PERINTEINEN JOULU: SIENISALAATTI

KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI

PERINTEINEN JOULU

11.LUUKKU: SIENISALAATTI

Sienisalaattia on kyllä saatavilla läpi vuoden,  mutta sen paikka on ehdottomasti mun joulupöydässä (ja blinipöydässä alkuvuodesta). Ehkä se liittyy jotenkin siihen vanhaan jouluperinteeseen, että joulun juhlaruuat valmistetaan oman talon tuotteista: juureksista laatikot, sika teurastetaan kinkuksi (ja onhan kai syltty ja aladobikin- tiedän, se on vasikasta-  jouluherkkuja), vilja jalostuu herkullisiksi leivonnaiseksi ja pöydässä tarjoillaan, tottakai, myös syksyllä metsästä kerätyt ja suolaan säilötyt sienet.

Hirveän romanttinen ajatus, mutta tässä erikoistuneen maatilatuotannon maassa kenelläkään maajussilla tuskin löytyy omasta takaa KAIKKEA ja me kaupunkilaisetkin saamme tasoittavan  mahdollisuuden herkutella itse kerätyillä sienillä.

Mutta sienisalaatti, se on ylihelppo;

Sienisalaatti

250 g pilkottuja (suola tai säilyke)sieniä

1 sipuli hienonnettuna

150 g ranskankermaa

Mausteeksi mustapippuria, ihan ripaus sitruunamehua ja tarpeen mukaan suolaa.

Sekoita kaikki aineet yhteen.

Pari huomiota: 

• Jos käytät suolasieniä, liota ne kunnolla kylmässä väljäs vedessä ja huuhtele ja maista, liian suolainen sienisalaatti on karmeaa.
• Kaupassa löytyy yleisesti ainakin kahta kelpo tuotetta. Tämän salaatin tein Kaskein Metsäsienisekoitus miedossa suolaliemessä tuotteesta. Pakkauksessa on kangas-, leppä- ja haaparouskuja. Mulle rouskut on se salaattisienien 1. Kelpo tuote on myös Sauvon metsäsieni- säilyke, siinä on kyllä rouskujen lisäksi myös esim. osterivinokasta ja herkkusientä. Tuskin metsästä. Mutta, uskokaa tai älkää, erinomaisen salaatin saa myös säilykeherkkusienistä, olen syönyt ja oli todella hyvää.
• Sipuli on tärkeä. Hienonna tosi pieneksi. Veitsellä, ei millään kitkeröittävällä sipulileikkurilla. Jos on kunnon suolatut rouskut, ja sipulin ystäviä syömässä, niin salaatti kestää kyllä keltasipulin, muuten voi punasipuli tai joku mieto salaattisipuli olla hyvä vaihtoehto
• Ranskankerma on suosikki kastikkeeni. Voit tehdä myös kermaviilistä tai vaahdoksi vatkatusta kuohukermasta. No mayo here!

Jos haluat kokeilla vähä spessumpaa sienisalaattia, kurkkaa resepti Juhlavaan sienisalaattiin. Sata tapaa nauttia sienisalaatista- postaus taas kertoo himoista jollaisia voi tuntea vain raskaana oleva nainen.

En tiedä huomasiko kukaan, mutta eilen jäi luukku 10 avaamatta. Tätä vähän pelkäsin alussa, mutta sanotaan nyt vaikka, että eilinen mission impossible oli LUUKKU 10: PIKKUJOULU. Ihan keskellä viikkoa kokoonnuttiin uusvanhassa tutkijaporukassa  syömään (tai siin minä ja 8 tutkijaa...) Juurella- ravintolan Jani keitrasi meille yksityiskotiin  mahtavan pikkujouluillallisen ja juomatkin oli suuta myöden. Mutta se maksoi kyllä luukku 10. Vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja.

Tänään illan pimeän kuvaussession kruunasi maalahdenlimppu-sienisalaatti-porkkalaleipä.

Enkä ollut ainoa joka sitä himoitsi.

PAISTETTU VOITATTI

Välillä onni kävelee vastaan ihan varoittamatta.

Vanhempieni luona oli viikonloppuna pikavierailulla rakkaat meksikolaiset ystävämme Mirna ja René, sekä meidän tekopoikamme, heidän poikansa Ulises. Sunnuntai-aamusella lähdin Meimi the rottweilerin kanssa pyörälenkille lähimetsän kuntoradoille ja siskoni sitten jo soittikin, että ovat tulosssa ulkoilemaan siihen meidän kodin lähipoluille joten karautin samoille reiteille tarjoamaan vähän  suomalaista luontokokemusta...

Olikin muuten todella kaunis aamupäivä, mutta aivan turkasen kylmä tuulen takia, sormet olivat villahanskoista huolimatta aivan jäässä kolmen tunnin ulkoilun päätteeksi.

M&R, jotka ovat nykyään jo siis eläkkeellä, ovat ammatiltaan biologeja (R on kiertänyt maailmalla luennoimassa merikilpikonnista), joten vaikka Suomen luonto onkin aika kaukana tuollaisesta merikeskeisestä biologiasta, ovat he tosi kiinnostuneita kaikista marjoista, sienistä ja kasveista. Edellisenä iltana pidettiin rapujuhlat, joihin tein alkuruuaksi keiton torilta saalistetuista kotimaisista kanttarelleista, lisäsin keittoon vielä ihan eksotiikkafactoriksi kuivattuja mustia torvisieniäkin.

