About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 25. syyskuuta 2012

Tillillinen kantarellisoppa


Enpä olisi arvannut, että tilli se on oiva mauste kantarellikeittoon! Onneksi löysin kirjakaupasta jo viime syksynä aivan ihanan sienikirjan "Sienionni". Se on tietenkin ruotsalainen (!), mutta kääntäjä Elina Uotila on tehnyt oivaa työtä lokalisoinnissa. Kirja on koostettu siten, että siinä käydään läpi parhaita ruokasieniämme ja jokaisesta sienestä on sitten juuri sille sopiva resepti. Tekijämiehet eivät nimittäin ainoastaan rakasta sieniä, he YMMÄRTÄVÄT niitä! Takana on ajatus siitä, että kaikki reseptit eivät sovellu kaikille: "Kermassa haudutettu ukonsieni maistuu vastenmieliseltä, mutta voissa paistettuna se pääsee oikeuksiinsa."

Väheksymättä yhtään pelkällä suolalla maustettua kantarellimuhennosta Jens ja Pelle kehottavat myöskin laaja-alaisempaan maustamiseen: Juustokumina, kurkuma, chili, sahrami, inkivääri, joitain mainitakseni. Ja kirjassa on sitä paitsi upeat, upeat kuvat!


Kuun alussa olin 3 päivää  samoilemassa pitkin lapualaisia metsiä kun toimin ratamestarina palveluskoirien jälkikokeessa. Ja sen vaan sanon, että tänä vuonna on enemmän hirvikärpäsiä kuin todellakaan KOSKAAN! Paljon  ihollani riehuvia hirvikärpäsiä enemmän minua harmitti kuitenki se, että jälkeä polkiessani törmäsin mustatorvisieniesiintymään. Siis valtaisaan sellaiseen. Kuvitelkaa tuska, en voinut jäädä niitä poimimimaan, vaikka ne olivat elämäni ensimmäiset mustikset!

Puhuin niistä ystävälleni, jonka olin pyytänyt jäljentekoon ja sanoin tulevani takaisin ne noutamaan. Mutta eihän sitä niin vaan lähdetä ja kun en itse päässyt, annoin koordinaatit tuolle ystävälleni. Mustatorvisieniesiintymä oli valitettavasti tööt, mutta palkaksi paljastuksestani sain puoli sankoa kantarelleja ja puolitoista suppiksia, olin kuulemma antanut koordinaatit sienien taivaaseen (määrän puolesta, en niiden kuolleitten torvien).

Tänään pakkasin Maitotytön ja oman äitini autoon ja kävimme Lapualla maan mainiossa Leipurin putiikissa ja vaikka oli kiire hakea Urho8v hammaslääkäriin, en malttanut olla pysähtymättä metsän laitaan. Ja kas, nappasin jopa pakkasyön jälkeen terhakkaan kantarelliryppään mukaani, 8 isoa ja 4 pientä. Siis keiton tekoon.

ja näinhän se alkaa

 Tillinen Kantarellikeitto
3-4 annosta (resepti Sienionni-kirjasta, Linder, Holmberg)

7-8 dl tuoreita kantarelleja
1 hienonnettu sipuli
2 rkl voita
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
1 l kana-tai kasvisliemi (vesi+kuutio)
muutamia tillinvarsia
 2 dl creme fraichea
muutamia tillinvarsia
3 rkl hienonnettua tilliä

Pilko kantarellit oieneksi ja ruskista yhdessä sipulin kanssa voissa tilavapohjaisessa paksupohjaisessa kattilassa kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja alkavat tuoksua hyvältä.
Lisää suola ja pippuria.

Kaada liemi seoksen päälle ja lisää tillinvarret. Keitä kannen alla hiljaa 15 min.

Ota tillinvarret pois.
Lisää creme fraiche  ja tillisilppu. Kiehauta ja anna hautua 5 min.

Ja sitten mun piti lähteä kiikuttamaan Urhoa tatamille ja sen jälkeen oli vielä Kennelkerhon kokous ja sitten piti nukuttaa Maitotyttö, jonka lainalla olleen pinnasängyn piti luovuttaa takaisin, ja Likka ei siis tosiaankaan pysy siinä omassa uudessa perintösängyssään. Eilen meni 2h, tänään vaan puolitoista....

