About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Capunti, suppilovahverot ja sinihomejuusto


Kaikenmoista mitä pieni ihminen ei tiedä.

Että on sellainenkin pastan muoto kuin capunti, joka muistuttaa miniatyyristä, avattua herneenpalkoa.

Ja että kaksi vahvaa makua, sinihomejuusto ja suppilovahverot ovatkin pannulla sulassa sovussa, etten sanoisi peräti hyvää pataa...
Onneksi olen aivan hiljattain valaistunut molempien asioiden suhteen.

Hyvin, hyvin harvoin (sanoinko jo, etten kovinkaan usein?) teen kermaista pastakastiketta (carbonaraa ei lasketa), mutta nyt oli sen aika, koska  tämän helpommaksi ei paljon herkullinen ruoka voi mennä. Välillä elämässä (tai siis puhun ruuanlaitosta) niin tarvitaan kermaa, vai mitä?

capunti kavereineen
Suppilovahvero-sinihomejuustopasta
4:lle

n. 300g pastaa (tässä capunti)
n. 3-4 dl pakastettuja suppiksia, tuoreita litran verran
150g sinihomejuustoa
2dl kermaa
mustapippuria
vettä
päälle hiukan tuoretta yrttiä, lehtipersiljaa, tai ruohosipulia

Keitä pasta al dente, eli napakan suutuntumaiseksi runsaassa suolatussa vedessä ohjeen mukaan.

Sillä välin, paista tuoreet tai sulatetut, pienityt sienet kuiviksi, eli kunnes niiden oma neste suurinpiirtein haihtuu, Lisää kerma ja murustettu aurajuusto. Jos seos menee liian paksuksi, voit liennyttää vähän vedellä. Kuumenna. Mausta mustapippurilla myllystä.

Valuta pasta ja sekoita kastikkeen joukkoon. Mukaan voi mennä ripaus keitinlientäkin, siinä oleva pastantärkkelys sitoo myös kastiketta (tai jotakin, ainakin kuulostaa hienolta). Tärkeintä on kastikkeen ja pastan sopiva suhde; ei haluta kuivaa pastaa, kastikkeen on oltava runsaasti paksua, ei haluat myöskään pastakeittoa. Ripottele yrtit pinnalle

Nauti rapeakuorisen maalaisleivän kanssa, jos suinkin sattuu olemaan käsillä. Yksinkertaisen hyvää.


Ohje on pikkuisen "noin" ohje, kun siinä lisäilin aineita kokatessani, mutta luulen, ettei tässä yksinkertaisuudessa voi mennä kovasti vikaan suuntaan tai toiseen.


lauantai 3. marraskuuta 2012

Ihana Lindsay! (ja arvonnan tulokset)


...ja samaan aikaa toisaalla julkaistaan huomattavasti mielenkiintoisempia ateriontikokemuksia!

Mutta jonkinmoinen  henkilökohtainen Mad Venture - kokemus, tai ainakin First Ever, sain Kirjamessu-perjantaina kun söin elämäni ensimmäisen vegaanin ja myös lähes raakaravintoisen (ei kai sämpylä voi olla raakaravintoa?) aamiaisen -tai ylipäätään aterian- ravintola Silvopleessä.

Tarjottimellani on huippuhyvää raakatattaripuuroa kolmen kastikkeen kanssa: Cashew, taateli ja mansikka-avokado. Siis myös kastikkeet olivat huippuhyviä! Sitten  yliterveellisen oloinen viherjuoma, valkoista teetä, hiukan hedelmiä ja vihannessämpylä. Näitä ruokakokemuksia voisi hankkia vaikka lisää!

Syy minulle epätavalliseen aamiaiseen oli se, että Finn Lectura oli kutsunut minut ja muutaman muun bloggaajan aamiaiselle tapaamaan vegaania keittokirjailijatarta Lindsay S. Nixon'ia. Olin
kutsusta innoissani ja tapaaminen olikin mainio tapa aloittaa muutenkin niin jännittävä päivä (illalla oli Bloga wards -gaala ja siinä keskipäivällä piti osata ajaa auto Simonkentän hotellista Forumin parkkihalliin, huom. siis minun!)


Lindsay oli oikein välitön, lämminhenkinen ihminen. Ennen  amerikkalaisen Lindsay'n nyt suomennettua  keittokirjaa Helpot ja nopeat kasvisherkut ( mielettömän tylsä nimi hyvällä kirjalla), Lindsay oli minulle aivan tuntematon, vaikka nyt kyllä  muistan törmänneeni aikaisemmin jo hänen supersuosittuun blogiinsa Happy Herbivore. Mutta kun en ole elämäntavoiltani vegaani, enkä ole kummemmin koskaan tuntenut kutsumusta tuohon suuntaan, niin ymmärrettävästi en ollut siihen aikaisemmin kovin syvällisesti tutustunut.

En oikein tiedä, mistä tapaamisessa olisi pitänyt puhua, mutta se ei tarkoita, että olisimme siellä tuppisuin istuneet. Jutustelu soljui ihan rentoutuneesti ja minä ainakin kyselin Lindsayltä vaikka mitä, asiasta ja ehkä sen vierestäkin. Yritin kuitenkin sivistyneesti antaa muillekin suunvuoron, mutta en ole varma tuntuiko muista siltä!

Mutta mitä  opin? Lindsay on siis 31-vuotias (joo, kysyin iänkin...L luuli, että kysyn painoa kun alustin kysymystä, että tätähän ei yleensä naisilta kysytä...) lakimies, joka aika nopeasti valmistuttuaan jätti leipätyönsä ja alkoi kokopäivätoimiseksi vegaanilähettilääksi. Bloginsa Lindsay aloitti 5 vuotta sitten, jolloin vegaaniblogeja oli vain USAssa muutamia. Lisäksi Lindsay'llä oli myös ehkä hiukan erilainen näkökulma, hän jakoi nopeasti valmistuvia ja myös hyvin vähärasvaisia  reseptejä. Vaikka nykyään pelkästään vegaaniblogeja on hurja määrä, on L säilyttänyt ja kasvattanut suosiotaan yhtenä ensimmäisistä. Jopa niin, että hänet tunnistetaan yleisesti joka puolella USA:a ja tuntemattomat tulevat juttelemaan. Lindsayllä on 5 (vai kuuden) keittokirjan kustannussopimus, jossa nyt siis ollaan puolessa välissä. Hän matkustaa paljon ympäri Amerikkaa ja maailmaa kertoen vegaanista ruokavalioista ja väliajat sitten kehittelee uusia reseptejä keittokirjoihinsa, kuulemma kokeile ja maista -metodilla. Vuodenvaihteessa hän lyö aina jarrut kiinni pariksi kuukaudeksi ja lataa akkuja  perheensä parissa ja lomailee vuorilla lumilautaillen. L:llä on 2 assistenttiä, joista toinen taisi olla hänen aviopuolisonsa.

Lindsay päätyi aikoinaan kokeilemaan vegaania ruokavaliota terveysongelmien kanssa ja kertookin päässeensä sen avulla niin migreeneistä kuin ylipainostaankin. Myös lähes hänen koko perheensä on kääntynyt vegaaniksi, viimeisimpinä alkuvuodesta vanhempansa, jotka kuulemma saivat heittää viimeisessä terveysrtarkastuksessa lääkkensäkkin huitsin Nevadaan (jossa myös L lautailee?)

Ja ne tärkeät pointit vegaaniuden puolesta:

Terveys: ei lainkaan kolesterolia, vähärasvainen vegaaniruokavalio on myös vähäkalorinen ja kuitupitoinen

Talous: Vegaaniset peruselintarvikkeet ovat edullisia, siis säästät.

Eläimet: Kunnioittaa eläinten oikeuksia.

Ympäristö: Ympäristöystävällisin ja kestävin tapa syödä.

Oli kiva tavata Lindsay, joka oli siis ihanan pulppuavan puliseva ja oikein tavallinen, kaikissa sanan positiivisissa merkityksissä. Oli mielenkiintoista tavata bloggaaja joka oli tehnyt siitä itselleen tuottavan "ammatin", mikä Suomen kokoisessa maassa taitaa olla aikamoisen vaikeaa. Ainakin niin tuottavan ammatin, että Linsay aikoo lopettaa työnteon viimeisen keittokirjan jälkeen. Mutta ei kai sentään bloggaamista, siihenhän jää koukkuun?

Tapaamisesta löytyy uusia näkökulmia myös paikalla olleiden kanssabloggaajien tuotoksista. Oli hirmuisen miellyttävä tavata myös Hra ja Rva Kettu Ketun keittiöstä ja Kamomillan konditorian, joka siis on ymmörtääkseni vegaani leivontablogi!

JA SITTEN VIELÄ ARPOMANI FINN LECTURAN LAHJOITTAMAT LINDSAY'N KEITTOKIRJAT:

Arvonta suoritettiin Random org'illa, numeroiden 1-48 välillä. Tuota yhtä omaa kommenttiani en laskenut mukaan kun laskin sijoituksia.

Onnetar suosi numeroita


26 Jii &Nti Papu
25 Tomi Rautio
13 Netta
43 Katza

 Onnea voittajille ja kivoja hetkiä kirjan parissa! Postitan kirjat teille kunhan saan postiosoitteenne.
Kiitos kaikille osallistuneille!

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Olin siellä minäkin....

Vasemmalla ChezJasu, pikkuriikkisin on Vatsasekaisin Kilinkolin, oikealla puolellaan Kinuskikissa


Lokakuun viimeisenä perjantaina juhlittiin ensimmäistä kertaa Gloria Blog Awards 2012. Suomalaisista ruoka- ja sisustusblogeista valittiin ansioituneimmat kolmessa kategoriassa: Paras, Kaunein ja Lukijoiden suosikki. Kaksi ensimmäistä valitsi jury n. 10:stä ehdolle asetetusta ja lukijoiden suosikki valittiin kaikille avoimen äänestyksen kautta.

Ihan vaan tulosluonteinen otos lehdistötiedotteesta:

Tuomaristo palkitsi ruokablogit Paras ruokablogi-, Kaunein ruokablogi- ja Lukijoiden suosikkiruokablogi – kategorioissa. Sisustusblogit palkittiin vastaavasti Paras sisustusblogi-, Kaunein sisustusblogi- ja Lukijoiden suosikkisisustusblogi -kategorioissa. Kauneimmaksi ruokablogiksi palkittiin Vatsasekaisin kilinkolin ja kauneimmaksi sisustusblogiksi kiri Weekday Carnival. Parhaimman ruokablogin tittelin voitti Chez Jasu ja parhaaksi sisustusblogiksi palkittiin Parolan Asema.

Lisäksi yli 6530 lukijaa kävi äänestämässä suosikkiruokablogiaan. Äänestyksessä Kinuskikissa voitti äänestyksen huikealla äänivyöryllä (noin 2000 ääntä), Kauhaa ja rakkautta sijoittui toiseksi (yli 900 ääntä) ja Chocochili sai kolmanneksi eniten ääniä (noin 700 ääntä). Yhteensä 5370 lukijaa kävi äänestämässä suosikkisisustusblogiaan ja kilpailu oli hyvin tasainen. Lukijoiden suosikki oli Kotipalapeli (noin 500 ääntä), Valkoinen Harmaja sai toiseksi eniten ääniä (yli 360 ääntä) ja Diagnoosi: Sisustusmania sai kolmanneksi eniten ääniä (yli 300 ääntä).

Hirveästi kaikkia voittajia onnitellen!

Gaalasta on hirveän kiva postaus aitoine bloggaajan kuvineen Siskot Kokkaa Nellellä. Glorian sivuilla löytyy myös kuvakavalkaadi. Ilmeisesti komeimmat oli karsittu kuvista, kun en siellä minäkään vilahtanut...

Gaalaa vietettiin Kellohalilla, vai mikä se nyt on Teurastamon alue, kuitenkin se paikka , jonne ollaan keskittämässä kaikenmoista ruokaisaa toimintaa.  Väkeä oli sopivasti paikalla, jotta notkuvien pöytienkin vierelle sai välillä puikkelehtia. Menu oli Antto Melasniemen käsialaa.

Gloria Blog Awards 2012 -gaalan menu
Oululaisen hapankorppua, häränpotkasalaatti 
Aura Gold-endiivisalaatti 
Savukalamousse-Real-leivät 
Hienoin Mustaleima-oliivi 
Sitruuna-yrtti-juuressalaatti 
Marianne-suklaaleivos 
Vadelmapirtelö 
Omenasalaatti 

Juomina Freixenet Cordon Negroa, Mia Tintoa ja Mia Blancoa sekä Pauligin aromikkaita
kahveja.

Minä olin tietenkin aivan innoissani pääsystä lukijoiden suosikki ehdokkaaksi, vaikka toki kaikki blogit olivat vapaasti äänestettävissä, myös "listauksen" ulkopuolelta.

Olin myös aivan innoissani tilaisuudesta päästä juhlimaan kanssabloggajien kera, nauttimaan kuohuvasta ja herkkupöydistä. Onnistuin rakentamaan koko viikonlopusta oikein kohtaamisten janan: Lähdimme liikkeelle koko perheen voimin jo torstaina Järvenpäähän sukulaisiin yöksi ( punajuurisalaatti, Hirvistroganof ja Creme Brulee, oi Nam!), jotta minä pääsin heti perjantaina aamiaiselle Silvopleehen tapaamaan vegaanikirjailija, bloggaaja Lindsay Nixonia. Ja syömään elämäni ensimmäisen raakaravinto/vegaani aamiaisen. Lauantaina jatkoimme sitten matkaa Turkuun, jossa oli vuorossa 4 sisaren illallisten viimeinen osio. Mutta siitä herkuttelusta myöhemmin.

Jotenkin siinä sitten tuli lopulta perjantainakin niin kiire, että olin tasan kello viisi alusvaatteissani, meikittä föönaamassa vielä hiuksiani hotellihuoneen kylpyhuoneessa kun oli tarkoitus tavata Soppaa ja Silmukoita Marja 20 yli Metron edessä. Ihan pikkasen myöhästyimme, mutta paikan päälle ehdittiin kuitenkin kuudeksi. Saattoi olla, että luomivärit eivät olleet aivan balanssissa.

Kaiken juhlahumun keskellä EHDOTTOMASTI parasta (sen lisäksi, että ihanat blogit voittivat) oli vihdoinkin tavata noita niin tutuiksi tulleita blogiystäviä muuallakin kuin virtuaalimaailmassa. Pientä vaikeutta tuotti tietysti toisiensa tunnistaminen, kaikilla kun ei ole blogeissaan tunnistettavia kuvia. Siksi myös varmasti harmillisesti jäi vielä tapaamatta joitakin, ja joidenkin kanssa ehti vain moikata eikä kerinnyt enempiin juttuihin, mikä sitten jäi vähän harmittamaan.

Tähän tunnemyräkkään ei nyt vain jotenkin löydy edes mitään fiksua sanottavaa. Aivan kun olisi löytänyt kauan kadoksissa olleet perheenjäsenensä. Pidensimme vielä iltaa meidän hotellimme baarissa reilun 10 hengen voimin ja luultavasti olisimme istuneet aamuun asti ellei paikkaa olisi suljettu.

Iso-Hoo oli muuten aivan järkyttynyt, kun sille oli ensimmäiseksi tokaistu(Jonna?), että "me tiedetään susta kaikki!"

Merkillistä...tämähän on ruokablogi!

Kiitos vielä kaikille  Kaikki äitini reseptit- blogia äänestäneille! (äiti,isä, siskot, veljet... ;)







keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Messulippujen voittajat arvottu


Arvonnan virallinen valvoja astumassa  arvontakoneeseen....

Messuliput 25-28.10 Helsingin Kirjamessuille (ja viini&hyvinvointi) on nyt arvottu. (arvo 15€, kertakäynti valitsemanasi päivänä)

Lippuja arvottiinkin 5 kpl 4 sijasta, koska niitä olin 5! Ei kai haittaa ketään?
Arpa suosi:
Elina.K, Tamara, Maija. Marjo.H ja Anvi
Onnea voittajille!
Olen laittanut kullekin jo sähköpostin ja pyytänyt osoitteenne, että saan liput tänään postiin. Mikäli emailinini ei ole tullut perille niin laita osoitteesi nannablogi (ät) yahoo.com

Kirja-arvonta on auki vielä viikon joten pistä itsesi arvontalistalle. Myös nyt voittaneet osallistuvat kirjankin arvontaan.

