About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kasvisruoka. Näytä kaikki tekstit

torstai 19. maaliskuuta 2020

HERKKURANSKIKSET MUKULASELLERISTÄ JA DUKKAHSTA



Käsittämättömän hyviä! Dukkah- seoksessa kieriskelleet ranskikset nimittäin. Eikä mitkä tahansa ranskikset vaan mukula- eli juuriselleristä valmistetut, joissa itsessäänkin on jo ihanan pähkinäinen maku.

Meillähän tuo äkkiruma juuresmötkäle tunnetaan useimmiten valmiina lohkopalana, visusti muoviin käärittynä, vähän rumasti leikkauspinnoiltaan tummentuneena, pakkopalana jota ostamme äidin tai jonkun muun viisaan oppien mukaan sulostuttamaan keittojamme ja sinnekin kätkemme sen hyvin pieneksi pilkottuna. Onneksi olen saanut tutustua kokonaiseen juuriselleriin sittemmin. Se on aivan uskomattoman ihanaa, maanläheistä ja aromaattista esmes kokonaisena uunissa paistettuna ja voilla silattuna. Sopii paistoksiin ja pyreeksi ja raakanakin raasteeksi ja salaatteihin, keittoihin (however, tuo tummumisdilemma on olemassa, siispä palat heti pilkkomisen jälkeen kylmään, sitruunalla maustettuun veteen).



Olin vähän, että tehdäkkö vai eikö tehdä ranskiksia, sillä perunasta poikkeava tärkkelyspitoisuus saa selleriranskikset käyttäytymään eri lailla kuin peruna. Ne kyllä kypsyvät kuten peruna sisältä, täyteläisen kuohkeaksi ja pehmeäksi, mutta vähän kuin bataattikin, ei niistä ulkokuoreltaan rapeita saa. Mutta se maku, se maku, se vaan on niin herkku, että näitä ahmii aivan himona, vaikka ovatkin sellaista puolivetelää sorttia.

Ehdottomasti suosittelen. Niinkun E-H-D-O-T-T-O-M-A-S-T-I!

Reseptiin törmäsin Victoria's Table -blogissa.

Ja aika simppelihän tämä on. Selleriranskiksen pehmeää ulkokuorta on keksitty rapeuttaa dukkahilla. Jouduin korvaamaan siinä alkuperäisen hasselpähkinän saksanpähkinällä, koska en yllätyksekseni löytänytkään komerostani hasselpähkinää. 

Mä en oikein osaa muuta tässä toistella, kuin voi mikä maku! Kai te pikku hiljaa uskotte. Ja jos teillä on sama ongelma kun minulla, että normikaupastani ei pyynnöstä huolimatta saa kokonaista mukulaselleriä, niin tsekatkaa Lidl. Siellä ruukaa olla! 


Dippailuun kannattaa panostaa tällä valkosipulisella majoneesin ja jugurtin yhdistelmällä. Mahtava makuyhdistelmä kaiken kaikkiaan, tämä dippi, dukkah ja mukulaselleri (Tulihan maku mainittua?).


MUKULASELLERIRANSKALAISET  JA DUKKAH
n. 2:lle

dukkah
1 dl saksanpähkinöitä (tai hassel)
2 rkl seesaminsiemeniä
2 rkl korianterinsiemeniä
2 rkl kuminansiemeniä

ranet
1 mukulaselleri
2 rkl öljyä
4 rkl dukkah'a
suolaa

dippikastike
2 rkl majoneesia
1 dl maustamatonta jugurttia
1 valkosipulinkynsi
(halutessasi silppua mukaan tuoreita yrttejä)

Valmista ensin  dukkah, tuo ihana itämainen kuivadipattava seos. Paahda pähkinät ja rouhi ne morttelissa. Yhdistä muut mausteet ja rouhi nekin morttelissa ja sekoita pähkinöiden kanssa.

Kuori selleri ja leikkaa se ensin kiekoiksi ja siitä noin sormen levyisiksi soiroiksi, eli ranskiksiksi. Sekoita niihin kulhossa öljy,  ripottele suolaa ja lopuksi pyörittele ne dukkahissa (eli liää 4 rkl dukkahia kulhoon).

Levitä toisistaan irrallaan uunipellille  leivinpaperin päälle. Paista 200 asteisessa uunissa 20 minuuttia. En alkanut käännellä välissä.

Valmista dippi sekoittamalla majoneesi jugurttiin ja puristamalla mukaan valkosipulinkynsi. Sekaan sopivat yrtitkin, mikäli sinulla sattuu olemaan. Tästähän saa ihan mahtavan vegaanisen annoksen kun korvaa vain dipin osaset lemppari-vegaanisilla tuotteilla.

Tarjoile mukulaselleriranskikset vastapaistetun kuumina dipin kera.
On ne hyviä( *maku)!


Tiesitkö muuten, että mukulasellerissä on vähemmän hiilihydraatteja ja kaloreita kuin perunassa? Siinä on runsaasti myös C- ja K-vitamiineja, tärkeitä mineraaleja, antioksidantteja ja tietenkin paljon kuitua!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2020

PAAHDETTU JUUSTO - KIMCHILEIPÄ


Jos joku voi olla yksinkertaista ja yksinkertaisesti hyvää, niin se on kyllä tämä juustoleipä. Kimchistä tulee sopiva pieni polte ja kyllähän te tiedätte mitä juusto tekee. Jos tämä leipä hyppäsi just mun juustoleipien ykköseksi niin huomaan, että taiston kakkonen, entinen suosikkini oli lähes yhtä karusti pelkkää kasvista. Tomaatti, sipuli ja juusto, siinä jää kinkut toiseksi, niin lihansyöjä kuin oonkin. 

Tämä resepti jäi heti kummittelemaan mieleeni kun näin sen viime vuoden lopussa Jamie Oliverin  VEGE.-kirjassa.

Ja mikä parasta: Jamie is back! Ja vähäkö mä oon iloinen!

