About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 18. kesäkuuta 2020

JÄÄKAAPIN JUHANNUSSIIVOUS


Kaupallinen yhteistyö Maku Kitchen Life

Minä oon imenyt itseeni jossakin suvun äidinmaidossa, että kaks kertaa vuodessa pitää tehdä suursiivous, jouluna ja juhannuksena. Se nyt ei kyllä ole yhtään toteutunut kohdallani, tai ainakin jäänyt hyvästi puolitiehen. Lähinnä siitä on jäänyt riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunne ja nostalginen kaipuu siihen kun kaikki ikkunat oli tosiaan pesty ja lattialle levitettiin puhtaat matot ja oli imuroitu kattoja myören, kaapeista nyt puhumattakaan. Saipi tulla juhannus ja joulu.

Nykyään on jo viisaampaa väkeä, eikä varmaan omatuntokaan soimaa enää kaikkia näin ankarasti. Hyvä viikkosiivous ja ylläpitosiivous ja kodin organisointi, niin on siistiä joulun ja juhannuksen väleissäkin. Näinhän se on etevimmillä.

Täytyy olla iloinen kun jonkun nurkan saa järjestykseen joskus. Ja tällä kertaa se nyt oli meidän jääkaappi.


Inspiraatio tarvitaan aina, ja tällä kertaa ne olivat nämä 5 kipaletta Maku Kitchen Life jääkaappisarjan kirkasta laatikkoa, 2 kapeaa ja kolme leveää. Olen näitä jo kattellut aikaisemmin ja tuuminut, josko niillä saisi aikaan järjestystä kaaokseen.


Jääkaapin ovestani puuttuu yksi hylly, miksi hemmetissä ne aina rikkoontuvat niin helposti. Tarvisisin sen hyllyn. Mutten enää jaksa tilata 14 v vanhaan jääkaappiin, koska se hylly olisi varmasti kallis ja kun saisin sen paikoilleen, jääkaappi luultavasti kuolisi vanhuuteen.

Ongelma jääkaapissani on miljoonat maustetahnat ja purkit ja putilot, toinen ongelma ruuantähteet, joita aina sinne säilön ja unohdan. Itseasiassa tuo jääkaappikuvani ei ole niin paha kun se voisi olla, koska viime kesänä sain varastoon toisen jääkaapin, ja nykyään säilön sinne kauppareissusta osan maidoista ja juomista, vihanneksista ja lihoista. Pysyy keittiön kaappi hiukan väljempänä.

Silti sitä on aivan tarpeeksi hankala käyttää. Viime viikolla etsin yhtä fetaa, jonka tiesin takuulla siellä olevan, enkä löytänyt kuin vasta kolmen päivän päästä. Ja näin käy usein. Ostan uusia kapriksia ja aurinkokuivattuja tomaatteja ja dijonsinappia ja currytahnaa, kun en löydä niitä avattuja kaapista.


Tyhjäsin kaapin, pesin kaikki hyllyt ja seinät ja sen ihanan vedenpoistoaukon, josta pitää poistaa vanupuikolla jotain ektoplasmaa, tarkistin päiväykset ruuista ja JÄRJESTIN JÄÄKAAPIN!

Nuo Maku jääkaappilokerot on helposti pestäviä, kirkkaita (näkee sisällön) kovanmuovisia laatikoita, jotka todella auttoivat organisoinnissa. Pistin suolaisia juttuja yhteen, toiseen kaikki hillot, kolmanteen inkiväärit, chilit, sitruunat yms, joista juuri nyt oli vähän pulaa (ja nämä kuvat on ennen kauppareissua) neljänteen juustopussit yms ja yhteen aamiaisleikkeleet. Laatikot on helppo vetää reunakahvasta ja pääsee käsiksi esim. kaikkiin purkkeihin ilman koko hyllyn purkamista. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan...

Lopputulos on mitä järjestelmällisin jääkaappi. Jopa tilava. Mikä suuri muutos mahdollista pienellä investoinnilla! Mulle tulee juhannus sittenkin.


Keittiööni saapui myös ehkä maailman ihanin lottusankoo, eli biojäteastia. Siinä on tiivis kansi ja jonkinmoinen hajunsyöjä juttukin siinä kannessa, ainakin se siltä näyttää.

Olen hieman nolona, että mulla ei ole kompostia, en ole omakotitaloasumisaikana vaan ikään saavuttanut sitä tilannetta, että olisi ollut ylimääräistä lämpökompostorin ostoon, vaikka mieli olisi tehnytkin. Ja jätehuollon piiriin pitää olla useamman talon kimppa, eikä kukaan muu ole ollut oikein kiinnostunut.

Uuden jätelain myötä tämänkin pitäisi lähiaikoina muuttua ja biojätteelle tulee vihdoin ihan oma jäteastia kotipihaan.

Mulle on nyt sitten maailman kaunein biojäteastia oottamassa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti