Punajuurietanat

Tässä kun on itse kukin pitänyt pienempää tai suurta kasvisviljelmää mennä kesänä, on ollut hauska havaita yksi yhteinen aloittelevan (?) puutarhurin piirre. Koska sato - ja varsinkin se pieni- tulee jotenkin erityisen rakkaaksi, se mihinkä lopulta sen käyttää, muodostuu kynnyskysymykseksi. Mikä resepti on tomaattini arvoinen? Kuinka maltan syödä perunani? Asialla on tietysti kääntöpuolensa, sillä joitakin tuotteita, ainakin joinakin vuosina, pursuaa ovista ja ikkunoista, ja silloin keksitään mitä mielikuvituksellisempia käyttötarkoituksia.

No, asiahan oli siis niin, että edelleenkään en saanut kovin mainittavaa punajuurisatoa. Yksi parin litran kulhollinen pieniä punajuuria. En aio kuitenkaan lannistua, koska punajuuret ovat niin herkullisia ja kuulemma helppoja kasvattaa. (En vain tiedä kuinka.) Punajuurethan on ihan ykkösherkkua uunipaahtona, mutta omani olivat niin eri kokoisia, suurimmat munan, pienimmät kirsikkatomaatin, ja lisäksi ne puskivat puolittain kummasti maasta ylös ja se yläosa oli ruman ruskea, että ajattelin höyryttää ne puolikypsiksi ja sitten kuoria ja sitten keksiä niistä jotain.

Koska punajuuret siis ovat vähäisyydessään erityisrakkaita, tarvitsivat ne erityisrakkaan kumppanin. Ja mistäs minä erityisesti pidänkään? No etanoista!

Nurmi/Vahtera kaksikon ihanasta sekametelisoppaa-kirjasta olinkin jo aiemmin kesällä pongannut oivan, kokeiltavan reseptin. Vähän jouduin muuttamaan, kerma vaihtui ranskankermassa ja esikuvani valmistivat punajuuret kuorimalla ensin raat, omani olivat siis höyrytettyjä. Reseptissä kiehtoi etanoiden erilainen valmistustapa, niihin paistettiin rapea pinta, ja voin kertoa, että ei ollenkaan paha!

Punajuurietanat
2-3:lle

6-8 pientä punajuurta
4rkl voita
tilkka vettä
2 dl kermaa tai ranskankermaa
suolaa
valkopippuria myllystä
1 purkki isoja etanoita 1 1/4 tusinaa eli 15...
basilikaa
parmesaania


Kuori punajuuret ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kuullota kuutiot kasarissa puolessa voin määrästä. lisää tilkka vettä ja kiehauta kunnes vesi haihtuu. lisää kerma, suola ja pippuri. Muhita punajuuret sopivan kypsiksi. (koska tein höyryttämistäni, skippasin tuon vesivaiheen ja muunkin muhittelun, että säilyivät vielä napakoina.)

Huuhtele etanat haaleassa vedessä ja kuivaa hyvin talouspaperilla. Laita paistinpannulle 2 rkl voita ja paista siinä etanoihin kaunis väri ja rapsakka pinta.

Asettele etanat punajuurien päälle lautaselle. Maut viimeistellään basilikan lehdillä ja parmesaanilastuilla.

Ihan menivät punajuuret tässä hyvään tarkoitukseen! Etanoita voisi useamminkin paistaa rapsakammiksi, eikä aina jättää sinne valkosipulivoihin killumaan rasvakylkisenä. Melko tuhti annos oli kyllä alkuruuaksi, vielä kun palan painikkeena oli paahdettu maaalaisleivän siivu.

Nyt te kyllä kuolette nauruun kun kerron minkälaiselle aterialla nämä syötiin. Suoraan ruokabloggerin/kotiäidin arkielämästä (no, oli sentään perjantai): Alkuun siis punajuurietanat ja pääruuaksi KINKKUKIUSAUS! Tehtynä tietenkin oman maan perunoista ja sipuleista, kylmäsavustetusta possunkyljestä, luomukermasta ja Gryerestä.

(Ei pidä uskoa kaikkea mitä netissä kirjoitetaan. Se oli kyllä perunasipulisekoituspussi marketin pakastealtaasta, oisko ollu Poutun kuinkkusuikalepussi ja kermankaltainen kipparikalleruokakerma. Juustoa ei ollut varaa laittaa päälle!)

