About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

GINI - BLINI



Että sellaasia sitten tuli. Gini -blinejä. Täälä Etelä-Pohjanmaalla on kyllä aistittavissa pientä ginisyyttä ilmapiirissä, mistä lie johtuu?

Itseasiassa kaikki lähti siitä kun olin kutsunut ystäväperheen ruokakylään ja hoksasin, että nyt olis hyvä hetki paistaa edes yhdet (isot) blinit jälkiruoaksi. Koko blinikausi kun on mennyt tänä vuonna ohi. Ja kyllähän niitä nyt kerta vuoteen on saatava. Pakkasessa oli iso purkki Lappajärveläistä siianmätiä. Asia oli sillä selvä.

Etsin luottoreseptini sijaan jotain nopeampaa, koska se yön yli taikinan hapattaminen oli liian myöhäistä lauantai-aamuna. Inspiraatio löytyi HS:n vanhasta kunnon Ruokatorstai-raamatusta, jota innostuin muutenkin sitten selaamaan. 

Tein blinit siis tattariblinien ohjeella, jossa kohdassa 4 neuvotaan: " rikasta makua halutessasi viinatilkalla" . Ainesosaluettelo määrittelee viinan vielä kirkkaaksi. No, ei tullut mieleenikään laittaa vaikka valkoista rommia, lähinnä ajattelin votkaa, kossua, kunnes silmäni pysähtyivät ginipulloon...no mikä ettei...kai sillä katajanmarjalla yhdet blinit maustaa...


Missä määrin  gini sitten blinejä jalosti? En voi väittää, että pystyin sen maun sieltä erottamaan, mutta sen voin sanoa, että hyvin hyviä ja hyvin aromaattisia näistä tuli. Kaupassa käydessäni muistin vielä lukeneeni jostain, että markkinoille on tullut valmista kirkastettua voita, vähän epäillen suunnistin tutkimaan voihyllyä ja niin vaan, siellähän oli Jokilaakson Ghee, kirkastettu voi. Vaikka voin kirkastaminen itse ei olekaan mitään rakettitiedettä niin ajan ollessa kortilla oli ihana napata valmis paketti ja käyttää voin kirkastamisaika vaikka eteisen kenkävuoren järjestämiseen, että vieraiden kengätkin löytävät paikkansa. Lisäksi ei tarvitse arpoa kuinka paljon sitä voita tarvitsee ja pahimmassa tapauksessa kesken blininpaiston aloittaa kirkastus uudelleen voin loppuessa.

Koska sitä  voita menee ja sitä tarvitaan, että blinit olisivat juuri niin päältä rapeita ja sisältä kuohkeita kuin ne parhaillaan ovat.  Ja se paisto oikeasti onnistuu vasta kirkastetulla voilla. Muu on käryyttämistä.Tuon gheen toivottaa muuten tervetulleeksi myös keittiöni intialainen osasto.



Gini-blinit
taikinasta tuli n. 12 kpl aika isoa bliniä

5 dl vettä
1/4 pakettia hiivaa
1 tl suolaa
2 tl sokeria
 5 dl tattarijauhoja
1 1/2 dl kiehuvaa maitoa
2 keltuaista
2 valkuaista
1/2 dl giniä

paistamiseen kirkastettua voita eli gheetä

Liota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää suola, sokeri ja tattarijauho. Jätä taikina kohoamaan liinalla peitettynä 2 tunniksi.

Sekoita kohonneeseen taikinaan kuuma maito ja keltuaiset. Nostata vielä 3-4 tuntia.

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja kääntele vaahto taikinan joukkoon. Lisää gini. Seisota taikinaa vielä hetki ennen paistoa.

Paista taikinasta miedolla lämmöllä kirkastetussa voissa paksuja blinejä. Anna alapinnan kuortua, valuta sitten blini päälle sulaa gheetä ja käännä. Voissa ei voi säästellä.

Jos teet isommalle porukalle, eikä blinejä pääse syömään suoraan pannusta (tai siis pannusta lautaselle) laita uuni 100 asteeseen ja blinit ritilän päälle, jotta pysyvät lämpinä. Itse paistoin 3 pannulla kerralla.


Meillä tarjoiltiin blinit maailman parhaan lähimädin, silputun punasipulin ja smetanan kanssa. Lisäksi katoin hunajaa ja venäläisiä suolakurkkuja. Enkä kaivannut mitään muuta.


Juomakin osui nappiin, Riesling pärjää aina rasvaisen ja rapean blinin, mädin, smetanan ja sipulin melko vaativalle yhdistelmälle.

