About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 15. toukokuuta 2015

ARVONTA!! PHILIPSIN PASTAKONE!


Lisäksi bonuksena aivan superhyvä parsapastan resepti, jos se vähän lohduttaisi niitä, joita arpa-onni ei suosi. Koska vain yksi voipi voittaa ikiomaksi uuden uutukaisen Philips Pasta Maker'in , josta juttelinkin jo pari viikkoa sitten.



Tein tuota parsapastaa ihan tulipalokiireellä, ja todellakin silti tuoreesta pastanteosta aloittaen. Kone hoiti onneksi hommat, mittaat vain jauhot ja nesteen ja kohta saat ulos tuorepastaa. Kone on helppokäyttöinen, mutta mittojen kanssa on oltava tarkkana ja mielellään punnita keittiövaa'alla jauhot, koska mittakupilla tulee helposti heittoa. Parsapastan kastike oli aivan ihanan makuinen, vaikka  siinä  vähän mokasin  aivan viime metreillä. Juustokastikkeeni oli ensin ihanaa ja sileää. Samoin ruskistetussa voissa kypsennetyt parsat, joihin sekoitin keitetyn pastan. En pöliä tajunnut nostaa pannua levyltä vaan kaadoin kastikkeen sinne joukkoon ja tietysti veti kokkeliksi, munaa kun kastikkeessa oli. No, ennenkaikkea ulkonäkövirhe ja ehkä hiukan makukin, mutta ole sinä tehdessäsi viisaampi. Sillä hyvää tämä on. Nyt ei kyllä ehdi tehdä ja kuvata pastaa uudelleen, joten menköön nyt tällä hiukan kokkareisella kuvalla. Reality strikes.


Ihana parsapasta
4:lle

500g tuoretta vihreää parsaa
50g voita

2 dl ranskankermaa
2 dl raastettua parmesania
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 keltuaista

suolaa, mustapippuria

Tuore- tai kuivapastaa 4 hengelle ohjeen mukaan valmistettuna

Valmista kastike sekoittamalla ja kuumentamalla ranskankerma, parmesani ja valkosipuli pienessä kasarissa vesihauteessa. Lisää keltuiaset yksitellen vatkaten ja sekoita kunnes kastike on kiiltävää ja paksua. Tarkista suola, mutta muista parmesani on suolaista. Pidä lämpimänä vesihauteessa.

Valmista pasta ohjeen mukaan ja sillä aikaa kun se kiehuu, valmista parsa. Katko puiset varret napsauttamalla parsat poikki kohdasta josta ne luonnostaan taipuvat kun taivutat parsan juuresta. Pilko paloiksi.

Laita voi paistinpannulle ja kun se vaahtoa lisää parsat ja kypsennä n, 6 minuuttia ruskistuvassa voissa. Ota pannu liedeltä ja sekoita mukaan valutettu pasta. Lopuksi sekoita mukaan ihana kastike ja leiskauta päälle hiukan mustapippuria.

Nauti!


ARVONTA: Arvon lukijoitteni kesken Philipsin Pasta Maker pastakoneen 25.5. Arvontaan osallistut nimeämällä suosikkipastaruokalajisi kommentissa. Vastausaika päättyy sunnuntaina 24.5 klo 24.00. Arvonta suoritetaan random org numeroarvonnalla, eli vain yksi kommentti per lukija. Mikäli en saa arvonnan voittajaan yhteyttä 5 päivän kuluessa, arvon koneen uudelleen.

Hip hei, Kenen kotiin pastakone matkaa? Edit 26.5: Pastakonearvonnan tulokset



118 kommenttia:

  1. Pestopasta ah! Yksinkertainen mutta paras :))

    VastaaPoista
  2. Aglio olio (meillä tunnetaan myös ali-oliona). Pastaa yksinkertaisimmillaan ja parhaimmillaan. Ah!

    VastaaPoista
  3. spaghetti alla puttanesca

    VastaaPoista
  4. Oi! Voi-salviapasta on mun suuri kevätsuosikkini

    VastaaPoista
  5. Pasta Carbonara vie voiton täällä.

