KULTAHÄÄPÄIVÄN MENU

Onnea äiti, onnea isä! Tuossa astelette vastavihittynä avioparina alas Kauhavan kirkon portaita 27.8.1967. 

Häät pidettiin äitini kotona Kauhavan Oravassa, kotitalossa, jonne oli tietenkin kutsuttu kaikki Oravalaiset ja Kortesjärveläisiä ja isäni sukua Ylikylästä. Ei mitkään tanssihäät, tarjoiluna perinteiset kahvit voileipineen ja oikein kaupasta tilatulla täytekakulla. Jälkiruokana oli aprikoosikiisseli. Hauska juttu häistä, jota olen kuullut kerrottavan  läpi elämäni, oli se kun Nyyssölän Urho (Urho ja Aune olivat Oravassa asunut hiukan yksinkertainen pariskunta, Aune oli suuren suuri naisihminen, Urho pieni kyttyräselkäinen mies) korvasi vanhempieni hääkakun. Korvaamisella tarkoitetaan Suomi-Orava -sanastossa  ensimmäisen palan leikkaamista kakusta. Että siinä meni sekin hääperinne.

Yksi vanhempieni saamista häälahjoista oli muuten lähes 700 -sivuinen A4 kokoinen Suuri keittokirja, kirja jonka reseptien selailu ja mustavalkoisten kuvien katselu oli suurta huviani lapsuudessa ja nuoruudessa. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, että niinhän se oli, selasin sitä keittokirjaa yhä uudestaan ja uudestaan jo lapsena.

Vanhemmillani on siis 4 lasta ja 7 lastenlasta välillä 3-14v. He (ja meistä lapsista mukana olleet) ovat avioliittonsa aikana  asuneet ja työskennelleet 5 maassa (Sveitsi, Saudi Arabia, Kenia, Bangladesh ja Suomi) Suomessa olemma asuneet 4 paikkakunnalla (Kokkola, Kortesjärvi, Kauhava, Seinäjoki). Meillä lapsilla on ollut hyvä ja kannustava koti, vaikka minä ja Nikoveljeni olemme asuneet myös muusta perheestä erillä eriaikoina kouluasioiden takia. Lomailtu on aina perheenä. Muistan erityisesti auto-telttareissut ja 2 viikon Itävallan laskettelumatkat. 

Taloa eivät vanhempani koskaan rakentaneet eikä meillä ole kesämökkiäkään, mutta lapsuuden muistojen auto, ensimmäisen tipparellun jälkeen, on farmarivolvo, ensin viininpunainen ja sitten vaaleansininen. Tiedättekö, kaksi lasta istui takapenkillä ja kaksi siellä peräloosterissa selkä menosuuntaan. Ekassa volvossa ei ollut edes radiota (eikä isällä suomalaista ajokorttia) ja kaikki automatkat me lauloimme päivän iskelmiä ja lastenlauluja, ihan kurkkukipeänä. Siis me lapset. Äitini ja isäni; no, laulu ei oo niitten juttu. Paitsi nyt lapsenlapsien kanssa olen kuullut jopa isäni laulavan bä, bä, vita lamm. Älkää kysykö miksi repertuaarin ainoa laulu on ruotsinkielinen?

Täydellisen perheidylliin kuuluvaa koiraa ei varsinaisesti ollut paitsi hetki aikaa isän harmaa pystykorva Viri, joka sittemmin muutti mummolaan ja yhden kesän verran siskolleni hankittu faaraokoira Caius, joka vietiin takaisin kasvattajalle minun ollessani interreilillä josta seikasta tunnen huonoa omatuntoa.

Jokaisen avioliiton tarina on varmasti omanlaisensa, jokainen pariskunnana puolikas täydentää toistaan omalla laillaan. Äitini ja isäni ovat tahtoneet olla yhdessä 50 vuotta ja osoittaneet, että se on mahdollista. Me lapset voimme vain olla kiitollisia siitä, että meillä on ollut satumainen onni syntyä rakastavaan kotiin.

Ja meluisaan; paljon huutoa ja naispuolisten kiroilua, mutta myös paljon rakkautta.

Me juhlimme kultahääpäivää perheen parissa eilen,  hiukan myöhässä kun saimme kaikki lapset perheinemme sovitettua kalenterit yhteen (IsoHoo joutui jo töihin). 
Minä vastasin menusta ja sain kuin sainkin hommattua meille peräedellä- Juhalta, tuolta armoitetulta kala-ja kokkausmieheltä erän rapuja (88 kpl, tarkalleen). Menusta ja oganisoinnista vastaaminen tarkoitti, että perjantai-illalla kello kuuden jälkeen haahuilin cittarissa ja muutin kuin vaihtolämpöinen sunnitelma A:sta B:hen, C:hen...no te kyllä tiedätte aakkosten järjestyksen!