Oikein tavanomaista porkkanapiirakkaa

...onneksi tavanomainenkin on perkuleen hyvää ja oman maan porkkanoista tehtynä extra-arvokasta. Kerran muuten tein jotain erikoista porkkanapiirakkaa, johon tuli muiden tykötarpeiden lisäksi ananasmurskaa. Ei ollut muistaakseni mitenkään erikoisen hyvää.

Tänään vetäisin porkkanapiirakan melkein suoraan pelliltä pöytään ja minulla oli suuria leikkaamisvaikeuksia. Kuorrutus yritti lähteä veitsen mukana ja palat itsessäänkin olivat mehevän kosteina jotenkin rumasti leikkaantuvia. Piirakka kannattaisi tehdä ehkä edellisenä päivänä, saisi kunnolla muhia ja asettua ennen leikkausta.

Kauneusaistiin voisi vedota kenties myös leikkaamalla säännöllisiä, samankokoisia paloja...omasta mielestäni symmetria on aivan yliarvostettua...

No joka tapauksessa, paljon kuorrutusta ja kuorrutteen päälle paljon mantelirouhetta, ei pienet kauneusvirheet hypi heti silmille.

Pellillinen porkkanapiirakkaa

(ohje kotikokki.net/Damitix; oikein kelpo ohje)

Pohja
4 kananmunaa
4dl sokeria
225g voisulaa
4dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1 tl suolaa
300g porkkanaraastetta

Kuorrutus
200g tuorejuustoa
250g tomusokeria
100g pehmeää voita
3 tl vaniljasokeria
 pari ruokalusikallista sitruunamehua (oma lisäys)
päälle mantelirouhetta

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voisula,  yhteensekoitetut kuivat aineet ja porkkanaraaste, sekoita.
Kaada  syvälle uuninpellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessan. 25 minuuttia-

Sekoita täytettä varten kaikki aineet sileäksi tahnaksi. Levitä vasta jäähtyneen tortun päälle. Mantelirouhetta voi sitten ripotella mielen mukaan eli runsaasti. Anna jähmettyä kylmässä. (hahaa, skippasin tämän viimeisen, mikä ehkä johti leikkausoperaation kivuliaisuuteen!

Eikos vaan olekin porkkanapiirakassa jotain ihanan syksyistä?

Maitotyttökkin on siirtynyt jo syksyn väreihin.(kepeä aasinsilta...)

Ja sitten mainos: tämän kuun Keittiöhöyryt, eli  Piirakkaa uuniin on ilmestynyt. Viime kuutakaan en muistanut mainostaa, silloin reseptoin niin julmetun hyvää salaatinkastiketta, että parempi kun jääkin mun salaiseksi aseeksi...  ;D

Boulevard Social lounas

Kyllä ihmisen pitäisi päästä postaamaan heti tuoreeltaan, kun maut, tuoksut, tunnelmat ja reseptit ovat vielä veitsenterävinä mielessä (mikä kokkausmetafora!). Aina ajoitus ei mene yksiin. Kesällä oli postattavaa jonoksi asti, vaan ei koneelle ennättäneet. Tänään taas mieli halajaa niin kirjoituspuuhiin, vahinko vain, että en ole ottanut viikkoon valokuvia, eikä sitäpaitsi tämänpäiväinen lapset, Mäkkäri ja minä  -tapaaminen inspiroi kovin hurmioituneeseen tilitykseen.

Kaivoinpa sitten heinäkuun alun kuvat esiin siitä,  kun ystäväni Virpi ja minä teimme suunnittelemattoman yllätyslounashyökkäyksen Sossun luukulle. (Sori, Jauhot suussa Jonna, tiedän, että et piittaa nimityksestä, mutta mielikuva on niin herkullinen, että en voi vastustaa ilmaisua, ja siinähän ne pojat luukulla nätisti poseerasivat kun uskalsin kuvausluvan pyytää). Aika monet ovat luukulla käyntiään raportoineetkin, mutta tässä vielä yksi lisää.

Otimme siis lounasmaistelumenyyn.
Ensimmäinen ruokalaji aloitti herkullisesti vaikka kuvaus olikin varsin tärähtänyt. Aika mielenkiintoisesti yhdistetty viehkot vihersimpukat voimakkaisiin makuihin

GRILLED GREEN MUSSELS `ON A STICK´

grillattuja vihersimpukoita, punaista harissaa, chorizo salsaa

Härkätartar oli suosikki, sekä kaunis, että herkku.

