Leiriromantiikkaa

On niin PAKKO vielä palata  perinteisen nelipäiväisen ,vappuisen koira(lausutaan rottweiler) leirimme tunnelmiin.Kun katson tuota ylempää kuvaa, näen, haistan, tunnen ja maistankin palan sitä tunnelmaa... minä seisomassa hohkaavan hellan äärellä valurautapannun kahvassa ennen aamu kahdeksaa talven jäljiltä vielä  jääkylmässä hirsikeittiössä valmistamassa kerran joka leiri tarjottavaa muna/pekoniaamiaista.

Peksut paistuvat onneksi mukavasti myös uunissa.

Leirimme taisi olla jo 8. vappuleiri kauniissa järvimaisemassa, muutamat syysviikonloputkin olemme siellä viettäneet. Hoidan yleensä leirin muonituksen, kerran sain siskoni ja toisen kerran erään leiriläisen äidin tehtävään, silloinkin kyllä suunnittelin ruuat ja tein hankinnat. Leiriläisiä on yleensä siinä parikymmentä ja lapset, joita ei lasketa. Parhaimmillaan on ollut muistaakseni 30, tänä vuonna kuitenkin vain n.15 (ja pari lasta), "juhlailtana" täyttyi taas se parikymmentä.

Haastavaa ruuanlaitosta tekee pieni budjetti ja se, että kuitenkin haluan aina tarjota jotain vähän ekstraa. Poissuljettuja, sinänsä mainioita leiriruokia ovat esim lihapullat ja kaikki nakki- ja makkararuuat, käytämme niitä koirillemme palkkoina, eikä niitä viitsi päivän päätteeksi enää itse syödä, kun on koko päivän käpälöinyt nakkeja treeniliivin taskussa. Yritän aina pakoilla kaikkia erikoisruokavalioita, mutta tänä vuonnakin oli mukana yksi ei lihansyöjä ja yksi viljaton ja perunaton, mutta kyllä hekin tulivat ruokittua.

Aamiainen tarjoillaan siis kello kahdeksan, ja se koostuu yleensä leivästä, voista, juustosta, parista leikkeleestä, keitetystä kananmunista, kurkusta ja tomaatista, tuoremehusta, kahvista ja teestä, joskus myöskin jugurtista. Puuro olisi edullista, mutta en jaksa keittää, kun en jaksa pestä kattilaa....

Leiriolosuhteet vaihtelevat vuosittain, välillä ei keittiöön tule juoksevaa vettä, viime vuonna ei uuni ollut käytössä jne. Kolmellekymmenelle on tosi kiva kokkailla ilman uunia, sen voin kertoa...

Tässä kuvassa parhaat kaverini hella ja uuni

Lounaaksi jokainen tekee yleensä  mukaansa itselleen voileivät ja mukaan pakataan termarit ja vielä vähän pullaa ja keksiä. Yleensä n. kello 17 on sitten päivän lämpimän aterian vuoro.

Tänä vuonna syötiin:
Lauantaina: Spaghetti Bolognese
Sunnuntai: Vietnamilaista kaalisalaattia, kesäkääryleitä, hunajaista sesamkanaa ja riisiä
Maanantai: Burritoksia, joiden täytteenä pavuilla jatkettua bolognese kastiketta ja chiliillä duunattua sesamkanaa, eli hävikistä herkuksi!
Tiistai: Kanakeitto

Aterioilla tarjotaan myös leipää ja voita sekä salaattia, joista aina yritän tehdä  herkullista vaihtelemalla raaka-aineita perusjuttujen (salaatti, tomaatti, kurkku) lisäksi: fetaa, oliiveja, viinirypäleitä, maissia, aurinkokuivattuja tomaatteja, paprikaa jne.

Illan grillimakkaroista, sipseistä ja saunaoluista huolehtii kukin itse. Saatan minä laittaa hyvänä päivänä uunin täyteem Chicken wingsejäkin...

Välillä on jälkiruokaa (ei joka päivä) pannaria, hedelmäsalaattia, vispipuuroa, marjapiirakkaa, simaa ja munkkeja), tänä vuonna tein yksi päivä mustaherukkajuustokakkua ja sunnuntain juhliin täytekakun. Ai niin, ja jälkipellolle ilmestyi myös mystisesti simaa ja munkkeja... ei kun simat taisi mennä kaikki tottiskentälle....

 Meitä leiriläisiä yhdistää nimittäin yksi asia, leirimme sydän Laura, elikkä useimpien koiriemme kasvattaja.
Maahismetsän rottweilereihin voit tutustua täällä. Tukokuussa tuli kuluneeksi nimittäin tasan 10 vuotta ensimmäisen pentueen synnystä.

Vuosi vuoden jälkeen saavumme siis uudestaan rotikoiden merkeissä  paikan päälle. Lieksa, Oulu, Muhos, Jyväskylä, Tampere, Turun seutu, pääkaupunkiseutu, Mikkeli, Kuopio, Lapua,.... Kilometrit kuulkaa ei ole esteenä. Luottokouluttajamme saapuvat Lahdesta. Koska rottweiler on käyttökoira, treenamme kansallisia lajeja, hakua metsässä ja jälkeä pellollaja sitä niin tärkeää tottista kentällä, joskus otettu vähän purujakin, vaikka niille onkin pyhitetty oma leirinsä (alkaen tänä vuonna).

Ja voi sitä naurun määrää, loputtomia koiranparantamispuheita, pitkiä saunailtoja, lentäviä lauseita, toveruutta ja auringossa palaneita naamoja (tilaan aina hyvät ilmat myös).

Niistä on hyvät leirit tehty.

Omalta osaltani leiri oli hiukan erikoinen tällä kertaa kun olin paikalla ilman Ihaninta A-poikaa, Maahismetsän Aramirin Aariaa, Obelixia eli Potea(niin, juuri siitä ensimmäisestä pentueesta!) ja sain jättää myös lapset kotiin. Urho7v on ollut eka kerran mukana 9 kk vanhana, Maitotyttö pisti vielä paremmaksi viime vuonna 3 kk ikäisenä. Onneksi viime pääsiäinen (vapun ollessa viime vuonna ikävästi keskiviikkona, pidimme leirin viikkoa aikisemmin pääsiäisenä, niin saimme hyvin neljä päivää vapaata) oli tosi helteinen, muistan kuinka vaihdoin vaipat metsässä mättähällä.

Vaikka se haipakkaa on muina vuosina pitänytkin, ruuanlaiton, oman koiran treenaamisen ja ulkoiluttamisen ja välillä siis lastenhoidonkin kanssa, niin ikävähän se tuli tänä vuonna omaa Poteani.
Elinan arkistoista löytyi kuitenkin vielä kuva viime vuoden hakutreeneistä meistä Poten kanssa.
Rakas Obelix!

kuva Elina Järvelä

Tallinnan Chedi

Meillä käytettiin helatorstaivapaata hyväksi ymppäämällä viikolla (ti-to) pitkästä pitkästä aikaa pieni 2 yön Ttallinnan reissu. Matkaan lähdettiin Iso-Hoon ja naapuripariskunnan kanssa kerrankin ihan aikuisilleen. Shoppailua, syömistä, hoitohemmottelua, rentoutumista hauskojen ihmisten parissa, siitä ajattelimme lomasemme tehdä.

Ja näin tapahtui. Minun sormeni syyhysivät tietenkin ravintolatarjonnan pariin, mutta en ihan uskaltanut terrorisoida muuta joukkoa, joten kaikki pöytävaraukset ja muu esitutkinta jäi tekemättä, mikä ei tietenkään ole kovin viisasta, emmekä esim. mahtuneet lemppariravintolaani Elevanttiin keskiviikkoiltana 8 pintaan. Onneksi menomatkalla törmäsin vanhaan työkaveriini Harriin joka oli matkalla tyttöystävänsä luo ja sain muutamia kullanarvoisia ravintolavinkkejä. Yksi suosituksista oli italialainen La Bottega (vene 4), jonne en kertakaikkiaan löytänyt, pieni seinäkyltti täytyi olla avoimen oven takana, koska vasta kolmannella kerralla keskiviikkoyönä syömästä palatessamme sen löysin. Siis ensi kertaan.

Onneksi Harri vinkkasi Chedistä, joka sijaitsee Sulevmägi'llä, ihan ihanan Boccan naapurissa. Ja mikä vieläkin yllättävämpää, siellä oli reilusti tilaa, vaikka ravintola onkin valittu 2011 Tallinnan parhaaksi ravintolaksi (tämänkin kuulin vasta jälkikäteen). Chedi tarjoaa modernia aasialaista, mieleen tuli eittämättä hiljattain testattu Farang.

Ravintola oli interiöltään tyylikkään miellyttävä, samoin palvelu oli erinomaista, vaikkei tarjoilija jakanutkaan Farangin tapaan varsinaisia tietoiskuja kustakin ruokalajista. Päädyimme tilaamaan 4 kesken 3 alkuruokaa ja 3 pääruokaa. Ravintolassa oli ihania 6 hengen pöytiä pyörivällä keskustalla ja ainoa negatiivinen palaute onkin, että me 4 henkeä emme saaneet mennä 6 hengen pöytään vaikka ravintola oli vain puolitäysi, jos sitäkään, ja sellaisena pysyi.

Annokset olivat taidokkaan näköisiä ja houkuttelevia. Ennenkaikkea ylistäisin pääruokien kypsyyksiä. Niin suussasulavaa ankkaa, kanaa ja härkää en ole syönyt pitkään aikaan. Ruokien mausteet menivät enemmän Kiinan/Korean suuntaan kuin Thaimaahan (Farang) eli suosikillani korianterilla ei tällä kertaa rällästetty. Iso-Hoo muistelee aina kaiholla elämänsä parasta kiinalaista ateriaa (ellei kaikkien maiden top 3?) jonka nautimme Keniassa aikoinaan, juurikin sen suuren pyörivän pöydän äärellä, ja nyt hän tuumasi, että tänään taidettiin mennä ohi.

Mutta nyt syömään:

 Tuore-tonnikalasalaati thai-tyyliin.( no nyt se Thai tuli heti...) Todella kaunis kokko, hiukan ehkä pettymys, tonnikala ei oikein maistunut miltään.Muuten kaikki very fresh.

Uppopaistettua pehmeäkuorista taskurapua chilillä ja kaffir-lehdellä maustettuna. Kaikki äänestivät tämän annoksen alkuruokien ykköseksi. Muut eivät kyllä olleet  maistaneet Farangin  rapuannosta, joka kokonaisine rapuineen oli ainakin tätä näyttävämpi. Korit ovat muuten tietenkin syötäviää. Kullekin tuotiin myös chili ja inkivääri-hunaja dippiä alkuruokien kera.

Dim Sum -valikoima isokatkarapu-kampasimpukka ja isokatkarapu.bambunverso täytteisinä. Olivatpa ne kauniita! Paikassa on kuulemma ollut ainakin erillinen Dim Sum -kokki! Osa meistä olis varmaan mieluummin syönyt omansa paistettuna, niljakas kuori kun jakaa hiukan mielipiteitä.  Minä tykkäsin kyllä, kun osasin tätä odottaakin.

Välillä oli käytävä brutaalisti unisexhuoneissa (3 kpl) Siellä ramppasi kyllä ihan huvikseen!

Pahoittelen herkemmille lukijoilleni, mikäli ravintolapostaiksen keskellä olevat  WC-potretit tuntuvat luotaantyöntäviltä. Mutta kun ne oli niin kauniit. Tallinnassa on muuten ylipäätään suunnattoman kaunis ja originaali ravintola-wc-kulttuuri! Ten points.

Kun tulin naistenhuoneesta, olivat pääruuat saapuneet ja sekoittaneet seuralaisteni päät siinä määrin, että kaikki annokset  oli jo korkattu. Kuvasin silti.

Pi Po Ankkaa, eli Ankkaa ja Hoisin kastiketta. Niin rapea päältä, sisältä uskomattoman mehukas....

Mustapippurihärkä Stir-fry. Kuin olisi syönyt mehukasta paksua pihviä paloina. Käsittämätön se kypsyysaste kuinka se oli niin täydellinen. Erittäin hyvää.

Tulista kanaa Cashew-pähkinöillä. Niin kaukana kulmakinkkilän Kung Po:sta! Ja taas nakerretaan kippoakin.

Riisi tarjoiltiin jokaiselle omasta somasta puukiposta.

Jälkiruuaksi valkosuklaamousse ja mansikkacarpaccio. Tuo "päällimäti" on jonkinmoista inkiväärihilloketta,
Lastukori ehkä vähän ei niin modernia....

 Oma jälkkärini Passion Parfe oli kaukana kärsimyksestä. Itseasiassa raikkaudessaan juuri sopiva lopetus.

Juomana kulauttelimme useamman oluen, naapurien tarjoaman Viru.Valge ryyppykierroksen, parit konjakit ja kaffet ja likööri. Kaikki tämä siis neljältä hengeltä pikkusen rapiat 180€. Mistäpäin sitä nyt katsois, onhan sekin paljon rahaa, mutta tällä elämys- ja makutasolla suhteellisen vähän. Eli mieluummin maksaa hiukan enemmän ja käy harvemmin, huono ravintolaruoka se vasta kallista onkin, se mikä vie kohtuullisen monta euroa kukkarosta ja lopuksi jää vain paha mieli, että kotona olis saanut parempaa.

Pieni mies -Koristeita ristiäiskakkuun ja voileipäkakkuun

Naapuriin on tullut uusi ihana mies, ja sain kunnian leipoa hälle ristiäiskakun eilisiin ristiäisiin. Toiveena oli vauva ja sinivalkoinen väritys. Kakusta tuli mielestäni oikein kaunis, vaikka eka kertaa muotoilinkin isoja ja pieniä ruusuja itse värjäämästäni sokerimassasta. Myös sokerimassa valahti kakun päälle kerrankin upeasti. Huomatkaa myös tuo pieni valkoinen perhonen vauvan pääpuolessa. Mielestäni koristelu kaipasi jotain pientä ryhdikkyyttä, joten vedin siihen tuollaiset suklaakiemurat. Ne ovat ehkä vähän kyseenalaiset, pieni suunnitelmallisuus ja hahmotelma vaikka paperille voisi olla poikaa.

Kakku oli normi 8 munan kakku. Täytteenä Patalinnulta kopioidut valkosuklaalimemousse ja mansikkamousse. Minulla siis mansikkaa vadelman sijasta.

Ei leivontaa, ettei pientä kakkukatastrofia... Saanko esitellä ensimmäisen pohjani:

Miettikääs sitä, miten tuollaista jälkeä saa aikaan!

Myös kakkukatastrofi 2 oli lähellä, kun lähdin viemään valmista kakkua piirun verran yli 11 klo 12 alkaviin ristiäisiin, pistin crocksit jalkaan ja lähdin viemään kakkua tarjoilualustalla paljaana. Astuin märille ulkoportaille ja tajusin, että ehkä kannattaa laittaa kakkuun kuitenkin kupu päälle. Käännyin kannoillani, astelin reippaasti  pitkin kuistin kuramattoa eteisaulan kivilattialla ja shuifffff. sydämeni heitti voltin kun suht sileät ja nyt myös märät kenkäni saivat aikaan kelpo liukastumisen. Pysyin kuitenkin pystyssä ja kakku hyppysissä, kiitos ilmeisesti judotreenien. (No en ole ikinä käynytkään kyllä...)

Samaiseen tilaisuuteen tilattuiin myös kala- ja lihavoileipäkakut.

Olin tosi innoissani varsinkin niiden koristelujen suhteen kun olin bongannut Rva Patalinnun upeista voileipäkakuista (joka oli bongannut ne Sillä sipulista) myös nämä aivan  ihastuttavat kurkkulehdet ja tomaattiruusut.

Mainittakoon kuitenkin, että sinänsä helpolta kuulostavaa ohjetta kannattaa kokeilla jo etukäteen, koska tekniikan tajuaminen tuntuu vaativan aikaa, ainakin minulta. (Arvatkaa kokeilinko?)

Miellään mahdollisimman kiinteistä tomaateista leikataan kuorimaveisellä kuori pitkänä yhtenäisenä suikerona. Pieni alkuviilto kannan juureen auttaa alkuun pääsemistä. Suikerot kieritellään rullalle, ja asetellaan ruusuksi, asettuvat luonnollisesti, ellei toisin, niin sitten toisinpäin.

Kurkusta leikataan noin 5 cm paloja, jotka sitten halkaistaan puoliksi pituussuunnassa. Aseta pala eteesi laudalle poikkipäin ja aloita leikkaamalla terävällä veitsellä pieniä toisiinsa yhdistyviä v- viiltoja. Ensimmäinen miniviilto, tuo kurkkusi kirkkovene, poistetaan kokonaan. Keksin jossain vaiheessa, että homma helpottuu jos oikeakätisenä käännä kurkun toisinpäin aina joka toisella viillolla, että saan aina leikattua  viillon vinosti oikealta. Palasta saa yleensä max 4 viiltosarjaa, minä usein vain 3.

Viimesissä viilloissa leikataan sitte leikkuulautaan asti, eli reunat pois. Lopuksi työnnetään lehdykän osat erilleen sormella, seuraavassa kuvassa vasen puoli vielä esimerkin omaisesti kiinni.

Olipas hauskaa! Kurkusta jäi runsaasti hävikkipaloja, mutta ne on Urho7v onneksi rouskutellut menemään sellaisinaan jo lähes kokonaan. Lisäksi mulla on nyt aika paljon kuorittuja tomaatteja, mutta eiköhön niistäkin jotakin keksitä.

Lopuksi vielä onnittelut kauniista nimestä ihanalle pikkumiehelle Tatu Tuomas Wilhelm. Onnea myös koko perheelle "seitsemännestä ihmeestä". Vai laskinko oikein? :)

Eka muttei vika tortillakeitto

Sisältää 2kpl tortillahävikinestoehdotuksia:

Amerikkalaisissa blogeissa aina törmää tähän tortillakeittoon, mutta eipä ole ennen tullut tehtyä. Sopa de Tortilla taitaa olla alkujaan  meksikolaista, ja reseptiä on varmaan yhtä monta kuin keittäjääkin. Tästä kyseisestä ei ole mitään autenttisuuskokemuksia, mutta näistä aineksista voi päivänselvästi tulla vain hyvää.

Jääkaapissani (muut hävikistä herkuksi - tempaajat inventoivat jo kuiva-ainekaappia ja pakastinta, meillä aina vaan tyhjätään jääkaappia -huokaus) oli 4 vehnätortillaa koiraleirin tuliaisena. Tiesittekö, että on olemassa ruokia, jotka nimenomaan vaativat  ei niin tuoreita tortilloja? Kuten esimerkiksi chilaquiles tai tämä soppa.

Tortillakeitto
4:lle

4 tortillaa ( mulla vehnä, vaan maissi on parempaa)
ruokaöljyä
1 iso sipuli hienonnettuna
3 valkosipulinkynttä murskattuna
 1dl poblano chiliä (ei taida saada suomesta, mulla oli pakasteessa säilyketölkin loput)
 tai sitten lempparichiliäsi, jalapeñoa. tai anchoa hienonnettuna ... tai vaikka chipotle tahnaa, koska poblanoissakin on vähän savuista makua?
1 l kanalientä
1 tlk tomaattimurskaa
1/2 tl karkeaa suolaa
4 dl kypsää revittyä kanaa
1 kypsä avokado kuutioina
2 dl juustoraastetta, cheddar tai gouda sopii
1 puntti silputtua korianteria
1 lime lohkoina.

Alkuvalmistelu. Ellei sinulla ole kypsää kanaa jo valmiina, keitä vaikka pari luullista rintafilettä kanaliemessä hiljalleen parituntia kypsäksi. Jäähdytä ja revi liha pieniksi.

Mikäli tortillasit eivät ole kuivia, kuivattele niitä ensin200asteessa uunissa hetken aikaa. Puolita tortillat ja leikkaa ohuiksi siivuiksi. Paista rapean ruskeiksi öljyssä ja nosta talouspaperille valumaan. Tämän ehdit tehdä kyllä sopan kiehuessakin.

Paista sipulia pari minuuttia pannulla öljyssä, lisää chilit ja paista vielä muutama minuutti  edelleen keskilämmöllä kunnes pehmenevät. lisää joukkoon vielä valkosipulikin. Lisää kanaliemi, tomaattimurska, tarkista suola.. Anna porista vartti hiljaisilla tulilla kannen alla.

Viimeisenä lisää kana ja kuumenna keitto vielä kerran läpikuumaksi.

Jaa tortillasuikaleet 4 kulhon pohjalle, jätä hiukan päällekin koristeeksi. Annostele keitto päälle. Keiton pinnalle juustoraaste, avokadokuutiot ja reilusti korianteria, sekä lime lohko, jonka jokainen saa itse puristaa keiton päälle.

Eikä siis tämänkään ruuan takia tarvinnut kauppaan. Maitoa oli toki haettava eilen. Tortillanjämät siis leiriltä, 2 kananrintapalaa oli pakkasessa kuten poblanotkin ja luomukanasta jäljelle jäänyt kanaliemi.. Limeä, korianteria ja juustoraastetta pakkaa vaan olla tätä nykyä aina mun kaapissa. Korianteripuskan olin leikannut heti ostaessani poikki ja laittanut matalaan tupperiin, jonka pohjalla ensin kostutettu talouspaperi ja sen päällä kuiva. Pysyi hyvänä melkein viikon, olen sieltä punakaaleni päälle napsinut päivittäin. Avokadot oli ostettu myös viime viikon perjantaina, mutta eivät meinanneet vieläkään olla kypsiä.

