Boulevard Social lounas

Kyllä ihmisen pitäisi päästä postaamaan heti tuoreeltaan, kun maut, tuoksut, tunnelmat ja reseptit ovat vielä veitsenterävinä mielessä (mikä kokkausmetafora!). Aina ajoitus ei mene yksiin. Kesällä oli postattavaa jonoksi asti, vaan ei koneelle ennättäneet. Tänään taas mieli halajaa niin kirjoituspuuhiin, vahinko vain, että en ole ottanut viikkoon valokuvia, eikä sitäpaitsi tämänpäiväinen lapset, Mäkkäri ja minä  -tapaaminen inspiroi kovin hurmioituneeseen tilitykseen.

Kaivoinpa sitten heinäkuun alun kuvat esiin siitä,  kun ystäväni Virpi ja minä teimme suunnittelemattoman yllätyslounashyökkäyksen Sossun luukulle. (Sori, Jauhot suussa Jonna, tiedän, että et piittaa nimityksestä, mutta mielikuva on niin herkullinen, että en voi vastustaa ilmaisua, ja siinähän ne pojat luukulla nätisti poseerasivat kun uskalsin kuvausluvan pyytää). Aika monet ovat luukulla käyntiään raportoineetkin, mutta tässä vielä yksi lisää.

Otimme siis lounasmaistelumenyyn.
Ensimmäinen ruokalaji aloitti herkullisesti vaikka kuvaus olikin varsin tärähtänyt. Aika mielenkiintoisesti yhdistetty viehkot vihersimpukat voimakkaisiin makuihin

GRILLED GREEN MUSSELS `ON A STICK´

grillattuja vihersimpukoita, punaista harissaa, chorizo salsaa

Härkätartar oli suosikki, sekä kaunis, että herkku.

LEBANESE TAR-TAR

marmorihärkä tartar, `harissa remoulade´, kaprista, rapeaa leipää

Vaikka kaikki ruuat olivat keskivertoa kauniimpia ja maukkaampia, petyin lohi cevicheen. Mun mielestä se olisi niin kaivannut lisää tängiä, jotakin hapokkuutta. Ei taida veriappelsiini ihan riittää. Eipä tarvitse ihmetellä enää miksei Mastercheftuomarit arvostanu mun sitruunaista lohitartarpihviä, makumme ovat näemmä erineväiset.

`TANQER STYLE´ SALMON CEVICHE

lohta ceviche, veriappelsiinia, retiisiä, fenkolia, kurkkua, oliiviöljyä, korianteria

Mustekala -kun se on freshinoloista ja rapsakkaa, se vaan on niin hyvää.

FRIED SQUID & LEMON AIOLI

mustekalaa, mustaa oliivia, maustettua makkaraa, sitruunaa, persiljaa, korianteria

Lammaskebabeissa oli ihanan tahmainen pinta.

MINCED LAMB KEBAB `SHISH STYLE´

grillattua kebab varras hienonnetusta lampaasta, fenkolisalaattia, hummusta, chili majoneesia
+ PITA LEIPÄÄ & `BABAGANOUSH´

Nyt tullaan menun toiseen pienoiseen notkahdukseen. Lampaan kanssa tarjoiltu Babaganoush eikä liion muuten hummuskaan, maistuneet oikei puulta ei peeltä. Ehkäpä ne kuuluu olla tälläisiä ja omat kotitekoiseni ovat aivan liian sitruunaisia, en tiedä, mutta tässä vedän kyllä kotiappäin.

Tätä jälkiruokaa taasen ovat monet ylistäneet ja se olikin kiehtova yhdistelmä; kylmää, makeaa, huoneenlämpöistä, rapeaa, suolaista ja sitä kaipaamaani sitrusta :) Jos nyt olen tosi pikkumainen, niin huomautettavaa puolelle jäisi tuo lautanen; kaunis, mutta tuota inhottavan ruokailuvälineitä vasten rahisevaa mattakeramiikkaa.

Onneksi en kuitenkaan ole. (pikkumainen siis)

`LEMON PIE MARRAKESCH´

sitruunarahkaa, marenkia, sablekakkua, suolakaramellia

Boulevard Socialin sisustus oli tyylikkään yksinkertainen ja Farangista tutut akustiset ratkaisut jäljellä. Siis onko se mieletön puheensorina aivan tarkoitushakuista?

Erityismaininta täytyy kuitenkin antaa ihanille astioille kattauksessa ja annoksissa. On todella hienoa, että annokset viimeistellään täydellisiksi astioita myöden. Ja niin pienillä jutuilla, vähän kaiverrusta, hopeaa ja messinkiä ja tunnelmat suhahtaa kyllä täysin tuonne välimeren arabillisempaan osaan. 

Ja palvelu pelasi tietysti. Ruokajuomana läpi menun  toimiva Italialainen Bubbles.

Ja näin sanoen hän päätti postauksensa pakolliseen vessa-kuvaan.

Joka sekään ei siis lainkaan hullumpi.

Sadonkorjuuterveisiä pinaattikeiton voimalla

Nämä pinaatit kiehuivat kattilassa jo tuossa heinäkuun puolessa välissä. Niin, silloinhan se pinaattisato oli parhaimmillaan. Onkohan tämä nyt neljäs vai viides hyötypuutarhaopettelukesäni? Vuodet eivät ole veljeksiä. se tässä ainakin on huomattu, eikä sadontuotto ja sen hyödyntäminen välttämättä lainkaan noususuhdanteessa. Mutta rakkaus puutarhaan, se kasvaa.

Aion nyt brutaalisti kuitenkin karkeasti ilman sen kummempaa kuvitusta kertoa mitä tänä vuonna puutarhassani tapahtui. Tykkään kehittää muistiani (virnistys), niin etten vahingossakaan merkkaa mitä olen istuttanut ja minne, enkä edes lajiketta, on sitten ensi keväänäkin mukavampi arpoa, että mikä se olikaan se porkkanalajike joka ei itänyt lainkaan. Lisäksi olen ollut kesällä (kesä, heinä, elo) fyysisesti varmasti yli 6 viikkoa poissa kotoa, joten sydämeni itkee räjähtänyttä puutarhaani, (ja oman äitinikin sydän itkee...tai sitten hän on jo tottunut) ja varsinkin hyödyntämättä jäänyttä satoa. Niin laiffia! Onneksi puutarhasakkoja ei kuitenkaan jaeta, joten ensi vuonna aletaan taas tuoreesta maasta.

Kasvimaa: 

Porkkana : nauhassa, ovat kasvaneet ja itäneet, en ole uskaltanut vielä nostaa, kuin yhden joka yllättäen olikin pikku pallukka vain. Uskon satoon.

Fenkoli: Uusi kokeilu. Jäi harventamatta, joten kasvaa tiheästi tillin näköisenä yrttinä. Tätä fenkolinvartta on silputtu muuteman kerran kala- ja äyriäiskeittoihin.

Tilli: WTH happened?, hautautui jonnekin.

retiisi: kasvoi kauniisti, ei ehtinyt käyttää, muutaman salaattiin ja suukkuun, olisivat olleet hyviä tänä vuonna.

korianteri: kasvoi kuten ennenkin, eli valtaisasti, ehti kuitenkin vissiin kukkaan, ennenkuin minä ehdin sille mitään tehdä. Jäi pakastamatta. My precious...tästä erittäin surullinen

rucola: vaikka äiti kävi jo kerran leikkaamassa alas, niin ehti kanssa kukkaan ennenkuin tavattiin. Nyt siellä on joitain ehjiä lehtiä kyllä, saiskohan sieltä jonkun peston värkit vielä.

punajuuret: En ole koskaan vielä saanut hirveää satoa, vaikka joka vuosi yritän viljellä tätä lemppariani, jonka pitäisi olla niin helppoa. Tänä vuonna iti hyvin, mutta nousee pintaan kummasti, eli puolet maan yläpuolella, en ole vielä ennättänyt maistaa, just hain muutaman. Aika pieniä.

Pinaatti: pinaatilla kaikki hyvin, paitsi en keriinnyt käyttää kun tähän keittoon.

salaatit: jotain tavallista ja lollo rossoa, aivan hirveän hyvä sato. Olis ollu aineksia n. 73 salaattin. Joista siis olen valmistanut n 5. Naapuritkaan ei uskalla ottaa vaikka olen kehottanut.

valkosipuli: siellä taitaa olla muutaa viimevuotinen tullut maasta., näyttävät ok ensi vuonna varmaan lisää, koska laitoin viime syksynä kukan siemeniä maahan ja tänä vuonna ne olivat itäneet.

Mutama ilmasipuli ja vanhat ruohosipulimättäät: eivät pettäneet

Kesäkurpitsat : 5 tainta, osa perunapenkin päädyssä. Aina ollut satoisia, korkeintaan kaksi taimea, nyt olen saanut keittiöön asti ainoastaan 2 zucchinia tähän asti. Kauniita kukkia, mutta hetelmät mätänee. Ja niitä kukkiakin olis pitänyt täyttää ja friteerata....

Ensi vuonna: kasvimaalle palaavat tänä vuonna taukoa pitäneet (ei kai ollut kylvöhetkellä siemeniä) mangoldi, sipuli, lehtipersilja, herne. Tarttee isomman pläntin.

Mansikkamaa: Halvatusti kukkia, marjat jäi pieniksi, kylläkin herkullisen makuisia, lajikkeet kaunotar ja Bounty, mutta ei näistä käteen jäänyt kun syöntimarjat. 3 vuosi, 47 tainta.

Perunamaa: Ei hirviästi, mutta tarpeeksi. Hyvänmakuinen, kaunis(ruveton) lajike nimeltä...?

Perunamaan pääty: Maaartisokat pukkaa vartta, eivät kukkineet ja kun kävin kaverini tykönä näin, että hänen vartensa olivat puolta pitempiä. Jätän siis maahan sikiämään ja kaverini lupas antaa omiaan. Täällä kasvaa myös mäkimeirami, lipstikka, timjami, rakuuna, ihan omiin nimiinsä ja rosmariini istutettiin keväällä.

Mustaviinimarja: 2 puskaa, molemmista sanko,isoja, mehuna ja marjana pakkasessa.

Punaviinimarja: 1kpl, 11/2 sankoa, mehuna ja marjana pakkasessa.

Karviainen: 1 kpl, Ihana, mutta kuka sen sadon syö sieltä aina? tarttee lisää puskia.

Lipstikka ja raparperi : hotivat hommansa. raparperi mehuna pakkasessa, juhannuksena otin kaikki varret veks, ja nyt siellä olis uus sato vielä. Lipstikka täysin hyödyntämättä. Älä loukkaannu lipstikka, pidän kyllä sinusta.

Omenapuut: 2kpl, Pirja ja joku syyskaneli, jossa 15 omenaa joista 13 jäljellä!

Mustikka: 3 tainta, eivät vielä koskaan tuottaneet mitään, olleet alusta asti, ja joo, yks on eri sukupuolta.

Kirsikkapuu: Ei taida tuottaa mitään. Viime vuonna oli yksi kirsikka. Kyllä se tästä lähtee.

Aronia: Pitkästi rajana naapurien kanssa. Aivan hirmusti marjoja. Tein tänään ihanaa marjapuuroa. Mehua en aio tänä vuonna tehdä, että linnuille taitaa jäädä. Mutta puuro oli kyllä niin hyvää, että muutaman pussin puuroa varten käyn noukkimassa.

Haaveet: kasvihuone (tuskin koskaan toteutuu) vadelmaa, parsapenkki ja vielä yksi omenapuu; valkea kuulas. Ai niin ja puutarhuri!

Hillitty, hallittu puutarha....

Ja pinaattikeitto oli erinomaista.

Pinaattikeitto

1 l maitoa
1 l tuoretta pinaattia
1 tl suolaa, hiukan muskottipähkinää

suurus:
1 dl vettä
2rkl vehnäjauhoja

Tarjoiluun keitettyjä kananmunia.

Huuhdo pinaatti ja hauduta kattilassa pehmeäksi (5 min.) Valuta ja hienonna veitsellä.

