About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Dukkah



Jos aiot tehdä, niin miks ei sitten heti mestarin reseptillä. Yotam Ottolenghi´n ruokaohjelma on pyörinyt jo jo hetken TV:ssä, mutten kerta kaikkiaan enää ehdi katsoa  televisiota. Edes ruokaohjelmia. Onneksi sieltä Yle Areenalta voi katsoa jälkikäteen; peräti kaksi jaksoa olen ehtinyt katsoakkin.

Dukkah on alunperin egyptiläinen mausteseos, jossa on erilaisia pähkinöitä, siemeniä, mausteita ja yrttejäkin. Arvannet, että reseptien kirjo on valtava. Siksi valitsin Yotamin reseptin, ne kun pakkaavat olemaan takuuvarmasti hyviä.



Dukkah Ottolenghi'n tapaan (originaali)

70g kokonaisia hasselpähkinöitä, kuori päällä
2 rkl auringonkukan siemeniä
1 tl fenkolinsiemeniä
1 rkl  juustokuminan eli jeeransiemeniä
1 rkl viherpippureita (kuivattuja)
3 rkl korianterin siemeniä
1 1/2 rkl sesaminsiemeniä
1/2 tl nigellan eli ryytineidon siemeniä
1/2 tl Maldon merisuolaa
1 tl paprikajauhetta

Ihan ensiksi kannattaa aineet ottaa esille, ettei mene sekaisin tai joku unohdu pois. 10 ainesta, kuvassa niitä muuten on vain 9. Onneksi tekovaiheessa huomasin kömmini, mutta huomaatko sinä, mikä puuttuu?

Kuumenna uuni 140 asteeseen. Laita hasselpähkinät leivinpaperin päälle uuninpellille ja uunita 10 minuuttia. Lisää pellille auringonkukan siemenet erilliseksi läjäksi (levitä ne kuitenkin) ja jatka uunittamista vielä toiset 10 minuuttia. Ota uunista ja anna jäähtyä sillä aikaa kun paahdat muut siemenet ja mausteet.

Laita levylle kuiva valurautapannu ja anna sen lämmetä keskilämmöllä 5 minuuttia. Levitä pannulle fenkolin siement ja anna paahtua 30 sekuntia. Lisää sitten jeeran siemenet ja paahda vielä 30 s. tai kunnes jeerat alkavat hyppiä pannulla (omani eivät hyppineet. Kaada erilliseen kulhoon.

Paahda seuraavaksi viherpippureita taas 30 s, ne alkavat pomppia myös. Siirrä toiseen kulhoon.

Paahda korianterin siemeniä enintään minuuttia. Niiden pitäisi alkaa pomppimaan ennen sitä. Kaada kolmanteen kulhoon.

Laita levyn lämpö aivan pienelle ja paahda nigellansiemenet ja sesaminsiemenet yhdessä välillä sekoittaen kunnes sesam saa hiukan väriä.

Hiero hasselpähkinöitä käsiesi välissä niin, että suurin osa kuoresta lähtee pois. Kuoria ei käytetä. Hakkaa morttelissa pienmmäksi ja siirrä sitten toiseen kulhoon. Tömppää myös fenkoli ja jeera pienemmäksi, lisää hasselpähkinöihin.  Te sama satsi kerrallaan ensin viherpippureille, korianterin siemenille ja auringonkukan siemenille. Kun kaikki ovat hasselpähkinäkulhossa lisää nigella ja sesam, suola ja paprika ja sekoita hyvin.



Dukkah maistuu ihanalta leipää tai pitaa dippaa ensin laatu-oliiviöljyyn ja sitten dukkahiin. Dukkah maistuu myös sekä raakojen, että erilaisten paahdettujen vihannesten kera ja monenmoisen hummuksen ja munakoisotahnan päällä. Loistavia ovat myös dukkahilla kuorrutetu lammasruuat, joita löytyy vaikka Siskot kokkaa- blogista. Dukkahilla voi myös kuorruttaa lohen ja what not!

Yotamin linkin takaa löytyy ihana papupyre kananmunilla ja sitä aion kokeilla, kunhan ensin keksin miten sitä on tarkoitus syödä. Lusikalla lounaaksi vai leivän päällä vai miten?

Mausteet löytyvät paremmista marketeista tai Punnitse&Säästä- liikeistä myös luomuna. Nigellan siemenet olen löytänyt niinkin eksoottisesta paikasta kuin Tiger (Isompien kaupungien Tiimari-tyyppisiä liikkeitä. Seinäjoki ei ole iso kaupunki)

Dukkah kannattaa purkittaa tiiviiseen lasipurkkiin.