Kuten kaikki sieneilevät tietävät, tämä syksy on ollut taas aivan omanlaisensa sillä saralla. Jotkut ovat löytäneet hirveästi, toiset tuskin mitään. Nämä meidän lähimetsät ovat lajivalikoimaltaan vähän yksitotisia, mutta tatteja (nyt puhun nummi-, kangas- ja voitatista, herkkutatteja harvemmin tapaan) on kasvanut kuntopolkujen ja isompien polkujen pientareilla todella runsaasti. Viime viikolla kerkesi olla parit melko tuimat yöpakkaset, joten kangas- ja nummitatit olivat kadonneet kokonaan. Sen sijaan herkullinen, vaikkakin lakistaan limainen voitatti ei tuntunut piittavaan mitään, ja sitä oli runsaasti, ihan sellaisina nätteinä juuri nousseina herkkusienen kokoisina.

No, eihän niitä voinut vastustaa. Minä esittelin sienen vieraille ja maistoimme sitä siinä raakana, mausta ja rakenteesta tykättiin kovasti, pakkohan sitä oli ruveta keruupuuhiin. Meillä ei ollut veistä tai mitään koreja pyöräni etukoria ja koiran kakkapussia (käyttämätöntä) lukuunottamatta. Innostuimme niitä keräilemään lopulta varmaan nelisen litraa. Lakit olivat tosi tahmeita, eikä pystytty tietenkään työkalujen puutteessa noudattaa ohjetta puhdistaa sienet jo metsässä, eli mukaan lähti myös kaikki risut ja männynkävyt.

Mummolassa homma hoitui kuitenkin nopeasti kun oli monta putsaajaa. Ei ehkä tarpeellista ottaa lakin limaista nahkaa irti, mutta me nyt otimme tällä kertaa. Ja on se kyllä aika sitkeä ja roskatkin on siinä sitkeästi kiinni

VOITATTI faktoja (Suillus Luteus)

Voitatti on herkullinen tatti, jonka lakin limainen pinta saattaa rajoittaa lähempää tutustumista. Mutta turhaan. Voitatti on ihanan makuinen ja napakan kiinteä, erinomainen *** ruokasieni.  Sillä on lyhyt 3-10 cm pituinen jalka ja lakki voi olla 4-15 cm. Nahkamainen pintakelmu on tummanruskea/vaaleanruskea ja limainen. Pillisto on keltainen, jopa iloisen sitruunakeltainen ja ihan nuoressa tatissa pillistö saattaa olla kätkeytyneenä valkoisen kalvon peittoon. Sienen kasvaessa kalvo repeytyy ja jää usein kaulusmaisesti kiinni jalkaan. Jalka on kova, likaisen valkoinen tai keltainen ja tanakka.

Voitatti kasvaa kuivissa ja kuivahkoissa kangasmetsissä, polkujen ja teiden varrella, pihapiirissäkin. Männyn juurisieni.

Kannattaa kerätä siis näitä nuoria yksilöitä, vanhemmiten malto pehmenee ja madot valloittavat voitatin.

Voitattia sopii sekä pakastettavaksi että kuivattavaksi.

PAISTETUT VOITATIT

Voitatteja
sipulia 
suolaa ja pippuria 

Puhdista voitatit ja kuori halutessasi lakin nahka pois. Sen pitäis onnistua parhaiten halkaisemalla sieni tyvestä ja vetämällä sitten puolikkaat irti pintakelmusta. Ei välttämättä onnistu .

Pilko sienet. Kauneimpia saat jos pystyt viipaloida ne kokonaisina "sienenmallisena", ainakin osan. Samalta ne toki maistuu muutenkin pienittynä.

Laita viipaloidut sienet kuumalle pannulle, sen verran, että pannun pohja peittyy yhdellä kerroksella. Anna tattien luovuttaa nesteensä ja kuivahtaa, lisää sitten ruokalusikallinen voita ja tuplasti hienonnettua sipulia ja anna sienten ruskistua ja rapeutua (no ei ne kauheasti ruskistu tai rapeudu) haluamasi määrä ja sipulin pehmetä. Mausta suolalla ja hiukan mustapippurilla. Mutta varovasti sen pippurin kanssa.

Ihanat voissa paistetut voitatit maistuvat sellaisinaan lisukkeena, leivän päällä, pastassa, risotossa tai tattikeittona. Sienä ei tarvitse aina myöskään TODELLAKAAN hukuttaa kermaan, voitattin valmistus on siitä oikein kouluesimerkki.

Paista näin koko sienisaalis pienissä erissä. Lisää hiukan hienonnettua persiljaa tarjolle vietäessä, näyttää houkuttelevammalta.

Aivan tajuttoman herkullisia. Nautittiin viimeiseen palaan asti sunnuntain aterialla kun pöydässä oli myös isäni savustama lohi, äidin valmistamat ruskistetussa voissa hölskytetyt puikulat ja uunijuurekset. Voiko ruoka enää paremmalta maistua?

No ei voi.

KEHNÄSIENIRUUKKU

Eikä todellakaan mikään kehno sieniruukku. Eikä kehno sienisato 2018, vaikkakin minun tapauksessani se on ollut lähinnä kehnäsienisato. Jos nyt pysytte perässä tässä varsinaisessa verbaali-ilotulituksessa (ja tähän toden totta laittaisin monta kylki kallellaan nauravaa hymiötä, ellen olisi päättänyt, etten käytä hymiöitä leipätekstissäni, kommenteissa ne on kyllä sallittuja tällä mun ihka omalla säännöllä). 

Kesällä kuuntelin ihan rauhassa kun povattiin, että ei ei, nyt ei tuu sieniä ollenkaan, kun on ollut niin kuuma ja ajattelin, että katsotaan nyt vasta  virallisena sienikautena, mikä se saldo on. Ja kyllä se 2018 taitaa jäädä kirjoihin ja kansiin aivan hillittömänä tattivuotena ainakin, niin olen ymmärtänyt kun olen katsellut ja kuunnellut kun ihmiset ovat raahanneet niitä kiloittain kotiin. Mustatorvisieniäkin on ollut julmetusti. Jos mitään sienistä tiedän, ja siis en todella paljoakaan, tiedän sen, että vuodet eivät ole veljeksiä sienisadon suhteen, eivätkä kaikki lajit ponnista maasta samaa tahtia joka vuosi. Muistan sen yhden kevään kun huhtasieniä oli kaikkialla, mutta sen koommin en ole niihin törmännyt. Tänä vuonna olen tavannut epätyypillisesti hirveän isoja valevahvero esiintymiä (mitätön ruokasieni, vaikkei myrkyllinen).

