Zarzuela on katalonialainen kala-äyriäispata

Tai silloin nimi kuuluu oikeastaan Zarzuela de Mariscos A La Catalana. Jos menet googlailemaan  pelkkää Zarzuelaa löydät itsesi keskeltä espanjalaista lyyristä oopperaa. Ihan tuntematon alue minulle sekin. Tänään valmistamani zarzuela-resepti on odotellut vuosia kirjoitusalustan alla sopivaa kokkaushetkeä, alunperin sivu näkyy olevan repäisty Anna-lehdestä, jutusta jossa kerrotaan Codorniun viinitilasta. Jutun (siis tämän omani) nimi voisi olla myös Eniten v***ttaa, mutta siitä lisää reseptin jälkeen.

Ohje on sopivan yksinkertainen, vaikka nyt viisaampana ja kerran kokeilleena tekisin seuraavalla kerralla jotakin toisin, varsinkin siinä viime metreillä. Lopusta löytyy myös juttua Wolfbergin viineistä, joista yhden korkkasin tätä ruokaa varten. Sillä tämähän ei muuta kaipaa kuin pullon hyvää, kylmää valkoviiniä ja tuoretta rapeakuorista leipää. Maku oli syvä, sahramin ansiosta jotenkin paellamainen ja sattumia ihanampaa olikin dippailla leipää liemeen.

Zarzuela eli katalonialainen kala-äyriäispata

4-6:lle

n. 250g  ruodotonta kuhafileetä

1 pussi tuoreita simpukoita

3 dl valkoviiniä

2 dl vettä

kalaliemifondikuutio

1 iso sipuli viipaloituna

3-4 isoa valkosipulinkynttä

1 punainen chili hienonnettuna

1 dl oliiviöljyä

1 tlk tomaattimurskaa

3 rkl silputtua persiljaa

1/2 sitruunan mehu

50g kuorittuja manteleita jauhettuna

12 raakaa jättikatkarapua

teelusikallisen kärjellinen sahramia

suolaa, mustapippuria

Mausta kuha suolalla ja jätä huoneenlämpöön maustumaan.

Pese simpukat kylmässä vedessä, samalla tarkistaen, että kaikki kuoret ovat ehjiä ja eläviä, eli menevät kiinni sormella napauttaessa.

Kuumenna  viini, vesi ja fondi kattilassa tai padassa. Lisää simpukat ja kansi, keitä 2 minuuttia kattilaa välillä ravistaen. Ota simpukat liemestä, säästä sekä liemi, että simpukat.

Laakeassa paistokasarissa tai ihan samassa padassa kuumenna oliiviöljy ja kuullota siinä miedolla lämmöllä sipulit ja chili. Lisää tomaattimurska, persiljasilppu (käytin puolet kuivattua, koska minulla ei ennakkotiedoista poiketen sitten ollutkaan lehtipersiljaa kuin aivan vähän), sitruunamehu, karkeaksi jauhetut mantelit ja simpukoiden keitinliemi. Anna kiehua hiljoilleen ilman kantta 20 minuuttia. Lisää sitten maistellen suola, sahrami ja mustapippuri.

Lisää paloitellut kalat ja jättikatkaravut. Syömistä helpottaakseni perkasin myös ravut kuoristaan ja suolistaan, jätin vain yhden nätin nappisilmän koristeeksi. Anna kypsyä 5 min.

Lisää lopuksi simpukat ja kuumenna. Ripottele ruuan päälle vielä silputtua lehtipersiljaa.

