Mummo-Ankan paahtoleipä

Nyt alkoi oikeasti epäilyttää, että ne Mummo-Ankan Paahtoleivät, tiedättehän  ne suuret ronskit kokinhatunmalliset viipaleet ovatkin vain satua, samalla tapaa kun lentävät porot ( Joulupukki ON totta!).
Sellaisia nimittäin lähdin tavoittelemaan, mutta eipä varsin tullut ei. Hyvää leipää kylläkin, syötyä tuli.

Ja aikuisten oikeesti tämä oli kyllä Viva Ciabattan Aleksin juustoinen paahtoleipä- resepti, jolle sitten kaikin tavoin onnistuin tekemään väkivaltaa.

Asia on nimittäin niin, että laitoin tuon lukemani reseptin heti korvan taakse sen luettuani, jos elämä on niin helppoa, että ainekset sekaisin ja 6 min vatkausta, niin miksipä en tekisi herkulliset paahtoleivät itse?. (Urho7v on paahtoleipämies, äitinsä kauhuksi).

Paistoin leivän silikonivuoassa, ja niin ihanaa kun tuo voitelemattomuus/tarttumattomuus onkin,niin vuoka vähän kyllä antaa periksi raskaan leipätaikinan kanssa. Eli muoto ei säily ihan  suorakaiteena, josta se kokinhattu sitten kauniisti ponnistaisi ylöspäin...

Suurempia vaikeuksia tuotti kuitenkin ne kunnon leipurin grammat. Taidan olla tavallinen desimittamama.Sain kyllä vuosi sitten jouluna lahjaksi talousvaa'an, ja on sitä käytelty esim. macaronsien valmistuksessa, hyötylaite siis. Nyt ajattelin kuitenkin muokata reseptin ystävällisesti vetomittoihin, mutta eihän siitä mitään tullut. Alkuperäinen oli verraten pieni annos ilmeisesti, lähdin sitä tuplaamaan nesteen ja tietysti kaiken muunkin osalta, kun pääsin jauhoihin asti, menetin luottamukseni vaakaani ( voiko magneettinen desinmitta antaa häiriötä punnitukseen?) tai sitten päässälaskutaitooni, jokatapauksessa  minun olisi pitänyt lisätä 500g jauhoja ja oma desini painoi 40g, eli jauhoja olisi pitänyt olla semmoiset 12,5 desiä ja nestettä oli vain 3,5 dl.
Tuntui hurjalta määrältä, joten laitoin kylmästi vain 7.

En sitten lukenut reseptiä niin tarkkaan, että olisin vielä yleiskoneen jälkeen taitellut taikinan vuokaan, kaadoin sen vain sinne.

Samoin suolan ja sokerin ja hiivan (olen myös kuivahiivamama) määrä on päästä vedetty. Mutta niinkuin sanoin, kyllä siitä leipää tuli. maussa ei vikaa, mutta rakenteena oli jotenkin suuri muruista, kuinka sen osaisi selittää, kakkutaikinamaista, oikea paahtoleipähän on kevyttä, pehmyttä ja SILOISTA.

Tähän tuli vielä rapea kuorikin, kerrankin kun sitä ei varsinaisesti haettu.

Mummo-Ankan paahtoleipä

7dl jauhoja
3,5dl maitoa lämmitettynä kuivahiivan takia
1 dl cheddaria raasteena
30 g voita sulatettuna
2 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
2 tl  sokeria

Laita kaikki ainekset kulhoon ja anna yleiskoneen vaivata taikinaa n. 6 min. Siirrä taikina leipävuokaan (voideltuun ellei silikonia) ripottele päälle jauhoja, aseta liina peitoksi ja anna kohota n. 45 minuuttia.
paista 210 asteessa kypsäksi. Kuinka kauan se oli, en muista (30 min?), mutta eipä sitä kerro meidän Aleksikaan.

Ai niin, ja käytin myös sitä neon-oranssia cheddaria.

Jospa leipätohtori analysoisi?

Schindlehaus

Itävallan reissulle oli pakko ympätä sen kaiken kevyen sapuskan keskelle myös yksi gurmehtavampi kokemus joka sitten vastaavasti kevensi kukkaroa.

Pakko mikä pakko, kun tässä pienessä kylässä toimii hyvinkin trendikäs ravintola nimeltä Schindlehaus. Ravintola on ollut Söllissä iät ja ajat, mutta 12 vuotta sitten sen ostivat nuoret  nousevat kokkiveljekset Christian ja Markus Winkler. WC käytävän seinä oli täynnä diplomeja vuoden kokkitulokkaan tittelistä, Itävallan Designravintola 2007, sun muista tunnustuksista Itävallan ravintolakermaan kuulumisista. Poikien ruokafilosofia perustuu tiukasti lähiruoka-aatteeseen, varsinaista kiinteää menutä ei ole, annokset valmistetaan aina saatavilla olevan raaka-aineen ympärille.

Kolme meistä aikuisista valitsi 4 ruokalajin  No risk, no fun -menun( jos ravintelista pitää jotakin kornia etsiä, niin on kyllä tämän menun nimi!), pojat tilasivat lasten schnitzelit ja kummityttö tilasi ranskiksia peräti €3,50 edestä. herra Kummisetä kalamiehenä tyytyi kalaiseen pääruokaan.

Pärjäsimme Menun läpi kahdella viinillä:. asiantuntevan sommelierin suositteleman Gruner Veltlinerillä (tietenkin) ja Pinot Noirilla. Älkää kysykö viinien nimiä, sillä tää ei tiedä. Ja alkuun tietysti Sektiä.

Älkää kysykö muuten paljon muutakaan, koska en näköjään kykene palauttamaan mieleen enää mitä kaikkea ruuissakaan oli. Kuinka te ihmiset klaaraatte nämä tilanteet? Teettekö muistiinpanoja vai mitä? Tuntuu että siitä jo alkaa tunnelma kärsiä, mikäli siitä nyt on jotakin jäljellä alituisen pokkarin kanssa heilumisen jälkeen, jossa varmaan oli säädöt välillä kaakossa kun kuvista tuli ihan mitä sattui.

Mutta nyt lähtee:

 
Keittiö lähestyi meitä kaikkia ensin  paahdetuilla riisikakkusilla, vuohenjuustotuuteilla ja pikanteilla kuivatuilla tomaatinkuorilla.

Jonka jäkeen pöytään tuotiin keittoa varten omapaahteisiaraksuja kivasti tarjoiltuna: nosta lasi ja raksut leviävät tuohon lautaselle. Kultahiput ovat voita.

Koko porukka lapsia myöten sai myöskin nautittavakseen herkän pehmoisen rapuliemen ja sen kera ankanmoussekuutioita ja kurpitsasosejotakin.

Ihan ihmeissämme maisteltiin, hienoja makuja ja rakenteita....

 Leivät tuotiin jokaiselle omassa pussukassa.

Varsinaisen menumme aloitti tämä kaunis ja raikas annos, jossa oli possuhyytelöä sekä paloina, että ohuina rapsakoiksi paistettuina siivuina sekä jonkinlaista kurkkumoussea.

Miedossa lämpötilassa kypsytettyä lohta ja jokiravunpyrstöjä pinaatissa, pinaattirulla (upean makuinen), perunapyrettä ja sipulia.

Pääruokana oli haudutettua vasikan niskaa ja kateenkorvaa, maaartisokkapyrettä, hernemoussea vai pyrettä ja papuja.

Ja tämä kateenkorva oli ihanaa. Unohdin tyystin, että se on sweetbread muuten sitten englanniksi, tuli ensin tulkattua pikkuisen pieleen....

Jälkiruokana jonkinlaista hapankerma moussea ja mandariinijäätelöä sekä liekautettuja lohkoja. Sivussa seisova kastanjakonvehti oli niiiiiin special.

Keittiöön oli jäänyt joululta vielä Stollenia, jota tultiin leikkaamaan pöytämme viereen jokaiselle siivut.

Tässä vielä Maken taimenannos, joka oli kuulemma herkkua myös.

En osaa olla ravintolan tai ruuan suhteen kovin kriittinen, leijuimme vain ruokalajista toiseen ja kehuimme kilvan. Asiantunteva, huomaamaton mutta erittäin huomioonottava palvelu kruunasi illan, kaikkiin kysymyksiimme vastattiin auliistij a annokset esiteltiin perinpohjaisesti. jopa lapset aistivat olevansa "hienossa" ravintolassa. Annosten kokoamista saattoi seurata televisioruudun kautta, mikäli ei ole ilman silmälaseja oleva hajataittoinen kuten allekirjoittanut.

 Mutta veihän se lopulta hienokin ilta voimat matkailijoilta....

Maksoimme laskun ( menun hinta 55 oli oikeasti mielestäni edullinen), meille autettiin takit päälle, avattiin ulko-ovi lasipurkin kanssa, josta tarjottiin vielä viimeiset makupalat, kotitekoiset toffeet.

Ihanaa kun maalainenkin tuntee olevansa kuningas.

...ja asiahan ei mitenkään tähän liity, mutta eivät yleensä kymppiuutisten kevennyksetkään:

Päätän tämän sanoihin jotka yhdessä suomalaisen tekstityksen kanssa saivat taas huokaisemaan katsoessani eilen sattumalta Tellusta Rachel Rayn kokkausta:

"...and then; Lots of chives!" - Paljon persiljaa!!

Servus!

Schöne Grüβe aus Tirol!

Ennen Paluuta arjen kokkailuihin on pakko vähän viilistellä viime viikon Itävallan matkaa.

5 talvea ehti vierähtää alpeitta, nyt oli aika palata, tällä kertaa perheen parissa. Olen ollut alpeilla, juurikin tässä samassa kohteessa lapsuudenperheeni kanssa ensimmäisen kerran v. 82. Kävimme omatoimimatkoilla ja viivyimme aina 2 viikkoa. Iso-Hoon tavattuani jatkoimme alppimatkailua eri kohteissa, aina 2 viikkoa kerralla (vähempi oli liian vähän) 90-luvun lamavuosina tuli vähän taukoa, pakettimatkoilla on sittemmin käyty viikko keraallaan aina rahatilanteen ja töiden salliessa. Kun Urho syntyi heinäkuussa varasin jo kesäkuussa matkan tammikuulle ja se onkin matkoista ainoana ollut kärvistelyä, kun en osannut kuvitella mitä on jättää poika 6kk Suomeen. Olin myös raskaana ollessani laskettelemassa, joku sitä vähän ihmetteli, mutta rva paikallinen pensionaatin omistaja sen sijaan sanoi, että kyllä tekee oleilu rinteessä hyvää mahassa olevalle vauvalle.

Tämä taitaa nyt karata vähän liian kaukaisiin takautumiin tämä juttu.

Tänä vuonna jätimme siis Maitotytön mummolaan ja Urho7v pääsi ensi kerran mukaa. Urho on kyllä lasketellut jo 3 talvea. Mukaan lähti myös ystävä/sukulaisperhe, Urhon kummit Vantaalta lapsineen Mira10v ja Valtterivielätämänkuun13v.Mirahan on myös meidän kummityttömme.

Koska on aivan liian yksinkertaista matkailua ostaa valmis pakettimatka, googlailin syksyllä jo sopivat lennot, majoitukset, junaliput yms netistä. Matkakohteemme sijaitsee Tirolissa, Söllin pienessä idyllisessä kylässä, joka kuitenkin hiihtoalueeltaan levittäytyy Itävallan laajimmaksi Wilder-Kaiserin alueeksi 91 hissillä ja lähes 300 rinnekilometrillä. Rinteet ovat pääosin punaisia ja sinisiä, vaikka tulihan se Urho ne mustatkin alas ongelmitta, joten se on oiva kohde perheelliselle ellei pelkää laskukyvyttömiä engelsmanneja rinteessä. Viime viikko on kuitenkin talven hiljaisin viikko, joten se on oiva valinta ruuhkien välttämiseen.

Odottelimme lentojen varmistelua vähän turhan kauan ja menetimme aikataulullisesti parhaat lennot, joten jouduimme yöpymään Munchenissä mennen tullen.

Lähdimme Vantaalta Lufthansan siivin loppiaisperjantaina klo 19.00 ja yövyimme Mövenpickin lentokenttähotellissa, jossa kirjauduimme sisään yhtäaikaa Suomen mäkijoukkueen kera. Suosittelen lämpimästi hotellia ja kyseistä ketjua, ihana huone ja Supergourmet aamiainen. Valikoimiltaan ehkä monipuolisin ja laadukkain missä olen käynyt. Huoneessa meitä odotti oma kylpyankka.

Aamulla jatkoimme 11 maissa matkaa junalla. Munchenistä on vain 50 min matka Itävallan puolelle Kufsteiniin, josta on vartin taksimatka "kohteeseen". Junalippujen osto ja paikkavaraukset sujuvat tosi kätevästi Suomesta.  Venetsiaan matkaava juna oli vain niin uskomattoman täynnä matkustajia ja tavaroita, että miehemme eivät koskaan pystyneet tunkeutumaan paikoilleen vaan seisoivat eteisessä. Olhan siinä hiukan tavaroitten raahaamista, varsinkin kun mukana oli kuuluisat "Tote Schie" elikkä kuolleet sukset....

Joka kerta sovimme kuitenkin tavaroinemme taksibussiin vaikka Kufsteinin taksihemmo ei millään saanut tavaroitamme mahtumaan kyytiin, vanhempi kollega siinä jo kävi neuvomassakin. Eihän siinä auttanut muuta kun tyhjentää auto ja antaa pakkausexperttien Nannan ja Virpin lastata kuorma. Hyvin mahtui... oli siinä taksareilla ihmettelemistä kun miehet seisoivat kädet taskuissa ja akat paiskoivat laukkuja ja suksia kyytiin.

Majoituksessa suosimme aina edullisimpia Pernsionaatteja aamiaisella. Pensionaatissa asuu yleensä perhe samassa talossa, huoneet ovat siistejä ja tarkoituksenmukaisia ja aamiainen perushyvä. Tällä kertaa valitsemamme Gästehaus Edinger sijaitsi aivan kylän sydämessä , kirkon(kellojen!!!) vieressä.

Kirkon muurissa oli valtavan kokoinen puuristi. Urho meditoi sen edessä päivittäin, kun ei ollut koskaan noin "raakaa" esitystä nähnyt, nauloineen päivineen. Niitä kysymyksiä sitten riitti, että tuli siinä sivussa hoidettua oman kummitytönkin kristillinen kasvatus vuosiksi eteenpäin....Taisi tehdä pieneen matkaajaan lähtemättömän vaikutuksen. Urho se kävi tämän kuvankin nappaamassa.

Ihmettelen kuinka joskus matkoilla ehti hillua after skissä ja vielä vähän lisää iltaruokailun jälkeen. Nyt ainakaan en olisi jaksanut yhtään enempää. Aamiaiselle kello 8 ja mäkeen yhdeksältä. takaisin kylään hissien sulkeuduttua kello 16, kuuden maissa syömään ja sitten nukkumaan kymmeneltä.

Ensimmäiset 3 vuorokautta satoi lunta sankkanaan, näkyvyys rinteissä oli heikko ellei vielä huonompi, silti laskimme täydet päivät. Lunta sitten olikin koko viikoksi ihanasti ja vielä viimeisen laskettelupäivän vastaisena yönä tuprutti 15cm. Mentiin pumpulissa, Urho muisti kun olimme aiemmin puuterista puhuneet. No siltähän se juurikin tuntui. 3 päivää oli sitten ihanan aurinkoista.

Rinteissä ravintoloita riittää ja esim. wc:t ovat joka paikassa tosi siistejä.Harmi, että mustuneet hirsiset alppihytit, joissa mummo paistelee paistinperunoita ja sekoittelee tuhdimmat Jägerteet, alkavat olla Itävallassakin katoavaa kansanperinnettä. Onneksi suurimmissakin rinneravintoloissa menu on mukavan itävaltalainen.

Ehdoton suosikki rinnelounaaksi on Gulaschsuppe.

Myös fleischkäse maistuu.

Muutenkin annokset ovat tuhdin rasvaisia ja suolaisia. Mutta hyviä!

Eikä me iltaisin paljon sen kevyemmin ruokailtu:

 Tiroler Gröstl

Talonpoikaissalaatti - tätä syömällä ei kyllä laihtumaan pääse.

Bruleeta js omenakompottia sorbetilla.

Pizzapäivä.

No se kuuluisa Schnitzel.

 Joku grillimiksi

Lättyjä ja jätskiä.

Apfelstruudelia ja jätskiä

Ihan vaan jätskiä.

Koko aikaa ei kamera kourassa kuljettu muutenkaan ja nämä on kaikki pokkarikuvia. Yhtenä iltana ohjemassa oli ruokailun lisäksi 3,5 km kelkkamäki. Eikä me oltaisi me, ellei sitä olisi tultu alas kisan muodossa....

Paluumatkalla yövyimme Holiday Inn Expressissä, joka oli uusi ja siisti hotelli, mutta muutoin pikaruokalaa muistuttava riisuttuina palveluineen. Mövenpickin 14 euroa kalliimpi hinta oli oli siis enemmän kuin hintansa väärtti.
Omatoimimatkailussa on vielä mukana se pieni seikkailun maku, joka puuttuu kun lentokentällä on bussi kyltin kanssa odottamassa. Juuri tälläisestä matkailusta nautin eniten vaikka se ei ehkä helpoin tie aina olekaan. Myös kustannuksissa on mahdollista säästä. Kolmen hengen perheemme. lennot, 2x  Munchen hotellit aamiaisilla, 6x pensionaatti aamiaisineen, 2x junamatkat tekivät henkeä kohti 340euroa. Ei paha. Päälle sitten tietysti hissliput ja ruokailut (ja junat Suomessa) .

Ihana loma!

Tänään tätä, huomenna jotain ihan muuta

Kirja putos lattialle ja sivut taittuivat -mämmikoura!

Sain se minäkin joulukuussa vihdoin ikioman HS:n ruokatorstain syntymäpäivälahjaksi Porvoon porukoilta. Ihanan paksu opas täynnä vaikka ja mitä, monelle tämä taitaa olla vanha tuttu, itselle uusi ja ihana. Ajattelin , etsiä joka kuukausi reseptin tai pari toteutukseen, kun kirja kerran on kuukausiin jaoteltu, reseptejä kun on niin paljon, että vaikea jäsentää. Mutta näin kuukausi kerrallaan luettuna, tulee varmaan paremmin haltuun.

Ensimmäinen toteutus oli juustoinen poropata, jonka toteutin hirvestä. Raaka-aineet kiinnittivät huomioni; balsamicoa ja pihlajanmarjahyytelöä pataan. Ja tietenkin suppilovahverot ja sinihomejuusto saivat veden kielelle.

Padasta tuli erinomaista, mutta aika vinkeän makuista. Sinihomejuustoa ei paljon maistanut, sen sijaan suppikset maistuivat vahvoina. Tein tämän vähän eri määrillä ja lisäksi koin välttämättömäksi hauduttaa tätä 1,5h ohjeistetun tunnin lisäksi. Ohje suositteli tätä perunamuusin kanssa, meillä syötiin parsakaalitäysjyväriisiä. Tämä muuten olisi varmaan mainio ruoka toteutettavaksi Shepherds Pie-tyyliin.


Kuvassahan tämä on aika kamalan näköistä, mutta käyttäkää mielikuvitustanne!

Juustoinen hirvipata
6-8 hengelle

500g hirvenkäristyslihaa pakkasesta
1  ISO sipuli
voita
4dl suppilovahveroita pakkasesta pilkottuna
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
vettä tai riistalientä (mulla vettä)
smetanaa tai kermaa (kermaa minulla)
100g sinihomejuustoa
 mustapippuria
suolaa
 2 rkl balsamiviinietikkaa
2rkl pihlajanmarjahyytelöä

Suikaloi kohmeinen liha pieneksi
Kuori ja silppua sipuli.
Ruskista liha padassa voissa (erissä kun on näin paljon), Lisää joukkoon sipulit ja sienet  ja kääntele hetken aikaa. Lisää vettä niin että lihat melkein peittyvät ja hauduta hilajlleen kannen alla 2,5 h. Lihan täytyy sulaa suuhun! Huolehdi, ettei pata kuivu lisäämällä tarvittaessa vettä.
Lisää lopuksi  vähän kermaa ja murennettu sinihomejuusto. mausta hyytelöllä, balsamicolla ja pippurilla ja suolalla jos olet käyttänyt vettä. Mausta siis maistellen mukavaksi.

Ja  tänään otan vähän ilmaa siipieni alle ja en kummastuisi jos seuraavan viikon aikana maistuisi pitkästa aikaa Spiegelei mit Bratkartoffeln und Leberkäse, Gulaschsuppe, Germknödel, Wurstsallad, Schwartswälder Kirchtorte, Apfelstrudel, Wiener Schnitzel, Kaiserschmarrn, Gluhwein, Jägertee, Heisse Schokolade (mit!) und so was!

Silläkin riskillä että kuulostan germaaniselta laatuelokuvalta:"Ja, Ich komme!"

Suippopaprikaa näinkin

Voisin tarjota näitä tapaspöydässa (toki vähän pienemmiksi siivutettuna). Tai yks per henki esim lampaanfileen kera. Maistuu myös bruchetta-tyyppisesti leivän päällä iltapalana. Maistuu maistuu!

Pannulla paahdetut suippoparikat

2 suippopaprikaa
1 prk lemppari fetaasi
oliiveja puolitettuna
pinjansiemeniä pannulla paahdettuna
rosmariinia hienonnettuna
mustapepparia
sitruunamehua kaiken päälle.

Puolita paprikat ja poista siemenet. Paahda paprikoita kuumalla paistinpannulla sen verran että ne alkavat paikoittain mustua. Tätä sinun ei pidä pelkäämän, vaikka tässä kuoria ei poistetakkaan. Ne eivät nimittäin jostain syystä maistu palaneelta vaan ihanan aromikkaalta hiileltä! Sammuta hella ja laita kansi paistinpannun päälle ja anna paprikoiden kypsyä kauttaaltaan pehmeiksi.

Nyt voit tehdä muista (feta, oliivi, siemenet ja tuore rosmariini) aineista  "sillisalaatin". Jaa seos tasan suippoparikoille Jauha päälle pippuria  ja purista sitruunamehua koko pituudelle.

Maistuu parhaalta hiukan haalealla paprikalla, eli jollet jostain syystä syö kaikkia kerralla, ja säilytät tähteitä jääkaapissa, voit uudelleen syödessä käyttää sitä hiukan mikron kautta. Täyte ei tästä pahastu, vaikka sekin siinä vähän lämpenee.

Saganaki

Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kotona lasten kanssa. Takana maukkaasti ja pitkään nukuttu yö. Ei samppanjan aiheuttamia olovaurioita, koska kaadoin itselleni avaamani piccolon  (POP Pommery Champagne) viemäriin. Eihän se nyt mitään vuosikertasamppanjaa tokikaan ollut, mutta hiukan hämmennyin kun avattuani (kuitenkin aidon) korkin kaadoin lasiini nestettä, jossa oli noin 15 (heikosti)poreilevaa kuplaa. Ja itse mehukin oli sellaista väkevöitynyttä viiniä.

Toivottavasti tämä ei ole mikään ennuste tulevalle vuodelle!

No kuitenkin, ajattelin, että hieno, vähän vertauskuvallinenkin aloitus vuodelle on siivota jääkaappi. En tiedä teistä muista, mutta kodissani on kaksi mysteeristä aukkoa toiseen todellisuuteen. Toisen olen paikallistanut jonnekin kodinhoitohuoneen läheisyyteen. Se vetää puoleensa perheenjäsentemme sukkia. Ei pareittain, vaan yleensä vain toisen kerrallaan. Toinen aukoista sijaitsee vuorenvarmasti jääkaapissani. Se ei niinkään himiöi kokkausteni perään, harvoin kaapista katoaa mitään, vaan pikemminkin se kloonaa erilaisia avattuja säilyke-, hillo-, maustetahna- ja kastikepurkkeja. Sylkee niitä kaappiini  yksi kerrallaan kunnes jokainen hyllynnurkka ja kaapinoven kolo on niin täynnä, että myös tuoretavarat alkavat kätköilemään kaapissani vain osuakseen jälleen käsiini muutaman päivän (tai viikon) kuluttua viimeisestä käyttöpäivästä.

Oli aika siis aloittaa vuosi puhtaalta jääkaapilta ja niin heitinkin hyvästit varmaan parillekymmenelle erilaiselle purkille ja tuubille, parhaimmat olivat nähneet viimeiset hetkensä jo 2007.  Ja kuinka yhdessä jääkaapissa voi olla esim 3 avattua kaprispurkkia tai 2 avattua purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. Oliivipurkkeja en edes laskenut. Siis miten on mahdollista, että  jääkaapissani on tälläistä? Mustia aukkoja? Jos jollain nyt on taloudessaan nämä aukot toisinpäin, niin vois vääntää sen sukkaputken puhaltamaan meillepäin ja vaikka kerran kuukaudessa nielaisis ne ylimääräiset purkit mun jääkaapista.

Mutta löytyi sieltä yksi Saganaki-juustokin ja muuta vielä kaäyttökelpoistata yllätys(hyvään)iltapalaan.


Saganaki
2:lle

1 Saganaki juusto 50g
6-8 oliivia, tässä valkosipulitäytteisiä, puolitettuna
kourallinen rinksuloitua suippopaprikaa
muutama aurinkokuivattu tomaatin pala suikaloituna
öljyä niiden purkista/oliiviöljyä
kunnon tirskaus sitruunasta
mustapippuria

Leikkaa juusto kahtia ja aseta palat mataliin annosvuokiin, joiden pohjalle olet levittänyt aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Ripottele muut ainekset juuston päälle, lorauta vielä vähän oliiviöljyä (ei sitruunaa) ja laita uuniin  225 asteeseen kunnes juusto kuplii tai tuoksu kantautuu yläkertaan. Purista päälle sitruunanmehua, mustapippuria ja nauti alkupalana, iltapalana tai osana tapaspöytää tuoreen, rapeakuorisen maalaisleivän kera. Sen puutteessa myös Fazerin moniviljapaahtoleipä paahdettuna käy.

Tuota Saganakia oli tällä nimellä myynnissä ihan Cittarissa ja tämä ei ollut sellaista Feta-tyyppistä eikä Halloumityyppistäkään lajiketta, kuinka nyt kuvailisin sitä, aika tavallisen juuston näköistä. Fetastahan voidaan tehdä tätä myös, halloumi on ehkä turhaan kiinteää.

Mutta ilokseni puhtaasta jääkaapista sain siis vielä lisäbonuksena ihanan herkkuhetken. Vaikka olen kyllä päättänyt, että en tänä vuonna tapaile juustoja ainakaan yhtä kiihkeästi kuin menneinä vuosina.

Olen alkanut katsella porkkanoita sillä silmällä....

Lakka-kinuskijäädyke ja tilinpäätös

Herkullisille jälkiruuille on aina kysyntää. ja vaikka omani teinkin joulupäivänä, sopinee tämä mihinkä muuhunkin ajankohtaan tahansa. Varsinkin jos sen tekee yksittäisannosvuuissa kuten alkuperäinen Maku-lehden resepti ehdotti. Minulla ei tuollaisia ollut, niin kiskaisin koko hoidon Tupperwaren hyytelövuokaan ja löin vielä kuusenkuva kannen päälle.

Lakat piti hakea kaupasta, eikä sitten jäänyt ainuttakaan koristeluun, päätin jouluisesti murustella jäädykkeen päälle piparia. Onko se sitten kaunistus, komistus vai kauhistus on kai katsojan silmissä. (Toivottavasti tästä ei nyt tullut ROSKAjäädykettä....)

Jäädykkeet ovat kivoja jäätelön korvaajia, jos haluaa tehdä itse pikemminkin kun availla kaupan jäätelöpakkauksia ja ellei kaapin perälle ole siunaantunut jäätelökonetta/lisäosaa. Kyllä jäätelöä kai voi valmistaa ihan käsipelilläkin, mutta käsittääkseni, sitä pitä käydä useamman kerran vatkaamassa jäätymisen aikana...ja sehän kuulostaa jännetupentulehdukselta, ellen nyt aivan väärin diagnosoi.

Pyöraytin tämän pakkaseen siis aattoyönä ja se kävi aika nopeasti. Vähän siinä tekovaiheessa hätkähdin kun kehotettiin paseeraamaan lakat, ja se kuulosti myös hirveän uuvuttavalta siinä vaiheessa, lakathan ovat yhtä suurta siementä, enkä ollut varma onnistumisesta. Siksi päätin ensin soseuttaa lakat ja sitten painelin vasta soseen siivilän läpi, liekö ollut turhaa se soseutus, mutta näin massa ainakin meni läpi melko kivuttomasti. Ja siemenethän nyt olisivat olleet tuossa jäädykkeessä pahempia kuin Dr Oetkerin hopeakuulat.

Ihan rinsessa!

Ohjeen kopion tähän suoraan.

Lakka-kinuskijäädyke

6 annosta

2 dl kuohukermaa

300 g vaniljarahkaa

3 dl lakkoja (paseerattuna)

2 rkl ruokosokeria

1 dl kinuskikastiketta

Koristeluun

1 dl lakkoja

Vaahdota kerma kulhossa. Sekoita rahkan joukkoon kermavaahto, paseerattu lakka ja sokeri.

Valuta päälle kinuskikastiketta nauhana. Kääntele seosta vain sen verran, että kinuski jää seokseen raidoiksi.

Nostele seos annosvuokiin. Jäädytä pakastimessa vähintään 4 tuntia, mielellään yön yli.

Kumoa jäädykkeet vuoista lautasille ja anna olla huoneenlämmössä vähintään 20 minuuttia ennen tarjoilua. Koristele kokonaisilla lakoilla.

Siinäpä se sitten oli, vuoden 2011 viimeinen ruokapostaus, numero 120. Blogin kirjoittaminen on ollut ihana pakopaikka arjen murheista, hetki omalle itselleni. Vuoteen on mahtunut monta ruokaoivallusta, monta epäonnistumistakin,kokeiluja, jännitystäkin (että lässähtääkö vai eikö lässähdä...), oppimista, uusia tuttavuuksia niin blogistaniassa kuin ihan elävänäkin... Viinitermiä lainatakseni, tämä on aika "antava" harrastus.

Siksi luulen, että myös elämäni kaksi tärkeintä saavutusta, ovat jollakin lailla  alkaneet nivoutua ruokamaailmaan tänä vuonna....

Pieni , suuri munamieheni....

josta on aivan pakko kertoa  seuraava anekdootti:

Kun valmistelimme Maitotytön ristiäisiä maaliskuussa, ja hra pappi oli meillä käymässä ja urho silloin vielä 6v tuli eskarista kotiin ja näki vieraan miehen olohuoneessa, kävi supisemassa minulle, että "äiti, äiti saanko esittää..." minä arvasin kyllä mitä, ja nyökkäsin myöntymisen merkiksi. Urho juoksi yläkertaan, puki munamiehen verhat ylleen ja tulla taapersi papin eteen. En koskaan tule unohtamaan lapseni repliikkivalintaa. Tillitti sielunhoitajaa suoraan silmiin ja kimitti:

" Pieni muna, suuri sielu!"

Ikionnellinen olen myös siitä, että tammikuussa sain vielä ihan ikioman sinappikoneen:

Voin suositella kaikille!

Yksi on joukosta poissa. Joulunaikana olen niin ikävöinyt myös omaa Obelixiani. Ovat säästyneet niin piparkakut kuin kakunkoristeetkin.

Kuva by Salme Mujunen

Ja niinkuin tavataan sanoa,

näihin kuviin ja tunnelmiin,

kiitoksia kaikille blogiani lukeneille

ja onnistuneita keitoksia vuodelle 2012!

Jokahittelle!

Nanna