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Lämmintä leipää




Vaihto-oppilaana Ameriikan kultamailla ollessani minulla oli ensimmäisessä perheessäni sangen erikoinen äiti. Tai kukaties, ehkä se erikoinen olin minä. Joka tapauksessa, kulttuurit kalahtivat yhteen kovalla kolinalla. Kiltti tyttö olin toki, emme me koskaan riidelleet, vaikka silmiä teki mieli joskus pyöritellä äidin edesottamuksille. Äidillä oli punertava papiljottikampaus ja ellei sitä ehditty laittaa, saattoi päähän pistää kirkkoreissun ajaksi myös peruukin. Joustavia teryleenihousuja löytyi kaikissa väreissä. Äiti ei käynyt töissä, taisi työkseen suunnitella minulle koulupäivän jälkeisiä askarelistoja. Päälle liimatuin kaikista äidin ominaisuuksista oli kuitenkin hänen äänensä, tai pikemmin puhetyylinsä. Se oli silkkaa, paksua, marilynmäistä hunajaa. Tilanteessa kuin tilanteessa. Kuinka puhelimeen voi vastata ”hello-o?” niin silkan siirappisesti?

Äiti oli siis samainen, joka pani minut kuorimaan pickup truck -lavallisen porkkanoita ja joka aina shoppailureissulla käytti tuota hunajaista ääntään lausuen ”I think everyone is going to pay for their own lunch today…” Erikoisinta minulle oli ehkä sunnuntain kuponkisulkeiset kun lehdistä leikattiin kauppareissua varten juhlavan paksu nippu erilaisia alennuskuponkeja. TG tämä tapa ei ole levinnyt Suomeen. Tai laskujen maksaminen shekillä lähettäen niitä kirjekuorissa pitkin osavaltioita. Se oli kieltämättä kätevää, että postipoika otti mukaansa myös laatikkoon jätetyt postitettavat kirjeet, kunhan muisti nostaa sen lipun merkiksi postilaatikkoon.

Ja sitten olivat kaupan no name brands. Ne olivat aina mustavalkoisissa pakkauksissa, ilman tuotemerkkejä (oikeastaan aika tyylikkäitä) ja edullisia. Niitä meidän perhe osti. Ikävintä silloin oli, että ne eivät useinkaan olleet aitoja asioita vaan vaikkapa imitation cheese product tai butter like product.  Kuinka kukaan voi ostaa – edullisestikaan – ­ imitaatiojuustosiivuja?

Nuo traumaattiset kokemukset käsiteltiin nuoruuden innolla mappiin öö. (Ja disclaimer: Kaikki amerikkalaiset perheet eivät varmasti olleet edellä kuvatun kaltaisia.) Sieltä ne eivät ole yhtään hankaloittaneet suhdettani Pirkka-tuotteisiin, joihin on kehittynyt varsin lämmin suhde, niin kuin kai monelle meistä. Pirkka-tuotteen ostaessa tietää saavansa laadukasta järjelliseen hintaan. Ja joo, oikeaa juustoa.

Tiesittekö, että Pirkka on matkannut meidän kanssamme jo 30 vuotta? Nimi ja sanoma on niin tuttu, että melkein tekisi mieli sanoa mainosjinglejen sekoittumisen uhallakin, että mitä meillä oli ennen Pirkkaa?

Pirkka ei ole mulle pelkästään tuotemerkkiperhe. Ensiksi ajattelen aina lehtiä, joiden resepti-osiot luetaan tarkkaan. Niistä on jäänyt monta reseptiä repertuaariin ja yleensä kokeiltavaa löytyy joka numerosta. Nykyisin kiinnitän huomiota myös herkullisiin ruokakuviin ja stailaukseen. Pirkka ja K-ruoka-lehti ovat ihan parhaita kotimaisia ruokalehtiä! Jossain vaiheessa elämää aloin skippaamaan Apu-lehden vitsipalstan vaan Niksi-Pirkkaan ei koskaan kyllästy.  Toisinaan niksit ovat aivan oikeasti nerokkaita ja toisinaan ei, mutta silloinkin ne ovat yleensä aina viihdyttäviä. Että joku oikeasti…? (…ripustaa teepussin kuivauskaapin alaritilään roikkumaan jotta voi dipata sitä kupilliseen –ja toiseen ja kolmanteen – kuumaa vettä. Tai käyttää pitkillä ajomatkoilla pelkääjän paikalla torkkuessa sukkahousuja sitomaan pään otsanauhan tapaan niskatukeen. Ei pääse pilkkimään, ei heilumaan eikä niska kipeydy.)

No, te haluatte palavaksenne tietenkin tietää nyt mikä on mun suosikki Pirkka-tuote.  Monesta, niin monesta tykkään vaan yksi on ylitse muiden: Pirkka ciabatta esipaistettu italialainen maalaisleipä.