Söin ihan kaksi jumalatonta kulhollista. Maitotyttökin söi antaumuksella, vaikka juuri olin syöttänyt riisit ja kanat, kun ajattelin  tämän olevan ehkä liian mausteista. Ei pitäisi olla näin ennakkoluuloinen äiti! Keitto oli kyllä lapselle ehkä hiukan turhan suolainen, mutta en pystynyt kieltämäänkään kun pikkutyttöni, joka ei vielä paria sanaa enempää puhu (EI! vauva, mumma, pappa) niin spontaanin suloisesti tokaisi lusikallisten välissä, että "NAM!"

Yhtä korianterinhimoinen kuin äitinsä siis!




.

Inkivääri-punajuurimuffarit

Nyt se on lopullisesti seonnut sen jääkaappinsa sisällön  ja Hävikistä Herkuksi -tempauksen kanssa! Inkivääri-punajuuri muffinsit. Kas kun ei mansikka-suolakurkku uuniperunat....

Mutta oikeasti, sillä aikuisten tavalla, löysin kyllä tälläisen reseptin. Reseptissä oli niin suloinen kuva leivinpaperiin kiedotuista kakkusista, että olin myyty. Tarkemmin lukematta edes reseptiä, heti kokeilemaan. Suuri pettymys kun valkaisematon leivinpaperi oli loppu ja uusi rulla olikin jostain syystä valkoista. Mutta sisältö, se kai on tärkein?

Ja siellä jääkaapissa tosiaan pussillinen kuukausivuokralla majailevia punajuuria, ja sopivasti ison miehen peukalonpäänkokoinen inkiväärin juurakon pala. Eli teemassa pysyy tämäkin postaus. Vähän muokkailin reseptin ainesmääriä, kun en jaksanut mittailla, mutta ei tainnut kuitenkaan mennä pahasti mittasuhteet pieleen lopputuloksesta päätellen.Kahdenlaista siirappiakin oli alkuperäisessä, laitoin vain yhtä. Resepti on helppotöinen, kunhan ensin keität, kuorit ja survot punajuuret.

 Inkivääri-punajuurimuffarit

2dl tummaa siirappia
150g voita
1 dl ruokosokeria
1 rkl tuoretta, raastettua inkiväärtä
4 tl inkiväärijauhetta
2 tl kanelia (laitoin vahingos 2 rkl, hyvää oli )
3 dl punajuurisurvosta
2,5 dl maitoa (oli muuten jäänyt yöksi pöydälle, oli hävikkilistalla siis...)
2 munaa
1 tl ruokasoodaa
5 dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
1 sitruunan kuori ja 1rkl mehua
150g tomusokeria

 Laita uuni lämpiämään 180 asteeseen. Ja vuoraa 12 reiän muffinssipelti leivinpaperinpalasilla. Ei kyllä pysy itestään siellä ennen kuin kaadat taikinaa.

Lämmitä kattilassa siirappi, voi, sokeri, raastettu inkivääri, -jauhe ja kaneli kunnes voi ja sokeri ovat sulaneet.

Sekoita punajuurisurvokseen munat, maito ja sooda. Yhdistä märät ainekset jauhoihin ja sekoita sileäksi taikinaksi. Taikina on tosi juoksevaa ja se kannattaakin laittaa kannuun kaatamista varten.

Kaada taikina muffinipeltiin, saa laittaa aivan piripintaan, ei kauheasti kohoa. Pari irtovuokaa tuli vielä täyteen kans. Paista uunissa 15-20 min, kunnes eivät enää hylly mutta ovat silti vielä hyvin joustavan kosteita. Näiden on tarkoituskin olla hiukan tahmaisia.

Jäähdytä. Levitä tomusokerista ja sitruunamehusta sekoittamasi kuorrute jäähtyneiden muffareitten pinnalle ja ripottele sitruunankuorta päälle.

Muffarien pitäisi säilyä tiiviissä rasiassa hyvänä useampi päivä. Älä kuitenkaan unohda sinne, en keksi miten ne enää muutetaan herkuksi. paras siis syödä. Maku oli vähän porkkanakakkumainen, erikoisen mausteisen kirpeä ja kostea. Minä kyllä tykkäsin, mutta äitini ei. Oli kuulemma taikinaisia. (ei ollu! vaan sticky, sticky!)

GoottiGeitto

Lausutaan punakaalihöystö. Tai mikälie muhennos. Goottius on vähän (understatement) kyllä oman genreni ulkopuolella, mutta ruokaan tuli niin herkullinen (tai päinvastoin) väri, että jotenkin  vaan aloin nähdä myös ruuan katoavan vahvasti tummanpuhuviksi maalattujen huulien reunustamaan suuaukkoon..

Jääkaapin tyhjennysurakkani saattaa poikia muitakin vastaavia nimettömiä uusioreseptejä (eli hässäköitä...), sinänsä tuntuisi kunniakkaammalta muistuttaa kanssaihmisiä Hävikistä Herkuksi -projektin tiimoilta klassisemmilla resepteillä, joihin huomaamatta saa upotettua vanhempaakin tavaraa, kuten Panzanella-salaatti, Lemon Posset tai vanha knnon Bruchetta, kaikki äärettömän hyviä herkuja.

Punakaalini oli hankittu vapun koiraleiriä silmälläpitäen, johonkin rouskuvaan salaattiin, jota ei sitten koskaan tehty, siispä pää matkasi kiltisti kotijääkaappiin. Jos minulla jokin ekologisesti kestävä pieni tapa on, jota toteutan, on se, että vihanneksia ja hedelmiä marketista ostaessani pyrin välttämään muovikasseja. Punnitsen siis kaalinpään ilkosillaan ja lyön siihen hintalapun, samoin teen banaaneille yms, yhdessä koossa pysyville. Myös vielä ainakin 3 avokadoa , limeä, sitruunaa tai paprikaa punnitaan yhdessä  vapaana ja yksi saa edustaa joukkoa hintalappu kyljessään. Kassatkaan hyvin harvoin edes kysyvät mitään, eli ilmeisesti muitakin harrastajia asialle löytyy. Poikkeus vahvistaa kuitenkin säännön ja jostain kumman syystä olin pussittanut leiripunakaalin. Kaali ei kovinkaan ollut nauttinut kääreestään vaan oli kehittänyt ulkokuoriinsa jonkinasteista härmää, mutta hiukan ulompia lehtiä kuorien ja pikkuisen sivusta höyläten löytyi sisältä näinkin mallikelpoinen yksilö. Luulen, että rouskuva salaattikin olisi onnistunut pois tiehensä.


Päätin kuitenkin (koska eilen oli  kansainvälinen No Diet-day...) tehdä linjojen ystävää kaalikeittoa, kylläkin jauhelihan kera, koska oli myös kyseisen paketin viimeinen käyttöpäivä.

Punakaalikeitto - tai muhennos

1 punakaali suikaloituna
2 sipulia puolitettetuna ja suikaloituna
400gnaudan  jauhelihaa
vettä tarpeeksi (keittoa vai muhennosta?)
2 lihaliemifondia
1 tlk kidneypapuja huuhdeltuna
2 rkl sherryviinietikkaa
suolaa ja mustapippuria.

tarjoiluun lempiyrttiäsi, ehdottomasti korianteria siis, ja reilu lusikallinen paksua luonnonjugurttia taikka korianteria ja fetakuutioita, tarjoilulisäkkeet tekevät tästä todenteolla sen herkun vasta.

Ruskista jauheliha padassa tai isossa kattilassa. Lisää sipulit ja kaali ja vettä niin paljon, että kaalit peittyvät. Fondit sekaan, kansi päälle ja anna hautua puoli tuntia. Tässä vaiheessa naapurinUlla kävi kurkkaamassa kattilaan ja totesi "mielenkiintoista...". Tuntia myöhemmin sama henkilö kävi uudelleen ja avautui, kuinka pahalta meillä haisi. No se on se kaalenkeitto....

Lisää keittoon/muhennokseen vielä pavut ja etikka ja lämmitä.. Korianteri ja jugurtti kruunasivat annoksen eilen, tänään sen sitten tekivät fetakuutiot ja korianteri. Mitähän sitä vielä keksii? Muhennosta on nimittäin sen verran reilusti, että joutunen syömään sitä koko viikon, yksin lasten kanssa kotona kun olen.Haluaiskohan naapurinUlla lounasta? Taitaa olla pakko pakastaa...