Mutta itse olen aika epäonninen sienestäjä. En esimerkiksi ole törmännyt yhden ainokaiseen herkkutattiin (ensi syksynä tulen sieneen joko Jotain Maukasta- Marin  tai Hellan ja Viinilasin- Johannan luo ihan vaan se tatinkiilto silmissä. Muutkin saa tarjota sienestystreffejä. Mutta vaan tosi tarkoituksella!).

Olen sitä miettinyt, että miksi näin, ja tälläisiin johtopäätöksiin olen metsässä samotessa päätynyt:
- En vaan yksinkertaisesti tunnista herkkutattia.
- Käyn aina samoissa maastoissa, koska takapihaltani aukeavat metsät kävellä kuinka pitkään tahansa, ja olen vakuuttunut, että nuo metsät, jotka ovat sekoitus jylhää kalliota (joo, todellakin täällä lakeuksilla) ja melkein märkää nevaa välillä tai läpipääsemätöntä ryteikköä, ovat jotenkin poikkeuksellisen köyhät sienivalikoimaltaan. Juu, löydän kangasrouskuja (paitsi tänä vuonna en nimeksikään), olen törmännyt satunnaisiin lampaankääpiin(tänäkin vuonna) ja vaaleaorakkaisiin ja joka vuosi löytyy takuusato kehnäsieniä, mutta minä en näissä metsissä oikein koskaan törmää esim kantarelleihin, suppiksiin, herkkutatteihin, karvarouskuihin jne. Tahdonvoima ei tunnu auttavan.
- Aloitan sienikauteni aina liian myöhään. Löydän vapaata aikaa sienimetsällä samoamiseeen vasta sitten kun ensimmäiset yöpakkaset jo mustuttelevat satoa tai rankat sateet ovat piiskanneet ylisuuriksi kasvaneet yksilöt niljakkaiksi ex-sieniksi. Meinaaminen kestää liian kauan.
- Lisäksi parhaat sienilöydöt osuvat kohdalleni silloin kun olen koiran kanssa metsässä irroittelemassa ilman veistä ja varsinkin ilman mitään pussia tai koria, nimimerkillä  uhraanko rintaliivini kantokopaksi.

Nuorehkoja kehnäsieniä

 Mutta se ei niin kehno kehnäsienisato: Se on ollut omilla metsästysmaillani riittoisa. Kehnäsieni on siitä hauska sieni, että se siis on käsittelemättä syötävä *** ruokasieni, mitä ihan kaikki eivät ole ottaneet repertuaariin. Se on itseasiassa tosi, tosi helppo vuorenvarmasti tunnistaa ja Sillä Sipulassa onkin annettu hyvät ohjeet tähän, mutta se on vähän ikävän eri näköinen eri ikäisenä. Ne keltaiset isot, laakeat ja reunoista säteittäin haljenneet tai jopa ylöspäin käpertyneet keltaiset sienetkin ovat nimittäin kehnäsieniä. Ja sitten sillä on yläpäässä tuo sukka, joka tuo mieleen aina mulla myrkkyvaroituksen. Onneksi niitä löytyy aina yleensä iso esiintymä ja monen ikäisiä, eli silloin tunnistaa myös nämä sammaleesta puskevat helmenhohtoiset kyrväkkeetkin kehnäsieniksi. 

Mutta tuo retroista retroin ruoka, sieniruukku. Muistatteko aikaa kasarin lopussa ja kenties vielä ysärin alussa, kun joka ravintolassa löytyi listalta ainakin äyriäisruukku ja sieniruukku? Tuo ruukkujen kulta-aika on syöpynyt mieleeni, olinhan silloin nuori ja rakastanut, enkä silloinkaan kummoinen pihvin syöjä, joten ruukut, ne oli mun juttu (terveisiä myös Fransmannin aurajuustoiselle broilerruukulle ja ai niin, ei sovi unohtaa pippurista härkäruukkuakaan! So retro!).

No nyt tuli sellainen sieniruukku-olo (en yritä tällä tekeytyä nuoremmaksi tai edes kovin rakastuneeksikaan). Helppoa helpompi, ihan tavallinen, eipä paljon reseptiä edes kaipaa:

METSÄSIENIRUUKKU
2:lle 
1/2-1 l tuoreita metsäsieniä, yhtä lajiketta tai sekoitus. Erillistä esikäsittelyä eivät vaadi esim. kehnäsienet, tatit, kantarellit, suppikset, lampaankääpä ja vaaleaorakas
2 rkl voita
1 iso keltasipuli
4-5 siivua pekonia
2 dl kermaa
suolaa, mustapippuria, tuoretta lehtipersiljaa
2 dl juustoraastetta, voimaksa on hyvää, esim Emmental tai Gryere

Pilko puhdistetut sienet pannulle tirisemään voin kanssa. Lisää muutaman minuutin päästä silputtu pekoni ja hienonnettu sipuli ja paistele  miedolla kunnes pekoni kypsää ja sipuli kuullottunutta. Kermat sekaan ja mausta suolalla ja pippurilla. Anna tekeytyä muutama minuutti ja laita sitten kahteen uuninkestävään pikkuruukkuun. Jaa juusto päälle ja anna kuorruttua uunissa. Tarjoile uuniperunan kanssa, leipää unohtamatta.