Jos et asu missään herkkuleipomoiden äärellä eikä oman leivän leipominenkaan tuota takuuvarmoja herkkutuloksia, käänny vaan Pirkka ciabattan puoleen. Niissä on pitkä päiväys, joten muutama voi aina olla varastossa odottamassa kun illan salaatti tai keitto kaipaa tuoretta rapeakuorista leipää. Hinta on just alle euron.  Usein ciabatta pelastaa myös viikonlopun aamiaisen luksukseksi. Luksukseen kun kuuluu uunituore leipä.  Ja ihan ehdoton ciabatta on juhlissa. Meillä on aina lämpöisen tuoretta rapeakuorista maalaisleipää tarjolla kaikissa pidoissa. Ja tästä ottakaa te vinkki; se on nimittäin piste iin päälle missä tahansa pitopöydässä, tuore leipä. Enkä aina ole edes kertonut, etten se minä ollut, se oli Pirkka. Onko se valehtelua jos tyytyy vain hymyilemään kun joku kommentoi: ”Sä oot taas leiponu niin ihanaa leipää?” Hei ja paistotuoksu tulee taloon myös, toisin kuin muualta rahdatussa leivässä. Jos olen intaantunut tekemään turhaneksoottista ruokaa, ovat lapset täyttäneet mahansa voilla ja leivällä (en ole varma onko tämä bonus?).

Jos leipää jää tähteeksi, se on just oikeanlaista bruschettoihin  seuraavana päivänä.
Niistä onnistuu mainiosti myös tuollaiset kasari-lämppärit. Sellaiset aidon tavalliset joista Amerikan herkkujen keskellä joskus haaveilin.





Kasarilämppärit (Pirkka 30v. kunniaksi vaikka kokonaan Pirkka-tuotteista)

1 Pirkka ciabatta paistettuna
kinkkua tai tonnikalaa
ananasta
tomaattia
juustoraastetta
voita
2 munaa
paprikajauhetta

Halkaise Pirkka ciabatta pituussuunnassa. Voitele molemmat puolet voilla. Asettele päälle kinkunsiivut tai tonnikala, kuutioituja tomaatteja ja ananasrenkaat. Sekoita rikotut kananmunat juustoraasteeseen ja mausta paprikajauheella (myös loraus sinappia on kiva). Kaada juustokuorrute leivänpuolikkaiden päälle. Kuorruta uunissa 200 asteessa kunnes juusto kuplii iloisesti. Leikkaa annospaloihin ja tarjoile.



Kaupallisessa yhteistyössä K-ruoan kanssa

perjantai 22. tammikuuta 2016

Kotitekoiset New Yorkin Bagelit..tahdon olla Carrie!




Se on pinnasta nahkean rapsakka, sisältä pehmeän sitkahko. Se maistuu jumalaiselta uunituoreena, mutta sen saa palautettua lähes alkuperäisen uunituoreen veroiseksi käyttämällä se puolitettuna paahtimen kautta. Kun syön niitä, kuvittelen olevani New Yorkilaisessa rinkelibaarissa ja tahdon olla Carrie tyllihameessa ikuisesti (no en sentään, kunhan otan tässä vähän kirjallisia vapauksia...).




Innostuin vesirinkelien, tai rinkelien elikkä bagelien leivontapuuhiin, koska en ollut toimenpiteeseen vielä tähän päivään mennessä koskaan uskaltanut ryhtyä. Kuulosta niin vaivalloiselta, että ensin keitetään ja sitten paistetaan. Kotimainen rinkelitarjonta (jos ei nyt puhuta niistä perinteisistä forever-säilyvistä vesirinkeleistä, jotka ovat hiukan eri rinkelirotua), on aika olematonta ja jos haluaa toteuttaa Bradshaw-fantasiansa niin itsehän  ne on rinkelinsäkin väännettävä.

Nyt, (kerran) kokeneena bagelin paistajana (eikä unohdeta sitä keittämistä!), voin vakuuttaa, että jos sämpylän teko onnistuu, onnistuu kyllä bagelienkin (joskushan aina käy niin, ettei sämpylöistä tule hyviä...). Ensi kerralla koetan lepuutella taikinaa yön yli jääkaapissa, sellainen meininki taitaa oikeasti kuulua bageleiden tekoon, maku ja taikinan ominaisuudet saavat rauhassa kehittyä pitkän kaavan mukaan. Mutta hyviä tuli kyllä jo tuolla parin tunnin tekoajalla. Ja sitä keittelyä ei kannata pelätä. Se hoituu vikkelästi. Varsinkin jos teet, vaikka nyt viikonlopun aamiaiselle sopivan satsin, vaikka 8, sopivat sitten uuniinkin kerralla. 



Extra-ihanuutena tässä on se, että päällyssiemenillä voi leikitellä ja varioida mielensä mukaan. Ja niin voi kuulkaa täytteilläkin. Vaikka pakkohan se oli Carrielle valmistaa se perinteisistä perinteisin tuorejuusto-kylmäsavulohitäyte. Urho11v rakastui näihin ihan vaan voin kera. Ei valittanut edes siemenistä. Piti toppuutella, että jäi muutama yksilö kuvaamista varten. 8 saattaa olla siis liian vähän (ainakin jos syöjiä on 9).

Erikoisterveiset Natasiskolle, jonka uudessa isossa keittiössä näitä sopii keitellä (ja paistaa) vaikka salsaporukan brunssille. Kun tykkäät siitä Carriestäkin!

