About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Raparperi-galette


Ihan hirveästi en ole joutunut elämässäni valmistamaan gluteenittomia leivonnaisia.  Ehkä eniten maissitortilloja, mutta nehän nyt ovat gluteenittomia aivan ilman yrittämättäkin. Kakunpohjia olen myös tehnyt perunajauhoista ja ne kyllä maistuvat kaikille. Jotenkin eniten minua pänniikin se, että gluteenittomille on varattu oma pikku merkitty kakkunsa, jota ei sitten kukaan muu saa ottaa. Tai ainakaan kehtaa, kun se on niin pienikin. Siksi on kiva jos pöydässä on valikoima, joissa on mukana myös useampi gluteeniton vaihtoehto, joka on niin hyvää, että käy kaikille.

Kun Ruoka.fi ja Urtekram järjestivät bloggaajille kilpailun gluteenittomista leivonnaisista, suolaisista tai makeista, päätin ottaa haasteen vastaan. Osaisinko minä kehittää maistuvan gluteenittoman reseptin?

Sesonkiherkku raparperi kallisti valinnan makeisen leivonnaisen puolelle. Tyylilleni uskollisesti leivonnaisesta tuli hyvin rustiikin oloinen. Urtekram lähetti leivontaan käytettäväksi valikoiman uusia gluteenittomia luomujauhoseoksiaan, valitsin käyttööni Yleisleivontamixin jota höystin Tummalla leivontamixillä. Olin iloisesti yllättynyt pohjan leipoutuvaisuudesta. Vielä iloisempi olin galeten (galettehan on siis uuninpellillä paistettu täytetty piirakka, jossa reunat nostetaan piirakan laidoille) mausta. Se oli sopivan sitkeän rapea, maistuvainen ja helppo leikata. Kirpsakka raparperi kaipaa viereensä jotain maitotuotetta, itse nautin tämän suosikkini ranskankerman kera, mutta vaniljakastike, -jäätelö tai kermavaahto sopivat takuulla yhtä hyvin. Piirakka on parasta pikkuisen jäähtyneenä, mutta vielä haaleana.



Raparperi-galette
gluteeniton

pohja
100g kylmää voita kuutioituna
2, 5 dl Urtekram Yleisleivontamix
1,5 dl Urtekram Tumma leivontamix
2 rkl ruokosokeria
1/4tl suolaa
2 dl kermaviiliä

täyte
½ l raparperia kuorittuna ja pilkottuna
1 dl ruokosokeria
1 tl jauhettua inkivääriä
2 rkl perunajauhoja

Laita uuni kuumenemaan 200 °C. Nypi kulhossa voi, jauhot, sokeri ja suola murumaiseksi seokseksi. Lisää kermaviili ja sekoita pehmeäksi, tarttuvaksi taikinapalloksi.
Laita taikinapallo leivinpaperin päälle uunipellille ja painele/ kauli se ympyränmuotoiseksi, läpimitaltaan n. 30cm piirakanpohjaksi. 



Sekoita kaikki täytteen aineet keskenään ja kumoa pohjan päälle. Nostele ja taittele reunat varoen, pohjalla olevaa leivinpaperia apuna käyttäen, piirakan reunoille. Jos reunat murtuvat, kostea taikina on helppo muotoilla uudelleen ehjäksi.



Paista n. 40–50 min uunin keskitasolla. Tarjoile hiukan jäähtyneenä kermavaahdon, vaniljakastikkeen, jäätelön tai ranskankerman kanssa. Koristele pinta ennen tarjoamista tomusokerilla.


Hyviä raparperipiirakkahetkiä kaikille. Resepti on kokeilemisen arvoinen, olitpa sitten gluteenittomalla ruokavaliolla tai et.


Ja reseptiä tai jotakin muuta suosikkiasi pääset äänestämään klikkaamalla alla olevaa kuvaa. Äänestäjien kesken arvotaan 100€ arvosta Urtekram-tuotteita.



Urtekram sponsoroi reseptissä käyttämäni jauhot.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Paras. Perus. Kana.



Mä olen SUURI grillikanan ystävä. Sellaisen tulikuuman, pehmeän, karrisen ja mehevän rapsakkanahkaisen grillikanan ystävä. Menen aina puolitainnoksiin  tuoksusta kun marketissa kävelen kanagrillin ohi. Markettikana on hyvää, joskus vähän kuivaa ja mautonta, mutta ihan hyvää. Sitä varten ostetaan tuore patonki ja pöytään katetaan voita ja suolaa, jotta mehevyydessä ja maussa päästäisiin lähemmäs unelmatasoa. Ja sitten revitään kanasta paloja. Voin nyt laitan kuitenkin sen tuoreen leivän päälle, en kanasuupaloihin...


Grillikanaan liittyy aimo annos nostalgiaa. Joka ainoa kerta syödessäni mietin Alpeilla  huikaisevassa auringonpaisteessa monot jalassa syömiäni rapeita kanoja. Keski-Euroopassa osataan grillikanat!

Vielä ihanammat muistot on Saudeista. Soukissa eli kaupungin keskustassa ostoksilla käydessä ostettiin aina tietysti syötävää, sillä shoppaillessa nälkä yllättää. Pohjoisessa Taboukin kaupungissa ei ollut mitään mäkkäreitä eikä itse asiassa mitään muitakaan ravintoloita (ihan loppuvuosina avautui muutama perheravintola) mutta streetfood-osasto tuolloin 80-luvulla saisi minkä tahansa streetfood tapahtuman tai kaupungin tarjonnan kalpenemaan. Ne leipomot flatbreadeineen, shawarmat, falafelit...ja kanat. Kaupungissa oli kokonainen katu täynnä grillikanoja, kadun me länsimaalaiset olimme ytimekkäästi nimenneet Chicken Streetiksi. Miettikää sitä tuoksua... Meidän vakimyyjmme oli lyhyt kiharatukkainen mies, luultavasti joku muu kuin Saudi, ehkä jemeniläinen. Mieheltä puuttui muistaakseni toinen silmä ja pari kappaletta sormia. Jalassa oli uberpaskaiset  vaaleanharmaat teryleenihousut, joiden pultut taisivat olla sellaiset parikymmentä senttiä liian pitkät. Nahkasandaaleihin verhotut paljaat varpaat sieltä kuitenkin pilkistivät. Varpaat taisivat olla kaikki tallella. Kauluspaita repsotti yllä niin ja näin, mahanselkään liennyt helppo pyyhkäistä ylimääräiset rasvat sormista. 

Mutta ne Sadikin (Sadik on arabian kielellä ystävä) kanat. Ne olivat aina meheviä, luista irtoavia, ja maku oli tunkeutunut jokaiseen lihassäikeeseen. Eivät ne varmaan olleet silloin siellä myöskään mitään tehotuotannon tuloksia. Kunhan olivat onnellisia kanoja, uskon. Sadikin korvasta korvaan ulottuva hymy levisi aina vielä aavistuksen kävellessämme Chicken Streetiä pitkin ilmiselvästi kohti hänen kojuaan ja mies kääräisi jo pyytämättä perheellemme 2 kanaa pakettiin ja pussiin. Ellen väärin muista, kanat maksoivat 5 riyalia kappale. Älkää kyselkö vaihtokurssista, mutta paljon se ei rahassa tee.


Mutta palataanpa vielä Keski-Euroopplalaisiin grillikanoihin. Lapsuudessani meillä syötiin usein mielettömän herkullisia itsegrillattuja kanoja viikonloppuisin. Curry'a, suolaa ja kanat ja grilliin pyörimään. Sittemmin tuo grilli on varmaan Seinäjoelle muuton yhteydessä 90-luvun alussa unohtunut jonnekin varaston perille.

Nostalgiafiiliksissä kaivoimme  äitienpäivänä yhä toimivan Sveitsistä aikoinaan ostetun sähkögrillin taas esiin. Isäni toimi grillimestarina, kuten yleensä aina. Grillissä on  pyörivä varras, joka takaa kanan mehukkuuden rasvojen koko ajan hyväillessä kanoja.

Pahoittelen epätarkkaa kuvaa, mutta kyllä tämä komistus ansaitsee kuvaan päästä. Resepti on helppoakin helpompi:

Grillikanaa vartaassa

2 maustamatonta broileria
6 rkl curryä
2 rkl suolaa
1 sitruuna

Maustemäärät ovat suuntaa antavia. Maista käyttämääsi curryseosta, niitä on hyvin eri makuisia. Mietoa currya saa läträtä varmasti 3 rkl per kana, mutta on olemassa myös melko tulisia ja kitkeriä seoksia. Ota silloin varovaisemmin.

Sekoita suola ja curry yhteen ja hiero seoksella kana niin sisältä kuin ulkoakin. Isämme ei ujuttele mausteseosta nahan alle, vaan hieroo sen nahan pintaan, sisältä maut pääsevät ujuttautumaan lihaan myös, sinne siis runsaasti. Laita molempien kanojen sisälle myös situunanpuolikkaat mehevyyttä säilyttämään. Sido kanat puuvillalangalla ja pujota vartaaseen.

Kanat saavat pyöriä grillissä 2 tuntia. Se tuoksu! Aivan parasta maailmassa.

Anna kanojen hiukan vetäytyä foliolla peitettynä ja paloittele sitten kanat valmiiksi vadille. Isämme  mielestä parhaat palat ovat kaularangan ja rintakehän maustejäämäkohdat...kotoisasti siis rippeet.



Grillikanamme oli juuri niin hyvää kun muistimme, jollei vielä parempaa. Luulen, että grilli ei unohdu pölyttymään enää varastoon vaan se  matkaa vuoroin meidän, vuoroin pikkuveliNuutin ja tietenkin Mummolan väliä aina tarpeen mukaan, kun haluamme helliä perhettämme tai vieraitamme helposti.

Ja ajatus vartaassa pyörivästä kaslerista jäi myös kytemään...




perjantai 15. toukokuuta 2015

ARVONTA!! PHILIPSIN PASTAKONE!


Lisäksi bonuksena aivan superhyvä parsapastan resepti, jos se vähän lohduttaisi niitä, joita arpa-onni ei suosi. Koska vain yksi voipi voittaa ikiomaksi uuden uutukaisen Philips Pasta Maker'in , josta juttelinkin jo pari viikkoa sitten.



Tein tuota parsapastaa ihan tulipalokiireellä, ja todellakin silti tuoreesta pastanteosta aloittaen. Kone hoiti onneksi hommat, mittaat vain jauhot ja nesteen ja kohta saat ulos tuorepastaa. Kone on helppokäyttöinen, mutta mittojen kanssa on oltava tarkkana ja mielellään punnita keittiövaa'alla jauhot, koska mittakupilla tulee helposti heittoa. Parsapastan kastike oli aivan ihanan makuinen, vaikka  siinä  vähän mokasin  aivan viime metreillä. Juustokastikkeeni oli ensin ihanaa ja sileää. Samoin ruskistetussa voissa kypsennetyt parsat, joihin sekoitin keitetyn pastan. En pöliä tajunnut nostaa pannua levyltä vaan kaadoin kastikkeen sinne joukkoon ja tietysti veti kokkeliksi, munaa kun kastikkeessa oli. No, ennenkaikkea ulkonäkövirhe ja ehkä hiukan makukin, mutta ole sinä tehdessäsi viisaampi. Sillä hyvää tämä on. Nyt ei kyllä ehdi tehdä ja kuvata pastaa uudelleen, joten menköön nyt tällä hiukan kokkareisella kuvalla. Reality strikes.


Ihana parsapasta
4:lle

500g tuoretta vihreää parsaa
50g voita

2 dl ranskankermaa
2 dl raastettua parmesania
1 valkosipulinkynsi puristettuna
2 keltuaista

suolaa, mustapippuria

Tuore- tai kuivapastaa 4 hengelle ohjeen mukaan valmistettuna

Valmista kastike sekoittamalla ja kuumentamalla ranskankerma, parmesani ja valkosipuli pienessä kasarissa vesihauteessa. Lisää keltuiaset yksitellen vatkaten ja sekoita kunnes kastike on kiiltävää ja paksua. Tarkista suola, mutta muista parmesani on suolaista. Pidä lämpimänä vesihauteessa.

Valmista pasta ohjeen mukaan ja sillä aikaa kun se kiehuu, valmista parsa. Katko puiset varret napsauttamalla parsat poikki kohdasta josta ne luonnostaan taipuvat kun taivutat parsan juuresta. Pilko paloiksi.

Laita voi paistinpannulle ja kun se vaahtoa lisää parsat ja kypsennä n, 6 minuuttia ruskistuvassa voissa. Ota pannu liedeltä ja sekoita mukaan valutettu pasta. Lopuksi sekoita mukaan ihana kastike ja leiskauta päälle hiukan mustapippuria.

Nauti!


ARVONTA: Arvon lukijoitteni kesken Philipsin Pasta Maker pastakoneen 25.5. Arvontaan osallistut nimeämällä suosikkipastaruokalajisi kommentissa. Vastausaika päättyy sunnuntaina 24.5 klo 24.00. Arvonta suoritetaan random org numeroarvonnalla, eli vain yksi kommentti per lukija. Mikäli en saa arvonnan voittajaan yhteyttä 5 päivän kuluessa, arvon koneen uudelleen.

Hip hei, Kenen kotiin pastakone matkaa? Edit 26.5: Pastakonearvonnan tulokset



keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Se banaanikakku


Yleisön pyynnöstä mun kakkujutun banaanikakun resepti on näemmä pakko julkaista myös blogissa. Toivotaan, että se inspiroi jokaista kotileipuria heittämään vapaalle koristelun suhteen. Täytteet kun saavat nyt valua ja pursuta ihan rehevään tyyliin.



Mulla on sitäpaitsi niin mielettömästi kuvia tästä kakusta, sitä kuvattiin parinakin päivänä yhtä toista projektia varten. Että sallinette kuvituksena hiukan tälläisiä äiti-lapset-kakkukuvia (yleisön pyynnöistä huolimatta...). Ainakin 100 otettiin ja lähes joka kuva joutui mappiin öö koska aina (Merituulin sanoja lainaten) näytti aina ihan siltä, kuin äitillä olis ollu kaksoisleuka tai peräti silmäpussit.



Tämän täytekakun parhaita puolia on kaikenlainen suurpiirteisyys ja helppous. Se tehdään kahdessa kakkuvuoassa, joten pohjat tarvitsee vain puolittaa, Nuo pienet irtopohjavuoat maksavat siinä 6,50 , uuniin sopii kaks kerralla ja se on muutenkin kätevä koko, että suosittelen hankkimaan. Pohjia ei tarvitse kostuttaa, koska banaanikakku on itsessään niin mehevä, hiukan raskaampi kuin normaali sokerikakkupohja, mutta makukin paraneen vain seuraavana päivänä.



Tänne voi upottaa lempirommisi, tai voi sen korvata tietenkin varovasti aromillakin. Meidän lempirommi on ehdottomasti tuo Zacapa...että viina voi tuoksuakin hyvältä.




Tein muuten kuvista vintage- äitienpäiväkortit mummoille.
Mutta nyt se kakkuresepti. Eikö meidät oo jo nähty?



Banaanikakku suolapähkinäkaramellilla

pohja
6,5 dl vehnäjauhoja
3,5 dl ruskeaa sokeria
2 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
4 ylikypsää banaania survottuna
200g sulatettua voita
1 rkl tummaa rommia1 tl vaniljasokeria
6 munaa

täyte
3 dl kermaa vatkattuna
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl hunajaa
1 rkl rommia

pinnalle
1 tlk karamellisoitua maitotiivistettä
1 dl suolapähkinöitä

Pohja
Laita uuni kuumenemaan 160°. Voitele ja jauhota kaksi 20cm irtopohjavuokaa.
Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe, sokeri ja kaneli. Lisää survotut banaanit, voisula, vanilja, rommi ja sekoita hyvin. Sekoita lopuksi mukaan kananmunat. Jaa taikina kahteen irtopohjavuokaan ja paista n. 40 min. uunin keskitasossa. Jäähdytä pohjat. Kumoa vuoasta ja tasoita leikkaamalla mahdolliset kummut. Halkaise molemmat pohjat kahtia.

Täyte
Vaahdota kerma ja sekoita lopuksi mukaan tuorejuusto. Mausta hunajalla ja rommilla.

Kokoa kakku asettamalla ensin tarjoiluvadille pohja ja sen päälle reilusti täytettä. Seuraavaksi pohja, sitten täyte jne. kunnes olet käyttänyt kaikki 4 pohjalevyä. Mehevää banaanipohjaa ei tarvitse kostuttaa. Lisää kakun päälle loput täyteseoksesta. Kuumenna hiukan karamellisoitua maitotiivistettä juoksevammaksi vaikka mikrossa (kaada mikronkestävään astiaan) ja lusikoi sitten kakun päälle, niin että se valuu reunojen yli. Päälle reilusti rouhittuja suolapähkinöitä. Jos käytä tavallisia, paahda ne ja lisää sormisuolaa.



Kenellä muulla roikkuu vielä jouluvalot? Kyllä kätevä äiti kiittää itseään yhdestä työstä vähemmän sitten joulun alla. Toisaalta juhannuksen aikoihin saattaa tuntea pientä riittämättömyyttä...

Paitsi jos olis kesän kuumin blogi....

Käy äänestämässä.




tiistai 12. toukokuuta 2015

Kuuman kesän pantteri


Meidän Maitotyttö on aikamoinen veitikka. Joku kuukausi takaperin se yllätti iltasatua lukevan äidin tiukalla kysymyksellä.

- Äiti, miksi sä et halua olla kuuman kesän pantteri?

Tyrmäävään kysymykseen oli vaikea löytää yhtä tyrmäävää vastausta. Facebookin puolellakin sitä pohdittiin ystävien kesken ja yllättävän moni toisti saman kysymyksen tai epäili ettenkö sittenkin salaa haluaisi olla.

Ja mitä se Likka yleensä kysymyksellä tarkoitti?

Mutta jos haluatte kuulla mikä mä kernaasti olisin, niin nyt kerron sen teille. Blogiringissä on meneillään toukokuun ajan äänestys Kesän kuumimmasta blogista. Äänestää voit sekä ruoka-, leivonta, että lifestylekategoriassa. Yhteystietosi jättämällä osallistut  350€ arvoisen Arabian kattauksen arvontaan.

Jos siis juttuni ovat koskaan sinua hauskuuttaneet, reseptini yllättäneet, inspiroineet tai käynnistäneet kuolanerityksen niin panepa toimeksi. Jos nyt pystyt ihanien blogien seasta valinnan tekemään.

Mutta siis: Haluan olla Kesän kuumin blogi.

Siitä Kuuman kesän pantterista en niin tiedä.


maanantai 11. toukokuuta 2015

Nyt grillataan lankkulohi!



Mun grilli huutaa liian usein lihaa, kanaa tai makkaraa. Onneksi  se silloin tällöin älyää pyytää vaikka paellaa.  Mutta mä luulen, että tänä kesänä yritetään muistaa laittaa myös se kala sinne grilliin vähän useammin. Mikäs sen nopeampaa ja helpompaa? Tai etenkään herkumpaa?

Lankkulohi on kätevä. Kaupoissa myydään nyt jo yleisesti ohuita seetripuisia grillaukseen tehtyjä lankkuja, mutta kyllä tähän periaatteessa käy mikä tahansa käsittelemätön lankunpätkä, kunhan se vain liotetaan ensin läpeensä. Grillilankkua voi käyttää uudelleenkin. Tätä taitoa en ole vielä aivan masteroinut, sillä asemissa olevasta suihkupullosta huolimatta onnistun aina liekittämään lankun aivan hiilille. Toisaalta siinä saa lohikin melkoiset aromit ja tärkeintä on, että lohi itse säilyy mehevänä, sitä en ole onnistunut vielä sössimään.



Lohi ottaa grillillä valmistuakseen vartin verran ja rapsakat ja maustuvat kasvikset kylkeen grillaantuvat siinä samassa. Lohta on hyvä pitää kannen alla keskilämmöllä, mutta jos alat kuulla liekkien rätinää, suosittelen avaamaan luukun ja tähtäämään suihkupullolla liekkejä (suihkupullo on siis täynnä vettä).



Lankkulohi kaasugrillissä
4:lle

2 grillauslankkua
liotukseen vettä /valkoviiniä

n. 700-800g pala lohifilettä, ruodottomana mutta nahallisena
oliiviöljyä
n.1 rkl rkl ruskeaa sokeria
n.1 rkl savusuolaa tai tavallista
mustapippuria
tuoretta tilliä silputtuna
1 sitruuna
vihreää parsaa
pieniä tomaatteja
suolaa, mustapippuria


Liota lankkuja vähintään 2- 4 tuntia vedessä tai valkoviinissä.

Huuhtele ja kuivaa lohifile. Öljyä nahkapuoli, aseta 2 lankkua vierekkäin ja lohifile päälle nahkapuoli alaspäin. Ripottele pinnalle sokeri, suola ja purista päälle sitruunamehua (1/4 - 1/2sitruunaa).

Valmistele vihannekset katkomalla vihreistä parsoista puumaiset varret ja sivelemällä niiden pintaan hiukan öljyä.