Kävin läpi omat sienireseptini tai siis ainakin ne, johon olen muistanut laittaa sienitägin...

Kannattaa käydä katsastamassa, tämän alta löytyy 25 reseptiä.

Siellä on muun muassa ihana sienijulienne, maa-artisokka- ja kantarellilätyt (pihvit), monenlaista pastaa, keittoa ja salaattia. Ihan voin sanoa, että proudly presented.

Mutta ei hirveesti tattiruokia....

SIENISALAATTI SUPPILOVAHVEROISTA JA PERUNARÖSTI

Kuka rakastaa sienisalaattia? Sitä suolarouskuista tehtyä, jota ilman joulupöytäkin on pikkuusen vajaa.

Mä nostan molemmat käret ylähä, ja hypin tasajalakaa, niin paljon mä siitä tykkään. 

Blogistanian parhautta on se, että aina joku on keksiny koittaa jotakin yksinkertaasta asiaa vähän eri lailla. Tinskun keittiössä oli mietitty, että mitäpäs jos voisi skipata sienten liottamisen (ja kenties jopa suolasienien tekemisen, jos olet itse nekin salaattia silmälläpitäen väsännyt) ja tehdäkin salaatti tuoreista suppilovahveroista. Niitäkin taitaa vielä nytkin löytyä mettistä, mutta en näe mitään syytä, miksei nämä onnistu myös pakastetuista. Suppilovahveroissa on samanlainen vahvan sieninen maku kuin rouskuissakin, joten sipulin  ja hapankermojen kanssa tästä salaatista tuli aivan oikia fiilis.

Lounaaksi se vääntyi kuin paistoin alle pannuröstin. Unelmoin aina noista Sveitsin rösteistä, lapsena ostettiin kaupasta sellainen perunasäilykepurkki, joka paistettiin röstiksi (siis Sveitsissä) ja se oli niin mun lapsuuden herkkuruokaa. Oon yrittäny löytää Saksasta tai Itävallasta tuota purkkia, vaan en oo löytänyt. Ehkä pitää lähteä sitten sinne Sveitsiin.

Sen verran laiskotti, että ajattelin kokeilla röstihommia pakastelokeron perunasipulisekoituksesta. Hyvän makuista tuli ja tietysti nopeammin valmistui kuin perinteisellä metodilla. Itte olisin kyllä laittanu reilummin sipulia. Se jäi myös ehkä hiukan irtonaiseksi, vaikka yritin painella sen lastalla tiiviksi kakuksi. Sitä myöten tietysti kääntäminenkään ei mennyt aivan yhtenä palana kuin Stromsöössä.

Mutta mitä nuita epäonnistumisia vatvomaan.

SIENISALALAATTI SUPPILOVAHVEROISTA JA PERUNARÖSTI

Sienisalaatin ohje suurin piirtein täsmälleen Tinskun keittiöstä

1 l tuoreita halkirevittyjä suppilovahveroita (tai  vajaa 1/2 l  pakastettuja)
1 iso keltasipuli
200 g ranskankermaa tai smetanaa , tai puolet kermaviiliä
1 pieni valkosipulinkynsi muserrettuna
suolaa ja mustapippuria

500 g perunasipulisekoitusta
voita ja öljyä paistoon

Laita putsatut, halkirevityt (tai pakastetut) sienet kuivalle pannulle ja paistale omassa liemessään n. 5 min. Siivilöi ja jäähdytä.

Silppua sipulit ja hienonna sienet. Sekoita molemmat ranskankermaan/smetanaan/kermaviiliin ja mausta suolalla ja pippurilla.

Laita jääkaappiin viilentymään ja tekeytymään.

Paista röstiperunat voi-öljyseoksessa miedolla lämmöllä ensin toiselta puolelta ja sitten toiselta puolelta rapean kullanruskeaksi. Kääntäminen sujuu teoriassa kattilan kannen tai lautasen avulla.

Rösti alle ja sienisalaatti päälle. Että nam nam.

Vielä pitää sanottua, tuosta halkirevityistä sienistä, että tinskulta opin tämän näppärän suppisten siivoamisen, Kun repäisee sienet käsin pituussuunnassa kahtia, pääsee putsaamaan kaikki havut ja männynkävyt. Myös sieltä salaisesta solasta!

SIENIJULIENNE

Sienijulienne on juuri sellainen upean täyteläinen sieniherkku, jonka umamit jäävät viipyilemään kielelle, sellainen jota kerran syötyään jää himoitsemaan joka sienikausi. Tämä venäläisen keittiön herkku valmistetaan kai tyypillisimmillään tateista, mutta se toki onnistuu hienosti myös kantarelleista ja silloin, kun muut sienet enää kököttelevät metsässä pehmeinä ja mustanpuhuvina, tämä herkku valmistuu erinomaisesti sienikauden viimeisistä sisseistä, suppilovahveroista.

Sanoiko joku, että kohtalainen sienivuosi? Ehkä vaan epätasainen, meillä päin oon ainakin saanut seurata aivan uskomattomien suppisesiintymien kuvakavalkadeja somessa.  Ehkä ei parhaista paras tattivuosi, mutta runsaasti kantarelleja, mustatorvisieniä ja vaaleaorakas- esiintymiä olen kyllä nähnyt raportoitavan. Vai käyvätkö ihmiset vaan enemmän ja enemmän sienimetsässä? Jos näin on, niin peukut sille.