Ihan alastoman kokin alkuajoista oon tykännyt Jamiesta ja hänen mutkattomasta kokkaustyylistään (oi jos joskus vielä saisin uuden keittiön haluaisin puutason jota käyttäisin sellaisenaan leikkuulautana, ihan kuin Jamiekin...).

Mutta viime vuosina olen vähän vieraantunut, Jamien tervelliset ruuat ja erilaiset vartin kokkailut ja mitä niitä nyt on ollutkaan, ei enää sytyttäneet samanlaista ruuanlaitonhimoa kuin alkuaikojen opukset. Siksi ihan järkytyin onnesta kun aloin selata tätä uutta VEGE kirjaa, joka on siis Jamien kasvisruokakirja.



Se on tutun laadukasta tekoa ja reseptit puhuttelivat ainakin minua niin, että halusin heti kokeilla kaikkea. Siellä on ainoastaan yksi resepti, joka meni mappiin tuota ei tarvitse tehdä! Rakastan lukea keittokirjoja, mutta harvassa on ne kirjat nykyään, jotka houkuttelevat minut kokkaamaan. Yritin analysoida kirjan vetovoimaa ja syy on ehkä siinä, että se on tavallaan tehty lihansyöjille, joka Jamie itsekin on. Ja toinen, mutä itse arvostan suuresti on, että ruoka valmistetaan aidoista alkuperäisistä raaka-aineista, ei prosessoiduista lihankaltaisista valmisteista. Että mä kyllä annan nyt vahvan suosituksen tälle kirjalle.



Ja toinen vahva suositus lähtee tälle paahdetulle juusto- kimchileivälle. Tehkää heti kohta. Noita pieniä kimchi säilyketölkkejä saa kyllä lähes kaikista isoimmista marketeista jo. Ohjeessa huudeltiin cheddarin perään, mulla oli kaapissa vain punaleimaemmentaaliraastetta, joten sitä käytin, mutta ah, joku cheddarin ja venyvän mozzarellan yhdistelmä olisi kyllä ollut parempi. Mulla oli vielä ihan jättikoista paahtoleipää Hollannista, joka oli kyllä vähän littaantunut matkalaukussa.

Joo, tiedetään,kaikki ei oo ehkä OK, jos ihminen rehaa paahtoleipää Hollannista...


Paahdettu juusto-kimchileipä
resepti Jamien VEGE-kirjasta

2 pehmeää leipäviipaletta
40 g kypsytettyä cheddaria (tai jotain muuta voimakasta ja hyvin sulavaa)
40 g kimchiä

Laita toisen leipäviipaleen pinnalle 1/3 juusto,  levitä sen päälle kimchi ja taas 1/3 juustosta (leivän koosta riippuen saatat kyllä tarvita enemmän sekä juustoa, että kimchiä). Paina toinen leipä kanneksi.

Paista keskilämmöllä pinnoitetulla tarttumattomalla pannulla pari minuuttia molemmin puolin tai kunnes kullanruskea.

Nosta leipä sivuun.

Laita pannulle loppu juustoraaste ja sen päälle paahdettu leipä.
Paista puoli minuuttia ja nosta leipä lastalla tai pihdeillä (rohkeasti! sanoo Jamie) niin , että juusto roikkuu leivän reunoilta alaspäin ja kovettuu n. 20 sekunnissa. 

Käännä leipä sitten ylösalaisin leikkuulaudalle ja leivässä on hauska kruunu ympärillä. Paloittele kolmioiksi tai tikuiksi. 

Superihanaa kaljan kanssa, mutta oli kyllä maidonkin!


Mä en nyt varsinaisesti onnistunut tuossa kruunujutussa, syytän vääränlaista juustoa enemmän kuin itseäni (tietenkin).

Meimitherottweiler kehitteli myös akuutin juusto-kimchileipäriippuvuuden, sillä toinen puolisko oli kadonnut keittiön pöydältä.


Mutta vielä Jamien viisaita sanoja mukaellen: Kasvisten syönnin lisääminen kannattaa koska 1. oma terveys 2. oma lompakko 3. maapallon tila.

Erityiskiitos vielä kääntäjä Jade Haapasalolle. On ihana lukea tekstiä, jossa  Jamien puhetyyliin maneerit on käännetty niin, ettei päässä koko ajan samalla surraa sujuvampi englanninkielinen versio. Jos tiedätte mistä puhun.

Gorgeous, absolutely gorgeous!

Kirja on arvostelukappale kustantajalta Read.me

torstai 30. tammikuuta 2020

LÄMMIN KEITTO JA SÄMPYLÄ. JA VERIAPPELSIINI



Pakko aloittaa veriappelsiinilla. Se on nimittäin lyhyen sesonkinsa ajan suosikki sitrukseni, mehevän mehuisa, raikas ja sopivan makea. Älä pelästy, jos ei avaamasi appelsiini olekaan punainen, vaihtelu yksittäisissä hedelmissä on suuri, värin saavat aikaa välimeren kylmät yöt tähän aikaan vuodesta. Jos olen oikein ymmärtänyt, värin muodostus jatkuu säilytyksessä, jääkaappi on siis oikea paikka veriappelsiinille.

Parasta mielestäni itse mehuksi puristettuna. Ihanaa salaateissa, risotoissa, jälkiruuissa.

Veriappelsiinista tulee myös maailmasta parhain aamiaishillo. TODELLA hyvä.



Just näitä pirteitä hetkiä ottaa mielellään vastaan talvisena päivänä. Pimein aika on kyllä selvästi taittunut, varsinkin kun meilläkin on ollut jo viikon kauniin valkoinen lumipeite ja lisää satelee.

Talvipäivän piristys, lämmitys ja lohtu on myös vastaleivottu sämpylä kaverinaan kevyt, kuuma keitto. Niiden resepteihin voit veriappelsiinihillon lisäksi tutustua tänään  Lännen Median tuottamaa sisältöä julkaisevissa maakuntalehdissä. Täällä Pohjanmaalla päivä on historiallinen; tänään ilmestyy ensimmäinen Ilkka-Pohjalainen, kahden perinteikkään ja vahvan maakuntalehden yhteensulautuma. Ajat muuttuvat. 

