About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

torstai 4. kesäkuuta 2020

RUOKAA KORONAN AIKAAN X



Kesälaitumet. Niiden aukeamiseen on hyvä päättää 10 viikon koronaruokien kirjaaminen. 10 viikkoa, joita ei vielä vuoden alussa osannut kukaan ennustaa. Niistä on selvitty ja varovaisesti katsellaan tulevaisuuteen.

Lapset päättivät kouluvuoden kahden lähiviikon jälkeen. Maitotyttö aloittaa syksyllä kolmosen ja Urho15v. sai peruskoulunsa päätökseen. Miten haikeaa ja ihanaa samalla kertaa. Todistuksenjaosta palaavia odotti kotona kotona ruusut ja pappa kävi luovuttamassa jo perinteiset stipendit.


Tapana on ollut viedä lapset ravintolaan koulujen päättymisen kunniaksi, nyt vaihtoehtona oli noutoruoka. Maitotyttö päätyi Luckiefun's sushiin ja miesväelle toin pizzaa.


Orastavan kesäloman kynnykselle alkoi tuntua jo pientä koronataltioinninkisaväsymystä. Unohdin merkata ruokia ylös ja viikon päästä en todellakaan enää muista mitä tuli syötyä.

Kännykällä räpsittyjä ruokakuviakaan ei löydy kuin muutama.

Toukokuun viimeisellä viikolla syötiin siis ainakin seuraavia ruokia. Lapsillehan oli tietenkin koululounas.
  • Pinaattikeittoa tein kahtena päivänä itselleni lounaaksi, en ihan alusta asti, mutta Appetit -pakasteesta. Oli ihan pakko, kun meinas jäädä trauma edellisestä pinaattikeiton syöntikerrasta.
  • Maanantaina paistoin meille aivan ihanat kuha-annokset...roskikseen. Kehtaako tätä oikein edes tunnustaa. IsoHookin huokaili, miten hyvännäköistä, mutta sylkäisi ensimmäisen palan suustaan. Suolaa, suolaa, liikaa suolaa. En nyt aina oikein käsitä näitä aivopierujani, vetoan sekavuuteeni sillä, että olen työn puolesta viime aikoina testaillut silakan happokypsennystä ja tehnyt eri vahvuisia happoliemiä tietyillä suolapitoisuuksilla. Että en sitten varmaan niinkun ajatellut enää selvinpäinäpäisesti tai osannut käyttää "common sense" kuten presidennti Trump (I'm no chef, but I use my common sense...if it works in 20 minutes, it'll work better in 12 hours, hän varmaan sanoisi!), googlailin missä suolaliemessä sitä kalaa tulisi suolata ennen paistoa (olen yleensä harrastanut vain pintasuolausta) ja useassa julkaisussa suolaliemi oli 10%. Mutta kai niitä piti pitää siellä vain max 20 min, mutta minäpä jätin sunnuntailta yli jääneet fileet maustumaan yön yli. Anteeksi te pari Kraaterijärven kuhaa, jotka elitte ja varsinkin kuolitte turhaan, vain päätyäksenne roska-astiaan. Niin, tässä nyt kun innostutaan hävettäviä tunnustuksia tekemään, niin ei mulla ole myöskään bioastiaa!
  • Omin päin herkuttelin myös salaatilla, sillä syntisellä: varhaiskaalia, pekonia, aurajuustoa, kermaviiliä.


