja surauttaa sillä niin, että kermakin kuumenee. Tulee tosi kuohkea keitto. Kukkakaalinpään koosta riippuen saatat ehkä joutua tekemään keiton kahdessa erässä, mulla kyllä mahtui blenderiin kaikki (reilu litra valmista keittoa).

Koristele annokset yrttisilpulla, paahdetuilla seesaminsiemenillä ja hyvällä oliiviöljyllä.

...ai niin, ja jos syöttää koneelle 1 tipan astianpesuainetta ja 2,5 dl vettä, se pesee itte ittensä. Ja paljon paremmin kuin jos minä sen tekisin.

Vielä kun tiskaisi keittolautasetkin...äsh eiku niillehän on tiskikone!

Postauksessa mainittu Blendtec on saatu testikäyttöön.

YOU PUSH MY BUTTONS, BLENDTEC

Seuraava postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Blendtecin kanssa siten, että olen saanut Blendtech 725 kokeiltavaksi ja lupautunut kirjoittamaan sen ominaisuuksista ja käyttökokemuksista eli kertoa mitä sillä olen saanut aikaan. Postaus sisältää myös reseptin erittäin kuohkeasta, tahinilla maustetusta kukkakaalikeitosta, jonka pyöräytin Blendtecillä nuavvaan!

Näettekö tuon kuohkeuden ja sileyden? Ensi kertaa elämässäni mulla on tälläinen kone.

You push my buttons, Blendtec.

Todellakin! Että voi kodinkoneesta mennä sekaisin ja kerrankin nimenomaan onnesta sekaisin, hörähtelen joka kerran kun käytän sitä. Keittiökaverini saa minut superhyvälle tuulelle; pienellä diginäytöllään se nimittäin juttelee mulle! Joka kerran tervehtii (ja kaverilla riittää aika monta iskulausetta...) kytkiessäni virran päälle ja kun pesuohjelma loppuu(se on muuten aivan supertehokas ja helppo tapa puhdistaa kone), se aina vilauttaa tekstin: Ta-da!

Mutta kyllä se ehdottelee myös kaikenlaista. Haluaisinko kokeilla hummusta, tai olisko tänään guacamole-päivä? Kaikenlaisten tahnojen tekeminen on suoranainen nautinto, tämän koneen moottori jaksaa, eikä sen tylpät terät koskaan tylsy. Menee rouheeksi pähkinät, menee jauheeksikin, jäät murskaantuu ja minä kiljun onnesta. Ihan pakko vähän kiljua, koska kieltämättä näillä hevosvoimilla koneesta lähtevä ääni on aika reipas volyymiltään, vaan eipä hiljaista ja tehokasta versiota taida olla mistään blenderistä.

Teen mä tällä myös smoothieta, vaikka pelkän smoothien  ja pirtelön tekemiseen laite on aivan liian arvokas. Toisaalta, oon kyllä intaantunut smoothien teosta aivan uudella tasolla blendtechin myötä, kone kun ei edellisen koneeni lailla todellakaan jumiudu jäätyneisiin banaaneihin tai mansikoihin. Korkeintaan joskus se kohteliaasti ilmoittaa, että kannattaisi varmaan lisätä vähän nestettä (Cavitation, add more liquid!) Smoothie -ohjelmalla valmistettu juoma menee läpi kyllä vähän ohkaasemmastakin pillistä.

Ja koska smoothie on ainut tapa saada meidän kotimaiset jalokivet elikkä marjat urheilijapoikani Urho13v:n kurkusta alas, lupaan, niin lupaan,  tehdä näitä ainakin melkein joka päivä.

Taustatietona voin kertoa, että mä aina sorrun halpoihin kopioihin näissä koneasioissa, koska rahapussissa ei koskaan tunnu olevan justiin jonkun mun haavelaitteen kokoista rahasummaa. Ja kyllä, joskus ne laitteet on kestäny 20v. vaikka halpoja olivatkin (esim mun no name sitruspuserrin, R.I.P). Mutta useimmin mun keittiötahdilla niitä kuluu sitten aika kovaa tahtia, sauvasekoittimien kanssa oon esimerkiksi ollu aivan helisemässä kunnes nyt oon Bamixin tyytyväinen omistaja(toisaalta se on paluu juurille, mummolassakin oli yli 40v sitten Bamix ja Bamixia kutsuttiin aina Bamixiksi, ei koskaan sauvasekoittimeksi. Luulen, että Blendtechillä on meillä sama kohtalo).