Onneksi sämpylät ja keitot pysyy.
Sämpylöihin löytyy kaksi reseptiä, piimäpohjainen vehnäsämpylä, jossa on rapea kuori ja  ilmava sisus. 
Toisen satsin leivoin tomaattimurskaan ja lisäsin eri jauhoja ja auringonkukansiemeniä. Vahvoja makupommeja, mutta ihanan pehmeitä. Olen oppinut, että parhaimmat ja pehmeimmät sämpylät saan niin löysästä taikinasta, että helpoin on vain leikata paloja taikinasta pellille ja unohtaa pyörittely.



Suomen lahja kulinarismin maailmalle voisi aivan hyvin olla meidän arkikeittorepertuaarimme. Meillä on todella suuri määrä pääruuaksi kelpaavia keittoja, joista valita (liha-, lohi-, nakki-, makkara- jauheliha-, pinaatti-, kesä-, kasviskeitto...).

Tänään etsiskelin, jotain vähän erilaista omien perinteisten suosikkien lisäksi. Juustoinen perunakeitto hellii perunoita ja makunystyröitä hyvän kasvispohjan ansiosta.



Vihervoimakeittoon taas lisätään kaikki kaupasta ja kaapista löytyvä vihreä ja sitten vaan nautitaan kaikista antioksidanteista ja antosyaaneista ja mitä niitä nyt onkaan, kun ne vaan kohisten virtaavat kehoon buustaamaan lisäenergiaa. Kuvan keitto voisi olla vihreämpää, ellei kokki kolmonen olisi jättänyt sitä muhimaan hellalla liian kauaksi aikaa.


Paahdettu paprikakeitto on aivan omaa luokkaansa makujen intensiivisyydessä. Siihen kun lisää vielä sattumiksi paketin ravioleja (tai tortellineja), ja sen tuoreen sämpylän niin pakko on taas peukuttaa.


Innostukaa keitoista, nautiskelkaa veriappelsiineista kaikella lailla ja purkakaa stressi sämpylätaikinan käsittelyyn (sori, näitä kahta sämpylätaikinaa ei tarvitse kyllä hirveästi vaivata).

Nautitaan talvesta! Heitän lumipallolla sitä, joka ensimmäisenä alkaa valittaa lumitöistä.


tiistai 14. tammikuuta 2020

PAAHDETUT PUNAISET PERUNAT



Punaisia perunoita on näkynyt loppuvuodesta kaupoissa, ainakin S-ryhmässä ne ovat olleet näkyvästi tyrkyllä. Minä tutustuin näihin kaunottariin elo-syyskuun vaihteessa kun emännöin kalastaja Tom Blomin kanssa Kauhajoen Ruokamessujen keittiötä, jonne saimme vieraaksemme Myllymäen Virpin Myllymäen Perunasta.

Pitää fiilistellä vielä tällä  viime syksyn messujulisteella, kun se on niin söpö!
Virpi toi mukanaan käsittämättömän kauniita punaisia perunoita, lajikkeen nimi on osuvasti Lipstick. Näissä perunoissa siis myös malto on kauniin violetinpunainen.


Lipstick on vasta koeviljelyssä ja ässän perunat näyttivät olevan jotain toista lajiketta.

Minä en koskaan innostunut niistä sinisistä perunoista, onhan se nyt tutkittu, ettei sininen väri ole kovin ruokahoukutteleva (no,  paitsi mustikka) ja itseasiassa en ole koskaan elämässäni tuntenut tarvetta ostaa tai valmistaa Blue Kongoa.

Tämä punainen peruna sen sijaan on hauska, se säilyttää hyvin värinsä ja on hyvän makuinen. Sitä myös moni luulee äkkiseltään lihaksi lautasella juuri värin takia. Paahdoin messuilla punaisen perunan siivuja ja kuoria naposteltavaksi Alavuden Öljynpuristamon chilirypsiöljyllä silattuna (järjettömän hyviä!) ja kun kiertelin tarjottimen kanssa maistiaisia tarjoten, moni luuli tarttuvansa pekonilastuun. Nachoperunoihin tämä kävisi myös hyvin.


Paahdetuista punaisista perunoista tuli osa minun ja lasten no name-sunnuntairuokaa, kun ihmettelin, mitä sitä oikein tekisin, kun en ollut mitään suunnitellut. 
Jääkaapista löytyi rasia broilerinfileitä, yksi pieni kesäkurpitsa, parmesaania, nämä perunat ja sitruuna ja pöydällä kourallinen nahistuneita tomaatteja ja ihan huippukuntoinen avokado. Tässä oli siis vihannesten suhteen oikeastaan myös hävikkipelastuksen paikka. Paitsi avokadon. Koska kun se menee, niin se menee, kuten tiedätte.

Perunoitten kotisäilytyksen kanssa olen muuten taistellut pitkään, perunakellariton kun olen (kuten kai useimmat). Ihan sama ovatko ne komerossa pimeässä vai jääkaapin vihanneslaatikossa, saan ne idätettyä kyllä viikossa yleensä. Lempiperunani Rosamunda on kaikkein pahin, se tuntuu kasvattavan idut jo seuraavana päivänä kun olen sen ostanut.  Ja minähän ostan siis perunani ylensä 1-2 kg kirkkaissa muovipusseissa pestynä, koska laiska. Ostin Reko tuottajilta syksyllä muutamaa eri lajiketta paperipusseissa ja tajusin, että tässä saattaa olla ideaa. Eli nykyään vaihdan kotiin kantamani perunat säästämiini pieniin paperisiin perunapusseihin ja laitan sitten sinne jääkaapin lokeroon. Ja kas, ne säilyy ja säilyy ja säilyy...


