About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

perjantai 26. syyskuuta 2014

Hevonen, ihmisen paras (syötävä) ystävä



Tätä kirjoitusta on hirveän vaikea aloittaa. Haluaisin osata muotoilla sanat ja niistä yhdistyvät lauseet juuri oikealla tavalla. Jotta ymmärtäisitte.

Olemme siinä onnellisessa asemassa, että voimme itse valita, mitä syömme ja kunniotettakoon jokaisen päätöstä. Muutama fakta teille kuitenkin, nyt kun itsekin olen viisaampi.

Vietin eilisillan nimittäin hevosenlihan parissa. Yhdessä parinkymmenen hevosalan yrittäjän ja harrastajan kanssa matkasin Isonkyrön Orismalaan tutustumaan  Hahtolan tilateurastamoon, jossa tänään, kuten lähes joka perjantai, on hevosten päivä. Ei se teurastamo ole mikään kummallinen paikka, tavallinen maaseututila, jossa asialliset ja  säädökset täyttävät tilat. Koska hevosen ja sen läheisen ihmisen välillä on usein voimakas kiintymyssuhde, suhtaudumme me ihmiset asiaan usein liiankin tunnepitoisesti. En ole ensin itsekään aivan varma, miten suhtautua katoksen alla oleviin suolattuihin vuotakasoihin. Ilmassa leijuu vieno lampaantaljan villarasvan tuoksu. Tunnen itseni perverssiksi kuvatessani vuotia. Mutta  kun saan hetken hengähtää ja tilan isäntä alkaa rauhalliseen tahtiinsa, hiljaisella äänellä jutustelunsa huomaan, että tavallinen, teollisuuden stressistä vapaa maatila tämä on, kyllä tänne on hyvä ystävänsä saatella.


Teurastustilan ovella moni miettii, kuinka  oma hevonen käyttäytyisi, vaistoaako, haistaako jotain, korskahdellen kieltäytyy astumasta sisään. Tilan vanhempi isäntä Harri Hahtola kertoo, että hevoset kävelevät sisään poikkeuksetta rauhallisesti ja toimitus on nopeasti ohi. Hevoset tainnutetaan ampumalla pulttipistoolilla kiinteä holkki otsaluun läpi aivoihin, jonka jälkeen lasketaan veret, jolloin hevosen sydämen toiminta ja hengitys loppuvat. Koko toimitus verenlaskuineen on ohi 15 minuutissa, tainnutus toki hevosen astuttua sisään on ohi jo muutamissa sekunneissa. Tapa on ampumista turvallisempi ja eläinystävällisempi keino, puhumattakaan lääkkeillä tehdystä lopetuksesta, jokainen vaikka koiran eutanasiassa mukana ollut tietää, että sydän jaksaa, jaksaa, jaksaa. Lääkkeellinen lopetus voi olla  vaikeaa tai jopa mahdotonta, mikäli hevonen on kovin kiihtynyt.


Suomessa teurastetaan vuosittain n. 1000 hevosta. Muita loppusijoitustapoja on eläimen hautaaminen tai ruhon lähettäminen prosessoitavaksi käsittelylaitoksiin. Epäeettisintä on myydä hevonen eteenpäin ja siirtää ratkaisu jonkun toisen käsiin. Eläinsuojelulaki säätelee niin hevosen kohtelua, lopetusta kuin teurastustakin. Teuraaksi kelpaa rekisteröity, sirutettu hevonen, jota ei ole lääkitty tuotantoeläimille kielletyillä lääkeaineilla ja sallittujenkin varo-ajat ovat umpeutuneet, sekä hevonen on kunnoltaan elintarvikkeeksi soveltuva.

Teurastus on hyvä vaihtoehto. Sitä puoltavat niin eläinsuojelulliset, eettiset kuin taloudellisetkin syyt.  Hevonen ei päädy kiertoon, vaan saa teurastamossa asiantuntevasti nopean ja tuskattoman lopun. Arvokas liha ei päädy lopetusaineiden saastuttamana maaperään vaan puhtaana suoraan kuluttajille. Jokainen kilo on pois tuontilihan tuonnista, eli ekologisempi vaihtoehto. Koska hevonen ei ole tehokasvatettu lihaksi, on se riistan lisäksi lihoista eettisempiä. Teurastus on myös hevosenomistajille lopetusta ja muita loppusijoitusvaihtoehtoja edullisempi vaihtoehto.

Hahtolassa, jonka toimialueeseen lukeutuu koko Pohjanmaa, teurastettavat hevoset saapuvat perjantaina kello 8 mennessä asianmukaisesti täytettyine papereineen. Usein hevoset tuodaan itse. Eläinlääkäri on paikalla tekemässä tarkistukset. Päivässä pystytään hoitamaan n. 15 hevosta ja kannattavuuden kannalta minimi on 3-4. Hevosten ruhot lähetetään edelleen leikattavaksi lihatukkuun, josta lihat myydään edelleen ravintoloille,  ja elintarviketuotantoon. Nahat lähetetään jalostettaviksi ja esim. kavioita menee harjoittelukappaleiksi kengittäjien koulutuksiin.  Halutessasi voit ottaa hevosesi lihat myös palautuksena takaisin. Rouva vieressäni oli maksanut omista takaisin ottamista lihoistaan n. 800 euroa kun ne oli jatkokäsitelty Kauhajoen palvaamossa. Mikäli et halua lihoja, saat niistä nimellisen korvauksen, oliko se nyt 80 cnt kilo? Hevonen painaa 300-400 kiloa ja noin puolet sen elopainosta on lihaa. Hahtolassa jatkojalostetaan lihaa myös itse pienessä määrin.

Mikäli hevosesi ei kelpaa teuraaksi, on sinun mahdollisuus tuoda hevosesi myös haudattavaksi Orismalan maisemiin.

Me ruuasta nauttijat arvostamme hevosen lihaa. Se on vähärasvaista ja upean makuista, pihveistä parhaimpia. Suussa sulavaa palvattuna ja kylmäsavustettuna uskomattoman hyvää. Ruoanlaittajan ongelma on hevosenlihan huono saatavuus, Hahtolan isäntä taas manaa, että hevosesta halutaan pelkät fileet. Jäljelle kun jää ainakin 150kg muutakin lihaa jokaisesta hevosesta.

Toivottavasti hevosenlihan saanti helpottuu tulevaisuudessa.

Kun seitsemältä saavumme teurastamoreissulta retken seuraavaan kohteeseen, istumme jo yhdeksältä todellisen arvopöydän ääreen. Tarjolla on hevosenlihaa lisukkeineen 5 eri tavalla valmistettuna.  Kokkeina olemme toimineet me itse Maa ja kotitalousnaisten ruoka-asiantuntija Asta Asunmaan ja Juurella- ravintolan keittiömestari Jani Unkerin opastamana. Voin kertoa, ettei meillä kenelläkään hevosten kanssa enemmän tai vähemmän touhuavilla juuttunut teurastamokäynnin jälkeenkään pala kurkkuun. Mutta siitä lisää toisella kertaa.

Ai niin, ja tänään on perjantai ja oma ratsastustuntini.


Lähteet: Kaupungineläinlääkäri Helena Koskentalon esitelmä-runko "Kiertoon, Kuoppaan vai hyllylle" ja Maaseudun Lihatukku Oy
Tilaisuuden järjesti Hevoosella vaan -koulutushanke, joka
järjestää koulutuksia kaikille hevosalan toimijoille ja sidosryhmille. Sitä toteuttaa Sedu Aikuiskoulutus yhdessä ProAgria Etelä-Pohjanmaan kanssa.

24 kommenttia:

  1. Oot sä pikkuisen hyvä kirjoittaja!!!!!

    VastaaPoista
  2. Todellakin loistava postaus ja varmasti useita heppahöperöitä rauhoittava! Sä oot niin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höperö my ass!

      Mutta kiitos Habanero.

      Poista
  3. Itselleni hevonen on samalla viivalla esim. lehmän ja sian kanssa, mutta koen myös, että jokaisella on oikeus valita, mitä eläimiä syö, vaikka perusteluna olisikin "vain" oma tunnereaktio. Samalla tavalla kuin jokaisella on oikeus olla syömättä koiransa, lemmikkiin - hevoseen tai koiraan tai mihin tahansa eläimeen - muodostuu usein niin tiivis suhde, ettei eläintä halua tappaa ja syödä. Toki silloin lihan voi antaa muiden syötäväksi. Olisin kuitenkin kiinnostunut, missä vaiheessa nämä hevoset viedään teurastamolle? Kirjoitit teurastamisen olevan eettisin vaihtoehto, mutta eettisin vaihtoehto varmastikin olisi antaa hevosen elää elämäänsä niin kauan, kunnes se luonnollisesti kuolee (tai sairastumisen takia tapetaan). Viedäänkö ratsu- ja ravihevoset siis teurastamolle heti, kun ne jäävät "eläkkeelle", eivätkä ole ihmisille "hyödyksi"? Vai annetaanko niiden elää niin pitkään, kunnes omistaja arvioi, ettei eläimen elämä ole enää elämisen arvosta, esim. vakavien vammojen tai sairauksien vuoksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymyksestäsi ja kommentista, jonka alkuosasta olenkin kanssasi täsmälleen samaa mieltä. Kysymyksesi taas on sekin erinomaisen tärkeä, jotakin, johon en huomannut kirjoituksessani puuttua, luultavasti koska asia oli itselleni selvä. Tätä vastausta varten konsultoin kuitenkin (maailman ihanimpia) ratsastuksenopettajiani Tanjaa ja Katjaa (kiitos!), että muistaisin ja osaisin esittää asiat oikein.
      Hevosen luonnollinen kuoleminen vanhuuteen? Tiedätkö mikä pettää joka tapauksessa , vaikka hevonen olisi muuten terve? Kun 20 rajapyykki on ohitettu, alkavat hevosen hampaat tulla myös tiensä päähän. Korsirehu on hevosen luontaista ravintoa, mutta vanhoilla kuluneilla hampailla se ei pysty enää syömään karkeaa ravintoa, jota sen herkkä suolisto tarvitsee toimiakseen kunnolla. Vanha hevonen on alttiimpi ähkyille, eli vatsan ja suoliston kiputiloihin, joita se pyrkii tuskissaan helpottamaan piehtaroimalla, jolloin vaarana on suolisolmu. Hevoselle vanhuuteen kuoleminen ei olekaan välttämättä ihan kiva juttu.
      Hevonen on suuri, raskas ja voimakas eläin. Se on luotu liikkumaan, tarkkaile hevosia joskus tarhassa tai laumassa, se vauhdin, akrobatian, äkkikäännösten kauneus! Useimmat hevoset ovatkin urheilullisessa käytössä, mutta jo kokonsakin puolesta alttiita erilaisille rasitus-ja muille vammoille. Kipeä hevonen tai hevonen, joka ei pysty toteuttamaan luontaista liikkuvuuttaan ei ole onnellinen hevonen.
      Hevonen, oli se kuinka edullinen tai vaikka kallis hankinta, on aina kallis ylläpidettävä. Sen ruoka maksaa, samoin sen ”asunto” ja varusteet. Kengitys, eläinlääkärikulut, terveenäkin vaikkapa rokotukset, madotukset ja hampaiden raspaus. Esimerkiksi, omalta ratsastuskoulultani ei koskaan myydä hyvin palvelleita ratsuja enää eteenpäin, koska aina on myös se mahdollisuus, ettei viimeisen kodin hoito olekaan jostain syystä ansaitun hyvää. Usein juuri se puoli-ilmainen eläkehevonen on se, jonka hyvään hoitoon ei jakseta enää panostaa. Tämä on surullista, mutta totta. Hevosharrastajat eivät myöskään pysty yleensä kustannussyistäkään pitämään puolikuntoisia hevosia mikäli haluavat lajia harrastaa. Päätös voi olla vaikea, mutta usein myös siis eettisesti paras ratkaisu on hevosen lopettaminen, sen sijaan, että se pistetään kiertoon, jolloin riimunnarun toiselle kädestäsi luovutettua, et voi enää olla varma sen kohtalosta.
      Kuitenkin. Tämä kaikki sanottuna, tiedän, että ainakin ratsupuolella ihmiset pitävät huolen hevosistaan ja suovat niille mielellään hyvän vanhuuden niin pitkään kuin mahdollista. Tulee päivä, jolloin HYVÄ hevosenomistaja tekee tarvitun päätöksen, vaikeankin.
      Nyt taas tämän sanottuani huomautan, että myös ravipuolella ihmiset tietenkin pitävä huolen hevosistaan, mutta hevonen, josta syystä tai toisesta ei ole juoksijasta, on hevonen josta omistajan on luovuttava. Paljon näitä hevosia päätyy esim. uudelleenkoulutettavaksi ratsuksi (sekään ei ole ihan joka hevosharrastajan homma).

      Summa summarum, mielestäni eettisesti paras vaihtoehto hevoselle on mahdollisuuksien mukaan sen lopettaminen teurastamalla sitten kun sen aika tulee, ja se aika on siis yleensä ennen ”vanhuuteen kuolemista”. Hyvä ja oikeudenmukainen elämä on hevosenkin, kuten muidenkin eläinten oikeus. Muistakaa myös, että eläin on kuitenkin eläin, eikä sen elämänkaarta tule rinnastaa ihmisen vastaavaan. On myös eettisesti oikein tiedostaa tämä. (teurastaminen vs. Hautaaminen tulikin varmaan käsiteltyä itse kirjoituksessa?)

      Ja ihminen. Ihminen se tekee päätökset, niin hyvässä kuin pahassakin. Joka asiassa löytyy poikkeustapauksia, taas niin hyvässä kuin pahassa. Tiedostan tämän, tiedostakaa muutkin tätä lukiessanne.

      Poista
    2. Todella hyvä niin itse kirjoitus kuin tämä kommenttikin!

      Tuohon vanhuuskuolemaan haluaisin kommentoida, että vaikka en ole juuri hevosen ns. luonnollista kuolemaa nähnyt, niin muiden eläinten kohdalla se ei mitään kaunista katsottavaa ole. Sittemmin olen siitä oppinut ja onnellinen siitä, että eläimet voi armahtaa kun elämä näyttää menneen yliajalle. Isossa hevosessa riittää energiaa vielä pitkään elämään sittenkin, kun hampaisto heikentää ruokailua. Sellainen hidas poiskuihtuminen ei ainakaan eettistä ole.

      Poista
    3. Ravureiden osalta tähän voisi ehkä vielä lisätä sen, että menestyneet yksilöt voivat hyvinkin jäädä esimerkiksi siitoskäyttöön eläkepäiviä viettämään raviuran päätyttyä. Vastaan on lisäksi tullut myös useampia "lemmikeiksi" jääneitä eläkeläisravureita, mutta näistäkin suurinta osaa yhdistää se, että kisauran aikaisella omistajalla on ollut mahdollisuus pitää hevonen ravien jäätyä jo taakse.

      Joku sanoi joskus viisaasti, että jossain vaiheessa suurinta rakkautta on luopuminen.

      Poista
    4. Marika ja Eeva: Hyvät kommentit ja lisäykset kummaltakin. Näin se on!

      Poista
  4. Hieno kirjoitus, kiitos. Olen samaa mieltä kanssasi. Anonyymin tuossa yläpuolella kirjoittama kysymys teurastushetkestä on tosi mielenkiintoinen ja jään seuraamaan mikä on vastaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vastauksesta tuli ainakin pitkä, jos ei muuta.

      Poista
    2. Kiitos! Nämä hevosasiat on kovin uusia minulle. Lihan makua rakastan!

      Poista
  5. Hieno kirjoitus ja hieno täydentävä vastauskin! Juuri näin ajattelen minäkin. Olen yrittänyt parhaani mukaan toteuttaa (hevosenomistaja) siskoni neuvoa, että parasta mitä hevosen hyvinvoinnin eteen ei-hevosharrastaja voi tehdä, on syödä sitä. Kuulostaa ensikuulemalta oudolta, mutta hän tarkoitti juuri sitä, että jos hevosenlihalla on menekkiä, siitä saa edes jonkinlaisen korvauksen kun sen vie teuraalle, kun vaihtoehtona on, että hevonen ei yleensä päätyisi hyvään "ehtookotiin" kumminkaan. Meillä koko perhe tykkää hevosenlihasta, mies jopa siinä määrin, että on joskus saattanut huudella nuorille ratsastajatytöille että ruualla ei saa leikkiä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kts! Sisko on kyllä oikeassa.
      ...sunkin miäs nuan "huumorintajuunen"... :)

      Poista
  6. Hieno postaus ja vastaus kysymykseen, vaikkei minulla ole meetvurstia enempää kosketuspintaa hevosiin. Arvostan, Nanna!