15 kommenttia:

  1. Nuuhkis ja nam! Mä niin tykkään tuontyylisistä mausteista, jotka ovat lämpimiä mutta eivät tulisia. Chilit sopivat kropalleni vain pienen pienissä erissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä määritelmä; tosiaankin lämmin ja mausteinen ja niin aromaattinen ilman hitustakaan tulisuutta!

      Poista
  2. Hienot kuvat Nanna,dukkah onkin tosi kiva sekoitus:) Tuollainen Ottolenghin paputahnaan olen täällä törmännyt,ja olen itsekin tehnyt joskus vähän samantapaisen;on kyllä herkkua:)
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2013/09/valkopapuhummus.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael, tykkään itsekin tuosta ensimmäisestä kuvasta, harmaan sävyjen kirjosta ja dukkahin kontrastista ja pyöreän ja suorakaiteen rytmistä.

      ööh, kerro nyt mulle vielä, miten ja minkä kanssa sä syöt tota paputahnaa?

      Poista
    2. No ihan lusikalla kun se on niin hyvää....niin ja joskus leivän päällä

      Poista
  3. Siis koskamistähäh tulee tää ottolenki? Enhän mä pääse koskaan nukkumaan kun alan kattoa kaikkia ohjelmia.
    Toivottavasti mein K-kauppa on parempi marketti. Tää olis just täydellistä mein pääsiäispöytään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin oikein tarkistamas koska se tulee... Yle Teema keskiviikkoisin klo 8. Ohjelman nimi ei oo Ottonkki vaan Välimeri lautasella. Että jos on Yle Areena aikaa niin suosittelen. Mutta kyllä äitien pitää ensisijaisesti nukkua. Siksi mä oon joutunut pudottamaan tellun repertuaarista.

      Mä pidän peukkuja sun pääsiäispöydälle ja K-kaupalle!

      Poista
  4. Oi, mun pitää kans kokeilla tätä, noi viherpippurit oli hauska lisä johon en ole törmännyt aiemmin - samoin nigellan siemeniä ei taida löytyä kaapista... Mut jos vaikka tänään kävis parhaassa lähikaupassani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nigellan siemenet on kivoja yhdestä syystä. Tietty siksi, ettei niiden nimeä unohda, kun muistaa kokkailevan Nigellan. Mutta säikäyttäviä ne on siksi, että kun niitä laittaa leivän pinnalle ja sitten leipää koriin ja syö ja on onnellinen, mutta seuraavana päivänä ei muistakaan enää vaan säikähtää leipäkorissa pieniä mustia pisteitä, jotka ihan varmana liikkuukin.... Puolet jauhokaapista on jo matkalla kompostiin, kun muistaa, että näähän onkin niitä nigellan siemeniä, niitä joiden nimi ei unohdu :D
      t: Campsimpukka, en osaa vieraalla koneella mennä gmail-tilille

      Poista
    2. Nelle: tänäänhän se on käytävä kun huomenna on pitkäperjantai! Mulla on muuten aivann kaks eri asiaa, että onko mulla jotain maustetta ja LÖYTYYKÖ sitä mun kaapista. Dukkahia tehdessäni (jonka mausteet muuten olen varannut jo vissiin tammikuussa) löysin n. 4 eri pussukkaa kokaista jeeraa, esim...

      Campasimpukka: Oot niin Uusano! :)

      Poista
    3. Niin minä oon :D Nyt jo olen kotona omalla koneella, turvallista ja tuttua! Hyvää pääsiäistä, mullakin alkoi nyt yövuorovapaat ja haudutuspata jo porisee.

      Poista
  5. Nakitin V:n ostamaan niitä ja sellerinsiemeniä punnitse ja säästä - mestasta :) Jos vailla tulis tarpeeseen tässä lammassyöminkien kahinoissa :) Mä en muuten tiedä miksi sun kommentit ei näy mun mailissa; just vasta huomasin että oli käyny jättään terkkuja mailiin. Hmm..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään tiedä, mutta pääasia, että ne näkyy blogissa!

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Voi hyvät hyssykät Ulla! Yritin vastata sun kommettiin ja onnistuin deletoimaan koko kommenttisi!!!!! Anteeksi. Ottolenghin ohjelmaa kehuit katsovasi kans... meinasin kommentoida, että on tosiaan raikas, luonnollinen tvpersoona ja niin idearikas kokki...hiukan mua vaivaa se snorklaava nauru välillä :) Puhuin siitä Jonnan kanssa, mutta Jonna ei ollut nauruun kiinnittänyt huomiota.

      Poista