Simple food (...for pleasing simple men)

Otetaan reilu kilon pala entrecoteta huoneenlämpöön noin tunti ennen grillausta. Tällä kertaa komea kimpale oli Simmental- rotuista tuosta Ilmajoelta. Leikataan se  poikkisyin neljäksi reiluksi pihviksi.

Suolaa ja pippuroi pihvit. Käytän osaksi savuista sormisuolaa, joka tuo ihanaa aromia kaasugrillissäkin. Ennen grillausta lorautan pihvien pintaan hitusen öljyä. Käytä aivan kuumaa grilliä ja grillaa lihat haluttuun kypsyyteen. Toivo, ettei kukaan halua kypsää. Rukoile, ettet paista pihvejä vahingossa liikaa. Pari minuuttia kummaltakin puolelta, paksuudesta tietenkin riippuen, on usein ok. Medium pihvi on vielä painettaessa kivasti kimmoisa.

Kääräisin pihvit folioon, ihan vain siksi aikaa, että hain jääkaapista maustevoin ja uunista perunat. En ole aivan vakuuttunut, että pitäisikö pihvien antaa vetäytyä vai ei. Tykkään itse nostaa pihvin suoraan pannusta lautaselle, silloin paistorapeuskin on jotenkin parhaillaan. Ja nytkin vaikka ne olivat hetken vetäytymässä, ne kuitenkin olivat päästäneet nestettä sinne folioon aika reilustikin.

Mutta ei se hyvä pihvi kaverikseen paljoa tarvitse. Hyvän maustevoin, joka on siis yksinkertaisimmillaan voita, valkosipulia ja lehtipersiljaa. Parasta.

Syömisnautintoon kuuluu ehdottomasti kunnon pihviveitsi ja -haarukka.

Ja perunaa. Äijien täytyy saada perunaa. Ensin keitettyja, sitten litistettyjä, voilla ja oliiviöljyllä, sormisuolalla, pippurilla ja timjamilla uunissa silattuja perunoita. 

Yksinkertainen salaatti vielä. Lehtisekoitus kasvimaalta, erilaisia pikkutomaatteja puolitettuna, parmesania lastuina ja valkosipulivoissa paistetut krutongit. Suolaa, pippuria. Kastike laatuoliiviöljystä, vaaleasta balsamicosta, hunajasta ja valkosipulinkynnestä.

Muonituksessa kaikkensa golfkentillä jo useamman päivän antaneet IsoHoo ja  kyläilemään 10 vuoden tauon jälkeen uskaltautunut työkaverinsa (ihana iloinen) Niklas ( Lupasin, ei nimiä, otsikkoon viitaten, mutta.... ;)).

Ooh, eipäs unohdeta palan painiketta. Olen nykyään ihan että Malbec, jee. Ellen sitten Pinot Noir, jee. Joskus oikeasti ihan sama, seura ja ruoka ja tilanne niin kaikki maistuu. Mutta tämä malbec kyllä jee, jee.

Liha oli hyvänmakuista, jopa Niken rare-pihvi halutun kaltainen, perunat ihanan voisia herkkuja ja salaatti sopivan kirpsakka. Ilman kikkailuja, tosi hyvää.  Paitsi, että keittiössä oli tullut IsoHoon mielestä liikaa sotkua ja sitten mä loukkaannuin siitä ja menin lasten kanssa yhdeksältä maate. Siinäpähän sitten istuivat kahdestaan trooppisessa yössä terassillamme pikkutunneille asti. En ihmettelisi jos olisivat jutut loppuneet ja joutuneet puhumaan vaikka armeijasta. Nih!

(Simmentalin entrecote- kimpaleen sain kiitokseksi Simmental-pojilta messuilla kun kokkasin heille lisukkeita Raymond Wesanderin Weberillä paistamien pihvien kylkeen)

VAROITUS!

Niin juuri. Varoitus. Älä tee tätä kotona. Äläkä nyt herramandera vieköön missään kylässäkään.

Joskus sanotaan, että parhaimmat ideat syntyvät lähes itsestään. (Vai sanotaanko?) Viikkonen muutama takaperin minulla oli ostettuna litra kirsikoita. Jotenkin aloin himoita piirakkaa. Laiskana ihmisenä suljin heti pois kaikki amerikkalaistyyliset kirsikkapiiraat kaulittavine ja  viileässä lepuutettavine kansitaikinoineen, samoin tein myös kaikki clafoutis-tyyppiset piirakat.