Käyttämäni bagel-resepti löytyy täältä Apetina- sivustolta. Kannattaa muuten seurata Apetinaa myös facessa ja erityisesti instagrammissa, jossa voit nauttia ihanista ruokakuvista ja inspiroitua  Makutiimin tuotoksista.


Yhteistyössä Apetina.com

lauantai 16. tammikuuta 2016

Tahna, mousse, levite, röra, dippi, päällys...



You name it! Kaikenlaiset pienet sormisyötävät on herkkutarjottavia eivätkä itse asiassa mitenkään vaivalloisia valmistaakkaan, kun suunnittelet suupalojen päällyksen erilaisten sekoitettujen tahnojen varaan, sen sijaan, että asettelet kullekin korpulle 3 erillistä ainesosaa yksitellen. Mun makuun saa ollakin vähän krouvimman näköistä, eihän tässä mitään michelinkokkeja olla.

Jos oikein yksinkertaistaa, niin tahnat voi tarjota omissa kipoissaan ja jokainen saa tehdä omat pikku herkkupalansa. Ei ollenkaan hullumpaa sekään.


Ensin tietysti tarvitaan jotain sen tahnan alle. Pikkusen erilaisia koostumuksia, niin hyvää tulee; vaalea ja tummaa, rapeeta ja tuoretta.  Jopa perunalastu voi olla hyvä pohja tahnalle.Sain loppuvuodesta testaukseen aivan supereita tattarinappeja, siis gluteenittomia, ja niistä kuulette kohta lisää, on muuten vastaus aika monen rukouksiin!


Tein näitä tahnojani jo viime vuoden lopulla, glögikauteen ja Uuteen vuoteen, kaikkiin kivoihin kokoontumisiin. Tarkempi juttu löytyy Apetina -sivustolta, jossa häärin Makutiimin Suomen edustajana parin muun huipputyypin kanssa.

Ihan pakko kuitenkin helliä teitä vähän kuvilla ja inspiraatiolla. Mun tarjottimelta löytyy tietenkin, jotain lähi-idän tyylistä, vähän kuin hummusta, mutta lisättynä vielä yhdellä' extraherkku raaka-aineella.


Sieltä löytyy ihanan intensiivisiä, erilaisia makuja, helposti toteutettuna, sen vaan vinkkaan, että kylmäsavustetuista tuotteista se maku tulee , niin lihaan kuin kalaan.


Ja vättämättä ei tarvita lihaa tai kalaakaan...


Avokadoa kylläkin, sitä tarvitaan aina. 


Klassikkojen klssikko taitaa olla kuitenkin Skagenröra. Ai jai, mä tykkään siitä, aina ja kaikkialla.


Juttu kokonaisuudessaan siis Apetina -sivustolla, jossa paljon muitakin huikeita reseptejä. Kannattaa kurkata.

Yhteistyössä Apetina

torstai 1. lokakuuta 2015

Pistetään poppikone soimaan...


Tai siis popparikone. Tai ei siis konetta ollenkaan, vaan popataan pop corneja, niinkuin ne ennen tehtiin, ennen yli-iisejä mikro-poppareita (no kyllä nekin saa poltettua) tai kaiken maailman kuuma-ilmalla toimivia popparikoneita.

Lapsuuden poppareita, silloin kuin poppareiden teko oli vielä merkkitapaus ja niiden syöminen vielä merkittävämpää. Onneksi mun paukkumaissirakkaus on siirtynyt molempiin lapsiin, varsinkin Maitotyttö toivoo usein popcornia. Ja sitten vaan mikroon.

Mun lempihetki on kotona hyvä elokuva, iso kulho voilla maustettuja popcorneja  ja suurin ja kylmin lasillinen maitoa mitä talosta löytyy. Oi maito, oi maissinjyvä! En kyllä muista koska viimeksi oon kattonut elokuvan. Jos Frozenia ei lasketa. Siitä alkaa mennä repliikit  ulkoa. Ainoat muut elokuvat, joissa osaan vuorosanat on Sound of Music, Hei me lennetään ja National Lampoon's Animal House. Ja tietysti Brian's life. Profiloidun varmaan aivan oudoksi tämän perusteella...Unohtakaa, että kerroin.

Viime aikoina olen alkanut kaivaa kattilan kansineen esiin. Koska hups, vaikka mikropopparit on hyviä, kätsyjä ja nopeita, niin kattilassa itse tehdyt on luvallanne vielä parempia. Ja vähän kuin katoavaa kansanperinnettä. Tietääkö kaikki lapset edes kuinka pop corneja OIKEASTI tehdään?


Tällä kertaa mulla oli kuitenkin projekti, osiot A, B ja C. Osa C meni pieleen, kuten projektini joku osa aina toisinaan saattavat mennä. Ei siitä sen enempää, paitsi, että odotin siltä paljon. Nyt odotan uusinta matsia. Mutta osa A eli poppareiden paukutus vanhaan hyvän ajan malliin onnistui, kuten lähes aina ja osa B sai aivan jumalattoman suuren suosion. Se oli nimittäin karamelli-popcornin teko ja ne vasta maistuivatkin niin Maitotytölle kuin IsoHoollekkin (se on muutenkin karkkihiiri, vaikka muuta väittää).