LEBANESE TAR-TAR

marmorihärkä tartar, `harissa remoulade´, kaprista, rapeaa leipää

Vaikka kaikki ruuat olivat keskivertoa kauniimpia ja maukkaampia, petyin lohi cevicheen. Mun mielestä se olisi niin kaivannut lisää tängiä, jotakin hapokkuutta. Ei taida veriappelsiini ihan riittää. Eipä tarvitse ihmetellä enää miksei Mastercheftuomarit arvostanu mun sitruunaista lohitartarpihviä, makumme ovat näemmä erineväiset.

`TANQER STYLE´ SALMON CEVICHE

lohta ceviche, veriappelsiinia, retiisiä, fenkolia, kurkkua, oliiviöljyä, korianteria

Mustekala -kun se on freshinoloista ja rapsakkaa, se vaan on niin hyvää.

FRIED SQUID & LEMON AIOLI

mustekalaa, mustaa oliivia, maustettua makkaraa, sitruunaa, persiljaa, korianteria

Lammaskebabeissa oli ihanan tahmainen pinta.

MINCED LAMB KEBAB `SHISH STYLE´

grillattua kebab varras hienonnetusta lampaasta, fenkolisalaattia, hummusta, chili majoneesia
+ PITA LEIPÄÄ & `BABAGANOUSH´

Nyt tullaan menun toiseen pienoiseen notkahdukseen. Lampaan kanssa tarjoiltu Babaganoush eikä liion muuten hummuskaan, maistuneet oikei puulta ei peeltä. Ehkäpä ne kuuluu olla tälläisiä ja omat kotitekoiseni ovat aivan liian sitruunaisia, en tiedä, mutta tässä vedän kyllä kotiappäin.

Tätä jälkiruokaa taasen ovat monet ylistäneet ja se olikin kiehtova yhdistelmä; kylmää, makeaa, huoneenlämpöistä, rapeaa, suolaista ja sitä kaipaamaani sitrusta :) Jos nyt olen tosi pikkumainen, niin huomautettavaa puolelle jäisi tuo lautanen; kaunis, mutta tuota inhottavan ruokailuvälineitä vasten rahisevaa mattakeramiikkaa.

Onneksi en kuitenkaan ole. (pikkumainen siis)

`LEMON PIE MARRAKESCH´

sitruunarahkaa, marenkia, sablekakkua, suolakaramellia

Boulevard Socialin sisustus oli tyylikkään yksinkertainen ja Farangista tutut akustiset ratkaisut jäljellä. Siis onko se mieletön puheensorina aivan tarkoitushakuista?

Erityismaininta täytyy kuitenkin antaa ihanille astioille kattauksessa ja annoksissa. On todella hienoa, että annokset viimeistellään täydellisiksi astioita myöden. Ja niin pienillä jutuilla, vähän kaiverrusta, hopeaa ja messinkiä ja tunnelmat suhahtaa kyllä täysin tuonne välimeren arabillisempaan osaan. 

Ja palvelu pelasi tietysti. Ruokajuomana läpi menun  toimiva Italialainen Bubbles.

Ja näin sanoen hän päätti postauksensa pakolliseen vessa-kuvaan.

Joka sekään ei siis lainkaan hullumpi.

Sadonkorjuuterveisiä pinaattikeiton voimalla

Nämä pinaatit kiehuivat kattilassa jo tuossa heinäkuun puolessa välissä. Niin, silloinhan se pinaattisato oli parhaimmillaan. Onkohan tämä nyt neljäs vai viides hyötypuutarhaopettelukesäni? Vuodet eivät ole veljeksiä. se tässä ainakin on huomattu, eikä sadontuotto ja sen hyödyntäminen välttämättä lainkaan noususuhdanteessa. Mutta rakkaus puutarhaan, se kasvaa.