Aika usein teen tällaisia nimettömiä ruokia, ja vaikka ne toisinaan menevät karmaisevalla tavalla pieleen (silloin, jopa minä sanon perheelle, että ei tarvitse syödä), on tiettyjä ruuanvalmistustapoja, jotka useimmiten tuottavat hyvän tuloksen. Kuten vaikka uunissa paahtaminen. Tämän ruuan olisi voinut valmistaa kokonaan uunipellillä, mutta kun olin epävarma mitä olinkaan tekemässä, paistoin kanat erikseen pannulla. Mutta ihan erinomainen ruoka tuli. Ja ihanat paahdetut perunat parmesanilla, rosmariinilla ja valkosipulilla. Maitotyttö muuten kysyi, että onks tää lihaa?


PAAHDETUT PUNAISET PERUNAT 
4:lle
8-10 punamaltoista perunaa
öljyä
suolaa
mustapippuria
kuivattua rosmariinia
1 lihava valkosipulinkynsi
raastettua parmesania

Lisäksi:
nahistuneita, erikokoisia ja -värisiä tomaatteja
1 aikansa elänyt kesäkurpitsa
1 voimansa tunnossa oleva avokado
1 rasia (480 g) broilerin ohutleikkeitä (lihansyöjän lisuke, nämä ihan päiväyksellä!)
1/2 sitruunan mehu
öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä 
kuivattua basilikaa

Lohko pestyt perunat suupalan kokoisiksi, pyörittele haluamassasi öljyssä (tällä kertaa minulla käytössä oliiviöljy), mausta reilusti suolalla, sekä mustapippurilla ja rosmariinilla.
Lisää samalle pellille halkaistut tomaatit, pirskottele öljyllä, mausta suolalla ja basilikalla. Viipaloi samalla lailla kesäkurpitsat, omani jäivät vaaleiksi kun muistin laittaa ne vasta toisessa osiossa.

Paahda n. 20 min 220 uunissa. Lisää sitten perunoiden pintaan raastettu valkosipuli ja parmesaani, pyöräytä vähän (ja se kesäkurpitsa mukaan viimeistään tässä vaiheessa) ja paahda vielä 10 min. tai kunnes perunat kypsiä.

Paahdon aikana paista broilerit pannulla öljyssä, purista päälle sitruunamehu, mausta suolalla ja pippurilla.
Kuori ja pilko avokado.

Nosta kaikki ainekset tarjoiluvadille vähän lohkoittain. Paahtuneet tomaatit toimivat broiskun päällä "kastikkeena", lapseni kun eivät kastikkeista perusta. Eivät ne kyllä perustaneet näistä tomaateistakaan, mutta mulle jäi siten herkkuja enemmän.


Satu Koivisto on heittänyt #perunahaaste :en ilmoille ja siihenhän tämäkin postaus sopii. Olen nimittäin Satun kanssa samaa mieltä, että peruna on ihana ja monipuolinen raaka-aine, jota täytyy vaalia ja promota. Perunalla mennään!

Haasteeseen ovat lähteneet mielenkiintoisilla resepteillä ainakin Kulinaari (peruna-pastasalaatti)ja Hannan soppa (perunarisotto).









lauantai 21. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: IMELLETTY PERUNALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
21. LUUKKU : IMELLETTY PERUNALAATIKKO

Imelletty perunalaatikko osoittautuu aina vaikeaksi rastiksi. Niin nytkin. Syistä:

  • että mä odotin ensimmäistä lomapäivää ja oikein hifistelin kuinka yöllä mun laatikot imeltyy ja sitten paistan ne aamulla ja otan jumalaisessa päivänvalossa maailman ihanimpia imelletty perunalaatikko- kuvia. Arvannette, että toisin kävi. Lykkäsin laatikot uuniin kahdeksi tunniksi, kylläkin vasta 11 mais, mutta hyvinhän tässä ehtii kuvata. Menin laittamaan ulos jouluvaloja (joo siis meillä laitettiin nyt vasta jouluvalot ja sehän on toki joulun odotuksen ensimmäisiä hommia. Käsittämätöntä, että multa on jo viikon verran kyselty, että "no joko teillä on kaikki valmiina joulua varten?" Minkälaisena ihmisenä ne mua pitää? Mä en ikinä kysyisi keneltäkään tuota kysymystä...ja tiedän jo nyt että aatonvastaisena yönä mä paketoin viimeisiä lahjoja puoli neljältä). No siis siinähän menikin vähän kauemmin ja lopuksi laatikot paloo pinnasta (jouduin poistamaan palaneen letareen  tuosta pinnasta) ja yhtäkkiä oli hämärää. Onneksi oli jouluvalot, että näki tulla pihalta tupahan. Olis ne komiat kuvat olletkiin kiva yllätys. Alan jo tottua tähän laatuun.
  • että meillä ei syöty lapsuudessa kai ollenkaan perunalaatikkoa, tai enhän mä tenavana piitannu mistään laatikosta. Nykyään on kun miehen suku on kovia perunalootafaneja. Mutta kun mä en oikeasti tiedä miltä sen pitäis maistua.  Niin miten sä teet sitten hyvää imellettyä perunalaatikkoa?
  • että se on teknisesti ihan hyytävän vaikeaa. Tai teoriassa. Olen viime vuodet hengaillut töiden puolesta ruokaan ja elintarvikkeisiin keskittyvien kemistien ja muiden perunatieteilijöiden kanssa. Se reaktio mikä imeltää perunalaatikon on beta-amylaasi ja alfa-amylaasi, ensimmäinen tarttee 62-65 asteen lämpötilan ja jälkimmäinen 70-74. Sitten kun mittari näyttää yli 75 niin kaikki on ohi. Mutta millä ihmeen livulla ne on ennenvanhaan kylmissä tuvissa saanut tuon optimaalisen, aika korkean lämmön aikaan? Kun se on himppasen vaikiaa nykyäänkin.
Mutta niin sitä vaan tehdään perunalaatikkoa ja toivotaan, että kuu on oikias asennos. Ja perunootten lajike oikia. Että kuulemma jauhoosia, mutta sitte taas joku sanoo, että Rosamundasta tuloo mautonta.