Popcornit kattilassa

2 rkl öljyä
2 dl pop cornin jyviä
iso. 4-5 litran kattila kansineen

Laita levy päälle, kattila levylle, öljy ja 3 maissinjyvää kattilaan ja kansi päälle. Odota, että maissit paukahtavat. Nyt öljy on sopivan kuumaa.

Poista 3 popparia ja kaada tilalle loput, laita kansi päälle ja heiluttele kattilaa (kattila kiinni lämpölähteessä). Hellasta riippuen voit pienentää tehoja hiukan. Maissien pitäisi alkaa poppailemaan ihan just. Jatka heiluttelua kunnes poppaukset lakkaa, ja nosta kattila liedeltä. Nyt sulla on kattilallinen popcornia, kaada heti kulhoon ja suolaa perään. Ehkä haluat maustaa myös voisulallalla. Se on syödessä aika sotkuista mutta muuten ihan parasta.

Vaihtelun vuoksi jatka karamellipoppareiden tekoon. Ne on hyviä!




Karamelli popcornit

3 l maustamattomia popcorneja (katso yllä)
150 g voita
2,5 dl fariinisokeria
1tl vaniljajauhetta
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa

Kuumenna kattilassa voi ja fariinisokeri kiehuvaksi, keitä hiljalleen sekoittaen 4 min. Nosta levyltä ja sekoita mukaan yhteen sekoitetut vanilja, suola ja sooda. Kaada heti kulhossa tai kattilassa olevien poppareiden päälle, ohuena nauhana, koko ajan poppareita sekoittaen. Sekoita karamelli oikein hyvin poppareihin.

Levitä sitten kahdelle uuninpellille ja paista 100 asteisessa uunissa tunti, aina vartin välein käännellen. Kaks pelliä kerralla kiertoilmauuninn. Tavallisessa uunissa 120 astetta. Minulla ei ole aavistustakaan, miksi tämä "kuivausoperaatio", mutta kaikki tutkimani reseptit näin tekee. Anna valmiiden jäähtyä ja riko mahdolliset isommat klöntit.

Kauniiseen purkkiin sitten vaan tai pieneen masuun.



Tai: FOOOOOOOODFIGHTTTTTTTT! (John Belushi in Animal House)




perjantai 29. toukokuuta 2015

Kevätherkku, huhtasieni



Toukokuu aivan lopuillaan, mutta kyllähän tässä vielä selvästi ollaan vasta keväässä. Tänään pääsin yllättämään itseni kahdella eka kertaa elämässä - kokemuksella kun tein valkoista pizzaa ja söin kartiohuhtasieniä. Combined. Valkoinen huhtasienipizza.

Vuosi on kuulemma hyvä niin korvasienille kuin huhtasienillekin, jotka aavistuksen muistuttavat toisiaan aivomaisella rakenteellaan. Korvasieniä en ole löytänyt (kun en ole päässyt etsimäänkään), mutta olivatpas nämä huhtasienet valloittavia. Ystäväni, Maitotytön kummitäti Kaarina soitti maanantaina kun oli nähnyt mun FB.ssä haikailevan korvasieniä, että täällä niitä olis ny, tuu hakemaan meidän pihasta. Kun kuulin kasvupaikan, arvasin heti, että kartiohuhtasieni on kysymyksessä. Vaikka niillä molemmilla on tuota aivomaista poimutusta, korvasieni on epämääräinen ja usein isokin möllykkä mutta kartiohuhtasieni on tuollainen selvä tonttulakki, jolla on valkoinen jalka. Se saattaa löytää tiensä pihanurmikoille ja nytkin se oli  hiljakkoin myllätyssä pihassa soran ja kuorikatteen rajalla, mikä hyvin tyypillistä (kuorikate siis). Korvasieni kasvaa useimmiten myllätyissä, hiekkapohjaisissa metsänpohjissa. Nyt muuten tiedän senkin miksi korvasieni on englanniksi False Morel. No siitä systä kun se oikea Morel on just tämä huhtasieni!

Nämä kyllä ehtivät kuivahtaa muutaman päivän korissa ennenkuin ehdin näiden kimppuun. Toisaalta näitä suositellaankin kuivattaviksi
Korvasieni on todella myrkyllinen, kahteen kertaan ryöpättävä, mutta ah niin herkullinen ruokasieni, ruotsalainen sieniraamattuni kertoo sen kuitenkin ryöpättynäkin aiheuttavan syöpää, eikä suosittele käyttöä. Huhtasieni sen sijaan on syötävissä vaikka raakana (ei siis tarvitse esikäsittelyä, mutta suositellaan kuitenkin kypsennettäväksi, katso kommentit) ja on erittäin arvostettu ruokasieni Keski-Euroopassa ja esim. USA:ssa. Se on maultaan paljon miedompi kuin voimakas korvasieni, mutta herkullinen. Sen muoto on niin puhutteleva (Sieni on ontto ja aika kestävä, ei murene paloiksi sormissa), että sitä usein tarjotaankin kokonaisena täytettynä jollakin tai vaikkapa höyrytettynä, kaunista sientä on sääli pilkkoa.