Kuumenna maito. Sekoita jauhot veteen ja kaada suurus ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Lisää pinaatti ja anna kiehua n. 10 min. Mausta.

Terveisiä Kippari-Kallelle!

Löydetty. MURUNEN.

Kahvila Murunen. Sijaitsee Sotkamossa, torin laidalla. Löytö ennen koulun alkuja suoritetulta pikaiselta Katinkullan lomalta. Taannoisen Helsingin kahvilaturneen jälkimainingeissa oli vallan ihastuttavaa tupsahtaa ovesta sisään keskellä Sotkamon kirkonkylää ja löytää itsensä  aivan unelmien kahvilamaailman keskeltä.

Trendikäs sisustus, vaaleat koivukalusteet yhdistettynä mustaan ja paikassa myynnissä olevat pirteät lastenvaate yms. tuotteet toivat kahvilan avaruuteen mielenkiintoista väriä. Siistiä ja kivaa.

Puitteet siis erittäin OK.

Palvelu erittäin OK.
Paikan (toinen?)omistaja Kalle oli paikalla, kohteli jokaista asiakasta niin iloisen myyvästi, että varmasti jokaiselle löytyivät mieluisat tuotteet.

Ja ne tuotteet. eRITtäin OK. Harvoin näkee noin laajaa ja houkuttelevaa tarjontaa sekä suolaista, että makeaa. Kalle kertoi, että yhtenä ajatuksena on ollut tarjota asiakkaille oikein makujen ilotulitus. Esimerkiksi perjantaisin heille saapuu omien leipomusten lisäksi tuotteita yhdeksältä eri lähiseudun pientuottajalta. Murunen haluaa suosia lähituottajia valikoimissaan ja valikoi parhailta tuottajilta sen, mitä kukin parhaiten taitaa tehdä. Matkaan tarttui meilläkin aivan jumalaista ruislimppua.

Harmittaa, kun en ehtinyt/jaksanut testata mitään suolaista tarjottavaa, yleensä otan mieluummin niitä, tänään kuitenkin minulla ja lapsilla oli herkutteluhetki. Maitotyttö istui ihan Hiljaa ;), siis hyvinkin epätyypillisesti, kun sai ahertaa herkullisen Maatalon jäätelön kimpussa.

Urho8v. valitsi peruskorvapuustin ja kaakaon. Ja voi, siinä kaakaossa oli vaahtokarkkeja päällä ja sekös sulatti Urhon8v sydämen. Poikasi nimesi kahvilan Parhaimmaksi-missä-ikinä-käynyt ja se on paljon se, koska meillä on kantakahvila myös Seinäjoella, jonka Berliininmunkki-kanta-asiakas Urho on.Ja sitten me vielä juotiin lopuksi yhdet vastapuristetut appelsiinimehut Urhon kanssa.

Ja minä. En muista enää oliko se suklaakakku tupla, tripla vai peräti kvartetti, mutta sen minä otin latteni kaveriksi.

En tiiä, mutta  kun se loma oli vähän semmonen ja tämmönen, kun sattui aivan mielettömän kylmä ja sateinen viikko ja idiootti-äiteellä ei ollut lapsilleen kuin kesätamineita mukana ja aikas paljon sitten vietettiin alkuperäissuunnitelmista poiketen mökissä sisätiloissa, paitsi muut aikuiset jotka golffasi, niin Murunen kyllä suorastaan oli se suuri valopilkku tässä lomassa meikäläiselle.

Poiketkaa ehdottomasti jos Katinkultailette. Minä täällä vaan mietin Murusen suhteen, ihan niiden Jenni Vartiasen laulun sanojen mukaisesti...että lähempänä mua ois hän!

PS. ja kai kaikille selvesi, että erittäin OK on enemmän kuin erittäin OK!

Karu ja herkkä kantarellileipä

Joskus parhaaseen makuelämykseen ei paljoa tarvita. Muutama ystävän koirametsälenkiltä tuoma kantarelli. Toinen (?) niistä 5 kurpitsataimeni tänä kesänä tuottamasta kesäkurpitsasta, joka oli malliltaan kuin miniatyyri munakoiso, ja johon todellakin tiivistyi koko kurpitsapenkkini maut. Täydellinen. Muutama siivu  eilistä maalaisleipää. Vanhat kunnon maut; oliiviöljy, basilika, parmesaani. Oih, mikä  lounas.

Karuus tulee ehkä kantarellien vähäisestä määrästä, mutta voi kuinka intensiivisen herkästi se silti yhdistyi pariloituun kesäkurpitsaan.

Toivottavasti teilläkin on eilistä leipää. Soveltakaa päälliset tai tehkää niinkuin minä tein. Herkkuustakuu!

Bruschettamainen Kantarellileipä 
2:lle

Kourallinen kantarelleja
2 isoa siivua maalaisleipää
pieni kesäkurpitsa
voita ja öljyä paistoon
suolaa ja mustapippuria myllystä
basilikaa
parmesania

Paista kantarellit rapeiksi öljyvoi seoksessa.lisää lopuksi tuoretta hienonnettua basilikaa ja myllystä suolaa ja pippuria. Siivuta kesäkurpitsa pituussuuntaan  vajaan sentin siivuiksi, voitele öljyllä ja paista molemmin puolin, mielellään parilapannulla niin saat mukavat raidat. Paahda limpunsiivut rapeiksi vaikka leivänpaahtimessa (tai uunissa) ja drisottele sitten hyvää oliiviöljyä päälle. Kokoa leipä asettelemalla seuraavaksi päälle kesäkurpitsasiivut, sitten sienet ja raasta tai siivuttele parmesaanilastuja päälle loppusilaukseksi.