Onneksi mä en tiärä miltä sen pitääs maistua. Perunalaatikon teos ei kannata muutenkaan sooloilla. On tärkeää, että perunat keitetään kuorineen ja suolatta, suola ja voi ja maito lisätään imellyttämisen jälkeen ja tietenkään ei saa jättää pois vehnäjauhoja, koska sen lisääminen aloittaa justiin sen amylaasin. Mutta aina voi lisätä siirappia jos amylaasit epäonnistuu...



IMELLETTY PERUNALAATIKKO
1 1/2 kg  jauhoisia elikkä tärkkelyspitoisia perunoita
1 dl vehnäjauhoja
2 tl suolaa, 
3 rkl voita
5 dl maitoa 
(sitä siirappia)

  1. Keitä perunat kuorineen ja ilman suolaa kypsäksi. Säästä keitinvesi.
  2. Kuori perunat lämpiminä, heti kun kykenet.
  3. Soseuta lämpimät perunat esim sauvasekoittimella muusiksi, lisää keitinvettä niin, että saat sopivan paksuisen, normi muusin.
  4. Tarkista, että muusin lämpötila on alle alle 65. Sekoita mukaan  jauhot ja imellytä kansi päällä esim. uunissa joka on 70 asteessa. Imeltymiseen menee ainakin 4-5 tuntia, voi hyvin jättää muusin yöksi imeltymään. Digimittari on ihan hyvä laittaa hälyyttämään jos lämpö uhkaa nousta korkealle.
  5. Imeltynyt muusi muuttuu lieväksi ja kiiltäväksi ja makeaksi.
  6. lisää imeltyneeseen muusiin maito, voi ja suola ja sekoita, tässä vaiheessa se on ihan lusikoitavaa velliä.Jos imellytys ei ole onnistunut, nyt sitä siirappia jokunen ruokalusikallinen.
  7. Paista voidellussa astiassa 175 asteessa 2 tuntia. Perunalaatikko kuohuu kovin, joten täytä vuoka vain 1/3 osaa.
  8. Perunalaatikko säilyy 3-4 päivää. Jos haluat sen pakastaa, pakasta massa ennen paistoa. Miksi? En tiedä, mutta kaikki sanoo näin.


Ja hilpeäksi lopuksi vielä puhelimella otettu kuva liesituulettimen valon alla. Kyllon komiaa!

Ystäväni Nelle on muuten tehnyt hienon jutun aiheesta Imelletty perunalaatikko.

Minä jourun lopettamaan sanoihin: Syökää lanttulaatikkoa!



keskiviikko 18. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: ROSOLLI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
18. LUUKKU: ROSOLLI

Oikiasti pitääs otsikossa kyllä lukea sinsalla, eteläpohjalainen kun olen. Tuttu olis myös pelkkä salla, mutta niin se yleiskieli jotenkin ujuttautuu puheeseen, että meilläkin kotona useimmiten rosollista nykyään puhutaan. Mutta kyllä se sinsallaa on. Rakkaalla lapsella on vähän oma nimensä aina eri puolella Suomea;  myöskin sallatti, sallaatti, silsalla ja sitsalla. Rosolli nimitys on pojoispohjanmaalainen tapa kutsua tätä punaista salaattia. Itse rosolli- sana tulee venäjän suolavettä tarkoittavasta sanasta rossól. Venäjällä saman salaatin nimi on kylläkin vinegret, että miettikääpä sitä! (lähde Kielitoimisto)

Tähän kielitieteelliseen osioon pitää vielä lisätä, että omalle murteelleni sinsalla nimi on tietysti tullut ruotsin sillsalladista.



Kyseessä on siis kuitenkin juuressalaatti, joka on vanha pitopöytien ja joulun ruoka. Kyllä, puhutaan sadoista vuosista. Jonkinlainen versio on tunnettu koko Pohjois-Euroopan alueella (ja Venäjällä). Reseptit vähän vaihtelevat, mutta tuohon sinsallaan kuului kyllä mukaan jokin kala pieneksi silputtuna, silli tai suolasilakka. Jotkut laittaa perunaa, toiset ei.

Tämä oma versioni raikastuu omenalla ja maustekurkku antaa siihen juureksien vastapainoksi ihanaa suolaisuutta. Samoin käytän etikkapunajuuria, osa Suomea keittää ne.



Rosollia on edullista ja helppoa ostaa myös kaupasta, siinä voi halutessaan oikaista joulukiireissä. Vaikka ei siinä valmistuksessa ole kyllä kuin pilkkomisen vaiva ja porkkanoiden keitto. Ja kyllä se oikieasti maksaa vaivan.

Nyt kun olen "joutunut" tämän joulukalenterin tiimoilta jo tässä ennen joulua hääräillä ja maistella jouluruokia, joita yleensä yritän välttää ihan aatton asti (mutta pakkohan mun on ollut syödä nuo silakat ja waldorfit yms, kun ei ne jouluun olis säilynyt), niin vähän ajattelin, että meneekö maku ja fiilis jouluruuista.

Itse asiassa ja onnellisesti ei, sillä esimerkiksi rosollin löysin ihan uudestaan! Sitä kun otetaan siihen lautasella yhdessä kaikkien muiden kerran vuodessa herkkujen kanssa, se jotenkin hukkuu sinne. Mutta tänään kun maistelin tekemääni rosollia ihan vaan yksikseen, ja päälle kiepautin vaaleanpunaista vatkattua kermakastiketta, niin se rosolli oli aivan ylettömän hyvää ja raikasta ja maistuvaa.



Mietin jätinkö kuutiot liian suureksi, mutta toisaalta en halunnnut mössöäkään. Rosollin tarjoamistapa vaihtelee, sen voi tarjota raitoinakin, mutta meillä se aina sekoitetaan. Mausteeksi se ei kaipaa kuin  tuon ihanan vaaleanpunaisen kastikkeen.



ROSOLLI ELI SINSALLA

3 porkkanaa
3 etikkapunajuurta
1 punasipuli
1 omena (hapokas)
1 maustekurkku
kastike
2 dl kuohukermaa
hiukan suolaa ja sokeria mausteeksi
värjäykseen etikkapunajuurien lientä

Suhteuta ainekset toisiinsa! Sanoisin, että porkkanaa ja punajuurta yhtä paljon ja sitten näiden määrästä (ei yhteismäärästä) n. 1/3 omenaa, maustekurkkua ja sipulia kutakin. Eli suuntaa antavia ovat koot ja riippuvat kasvisten koosta.