Siksipä minäkin tyydyin halkaisemaan sienet pituussuunnassa, valkoinen pizza oli ainoa päässäni pyörivä ajatus kun katselin näitä kaunokkeja. Yksinkertaista ja sieneä arvostavaa. Yksi v-sana pääsi kun menin ottamaan pizzaa uunista, koska se oli melkein kärähdyksen partaalla (huom. juusto), mutta onneksi maku oli tosi hyvä, samoin pohja onnistunut. Teen pizzapohjan aina käsituntumalla, enkä ole koskaan oikein ymmärtänyt "tämä on paras pizzapohja-ever" juttuja koska kaikissa resepteissä on aina nähdäkseni samat aineet. Joskus teen kuivahiivan, nyt tuoreeseen, jauhojakin vähän vaihtelen, sitten suolaa, öljyä ja ripsaus sokeria.



 Valkoinen huhtasienipizza

hyvin kohonnutta pizzataikinaa (vaikka sitä best ever) haluamaasi muotoon paineltuna ja venyteltynä

päälle
ranskankermaa
mustapippuria
mozzarellaraastetta
ohueksi viipaloitua punasipulia
halkaistuja (puhtaaksi harjattuja, poimuissa voi olla hiekkaa) huhtasieniä

Aseta aineet pohjan päälle tuossa järjestyksessä.
Kuumassa uunissa 225 paistoa kunnes pohja saa hiukan väriä ja on kypsä.
Pinnalle uunin jälkeen rucolaa ja sienille vähän suolaa. Reunat voit sivellä oliiviöljyllä.

Fiksu ja tyylikäs ruokabloggaaja laittaisi jutulle pisteen tässä kohtaa, tai korkeintaan viimeisen loppukaneetin "Herkullista!" kohdalle, mutta koska en tunnetusti ole kumpaakaan, niin jatkan.

Kun menin ottamaan kuvia pitsasta, Maitotyttö pyysi, voisinko kuvata myös häntä. Meni sitten vetäisemään päälleen eripari verkkarin koska ilta oli keväisen kylmä ja verkkarit nyt sattuu olemaan se pohjalaisen suosikkiasu vaikka tällä kertaa selässä ei lukenutkaan Superpesis. (Urho10v muotitietoinen sai jonkinnäköisen trauman tässä yks päivä kun menin vetämään päälleni sinivalkoiset Suomi-verrarit.) Pipo päähän ja "Mun tukka on nyt näin niinku sillä joka laulaa Levikset repee, vaikka sillä onkin lippis". Ja sitten Maitotyttö vetäs parit poset. Voi herra mun jee!











perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kuumaa juustoa


Joskus ei meinaa uskaltaa julkaista jotakin aivan yksinkertaista ruokajuttua. Ajattelee, että se on aivan liian jokapäiväinen, kaikkihan sitä nyt näin syö, ihan päivänselvää, että kaikki tykkää ja tietää herkun. Mulla tuli vähän tämä kolmannen maailman ongelmatilanne kun mietin mitä ensimmäisenä tekisin Juustoportin mozzarellasta. Jonkun tajunnanräjäyttävän uuden karhean ruokainnovaation?

Mutta hitsihitsi, kun se mozzarella vaan on niin parhautta valuvaisiksi säikeiksi sulaneena, kerrosleivän välissä tai pizzan päällä. Siellä on sen paikka. Kerta kaikkiaan. Että asia on nyt niin, että tästä ei päästä eteenpäin, ennenkuin saan tämän leivän systeemistäni ulos. Miettikää nyt itse. Lämmin, pehmeän venyvä mozzarella molemmin puolin tomaattia, vähän punasipulia, basilikaa ja rucolaa. Hyvää leipää. Prässiin ja nam.


Mozzarella-tomaatti-sipuli-kerrosleipä

hyvää leipää
voita
Juustoportin valmiiksi siivutettua mozzarellaa
tomaatteja siivuina
punasipulia siivuina
basilikaa
rucolaa
mustapippuria ja suolaa

Voitele yhtä kerrosleipää varten aina kaksi leipää voilla molemmin puolin. Levitä toisen leivän päälle ensin rucolaa, sitten runsaasti juustoa, tomaatit, sipulit, basilikanlehdet, suolaa ja pippuroi, taas runsaasti juustoa ja toinen leipä kanneksi päälle.

Kuumenna voileipägrillissä tai paistinpannulla niin että laitat toisen pannun päälle "prässiksi" ja käännät leivät kerran. Puolita leivät.

Älä polta suuta!

Yksinkertaisimmat jutut on parhaita!

Juustoportin Mozzarella salaisuus on sen valmistuksessa käytetty tosi tuore lähimaito, aivan tästä mun nurkilta, yhdistettynä Lombardiasta tuotuun hapatteeseen. Tiesitkö muuten, että niin ihanaa kun Mozzarella di Bufala onkin, se ei ole paras vaihtoehto vaikka ohuen pizzapohjan päälle. Liian märkää, kas vetistää pohjan. 

Tämä on hyvä.

Yhteistyössä Juustoportti

lauantai 6. joulukuuta 2014

Hirvi-pärämätsit ja pikainen sienisalaatti


Tänä syksynä sain maistaa ensimmäistä kertaa pärämätsejä, hevosenlihasta. Ne olivat aivan supermaistuvaisia ja lupasin heti itselleni kokeilla myös kotona. Koska sitä hevosen jauhelihaa minulla harvemmin on (itseasiassa nyt on kyllä Kerttua pakkasessa, mutta se onkin jo toinen tarina) päätin korvata sen yhtä aromikkaalla ja kuivalla jauhelihalla eli hirven jauhelihalla.

Parämätsit eli tataaripiirakat ovat tulleet Suomeen  viime vuosisadan (siis18-19) vaihteen tienoilla kotiutuneen tataariyhteisön myötä. Alkuperäinen nimi on Peremec (Turkistakin löytyy) ja islaminuskoinen väestö teki ne tietenkin naudasta , koska possua eivät käytä. Hyvin voisin kyllä kuvitella, että tataareilla voisi olla juuri hevonen sitä aitoa ja alkuperäistä käytettyä lihaa, tiedä häntä. Pärämätsi nimi on saanut alkunsa Tampereella, jonka tataariyhteisö sai villittyä muunkin väen peremecien makuun, Linkosuon leipomo alkoi niitä valmistaa ja niistä tuli paikallisten grillien erikoisuus. "Lihapiirakan" sai joko kuivilla tai märillä mausteilla, kuivan ollessa paprikapohjainen maustesekoitus ja märkä viittaa ketsuppi-sinappi linjalle.


Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia, herkullisia ja jokseenkin täyttäviä. Meillä hoitivat tänään lounaan virkaa, mutta hyvin sopisivat tuhdiksi iltapalatarjoiluksikin. Pärämätsit valmistetaan hiukan karjalanpiirakoiden tapaan, mutta taikina on vehnäjauhoa ja siten helpompi käsitellä kuin kuiva ruistaikina. Itse korvasin osan tavallisista täysjyvävehnäjauhoilla, ne kun vaan antavat niin makua.

Tuosta Hevosillan ruoista oli hiljattain raporttikin yhtenä torstaina sanomalehdissä Lännen Median tuottamana ja tämä samainen resepti löytyy siitä. Hilpeyttä herätti reseptin kohta: "1-3dl munanlämpöistä maitoa..."

Pärämätsit hirvestä
20kpl

taikina
10 dl vehnäjauhoja (4 dl laitoin täysjyvävehnäjauhoja)
1 1/2 tl suolaa
1 rkl voita
1 muna
3 dl lämmintä maitoa

täyte:
500g hirven jauhelihaa
2 keltasipulia pieneksi pilkottuna
1 1/2 dl vettä
suolaa, valkopippuria

Laita taikinaan muut aineet paitsi jauhot ja sekoita jauhot sitten mukaan pikkuhiljaa kunnes saat kiinteän taikinan. Taikinaa ei tarvitse vaivata sen enempää.
jaa taikina 20 osaan ja painele /kaulitse ohuiksi ympyröiksi jauhotetulla alustalla (n. kahviasetin kokoisia).

Sekoita taikinan ainekset ja jaa RAAKA täyte taikinapaloille, painele litteäksi ja ummista piiraat rypyttämällä. Muoto on pyöreä.

Paista voin ja öljyn seoksessa paistinpannulla kypsiksi, ensin avonainen puoli alaspäin. Jos mahdollista, käytä kahta pannua, niin homma hoituu näppärästi. 



Lämpöiset pärämätsit maistuvat älyttömän hyviltä sienisalaatin kera jonka teet näpsäkästi vaikka Sauvon säilyketölkkisienistä näin:

Nopea sienisalaatti

1 tlk tai noin 2-3 dl pilkottuja sekasieniä
1 keltaipuli hienonnettuna
150g ranskankermaa
1/2 kermaviilipurkki
tuoretta tilliä
suolaa, valkopippuria

ja sekoitat vaan kaikki aineet yhteen ja asetat vadin pärämätsien viereen, josta jokainen voi laittaa omalleen.

Ei huono synttärilounas vaikka itte jouduin tekemäänkin.





maanantai 11. elokuuta 2014

Tortillakoulu



Kuumien hellepäivien viilein asu on meksikolainen kirjailtu puuvillamekko. Se kätkee suopeasti kaikki laaksot ja makkarat kukkulat, mutta päästää ilman hyväilemään nihkeää ihoa.
Tortillakoulupäivä oli totisesti hikinen päivä, joten pukeuduin asianmukaisesti. 