Mutta siis aurinko meni mailleen jo aikapäiviä sitten ja kuvat olivat ottamatta, jos ymmärrätte yskän. Että tuli nyt jonkinmoisia.

ja kun oikein hartaasi yrittää pimeässä kuvata, niin keittoon saa jo kuorenkin....

Ai niin, pojat ehdotti vaaleaa maalaisleipää sopan seuraan.

Mutta kyllä pohojalaanen ottaa rukihista!


( ja vielä: en tiedä johtuiko keittoon jo lisätystä suolasta, mutta yllättäen ranskankerma juoksettui! Nyt aloin illalla sitten pelastuoperaation. Nopeasti Googlettamalla löysin vain suurinpiirtein vastauksia että mitään ei ole tehtävissä. Kuumensin kuitenkin kiehuvaksi ja päätin lisätä hiukan Maizena suurustetta vaaleille kastikkeille ja keitoille. Ja yllättäen toimi aika hyvin, että vink, vink!)

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Se on niin keltaista ja ihanaa...


Ja se on kuulkaa jotain, mitä nimihirviötä en viitsinyt edes otsikoksi laittaa, mutta paljastettavahan se on:
Tuoretta sokerimaissipolentaa suppilovahverohöystöllä.

Tämä on juuri tyypillinen maailmalta (siis Blogistaniasta) bongaamani resepti, pikkuisen jotakin itselleni uutta, jota en ole aiemmin kokeillut, mutta kuvaus tai kuvat saavat jo sinällään makuhermoni vettymään ja pääkopan raksuttamaan kuinka ja koska saan sovellettua tai jopa orjallisesti noudatettua reseptiä omassa köökissäni. Kelle tai mihin tilaisuuteen voisin sitä valmistaa? Onnistunko ylipäätään ja onko se sitten niin hyvää kuin väitetään, ja jos ei ole, niin epäonnistuinko minä vai resepti?

No tässä vaiheessa, ihanan yksityisen sunnuntailounaan syötyäni, (lounaalla tarjoilin siis kyseisen annoksen itselleni), voin sanoa, että ainakin minun lusikkaani tämä sopi oikein valtavan passelisti. Mulla on muodostunut maissiin joku erikoisen kiinteä suhde näin aikuisemmalla iällä, ainahan minä olen maissintähkistä tykännyt, mutta luulen, että vasta meksikolaiseen keittiöön rakastuminen on toden teolla tuonut, jopa sanoisin että maissinhimon. Ja nimenomaan sen  syvän, maissipuuromaisen maun, joka tulee (ihananan) tyypillisesti läpi missä tahansa annoksessa sitä on käytetty. Tätä on vaikea selittää, tunnen maun ja hajun milelikuvitusaisteissanikin, ja se ei siis ole se maku (tai mauttomuus) joka on  tonnikalasalaatin herne-.maissi-paprikasekoituksessa.

Tykkäsin reseptistä sen verta, että suosittelen ihan itse kokeilematta kokkaamaan myös alkuperäisversiota missä oman höystöni tilalla on herkullisen kuuloinen munakoisokastike. Tuunasin jääkaappini sisällöstä johtuen reseptiä takaisin klassisempaan suuntaan, eli vaihdoin fetan parmesaaniksi.



Periaate siis oli, että miksi valmistaa polentaa kuivista ryyneistä, kun sen voi tehdä tuoreesta sokerimaissista? Jopa meidän cittarista onnistuin löytämään tuoretta kotimaista sokerimaissia, mutta ymmärrettävästi tämä ruoka ei ehkä ole ihan ympärivuotisessa sesongissa Suomessa. En siis käyttänyt niitä esikypsennettyjä tähkiä vaan ihan fressin raakoja. Tsekkasin muuten kuoriessani suojalehdetkin tamaleja silmälläpitäen, mutta kovasti olivat kapeaa mallia, vaikkakin pitkiä.

Tuoretta sokerimaissipolentaa suppilovahverohöystöllä.
4.lle

Polenta:
4 sokerimaissintähkää (ei esikeitettyjä)
4 dl vettä
2 ruokalusikallista voita
1 dl raastettua parmesania
1/4 tl suolaa
mustapippuria myllystä

Suppilovahverohöystö:
1 l tuoreita suppilovahveroja tai niitä vastaava määrä pakastettuja (suppikset menee niin pieneen)
2 isoa punasipulia
1 rkl voita
2 rkl sherryviinietikkaa tai balsamicoa tai jopa punaviinietikkaa
1 ruukullinen rucolaa silputtuna
suolaaa, mustapippuria

Polennan valmistus:
Poista maissintähkistä suojalehdet ja "hiukset", leikkaa veitsellä pois kanta ja pala suiposta kärjestä. Raaputa/leikkaa sitten veitsellä veistämällä jyvät irti tähkän rungosta, joko pitämällä tähkää pystyssä leikkuulautaa vasten tai pituussuunnassa laudan päällä maaten (siis se tähkä, ei kokki)( nyt tuli mieleen, että eksyyköhän joku mun blogiin tämän jälkeen jos googlettaa Lauri Tähkää?)Ei haittaa, vaikka jyviä ei saa irti kokonaisina, kohta kuulet miksi.

Laita jyvät  mielellään pinnoitettuun kasariin ja kaada vesi päälle. Jyvien tulisi peittyä veteen. Keitä hiljaisella tulella 12 minuuttia ja nosta sitten reikäkauhalla tehosekoittimeen., säästä keitinvesi.

Aja jyvät sileäksi, lisää tarvittaessa keitinlientä. (Kyllä taa varmaan onnistuis sauvasekoittimellakin). Laita sitten maissitahna takaisin kasariin ja lisää vielä keitinlientä, että saat melko lievän keiton ja ala sitten hiljalleen sekoitellen keitellä maissipuuroa  10-15 min.kunnes saat sitä muusimaisen.Mminä jätin kyllä omani ehkä vähän löysähköksi, mutta tykkäsin siitä näin.

Lisää joukkoon voi ja parmesaani, suola ja mustapippuri ja keitä vielä 2 minuuttia. tarkista maku ja tarjoa.

Suppilovahverohöystön valmistus:
Paista suppilovahveroita kuivalla pannulla kunnes neste haihtuu, lisää voi ja puolirenkaiksi leikatut sipulit, hauduttele pehmeiksi. Lisää voita jos tarvis. Lopuksi  lorauta sekaan etikka, suola ja pippuri maun mukaan, anna kiehahtaa, sammuta liesi ja kääntele rucola joukkoon.

Annostele sienihöystö polentan päälle. Maut sopivat ihanasti, lempeä maissi pehmensi suppiksien ja rucolan hiukan pippuristakin kirpeyttä.

Ehdottomasti teen tätä  polentaa joskus sen munakoison kaveriksi ja  illallisfiinistelyissä kalalle tai pihvinkin seuraan.

Mutta kuten leikkisästi tavataan sanoa (=tosi ärsyttävä sanonta) ei muuta kun lusikka käteen ja ääntä kohti!






perjantai 21. syyskuuta 2012

Karkkikanaa brunssille


Brunssit on ihania, niinkuin aamiaisetkin. En (todellakaan) kuulu niihin, joiden täytyy huojua pystyssä vähintään 5 tuntia ennen kuin kurkusta saa alas kahvia kummempaa.

Hartwall lanseerasi uudet Happy Joe -siiderit ja niiden muassa Onnen Omenoita -kisan, jossa tuli julkaista blogissaan unelmien siideribrunssiherkku, joka sopii Happy Joe´n kanssa nautittavaksi tai jossa sitä käytetään ainesosana.

Molempi parempi,  ajattelin minä. Kun pystyin vihdoin erkaantumaan (kylläkin herkullisesta) munapekonituoreethedelmätsuolainen piirakka- tason brunnssiajattelustani, huomasin, että brunssillahan voi tarjota melkein mitä vain. Kunhan se on herkullista, helposti syötävää ja sulavaa, vähän yllätyksellistä, pikkasen luxia ja koskaan ei ole pahitteeksi, jos herkun voi syödä sormin.

Karkkikanaa vartaassa
12 varrasta

4 broilerin rintafilettä
150g suolapähkinöitä
puntti korianteria

Siirappi
1 plo Happy Joe Cloudy Apple -siideriä
3 valkosipulin kynttä kuorittuna ja hienonnettuna
n. 5cm pätkä tuoretta inkivääriä kuorittuna ja hienonnettuna
1 vihreä chili, malto pilkottuna ilman siemeniä
3 rkl ruokokidesokeria
tilkka öljyä

Aloita siirapin valmistamisella. Kuullota  öljytilkassa hetken valkosipulia, inkivääriä ja chiliä. Pieni pinnoitettu kasari on paras tähän.Kaada kasariin sitten siideri (muista ottaa pieni huikka=laaduntarkkailu)ja lisää sokeri. Kuumenna kiehuvaksi ja anna sitten kuplia hiljaisella tulella kokoon noin kolmannekseen kunnes keitos on siirappimaista.

Leikkaa kukin file pitkittäin kolmeen osaan. Tähän on parasta käyttää niitä vähän ohuempia rintaleikkeitä, ei kuitenkaan mitään minuuttipihvejä. Pujota kukin filesuikero omaan vartaaseensa. Puiset vartaat kannattaa liottaa vedessä pari tuntia ennen käyttöä.

Jauha suolapähkinät yhdessä korianterin kanssa muruseokseksi  leikkuuterällisellä tehosekoittimella.

Sivele kullekin kanavartaalle hiukan siirappia ja paista sitten keskikuumalla pannulla  kauniin ruskeiksi ja kypsiksi puolelta toiselle kääntäen ja välillä siirappia lisäten.(vartaat voi myös kypsentää uunissa 200 asteessa ja lopussa ottaa vähän väriä grillivastuksen alla) Lisää vielä valmiiseen vartaaseen reilusti siirappia pintaan ja kierittele varras pähkinä-korianteri seoksessa. Nosta pystyyn juomalasiin tai asettele kauniisti laakealle vadille, jonka päälle voit vielä ripotella muruseosta. Voidaan tarjoilla sekä tulikuumina pannusta, että  miellyttävän huoneenlämpöisinä.

Yhtäkaikki, maistuvat tajuttoman hyviltä nautittuna yhdessä jääkylmän Happy Joe Cloudy Apple -sidukan kera. Jonka olin  valinnut siis ihan sen söpön pullon takia. Lähes sampanjaalinen elämys!


maanantai 17. syyskuuta 2012

Herkkuja jokaiseen makuun


Nyt alkaa jännittää.

Seinäjoella lanseerataan lokakuun puolivälissä uusi messutapahtuma; Herkkumessut.

Minä, eteläpohjalainen ruokabloggari, pidän tiiviisti molempia peukkuja pystyssä, että lakeuksille saadaan uusi herkullinen messuperinne. Sinäkin voit käydä peukuttamassa tapahtuman facebook- sivuilla.

Herkku-messujen kotisivuilta löytyy sitten enemmän infoa tapahtumasta aikatauluineen. Areenalla on mm. k-18 viinitasting alue, ja lisäksi voit varata paikan viinikoulusta tai suklaatastingistä. Sanomattakin on selvää, että paikalla on hienosti edustettuna alan yrityksiä ja näytöskeittiössä on hellat kuumina joka päivä.

Nyt voit käydä äänestämässä kakunkoristelukilpailun osallistujat finaalin, tai kokeilla onnistutko voittamaan kokkausillan sinulle ja ystävillesi messuemäntä Sara La Fountain'in johdolla.

Eikä tässä vielä kaikki: Itseni toistamisenkin uhalla painotan vielä, että pikkuhiljaa alkaa jännittää. Koska herkuttelu, kuten kaikki tietävät , on varsin monisäikeinen juttu johon nivoutuu niin maailman metropoleissa ;) puhaltelevat trendit kuin myös hyvinkin paikalliset lähiherkutteluvivahteet (mikä sinällään siis on hyvinkin maailmalla edelleen puhaltava trendi) lienevät messujärjestäjät ajatelleet tuovansa myös ripauksen paikallista maustetta ryydittämään messutunnelmaa.