Keitä porkkanat täysin kypsiksi (jääkaapissa muuttuvat hiukan kobe´vemmiksi ja kiinteämmiksi, eli nyt ei mitään al dentejä). Jäähdytä, kuori ja kuutioi. Valuta etikkapunajuuret ja kuutioi samankokoiseksi kuutioksi. Kuori ja kuutioi omena ja maustekurkku. Kuori ja hienonna sipuli oikein pieneksi.

Sekoita ainekset, ja valmista kastike vatkaamalla kerma kuohkeaksi vaahdoksi. Mausta vaahto pienellä määrällä suolaa ja sokeria ja värjää se etikkapunajuurien liemellä vaaleanpunaiseksi. 

Tämä joulu jää aikakirjoihin jouluna, jolloin löysin rosollin uudestaan.

torstai 12. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: RIISIPUURO & LUUMUKIISSELI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
12.LUUKKU: RIISIPUURO & LUUMUKIISSELI

Riisipuuro ja luumukiisseli ovat ehdottomasti jouluuni kuuluvia ruokia, erikseen tai yhdessä.

RIISIPUUROSTA
Riisipuuro onkin niitä ainoita hassuja jouluruokia, jota voin pistellä poskeeni pitkin joulunalusviikkoja. Yhtään ei harmita vaikka työpaikalla rai muissa yhteisöissä on kaikenmoisia riisipuuronsyöntikokoontumisajoja, se maistuu nimittäin aina.
Virallinen status sillä on jouluaatonaamupalana. Vähän vaihdellen syödään, ennen saunaa tai saunan jälkeen, fiksuinta tietysti ehkä ennen niin ei ala huipata saunassa. Aattoaamun hämyssä kynttilänvalossa (saunapuhtaana) nautittu riisipuuro on yksi joulun ihanista hetkistä.  Aattopuuro meilla nautitaan sokerin, kanelin ja voisilmän kanssa. Unohtamatta kylmää maitoa,

Justiin luin jostain, että riisipuuro on vasta n. 100 v. jouluperinne Suomessa, eli ihan oikeastaan uusi! Sitä ennen syötiin kaurapuuroa tai ohrapuuroa.

Riisipuuro on myös suosittu joulunajan jälkiruoka, se kun maistuu niin kylmänä kuin kuumanakin. Omaan makuuni se on jälkiruuaksi liian tuhti, eli meidän perheessä pysyy varmaankin aattoaamussa.

Riisipuuron keitossa olisi muutamia huomioonotettavia seikkoja. Sitä joutuu kypsyttelemään tunnin verran ja se palaa pohjaan. Paras tämän estoon on ehdottomasti vesihautaaseen perustuva puurokattila. Onko joku tehnyt slowcookerissa tai haudutuspadassa? Uunissakin onnistuu yön yli, mutta se ei ole ehkä aivan niin puhtaan valkoista puuroa kuin kattilassa keitetty. Oman ongelmansa tuo myös laktoosittomana keitettävä, siitä pakkaa tulla vaaleanpunaista. Itse käytän isoa teflon kattilaa ja Kiehu-maitoa. Ja ahkeraa puukauhalla sekoittamista.

LUUMUKIISSELI

Kiisselit ovat oikeinkin perinteisiä ja mainiosti jouluun sopivia jälkiruokia. Kanelinen luumukiisseli saa yksin ollessaan pintaan tietenkin kermavaahtoruusukkeet. Ja kyllä on hyvää. Juuri äsken söimme, sattuneesta syystä, iltapalaksi riisipuuroa ja luumukiisseliä ja se on mainio yhdistelmä. Toki puuron kanssa menee hyvin myös sekametelisoppa ta rusinakiisseli.

Ihanan ylellinen joulukiisseli on karpalokiisseli. Vahva maku ja upea joulun väri. Ja jos ne on myöhäissyksyllä kohmeisin sormin (äitini) keräämiä, niin mikäs sen arvokkaampaa.


Riisipuuro
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l Kiehu-maitoa
1 kanelitanko.
1 tl suolaa
1 kuorittu manteli

Kiehauta vesi ja lisää puuroriisi, anna kiehua hetken, jotta vesi turvottaa riisit. Lisää sitten maito ja jatka mietoa maltillista keittelemistä/ hauduttamista 40-50 min. Sekoita usein ja pohjia myöten.
Lisää valmiiseen puuroon suola ja kuorittu manteli.

Luumukiisseli
2 pussia (400g)luumuja
1 l + 1dl  vettä
1dl sokeria
1 kanelitanko
 2 1/2 rkl perunajauhoja
tiraus sitruunamehua

Keitä luumuja vettä, kanelitankoa ja sokeria n. 15 min, kunnes luumut alkavat hajota. Voit pyöräyttää niitä halki vähän vispilän kanssa. Poista kaneli.
Sekoita suurus 1 dl vettä ja perunajauhosta. 
Ota kattila liedeltä ja sekoita hyvin sekoittaen suurus kiisseliin koko ajan sekoittaen. Nosta takaisin ja anna kuplahtaa kerran. Nyt kiisseli on valmis.  Eikun muista vielä maustaa sitruunamehulla. Kaada kiisseli vatiin jäähtymään. Sirota pinnalle hienoasokeria, se estää kuoren muodostumisen kiisselin pinnalle. Näin opetettiin jo kotitaloustunnilla.

keskiviikko 11. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: SIENISALAATTI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
11.LUUKKU: SIENISALAATTI

Sienisalaattia on kyllä saatavilla läpi vuoden,  mutta sen paikka on ehdottomasti mun joulupöydässä (ja blinipöydässä alkuvuodesta). Ehkä se liittyy jotenkin siihen vanhaan jouluperinteeseen, että joulun juhlaruuat valmistetaan oman talon tuotteista: juureksista laatikot, sika teurastetaan kinkuksi (ja onhan kai syltty ja aladobikin- tiedän, se on vasikasta-  jouluherkkuja), vilja jalostuu herkullisiksi leivonnaiseksi ja pöydässä tarjoillaan, tottakai, myös syksyllä metsästä kerätyt ja suolaan säilötyt sienet.