Edellinen blenderini oli nimetön, aika kaunis kyllä raskaine ja epäkäytännöllisine lasikannuineen. Mutta sen bofortit ei riittäny mihinkään. Ei tullu tahnaa, ei jäämurskaa, ei ees smoothieta, lähinnä tein sillä pirtelöitä puolisulaneista jätskeistä. Ja silti kattelin sitä sen kymmenen vuotta, aina annoin uuden mahdollisuuden, aina kaivelin sitten raakaineita sen kitusista ja kaivoin esille sen hetkisen huonon sauvasekoittimen. Olin ihan marttyyrinä sen kanssa (no se oli Iso-Hoon ostama...). Vaikka en mä kai oikiasti tiennyt että on olemassa blenderi taivaasta Blendtec.

Mutta ne jotka haluaa oikeasti tietää ja harkittoo blenderikauppoja, tässä muutama puoltosana Blendtechille:

• 3,8 hevosvoiman moottori, siinä on kuulkaa riittävästi poweria!
• Helppo puhdistaa pesutoiminnalla, ei tartte törkkiä terävien terien armoilla(joita tässä siis ei oo) tiskiharjalla
• Terä on mahtava; tylppä, kestävä ja vahva
• Kannu on jotakin erikoismuovia(BPA-free) ja tuollainen neliskanttinen (itseasiassa viiskulmainen). Muoto on jostain syystä erityishyvä, aineet ei koskaan jää tököttämään seinille, vaan ne palaavat alas terään aina vaan uudestaan. ei siis ikinä trvitse mitään tamppereita tai sekoitussauvoja myöskään. Sinne ei tartte törkkiä! ja jälki supersileää.
• Sitten luen suoraan oppaasta, että kiinnitysistukka on valmistettu karkaistetusta metallista. Usein istukka on nimittäin muovia muissa koneissa. Arvaa kumpi voittaa?
• Blendtec on oikiasti älykone, se neuvoo sua. Se tunnistaa mahdolliset ongelmat kuten liian suuren määrän raaka-aineita, ylikuumenemisen tai ilmataskun syntymisen ja neuvoo mitä pitää tehdä. En oo kyllä saanut aikaan vielä kuin tuon viimeisen.
• Valmiit ohjelmat mm, kuumille keitoille, kastikkeille, jätskille, smoothielle , täysmehulle ja puhdistukseen. Lisäksi voit aina säätää manuaalisesti liukuvalitsimella koneen nopeuden tai käyttää sykäystoimintoa. Ja taas kone kertoo mikä on hyvä nopeus hämmentämiseen, pilkkomiseen tai tahnan tekoon.
• Myös ulkokuori on helppo pitää puhtaana koska se on täysin sileä, ei pääse kertymään mitään nippeleihin ja näppäimiin.
• ihan tyylikäs pidettäväksi työpöydällä, joka on muuten sen PAIKKA!
• Laitetta valmistava amerikkalainen perheyhtiö antaa laitteelle 8v takuun.

Ilmenneitä haittapuolia on kolme neljä:

• Suolainen hinta. 750€ on paljon blenderistä. Mutta mitä enemmän mä asiaa mietin ja mitä enemmän tätä käytän niin sitä paremmalta sijoitukselta tämä tuntuu. Ja ne sanoo että the last blender you'll ever own. 
• Ai hitsi mikä kuvattava. Ootteko koskaan yrittäneet ottaa kuvia kirkasmuovisesta blenderistä tyhjänä? No minä yritin, mutta kamera esitti aina muuta kuin silmä. Onneksi tajusin tunkea blenderiin tavaraa sisään. Vaikka en kyllä vieläkään julkaise kuvaa kukkakaalikeiton vaalean beigestä olemuksesta blenderissä...
• Tuli meille kerran yks riita. Aika vanhanaikainen juttu. Laitoin huolettomasti paljon pesuvettä kulhoon ja fairyäkin lurahti vähän muutamaa tippaa enempi. Ja kun mä laitoin pesuohjelman päälle ja sitä ennen olin sulkenut ehkä, mikäli minussa nyt koskaan on mitään vikaa, kannen vähän huolettomasti. Blendtech siinä vähän kiihtyi ja yhtäkkiä lennätti saippuavaahtoa pitkin mun keittiön tiiliseinää. Että vaikka mussa nyt ei varsinaisesti ittessä ollu vikaa, niin kannattaa kuitenkin noudattaa täyttö- ja käyttöohjeita.
• No ei oo hiljanen tämä kaveri, mutta kukapa meidän perhees olis...

En oo ihan kaikkea tietenkään ehtiny tänä kesänä vielä kokeilla, mutta kun se tuossa kököttää niin varmasti kokeilen myös erilaisten taikinoiden pyöräyttämistä. Ja tuo kuuman keiton valmistus ehdottomasti. Koneeseen lisätään ainekset, vaikka nyt tomaattikeittoon ja alle 46 asteinen neste ja samalla kun se surruttaa keiton se lämmittää ainekset kuumaksi. Mä en oo ehtiny kun tehdä vasta ihan tuollaista kattilas keitettyä keittoa, mutta tätä kokeilen seuraavaksi.  Ja sitten mä aion kokeilla myös tartarin valmistusta koska tämän pitäisi sopivasti osata hienontaa se raaka liha.

Ja todellakin, yhtenä päivänä tämä flirttaava kone sanoi mulle, että Push my buttons. Ja toisena päivä jotain, että Your other kitchen appliences are getting jealous!

Ja nyt mä pyydän anteeksi, kello on aivan liikaa. Ja tämä juttukin on jo hirmu pitkä. Mä laitan sen kukkakaalikeittoreseptin huomenna teille. Tai ehkä en huomenna, koska on katujuhlat, mutta sunnuntaina. Tai siis näköjään ollaan jo huomisen puolella.

Tahinilla maustetun kukkakaalikeiton reseptiin pääset tästä.

Kaupallinen yhteistyö:Blendtech

YRTTIGURU RUOKAMESSUILLA (messulippuarvonta)

kuva Kauhajoen ruokamessut

Kauhajoen ruokamessut ovat  Etelä-Pohjanmaan elinvoimaisimmat ruoka-alan messut. Yli 130 näytteilyasettajaa, tunnelmallinen Hämes-Havusen pihapiiri, asiantuntijat ja osallistuvat organisaatiot, monipuolinen ohjelma sekä aina paikalle runsaslukuisena löytävä yleisö takaavat onnistuneet messut, tekemistä, näkemistä ja syömistä koko perheelle.

kuva Kauhajoen ruokamessut

Tarinoita Ruokamessujen taustalla löytyy varmasti ainakin se 130, jollei puolta enemmän. Jokainen omalla laillansa kiehtova ja kertomisen arvoinen.

Minäpä kerron teille vähän Suomen ehdottomasta ykkös-villiyrttigurusta, Sami Tallbergista. Koska olin jo valmiiksi ja minusta tuli vielä enemmän Sami-fani, kun pääsin tapaamaan häntä yhden toukokuisen illan verran. Karismaattiset ja asiastaan innostuneet ihmiset ovat parasta positiviisuuslääkettä ja lisäenergiaa  tähänkin alkavaan syksyyn. Sami on mukana Kauhajoen ruokamessuilla koko viikonlopun ja  se tekee jo pelkästään messuvierailusta vaivan väärttin.

Iso mies ja keijukainen kuva: Riitta Alapiha

Toukokuun alkupuolella, Kauhajoella pidetyn messujen pressitilaisuuden jälkeen meillä oli tilaisuus osallistua Sami Tallbergin vetämälle villiyrttikurssille. Nappasin Maitotytön päiväkodista ja ajoimme aivan täpinöissämme (tai ainakin 50% meistä) Sotkan rinteille.