Palkinnot lahjoitti Finn Lectura.

Lindsay S. Nixon esiintyy:



  • la 27.10. klo 12:00 ravitsemusterapeutti Hanna Partanen haastattelee Lindsay’ä Finn Lecturan osastolla (6e99) – haastattelun jälkeen Lindsay signeeraa kirjoja
  • la 27.10. klo 15:30 Lindsay esiintyy Kirjamessujen näytöskeittiössä, missä hän kokkaa kirjan reseptejä – kokkausesityksen jälkeen Lindsay signeeraa kirjoja Finn Lecturan osastolla (6e99)
  • su 28.10. klo 12:00 ravitsemusterapeutti Hanna Partanen haastattelee Lindsay’ä Finn Lecturan osastolla (6e99) – haastattelun jälkeen Lindsay signeeraa kirjoja.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

ARVONTAA; Pikana ja pitkässä liemessä



Nyt pitää panna toimeksi. Sain nimittäin parhaalla katsomallani tavalla lukijoilleni  jaettavaksi Lindsay S Nixonin  keittokirjoja 4kpl ja samanverran pääsylippuja ensi viikonlopun Kirjamessuille 26-28.10(Helsingissä), joilla siis pääsee myös Viini ja hyvinvointimessuille, jotka järjestetään samassa paikassa samaan aikaan.

Lindsay S. Nixon on  amerikkalainen vegaani ruokablogisti www. happyherbivore.com joka julkaisee nyt siis jo kolmannen keittokirjansa. "Nouseva tähti kulinarismin maailmassa" ja saapuu siis myös itsekin paikalle kirjamessuille.

Vegaanius on itselleni suhteellisen tuntemato käsite, mutta sitä suuremmalla mielenkiinnolla selasin kirjaa, enkä voi väittää vastaan kirjan argumentointia vegaanisen ruokavalion puolesta. Kirjassa on 150 aivan huippua reseptiä, jotka siis on valmistettu ilman mitään eläinperäisiä aineksia. Reseptit ovat myös suurimmaksi osaksi tosi nopeita valmistaa ja takakansi väittää että kaikkia raaka-aineita löytyy suomalaisista ruokakaupoista. Voivat kyllä meidän cittarissa hämmentyä kun menen kyselemään agavesiirappia ja ravintohiivaa, joita esimerkiksi on useimmissa ohjeissa. Ja nyt kaikki vegaanit raivostuvat mulle, mutta siellä oli kyllä niin oivaltavia reseptejä, joita on kokeiltava ihan ehkä eläinperäistenkin aineiden avustuksella.

Mutta lupaan, minä tavallinen carnivore ihan oikeasti perehtyä  vegaaniinkin ruuanlaittoon, vaikka vaan ihan siksi, että tiedän missä mennään. Ja mistä sen tietää vaikka mulla olis kaksi vegaania kasvamassa  kattoni alla?

ARVONTAOHJEET:

Osallistu laittamalla kommenttilaatikkoon sähköpostiosoitteesi, josta sinut nopeasti tavoitan arvonnan suoritettuani, jos haluat lippuja, niin saadaan ne ajoissa perille. Ilmoita myös jos osallistut molempiin tai vaan kirjan arvontaan, lippuja ei ehkä kannata arpoa sellaiselle , joka ei pysty niitä käyttämään.
Kirja sen sijaan kelpaa kaikille!

Messuliput arvon keskiviikkoaamuna 24.10 klo 9.00 ja kirjat vasta viikon päästä 31.10 kello 9.00

Arpaonnea!


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Herkkumessuilla






Pieni kuvakavalkaadi ja muutama (innostunut) sana kuvia siivittämään tunnelmista Seinäjoella viikonloppuna järjestetyistä Herkkumessuista. Kamerasta loppuivat perjantaina patterit, lauantaina oli mukan väärä laturi ja eipä sitä sunnuntainakaan kerinnyt kuvailla.