Minulla ei ole tortillaprässiä, enkä  saattanut kaulinkokeilujeni jälkeen käsittää, miten saadaan aikaan muuta kuin pannulla hajoavia repaleita. Nyt olen saanut oppini kädestä pitäen Mirnalta, joka lahjoitti minulle tämän perinteikkään meksikolaisen kädentaidon. Nyt puhutaan siis tortillojen tekemisestä ilman prässiä. Tokikaan nykykaupunkilaismeksikolainen hädin tuskin vaivautuu niitä tekemäänkään, kun lähikaupasta saa tuoreita priimalaatuisia maissitortilloja n. 40kpl eurolla.

Taitoni vaativat nyt sitten varmaan viitisenkymmentä vuotta harjoittelua päästäkseni Mirnan tasolle, olen kuitenkin iloinen, että sain mahdollisuuden omin käsin tuntea miten pehmeältä ja mukautuvaiselta taikinan tulee käsissäni tuntua.
Mirnan käsien mukana ei kamera pysy
Maissilätty eli tortilla on se, mille meksikolaisannokset useimmiten kootaan, meillä niin suositut vehnätortillat, tortillas de harina, eivät ole läheskään niin käytettyjä. Kun maissitortillan makuun pääsee, sitä himoitsee, eikä vehnätortilla enää tunnu kuin, no, vehnätortillalta. Jos olet saanut käsiisi Maseca maissijauhoja vaan et tortillaprässiä, hätä ei ole tämän näköinen, se hoituu ihan käsityönäkin.




Maissitortillat  4kpl        8kpl        16kpl

Maseca           1,25dl      2,5dl      5dl
vesi                 0,8 dl        1,6 dl    3.3 dl
suola               ripaus        1/8 tl     1/4 tl

Määrät on suoraan käännetty  cup- mittayksiköistä ja ovat siis suuntaa antavia. Tärkeintä on tuntea, että taikina on pehmeä ja kimmoisa, eikä tartu muoviin. Liian kuiva taikina taas repeilee ja murtuu. Maissitaikinan sitko on tyystin erilainen vehnätaikinaan verrattuna, mutta melko pehmeältä saa taikina tuntua.

 Eli kaada jauhot ja halutessasi suolaripaus kulhoon ja lisää sitten LÄMMIN vesi. Vesi saa olla niin lämmintä kuin kätesi sietää. Vaivaa taikinaa  kunnes siitä tulee sileä, kimmoisa, muotoiltava taikina ja lisää vettä lusikallinen kerrallaan mikäli taikina tuntuu liian kuivalta.

Jaa taikina niin moneen osaan kuin aiot tortilloja tehdä ja pyöritä sileiksi palloiksi. Pallot on hyvä peittää kostealla keittiöpyyhkeellä. Voit pitää leipoessasi käsillä myös kupillista vettä, mihin voit kastaa taikinapalloa tai sormiasi, mikäli taikina on ehtinyt kuivumaan.

Ota tukevalle leivinalustalle minigrip tyyppinen paksu muovipussi (ohuempikin käy, mutta se jättää helposti tortillaan raitoja kuten noissa omissanikin.) Halkaise pussi niin että vain yksi reuna on kiinni. Painele taikinapallo ensi käsissäsi hiukan litteämmäksi ja aseta se sitten muovipussin väliin. Painele nyt tortilla muutaman millin paksuiseksi pyöreäksi lätyksi sormenpäillä ja kämmenpohjilla tasaisesti taputellen. Voit avustaa muodossa hiukan toisen käden sormenpäillä  reunoista vastaan painamalla  (katso alemmat kuvat)niin, etteivät reunat tule liian ohkaisiksi tai ala repeillä.




Irrota tortilla varovasti muovipussista ja sitten vain kuivalle pannulle keskilämpötilalle/hiukan kuumemmalle paistumaan mahdollisimman  matalareunaiselle pannulle. Sillä oikea tortillamuija kääntää tortillan, ei lastalla vaan painamalla kätensä keskelle tortillaa, niin että se tarttuu käteen ja nostamalla siten ylös ja kääntämällä.  Täytyy olla aika nopea säästyäkseen palovammoilta. 

Sovitaan , että käytetään me ensimmäiset 20 harjoitteluvuotta vaikka ihan sitä lastaa. Tortillaa käännetään siten, että kumpaakin puolta paistetaan 2 otteeseen. Tortillan ei kuulua saada kovin paljon väriä tai pilkkuja, se saa jäädä aika kalpeaksi.


Sitä mukaa kun tortillat paistuvat siirrä ne muovipussiin, jonka käärit vielä leivinliinaan, jotta tortillat pehmenevät.  Syödään sitten mieluusti mahdollisimman pian tai jos myöhemmin, lämmitetään pannulla kerrostekniikalla. Eli useampi tortilla päällekkäin ja käännellään.



Kysmys kuuluukin, että mitäs sais teidän tortillalle  nyt sitten olla? Tsemppiä harjoituksiin. Ehkä joskus, jonakin päivänä koti-ikävää poteva meksikolainen sanoo sinun(kin) tortilloista näin: