Täällä E-P:n mummolassa oli tällä viikolla hiihtolomalaisia, Urho7v serkut Porvoosta. Ilona-serkku on syntynyt 03.03.03 ja muistaakseni vielä kello 00.03, emmekä me täältä oikein ikinä pääse Ilonan synttäreihin, niin päätimme järjestää omat juhlallisuudet 9v. päivän kunniaksi pikkuisen etuajassa. Minä lupasin tehdä kakun.
Ilona rakastaa kissoja. Kisu oli siis saatava kakkuunkin jotenkin.
Sain mallin.
Minä muuten en ole kummoinen piirtäjä eivätkä kissit ole omia lempielukoitani -itseasiassa tämä hevos- ja koiratyttö (no, akka stten!) pelkää niitä kuollakseen, joten oli oikein hyvä, että jonkinlaista mornan mallia avukseni annettiin, päässä ei nimittäin ollut mitään kuvia.
Päätin tällä kertaa unohtaa sokerimassamuotoilut kun aikaakin oli vähän ja ajattelin muotoilla koko kakun misuksi. Muut toiveet eli vaatimukset olivat: suklaakakku, väliin kermavaahtoa ja mansikkahilloa. En edes kostuttanut juuri leivottuja pohjia.
Tein kaksi normaalia 4 munan unelmakääretortunpohjaa. Leikkasin ne puoliksi ja täytin sileäksi survauttamallani kaupan mansikkahillolla ja makeuttamalla kermavaahdolla kaikki 3 väliä. Leivinpaperiin piirsin mallinmukaiset kaavat, leikkasin ne, irti asetin kakun päälle ja muotoilin killin terävällä veitsellä.
Suklaakuorrutus on melko vaativa "klumppujen" suhteen, joten vatkasin 3,3 dl kuohukermaa ja sulatin 200g suklaata ja yhdistin ne sitten mousseksi jolla aloin pursittaa kakkua. Ajattelin, että saan aikaan ehkä kissimirrin turkkia muistuttavaa jälkeä.
No en ehkä aivan saanut. Välillä kuorrutus suli käsiin ja välillä tukki suuttimen, eli jälki oli jokseenkin epätasaista ja vaihtelevaa. Mutta onneksi oli oman perheen juhlat, sankari itse tykkäsi kakustaan ja makukin oli hyvä. Kotikeittiötä parhaimmillaan.
Ja ollapa taas viisaampi seuraavalla kerralla. Nuo kakkulautaset ovat vielä yksi ongelma. Tässäkin tuo ikiruma Tupperi kakun alla ei ainkaan mirriä komista.
Häntä tuikattiin tieysti tuleen
Tuli hännän päällä |
Oikein hyvää syntymäpäivää Ilona 9v!