Arki-illoissa listalta löytyi ainakin
  • Kanatortilloja
  • Kinkkukiusausta (viimeisiä vanhoja perunoita ja Lakeuden Highlandin ihanaa palvirouhetta, vanhaa kermaa; tuli todella hyvää tästä melko tylsästä arkiruuasta)
  • Hot Doggeja. Ne ovat oiva ensiapu kaikkina vuorokaudenaikoina orastavan nälkäkiukun hillintään
Ihanasti sattui tälle viikolle myös kolme juhlanaihetta, joista otettiin kaikki irti.
  • NataSiskolle pidettiin torstaina, ihan oikeana päivänä, syntymäpäiväjuhlat kello viiden teen merkeissä, tästähän olenkin jo kertonut. Kerran vielä samalla kuvalla huomio:
  • Toinen juhla oli tietysti koulujen päätös ja terassilla nautittu noutoruoka tädillä  ja Arnoldsin donitseilla vahvistettuna. Tämä seesteinen ja lämminhenkinen lounastilaisuus ei aivan täysin toteutunut suunnitelmien mukaisesti, kun toinen juhlituista päätyi mököttämään puku päällä huoneessaan sängyssään mahallaan maaten ja suostui kylmän pizzan pariin vasta muiden kaikottua.Varsinaisen noutoruokapäivän kruunasi vielä siskon tarjoama Mäkkärireissu (naisväelle) päivän puuhien päätteeksi.
  • Kolmannet juhlat sunnuntaina olivat Elli-serkun 13v. synttärit kivassa kesäsäässä kotinsa terassilla. PikkuveliNuutti ja NuutinMinna tarjosivat herkullisen aterian, kana- ja naudanlihavartaita sataykastikkeella, nuudelisalaattia, vesimelonia ja ananasta, patonkia ja cokista ihanista pikkupulloista. It´s the small things that matter! Jälkkäriksi nautittiin itsetehtyä mehevää suklaakakkua tuoreilla marjoilla. Ja sitten seurueemme vetäisi läpi varsinaisen kesäpelitrion: Joukkuekroketti, joukkuemölkky ja 10 tikkua laudalla. Kyllä olikin kivaa! Pelaajien ikähaitari siis 5-73 v.



Vaikka minä en ole vielä lomalla ja IsoHoo on lamautettuna lomautettuna, pääsevät lapset edes kesäloman huomaan. Kohdelkoon se heitä hyvin!



Muuta terapeuttista puuhaa tällä viikolla oli Maitotytön kanssa pikavauhtia alulle potkaistu operaatio kepparitalli ja maanantai-illan kampaajakäynti Pinkissä, äitin kanssa ostetut kesäkukat, juoksukoulu ja muut metsälenkit NataSiskon ja MeimiTheRottweilerin kanssa sekä iltalenkit  ja vihreän syöttö tämän  komistuksen kanssa.




Palaan epätavalliseen kesään ehkä kerran kuukaudessa jonkinmoisen yhteenvedon muodossa, listaan kuukauden highlighteja tai jotakin sen suuntaista.

Juuri nyt, houkuttaa ihana kesäsää ja auringonpaiste ulkona. Taidan siirtyä terassille. Omalle. Tai ainakin kasvimaalle.


6 kommenttia:

  1. Nooooouuuuu, ei enää koronapäiväkirjoja - mitä mä sitten luen?!?! :-D Koronaa, karanteenia ja maailmanlopun epätoivoa ei jää ikävä, mutta näitä rehellisiä koosteita kyllä jää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana...jatkuuhan nämä mun tarinat muuten, reseptien lomassa...

      Poista
  2. Yhdyn Riitan kommenttiin. Yhtään tylsää juttua ei ole ollut.äidin/mumman roolissa on kiva lukea juttujasi Nanna

    VastaaPoista
  3. Samaa mieletä edellisten kanssa, tämä on ollut aina viikon kohokohta, oikein olen odottanut aina seuraavaa asiaa. Mutta joo, onhan tämä ollut pitkä aika, ja turnauskestävyys on ollut koetuksella ainakin minulla. Minä ainakin olen kokenut tänä aikana sellaista syvää tuskaa siitä, että koko ajan pitää olla ruokaa laittamassa, tai sitä pitää koko ajan miettiä. Ja vaikka ei pitäisi, niin sitä miettii. Kai se on sellainen primitiivinen selviytymis-strategia, joka sitten kuitenkin alkaa ketuttaa välillä. Ja toisaalta kokenut syvää onnea siitä, että on keksinyt uusia juttuja ja tehnyt hyvää ruokaa, vaikkei sitä blogiin asti olisi tullutkaan.

    VastaaPoista