Hirveän romanttinen ajatus, mutta tässä erikoistuneen maatilatuotannon maassa kenelläkään maajussilla tuskin löytyy omasta takaa KAIKKEA ja me kaupunkilaisetkin saamme tasoittavan  mahdollisuuden herkutella itse kerätyillä sienillä.


Mutta sienisalaatti, se on ylihelppo;

Sienisalaatti
250 g pilkottuja (suola tai säilyke)sieniä
1 sipuli hienonnettuna
150 g ranskankermaa
Mausteeksi mustapippuria, ihan ripaus sitruunamehua ja tarpeen mukaan suolaa.

Sekoita kaikki aineet yhteen.


Pari huomiota: 

  • Jos käytät suolasieniä, liota ne kunnolla kylmässä väljäs vedessä ja huuhtele ja maista, liian suolainen sienisalaatti on karmeaa.
  • Kaupassa löytyy yleisesti ainakin kahta kelpo tuotetta. Tämän salaatin tein Kaskein Metsäsienisekoitus miedossa suolaliemessä tuotteesta. Pakkauksessa on kangas-, leppä- ja haaparouskuja. Mulle rouskut on se salaattisienien 1. Kelpo tuote on myös Sauvon metsäsieni- säilyke, siinä on kyllä rouskujen lisäksi myös esim. osterivinokasta ja herkkusientä. Tuskin metsästä. Mutta, uskokaa tai älkää, erinomaisen salaatin saa myös säilykeherkkusienistä, olen syönyt ja oli todella hyvää.
  • Sipuli on tärkeä. Hienonna tosi pieneksi. Veitsellä, ei millään kitkeröittävällä sipulileikkurilla. Jos on kunnon suolatut rouskut, ja sipulin ystäviä syömässä, niin salaatti kestää kyllä keltasipulin, muuten voi punasipuli tai joku mieto salaattisipuli olla hyvä vaihtoehto
  • Ranskankerma on suosikki kastikkeeni. Voit tehdä myös kermaviilistä tai vaahdoksi vatkatusta kuohukermasta. No mayo here!
Jos haluat kokeilla vähä spessumpaa sienisalaattia, kurkkaa resepti Juhlavaan sienisalaattiin. Sata tapaa nauttia sienisalaatista- postaus taas kertoo himoista jollaisia voi tuntea vain raskaana oleva nainen.



En tiedä huomasiko kukaan, mutta eilen jäi luukku 10 avaamatta. Tätä vähän pelkäsin alussa, mutta sanotaan nyt vaikka, että eilinen mission impossible oli LUUKKU 10: PIKKUJOULU. Ihan keskellä viikkoa kokoonnuttiin uusvanhassa tutkijaporukassa  syömään (tai siin minä ja 8 tutkijaa...) Juurella- ravintolan Jani keitrasi meille yksityiskotiin  mahtavan pikkujouluillallisen ja juomatkin oli suuta myöden. Mutta se maksoi kyllä luukku 10. Vuorokaudessa ei ole tarpeeksi tunteja.

Tänään illan pimeän kuvaussession kruunasi maalahdenlimppu-sienisalaatti-porkkalaleipä.

Enkä ollut ainoa joka sitä himoitsi.



sunnuntai 8. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: WALDORFINSALAATTI


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
8.LUUKKU: WALDORFINSALAATTI

Waldorfinsalaatin kohdalla täytyy todeta, että ei kai se mikään perinteinen jouluruoka taida olla. Oma äitini on sitä kuitenkin joulupöytään tehnyt jo useamman kymmenen vuotta, joten meidän perinteinen joulusalaatti se ehdottomasti on.

Sekin on joulussa tärkeää, luoda omat perinteet, omien mieltymysten mukaan. Minä haluan lapsilleni luoda oman lapsuuteni kaltaisen, hyvinkin perinteisen joulun, vaikka sekin tietysti aikojen saatossa muuttuu. Enää ei tehdä ruokia ja leivonnaisia hulluna pakkaseen, eikä siivota joka komeron nurkkaa (ainakaan meillä). Mutta joulu on ainoa aika vuodesta tutustua moneen suomalaiseen ruokalajiin, joita tarjotaan vain joulupöydässä. Tykkään syödä niitä kerran vuodessa!


Waldorfinsalaatti kai lähti siitä, että äitini halusi pöytään jotain muutakin salaattia kuin rosollia. Ja nyt makean mehevästä waldorfista on tullut jo perinne. Tässä meidän käyttämämme resepti. En muistanut, että äitini ostaa usein tummia rypäleitä tähän, niillä saa salaattiin hiukan kontrastia.


Waldorfinsalaatti
4-5 sellerinvartta
2 hapokasta omenaa (granny smith)
100 g siemenettömiä viinirypäleitä
1 dl saksanpähkinöitä
1/2  dl ranskankermaa
1/2 dl majoneesia
1/2 tl suolaa 

huuhtele sellerinvarret ja suikaloi ohuelti. Pese ja kuutioi omenat (en kuori) ja halkaise viinirypäleet. Rouhi pähkinät. 
Sekoita ranskankerma, majoneesi ja suola. Voit lievittää kastiketta tilkalla kermaa tai omenamehua.
Sekoita kaikkia aineet sekaisin.


Waldorfia voi myös tuunailla lisäämällä vaikka aurajuustoa ja kanaa ja pastaa tai ananasta. Tai kaikkia. Nam!
Mutta sorry, jouluna ei sitten tuunailla!

tiistai 3. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: LANTTULAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
3. LUUKKU:LANTTULAATIKKO

Taisinpa onnistua käsikirjoittamaan itselleni varsinaisen joulun jännitysnäytelmän. Että ehdinkö avata joka luukun oikean vuorokauden puolella...kovasti lipsuu ote jo kolmantena päivänä, mutta aamusta asti on menty ja juuri sain Maitotytön nukkumaan ja nyt ehdin blogin ääreen.

