Vaikka oma joulupöytäni on aattona varsin perinteinen, on ihana hifistellä aina jotakin uutta. Itse aattoaterian lisäksi joulukuussa löytyy päiviä, ennen ja jälkeen h-hetken, jolloin on kiva kokeilla muunlaisia jouluisia menuita. K-ruoka-lehti inspiroi sekä pieniä joulun twistaajia ja totaalisesti kinkkuun kyllästyneitä.
Unohdin kinkun ja laatikot ja kokosin jouluisen menun, jonka jälkeen jalka nousee vielä tonttupolkkaan!
Kasvikset kuuluvat joulusesonkiin. Laatikoita houkuttelevimpia tein niistä paahtamalla munakoisosta, bataatista ja perunasta kiekot, joiden päälle kasasin lempiherkkuja. Mätiä, smetanaa ja sipulia tulee aina löytymän joulupöydästäni ja siksi kasasin ne perunan kaveriksi, klassikko parihan tuo lienee. Makea bataatti tykkää kylmäsavustetusta porosta ja piparjuuresta. Munakoiso saa päälleen hummuksen, jossa kikherneistä yllättäen löytyy häivähdys joulun mausteita, kanelia ja kardemummaa.
JOULUISAT KASVISKIEKOT
6 kpl per laji
Leikkaa perunasta, bataatista ja munakoisosta reilun sentin paksuisia kiekkoja (6 kpl/laji). Levitä uuninpellille, voitele öljyllä, suolaa ja pippuroi. Paista kypsiksi 200 asteessa.
6 kpl per laji
Leikkaa perunasta, bataatista ja munakoisosta reilun sentin paksuisia kiekkoja (6 kpl/laji). Levitä uuninpellille, voitele öljyllä, suolaa ja pippuroi. Paista kypsiksi 200 asteessa.
Peruna
2 suurta Rosamundaa
1 tlk smetanaa
1 prk siianmätiä ( tai kalatiskiltä)
tilliä
Silppua sipuli ja sekoita mädin ja smetanan kanssa, jätä hiukan mätiä koristeeksi. Jaa mäti perunaviipaleille, koristele mädillä ja tillillä.

Bataatti
1 iso bataatti
6 viipaletta Pirkka Parhaat poron kylmäsavupaisti
6 pientä salaatinlehteä tai rucolaa
1 rasia piparjuurituorejuustoa
Levitä lusikallinen tuorejuustoa kullekkin poroleikkeelle ja kääri rullalla. Leikkaa rulla kahteen osaan. Aseta bataattiviipaleelle salaattia ja sen päälle pororullan puolikkaat.

Munakoiso
1 munakoiso
1 tlk kikherneitä
1 rkl tahinia
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
2 rkl vettä
1tl suolaa
1/2 tl kanelia
1/2 tl kardemummaa
1/2 dl Pirkka granaattiomenan siemeniä
Valuta kikherneet ja soseuta ne valkosipulinkynnen ja tahini kanssa. lisää sitruunamehu, öljy ja vesi ja mausteet. Lusikoi munakoisoviipaleille. Koristele granaattiomenan siemenillä.
Jouluhummusta jää tästä yli mutta pienempää annosta ei kannata tehdä.

Taisin luvata jalan nousevan polkkaan vielä aterian jälkeenkin. Lämminsavustettu lohi on tässä avainsana ja maistuu kaikille. Lohen viereen laitan paahdetut punakaalilohkot ja ylellisiä beluga-linssejä. Citymarketin palvelutiskiltä löytyy paikan päällä savustettu lohi ja kaikki muutkin herkulliset joulun kalat valmiina, jos sillien ja silakoiden laitto tai graavaaminen ei ole sun juttusi. Palvelutiskiä kannattaa muutenkin hyödyntää, sieltä saa ostettua juuri sopivan kokoisen palan tai määrän ja vielä vinkkien kera. Meillä käytetään hyväksi palvelutiskiä myös kinkun kanssa. Tänäkin vuonna olemme sopineet tuoreen kinkun noudon perjantaille. Ei tarvitse itse miettiä missä isoa kinkkua sulattaa ja varastoi, kun jääkaapin tilat ovat kuitenkin melko rajalliset.
LÄMMINSAVULOHTA, PUNAKAALTA JA BELUGALINSSEJÄ
1 Citymarketin Kalamestarin tai K-Ruokakauppiaan savustama lämminsavulohifile palvelutiskiltä
LÄMMINSAVULOHTA, PUNAKAALTA JA BELUGALINSSEJÄ
1 Citymarketin Kalamestarin tai K-Ruokakauppiaan savustama lämminsavulohifile palvelutiskiltä
1 punakaali
2 rkl voita
2 dl belugalinssejä
1/2 dl oliiviöljyä
2 sitruunaa
1 tillinippu
1 dl Pirkka granaattiomenan siemeniä
2 rkl voita
2 dl belugalinssejä
1/2 dl oliiviöljyä
2 sitruunaa
1 tillinippu
1 dl Pirkka granaattiomenan siemeniä
suolaa ja pippuria
Kalamestarin savustaman lohen voit laittaa tarjolle sellaisenaan, koristele tillisilpulla ja sitruunaviipalein.
Lohko punakaali ja paista lohkoja pannulla voissa miedolla lämmöllä, saa jäädä rapsakaksi, silti reilu paistopinta.
Huuhtele belugat ensin kylmässä vedessä ja laita sitten 4 dl kiehuvaa vettä ja anna hiljalleen kiehua kypsiksin. 20 min. Sekoita lämpimien linssien joukkoon öljy, 1 sitruunanmehu ja 1 dl hienonnettua tilliä. Lisää mukaan granaattiomenan siemenet (helposti pakkasesta). Mausta suolalla ja pippurilla.
Aseta punakaalilohkot ympyröimään linssejä tarjoiluvadilla.

Ihanista ihanin löytö K-Ruokalehdestä oli kyllä Riisipuurobrûlée. Sitä ei tälläinen brûlée-fani pysty ohittamaan ja sen valmistinkin tiukasti ohjetta noudattaen. Pienten annosvuokien sijaan tein sen isoon piirakkavuokaan. Oli todella hyvää. Riisipuuroa potenssiin tuhat. Maustoin sitä vielä hiukan kanelilla, mutta voisin kuvitella viereen myös mustaherukkahilloa tai portviinimarinoituja luumuja...
Resepti herkkuun löytyy siis K-ruokalehdestä (ja tästä linkistä).
K-Ruokasivujen Joulu kattaa vielä monta muuta ihanaa reseptiä, jotka eivät teemalehteen mahtuneet. Törmäsin siellä myös todella mielenkiintoiseen katsaukseen vuoden 2017 ruokatrendeistä. Huomaan, että tässäkin menussa oli monta juttua, jotka raportissa on listattuna: Kasvisten käyttö, bataatti, kalan ostaminen kalatiskiltä jne.
Ja kaiken tämän herkuttelun jälkeen…saisko luvan?
Kaupallisessa yhteistyössä K-Ruoka