Muutama kanssabloggaaja kehuu olevansa ruokalehtifriikkejä. Ja eikö me kaikki nautita ruokalehtien tuomasta ispiraatiosta, uusista resepteistä ja jumalaisista kuvista? Vaikka nämä samat asiat ajavat myös mallikkaasti ruokablogit, aina ei ole mahdollisuutta notkua netissä vaan joskus se lehti on paljon  kivempi napata mukaan aivan konkreettisesti. Onneksi meidän muutamat suomalaiset ruokalehdet ovat tosi laadukkaita (GRW, Maku ja Viini) ja ruotsalaiset komppaavat tarjontaa omilla erinomaislla luomuksillaan. Valikoima täälä peräkylän kaupoissa on vaan aika suppea ja tällä hetkellä niin harvoin matkustelenkin, että lehtiä on joskus vaikea saada käsiinsä. Ja esim Helsingin rautatueasemankin valikoima tässä suhteessa on todella suppea. Viimeksi taisin löytää jokun Jamien kuin oikeinn haeskelin!

Seuraavan kerran kun vaikka sisarukset kysyy mulle kimppalahjaa (sillä synttärithän on kerran vuodessa!) niin mä vinkkaan ja linkkaan ne tänne Lehtitorille. Oon nyt viikon kuolannut näitä lehtiä. Eli lukeneemmat, mitkä on teidän suosikkeja?

Siis ja kyllä mäkin oon aika lehtifriikki. Rakastan jopa niitä naistenlehtien reseptisivuja, Pirkkaa ja Yhteishyvän reseptiliitettä ja kaikkia ihme reseptivihkosia mitä tarjotaan jonkun tuotteen yhteydessä. Maitopurkin kylkireseptejä. Anything goes!

Voi voi, Rapuvoi!

Kertomus tietämättömyydestä, kokeilunhalusta ja epätietoisuudesta.

Tai lieneekö kertomus lainkaan, tällä kun ei varsinaisesti ole alkua eikä loppua (eikä juonta), vai sanoisinko jopa ei päätä, ei häntää (vaikka sisältääkin molempia mainittuja osia).

Mutta kerrottakoon tämä rapuvoin asiasältö kutakuinkin siinä järjestyksessä kuin se minullekkin avautui.

Iät ajat rapuvoi on merkinnyt minulle ravun selkäpanssarissa kuoren sisäpuolella sijaitsevaa valkoista (toiset sanovat keltaista?) rasvakerrosta, joka tulee kaapia rapuveitsellä parempiin suihin, koska se on kuulemma mieletöntä herkkua. Kuulemma, koska koskaan en ole oikeastaan löytänyt kuvausta vastaavaa tuotetta, jonka olisin uskaltanut kaapia suuhuni. Rapuvoi ja sen löytäminen on jokakertainen puheenaihe rapukekkereillä, mutta koska olen kutakuinkin itseoppinut ravunsyöjä, eikä vieressäni, tai edes samassa pöydässä ole koskaan istunut sen kaltaista ravunsyöjäauktoriteettia, jonka sanat olisin mukisematta voinut niellä, elän edelleen epätietoisuudessa siitä mikä herkku minun tulisi suuhini raapia. Se nyt on tullut kai selväksi, että se ei ole se pyrstoä selkäpannsarista irroitettaessa kaikkialle tursuava keltainen mössö, vaikka jotkut niinkin väittävät. Vai onko?

Ennen tämän vuotista ravunsyöntiä googlailin taas rapuvoita, josko vaikka löytäisin havainnollistavan kuvan. Kuvaa ei löytynyt, mutta sen sijaan kokonaan uusi käsite, se mitä rapuvoi oikeasti on. Se on siis murskatuista ja paahdetuista ravunkuorista voin kanssa keittämällä saatava kauniin oranssi "voi", jota ravintoloissakin usein käytetään kastikkeiden ja keittojen valmistuksessa ja joka on  herkkua jopa paahtoleivälle sipaistuna.

Googlailtuani päädyin tekemään tälläisen reseptin. Lue nyt juttu ihan loppuun ennekuin ryhdyt toimeen.

Rapuvoi

n. 50 ravun kuoret
200g voita
vettä

Säästä ravunkuoret eilisistä juhlista/huuhtele ja paahda niitä uunissa 200 asteessa n. 1h. Mulla oli pakasteessa rapuja, jotka perkasin ja tein iltapalaksi rapuleipiä (nam!...kaikkea se Iso-Hoo joutuu kans syömään ;D)Ja säästin kuoret tähän.

ONGELMA: Ravunkuoret uuniin, siis päät ja kaikki? niisähän on se iso osa selkäpanssariakin, no laitetaan kaikki, keitetäänhän ne lohenpäätkin kalalientä varten...kaikki sinne vaan....

Paahtamisen jälkeen murskaa kuoret, tai yritä ainakin vähän säpälöidä jollakin lihanuijalla, siirrä kattilaan yhdessä voin kanssa.

ONGELMA: Kurkistaa ravun"pään" sisään. Se siellä asuva, kuollutta, harmaata, märkäkarvaista hiirtä  muistuttava massa ei ole paahtunut miksikään tai hävinnyt, kuten toivoin. En varmana ala voin kanssa sitä paahtamaan, vai kuuluuko? Revin muutamasta pääosasta selkäpanssariosan irti, mutta en jaksa kaiklle, ovat niin kovia ja teräviä. Ja siis kovia. Ei nämä mun releillä murskaannu minnekään. Mun f*****g perunanuijakin on muovinen. No murskataan mitä voidaan. Näin tehdään.

Miedolla lämmöllä keittele ravpuja ja voita 10 min. Lisää pikkuhiljaa kylmää vettä vähitellen niin, että se ulottuu noin 5 cm rapujen yläpuolelle.

No just näin teen, olikohan mulla tarpeeksi ravunkuoria, tuotos on ainakin oranssia.

Siivilöi kuoret ja laita liemi jäähtymään. Rapuvoi nousee pinnalle (ensimmäinen kuva), ja voit sen siitä kuoria kauniiseen lasipurkkiin ja laittaa jääkaappiin käyttöä odottamaan.

Tekoprosessin aikana niin HUUUUUMAAAAVA haju täyttää keittiön. Oi RAPU!

Ei justus... missä mun kaikki pienet kauniit lasipurkit on? Tai edes pilttipurkit? Tästä kauniin oranssista voista sais niin ihania kuvia kauniissa purkissa tai huolimattomasti paahtoleivän päälle sutaistuna. Ollapa nyt LiemessäJenni, VatsasekaisinkilinkolinRiikka tai Suolaa&hunajaaJonna tai JokihakakokkaaAntti. Kauniita kuvia, kauniita kuvia niin kauniita kuvia. Mitä MINÄ teen? Nappaan hädissäni yksinäisen juomalasin, vedän muovikelmun päälle ja pukkaan jääkaappiin. Niin kauniin väristä! (...rumassa lasissa)

Illalla paahdan jännittyneenä paahtoleivän ja sipaisen kauniin väristä voita pintaan. Mutta mitä? Miltä tämän pitäisi maistua? Hyvälle vai? Tämä maistuu pelkälle laardille. Ei edes voin suolaisella. Mitä hittoa?Onko mun makuaistissa jotakin vikaa.

Ja seuraava juttu onkin oma postauksensa, kun voi päätyy jokiravunpyrstökeittoon. MUTTA EIPÄ TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!

Koska kyseinen ravunkeitto googlailustani huolimatta tuntui synnyttävän enemmän kysymyksiä kuin vastauksia, päätin kääntyä jonkun viisaampana näissä asioissa pitämäni puoleen. Laivalla tartuin hihasta Villeä, jonka muhkea hahmo saattaa olla monelle tuttu äyriäisravintola Lobsterin äyriäistiskien keskeltä.
Esitin epätoivoni, mitä tein ja kysymyksen teinkö oikein. Keskustelu oli työkiireestä johtuen huomattavan lyhyt, mutta siinä tuli seuraavia asioita ilmi:

• se rapuvoi sieltä kuoresta, no se voi olla hankala havaita, ja se keltainen mössö sitten, no hummerilla (?)on kuitenkin selkeästi erottuva maksa... mitä ihmettä, mitä minä oikein kysyin, nyt putosin heti kärryiltä....onneksi selkeämpää tulossa:
• paahda kuoret 20 min. 220 astetta (muistaakseni)älä käytä pikkujalkoja, äläkä harmaata mössöä, päissä, vaan puhdista selkäpanssariosat sisuksistaan.
• Sitten kun keittelet voin kanssa ja vedenkin, lämpötila ei saa nousta yli 70 astetta, koska silloin kuoret alkavat luovuttaa keitokseen ammoniakkia(?vai aminohapot?), minkä kaikki voimme kuvitella ei maistu erityisen hyvältä. että ihan siis mittarin kera rapuvoin keittoon.
• pitäisi maistua leivänkin päällä, mutta ei siis varsinainen käristys rasva, kuten minulla, vaan lisätään esimerkiksi börreen, tai mikä se voikastikenyt on, lopuksi sekaan vatkaamalla, ei siis keitellä

Että jotain meni huti, jotain opittiin, joitakin asioita ensi kerralla tehdään fiksummin, ja ehkä harmaaseen hiirimäiseen mössöön korvieni välissä jäi vieläkin jotakin aukkopaikkoja, joten asiaan vihkiytyneet , estradi on teidän. Ja Ville olisi kyllä osannut vastailla enemmänkin, mutta kun en kerinnyt kysyä.

Jokiravunpyrstökeitto

Jokiravun maku on ihanan omanlaisensa. Elokuussa varsinkin se muistuu aina sopivasti mieleen ja kun kaupan pakastealtaasta jokiravunpyrstöjä edullisesti tarjotaan, niin onhan niistä jotakin ruokaa tehtävä. Siitähän saa vaikka erilaisia herkullisia  on toast- tyyppisiä alkupaloja. Ja vieläkin maistan suussani vuosia sitten  Finnjetin listalla olleen alkupalan, jokirapuja artisokanpohjassa, vei kielen menneessään. Itsekin olen postannut aikaisemmin ainakin jokirapupastaa.

Mutta nyt teki mieli keittoa, ei mitään kermaista rapu-tai hummerikeiton tyylistä, vaan jotakin kirkasliemistä keittoa, jossa paljon paljon pieneksi pilkottuja vihanneksia ja yrttejä. Luulenpa että ainakin korianteria.

Mutta tälläinen siitä tuli tällä kertaa, hirmu maukas ja myös hyvin muokattava. Vaihda kasvikset ja yrtit omiin lemppareihisi, äläkä välitä mitään reseptissä mainitusta rapuvoista. Sen tilalla voit oikein mainiosti käyttää voita tai öljyä. Rapuvoi on nimittäin kokonaan toinen tarina, josta epäilemättä tulette kuulemaan hyvin pian. Mutta nyt keittopuuhiin!

Tässä tirisee rapuvoi

Jokiravunpyrstökeitto
4-5 hengelle

2 rkl rapuvoita, voita tai öljyä
5 kevätsipulia (tai muuta sipulia, mutta tähän käy kivasti nuo varret myös)
3 valkosipulinkynttä
1 kesäkurpitsa
1/2 punainen paprika
1/2 keltainen paprika
4 varsisellerin vartta
1/2 punainen chili
250g paketti jokiravunpyrstöjä
2 tomaattia
3-4 dl kuivaa valkoviiniä
vettä
2 kalaliemitiivistekuutiota
1 limen mehu
mausteita: suolaa, valkopippuria, mustapippuria, paprikaa
lehtipersiljaa
korianteria

Sulata jokiravunpyrstöt ohjeen mukaan, mielellään hitaasti jääkaapissa.

Pilko kaikki vihannekset pieniksi, nopan kokoisiksi kuutioiksi. tai ainakin sinnepäin.Sipulit voit hienontaa normaalisti, osan varsista voit jättää viimeistelyyn.

Sulata voi tai kuumenna öljy kattilassa. Freesaa ensin sipuleita ja valkosipuleita hiukan ja lisää sitten tomaatteja lukuunottamatta muut kasvikset ja freesaile niitäkin pannulla hiukan. Jos satut tietämään kasvien kypsymishierarkian, niin voit käyttää tietoa hyväksesi, minulla nämä taisivat mennä kutakuinkin yhtä aikaa.

Lisää kasvisten päälle viini ja anna aromien tulvahtaa keittiöösi. Lisää sitten vettä niin, että saat sopivan keittokoostumuksen, pistä joukkoon myös kalaliemikuutiot, mausteet ja limenmehu ja anna kypsyä 10 minuuttia.

Lisää lopuksi sulatet, huuhdellut ja valutetut jokiravunpyrstöt sekä pieneksi kuutiodut tomaatit. Kuumenna. Viimeistele runsaalla lehtipersilja- ja korianterihakkeluksella. Tarkista suola.

Tarjoillaan rapeakuorisen maalaisleivän kanssa.

Keittoa söivät meillä lapset, Urho8v:n kummitätiMiina ja töistä  10-päivän passista kotiin nälkäisenä saapunut Iso-Hoo, joka turpa rullalla sekoitteli kauhaa kattilassa, että täälä on sipulia...
Sanoin, pohjalaiseen karskiin tyyliin,: "Syä menöhön vaan, nyt ei oo muuta!"

Ja kyllä se sitten söikin. Ja otti lisää.

Sitäpaitsi sen mielestä keitossa oli myös suolakurkkua. Miltä kyllä erehdyttävästi kesäkurpitsa alkoi näyttää. Saattaisi hyötyä hiukan keveämmästä keittämisestä.

Patrona

Pläsäytetään vielä jatkoa hienosti alkaneelle Meksiko-teemalle. Satttui nimittäin niin mukavasti, että Helsingin reissullani Safkaa -kirjan julkkareissa, tai oikeammin niiden jälkeen, minä ja ystäväniVirpi saimme kuin saimmekin, vastoin kaikkia ennakko-odotuksia pöydän Patronasta, tuosta meksikolaisravintolasta, jonka ovien takan olin jo kahdesti aiemmin käynyt kesällä kolkuttelemassa.

Ken ei vielä Patronasta tiedä, kerrottakoon, että se on meksikolaisravintola, joka jatkaa edeltäjänsä Cafe Nopalin viitoittamaa tietä eli ruokkii meksikonkaipuiset asiakkaansa rakkaudella ja hartaudella tehdyllä ruualla, jonka sanotaan saavan syntyperäisenkin palautumaan makumuistoihin äitinsä patojen -vai pitäisikö sanoa tacojen- äärelle. Tex Mex on OK, mutta älköön kukaan, KUKAAN sekoittako sitä aitoon meksikolaiseen ruokaan.

Ravintolasali oli lähes täysi, kun viiden maissa astelimme toivorikkaana sisään. Meille kerrottiin, että ruokailu ei onnistu, koska kaikki pöydät ovat varattuja. Olin varoittanut ystävääni, että paikan palvelunopeus on myös kiireettömän meksikolaista, ja kuinka ollakkaan,  vielä kun tarjoilija kuuli, että meillä olisi vain 2h aikaa syömiseen, hän aivan kauhistui ajatuksen mahdottomuudesta. Ilmeisesti pettyneet kasvomme (ja maalaisuuteni) hellytti kuitenkin rouvan sydämen, ja hän lupasi, että ellei meitä haittasi ulko-oven edessä olevan pystypöydän jakaminen toisten asiakkaiden kanssa, ja tilaisimme hänen suosituksensa ja hän vielä välittäisi keittiöön terveiset, että saisimme ruokamme vähän niinkuin etuajassa, niin voisimme kokeilla. Jos olisin valmis myös siihen, että ateriontini saattaisi keskeytyä, junan lähtöajan lähetessä. Virpi lupautui jäämään maksamaan, jos kiire tulisi!

Aivan uskomattoman ystävällistä. Ja lopulta kävi niin, että poistuimme ravintolasta superonnellisina, masut täynnä, laskun maksaneina ja erittäin otettuna hyvissä ajoin, ennen junan lähtöä.

Ja mitä me sitten söimme?
Alkuun jaoimme alkupalatarjottimen, jossa Guacamole, Ceviche, ananassalaatti ja niitä frijoles refritos, eli ihania papuja, kaikki tarjoiltuna paikan päällä valmistettujen tortillasipsien kanssa. Voi vietävä, kun oli hyviä. Samalla katseltiin kiinnostuneena korkeilta palleiltamme mitä ihania alkupaloja ja juomia muihin pöytiin kiikutettiin. Siis ei kateellisina, koska meidän omat olivat ainakin huppuhyviä.

 Palan painikkeeksi, minä jouduin tyytymään cokikseen (olettehan kuulleet raide-juoppoudesta?) kun Virpi sammutti janoaan tällä ihanalla lime-olut-suolajuomalla, onko se nyt sitten Michelada vai Chelada?

Pääruuaksi teimme tarjoilijan ehdotuksesta myös pienen combon. Tilasimme molemmat 2  lammastacoa ja sitten vielä yhdet ylimääräiset possulla. Lihat olivat pitkään hautuneita, mureita ja pieniksi revittyjä. Meksikolaiseen tyyliin, tacoissa oli minimalistisesti vain lihaa, pikkiriikkisen sipulia, korianteria ja taisi olla retiisiä sekä kullekin tacolle oma limelohko päälle puristettavaksi.Tortillat kotitekoisia ja maissista, tietenkin.

lampaat- ehdin jo heittää päälle vähän tomaattia

Lisäksi tacoille tuotiin kastikkeet: salsa verde, chipottle ja tuo ylimmäinen taisi olla joku tulinen habanero. Lisäksi vielä tomaattisalaattia. Yleisestä harhaluulosta poiketen, ja se korjattakoon nyt tässä (ellei minua ole sitten johdettu harhaan) meksikolainen ruoka ei ole välttämättä lainkaan tulista, se kyllä saattaa olla, mutta tulisuutta enemmän sitä mielestäni luonnehtivat  korianteri, lime, maissi ja savuisuus ja pieni chilisyys. Yhtäkaikki, minä tykkään. Ja kaikki tähän asti on syöty tietenkin sormin.

Lusikka oli kuitenkin heitettävä soppaan tacojen kanssa tarjoillun jumalaisen lammasliemen kera. Jos hyvästä ateriasta on nostettava yksi ylitse muiden, se olisi ehdottomasti, vaikkakin yllättävästi, tämä liemi. Kuolatkaa, te korianterin ystävät! Tätä on pakko yrittää myös kotona.