    VastaaPoista
  6. Avokadopasta, nam.
    s.kansakoski(at)luukku.com

    VastaaPoista
  7. Alfredokastike millä tahansa pastalla, nam! Kotona kyllä kokeilisin gluteenittoman tekoa miehelle.

    VastaaPoista
  8. Mitään ei voitaisi hhvä perus tomaatti kastike tuoren pastan kanssa

    VastaaPoista
  9. Merellinen pasta Marinara.
    karhuoja@gmail.com

    VastaaPoista
  10. Miilunpolttajan pasta *slurps* :)

    VastaaPoista
  11. Paras pastaresepti löytyy yllättäen jälkiruokapuolelta... Kookos-sitruuna-rissonikakku :)

    VastaaPoista
  12. Carbonara, takuuvarma klassikko!

    VastaaPoista
  13. Carbonaran suuntaan meikäläistenkin mieli menee!!

    VastaaPoista
  14. Spgetti, valkosipuli, voi ja rakuuna. En tiedä onko tällä joku nimikin..?
    T: Nina L

    VastaaPoista
  15. Carbonara on suosikki myös täällä
    t.tynipi

    VastaaPoista
  16. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Laitoinkohan mä jo tänne kommentin,nyt en muista. Pastaa valkosipulilla,chilillä ja persiljalla,ja lisäksi vielä äyriäisiä päälle heitettynä;D

    VastaaPoista
  18. Kait olen jäänyt makuasiossa vähän lapseksi, mutta täytyy tunnustaa että parasta on pasta ( ja erityisesti spagetti ) bolognese.

    T. Airi

    VastaaPoista
  19. Tykkään sienistä niin paljon, että teen usein suppilovahveropastaa.
    hamalainentm@gmail.com

    VastaaPoista
  20. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Pasta carbonara runsaalla sipulilla. T. Mimma-täti

    VastaaPoista
  22. Ehkäpä simppeli pestopasta valtavalla parmesaanikeolla.

    VastaaPoista
  23. Kylmäsavuporopasta on parasta. MariKo

    VastaaPoista
  24. Simppeli sitruunapasta parmesanin kera.
    -Minde-

    VastaaPoista
  25. Pasta carbonaraa sen olla pitää��

    Minna B

    VastaaPoista
  26. Parsapasta.
    Matilde
    ps.saaskilahti@gmail.com

    VastaaPoista
  27. Kirsikkatomaattia, chiliä ja valkosipulia <3

    VastaaPoista
  28. Avokadopasta :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  29. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Spagetti bolognese! ja oman äidin tekemänä. terv. se oma äiti

    VastaaPoista
  31. Pasta carbonara :)
    nelliina at yahoo.com

    VastaaPoista
  32. Meille! Ihan mahdotonta sanoa yhtä suosikkipastaa, mutta aglio & olio & peperoncino menee varmaan useimmiten tekoon. Hätäruokaa.

    VastaaPoista
  33. Aurinkokuivattuja tomaatteja, basilikaa ja parmesaania.

    VastaaPoista
  34. kunnon italialainen lihapullapasta on aina ah niin hyvää!
    kaappe1 at luukku.com

    VastaaPoista
  35. Gluteeniton pasta, jossa ohuita nauhoja kesäkurpitsaa ja porkkanaa (höyrytys kevyesti) mixataan keskenään pastan kanssa. Siihen päälle raejuustoa ja vaikka kylmäsavulohta. Niin hyvää, ja raikasta. lamerinquecit@gmail.com

    VastaaPoista
  36. Pestopasta tai sitten tomaatti-valkosipuli tms. T. Anna K (spostissa os.)

    VastaaPoista
  37. Kylmäsavulohipasta!

    Heli H

    VastaaPoista
  38. Ihan mahdottoman vaikea valita vain yksi, mutta ehkä tämän hetken ykkössuosikki on voi-salviapasta.

    VastaaPoista
  39. kylmäsavulohipasta on suosikkejani :)

    Outi
    outi.makelainen (at) hotmail.com

    VastaaPoista
  40. Ei ole kantarellipastan voittanutta.
    Kattis
    k_jokela@hotmail.com

    VastaaPoista
  41. Minusta pastassa yksinkertaisuus ja niukkuus on parasta. Jos on pakko valita suosikki, se on harvinainen herkku tryffelipasta!

    VastaaPoista
  42. Tän hetken suosikki on pinaatti-katkarapupasta. :)

    VastaaPoista
  43. Nopea ja helppo sitruunapasta parmesanilla.
    -Minde-

    VastaaPoista
  44. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  45. Aurajuustopasta ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  46. No nyt kyllä pitäisi tehdä tätä sinun parsapastaasi :D Ihana arvonta, ehdottomasti mukana!

    VastaaPoista
  47. No siis "pääkallo" tietenkin! Makaroonia, hyvin kypsäksi paistettua jauhelihaa ja Heinzin (less sugar) ketsuppia.

    Hienostuneemmista versioista avokadopasta ja kaikenmoiset sienipastat vievät kielen mennessään ;D

    VastaaPoista
  48. Spagetti pinaatilla, pekonilla ja uppomunalla.

    VastaaPoista
  49. Pasta carbonara! t. Miina-kummilikka

    VastaaPoista
  50. Pannulla oliiviöljyssä pyöräytetty valkosipuli, chili ja katkaravut spagetin joukkoon ja eiku herkuttelemaan!

    VastaaPoista
  51. Mustatorvisieni-kirsikkatomaattipasta :)

    VastaaPoista
  52. Spaghetti olio aglio peperoncino on mun suosikki

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista
  53. Iskän tyttö kun oon niin meirän iskän tekemä spaghetti bolognese <3

    VastaaPoista
  54. Pasta carbonara!
    irmeliina(at)gmail.com

    VastaaPoista
  55. Pasta Carbonara
    skeppo63@gmail.com

    VastaaPoista
  56. Pasta bolognese! Ompa mukava arvonta. T. Serkkulikka Meeri :)

    VastaaPoista
  57. Jokos minä tähän osallistuin? No, pastakone olisi kiva saada, jotta pestopastan spagetti olisi ihan omatekoista :-) Pestoa meillä tungetaan joka paikkaan, mutta erityisesti pastaan.

    VastaaPoista
  58. Ehdottomasti paras pasta syntyy tuoreista kantarelleista! -Saana (saana29@hotmail.com)

    VastaaPoista
  59. Avocadopasta, niin hyvää!

    VastaaPoista
  60. Aurajuusto-kinkkukastike kera pennepastan, parasta!

    Mukana arvonnassa ollaan.
    marja.grundstrom(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  61. Kana-aurajuustopasta on suosikkini =). Mukaan arvontaan!
    siinatar@gmail.com

    VastaaPoista
  62. Spagetti peston ja valkosipuli-katkarapujen sekoituksella.
    Lähipiiristä 050-51186..

    VastaaPoista
  63. Kaikenlaiset pastat. Äidin jauhelihaspagetti ja kesäinen tuoretomaattipasta nyt ainakin :P

    VastaaPoista
  64. Sitruunapasta on tämänhetkinen suosikkini:)
    anna-583@hotmail.com

    VastaaPoista
  65. Raviolit vuohenjuustotäytteellä. ninavuolio@windowslive.com

    VastaaPoista
  66. Näin 4 pojan ruokkijana tuolle olisi hurjasti käyttöä! Pasta carbonara..jossa kivasti pekonirouhetta vie meillä kymmenen pojoa :)
    bikkenpilttuu@hotmail.com

    VastaaPoista
  67. Sitruunapasta, nam :) lotta_hiitela@hotmail.com

    VastaaPoista
  68. Spaghetti vongole on meidän perheen ehdoton suosikki.
    katriina.robenek@t-online.de

    VastaaPoista
  69. Pollo Limonello
    samarytk@gmail.com

    VastaaPoista
  70. Kunnon oikeaoppinen pasta carbonara toimii aina!

    VastaaPoista
  71. Perinteinen pasta bolognese on paras! Tomaattikastike pitkään ja hartaasti keiteltynä, vastaraastetulla parmesanilla höystettynä.
    miss_cmx(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  72. Suosikki on pasta carbonara!
    irenetakalo@gmail.com

    VastaaPoista
  73. 6tuntia uunissa muhinut ragu bolognese on jotain mitä lusikois vaikka ilman pastaaki..minnallepostia@luukku.com

    VastaaPoista
  74. Ehdottomasti pestopasta!
    Henna
    summerbreezer at hotmail.com

    VastaaPoista
  75. Parsapasta kuulostaa herkulliselle, täytyypä tänään kokeilla!