Sienijulienne valmistetaan yleensä pieneen varrelliseen pannuun, usein teräksiseen, mutta kun löysin nämä keraamiset söpikset Sopurahan euron tiskistä, oli pakko hankkia heti tusina. En oikein tiedä mitä näihin voisi tehdä, paitsi sienijuliennea. Julienne on niin tuhtia tavaraa, että pienikin pannu riittää. Tämä sopii sekä alkuruuaksi, väliruuaksi, pääruan lisäkkeeksi tai iltapalaksi ja tykkää kun siihen topataan vaaleaa rapeakuorista maalaisleipää tai hapanruisleipää. Huomenna taidan testata sopiiko aamupalaksikin. Uskon, että ainakin kantarellien ja suppisten suhteen valmistuu myös pakastetuista sienistä, tatit nyt eivät taida olla kellään pakkasessa (voit korjata väärinkäsitykseni), mutta hyvää tulee myös ympäri vuoden kaupan tuoreista herkkusienistä ja siitakesienistä.

Ehkä parasta kuitenkin metsäsienistä. Tatti ja suppilovahvero ovat toki luonteeltaan aika erilaisia, lopputuloskin saattaa olla hyvin erilainen, mutta tattijuliennea en ole vielä päässyt maistamaan.

No sanokaa nyt, eikö oo söpöimmät kipot?

SIENIJULIENNE SUPPILOVAHVEROISTA

2 l tuoreita suppilovahveroita (tatteja, kantarelleja, herkkusieniä, osterivinokkaita...)

25 g voita

2 isoa keltasipulia

(2 valkosipulinkynttä)

1 rkl vehnäjauhoa

2 prk smetanaa

150 g Mustaleima Emmental -juustoraastetta

2-3 dl kuivaa valkoviiniä

suolaa

valkopippuria

mustapippuria

150 g  Gouda -juustoraastetta

tuoretta lehtipersiljaa silputtuna

Pilko sienet (viipaloi tatit), älä kuitenkaan ihan silpuksi, vaan miellyttävän kokoisiksi suupaloiksi. Laita sienet keskikuumalla pannulle hikoilemaan niin kauaksi, että neste on suurin piirtein kokonaan haihtunut.

Lisää pannulle voi ja hienonnetut sipulit, kuullottele sipulit läpikuultaviksi.

Sekoita vehnäjauhot  ja Emmental smetanaan ja lisää seos pannulle. Lisää myös valkoviini. Mausta maltiullisesti suolalla ja valkopippurilla ja mustapippurilla, muista, että seos sakenee ja maut tiivistyvät. Anna hautua siis ihan pienellä lämmöllä  vielä n. 30 min. 

Nyt tarkista vielä suola ja muut mausteet.

Jaa sienijulienne voideltuihin annosvuokiin tai halutessasi (eli jos sulle ei oo käyny kippomäihä Sopurahassa) yhteen isoon laakeampaan  vuokaan. Lisää päälle toinen juustoraaste ja kuorruta 200 asteessa kunnes juusto iloisesti kuplii ja saa hiukan väriä. Pinnalle silputtua lehtipersiljaa (joka muuten iloisesti rehottaa mun penkissä vielä nyt, lokakuun 22! Ihme vuosi!)

Sienijuliennen pystyy siis valmistamaan myös vaikka edellisenä päivänä, tekee vain viimeistelykuorrutuksen ennen tarjoilua.

Ja kuinka monta tästä nyt tulee? No aika monta, riippuu annosten koosta; 12 tai 6...

Mutta kyllä tämä syödyksi tulee.

Syntisen hyvää!

KOREALAINEN KASVIS HOT POT

Kaupallinen yhteistyö Fine Foods.

Höyryävän kuumat, pöydässä valmistuvat Hot Pot -padat ovat oikeastaan talvisesongin ruokaa Aasiassa. Siksi, my friend, ne sopivatkin oivallisesti suomalaisen alkukesän tunnelmiin. Ja koska yhdessä syöminen ja jakaminen on ylipäätään parasta mitä ruokapöydässä voi tehdä, on seurueen keskellä poriseva Hot Pot takuuvarma suosikki illanviettoon. 

Hot Potille on ominaista, että sen raaka-aineet ladotaan kauniisti pataan omina ryhminään, ja päälle lorautetaan porisemaan herkullinen liemi. Kylläpä kyllä, tämä voi olla aivan lihallinenkin juttu, mutta protskutarpeet täyttyvät  myös tällä sieni-ja tofuversiolla. Kylmäsavutofulla, OMG! Raaka-aineita voi lisätä pataan, jos ne hupenevat liian nopeasti ja lopulta syvän tulinen liemi imeytetään paksuihin udon-nuudeleihin.

Korealainen nimi tälle herkulle on varmaankin 전골 , Jeongol on Hot Pot ja Beoseot Jeongol on sieni hot pot ja Dubu taas on tofu, joten Beoseot-Dubu Jeongol vois olla lähellä oikeaa. Yhtä hyvin voi olla ettei ole. En minä sentään koreaa osaa. Että ei kannata kysyä. Mutta viisaammaat voi kertoa.

Autenttisia Korean makuja saa tuotua hot pot-pataankin helpoiten käyttämällä luovasti korealaisia valmismarinadeja ja - dippejä. Ja tietenkin Gochujangia! Fine Foodsin-sivuilta löytyy lisää reseptejä, ei jää purnukat kaappiin seisomaan.

Korealainen sieni-tofu hot pot

300g kylmäsavustettua tofua reiluina kuutioina
300g tuoreita sieniä, 2-3 eri lajia (esim, herkkusieni, osterivinokas, siitake, enoki)
1 iso tai muutama pieni pak choy
80 g pinaattia
3 kevätsipulia

liemi
1 l vettä
2 rkl Yutake luomu Tamari soijakastiketta
2 rkl Yutake japanilainen riisiviinietikka
1 rkl Yutaka Wakame- kuivattu merilevä
2 rkl CJ Tulinen korealainen marinadi- ja grillauskastike
1 tl Sempio Gochujang – korealainen chilitahna
1 rkl ruokosokeria
1 rkl seesamiöljyä

tarjoiluun

240 g (2 tlk) Wang Kimchi – Korealainen kaalivalmiste
udon-nuudeleita 

(tuotteisiin voit tutustua täällä)

Lisää kaikki liemen ainekset kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.