    VastaaPoista
  7. Tärkeää pohdintaa ja hienoa kun nostat asiaa framille! Hevosharrastuksen suosion myötä hevoskanta on kasvanut varmaan merkittävästi ja sitä myötä pohdintakin tulee ajankohtaiseksi monen elinpiirissä.

    Ymmärrän ambivalenssin aiheessa - karjatilalla kasvaneena ja entisenä kasvisyöjänä. Muistan lapsuudesta kun lempilehmäni Pälvikki lähti teurastamolle, seuraavana talvena ei makkara maistunut. Tosin kasvissyönnin vuodet osuivat tiedostavan nuoruuden vaiheeseen. Nykyisellään kaikki hyvä ja mielellään eettinen liha maistuu, myös hevonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja nuoremmissa sukupolvissa maaseudulla kasvaneiden osuus aina vaan pienenee, Samalla kosketus alkutuotantoon ja elämän kiertoon loittonee. Kyllä näistä asioista täytyy puhua.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Kiitos Sarppu! On niin kiva kun ihmiset kannustavat, vaikka muutamallakin sanalla. Aina ei ole itsevarma, että mitä lukijat tuumaa vaikka kuvista suolatuista vuotakasoista ruokablogissa...

      Poista
  9. Samaa olen pohtinut, vanhana ratsastajana. Mutta nähnyt myös joitakin ratsastuskoulusta eteenpäin myytyjä eläimiä, joissa ei käynyt kenenkään kannalta hyvin. Hevonen saa useimmiten elää hyvää hevosenelämää ja hienoa, jos se saa armollisen lopun. Päätös tuskin on koskaan helppo. Ponityttövaiheessa kynnys metvurstin syömiseen oli korkea, nykyisen koen sen varsin eettiseksi lihavaihtoehdoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietin kirjaimellisesti kaiken vapaa-ajan teinivuosina talleilla. Jonkun kerran joku heviosista lähti teuraaksi ja me tytöt itkimme katkerasti. Nyt kuitenkin olen iloinen, etteivät huonojalkaiset ravurit menneet myyntiin vaan omistajat ymmärsivät, että niille oli parempi mennä teuraaksi. Tuttu teurastaja, hevosharrastaja itsekin, haki ne parin kilometrin päähän pienteurastamolle peräkopilla ja ne saivat helpon lopun ilman pitkiä teurasmatkoja tai kovaa kohtelua.

      Kuvaan blogiin välillä appivanhempieni mailla laiduntavine lampaiden ja Tarmo-koiran kohtaamisia, mutta blogissa on välillä myös lammasreseptejä. Muutama lukijaon kritisoinut tätä ristiriitaiseksi. Olen kuitenkin lihansyöjä ja syön mieluiten sellaisen eläimen lihaa, jonka tiedän eläneen hyvän elämän ja saaneen arvoisensa lopun. Appeni, joka on erittäin tarkka eläinten kohtelusta, kävi jopa tutustumassa teurastamolla, ennen kuin osti lammasta teurastamon puodista.

      Poista
    2. Jonna: Miten sinä voit olla vanha ratsastaja mutta nuori golffari?...
      Ja ihmisen pitää kunkin käydä läpi omat pnityttövaiheensa.

      Poista
    3. Lumo:
      Siitä minäkin tykkään, että hevosten teurastus on keskittynyt näihin pienempiin tilateurastamoihin. Yksilöllinen kohtelu loppuun asti, se tuntuu oikealta.
      Chez Jasu blogissa on myös paljon hyviä esimerkkejä eläimistä. Kesäisin heillä on pupuja, kanoja, ankkoja ja ties mitä, Kaikkia rakastetaan, hoidetaan hyvin ja perheen tytöt ovat mukana kaikissa hommissa. Syksyllä eläimet sitten pistetään pakkaseen ja syödään. Tämä on niin oikea vaihtoehto, moni kun vain yksinkertaisesti kieltäytyy ajattelemasta, mistä joku liha tms. tulee. Ei tässä pitäisi olla mitään ristiriitaa. (ihana appi sulla)

      Poista