About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

lauantai 6. helmikuuta 2021

DIPPI VIIKONVAIHTEEKSI

 


Oon itse mielessäni nimennyt tämän dipin Ystävän dipiksi. Vaikka nyt otsikoin tämän Dippi viikonvaihteeksi, ei tämä nyt ainakaan tämän viikonlopun suosikki sipsi-dippi-illoille ehtinyt (sanoisin, että ne ovat varmaan pe ja la), mikä pikkasen harmittaa. En vain ehtinyt koneelle ennen kuin nyt klo 22.00 lauantaina.

Meillä on nimittäin ollut klo15 asti meneillään Maitotytön 10v- yökyläsynttärit ja kas kummaa, sillä on ollut ihmeen työllistävä vaikutus meikäläiselle. Olen saanut ihan kirjalliset ohjeet mm. tarjoilusta...

Toivottavasti näistä hetkistä ystävien kanssa jää Likalle ihania muistoja, nämä on sellaisia asioita kuitenkin, joiden toteuttamiseen ei vaivannäön lisäksi  muuta tarvita.

 si+

Tämä dippi ei kuitenkaan ollut listalla, mutta kun tiesin, että tänään sipsit virtaa, niin tein itselleni tätä Ystävän dippiä, jonka erikoisuus on se, että se tulee nauttia nimenomaan Sour cream & onion - sipsien kanssa.

Opin tämän reseptin joululomalla Natasiskoltani, joka on perinyt reseptin ystäviltään Leyla&Petteriltä. He taas ovat saaneet reseptin enlanninkielisiltä ystäviltään, muistan, että siskoni olisi sanonut, että austaralialaisilta (mutta ei nyt enää muista niin sanoneensa).

Mutta tyypillisestihän parhaat reseptit kulkevat eteenpäin ystävältä toiselle.  Resepteissä parasta syömisen jälkeen on jakaminen! 

Ensi sunnuntainahan on ystävänpäivä, joten tähdätkää tällä reseptillä vaikka ensi viikonloppuun.




Ystävän dippi

100 g  ranskankermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa (eli molempia yhtä paljon)
2  tomaattia
1 punasipuli
sweet&sour -kastiketta

Sekoita ranskankerma ja tuorejuusto.
Poista tomaateista kannat ja kuutioi tomaatit pieneksi kuutioksi.
Kuori ja hienonna sipuli mahdollisimman pieneksi. Sekoita molemmat  ja 1 rkl sweet&sour- kastiketta juusto-ranskankerma seokseen.

Levitä dippi laakealle vadille ja tiputtele pinnalle sweet&sour-kastiketta.

Tämä dippi tulee kauhoa Sour cream&onion  makuisilla sipseillä 
sweet&sour sattumien läpi.


2 kommenttia:

  1. Australiasta tämä varmaan on! Heilläpäin on nimittäin ainakin lohkoperunoiden kanssa ainoa oikea dippi seuraava kombo: ranskankerma/sour cream + sweet chili kastike. Tämä maistuu varmaan hieman samalta!

    VastaaPoista