Hot pot-padaksi käy mikä tahansa laajasuinen, ei kovin syvä pata, jonka voit tuoda pöytään esim. fonduetelineen päälle. Laita padan pohjalle ensin tofukuutiot ja sitten muut reiluhkoiksi paloiksi leikatut vihannekset, jokainen siististi omaksi sektorikseen aseteltuna. Kaada kiehuva liemi vihannesten päälle ja anna porista pöydässä kunnes vihannekset kypsyvät, n. 15 min.

Jokainen syöjä ammentaa padasta omaan kulhoon vihanneksia. Vihanneksia voi lisätä pataan, mikäli kaikki eivät mahtuneet kerralla. Laita lopuksi liemeen udon-nuudeleita kuumenemaan, niin makuliemen saa hyödynnettyä viimeiseen tippaan. Hot potin lisäksi kannattaa aterialla tarjota kimchiä ja riisiä.

Kaupallisessa yhteistyössä Fine Foods

Kevätherkku, huhtasieni

Toukokuu aivan lopuillaan, mutta kyllähän tässä vielä selvästi ollaan vasta keväässä. Tänään pääsin yllättämään itseni kahdella eka kertaa elämässä - kokemuksella kun tein valkoista pizzaa ja söin kartiohuhtasieniä. Combined. Valkoinen huhtasienipizza.

Vuosi on kuulemma hyvä niin korvasienille kuin huhtasienillekin, jotka aavistuksen muistuttavat toisiaan aivomaisella rakenteellaan. Korvasieniä en ole löytänyt (kun en ole päässyt etsimäänkään), mutta olivatpas nämä huhtasienet valloittavia. Ystäväni, Maitotytön kummitäti Kaarina soitti maanantaina kun oli nähnyt mun FB.ssä haikailevan korvasieniä, että täällä niitä olis ny, tuu hakemaan meidän pihasta. Kun kuulin kasvupaikan, arvasin heti, että kartiohuhtasieni on kysymyksessä. Vaikka niillä molemmilla on tuota aivomaista poimutusta, korvasieni on epämääräinen ja usein isokin möllykkä mutta kartiohuhtasieni on tuollainen selvä tonttulakki, jolla on valkoinen jalka. Se saattaa löytää tiensä pihanurmikoille ja nytkin se oli  hiljakkoin myllätyssä pihassa soran ja kuorikatteen rajalla, mikä hyvin tyypillistä (kuorikate siis). Korvasieni kasvaa useimmiten myllätyissä, hiekkapohjaisissa metsänpohjissa. Nyt muuten tiedän senkin miksi korvasieni on englanniksi False Morel. No siitä systä kun se oikea Morel on just tämä huhtasieni!

Nämä kyllä ehtivät kuivahtaa muutaman päivän korissa ennenkuin ehdin näiden kimppuun. Toisaalta näitä suositellaankin kuivattaviksi

Korvasieni on todella myrkyllinen, kahteen kertaan ryöpättävä, mutta ah niin herkullinen ruokasieni, ruotsalainen sieniraamattuni kertoo sen kuitenkin ryöpättynäkin aiheuttavan syöpää, eikä suosittele käyttöä. Huhtasieni sen sijaan on syötävissä vaikka raakana (ei siis tarvitse esikäsittelyä, mutta suositellaan kuitenkin kypsennettäväksi, katso kommentit) ja on erittäin arvostettu ruokasieni Keski-Euroopassa ja esim. USA:ssa. Se on maultaan paljon miedompi kuin voimakas korvasieni, mutta herkullinen. Sen muoto on niin puhutteleva (Sieni on ontto ja aika kestävä, ei murene paloiksi sormissa), että sitä usein tarjotaankin kokonaisena täytettynä jollakin tai vaikkapa höyrytettynä, kaunista sientä on sääli pilkkoa.

Siksipä minäkin tyydyin halkaisemaan sienet pituussuunnassa, valkoinen pizza oli ainoa päässäni pyörivä ajatus kun katselin näitä kaunokkeja. Yksinkertaista ja sieneä arvostavaa. Yksi v-sana pääsi kun menin ottamaan pizzaa uunista, koska se oli melkein kärähdyksen partaalla (huom. juusto), mutta onneksi maku oli tosi hyvä, samoin pohja onnistunut. Teen pizzapohjan aina käsituntumalla, enkä ole koskaan oikein ymmärtänyt "tämä on paras pizzapohja-ever" juttuja koska kaikissa resepteissä on aina nähdäkseni samat aineet. Joskus teen kuivahiivan, nyt tuoreeseen, jauhojakin vähän vaihtelen, sitten suolaa, öljyä ja ripsaus sokeria.

 Valkoinen huhtasienipizza

hyvin kohonnutta pizzataikinaa (vaikka sitä best ever) haluamaasi muotoon paineltuna ja venyteltynä

päälle
ranskankermaa
mustapippuria
mozzarellaraastetta
ohueksi viipaloitua punasipulia
halkaistuja (puhtaaksi harjattuja, poimuissa voi olla hiekkaa) huhtasieniä

Aseta aineet pohjan päälle tuossa järjestyksessä.
Kuumassa uunissa 225 paistoa kunnes pohja saa hiukan väriä ja on kypsä.
Pinnalle uunin jälkeen rucolaa ja sienille vähän suolaa. Reunat voit sivellä oliiviöljyllä.

Fiksu ja tyylikäs ruokabloggaaja laittaisi jutulle pisteen tässä kohtaa, tai korkeintaan viimeisen loppukaneetin "Herkullista!" kohdalle, mutta koska en tunnetusti ole kumpaakaan, niin jatkan.