Saatan olla, omista meksikon kytköksistäni johtuen, hiukan puolueellinen meksikolaisen ruuan arvostelija.
Hyvän, ellei peräti erinomaisen palvelun tunnistan kuitenkin keittiön maantieteellisistä ulottuvuuksista huolimatta ja me todella saimme sitä tänä keskiviikkona Patronassa.

En voi kuin lämpimästi suositella kaikkien meksikolaisten ruokien ystäville ja niille, jotka haluavat kokeilla miten aito meksikolainen eroaa "meksikolaisesta". Tee pöytävaraus ja varaa runsaasti aikaa, nauti seurasta , ruuasta ja juomista pitkään. Ei meksikolaisillakaan ole kiire.

Tamales

Varoitus: Postaus saattaa sisältää kohtia jossa autenttista meksikolaista keittotaitoa sovelletaan suomalaiskeittiössä. Valmistuksessa käytetyt raaka-aineet ovat osittain tuotu Meksikosta, eikä niille löydy välttämättä korvaavuutta Suomesta. Olen pahoillani, ellet voi kokeilla tätä kotona.

Tamales, yksikössä siis tamal, tuottaa ensimmäisenä juurikin tämän kielellisen ongelman, mutta päätin tehdä yksiköstä suomalaisittain monikon, eli kutsua näitä tamaleiksi, koska tamaleskeskiä (?) en saa millään lausuttua sujuvassa muodossa ilman kielen reväyttämistä. Tai ehkä sanon välillä kuitenkin tamales, se taas tuuntuu oikeammalta kuin sissisotureilta kuulostavat tamalit.

Tamales on ikivanha, jo atsteekkien ajoilta (huh huh, taitaa tulla pitkä postaus...) tunnettu meksikolainen ruokalaji jossa maissin tai-banaaninlehteen kääritään maissitaikinaa, jonka sisällä on lihaa, chilejä tai juustoa. Tamales nimi tulee Nahuatl - kielestä joka on yksi Meksikon alkuperäiskielistä (jonka vaikutuksia espanjan kieleen Natasisikonikin on tutkinut ). Tamalit eivät ole sinänsä monimutkaisia valmistaa, mutta hitaita ja aikaa vieviä. Meksikossa niitä myidäänkin kadulla suurista padoista. Tamales on perinteisesti juhlaruoka, sitä syödään häissä ja hautajaisissa ja joulun aikaan ja aina kun perhe ja suku kokoontuvat yhteen. Niiden valmistukseen saa uppoamaan helposti koko päivän, varsinkin kun niitä tehdään usein heti sata tai enemmän kerralla. Maissinlehtupussin takanakin on Tamales ohje johon tulee mm. 6kg lihaa ja 15kg jauhoja.

Kun lapsuudenperheeni tekopojan (joo, tässä on tarina takana) Uliseksen vanhemmat olivat tulossa kuudetta kertaa Suomen visiitille heinä-elokuun vaihteessa ja olivat tulossa vanhempieni luokse Pohjanmaallekin viikonlopuksi, esitin heti Ulin äidille Mirnalle, että tehtäisiin taas tamales-päivällinen. Olen tehnyt niitä kerran aikaisemminkin Mirnan kanssa, silloin teimme possutäytteisiä ja juustotäytteisiä. Nyt valmistimme kanaa salsa verdessä, eli siis vihreässä kastikkeessa.

Ja näin se käy.
Huuhtele maissinlehdet ja levittele keittiöpyyhkelle (keittiöpyyhkeitä ei voi koskaan olla taloudessa liikaa) kuivumaan. Meillä oli sekä uusia, että edelliskerran jäljiltä pestyjä ja talteen laitettuja kuoria, joita voi siis laihialainen  käyttää useamman kerran.

Revi muutama lehti sidontanauhoiksi.

Valmista taikina erittäin suuressa, laakeassa kulhossa. Minulla oli suuri tupper, mutta itseasiassa paremmin olisi käynyt tavallinen pesuvati, sillä matalat laidat ovat parempi. Alemmassa kuvassa on sekoitettu vasta sula voi ja jauho. Meillä ei ollut oikeaa maissijauhoa tälläkertaa, Masa de Nixtamal, vaan kokeilimme kuinka onnistuvat, jos käytämme puolet Harina de Maiz eli maissijauhoa ja Maiz de Arepa, joista tehdään maissitortilloja venezuelaisittain. Sillä näitä jauhoja meillä nyt oli. Onnistuivat ihan hyvin, väri on kylläkin keltainen, normitamalit ovat valkoisia. Mutta makukin oli kuulemma oikea.

Sitten mukaan kaadetaan vähän kerrallaan kanankeitinlientä. ja vaivataan. Tai nimenomaan ei vaivata siten kuin pullataikinaa vaan rivakasti kiertävällä kädenliikkeellä nostellaan taikinaa  pyörittäen, jotta se saisi ilmavuutta. Tämä on aika raskasta hommaa, kovasti minua siihen nyt valmennettiin. Taikinasta tulee sitten aika sileä ja aika pehmeä, mutta jauhoista johtuen se ei siis ole leipätaikinamainen vaan, no, tamalestaikinamainen!

Sitten ota toiseen käteen maissinkuori ja levitä leveämpään päähän ohuesti noin ruokalusikallinen taikinaa.

Taikinan päälle nosta lusikallinen lihakastiketta tai muuta täytettä. Meillä oli siis kanaa salsa verde.

Kääri tamal kiinni rullalle, ei haittaa vaikka kuori ja taikina menevät vähän limittäin kuten kääretortussa. Sido paketti molemmista päistä.

 Asettele tamalit sivuun odottomaan höyrytystä.

Höyrytykseen tarvitaan mahdollisimman iso, korkea kattila. Minulla oli 10 l kattila, jonka pohjalle asensimme höyrytysritilän, jonka alla oli laakea, matala keraaminen creme brulee vuoka, että saimme tilaa vähän suuremmalle määrälle vettä. Keksimme myös, että vanha kunnon mehumaija oli oiva tähän tarkoitukseen. Kyllä Mehumaija oli ihmeissään!