Koska yksi kirsikan parhaimpia kumppaneita on suklaa, hellittelin ajatuksissani jopa hetkisen suosikkikakkuani Schwarzwälder Kirchtortea, mutta siinä vasta tekemistä riittää, eikä ohjeessa taida montakaan tuoreen kirsikan palaa olla.

Mutta ei unohdeta sitä suklaata.

No mihin lopputulokseen päätyy Homo Sapiens? Koska kirsikankivien poisto on jo sinällään uuvuttavaa puuhaa, päädyin sinänsä kelpo tuotteeseen (jonka teko alusta astikin on kyllä aivan vallan helppoa) ja sulatin pakkauksen valmista pakastemurotaikinaa. Tiedättehän, rapea ihana pohja mausta tinkimättä.

Painelin pohjan pyöreään piirakkavuokaan, säästin osan päällysmurustelua varten. Kumosin nyt kivettömät kirsikat pohjan päälle ja ropsautin varmuuden vuoksi päälle vielä hienoasokeria, joka taisi itseasiassa olla hillosokeria.

Sitten reseptini salaisuus. Suklaa. Tumma, 70% ihanuus. Pala suuhun (tämän reseptitoteutuksen ainoa onnenhetki) ja loput 100g levystä pienistin murusiksi kirsikoiden sekaan. Päälle loput taikinasta pieninä pallukoina. 

Uuniin. Olisiko ollut vakio koepaisto lämpötila 175 ja tunnin verran. Pohja kypsäksi ja sopiva rusketus.

Minä tiedän, niin tiedän, että nyt te kaikki olette jo lusikka ojossa makupalaa odottamassa. Nopeimmilla lienee pakastetaikina sulamassa ja fanaattisimmilla voi pehmenemässä omatekoista murotaikinapohjaa varten.

Tätä piirakkaa ei päässyt kuitenkaan maistamaan kuin kaksi henkilöä.

Toistan. Vielä kerran.

ÄLKÄÄ TEHKÖ TÄTÄ KOTONA!

Jos koskaan on laittamani ruoka maistunut siltä itseltään tai jos ei nyt aivan siltä, niin erehdyttävästi ainakin oksennukselta, se on tämä kirsikkapiirakka. Tänä päivänäkään en ymmärrä kuinka näistä sinällään maistuvista raaka-aineista voi onnistua luomaan jotakin näin karmivan makuista. Ja vielä kuitenkin ulkonäöllisesti melko hyvän näköistä.

Yritin jopa hukuttaa piirakan vaniljakastikkeeseen, mutta ei sekään suonut mitään armoa. Itse maistoin ja rehellisesti kaiken tämän yhtään liioittelematta tunnustan. Todistajanani olkoon NaapurinUlla, joka maistoi myös lusikallisen piirakkaa, jota himoiten katsoi pöydälläni (oppiipa himoitsemaan naapurin piirakkaa...), eikä uskonut kun sanoin sen maistuvan aivan oksennukselta. NaapurinUlla, joka syö vaikka pieniä kiviä, jos minä olen ne marinoinut (ja olen ollut maltillinen korianterin suhteen). 

Ei syönyt NaapurinUlla tätä.

Ja kyllä hänkin loihti lausumaan, että enpä olisi uskonut, mutta tämä tosiaan maistuu. Aivan oksennukselta.

WANTED! Loistava kirsikkapiirakan ohje.

CAMP URHO

Mun rakkain poikani, Urhoent.9v, on nyt astunut kaksinumeroisuuden 90- vuotiselle taipaleelle ja on siis vuoden eteenpäin tunnettavissa Urho10v nimellä.

Synttäritohinaa ja -tarjoiluja menneiltä vuosilta

Urhon synttäreitä on yleensä vietetty kertarysäyksellä takapihallamma aurinkoisessa säässä, on ollut kaverit ja kummit ja isovanhemmat, naapuriperheet, kaikki suloisessa sekamelskassa. On tarjoiltu hodareita ja minihamppareita, poppareita ja kakkuja, äitin tekemää mehua ja tuoreita dippikasviksia. On  tehty monenlaista kuvasuunnistusta ja aarrekarttaa, mitä nyt on kulloinkin keksitty. Yleensä tekemistä on ollut sen verran, että ainakin ilmapallot on jääneet pariinkin otteeseen puhaltamatta. Ja kakun kynttilät olleet hukassa.

