About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

maanantai 29. heinäkuuta 2013

Street Food Helsinki, Top 3


Top3 listaa (absoluuttisena totuutena) lukiessasi on syytä muistaa myös, että nämä ovat  ainoat kyseisen genren paikat, joissa olen Helsingissä tänä kesänä visiteerannut...

Kuvankauniilla paikalla Sofiankadulla kököttää Street Gastro -kärry, josta myidään pitatyyppisiä leipiä. Vaihtoehtoja löytyy possu, nauta, kana ja lohi (ja vege?), kaikki omilla lisukkeillaan, jotka ovat hiukan gastrompia kuin perusgrillin sinappiketsuppi-kurkkusalaattiyhdistelmä. Oikeasti sairaan hyviä leipä, jonka chilikastike valuu rennosti rinnuksille. Palvelu oli ripeää ystävällistä, suurin miinus on syömäpaikan löytäminen ruuan saatuasi, varustukseen kun kuuluu pelkkä katu (ja ikkunalaudat, vink,vink).

Testattu 2X....

Tää kuvaraukka ei nyt tee annokselle oikeutta, olis pitäny kuvata lihapuolelta...Minkäs teet kun sulla on zero tölkki, leipä ja coca zero kädessä kameran lisäksi, ei laskupaikkoja, ei assaria....kaiken kruunasi vielä akun loppuminen kamerasta...vai oliko kruunu vasta se kuvanoton jälkeen kadulle kädestäni singahtanut avattu(tietenkin) zero tölkki, joka ihanasti suihkusi vastaantulevan, rattaissa istuvan pienokaisensa ja rattaiden käyttäjän päälle....

Fafa´s käynti on ollut listoillani pitkään. Kunnon falafelejä en ole syönyt sitten 80-luvun Saudi Arabian aikojen, silloin ihanat falafelipatongit olivat vakio-ostos aina Soukissa käydessä. Voi mitä herkkuja ne olivat. Elin ihan pari vuosikymmentä uskossa, että söin jotai lammaslihapullia, koska mikään kasvisruoka ei voi olla näin hyvää.



Fafa's (löytyy 3kpl eri puolita Helsinkiä, tämä iso Roba 2)ei pettänyt, Falafelit olivat tulikuuman tuoreita ja listalla on sitäpaitsi mielettömiä kukkakaali, munakoiso yms. muita yhdistelmiä. Söpöä ja persoonallista on myös se, että ruokaa odottaessa ei saanut vuoronumeroa, vaan tilaus huudettiin nimellä.


Juomaksi meille myytiin Matet, joka on kai suurinta hottia Saksan baareissa, etiketti menee siis niin, että ostat Maten juot ensimmäisen kulauksen ja tarjoilija täyttää pullon uudestaan viinalla. No meidän Matet olivat ehkä melko huoneenlämpöisinä ei niin valtava elämys. Omat jäät siis mukaan! Paikanpäällä myös pöytiä, niin sisällä kuin ulkona.

Ehkä eniten odotettu oli kuitenki meksikolainen Cholo (Lönnrotinkatu 9), jonka IsoHookin ehti testata jo ennen minua. Paikka oli lounasaikaan melko piukassa ja ruokaa (nimellä myös) sai kyllä odottaa aika kauan.


Palvelu oli kuitenkin iloista ja ystävällistä, toimitus onnistui kokonaisuudessaan myös espanjan kielellä, mistä olin hirveän ylpiä. Kohdissa, joissa en ymmärtänyt, pakottauduin hymyilemään typerästi itsevarmasti.


Ruoka oli hyvin meksikolaisen kotikutoista, mikä voi yllättä monet Texmexin syöjät sinällään autenttisuudellaan. Sääli, että junalle tuli lopulta niin kiirus, että loppuruoka piti lähinnä hotkia. Burritot olivat ainakin melkoisen isoja. Otettiin Virpin kanssa puoliksi yks taco- ja yks burritoannos.

Kelpo paikkoja!  Ja keskustassa kaikki, eli seuraavalla Helsingin visiitillä valitseppa joku näistä picnikkien ja mäkkäräiden sijaan.

Testikierros toteutettiin  ehdottomasti omalla rahalla, paitsi ystäväniVirpi tarjosi Cholossa.

26 kommenttia:

  1. kaikki kolme kuulostaa ihan bueonoilta! onko fafa's minkä hintainen?
    Itse olen kuullut vähän valitusta, että olisi turhan kallis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annosten hinnat vaihtelevat 7.40 -9.80. Siihen vielä juoma päälle, niin ei tämä halvin lounas ole. Nuo kaksi muuta paikkaa ovat itse asiassa melkein vielä kalliimpia, oliko molemmissa kaikki annokset nippa nappa alle kympin. Eli suomalainen street foodkaan ei ole mitään halpaa. Mutta tietysti, latte ja kunnon leipä, niin samat hinnat...