Toimin nimittäin päivittäin näytöskeittiössä Sarah La Fountainin apukokkina. Pakkohan siihen oli suostua kun kerran pyydettiin. Natasiskoni kyllä epäili pyynnin syyksi sitä, että Sara tulee näyttämään niin hemmetin hyvältä mun rinnalla..... :)

Ja niinkuin kaikilla hyvillä, hauskoilla, kivoilla ja jänskillä asioilla on taipumus, niin tässäkin on meikäläisen mopo karkaamassa käsistä. Huomaan sittemmin lupautuneeni myös itse pitämään päivittäisen kokkausnäytöksen teemalla reseptejä blogistani. Ja Simmental-pihvien grillimestarinkin kera olen luvannut kokkailla pihville lempparilisukettani.

Eipä tässä kai sitten muuta. Tässäkin tarpeeksi pienelle ruokabloggaajalle.

No en nyt ihan omaa osastoa saanut, mutta kumminkin :), mukana ollaan....


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Vähän parempi omenapiirakka



Kerran syksyyn on kokeiltava uusi omenapiirakkaresepti. Minäkin ajattelin kokeilla jonkinmoista mummoankanamerikanpiirasta, mutta sitten törmäsin tähän reseptiin Ruokailmiö- blogissa, enkä voinut vastustaa ajatusta viettelevästä mascarpone-tuorejuustosta kirpeiden omenoiden kera.

Taisin tehdä piirakan hiukan liian suureen vuokaan, koska luulen, että sen oli tarkoitus olla hiukan paksumpi, kakkumaisempi korkeudeltaan. Onneksi sillä ei ollut vaikutusta makuun. Taikinan kanssa jouduin hiukan painimaan. Ainakin omastani tuli niin "rasvaista", ettei puhettakaan sen kaulimisesta. Olisi kai sitä voinut lepuuttaa jääkaapissa, mutta enhän minä, kun ei reseptikään erikseen niin ohjeistanut (omien aivojen käyttö on ihan nou-nou- leivonnassa...).

Siispä päädyin painelemaan taikinan vuuan pohjalle, mutta siinäkin ripottelin reilusti jauhoja, että sain sen taikinamaiseksi. Lopputulos oli kyllä oikein hyvä pohja paiston jälkeen epäilyksistäni huolimatta. Päälliristikot rullasin myös vain jauhotettujen käsieni välissä nauhoiksi. Niitä tuli tosi harvaan, mutta itseasiassa täyte kuorruttuu noin kivasti, että näyttää kuin piirakassa olisi enemmänkin kantta.

Mielestäni piirakka oli hyvän näköinen -ja tuoksuinen- , mutta nyt kun katselen kuvia, en voi olla ajattelematta olisiko näillä samoilla kuvlla voinut julkaista vaikka sipuli-pekoni-piiraan ohjeen?


Parempi omenapiirakka


Pohja:
125 g voita
2 dl vehnäjauhoja
1 dl mantelijauhoa (tai vehnäjauhoa)
2 rkl sokeria
ripaus suolaa

Omenatäyte:
1,2 l pieniä kirpeitä omenanpaloja (n. 800 g), mulla Granny Smith
1 dl fariinisokeria
½ tl kanelia
2 rkl maissitärkkelystä
1 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

Mascarponetäyte:
250 g mascarpone-tuorejuustoa (tai 250 g kermarahkaa)
1 kananmuna
2 rkl sokeria
3 rkl vaahterasiirappia (voit korvata fariinisokerilla)
1 tl vaniljasokeria


Aloita omenatäytteestä. Pese omput ja pilko ne noin sentti kertaa sentti kuutioiksi, kuorineen käy. Olen niin laiska , etten jaksa edes porata siemenkotia vaan leikkaan omenan pois sen ympäriltä.  Kaada omenapalat paistinpannulle ja lisää vesi, sitruunamehu, maissitärkkelys, kaneli ja fariinisokeri. Kuumenna keskilämmöllä viitisen minuuttia, kunnes omenat hiukan pehmenevät ja seos sakeutuu. Jos seos maistuu liian happamalta, lisää vielä sokeria.