Onneksi päivän aihe on ei niin kovin mediaseksikäs lanttulaatikko. Ainakin luulen että tästäkään ei mitään viraalia somejulkaisua tule, päätellen eilisestä porkkanalaatikkoluukusta.

Mutta niin se vain on, että jouluperinteistä puhuttaessa ei voi kyllä lanttulaatikkoa unohtaa. Se on melkoinen joulupöydän laatikkojen luotettava sankari, aina kärkikahinoissa makunsa puolesta laatikoiden keskuudessa (mitään tulista rakkaussuhdettahan minulla ei laatikoihin ole, mutta kiintymys kasvaa vuosi vuodelta).


Meidän perheen joulussa syödään ensin kalapainotteiset alkuruuat, jotka sitten kerätään pöydästä alkuruokakatteiden kera ja tilalle vaihdetaan kinkku, rosolli ja laatikot. On lanttulaatikko, porkkanalaatikko ja punajuurilaatikko sekä perunalaatikko ja IsoHoon mieliksi myös pieni maksalaatikko (se on muuten ainoita ruokia, joita en kertakaikkiaan suostu syömään, ja siitäpä saan kuulla, jopa uhkailuja joskus pitkin vuotta erinäisissä kodin ruokakiistoissa, että sitten sä kyllä syöt maksalaatikkoa jouluna...). Laatikot siis ovat ihan vakavasti otettava juttu. 

Perunalaatikko onnistuu imellytyksineen toisinaan, muttei aina, kaikki hyvää perunalaatikkoa syöneet aina fiilistelevät muistoja siitä erinomaisesta perunalaatikosta joskus jossain, ikinä se juuri lautasella oleva ei tunnu yltävän edeltäjiinsä. Maksalaatikko on myös ilmeisen vaihteleva tapaus, punajuuri- ja porkkanalaatikko hieman odotuksenmukaisempia (tuo meidän punajuurilaatikko on taivaasta) ja useimmiten lanttu on kunkku yhteisäänestyksessä. Tasaisen erinomainen.
Ja taas mennään äitini ohjeella: ei kananmunaa!


LANTTULAATIKKO

1 kg lanttusosetta
2 dl kuohukermaa
1 dl siirappia
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki aineet keskenään. Maista onko mausteita sopivasti ja lisää tarvittaessa. 

Kaada voideltuun vuokaan. Kuvioi pinta lusikalla. Yritin tehdä jotain erilaista, jotain neliökuviota. Niin kun näkyy, tuli ruma, eli en suosittele. Tehkää vaan niitä aaltoja. 

Ripottele pinnalle korppujauhoja ja veistele voista pieniä paloja pinnalle.
paista 200 asteessa 1h.




maanantai 2. joulukuuta 2019

PERINTEINEN JOULU: PORKKANALAATIKKO


KAIKKI ÄITINI RESEPTIT JOULUKALENTERI
PERINTEINEN JOULU
2.LUUKKU
PORKKANALAATIKKO

Oletteko koskaan yrittäneet ottaa houkuttelevaa kuvaa porkkanalaatikosta? Onnea vaan matkaan! Taitaa olla mission impossible, vaikka kovan vastuksen antavat myös lanttu-
 ja perunalaatikko.

Mutta syötäväksihän ne loorat onkin tarkoitettu ja nämä laatikot kuuluvat ehdottomasti suomalaisena erikoisuutena joulupöytään.
Ei sillä, että olisin niitä lapsena suostunut edes maistamaan. Ja omat lapseni jatkavat perinteitä. Nykyään otan kylmaän viileästi lusikallisen kutakin laatikkoa lautaselleni ja jotenkin fiilistelen näitten ruokien ainutlaatuisuudella.

Sillä kyllä ne ehdottomasti kuuluvat joulupöytään. 

Olen kyllä kerran  Au Pair aikanani tehnyt suomalaisen ei joulu dinnerin perheen ystäville, jossa oli mm. Suomesta roudattua hirvipaistia ja porkkanalaatikkoa. Tykkäsivät!



Ennen laatikoitten tehtailu aloitettiin jo varhain, niitä oli tehtävä monta foliovuoallista pakkaseen odottamaan. Ja se juuresten kuoriminen ja keittäminen. Näin hullu ei enää tarvitse olla. Käytän valmiita kotimaisia juuressoseita, joten laatikoiden tekoon ei kulu oikeastaan energiaa lainkaan. Valmistan ne kauniiseen lasivuokaan, enkä yleensä pakkasen kautta kierrätä. Semmoinen on minun laatikkoshow nykyään (tai tällä hetkellä se on kyllä no show, koska saan nauttia äitini joulupöydästä, jonne joudun yleensä kinkkuvastaavaksi).

Äitini joululaatikoiden salaisuus on EI kananmunia. Tulee pehmoiset laatikot. Ja porkkanalaatikkoa emme tee riisipuuroon, tykätään mannapuuron hienommasta rakenteesta.


PORKKANALAATIKKO

1 kg valmista porkkanasosetta
1 dl kuohukermaa
3/4 dl mannasuurimoita
1/2 dl siirappia
1/2 tl maustepippuria
1/2 tl muskottipähkinää
1 tl suolaa
pinnalle korppujauhoja ja voita

Sekoita kaikki ainekset keskenään. Maista mausteet, onko niitä tarpeeksi ja lisää tarvittaessa.
Kaada voideltuun vuokaan. Tasoita ja painele pintaan lusikalla kuvioita, ripottele pinnalle korppujauhot ja höylää voista lastuja.
Paista 1 h 200 asteessa.

Ja lopuksi lukusuositus: Ihanat blogiystäväni Hanna ja Hannele julkaisevat myös joulukalenteria blogeissaan jo usean vuoden kokemuksella.

Ottakaapa jouluseurantaan. Taatusti muutakin kuin perinteitä.