Aion nyt brutaalisti kuitenkin karkeasti ilman sen kummempaa kuvitusta kertoa mitä tänä vuonna puutarhassani tapahtui. Tykkään kehittää muistiani (virnistys), niin etten vahingossakaan merkkaa mitä olen istuttanut ja minne, enkä edes lajiketta, on sitten ensi keväänäkin mukavampi arpoa, että mikä se olikaan se porkkanalajike joka ei itänyt lainkaan. Lisäksi olen ollut kesällä (kesä, heinä, elo) fyysisesti varmasti yli 6 viikkoa poissa kotoa, joten sydämeni itkee räjähtänyttä puutarhaani, (ja oman äitinikin sydän itkee...tai sitten hän on jo tottunut) ja varsinkin hyödyntämättä jäänyttä satoa. Niin laiffia! Onneksi puutarhasakkoja ei kuitenkaan jaeta, joten ensi vuonna aletaan taas tuoreesta maasta.

Kasvimaa: 

Porkkana : nauhassa, ovat kasvaneet ja itäneet, en ole uskaltanut vielä nostaa, kuin yhden joka yllättäen olikin pikku pallukka vain. Uskon satoon.

Fenkoli: Uusi kokeilu. Jäi harventamatta, joten kasvaa tiheästi tillin näköisenä yrttinä. Tätä fenkolinvartta on silputtu muuteman kerran kala- ja äyriäiskeittoihin.

Tilli: WTH happened?, hautautui jonnekin.

retiisi: kasvoi kauniisti, ei ehtinyt käyttää, muutaman salaattiin ja suukkuun, olisivat olleet hyviä tänä vuonna.

korianteri: kasvoi kuten ennenkin, eli valtaisasti, ehti kuitenkin vissiin kukkaan, ennenkuin minä ehdin sille mitään tehdä. Jäi pakastamatta. My precious...tästä erittäin surullinen

rucola: vaikka äiti kävi jo kerran leikkaamassa alas, niin ehti kanssa kukkaan ennenkuin tavattiin. Nyt siellä on joitain ehjiä lehtiä kyllä, saiskohan sieltä jonkun peston värkit vielä.

punajuuret: En ole koskaan vielä saanut hirveää satoa, vaikka joka vuosi yritän viljellä tätä lemppariani, jonka pitäisi olla niin helppoa. Tänä vuonna iti hyvin, mutta nousee pintaan kummasti, eli puolet maan yläpuolella, en ole vielä ennättänyt maistaa, just hain muutaman. Aika pieniä.

Pinaatti: pinaatilla kaikki hyvin, paitsi en keriinnyt käyttää kun tähän keittoon.

salaatit: jotain tavallista ja lollo rossoa, aivan hirveän hyvä sato. Olis ollu aineksia n. 73 salaattin. Joista siis olen valmistanut n 5. Naapuritkaan ei uskalla ottaa vaikka olen kehottanut.

valkosipuli: siellä taitaa olla muutaa viimevuotinen tullut maasta., näyttävät ok ensi vuonna varmaan lisää, koska laitoin viime syksynä kukan siemeniä maahan ja tänä vuonna ne olivat itäneet.

Mutama ilmasipuli ja vanhat ruohosipulimättäät: eivät pettäneet

Kesäkurpitsat : 5 tainta, osa perunapenkin päädyssä. Aina ollut satoisia, korkeintaan kaksi taimea, nyt olen saanut keittiöön asti ainoastaan 2 zucchinia tähän asti. Kauniita kukkia, mutta hetelmät mätänee. Ja niitä kukkiakin olis pitänyt täyttää ja friteerata....

Ensi vuonna: kasvimaalle palaavat tänä vuonna taukoa pitäneet (ei kai ollut kylvöhetkellä siemeniä) mangoldi, sipuli, lehtipersilja, herne. Tarttee isomman pläntin.

Mansikkamaa: Halvatusti kukkia, marjat jäi pieniksi, kylläkin herkullisen makuisia, lajikkeet kaunotar ja Bounty, mutta ei näistä käteen jäänyt kun syöntimarjat. 3 vuosi, 47 tainta.

Perunamaa: Ei hirviästi, mutta tarpeeksi. Hyvänmakuinen, kaunis(ruveton) lajike nimeltä...?

Perunamaan pääty: Maaartisokat pukkaa vartta, eivät kukkineet ja kun kävin kaverini tykönä näin, että hänen vartensa olivat puolta pitempiä. Jätän siis maahan sikiämään ja kaverini lupas antaa omiaan. Täällä kasvaa myös mäkimeirami, lipstikka, timjami, rakuuna, ihan omiin nimiinsä ja rosmariini istutettiin keväällä.

Mustaviinimarja: 2 puskaa, molemmista sanko,isoja, mehuna ja marjana pakkasessa.

Punaviinimarja: 1kpl, 11/2 sankoa, mehuna ja marjana pakkasessa.

Karviainen: 1 kpl, Ihana, mutta kuka sen sadon syö sieltä aina? tarttee lisää puskia.

Lipstikka ja raparperi : hotivat hommansa. raparperi mehuna pakkasessa, juhannuksena otin kaikki varret veks, ja nyt siellä olis uus sato vielä. Lipstikka täysin hyödyntämättä. Älä loukkaannu lipstikka, pidän kyllä sinusta.

Omenapuut: 2kpl, Pirja ja joku syyskaneli, jossa 15 omenaa joista 13 jäljellä!

Mustikka: 3 tainta, eivät vielä koskaan tuottaneet mitään, olleet alusta asti, ja joo, yks on eri sukupuolta.

Kirsikkapuu: Ei taida tuottaa mitään. Viime vuonna oli yksi kirsikka. Kyllä se tästä lähtee.

Aronia: Pitkästi rajana naapurien kanssa. Aivan hirmusti marjoja. Tein tänään ihanaa marjapuuroa. Mehua en aio tänä vuonna tehdä, että linnuille taitaa jäädä. Mutta puuro oli kyllä niin hyvää, että muutaman pussin puuroa varten käyn noukkimassa.

Haaveet: kasvihuone (tuskin koskaan toteutuu) vadelmaa, parsapenkki ja vielä yksi omenapuu; valkea kuulas. Ai niin ja puutarhuri!

Hillitty, hallittu puutarha....

Ja pinaattikeitto oli erinomaista.

Pinaattikeitto

1 l maitoa
1 l tuoretta pinaattia
1 tl suolaa, hiukan muskottipähkinää

suurus:
1 dl vettä
2rkl vehnäjauhoja

Tarjoiluun keitettyjä kananmunia.

Huuhdo pinaatti ja hauduta kattilassa pehmeäksi (5 min.) Valuta ja hienonna veitsellä.

Kuumenna maito. Sekoita jauhot veteen ja kaada suurus ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää pinaatti ja anna kiehua n. 10 min. Mausta.

Terveisiä Kippari-Kallelle!

Löydetty. MURUNEN.

Kahvila Murunen. Sijaitsee Sotkamossa, torin laidalla. Löytö ennen koulun alkuja suoritetulta pikaiselta Katinkullan lomalta. Taannoisen Helsingin kahvilaturneen jälkimainingeissa oli vallan ihastuttavaa tupsahtaa ovesta sisään keskellä Sotkamon kirkonkylää ja löytää itsensä  aivan unelmien kahvilamaailman keskeltä.

Trendikäs sisustus, vaaleat koivukalusteet yhdistettynä mustaan ja paikassa myynnissä olevat pirteät lastenvaate yms. tuotteet toivat kahvilan avaruuteen mielenkiintoista väriä. Siistiä ja kivaa.

Puitteet siis erittäin OK.

Palvelu erittäin OK.
Paikan (toinen?)omistaja Kalle oli paikalla, kohteli jokaista asiakasta niin iloisen myyvästi, että varmasti jokaiselle löytyivät mieluisat tuotteet.

Ja ne tuotteet. eRITtäin OK. Harvoin näkee noin laajaa ja houkuttelevaa tarjontaa sekä suolaista, että makeaa. Kalle kertoi, että yhtenä ajatuksena on ollut tarjota asiakkaille oikein makujen ilotulitus. Esimerkiksi perjantaisin heille saapuu omien leipomusten lisäksi tuotteita yhdeksältä eri lähiseudun pientuottajalta. Murunen haluaa suosia lähituottajia valikoimissaan ja valikoi parhailta tuottajilta sen, mitä kukin parhaiten taitaa tehdä. Matkaan tarttui meilläkin aivan jumalaista ruislimppua.

Harmittaa, kun en ehtinyt/jaksanut testata mitään suolaista tarjottavaa, yleensä otan mieluummin niitä, tänään kuitenkin minulla ja lapsilla oli herkutteluhetki. Maitotyttö istui ihan Hiljaa ;), siis hyvinkin epätyypillisesti, kun sai ahertaa herkullisen Maatalon jäätelön kimpussa.

Urho8v. valitsi peruskorvapuustin ja kaakaon. Ja voi, siinä kaakaossa oli vaahtokarkkeja päällä ja sekös sulatti Urhon8v sydämen. Poikasi nimesi kahvilan Parhaimmaksi-missä-ikinä-käynyt ja se on paljon se, koska meillä on kantakahvila myös Seinäjoella, jonka Berliininmunkki-kanta-asiakas Urho on.Ja sitten me vielä juotiin lopuksi yhdet vastapuristetut appelsiinimehut Urhon kanssa.

Ja minä. En muista enää oliko se suklaakakku tupla, tripla vai peräti kvartetti, mutta sen minä otin latteni kaveriksi.

En tiiä, mutta  kun se loma oli vähän semmonen ja tämmönen, kun sattui aivan mielettömän kylmä ja sateinen viikko ja idiootti-äiteellä ei ollut lapsilleen kuin kesätamineita mukana ja aikas paljon sitten vietettiin alkuperäissuunnitelmista poiketen mökissä sisätiloissa, paitsi muut aikuiset jotka golffasi, niin Murunen kyllä suorastaan oli se suuri valopilkku tässä lomassa meikäläiselle.

Poiketkaa ehdottomasti jos Katinkultailette. Minä täällä vaan mietin Murusen suhteen, ihan niiden Jenni Vartiasen laulun sanojen mukaisesti...että lähempänä mua ois hän!

PS. ja kai kaikille selvesi, että erittäin OK on enemmän kuin erittäin OK!

Karu ja herkkä kantarellileipä

Joskus parhaaseen makuelämykseen ei paljoa tarvita. Muutama ystävän koirametsälenkiltä tuoma kantarelli. Toinen (?) niistä 5 kurpitsataimeni tänä kesänä tuottamasta kesäkurpitsasta, joka oli malliltaan kuin miniatyyri munakoiso, ja johon todellakin tiivistyi koko kurpitsapenkkini maut. Täydellinen. Muutama siivu  eilistä maalaisleipää. Vanhat kunnon maut; oliiviöljy, basilika, parmesaani. Oih, mikä  lounas.

Karuus tulee ehkä kantarellien vähäisestä määrästä, mutta voi kuinka intensiivisen herkästi se silti yhdistyi pariloituun kesäkurpitsaan.

Toivottavasti teilläkin on eilistä leipää. Soveltakaa päälliset tai tehkää niinkuin minä tein. Herkkuustakuu!

Bruschettamainen Kantarellileipä 
2:lle

Kourallinen kantarelleja
2 isoa siivua maalaisleipää
pieni kesäkurpitsa
voita ja öljyä paistoon
suolaa ja mustapippuria myllystä
basilikaa
parmesania

Paista kantarellit rapeiksi öljyvoi seoksessa.lisää lopuksi tuoretta hienonnettua basilikaa ja myllystä suolaa ja pippuria. Siivuta kesäkurpitsa pituussuuntaan  vajaan sentin siivuiksi, voitele öljyllä ja paista molemmin puolin, mielellään parilapannulla niin saat mukavat raidat. Paahda limpunsiivut rapeiksi vaikka leivänpaahtimessa (tai uunissa) ja drisottele sitten hyvää oliiviöljyä päälle. Kokoa leipä asettelemalla seuraavaksi päälle kesäkurpitsasiivut, sitten sienet ja raasta tai siivuttele parmesaanilastuja päälle loppusilaukseksi.

Muutama kanssabloggaaja kehuu olevansa ruokalehtifriikkejä. Ja eikö me kaikki nautita ruokalehtien tuomasta ispiraatiosta, uusista resepteistä ja jumalaisista kuvista? Vaikka nämä samat asiat ajavat myös mallikkaasti ruokablogit, aina ei ole mahdollisuutta notkua netissä vaan joskus se lehti on paljon  kivempi napata mukaan aivan konkreettisesti. Onneksi meidän muutamat suomalaiset ruokalehdet ovat tosi laadukkaita (GRW, Maku ja Viini) ja ruotsalaiset komppaavat tarjontaa omilla erinomaislla luomuksillaan. Valikoima täälä peräkylän kaupoissa on vaan aika suppea ja tällä hetkellä niin harvoin matkustelenkin, että lehtiä on joskus vaikea saada käsiinsä. Ja esim Helsingin rautatueasemankin valikoima tässä suhteessa on todella suppea. Viimeksi taisin löytää jokun Jamien kuin oikeinn haeskelin!