Kuumenna kaasugrilli. Laita polttimot sitten keskilämmölle ja aseta lankkulohigrilliin. Sulke kansi. Mikäli grillistä alkaa kuulua liekkien ääniä, avaa kansi ja suihkuta vettä suihkupullolla lankun reunoille. 5 minuutin kuluttua lisää parsat ja tomaatit, kätevimmin pärjäät niiden kanssa grillauskorissa. Grillaa yhteensä n. 12-15 minuuttia, 20 minuuttia mikäli haluat lohesi aivan lohkeavan kypsänä. Käännä välillä vihanneksia.

Tarjoa lohi lankulta. Ripottele päälle vielä reilusti tilliä. Suolaa ja pippuroi hiukan mustuneet tomaatit ja parsa, aseta tomaatit lohen päälle ja parsa viereen muutaman sitruunanlohkon kanssa.



Rakastan grillaamista ja vaikka IsoHoo kyllä grillaa itselleen makkaraa, olen minä kuitenkin se meidän perheen grillausvastaava. Meillä on pieni hiilipallogrilli ja Lotusgrilli mutta 90% sytytän kaasugrillin sen kätevyyden ja nopeuden takia. Kaasugrillimme on ihan tavallinen, 4:llä polttimolla, eli aika iso, mutta muuten halvin mitä markkinoilta saa. Koska grillimme on ulkona kesät talvet (ja halvin mitä markkinoilta saa?), sää ja aika tekevät tehtävänsä. Grilli ruostumattomasta teräksestä ei nimittäin ole ihan läpeensä nimensä veroista. Ilmeisesti juuri "grillikaukalon laidat" ovat vaan sitten ihan rautaa, koska minulla ne ainakin kertakakkiaan ruostuvat puhki ajan kuluessa. Kansi on kyllä ihan ruosteeton. Grillini on nyt 3 vuotta vanha ja laidat ovat taas ruostuneet, kasassa grilli vielä pysyy tämän kesän ainakin, mutta en uskalla lyödä vetoa näkeekö ensi suvea.


Käy kokeilemassa josko teille matkaisi wähän paremman luokan Weber-grilli. AGA:n järjestämään arvontaan osallistut tekemällä Kaasukunkku- sivustolla leikkimielisen testin kaasun turvallisesta käytöstä. Sivustolla on myös reseptikilpailu, jossa me bloggaajat jaamme Majesteettisia Grillivinkkejä. No, tämä lankkulohi on ainakin Fit for a King!

AGA jakaa tietoutta kaasun turvallisesta käytöstä ja niinhän se on, että keittiöhommissa monelle jännän paikkoja ovat a) uppopaisto rasvassa b) kaasunkäyttö.  Kumpaakaan on turha arkailla, kunhan muistaa vaan oikean, turvallisen käytön, ovat molemmat ruuanlaittajan parhaimpia kavereita (Eilen olisin voinut olla toista mieltä kun friteerasin falafelejä ja ne vaan yksinkertaisesti katosivat frittikeittimeen. Puff! Voiko näin käydä? Voi!).

Oma turvallisuusvinkkini kaasugrillissä on grillauksen oikeaoppinen lopetus, joka onneksi itselläni tulee nykyään selkärangasta, mutta josta aina välillä joutuu kanssagrillailijoille huomauttamaan (nyt en viittaa IsoHoohon, se on koulutettu!). Grillaus lopetetaan nimittäin aina kääntämällä kaasupullon on/off vipu off asentoon, eli liekinkuva pois näkyvistä. Näin kaasun tulo loppuu, mutta grillin palavat polttimot imaisevat viimeisetkin kaasunrippeet letkusta ennenkuin sammuvat. Sen jälkeen voit kääntää grillin polttimot OFF-asentoon.

Käyppä siis testaamassa oletko varsinainen kaasukunkku (muulloinkin kuin hernekeittopäivänä), nappaa parhaat grillireseptit talteen ja äänestä suosikkiasi.

Ihan parasta ja turvallisinta grillauskesää kaikille!




sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Keskinkertaista parempaa alkupalaa



Äitienpäivänä kesäfiilikset ottaa viimeistään vallan. Tuli sitten vaikka räntää. Tänään paistaa onneksi ihanasti aurinko, sekä taivaalta, että äidin sydämessä Maitotytön ja Urho10v:n rakkaudenosoituksista.