Tänä vuonna halusin -Urho10v. vastusteluista huolimatta ("Äiti, ooksä nyt varma, että nuo on hyvät synttärit?")- keksiä jotain spesiaalia täyskympin kunniaksi. Niinpä meille tuli Camp Urho.

Äti ei ollut aivan kartalla juhlapäivän suhteen ja niinpä 3 kaveria oli juuri Porissa jalkkisturnauksessa. Naapurinveljeksilläkin oli pesispeli, ehtivät kyllä  parin tunnin viiveellä mukaan, mutta kompivät omaan kotiin yöksi.

Yöpymispaikkana sai viidelle pojalle kunnian toimia viimeisenä virkatehtävänään 42v. vanha, moneen kertaan paikattu (nuo kaikki siniset kaistaleet ovat esimerkiksi paikkoja) perhetelttamme, joka on palvellut meitä niin Puolan, Tanskan, Norjan kuin Ruotsin kesäreissut lapsuudessani. R.I.P, loppuun asti hyvin palvellut telttaystävä.

Camp Urho avattiin laittamalla kypärät päähän ja hyppäämällä pyörän selkään valloittamaan läheinen sotilasesterata. Sehän on vähän kuin pohjalainen initiaatioperinne kymppisynttäreillä....!

Jokaiselle pakattiin  ja koristeltiin oma vesipullo mukaan, joka lähti sitten muistoksi osallistujille kotiin asti.

Kaveria ei jätetä!

Eihän tämä rata ihan tämän kokoisille ole suunniteltu, mutta aikamoisia poikia meillä oli kyllä matkassa. 

Ja tyttöjä. Tai tämä siis tämä yksi Maitotyttö. On se maharotoon!

Esteradalta karautettiin laavulle. Pojat (ja se tyttö) leikki metsähippaa sen aikaa, että saatiin hodarit valmiiksi.  Syötiin sitten  porukalla 30 pikkuhodaria ja minä sain vain yhden!

Kyllä vaan savustettu nakki on hyvää...

Jälkkäriksi oli vielä sankarin äiteen leipomat korvapuustit.
Poijat olisivat viihtyneet sääskettömässä metsässä ties kuinka kauan, mutta kyllä oli pakko palata taikaisin perusleiriin.

Metsänkeijukin Maitotyttökin kun alkoi upota yhä syvemmälle metsään, ajattelin, että kohta saadaan vielä etsinnät järjestää ellei heti lähdetä.

Leirin kuvamateriaali näköjään kutakuinkin loppuu tähän. Mutta bileet vasta alkoivat. Perusleirissä pojat vaihtoivat uikkareihin ja sitten uitiin ja oltiin vesisotaa ja hypittiin trampalla. Oli siinä kuulkaas ilonpitoa.

Makea hetki täytettiin jäätelöannoksilla, joihin jokainen sai valita maun, kastikkeet ja murskattuja karkkeja päälle. Samassa yhteydessä pojille tarjottiin limpsatölkit ja se pakollinen kulho sipsiä. Ei sitä kyllä kukaan syönyt.

Sokerilataus purettiin vielä 10 tikkua laudalla pihaleikkiin. Sitten olikin aika jälleen kokoontua terassille iltakaakaon ja voileipien merkeissä. Hammaspesut, unipuvut päälle ja telttaan. Taisi olla puoli kaksitoista, vaikka tarkoitus oli, että hiljaisuus tulee jo yhdeltätoista. Tässä vaiheessa pojat sammuvat kuin kynttilät, voi kuinka mielelläni nuo sanat tähän ikuistaisinkaan, mutta kyllä taisin joutua puoli kahteen asti pitämään vartiota. Siinä hätäkässä teltta sai viimeisen kuolettavan repeämänsäkin etualareunaan. No, taisi se kangas olla haurastakin. 

Aamulla aamupala ja  pojat kotiin. Oli jännät, vauhdikkaat ja aika helpotkin synttärit, ihania vieraita ja ihana Urho 10v.

Camp Urho kuittaa.

MICHELADA DE FRESA

Mikä kesädrinksu! Erittäin erilainen, viilentävä, raikkaan kirpeä janon sammuttaja tämä Mansikka Michelada. Eilen en moisesta ollut koskaan kuullutkaan, mutta vaikka helle ei valitettavasti vie ruokahalujani  se kuitenkin lisää kylmän juoman kaipuuta, tänään testissä ja tuloksena peukkumerkki ylöspäin.

Viikonloppuna saimme lakeuksille rakkaita meksikolaisvieraita. Eilen illalla istuttiin ihanan helteisessä kesäillassa nauttien äitini valmistamaa broileri-sinihomejuusto-meloni-avokado-salaattia (juuri niin ihanaa kuin miltä kuulostaakin) ja olutta. Tekopoika Uli survaisi sitten limelohkon Sol- pulloon ja sanoi, että juodaan nyt tällä suomalaisella/kv-tavalla, koska meksikolaisethan ei näin juo. Sitä limelohkoa ei survota sinne pullon kaulaan lainkaan, hiukan vain puristetaan mehua ja perään ehkä ripaus suolaa.  Josta pääsimme Micheladaan, tuohon valloittavaan meksikolaiseen olutdrinkkiin, joka siis puhtaimmillaan on suolareunus lasissa, jäitä, puristettu limen mehua ja vaaleaa lager-olutta lasissa. Niin ihanan raikasta! Monimutkaisemmissa versioissa käytetään myös erilaisia tomaattimehuja, tabascoa, Worchestershirenkastiketta ja chilikastikkeita.

Sekä hedelmiä. Guanajuato on Keski-Meksikon maatalousvaltainen osavaltio, joka on tunnettu eritoten valtavista mansikkapelloistaan, vähän siis niin kuin Meksikon Suonenjoki. Alueella sijaitsevassa Irapueton kaupungissa, Mi-Che nimisessä baarissa oli Uli nauttinut muutama vuosi sitten Michelada de fresan, eli mansikka-micheladan. Kyse ei siis ole mistään perinteikkäästä meksikolaisjuomasta vaan uudemmasta villistä versiosta Micheladoihin erikoistuneessa baarissa.

Michelada de Fresa (Mansikka-michelada)

1 iso lasi
suolaa
chilipippuria
0,5 dl mansikkasurvosta tuoreista mansikoista, maustettuna 1 rkl sokeria 
1/2 puristettu limenmehu 
pullo vaaleaa lagerolutta, mielellään meksikolaista, esim. Sol tai Coronas
jäitä
limeä ja mansikoita koristeluun

Perkaa ( Nannan mansikkamaan, joka ei todellakaan ole edes Seinäjoen Suonenjoki) pikkuruiset mansikat kansainvälisen yhteistyön hengessä (Suomi-Meksiko)(...ja meksikolaiset kärsivät vääryyttä Hollanti-Meksiko pelissä). Survo tarvittava määrä mansikoita sauvasekoittimella ja mausta tarvittaessa hiukan sokerilla, että saat mansikan aromit kunnolla esiin.

Valmistele lasi. Hiero lasin reuna kauttaaltaan limelohkolla ja kieräytä sitten lautasella, jossa suolaa ja chiliä.

Laita lasin pohjalle 4-5 jääpalaa,  purista limenpuolikkaasta mehu (makusi mukaan enemmänkin) ja lisää n. 0,5 dl mansikkasurvosta sekä vielä ripaus suolaa. Kaada lasi täyteen olutta ja pyöräytä muutaman kerran pitkävartisella lusikalla. Koristele mansikalla ja /tai limelohkolla.

Nauti juoma helteisessä säässä jääkylmänä. Suola-chilireunuksen läpi suuhun virtaava kylmä olutdrinkki on vaan niin POP ja niin kesä!

Maistelemalla löydät varmasti omia makuhermojasi miellyttävimmän kombon, mutta näillä suhdeluvuilla upposi ainakin meillä. Kivistössä-blogissa, joka ihan ympäri vuoden jakaa torstaidrinkkivinkkejä, hehkutettiin myös hiljakkoin, että olutdrinkit on maailmalla aika kuumia...eikun kylmiä!