Kun menin ottamaan kuvia pitsasta, Maitotyttö pyysi, voisinko kuvata myös häntä. Meni sitten vetäisemään päälleen eripari verkkarin koska ilta oli keväisen kylmä ja verkkarit nyt sattuu olemaan se pohjalaisen suosikkiasu vaikka tällä kertaa selässä ei lukenutkaan Superpesis. (Urho10v muotitietoinen sai jonkinnäköisen trauman tässä yks päivä kun menin vetämään päälleni sinivalkoiset Suomi-verrarit.) Pipo päähän ja "Mun tukka on nyt näin niinku sillä joka laulaa Levikset repee, vaikka sillä onkin lippis". Ja sitten Maitotyttö vetäs parit poset. Voi herra mun jee!

Kaksi kysymystä ja vastauksia

Ensimmäinen kysymys: Mitä tänään syötäisiin? Tai huomenna? Mun ehdotus on tämä ihana slaavilainen seinikeitto, joka on tehty Alex Niemisen ja Riikka Sukulan Vege-kirjan Puolalaisen kantarellikeiton ohjeella. Ihanan sieninen, tarpeeksi arkinen ja helppo, sopiva tähän keväiseen, mutta jäätävään säähän. Vaihdoin kantarellit pakkasesta löytyviin suppiksiin ja maustoin keiton paprikalla kirjan vinkin mukaan. Nam!

Slaavilainen sienikeitto

4-5 dl suppiksia pakkasesta
2 rkl öljyä
1 sipuli hienonnettuna
10cm:n pala purjon valkoista osaa pilkottuna puolikuiksi
1 l kasvislientä
2 porkkanaa ohuina kiekkoina
5 keskikokoista perunaa kiekkoina
1 tl paprikaa
 1dl kermaa
3 rkl hienonnettua tilliä
suolaa ja pippuria

Kuullota sipulit öljyssä ja lisää suupaloiksi leikatut sienet. Paista kunnes neste haihtuu sienistä. Lisää kasvisliemi.

Lisää porkkanat, perunat ja paprikajauhe. Keitä vartin verran kunnes perunat kypsiä. Lisää kerma, keitä vielä 5 min ja mausta suolalla, pippurilla ja tillillä.

Ja sitten se toinen kysymys: Miksi kannattaa rekata itsensä Yoogaia nettijoogasivustolle, lunastaa kahden viikon koejäsenyys tunnuksella NANNA2015 (koodin voit käyttää vielä huhtikuun aikana)?

- Tuntivalikoima on upea. On syvävenytystä, keskivartalon voimistamista, lihaskuntoa, kurvikkaille naisille, raskaana oleville, ratsastajille, golffareille, you name it!
- Mahtavaa, jos asut vaikkapa Juuankoskella, jossa ryhmäliikuntatunti valikoima keskittyy lähinnä kansalaisopiston tamburiinijumppapiiriin.
- Jos olet pyöreä, kankea, vasta synnyttänyt, rytmitajuton, ujo, (ja ihan turhaan luulet, että nämä estävät live-liikuntaharrastuksen), introvertti, tai et tykkää hikoilla muiden kanssa aikataulun mukaan.
- yksi tämän kevään abityttö kertoi minulle, että oli kerran joogatunnilla, jossa keski-ikäiset (tai hän sanoi sellaiset vanhat nelikymppiset) naiset piereskelivät niin paljon, että hän ei  halua koskaan kokea samanlaista.
- jos haluat siis päästellä ilmaa kaikessa rauhassa.
- Jos työ tai perhe rajoittaa osallistumistasi säännöllisinä aikoina
-jos et ole koskaan kokeillut ja haluat kokeilla kaikessa rauhassa
-Jos olet himoliikkuja, eikä mitkään maailman tunnit riitä sinulle

....uskokaa tai älkää. Voisin keksiä näitä loputtomiin. Yoogaia on ihan pop!

Yhteistyössä Yoogaia

Umamin lähteillä: Sienipiirakkaa ja puljonkia

Eilen jutustelin liemenkeitosta. Vaikka tuo liemi onkin oiva pohja vaikka aasialaisille nuudelileitoille, päädyin lopultakin tekemään jotakin todella perinteistä. Ajattelin antaa intensiiviselle lihaliemelle estradin, mutta en sitten malttanutkaan ihan kokonaan. Lihaliemihän on ihana alkuruoka sinälläänkin fiineissä menuissä, ehkä turhaankin unohdettu. No, koska menuni nyt ei ollut niin fiini, eikä hopeita katettu, vaan pääruokana oli tulossa Pekingin ankkaa, ajattelin tarjota liemen kanssa suppilovahveropiirakoita. Ja niin sitten tein.

Sopivan tuntuisen ohjeen löysin netistä googlaamalla sienipiiraat ja lihaliemi. Alkuperäinen resepti siis Glorian Ruoka & Viini.

Sienipiiraat ja lihaliemi

Sienipiiraita
Lihalientä
Lehtipersiljaa

Lihaliemeksi voimakasta kotitekoista lihalientä, vaikkapa häränhännistä keitettyä, tähän tapaan. Tarjoile piirakat syvistä kulhoista, kaadaa kuumaa lientä ympärille ja silppua päälle lehtipersiljaa.