Jonkinlaista Murphyn lakia omalla kohdallani lienee, että kun kerrankin joku (Suomen, ellei maailmankin paras, ainakin tosi lähellä!) villiruokaspesialisti tulee tänne asti vetämään villiyrttikurssia, kevät on niin poikkeuksellisen myöhässä, että tuntuu, ettei mikään vielä orasta. Mutta kyllä me vaan ne villyrttisalaatin aineet saatiin kasaan, vaikken minä olisi omineni löytänyt yhtään mitään. Ei, kun löysinhän muutaman ihanan mantelisen pihlajansilmun, vihdoin pääsin maistamaan!

Sami kertoi tarinaansa;

13 vuotta sitten Sami loi uraa keittiömestarina Lontoossa. Sitten sinä kuuluisana eräänä  kauniina päivänä kohtaaminen  Rivington Grill&Delin keittiössä muutti kaiken. Ravintolan kyökkiin saapasteli muuan hieman hompssuinen ja rempsuinen Miles Irwing kaupittelemaan keräämäänsä merikaalia (sea kale). Tuosta kohtaamisesta alkoi miesten ystävyys ja matka villiyrttien pariin. Jo samaisen illan serviisissä asiakkaat saivat lumoutua merikaalen makean suolaiseta mausta ja syvästä väristä.

Sami on tosi raaka-ainelähtöinen kokki, ja uskoo, että keittiömestarin on tiedettävä tarkalleen mistä raaka-aine tulee. Kun on saanut perehtyä monipuolisesti ja kansainvälisesti kaikkiin raaka-aineisiin, lihoihin, kaloihin ja äyriäisiin, mitä jää jäljelle? Mistä voi vielä inspiroitua, mistä kehittää uutta ja ennen maistamatonta?

Se lähde on kasvisten ja raakaravinnon uskomaton maailma ja monipuolisuus ja luonnon antimien hyödyntäminen. Tänään ruokaan panostavat ravintolat (ehkä hiukan kontroversiaali termi, ajattelis, että kaikki ravintolat panostaisivat ruokaan, mutta olen kyllä eri mieltä...) ylpeänä esittävät menussaavn uusia makuelämyksiä, joissa tärkeää osaa esittää villiruoka. 

Suomessa on lyhyestä kasvukaudesta huolimatta jokamiehen oikeuksineen melkoinen, vielä suhteellisen koskematon ja ehtymätön aarreaitta jokaisen ulottuvilla, asuitpa kaupungissa maaseudulla tai korpimailla. Sami on yksi niistä henkilöistä joiden panos villiyrttien keräämisen ja hortoilun  lisääntymiseen on kiistaton. Omalla yöpöydälläni on koko ajan vakiolukemisena huikea Villiyrttikirja, kirja jonka aloitan uudestaan aina kun pääsen takakanteen. Oppimisen tie on hidas, mutta niin inspiroiva! Uusinta Makupari- kirjaa en ole vielä päässyt lukemaan, mutta sen verran selasin, että voin kertoa, että kirjassa on yksi niin kaunis kalanpääkuva, että sen voisi ostaa jo ihan tuon kuvan takia.

Hauska yksityiskohta illassa oli, että kun minä hortoilin kamerani kanssa (illan kuvia ei löydy mistään?), luulin Maitotytön suurimmaksi osaksi kiukutelleen autossa, mutta näköjään tyttö olikin ollut lähinnä yksityisopetuksessa... tämä valkeni vasta kun sain Messupäällikkö Riitan näppäämät kuvat postiini...

Meidänkin perhe taistelee omalta osaltaan siis luonnosta vieraantumista vastaan. Oli kyse sitten villiruuasta tai alkutuotannosta, toivoisin lapsieni oppivan muutakin kuin poistamaan muovikääreet kaupasta ostetun tuotteen päältä. 

Oma kasvimaani on kyllä  surullisen kuuluisa esimerkki.