Yhteistyösssä Agricultura de Guanajuato...No EI VAISKAAN!

Hecht on hauki saksaksi

Jos kyseinen seikka on jostain syystä unohtunut, se muistuu varmasti mieleen kun alat perata haukea saksalaisen kokin kanssa.
Mitään kielimuuriahan meillä ei ollut, keittiökieli kun on todistetusti universaalia. Me nyt sitten höystimme sitä vuoroin suomella, saksalla ja välillä englannillakin, joskus jopa samassa lauseessa.

On tainnut vierähtää parikymmentä vuotta, kun viimeksi näin Janin. Parhaiten muistan Janin kuitenkin 7-vuotiaana nassikkana, joka ei suostunut syömään mitään muuta kuin makaroonilaatikkoa, jota tämä Au-pairtyttö kokkasi kaikki kiintiöt täyteen. Janilla on takanaan jo kymmenen vuoden ura A la Carte -kokkina Stutgartissa. Kun nyt sitten Janin Suomen vierailulla tavattiin niin tietenkin - kokattiin.

Ensiksi IsoHoo pyydysti meille hauen. Ilmeisesti ihan sisulla, minulta kun mökkitielle kaartaessa lipsahti jotakin sen suuntaista kuin "et soo vissihin täältäkään kalaa saanu".

Vaikka meillä oli menussa aivan muuta, aina on tilaa yhdelle hauelle. Koska toinen meistä on kokki ja toisen toinen nimi on suurpiirteisyys, minulla ei ole aavistustakaan kuinka paljon laitettiin mitäkin. Mutta tuli sietämättömän hyviä, keveitä, päältä rapeita ja sisältä pehmeitä ja maustuvaisia haukipyöryköitä tai nugetteja tai kuorukoita. Juu, haukikuorukoita. Hechtbällchen.

Haukikuorukat aka Hächtbällchen
Niin paljon kun annoksesta tulee...

Haukea, fileroituna, mutta ruodot ei haittaa
loraus kermaa
suolaa
pippuria 
limen kuorta ja mehua
tuoretta persiljaa ja korianteria
maissi(tortilla)jauhoja (maseca)
öljyä friteeraukseen

Suolaa ja pippuroi fileet kulhossa ja lorauta päälle hiukan kermaa. Laita koko satsi pakkaseen, jotta saat sen tosi kylmäksi. Hienontaminen ei onnistu huoneenlämpöisenä, koska valkuaisaineet eivät sekoitu silloin hyvin. Tai jotakin (Huom. ei kielimuuria. Universal kitchen language).

Pyöräyttele  kylmät ainesosat sauvasekoittimella tahnaksi. Mausta raastetulla limetin kuorella ja - mehulla, sekä lisää mukaan hiukan hienonnettuja tuoreita yrttejä, että saat melko löysän taikinan.

Muotoile taikinasta kahden lusikan avulla palleroita ja kierittele ne maissijauhoissa. Friteeraa kuumassa öljyssä  kypsiksi.

Me kaikki oltais syöty näitä vaikka kuinka paljon, mutta suurimman osan söivät Urho)v ja Maitotyttö. Mitä herkkuja!

Onneksi oli muutakin. Maissijauhot, ne oikeat aidot tortillajauhot, tuottivat suurta tuskaa meille, tortillakeko on ruma ja repaleinen, onneksi se ei makua haitannut. Ja onneksi tänään pääsen Mirnan tortillakouluun.

Guacamole.

 Salsa Bandera

Pintasavustettua nyhtöpossua, salaattia, sipulia, papuja, juustoa, ranskankermaa, limeä....

Ja koska mikään ei ole niin suvaitsevainen kuin  kaikkiruokainen ihminen, myös Janin turkkilaisia lihapullia.

Ihana illallinen. Älkää turhautuko reseptistä. Sellaista se kokkaaminen joskus vain on!

Ankanmuna-aamiainen

Ankanmuna-aamiaisesta tuli eräänlainen kokkeli. Sellainen mihin laitetaan kaikki herkut mitä keksii. Tai nyt sanoin kyllä väärin. Siihen laitetaan kaikki herkut, jotka omassa suussa maistuvat aamiaisella kananmunan kaverina. Maistuvat takuuvarmasti siis myös ankanmunan kaverina.