Sienipiiraat
24 kpl

taikina

250 g huoneenlämpöistä voita

2 dl puolikarkeita vehnäjauhoja

2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1/2 tl suolaa

1 tlk (250 g) maitorahkaa

Täyte
4dl pakastettuja suppilovahveroita silputtuna

1 sipuli silputtuna

1 valkosipulinkynsi hienonnettuna

2 tl voita

3 rkl ranskankermaa

1/2 tl paprikajauhetta

1/4 tl valkopippuria

(1/2 tl suolaa)

1 1/2 dl keitettyä riisiä tai ohrasuurimoita

Lisäksi

1 munankeltuainen

1 rkl unikonsiemeniä

Nypi huoneenlämpöinen voi, jauhot, leivinjauhe ja suola keskenään. Lisää rahka ja pyöräytä tasaiseksi taikinaksi. Nosta jääkaappiin jähmettymään vähintään 1/2 tunniksi.

Valmista täyte. Itse käytin pakastettuja suppilovahveroita, alkuperäisessä reseptissä  oli yön yli liotettuja suolasieniä. Tähän käy mainiosti tuoreet sienet tai Sauvon sekasienitölkki, ihan mitä sinulla on käsillä. 

Kuumenna voi pannussa ja paista siinä sienet ja sipulit. Lisää ranskankerma ja mausteet (ei suolaa jos käytyä suolasieniä).Anna kiehahtaa. Sammuta levy ja lisää seokseen kypsä riisi tai ohrasuurimot.

Kauli taikina jauhotetuulla alustalla n. 4mm paksuksi. Ota pyöreällä muotilla piirakanpohjaksi paloja ja nosta kullekin  2 tl täytettä. Kostuta reunat vedellä ja painele piirakat kiinni puoliympyröiksi. Painele vielä lusikanvarrella tiukasti, ettei aukea.

Voitele piiraat kananmunankeltuaisella, ripottele päälle unikonsiemeniä ja paista 225 asteisen uunin keskitasolla 15-20 min kauniin värisiksi. 

Onpas herraskaista!

Hirvi-pärämätsit ja pikainen sienisalaatti

Tänä syksynä sain maistaa ensimmäistä kertaa pärämätsejä, hevosenlihasta. Ne olivat aivan supermaistuvaisia ja lupasin heti itselleni kokeilla myös kotona. Koska sitä hevosen jauhelihaa minulla harvemmin on (itseasiassa nyt on kyllä Kerttua pakkasessa, mutta se onkin jo toinen tarina) päätin korvata sen yhtä aromikkaalla ja kuivalla jauhelihalla eli hirven jauhelihalla.

Parämätsit eli tataaripiirakat ovat tulleet Suomeen  viime vuosisadan (siis18-19) vaihteen tienoilla kotiutuneen tataariyhteisön myötä. Alkuperäinen nimi on Peremec (Turkistakin löytyy) ja islaminuskoinen väestö teki ne tietenkin naudasta , koska possua eivät käytä. Hyvin voisin kyllä kuvitella, että tataareilla voisi olla juuri hevonen sitä aitoa ja alkuperäistä käytettyä lihaa, tiedä häntä. Pärämätsi nimi on saanut alkunsa Tampereella, jonka tataariyhteisö sai villittyä muunkin väen peremecien makuun, Linkosuon leipomo alkoi niitä valmistaa ja niistä tuli paikallisten grillien erikoisuus. "Lihapiirakan" sai joko kuivilla tai märillä mausteilla, kuivan ollessa paprikapohjainen maustesekoitus ja märkä viittaa ketsuppi-sinappi linjalle.

Ehdottomasti kokeilemisen arvoisia, herkullisia ja jokseenkin täyttäviä. Meillä hoitivat tänään lounaan virkaa, mutta hyvin sopisivat tuhdiksi iltapalatarjoiluksikin. Pärämätsit valmistetaan hiukan karjalanpiirakoiden tapaan, mutta taikina on vehnäjauhoa ja siten helpompi käsitellä kuin kuiva ruistaikina. Itse korvasin osan tavallisista täysjyvävehnäjauhoilla, ne kun vaan antavat niin makua.

Tuosta Hevosillan ruoista oli hiljattain raporttikin yhtenä torstaina sanomalehdissä Lännen Median tuottamana ja tämä samainen resepti löytyy siitä. Hilpeyttä herätti reseptin kohta: "1-3dl munanlämpöistä maitoa..."

Pärämätsit hirvestä
20kpl

taikina
10 dl vehnäjauhoja (4 dl laitoin täysjyvävehnäjauhoja)
1 1/2 tl suolaa
1 rkl voita
1 muna
3 dl lämmintä maitoa

täyte:
500g hirven jauhelihaa
2 keltasipulia pieneksi pilkottuna
1 1/2 dl vettä
suolaa, valkopippuria

Laita taikinaan muut aineet paitsi jauhot ja sekoita jauhot sitten mukaan pikkuhiljaa kunnes saat kiinteän taikinan. Taikinaa ei tarvitse vaivata sen enempää.
jaa taikina 20 osaan ja painele /kaulitse ohuiksi ympyröiksi jauhotetulla alustalla (n. kahviasetin kokoisia).

Sekoita taikinan ainekset ja jaa RAAKA täyte taikinapaloille, painele litteäksi ja ummista piiraat rypyttämällä. Muoto on pyöreä.

Paista voin ja öljyn seoksessa paistinpannulla kypsiksi, ensin avonainen puoli alaspäin. Jos mahdollista, käytä kahta pannua, niin homma hoituu näppärästi. 

Lämpöiset pärämätsit maistuvat älyttömän hyviltä sienisalaatin kera jonka teet näpsäkästi vaikka Sauvon säilyketölkkisienistä näin:

Nopea sienisalaatti

1 tlk tai noin 2-3 dl pilkottuja sekasieniä
1 keltaipuli hienonnettuna
150g ranskankermaa
1/2 kermaviilipurkki
tuoretta tilliä
suolaa, valkopippuria

ja sekoitat vaan kaikki aineet yhteen ja asetat vadin pärämätsien viereen, josta jokainen voi laittaa omalleen.

Ei huono synttärilounas vaikka itte jouduin tekemäänkin.