Seuraavan kerran kun vaikka sisarukset kysyy mulle kimppalahjaa (sillä synttärithän on kerran vuodessa!) niin mä vinkkaan ja linkkaan ne tänne Lehtitorille. Oon nyt viikon kuolannut näitä lehtiä. Eli lukeneemmat, mitkä on teidän suosikkeja?

Siis ja kyllä mäkin oon aika lehtifriikki. Rakastan jopa niitä naistenlehtien reseptisivuja, Pirkkaa ja Yhteishyvän reseptiliitettä ja kaikkia ihme reseptivihkosia mitä tarjotaan jonkun tuotteen yhteydessä. Maitopurkin kylkireseptejä. Anything goes!

Voi voi, Rapuvoi!

Kertomus tietämättömyydestä, kokeilunhalusta ja epätietoisuudesta.

Tai lieneekö kertomus lainkaan, tällä kun ei varsinaisesti ole alkua eikä loppua (eikä juonta), vai sanoisinko jopa ei päätä, ei häntää (vaikka sisältääkin molempia mainittuja osia).

Mutta kerrottakoon tämä rapuvoin asiasältö kutakuinkin siinä järjestyksessä kuin se minullekkin avautui.

Iät ajat rapuvoi on merkinnyt minulle ravun selkäpanssarissa kuoren sisäpuolella sijaitsevaa valkoista (toiset sanovat keltaista?) rasvakerrosta, joka tulee kaapia rapuveitsellä parempiin suihin, koska se on kuulemma mieletöntä herkkua. Kuulemma, koska koskaan en ole oikeastaan löytänyt kuvausta vastaavaa tuotetta, jonka olisin uskaltanut kaapia suuhuni. Rapuvoi ja sen löytäminen on jokakertainen puheenaihe rapukekkereillä, mutta koska olen kutakuinkin itseoppinut ravunsyöjä, eikä vieressäni, tai edes samassa pöydässä ole koskaan istunut sen kaltaista ravunsyöjäauktoriteettia, jonka sanat olisin mukisematta voinut niellä, elän edelleen epätietoisuudessa siitä mikä herkku minun tulisi suuhini raapia. Se nyt on tullut kai selväksi, että se ei ole se pyrstoä selkäpannsarista irroitettaessa kaikkialle tursuava keltainen mössö, vaikka jotkut niinkin väittävät. Vai onko?

Ennen tämän vuotista ravunsyöntiä googlailin taas rapuvoita, josko vaikka löytäisin havainnollistavan kuvan. Kuvaa ei löytynyt, mutta sen sijaan kokonaan uusi käsite, se mitä rapuvoi oikeasti on. Se on siis murskatuista ja paahdetuista ravunkuorista voin kanssa keittämällä saatava kauniin oranssi "voi", jota ravintoloissakin usein käytetään kastikkeiden ja keittojen valmistuksessa ja joka on  herkkua jopa paahtoleivälle sipaistuna.

Googlailtuani päädyin tekemään tälläisen reseptin. Lue nyt juttu ihan loppuun ennekuin ryhdyt toimeen.

Rapuvoi

n. 50 ravun kuoret
200g voita
vettä

Säästä ravunkuoret eilisistä juhlista/huuhtele ja paahda niitä uunissa 200 asteessa n. 1h. Mulla oli pakasteessa rapuja, jotka perkasin ja tein iltapalaksi rapuleipiä (nam!...kaikkea se Iso-Hoo joutuu kans syömään ;D)Ja säästin kuoret tähän.

ONGELMA: Ravunkuoret uuniin, siis päät ja kaikki? niisähän on se iso osa selkäpanssariakin, no laitetaan kaikki, keitetäänhän ne lohenpäätkin kalalientä varten...kaikki sinne vaan....

Paahtamisen jälkeen murskaa kuoret, tai yritä ainakin vähän säpälöidä jollakin lihanuijalla, siirrä kattilaan yhdessä voin kanssa.