 Nypi jauhot ja sokeri voin kanssa.vaivaa sen verran, että saat taikinasta pallon.Vuoraa irtopohjavuoka 24 cm leivinpaperilla ja painele reilu puolet taikinasta vuuan pohjalle ja reunoille n. 3cm. Pohja saa olla ohut.

Kaada vähän jäähtynyt täyte pohjan päälle.

Sekoita keskenään mascarponetäytteen ainekset ja valuta seos omenoiden päälle.

Muotoile tai kaulitse lopusta taikinasta ristkkonauhoitusta piiraan päälle.

Paista keskitasossa 200 asteessa 40-50 minuuttia. Pinta saa ottaa reilusti väriä ja rapeutua, kunhan varot että ei pääse palamaan.

Ja nyt vaikein osa. Anna piiraan jäähtyä vähintään 45 minuuttia, ettei se murene irrottaessa. Nauti perinteisesti vanijakastikkeen tai -jätskin kera.





perjantai 14. syyskuuta 2012

Punajuurietanat


Tässä kun on itse kukin pitänyt pienempää tai suurta kasvisviljelmää mennä kesänä, on ollut hauska havaita yksi yhteinen aloittelevan (?) puutarhurin piirre. Koska sato - ja varsinkin se pieni- tulee jotenkin erityisen rakkaaksi, se mihinkä lopulta sen käyttää, muodostuu kynnyskysymykseksi. Mikä resepti on tomaattini arvoinen? Kuinka maltan syödä perunani? Asialla on tietysti kääntöpuolensa, sillä joitakin tuotteita, ainakin joinakin vuosina, pursuaa ovista ja ikkunoista, ja silloin keksitään mitä mielikuvituksellisempia käyttötarkoituksia.

No, asiahan oli siis niin, että edelleenkään en saanut kovin mainittavaa punajuurisatoa. Yksi parin litran kulhollinen pieniä punajuuria. En aio kuitenkaan lannistua, koska punajuuret ovat niin herkullisia ja kuulemma helppoja kasvattaa. (En vain tiedä kuinka.) Punajuurethan on ihan ykkösherkkua uunipaahtona, mutta omani olivat niin eri kokoisia, suurimmat munan, pienimmät kirsikkatomaatin, ja lisäksi ne puskivat puolittain kummasti maasta ylös ja se yläosa oli ruman ruskea, että ajattelin höyryttää ne puolikypsiksi ja sitten kuoria ja sitten keksiä niistä jotain.

Koska punajuuret siis ovat vähäisyydessään erityisrakkaita, tarvitsivat ne erityisrakkaan kumppanin. Ja mistäs minä erityisesti pidänkään? No etanoista!

Nurmi/Vahtera kaksikon ihanasta sekametelisoppaa-kirjasta olinkin jo aiemmin kesällä pongannut oivan, kokeiltavan reseptin. Vähän jouduin muuttamaan, kerma vaihtui ranskankermassa ja esikuvani valmistivat punajuuret kuorimalla ensin raat, omani olivat siis höyrytettyjä. Reseptissä kiehtoi etanoiden erilainen valmistustapa, niihin paistettiin rapea pinta, ja voin kertoa, että ei ollenkaan paha!


Punajuurietanat
2-3:lle

6-8 pientä punajuurta
4rkl voita
tilkka vettä
2 dl kermaa tai ranskankermaa
suolaa
valkopippuria myllystä
1 purkki isoja etanoita 1 1/4 tusinaa eli 15...
basilikaa
parmesaania


Kuori punajuuret ja leikkaa ne pieniksi kuutioiksi. Kuullota kuutiot kasarissa puolessa voin määrästä. lisää tilkka vettä ja kiehauta kunnes vesi haihtuu. lisää kerma, suola ja pippuri. Muhita punajuuret sopivan kypsiksi. (koska tein höyryttämistäni, skippasin tuon vesivaiheen ja muunkin muhittelun, että säilyivät vielä napakoina.)

Huuhtele etanat haaleassa vedessä ja kuivaa hyvin talouspaperilla. Laita paistinpannulle 2 rkl voita ja paista siinä etanoihin kaunis väri ja rapsakka pinta.