Iltapäivällä kokoonnutaan oman äitini luo syömään ja alkupaksi vien tämän suloisen ja keveän annoksen. Mansikat, mozzarella ja basilika on herkullinen yhdistelmä salaatissa, mutta vaihtelun vuoksi on kiva tarjotakin maut  Mansikkacazpachon ja mozzarellavartaiden muodossa. Superkaunista ja superhelppoa. Juustoportin minimozzarellapallot tai Helmimozzarella on juuri oikian makuusta tähän.



Manzikkagazpacho ja mozzarellavartaat
6:lle

gazpacho
500g tuoreita mansikoita
2 isoa, kypsää tomaattia
1/2 punasipuli
1/2 valkosipuli
1/2 punainen paprika
1/2 sitruunan mehu
1 tl ruokosokeria
2 rkl neitsytoliiviöljyä
suolaa
mustapippuria

vartaat 
120g Juustoportinminimozzarellapalloja tai Helmimozzarellaa
tuorerra basilikaa

Pilko mansikat, tomaatit, sipulit ja paprika pieniksi paloiksi. Laita ne blenderiin tai kulhoon jossa  voit soseuttaa ne sauvasekoittimella. Lisää sitruunamehu ja sokeri ja  soseuta. Painele sose terässiivilän läpi, jotta saat sileää, juomakelpoista keittoa. Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja pippurilla. Laita kylmään odottamaan. Keittoa voit myös tarvittaessa jatkaa kylmällä vedellä tai voit sekoittaa mukaan jäämurskaa ennen tarjoilua.

Laita pikkuisiin vartaisiin vuorotellen mozzarellahelmiä ja basilikaa.

Kaada ihanan hapokas ja raikas mansikkacazpacho tarjolle kauniisiin laseihin ja asettele makuelämyksen kruunaavat mozzarella-basilikavartaat lasien päälle.



Juustoportti on varsinainen lähimeijeri  mulle. Onneksi sen tuotteet ovat nykyään kattavasti tarjolla kautta maan. Perheyritys ei ole pahemmin melua itsestään pitänyt, vaan on antanut palkintoja niittäneen juustovalikoimansa puhua puolestaan. Ja kyllä ne ihanat vuohenjuustot, Viinitarhurin juusto ja muut ovat ystäviä saaneetkin (Voisitteko kuitenkin harkita vuohen-chili juuston ottamista uudelleen tuotantoon? Se nimittäin oli parasta ikinä!).

Tänä keväänä olette saattaneet törmätä Vapaan lehmän maitoon. Pikkuisen lehmäfriikkinä (lue rakastan lehmiä!)
otan ilolla vastaan tämän uuden kategorian, joka sijoittuu jonnekin tavallisen maitotuotannon ja luomukriteerien väliin. Juustoportin maito kerätään lähitiloilta n.10km säteellä, pienemmäksi ei voi hiiljalanjälki enää paljon tulla.


Vapaan lehmän maitoa löytyy tällä hetkellä maidon lisäksi kermana, kermaviilinä ja AB-jugurttina. Kuluttajana mulle maidon ylivoimainen tuoreus näkyy huikean pitkinä parasta ennen päiväyksinä. Kiitos vaan siitäkin.


Juustoportti on myös meidän reissupysähdyspaikka, vaikka se vain 35km päässä kotoa onkin. Mennessä haetaan tuliaisjuustot ja tullessa omat! Tämä kuva meidän surullisenkuuluisalta viime elokuun Turun reisuulta kun ajoin lasten kanssa Hämeenkyröön asti huomatakseni, että Turun kämpän avaimet jäivät Seinäjoelle. Ei muuta kun takaspäin. Onneksi pikkuveliNuutti  tuli vastaan ja saatiin vaihdettua avaimet Juustoportilla. Ja Mitotyttö pääsi harjoittelemaan lypsämistä! Paras puuhaparkki!


Juustoportilla ne vastustaa keskinkertaisuutta. Asiat voi tehdä aina pikkuusen paremmin. Tänä vuonna 50-vuotta täyttävä Meijeri sai toteutettua unelmansa vapaan lehmän maidosta. Vapaan lehmän maito ei vaan maistu paremmalta. Se on ihan eri asia!

Juustoportin tarina sai alkunsa Keski-Kasarin tilalle viisikymmentä vuotta sitten tuodusta friisiläishieho Isabellasta. Sen maidosta valmistettiin erinomaista leipäjuustoa... ja siitä se sitten lähti...

Yhteistyössä Juustoportti
Käy tykkäämässä Facebookissa