    VastaaPoista
  76. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  77. Pasta carbonara tietysti!
    kerttu_nen@hotmail.com

    VastaaPoista
  78. Lempipastani on ehdottomasti Pasta all'arrabbiata, vihainen pasta :) sannarasanen@hotmail.com

    VastaaPoista
  79. Useimmiten meillä syödään spaghetti bolognesea, mutta tuota parsapastaa täytyy kyllä myös kokeilla!

    VastaaPoista
  80. Blogin järjestelmänvalvoja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  81. Kaikki cannelonit.

    Helleborus@wippies.fi

    VastaaPoista
  82. Pasta aurajuustokastikkeella on niin hyvää...

    VastaaPoista
  83. Lasagne on minunkin suosikki (ja miehen erityisesti)
    maiqquu (at) gmail.com

    VastaaPoista
  84. Huh, kerkesin arvontaan :D Eniten mieleeni on savulohipasta.

    VastaaPoista
  85. Lasagne on suosikkini! Söisin pastaa vaikka joka päivä.
    mmyheartishere@gmail.com

    VastaaPoista
  86. Mikä tahansa pasta Il Farossa Herttoniemessä tai Paninissa Turussa. Pinaatti-feta-valkosipulipasta? Kermainen artisokkapasta? Kotona helpoin broileri-herkkusieni-kesäkurpitsa-aurajuustopasta. Kaikki cannellonit ja raviolit ja sen sellaiset, joissa piilee ylläri, puutarhurin kastikkeeseen sekoitettuna. Jne. Jne.
    mriikkar(at)nic.fi

    VastaaPoista
  87. Miilunpolttaja kuten monella muullakin! Gluteenittomuus on vähän rajoittanut, sen vuoksi olisikin mielenkiintoista päästä tuollaista konetta kokeilemaan.

    VastaaPoista
  88. Penne vodka, yksinkertaisen ihanaa kunnon italialaisessa ravintolassa! Sini.Pitkanen@student.oulu.fi

    VastaaPoista
  89. Suppilovahveropasta kermaisessa kastikkeessa ja itse tehtynä tietty :) speuhkur@hotmail.com

    VastaaPoista
  90. Pasta carbonara <3 myymeri@hotmail.com

    VastaaPoista
  91. Feta-pinaattipasta on mieleeni.
    leena.kaasila@arkjr.fi

    VastaaPoista
  92. Savulohipasta! paivi.pitkanen5@luukku.com

    VastaaPoista
  93. Carbonara on suosikkini :) VirtaHenna@gmail.com

    VastaaPoista
  94. Oi erilaisia pastoja on niin monta hyvää, että vaikea valita parasta. Suosikkejani ovat savulohi- ja sienipastat, aurajuustoinen pasta, valkosipulipasta, pasta vodka noin muutama mainitakseni ;) kerran maistoin Jenkeissä käydessäni hyvässä pienessä italialaisravintolassa niin täydellisiä gnoccheja vodkakastikkeessa, että melkein tirautin itkun :D sinipit@gmail.com

    VastaaPoista
  95. Sitruunapasta tai vanha suosikkini carbonara! :)
    heidi_meski@hotmail.com

    VastaaPoista
  96. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teknisten ongelmien jälkeen, pestopasta on siis yks lemppareista!
      saaruska_91@hotmail.com

      Poista
  97. Spaghetti alla puttanesca, kunnon chilillä!
    t. Jaana janskur@gmail.com

    VastaaPoista
  98. Pasta carbonara, nam!
    sinilintu_(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  99. Kylmäsavuporopasta saa minun ääneni!
    sepottaja@hotmail.com

    VastaaPoista
  100. Miilunpolttajan spagetti!
    riitta.viitala@luo.to

    VastaaPoista
  101. Miilunpolttajan pasta Carbonara :)
    maritta.kuusola@netti.fi

    VastaaPoista