Jo torstaina oli Ilkka-lehdessä koko sivun mainos  ja meinasin aivan pyllylleni tipahtaa kun messukartassa luki, että Saran ja Nannan näytöskeittiö. Että näin lähdettiin matalalla profiililla ensimmäiseen, mikä tämä nyt sitten oli, julkiseen kokkaukseen?


Jokapäivä, mun oma tuntini (ei siellä nyt tietenkään tuntia kokattu vaan 20-30 min.) oli heti messujen avauduttua (siis varsinainen primetime), mutta ihanasti silti yleisöä kertyi paikalle. Pe ja la valmistin tuhtia ja tulista avokadokeittoa ja Chorizo-quesadilloja, sunnuntaina vietnamilaisen kanasalaatin.
Ruuat olin itse saanut päättää, teemalla jotakin vähän muuta kuin tavallista arki kotoruokaa, näytöskeittiön puitteet ja aika rajoittivat silti  valintaa tietenkin aika lailla. Ja koska aikaisempi kokemus oli nolla, vähän jännitti, olinko valinnut sopivat annokset, mutta olen tyytyväinen jälkikäteen.


  Saralla oli myös oma Herkkumessutuntinsa, jossa olin avustamassa ja lisäksi hän kokkasi muun juontamisen ohella kaksi kertaa päivittäin jälkiruokaa Valion kanssa ja me molemmat sitten yhden tunnin olimme mukana Raymond Wesanderin grillishowssa, minä valmistin mangosalsaa, Sara Tsatsikia. Ohjelmassa mainittu Markus Maulavirta oli peruuntunut, mutta messujen toisesta, Etelä-Pohjanmaan Keittiömestareiden näytöskeittiöstä käytiin sitten välillä esiintymässä meilläkin, samoin perjantaina tulisesti kokkaileva Poppamies.


Yritin valmistella oman näytökseni lisäksi kaikki aina Saralle valmiiksi, joten ihan joka messutunnille ja vähän ylikin sitä haipakkaa riitti.


Sara oli kuitenkin aivan mielettömän kannustava ja mielettömän ammattilainen ja vielä mielettömän mukavakin, eli mikäs mulla oli ollessa. Sanoinkin Saralle, että arvaa jännitinkö mä minkämoinen bitch sieltä tulee...



Lisäksi Sara ei pystynyt pitämään näppejään erossa vaan hotkaisi mun valmistaman avokadokeiton ja quesadillan kehujen kera näytöksen loputtua. Vähäkö oli apukokilla hyvä mieli....


Myös Raymond Wesanderin kanssa oli ihanan helppo työskennellä, Reiska siis  grillasi Simmenthal- pihvejä. Kaikki vaan oikeasti meni näiden kahden ammattilaisen mukana helposti ja hienosti. Aika moni toivotti ennen messuja, että pidä hauskaa ja sen minä totisesti sain tehdä.

ja mangosalsaa....
Sunnuntain vietnamilainen salaatti muuten maistui Saralle myös.



Mä ehkä lähden Saralle henk koht. kokiksi sen World Tourneelle... (ehkä... ;D )

Sunnuntaina olikin sitten jännä päivä. Kun Urho8v. osallistui alle 16v. kakunkoristelukilpailuun, kisan ylivoimaisesti nuorimpana ja ainoana miehenä. Olenkin julkaissut blogissani kaikki Urhon aikaisemmat kakunkoristelut. (=0), mutta jonain päivänä ja jostakinhan sekin homma on aloitettava.



Kakun aiheena oli tietenkin Halloween.

Myös kummityttöni Mira tuli Vantaalta asti osallistumaan.



Niin reippaita ja rohkeita lapsia! Äitit on ylpeitä!


Ja nuan vaan sieltä pätkähti kolmostila.


...yllättynyt palkintosijalainen.


Naamailua ei näemmä millään malta lopettaa....

Jos nyt vieläkin mietitte, että minkämoinen se Sara oli oikeasti, niin ainakin vei yhden Urhon sydämen.