Jostakin syystä tämänpäiväinen sopankeitto herätti paljon ajatuksia. Käväisin Maitotytön kanssa kaupassa hakemassa 3 puuttuvaa ainesta; simpukat, kuhan ja ravut. Kauppareissu kesti 2 tuntia, koska ensin kävimme toisessa kaupassa, josta ei saanut mitään. Kaupat olivat kuitenkin tuttuun tapaan täynnä leluja ja karkkeja ja toisessa oli vielä kaikenmaailman käveleviä karkkihahmoja, joita oli halattava ja Maitotyttö oli aika monta kertaa aika kauan kadoksissa. Lopulta kassalla alkois suorastan v***ttaa, kun ostokset maksoivat 10 senttiä vajaa 30€.  Siis 3 asiaa, jotka olivat vain osa keiton aineksista. Kellä halvatun hedonistilla on varaa syödä tälläisiä keittoja?  Ei ainakaan perheellä, jonka äiti opiskelee, eli tulot ovat vain yhden takana. (And may I add baarimestarin tulot, ei lakimiehen) Ensi kerralla teen lohi-fenkolikeittoa perunalla. Senkin 10 egen lohet kirpaisee. Ehkä sittenkin seitä.

Ja ne simpukat maksoivat kuitenkin vain 6.90.  Epäillen ostin pussin ja myyjä kopeloikin muka kaikki 3 myynnissä olevaa pussia, silti 1/3 oli kotona kanttuvei, eli hiukan hävikkiä. Ainakin meilläpäin kala ja muut toimitukset tulevat torstaina ja se onkin ehdottomasti viikon paras ostospäivä, kuten myös kokkauspäivä, ihan sama jos olisin jo hakenut ne simpukat torstaina, joukkoitsarin ne olisivat tehneet jo lauantaihin mennessä omassakin jääkaapissa. Eikä ne kalatkaan suorastaan parane siellä tiskillä maatessa. 

Siksi ehdotankin, tai uskallan ehdottaa, että varmaan saat herkullista keittoa tällä hyvällä pohjalla, vaikka lisäisit sinne kuorettomia pakastesimpukoita ja isoja katkarapuja. Muistat vaan tehdä sen ihan loppuvaiheessa, kuumennus riittää, etteivät sitkisty. Ei sillä, kyllä tuoretavaran saa samalla lailla sitkeäksi. Ai niin, ja toivottavasti sinulla on oma kuharanta tai joku muu kalakaveri jolta saat kuhaa, tuo filehinta kaupan tiskiltä oli aivan järjetön. 250g maksoi melkein 10€! Eli omat kalat pataan.

Padan loppuvaiheessakin vähän v***tti (Nii-in. Mikä on vähän täällä pohjanmaalla, jossa kaikki on niin suurta?).

Zarzuela kuuluisi /tarjoilla/ valmistaa isossa laakeassa astiassa (keraamisessa mielellään) ja nyt ymmärränkin miksi. Padassani oli siis ihana liemi ja kuhanpalat ja jättikatkikset. Sitten kaadaan päälle simpukat. Miten käy? No pata näyttää siltä, että se on täynnä kuivia simpukoita. Yritän kauhoa kahden kauhan avulla vähän sattumia myös yläosaan. No, se näyttää siltä kuin simpukoiden päälle olisi heitelty muutama kuiva sattuma, koska liemi on edelleen näkymättömissä jossakin kattilan puolessa välissä. Lisäksi näissä padan tiiviissä tunnelmissa kaikki kuhanpalaset hajoavat atomeiksi varovaisistakin sekoitusyrityksistä. IsoHoo ihmettelee syödessä, että etkö sä laittanutkaan tänne sitä (s**tanan kallista kuhaa, ajattelen minä, IsoHoo ei tiedä hintaa). Tämä tietää siis vain huonoa pikakuvaussessiota ja epätyydyttäviä kuvia näin IHANASTA ruuasta. Aikaa ei ole enää miettiä uutta tarjoiluastiaa, sillä tämä ruoka ei uudelleen hauduttaessa parane.

Sitäpaitsi kuha on jo atomeina.

Semmonen pala ruokabloggaajan arkea.

Onneksi se Atrian mainoslause hyvästä ruuasta on totta.  Hengitä syvään, istu, murra pala leipää ja upota se liemeen. Syö. Yritä pakottaa lapsesikin syömään. Unohda lapsen syönti. Elää ne karkeillakin. Syö, nauti. Vapaan viikonlopun kunniaksi lasi viiniä.