Viereen kun lisätään kupillinen mustaa Earl Greytä (jos ei kukaan vielä tiedä, niin Earl Grey on tee minun makuuni, harvoin, jos koskaan sorrun mihinkään muuhun) ja hyvää tuoretta leipää, sanomalehti ja vielä nukkuvat lapset, niin aamu alkaa takuulla hienosti.

Ankan(tai kanan)munakokkeli

2 munaa
1/4 punasipuli hienonnettuna
1/2 paprikan verran erivärisiä paprikoita (punaista, vihreää, keltaista)pieneksi pilkottuna
reilusti tuoretta korianteria
maun mukaan sriracha-chilikastiketta
1 rkl öljyä tai nokare voita paistamiseen
suolaa ja mustapippuria myllystä

Kuumenna rasva paistinpannussa ja kuullota siinä miedolla lämmöllä sipuleita ensin pari minuuttia, lisää sitten paprikat ja kuullota toiset pari minuuttia.
Riko munat kulhossa, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada seos pannulle. Hyydyttele munat lastalla rakennetta koko ajan rikkoen, mutta älä paista kuivaksi.

Nosta lautaselle, mausta isolla kourallisella silputtua chiliä ja vielä lorauta maailman parasta eli srirachaa päälle (enpä olisi uskonut, että hurahdan johonkin valmissoosiin näin).

Parasta kesässä: SYÖMINEN!

Ainakin sitä joutuu voi tehdä säässä kuin säässä, ulkona, sisällä, luonnossa. Grillata, savustaa, keittää perunoita, käyttää uunia tai usein vaan pilkkoa tuoreet ainekset vaikka rapsakaksi salaatiksi.

Onko jotain ihanampaa kuin kesäaamiainen omalla terassilla, maitoperunat tai tuore, savustettu kala? Yksin nautittu lounassalaatti kaikilla lemppareilla tai meluisa ateria suurella joukolla muutamaa lasiakin kallistellen. Kesäateria vaan on parasta kesässä (siis mähän olen syksy ja talvi-ihminen, ehdottomasti, mutta ruoka-aika on kyllä kesällä!).

Meillä syötiin tänään terassilla ukkosmyrskyjen rauettua äiti, isä ja lapset. (Tai siis me toimimme syöjinä...)

Leipaisin 8 vehnätortillaa (ajattelin pääseväni helpommalla kuin maissitortillojen kanssa kun ei ole sitä prässiäkään), tein papuperunasalaatin ja tortillan väliin paistoin pari naturellia ohutta kanaleikettä grillissä ja viereisellä keittolevyllä ruskistin maustamani jauhelihaseoksen, grillasin paprikan ja sitten piti vielä tietenkin olla guacamolea.

Jauhelihaseokseen olin saanut inspiksen tv-kokki Chuckien Meksikon jaksosta, aineita ei ollut vaan kaikkia, mutta toteutan joskus sen alkuperäisenkin ohjeen. Tästäkin tuli superhyvää.

Vehnätortillat
8 kpl

4dl vehnäjauhoja (Myllyn Paras)
1,5 dl vettä
2 rkl öljyä

Vaivaa kaikki ainekset voimakkaasti taikinapallukaksi, lisää hiukan jauhoja, jos tuntuu liian löysältä eikä ala muodostua taikinapalloa.
Jaa kahdeksaan osaan ja kauli jauhotetulla alustalla mahdollisimman ohueksi lätyksi. 

Paista tulikuumalla pannulla molemmin puolin ruskeapilkulliseksi ja siirrä välittömästi muovipussiin, jottei muutu kuivaksi koppuraksi. Kääri pussi vielä leivinliinaan.

Chipotle-jauheliha tortillan sisään
4:lle
400g naudan jauhelihaa (Atria)
0, 5 dl punaviinietikkaa
2 rkl öljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1/2 tl savupaprikaa
1/2 tl jauhettua korianteria
1/2 tl juustokuminaa
1 rkl kuivattua oreganoa
1 hienonnettu chipotlechili (säilyke)
1tl suolaa
mustapippuria

Vaivaa kaikkia aineet käsin tasaiseksi massaksi ja paista paistinpannulla kypsäksi. Tarjoa tortillojen täytteenä guacamolen ja vaikka lempparisalsasi kera. Muista korianteri ja purista vielä limeä päälle.
Hermoilin (turhaan) jauhelihan tulisuutta ja grillasin vielä muutaman broiskun ohutleikkeen lapsille ja viipaloin valmiiksi.