Urhon nukkui iskän ja äiskän välissä su-ma yön alkaneen syysloman kunniaksi ja ensimmäiset sanat maanantaina herättyään olivat: " Sara on kiva. Kaikki aina keksii mulle lempinimiä, Onni serkku sanoo Apinaksi ja meidän luokkalaiset Urpoksi, niinkun Urpo ja Turpo. Sara sanoi, että Hurmuri! ".

Myös Iso-Hoo kertoi nähneensä Sarasta unta. Olivat kuulemma olleet lentokoneessa....kysyin, että missäs mä olin, johon sain vastauksen: " Varmaan valmistamassa mangosalsaa..."

Mutta näihin kuviin ja tunnelmiin, nyt lähdetään syysloman viettoon. Kiitti kaikille, jotka tsemppasitte mua ennen messuja ja oli kiva, että paikanpäällä olijat kävivät nykäsemässä hihasta ja moikkaamassa. Kiitos ihanalle perheelle, sukulaisille ja ystäville, jotka tulitte katsomaan näytöskeittiötäni, se merkitsi paljon. Superkiitos Sara ja Raymond johdatuksesta. Kiitos ennakkoluuloton ja avarakatseinen messuorganisaatio, joka sisällytti ohjelmaansa myös ruokabloggaajien edustajan.

Kivaa ja kiirusta oli. Mielettömän kivaa!




tiistai 9. lokakuuta 2012

Enää 3 yötä!



Nyt ei pysty kokkaamaan, saati kovin järkevästi bloggaamaankaan. Jos jollakulla on nyt mun reseptijorinoita akuutti ikävä, niin onneksi Keittiöhöyryjä ilmestyi juuri, sieltä voit käydä nauttimassa inspiraatiota yllä olevaan puurokaunottareen (johon minä sain inspiraation jo vuosi takaperin Omenamintulta).

No, en ole sairastunut jännetupintulehdukseen, vatsatautiin, enkä edes syysflunssaan (kop, kop, kop, koputtaa hän puuta), mutta keskittyminen mihinkään ei taida nyt onnistua, koska munhan pitää alkaa keskittyä viikonloppuun. Ette kai ole unohtaneet Herkkumessuja?

Viikonloppuna pitäisi sitten suvereenisti kokata kolmena päivänä makupaloja omasta blogista, avustaa Saraa (LaFountain, LaFountain, LaFountain!) hänen nimikko (katso edelliset sulkeet) kokkaussessiossaan ja repäistä vielä Mangosalsat Simmenthal pihvien grillausnäytöksessa lisukkeeksi.

Kuinkas tähän pitäisi valmistautua? Pilkkomisharjoittelulla? Vai pitäsikö loppuviikon tehdä joka päivä mangosalsaa? Voi, jeevana, onkohan ne mangot  paikan päällä varmasti kypsiä? Entäs avokadot? Riittääkö aika, vai jääkö sitä liikaa? Tuleeko kukaan kattomaan? Voi ei, tuleeko tuttuja?
Ymmärtääkö Sara eteläpohjanmaan murretta? Onkohan se pitkä? Näytetäänkö me majakalta ja perävaunulta?

...enää ei kerkiä laihduttaa....mitä mä laitan päälleni....miksi en ole ammattikokki, niin voisin laittaa kokinpuvun...onneksi en ole ammattikokki, niin ei tartte vetää mitään tötsää päähän...no, onhan Sarallakin yleensä joku....MITÄMÄLAITAN PÄÄLLENI!

Jumaliste likka! Rauhootu! Keskity olennaasehen. Kokkaa ja hymyyle ja puhu perättömiä mukavia.
Sunnuntai-iltana kaikki on jo ohi.


Ai niin muuten, vaikka tuo palkki on tuossa sivussa heilunut jo kauan, niin en ole tainnut mainostaa -hämmästyttävää kyllä- ollenkaan erityisesti sitä , että minut on arvoisa raati asettanut ehdolle Gloria Blog awards lukijoiden suosikki blogiksi. Eli nyt hopi hopi äänestämään, aikaa on vielä viikon verran (22.10 asti?) Ja kaikki äitini reseptit- blogia voit siis äänestää, vaikka se olisikin vasta suosikkiblogisi numero 42. En minä ole niin turhantarkka!


Ja mitä mä sinne gaalahan laitan päälleni.....?