Asettele etanat punajuurien päälle lautaselle. Maut viimeistellään basilikan lehdillä ja parmesaanilastuilla.


Ihan menivät punajuuret tässä hyvään tarkoitukseen! Etanoita voisi useamminkin paistaa rapsakammiksi, eikä aina jättää sinne valkosipulivoihin killumaan rasvakylkisenä. Melko tuhti annos oli kyllä alkuruuaksi, vielä kun palan painikkeena oli paahdettu maaalaisleivän siivu.

Nyt te kyllä kuolette nauruun kun kerron minkälaiselle aterialla nämä syötiin. Suoraan ruokabloggerin/kotiäidin arkielämästä (no, oli sentään perjantai): Alkuun siis punajuurietanat ja pääruuaksi KINKKUKIUSAUS! Tehtynä tietenkin oman maan perunoista ja sipuleista, kylmäsavustetusta possunkyljestä, luomukermasta ja Gryerestä.

(Ei pidä uskoa kaikkea mitä netissä kirjoitetaan. Se oli kyllä perunasipulisekoituspussi marketin pakastealtaasta, oisko ollu Poutun kuinkkusuikalepussi ja kermankaltainen kipparikalleruokakerma. Juustoa ei ollut varaa laittaa päälle!)

torstai 13. syyskuuta 2012

Oikein tavanomaista porkkanapiirakkaa




...onneksi tavanomainenkin on perkuleen hyvää ja oman maan porkkanoista tehtynä extra-arvokasta. Kerran muuten tein jotain erikoista porkkanapiirakkaa, johon tuli muiden tykötarpeiden lisäksi ananasmurskaa. Ei ollut muistaakseni mitenkään erikoisen hyvää.

Tänään vetäisin porkkanapiirakan melkein suoraan pelliltä pöytään ja minulla oli suuria leikkaamisvaikeuksia. Kuorrutus yritti lähteä veitsen mukana ja palat itsessäänkin olivat mehevän kosteina jotenkin rumasti leikkaantuvia. Piirakka kannattaisi tehdä ehkä edellisenä päivänä, saisi kunnolla muhia ja asettua ennen leikkausta.

Kauneusaistiin voisi vedota kenties myös leikkaamalla säännöllisiä, samankokoisia paloja...omasta mielestäni symmetria on aivan yliarvostettua...

No joka tapauksessa, paljon kuorrutusta ja kuorrutteen päälle paljon mantelirouhetta, ei pienet kauneusvirheet hypi heti silmille.



Pellillinen porkkanapiirakkaa

(ohje kotikokki.net/Damitix; oikein kelpo ohje)

Pohja
4 kananmunaa
4dl sokeria
225g voisulaa
4dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1 tl suolaa
300g porkkanaraastetta

Kuorrutus
200g tuorejuustoa
250g tomusokeria
100g pehmeää voita
3 tl vaniljasokeria
 pari ruokalusikallista sitruunamehua (oma lisäys)
päälle mantelirouhetta

Vaahdota munat ja sokeri.
Lisää voisula,  yhteensekoitetut kuivat aineet ja porkkanaraaste, sekoita.
Kaada  syvälle uuninpellille leivinpaperin päälle ja paista 200 asteessan. 25 minuuttia-

Sekoita täytettä varten kaikki aineet sileäksi tahnaksi. Levitä vasta jäähtyneen tortun päälle. Mantelirouhetta voi sitten ripotella mielen mukaan eli runsaasti. Anna jähmettyä kylmässä. (hahaa, skippasin tämän viimeisen, mikä ehkä johti leikkausoperaation kivuliaisuuteen!

Eikos vaan olekin porkkanapiirakassa jotain ihanan syksyistä?



Maitotyttökkin on siirtynyt jo syksyn väreihin.(kepeä aasinsilta...)

Ja sitten mainos: tämän kuun Keittiöhöyryt, eli  Piirakkaa uuniin on ilmestynyt. Viime kuutakaan en muistanut mainostaa, silloin reseptoin niin julmetun hyvää salaatinkastiketta, että parempi kun jääkin mun salaiseksi aseeksi...  ;D