Vaikka meidän kesäinen ateria oli tänään hyvin meksikolaishenkinen, mä olen kyllä oikeasti taas muistuttamassa teitä Sinivalkoisesta kampanjasta, jonne olen teitä Kokki-Pottilan Hannelen kanssa aikaisemminkin haastanut. Nyt kannattaa käydä osallistumassa huippukilpailuun  , mikäli et ole vielä sitä tehnyt. paljon, paljon sinivalkoisia palkintoja.

Sinivalkoisuus ei siis tarkoita sitä, että pitää vääntää pelkkää kesäkeittoa, kyllä vaikka MyllynParas vehnäjauhot vääntyy tortilloiksi leikiten.  Atrian lihoja tulee helposti valittua Cittarin lihaosastolta, valikoimaa nimittäin on, niistä helpoista uuniin työnnettävistä, joiden jälkeen pitää teeskennellä tiskaamista (jos muistatte mainoksen...) myös aivan naturelleihin tuotteisiin ja vielä tosi läheltä meikäläistä, nytkin broisku oli Yli-Kiviniemen tilalta tuosta Jalasjärveltä. Vaikka mä oon niin kokeilunhaluinen, että kärryyn eksyy kyllä vähän kaikkien suomalaisten lihatalojen tuotteita vuoronperään, on Atria mulle se kotoonen juttu.  Kyllä minä automaattisesti vaikka grillimakkaran ostossa  Atriaa nappaan. Mulle makkara tarkoittaa Itikan käristeitä ja Helapäälenkkiä. Mun makkarat. Paitsi siis Itikka on nyt Atria ollut jo kauan.

Ja se sinivalkoisuus tarkoittaa siis sitä, että otetaan silimät kätehen ja suositaan kotimaista  ruokaostoksillakin, jos valintatilanne on. Muistakaa, että jos jokainen ostais kympillä kuussa enemmän suomalaista (eikä lie vaikeeta), ollaan mukana luomassa 10 000 uutta työpaikkaa. Eihän tälle voi kun peukuttaa.

Ateria sai arvoisensa, hyvin sinivalkoisen päätöksen punavalkeasta ulkoasusta huolimatta, sillä meidän mettissä ei ole varsin vielä kypsiä mustikat. Mutta oman maan mansikat antavat pientä satoa, Miten ne onkaan noin kippuraisia ja rösöisiä, mutta maistuvat niin parhailta, melkein kuin metsämansikalta.

Tälläisen rapeanjäätelöisen nopsan jälkkäriherkun tekaisin.
Voit tehdä sen pikkuvuokiin tai yhteen isoon. Muropohjassa on sen salaisuus, jos ootte unohtanut, se on kakkupohjaa herkumpaa, ainakin mun suussa. Murotaikinahan on tosi helppo tehdä itse, tosin mikään ei ole niin helppoa kun ottaa pakkasesta sulamaan MyllynParas murotaikinaa...

Helppoa ja herkullista mansikkapiirakkaa

12 pikkuista tai 1 iso
1 pkt MyllynParas murotaikinaa (pakaste)
1 pkt Ingmannin vaniljakermajäätelöä
Mansikkaa, mansikkaa, mansikkaa

Sulata murotaiikna ja painele piirasvuokien pohjalle. Paista 200 asteessa 10-15 minuuttia. Jäähdytä. Leikkaa jätskistä  ensin paksuja siivuja ja muotoile ne pyöreämmiksi pikku piirakoille, ison piirakan päälle voit vain kuutioida keoksi.

Sitten peratut ja  puolitetut mansikat päälle oman taiteellisen näkemyksen mukaan. Pikkupiiraassa nuo ulkoreunalle pistetyt siivut pitävät jätskin hyvin sisällä. Kävin nimittäin kaikessa rauhassa saunomassa ja söin vielä viimeisen saunasta tultuani, eikä jätski ollut yhtään valunut. Ihan vaan keittiön pöydällä oli.

Kuvan karvaiset sormet ovat kuitenkin IsoHoon. 

Yhteistyössä Suomalaisen Työn Liito