Mutta nyt lopetan, että saadaan tämä postaus pihalle ennen ruokamessujen alkua. Menkää Kauhajoelle, inspiroitukaa, oppikaa, maistelkaa, ostakaa naurisleipää, kotimaista maissia ja vaikka mitä ihanaa siellä on tarjolla. Maitotyttö menee erääseen aittaan ostamaan hunajaa, sen tiedän jo nyt. Paikalla Samin lisäksi myös keittiömestarit Maija Silvennoinen, Ulla Liukkonen ja Raymond Wesander. Mikä määrä positiivista keittiöenergiaa!

Arvon 3 x 2 kpl messujen pääsylippuja (arvo 2 lippua 24€). Osallistu kertomalla oma mielipiteesi kommentteihin vaikka hortoilusta. Varmista, että saan sinuun yhteyden. Arvon liput maanantaina 28.8.2017 klo 16, siihen saakka  voit osallistua. Ilmoitan voittajat sekä tässä, että otan yhteyttä, jos on yhteystiedot, sovitaan sitten lippujen toimituksesta. Arvon tiistaina uusia voittajia, mikäli en tavoita alkuperäisiä.

Arvontavoitot osuivat kommenttien 5. 9 ja 10 kohdalle eli  Leena, Laura ja Riitta. Kivoja messuja teille, olen yhteydessä!

  

www. ruokamessut sivuilta lisätiedot ja ohjelma

PUNAJUURIPOSTAUS

Viime viikolla - ja edelleen- innostuttiin kukkakaalien pelastuksesta häsällä  #kukkakaalitalkoot. Oikeasti nyt on aika innostua kaikista kotimaisista sesongin juureksista ja kasviksista. Mitä ihanaa aikaa elämmekään!

Kukkakaalin ( ja sipulin, perunan, kyssäkaalin, mustajuuren, palsternakan, juurisellerin, piparjuuren, maa-artisokan, lehti- ja mustakaalin, mangoldin, nauriin, maissin jajaja...) lisäksi mun sydämeni sykkii erityisesti punajuurelle. Hyvin erityisesti. Ja miksi? No se syvän mainen, mutta makea maku, uskomaton purppura väri joka värjää kaiken niin hyvässä kuin pahassa, se ettei sitä pysty tuhoamaan herkästi ylikypsentämällä ja mieletön monipuolisuus käytössä. Ja kuinka se muistuttaa maallikkoa punajuuri-päivän jälkeen pienen sadasosa sekunnin verran kuolevaisuudesta pissalla käydessä. 

Miten meenkään halpaan joka kerta?

Ilo oli siis suuri kun sain koostettavakseni Lännen Median sanomalehtien tämän päivän ruokasivuston punajuuriteemalla.

Paahdettujen punajuurien yksinkertaisesta ylellisyydestä oli pakko muistuttaa.

Kertoa, että kahvi ja kardemumma maustaa punajuurisalaatin aivan uuteen uskoon.

Ja että punajuuriburger sinihomejuustolla vie paitsi nälän, myös mielenrauhan, ellei sitä pääse hetikohta valmistamaan.

Punajuuritartar on ilmeinen vaihtoehto kun haetaan kasvisvaihtoehtoa  tuolle trendikkäälle ruualle.

Kahvikakku-resptiä haettaessa punajuuri-suklaa kakku ei ehkä tule aivan ensimmäisenä mieleen, mutta sen pehmeämpää kahvikakkua saat hakea. Ei ole kuivakakku, ei.

Mutta oottekos tehneet punajuuresta sinappia?

Reseptit julkaistu tänään sanomalehdissä, joille Lännen Media tuottaa sisältöä.

TANKKI TÄYTEEN

Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Suomalaisen Työn Liiton kanssa osana Made by Finland -kampanjaa. Made by Finland -kampanja on Suomalaisen Työn Liiton, sen jäsenten ja yhteistyöorganisaatioiden Suomi 100 juhlavuoden kampanja. 

Suomalainen työ, jos mikä, on aihe juhlaan. Työ on perusta, velvoite ja oikeus, jolle koko yhteiskuntamme hyvinvointi, niin fyysinen kuin henkinenkin perustuu.