      Poista
    2. Fafas on kyllä hintansa väärtti, ehdottomasti. Ihana paikka!

      Poista
  2. Ei mulla muuta, mutta tuli vaan mieleen kun tässä taannoin auton tavaratilasta kauppakasseja nostaessa lipsahti 24 tölkin Cokis-laatikko, mallia matalat reunat, talouspaperirullasäkin päältä pitkin parkkipaikkaa. Hämmästyttävän ohutta toi tölkkipelti, ja aika villin näköistä, kun 18 tölkkiä suihkuttelee piskuisista rei'istä kolajuomaa mun päälle ja sun veljes päälle, naapurien autojen päälle ja oman auton takaloosteriin. Tuli halvaksi se Coke-tarjous sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sä veit kyllä tämän erän. Mutta on sulla ainkin elävä käsitys mistä mä puhuin, toki 18 kertaisesti!

      Ja siis cola purkit, niinkun ilmeisesti kaikki alumiinitölkit (kuten muovipussitkin) ovat ohentuneet, olen monta zeroa rikkonut jo töistä tullessa.

      Poista
  3. Dänks vinkeistä, tarvitsin näemmä ulkopaikkakuntalaisen kertomaan Cholosta - en ollut kuullutkaan... o_O

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se on samaa jengiä Patronan kanssa. Hyvin vaihtelevat aukioloajat...

      Poista
  4. Testasin Fafasin falafelit kun ystävä sanoi että niitä on pakko maistaa vaikka asunkin falafelien luvatussa maassa.Olihan ne ihan hyviä:)

    VastaaPoista
  5. NO luulen, että parhaita mitä suomesta saa! Ennen Fafa'sia kaikki Suomessa syömäni (myös omatekemät...)osastoa -tosi järkyttäviiä.

    ...mutta sattuneesta syystä tiedän mitä tarkoitat :)

    VastaaPoista
  6. Kiva, että tykkäsit Fafa'sista. Pikaruokapaikoista se on lempparini, mutta Choloa en olekaan vielä ehtinyt testaamaan. Ehkäpä huomenna kaupunkireissulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa sitten skipata aamiainen....

      Poista
    2. Juu, jossain parjattiin palvelua, mutta minun kohdalla oli ainakin moitteetonta sekin.

      Poista
  7. Kiitos vinkeistä! Cholo on ollut minunkin listallani, mutta en ole vielä sinne ehtinyt... Käyn ehdottomasti myös tuolla Fafaksessa, sillä olen samaa mieltä, täältä saa huonosti falafelia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä, ittekkin aina luen innolla muiden juttuja ravintolaista, kahviloista ja matkoilta....

      Poista
  8. Ai, oot asunut Saudi-Arabiassakin. Ja enpä tiennyt tuosta Cholosta mitään. En vielä ees sinne Patroonaassiin ehtinyt ja nyt niillä on jo uusi paikka. Fafassissa oon sentään kerran käynyt. Se oli minustakin ihan kiva paikka vaikka tilasinkin tyhmästi (Sabich).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanotaan nyt, että Patronasta ja Choloa ei voi kyllä verrata. Cholo hyvä, Patronas on kyllä ihan omalla tasollaan.

      ai, mä luulin, että oon kertonu jo kaiken... :)

      Poista
  9. Hienoja vinkkejä. Pitää käydä kokeilemassa nämä kaikki.

    VastaaPoista
  10. Street Gastron sandwichit tuli kanssa testattua tänä viikonloppuna. Tosi ruokaisaa ja herkullista!

    VastaaPoista
  11. no ihan samoilla linjoilla ollaan :-)fafa's oli kyllä iloinen ylläri - lähi-idän katukeittiöitä kun makssa jonkin verran kolunneena olin jo aikaa sitten luopunut toivosta löytää ihan oikeasti maistuvia falafelejä.

    VastaaPoista
  12. Fafa's on ihan työpaikan kulmalla, siltä kävin siellä vasta heinäkuussa ekan kerran. Mahtavat falafelit!

    Street Gastrokin on testattu. Oli hyvää, mutta jotenkin jäi kuitenkin vähän sarjaan "ihan kiva", vaikka mitään vikaa ei siis tarjoomuksissa ollut.

    Cholo on vielä testaamatta. Ehkä menen sinne lounastreffeille jonottamaan ystävän kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo, cholossa taitaa joutua kyllä jonottamaan....

      Poista
  13. Mä olen aina ihmetellyt kuka niitä falafeleja jaksaa syödä kun kaikki olleet ihan kamalia, myös itse tehdyt. Tän sun vinkin innoittamana Fafa'siin ja ai että miten maistui! Kiitos siis :) Pitää testata nuo muutkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kommentti! Mutta näinhän se just on! Varo halpoja kopioita!

      Poista