Yksinkertaisella mentiin, joten ajattelin, että hiilillä grillatut sisäfilepihvit maustevoilla ja uuniperunalla maistuvat kaikille, ja kylkeen paahdettu tomaatti-broccoliinisalaatti. Jälkiruuaksi omena-kaurapaistos.

Perjantain viimeiset tunnit ensin suihkuttelin ja sitten keittelin kotona rapuja. Lapset ottivat ravut vastaan ihan melkein perheenjäseniksi. Maitotyttö esitteli kavereilleen ja antoi ravuille nimiä. Urho paljasti peruskoulun ala-asteella kertyneet biologian tietonsa muistelemalla, että eikös ravut olekin seura-eläimiä?

Lauantaina puoli kahdentoista maissa sain meille sisaruksistani ja kälystä apujoukot kokkailemaan, joten selvisimme urakasta suunnilleen aikataulussa. 

Omenat, persiljat ja salaatit haettiin omalta kasvimaalta. Kaiken sen kuhinan sekaan keittiöön saapui myös perhetuttumme astianpesukoneen korjaaja, joka korjasikin koneen ilman mitään osanvaihtoja, edellisen korjaajan arvio oli 420€. Laitoin sitten vielä siirtämään Bastard-grillini mummolaan veljeni kanssa :). Tämä on organisointia, jos mikä.

Ruokapöytä oli katettu mummolaan, meitä syöjiä oli siis 9 aikuista ja 7 lasta. Äitini ja isäni yllättivät meidät pukemalla itsensä hääpäivän asuihin, isäni tietysti look alike, mutta äitini käsittämättömästi vanhaan hääpukuunsa, joka edelleen istui äidilleni kuin valettu. Pukuun kuului myös samettipitsinen hupputakki, tuo pitsi oli päässyt kellastumaan ja äitini joitakin vuosia sitten pesi sen, jolloin samettiset pitsiosuudet yksinkertaisesti sulivat pois. Puvun laadukkaasta kankaasta valmisti tien toisella puolen äitini kotoa asuva äitini täti, jota Räätärin Astreaksi kutsuttiin. Astrean mies oli myös räätäri ammatiltaan ja olipa muuten pappani veli ja siis Astrea mummani sisko. Astrea syntyi viime vuosisadan alussa Astrid nimisessä laivassa matkalla Amerikasta  takaisin Suomeen ja nimettiin siksi laivan mukaan Astridiksi. Joka oravalaisen suussa kääntyy tietenkin Astreaksi. Hauska sattuma tässäkin, että siskoni toi Turusta mukanaan alivuokralaisensa, englantilaisen vaihto-opiskelija Rosien, jotta hän pääsisi tutustumaan "tavalliseen" suomalaiseen perhe-elämään. Rosie on kotoisin South Hamptonista, satamakaupungista, jonne tuo Astrid laiva juurikin seilasi!

Ilman mitään siksakkeja ommeltu hääpuku ei ole tippaakaan rispaantunut, vaikka äidin ikätoveri Oravasta on itse asiassa kaksi kertaa lainannut pukua äidiltäni omiin häihinsä.

Nuo Oravalaiset ovat aika velikultia! Myös tällä hetkellä elokuvissa pyörivä Ikitie-elokuva kertoo erään oravalaisen tarinan.

Luen itseni oravalaiseksi.

Ja se menu meni näin

Kultahääpäivämenu

Kotimaiset ravut 

paahtoleipä, voi, majoneesi, sitruuna, tilli, port salut- juustosiivut

xxx

Hiilillä grillattu naudan sisäfilepihvi, persilja-valkosipulimaustevoi, uuniperuna

paahdettu broccoliini-tomaattisalaatti

xxx

omena-kaurapaistos, vaniljakastike

Alkuun joimme maljat Möet&Chandonia, rapujen kanssa tarjolla Chablis Premier Cru  ja jääkylmät sitruunasnapsit. Pihvien kanssa nautimme Riojalaisista punaviineistä (Montecillo ja Campo Viejo Reserva)

Jälkkärin kanssa kahvia, mutteripannusta tai suodattimella, valinnan mukaan

Lapsten kanssa vähän teimme erikoisjärjestelyitä alkuruuan suhteen ja heille oli tarjolla katkarapurengas, paneroituja ravunpyrstöjä, herneenpalkoja ja porkkanatikkuja + puolen tunnin vapaa liikkuvuus, että me aikuiset saimme ravut syötyä.

Onnea vielä ja kestävää rakkautta!