ONGELMA: Kurkistaa ravun"pään" sisään. Se siellä asuva, kuollutta, harmaata, märkäkarvaista hiirtä  muistuttava massa ei ole paahtunut miksikään tai hävinnyt, kuten toivoin. En varmana ala voin kanssa sitä paahtamaan, vai kuuluuko? Revin muutamasta pääosasta selkäpanssariosan irti, mutta en jaksa kaiklle, ovat niin kovia ja teräviä. Ja siis kovia. Ei nämä mun releillä murskaannu minnekään. Mun f*****g perunanuijakin on muovinen. No murskataan mitä voidaan. Näin tehdään.

Miedolla lämmöllä keittele ravpuja ja voita 10 min. Lisää pikkuhiljaa kylmää vettä vähitellen niin, että se ulottuu noin 5 cm rapujen yläpuolelle.

No just näin teen, olikohan mulla tarpeeksi ravunkuoria, tuotos on ainakin oranssia.

Siivilöi kuoret ja laita liemi jäähtymään. Rapuvoi nousee pinnalle (ensimmäinen kuva), ja voit sen siitä kuoria kauniiseen lasipurkkiin ja laittaa jääkaappiin käyttöä odottamaan.

Tekoprosessin aikana niin HUUUUUMAAAAVA haju täyttää keittiön. Oi RAPU!

Ei justus... missä mun kaikki pienet kauniit lasipurkit on? Tai edes pilttipurkit? Tästä kauniin oranssista voista sais niin ihania kuvia kauniissa purkissa tai huolimattomasti paahtoleivän päälle sutaistuna. Ollapa nyt LiemessäJenni, VatsasekaisinkilinkolinRiikka tai Suolaa&hunajaaJonna tai JokihakakokkaaAntti. Kauniita kuvia, kauniita kuvia niin kauniita kuvia. Mitä MINÄ teen? Nappaan hädissäni yksinäisen juomalasin, vedän muovikelmun päälle ja pukkaan jääkaappiin. Niin kauniin väristä! (...rumassa lasissa)

Illalla paahdan jännittyneenä paahtoleivän ja sipaisen kauniin väristä voita pintaan. Mutta mitä? Miltä tämän pitäisi maistua? Hyvälle vai? Tämä maistuu pelkälle laardille. Ei edes voin suolaisella. Mitä hittoa?Onko mun makuaistissa jotakin vikaa.

Ja seuraava juttu onkin oma postauksensa, kun voi päätyy jokiravunpyrstökeittoon. MUTTA EIPÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!

Koska kyseinen ravunkeitto googlailustani huolimatta tuntui synnyttävän enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, päätin kääntyä jonkun viisaampana näissä asioissa pitämäni puoleen. Laivalla tartuin hihasta Villeä, jonka muhkea hahmo saattaa olla monelle tuttu äyriäisravintola Lobsterin äyriäistiskien keskeltä.
Esitin epätoivoni, mitä tein ja kysymyksen teinkö oikein. Keskustelu oli työkiireestä johtuen huomattavan lyhyt, mutta siinä tuli seuraavia asioita ilmi:

• se rapuvoi sieltä kuoresta, no se voi olla hankala havaita, ja se keltainen mössö sitten, no hummerilla (?)on kuitenkin selkeästi erottuva maksa... mitä ihmettä, mitä minä oikein kysyin, nyt putosin heti kärryiltä....onneksi selkeämpää tulossa:
• paahda kuoret 20 min. 220 astetta (muistaakseni)älä käytä pikkujalkoja, äläkä harmaata mössöä, päissä, vaan puhdista selkäpanssariosat sisuksistaan.
• Sitten kun keittelet voin kanssa ja vedenkin, lämpötila ei saa nousta yli 70 astetta, koska silloin kuoret alkavat luovuttaa keitokseen ammoniakkia(?vai aminohapot?), minkä kaikki voimme kuvitella ei maistu erityisen hyvältä. että ihan siis mittarin kera rapuvoin keittoon.
• pitäisi maistua leivänkin päällä, mutta ei siis varsinainen käristys rasva, kuten minulla, vaan lisätään esimerkiksi börreen, tai mikä se voikastikenyt on, lopuksi sekaan vatkaamalla, ei siis keitellä

Että jotain meni huti, jotain opittiin, joitakin asioita ensi kerralla tehdään fiksummin, ja ehkä harmaaseen hiirimäiseen mössöön korvieni välissä jäi vieläkin jotakin aukkopaikkoja, joten asiaan vihkiytyneet , estradi on teidän. Ja Ville olisi kyllä osannut vastailla enemmänkin, mutta kun en kerinnyt kysyä.