Sain maahantuojalta testiin 3 Wolfbergerin viiniä.  Wolfberger on osuuskunta, jossa  750 viljelijää Alsacessa tuottaa persoonallisia viinejä, joiden valmistuksessa pyritään tuomaan esiin maaperän ja valikoitujen, alueen 7 rypälelajikkeen erityispiirteet.

Tälle ruualle valitsin modernin sekoituksen  3 rypälettä; Riesling'iä, Muscat'ta ja Pinot Gris'tä: Wolfberger (W)3.  Sen luvattiin sopivan vaaleille kaloille kuhasta haukeen, mutta myös äyriäisille ja ravuille, miksei siis myös tälle padalle. Ja sopihan se. Riesling takaa raikkauden, Muscat hedelmäisen aromaattisuuden ja Pinot Gris täyteläisyyden ja runsauden. Pirteä ja raikas (Tässä vaiheessa, viiniä juodessa, ei v***ta enää lainkaan).

Jään mielenkiinnolla odottamaan millaisia elämyksiä 2 muuta korkkausta odottavaa Wolfbergeriä tuo. Rieslingin tiedän olevan varma valinta monille hiukan mausteisimmillekin ruuille, ne tapaavat kestää myös kermaa ja voita (tai rasvaa, riesling pakkaa olla ihanaa esim mätisipulismetana-blinien kanssa), ihan kuin etnisiä ruokiakin, vaikka täytyy todeta, että aasialaiseen ja varsinkin intialaiseen kattaukseen napsautan mieluiten edelleen auki pullon olutta. Tai kolloo. 

Tuota Muscat'a varsinkin odotan mielenkiinnolla. En muista rypälettä mitenkään ajatuksen kanssa koskaan nauttineeni, mutta nyt kun olen vähän sivistänyt itseäni, niin odotan viiniä mielenkiinnolla. Muscat, joista kahta lajiketta viljellään Alsace'a, on tosi hankala viljeltävä. Muscat d'Alsace on vanha rypäle, ensimmäisen kerran mainitaan kirjallisuudessa 1400-luvulla ja se on hyvin aromaattinen ja hapokas. Muscat Ottonel on 1800-luvun puolivälistä, varhain kypsyvä matalahappoinen lajike, eikä aivan niin herkkä kuin isosiskonsa. Nykyään Muscat'ta  viljellään vain enää n. 2% Alsace'n viinialasta, monet viljelijät ovat luopuneet sitä, koska satokin tuntuu olevan hyvin vaihteleva.

Viiniä haukutaan erinomaiseksi pariksi valkoiselle parsalle ja musliinikastikkeelle ja juuri tähän aionkin iskeä. Kunhan tapaan laadukasta valkoista parsaa. Tällä hetkellä sitä ei vielä ole. Kauhistellen kääntelin eilen kaupassa vihreitä parsoja, joiden varsista olisi varmasti rakentanut kelopuumökin. Jätän vielä kauppaan. Ehkä meillekin asti eksyy joskus myöhemmin vaikka ahvenanmaalaista parsaa. Ruotsalainenkin käy aivan hyvin. Eurooppalainenkin kävisi, en ole turhan kranttu, mutta ulkonäön tulisi edes jollakin asteella jäljitellä tuoretavaraa. Ikävää kun katkaisee parsan varren 'luonnonmenetelmällä' eli antaa sen napsahtaa poikki itse valitsemastaan kohdasta,  siitä missä puusyis loppuu ja käteen jää vain nuppu.

Ei ole vielä parsasesonki, ei.

Melkein alkaa v***ttaa. Onneksi (W)3:sta  on vielä tilkka jääkaapissa. Tuntui auttavan äsken. Vai oliko se Hyvä Ruoka?

Postauksessa mainitut viinit saatu maahantuojalta.