Kuva: Pekka Kyytinen/Museoviraston kuvakokoelmat/Kansantieteen kuvakokoelma

Työ itsenäisen Suomen alkuvuosina poikkesi työn käsityksestämme tänään. Työ oli raskasta, mutta työtä riitti tekijöilleen, eri asia saiko sillä siltikään limpun siivua käteensä. Tänään ihmisillä on mieletön määrä erilaisia tapoja tehdä töitä, taidan olla itsekin yksi esimerkki ammatinharjoittajasta, jonka ammattia ei vielä kymmenen vuotta sitten ollut olemassakaan.

Työhön on aina liitetty suomalaisia perusarvoja: sisu, tunnollisuus, ahkeruus, vaatimattomuus, nöyryys. Kukaan meistä ei varmasti halua kyseenalaistaa noita arvoja, vaikka tämän päivän sisun ilmenemismuoto varmasti eroaa sadan vuoden takaisesta. Vaatimattomuus ja nöyryys ovat kasvaneet terveeksi itseluottamukseksi. Tänään listalla löytyy myös luovuus, edelläkävijyys, rohkeus ja innovaatiot. Suomesta löytyy tietoa ja taitoa muille jaettavaksi.

UPM BioVerno-diesel on loisto-esimerkki suomalaisesta innovaatioista joka vie meitä osaltaan kohti vastuullisempaa ja kestävämpää tulevaisuutta. Se on uusiutuva puupohjainen polttoaine, joka valmistetaan Lappeenrannassa mäntyöljystä, käytännössä siis pihkasta. Sen avulla voidaan pienentää fossiilisten polttoaineiden päästöjä ja kasvihuonekaasuja merkittävästi. BioVerno toimii tutkitusti täysin tavallisen polttoaineen tapaan, mutta sen avulla on mahdollista pienentää kasvihuonepäästöjä jopa huimat 80%. Sekoittamalla BioVernoa fossiilisiin polttoaineisiin tai käyttämällä sitä sellaisenaan voidaan saavuttaa merkittävä osuus Suomen liikenteen polttoaineille v. 2020 mennessä asettamasta 20% biovelvoitteesta. Talouselämä-lehdestä löytyy asiasta mielenkiintoinen artikkeli.

Tämän kaltaiset uudet, ympäristövastuulliset innovaatiot ovat elintärkeitä Suomen metsäteollisuudelle. Pitkän ketjun viimeisenä lenkkinä on jollekulle meistä työpaikka. Tai aika monellekin jollekulle. Tankkaamalla UPM BioVernoa autoilija tukee suomalaista työtä, jokainen tankattu litra vähentää fossiilisen tuontidieselin käyttöä.

UPM BioVerno on tarina suomalaisuudesta ja siitä kuinka suuret innovaatiot työstetään sitkeästi käytännön toteutukseen. Vahva itseluottamus omaan tekemiseen antaa luvan astua myös kansainvälisille estradeille ryhdikkäänä. Meillä suomalaisilla on taas jaettavaksi jotain ainutlaatuista. Luulen, että siitä ei voi kiittää pelkästään UPM:n kehitystyötä Lappeenrannassa vaan koko suomalaista yhteiskuntaa, hyvinvointia ja koulutusta. Sitä, joka on rakennettu edellisten sukupolvien työlle, jokaisen yksin ja kaikkien yhdessä, ja jonka rakentamista meidän on helppo jatkaa omilla työpanoksillamme taas seuraavat sata vuotta.


Otetaanpa sille! Tankki täyteen!

Klaus Härön Made by Finland -kampanjalle ohjaama Seuraavat sata vuotta -video kertoo neljä tarinaa suomalaisen työn tulevaisuudesta lasten haaveiden kautta. Mitä voimmekaan saavuttaa, kun vain olemme tarpeeksi sinnikkäitä ja uskomme omiin kykyihimme? Millaisia innovaatioita kehitämmekään, kun kannamme jokainen kortemme kekoon ja toimimme vastuullisesti, toisiamme auttaen ja yhdessä tehden?