Asettele kattila täyteen tamaleja, pohjalle ensin vesi tietenkin, kansi päälle ja anna kypsyä höyryssä 45-60 min. Tarkista kypsyys. (kuinka? No, en minä vaan tiedä, ikävä juttu ellei kotonasi ole sattumalta käymässä meksikolainen mama...)

The Mexican invasion of my kitchen

Mirna oli valmistanut täytteen jo edellisenä päivänä, joten me 4, Mirna, Uli, Natasisko ja minä teimme 30 tamalia keittokuntoon parissa tunnissa. Mirna ja minä teimme taikinan, täytimme maissinlehdet, Uli ja Natasisko sitoivat tamalet. (haa- kuuluuko monikko ollakin tamalet, ei tamalit?)

Tamalet saivat kaverikseen frijoles refritos. eli paistettuja papuja, jotka tässä valmistuvat kattilassa. Sitähän syödään melkein kaiken kanssa, mutta ei ole kyllä yhtään sellaista kuin se purkkitavara refried beans.

Juomaksi tehtiin kivalle kesäpäivälle muun tarjottavan lisäksi raikasta vesimelonijuomaa kannullinen, meksikossa ollaan kovia tekemään näitä tämäntyyppisiä, esim kurkusta ja limestä.Vaaleampi on ihan mun tekemää raparperimehua, joka oli vähän liian hapokasta ulkomaiseen makuun.

Siinä ne papukupit nyt ovat sitten, korianterilla silattuna.

Ja itse tamales. Syöjää kohti varataan 2-4. Neljästä tulee jo ihan superähkyyn. Tamalekset voidaan kuoria jo ennen pöytään tuomista. Aika tyypillisesti meksikossa ruuat annostellaan lautasille jo valmiiksi keittiössä (varmistetaan, että kaikille riittää), mutta tämä emäntä halus tamalet ja muut hässäkät pöytään, ja vielä kuoret päällä.

Päälle sitten salsa verdeä (tai muuta salsaa) ja pavut viereen.

Tässä vielä läpileikkaus  santsiannoksesta. Nämä ei ehkä oo kaikkein kuvauksellisimpia, paitsi kuoret päällä ihania.

Kysyin Mirnalta sitten, että mitä mä voin tehdä jälkkäriksi, muuta kuin flania en oikein tiennyt . Natasisko kertoi, että meksikolainen jälkkärirepertuaari ei oo valtava. Mirna ehdotti Jelloa, joten sitä minä tyttö sitten tein. Ja olipas sekin hyvää oman maan mansikoista.

Mirna toi myös tälläisiä herkkuja, kuin toffeeta öylätin sisällä ja ilmeiseti jotenkin valmistettu vuohenmaidostakin. Nameja. Kaiken kaikkiaan meillä oli ihana meksikolainen perhepäivällinen,  10 aikuista ja 3 lasta.

Kai se sukureseptikin on nyt sitten luovutettava. Huomaan taas, että mulla on tosi huonot muistiinpanot, enkä muista taas mitään, mutta karkeat virheet varmaan oiotaan lähisuvun ja tekopoikien taholta.

 Tamales kana salsa verde- täytteellä, suomalaisin kompromissein
n. 20 tamalea, me teimme annoksen puolitoistakertaa
Täyte:
Valmista mielellään jo edellisenä päivänä.
4 luullista kanan rintapalaa
1 sipuli,
3-4 valkosipulinkynttä
suolaa

Keitä kanat kypsiksi puolisen tuntia sipulien kanssa  runsaassa suolatussa liemessä. Meksikossa käyttävät yleisesti painekattilaa, jolla homma todella nopeasti ohi. Säästä liemi ja revi kananliha pieneksi paloiksi. Sekoita  lihat Salsa verdeen ja keitä hetkinen. Anna jäähtyä ja säilytä jääkaapissa, jos täytät tamalet huomenna.

Salsa Verde
1 purkki Pirkka Salsa verdeä, löytyy mieto ja hot. Salsa verdeä ei pysty itse valmistamaan, koska siihen tarvittavia tomatilloja emme ole vielä tähän mennessä löytäneet Suomesta. Mutta tuo pirkan on siis valmistettu  meksikossa ja meidän perheen testivoittaja. Mirnalla oli kuitenkin yksi purkki tomatilloja mukanaan ja tuunasimme tai jatkoimme pirkkaa laittamalla kastikkeen tehosekoittimeen ja perään nipun korianteria, tomatillot ja pari 4-5 romaine salaatin lehteä, jotka pitävät huolen varsinkin vihreän värin intensiivisyydestä.

Tamales taikina
Maissinkuoria/Hojas para tamal
800g Maiz fe nixtamal (mutta sen puutteessa kokeilimme 400g Harina de Maiz ja 400g  Maiz de Arepa)
375 g voita sulana
4 rkl leivinjauhetta
2 rkl suolaa
1 l + Kanan keitinlientä

Sekoita voi ja kuivat aineet. (käsin), lisää sitten vähitellen kanalientä (vähintään se litra) ja työstä taikinaa kunnes saat siitä melko pehmeän ja koossa pysyvän. Tämä on nyt niin näppituntumalla tehtävää. Tiedän jo vähän kahden kerran jälkeen miltä taikinan tulee tuntua. Pohjalainen vääntää taikinaa kuulemma aivan kuin meksikolainen!

Loput teko-ohjeet selviävätkin yllä olevasta kuvatarinasta, joten en niitä kertaa tähän.

Jos meksikolainen ruoka kolahtaa, niin tuosta sivupalkin hakemistosta meksikolainen klikkaamalla löytyy monta muutakin tosimeksikolaista reseptiä.

Minä vaan oon nyt niin onnellinen, että Mirna on siirtänyt mulle sukupolvien tamalestaidot.

Ai niin, tähteeksi jääneet tamalet ovat aivan huippuhyviä voissa rapiaksi paistettuna seuraavana päivänä . Ja taas papuja viereen.