Uusi keittiöhöyryjä on  muuten ilmestynyt. Joku sakia oli luvannut tehdä talkootöinä täytekakkuja 150 hengelle....!

Hävikkiä herkuksi pohtii hän

Mukana ollaan. Alusta asti on lakeuksilla tukka hulmunnut, kun olen seurannut sitä valtavaa vauhtia ja intoa millä blogiporukka lumipallo-efektin lailla tarttui Suolaa&Hunaja Jonnan ehdotukseen pienestä Hävikistä Herkuksi-tempauksesta....

Myöhässäkin ollaan. Tempauksen lanseeraus oli 2.5 ja perässä hiihtelijää siis avautuu vasta tänään tässä. Vapun tienoota rasittivat 4 päivän koiraleirin järjestelyt muonituksineen ja näemmä usean päivän leirin rasituksista toipumisaika, vaikkei tällä kertaa mukana ollut tuttuun tapaan edes lapsia, eikä edes treenattavaa koiraa, koiratonta elämää kun nykyään joudun viettämään. Mutta tulipahan vietettyä viikkoblogivapaata.

Mikäli on mahdollista, että blogiani lukee joku, joka ei lue ainoatakaan muuta ruokablogia (äitini kenties?) on lyhyt tiivistelmä paikallaan:

Suomalainen yltäkylläisyydessä elävä keskivertokansalainen heittää vuodessa 25 kg ruokaa roskikseen. Nelihenkisessä perheessä, kuten omani, ostetaan vuosittain noin 100 kiloa ruokaa, joka vierailee keittiössämme vain taukopysähdyksellä matkallaan jäteastiaan. Nykyään ei omassa taloudessani edes biojäteastiaan, lämpökompostori on vielä toteutumaton, muttei kenties kuitenkin realistinen haave.

"Tarttis tehrä jotain", sanoivat tällä kertaa minua nopeammin jopa hämäläiset. Parikymmentä ruokablogia innostui Jonnan kutsumana ehdotuksesta tempaista toukokuun ajan asian tiimoilta ja mukaan liittyneiden blogien määrä lienee tähän mennessä jo tuplaantunut. Tarkoituksena  ei ole niinkään valistaa ja opettaa (paitsi saanko mä vähän edes heristää sormeani?) kuin innostaa ja antaa virikkeitä jakamalla omia arkipäivän -ja miksei juhlankin- käytännön sovelluksia, siitä miten välttää jäteastian kuormittamista elintarvikkeilla. Hävikistä tuunataan Herkkua. Kukin omalle tyylilleen uskollisesti.

Asia on ollut pohdinnassa omalla kohdallani jo aikaisemminkin, nyt  kiitos tempauksen toivottavasti järjestelmällisemmin ja tuloksellisimmin. Alkutunnelmat ovat seuraavanlaiset ongemakohtieni suhteen:

Osta suunnitellummin: Olisiko mahdollista, että tälläinen supersuurpiirteinen ihminen voisi suunnitella viikon ruokalistan ja sitä myötä tiukan kauppalistan, vältttyen näin kaiken ylimääräisen ostamiselta? Tekisi  mannaa varmaankin myös talouskukkarolle. Olenkin yrittänyt jo vähentää kaupassakäyntikertoja noin yhteen viikossa, sillä mikäli käyn useammin, on lopputulos, että ostan ylipäätään enemmän ja se tutaan niin kuukauden ruokalaskussa kuin poisheitettävän ruuan määrässä. Mutta  haluan pitää edes pienen impulsiivisuuden ja seikkailun maun elämässä ja toteutan sitä eniten ehkä ruuan avulla. Silloin on ostettava aina sitä sun tätä, koska perjantaina ei voi tietää onko sunnuntaina kenties liha-, kala-, eksotiikka- tai jopa mättöpäivä.

Myös vihannesten ja kasvisten käyttöä tulisi meidän perheessä lisätä hirrrrveästi. No, niitähän on sitten ostettava monenlaista, että olisi mitä käyttää. Ruuanlaittohetkellä ei enää ehdikkään alkaa kuorimaan ja kypsentämään ja siellähän sitä alalokerossa taas nahistutaan. Ja muuten sellainenkin perustuote kun peruna, ei kyllä tahdo nykyään selvitä jääkaapissa (vihanneslokerossa) edes viikkoa itämättä, eikä sen puoleen komerossakaan. Haluaa maakellarin, mutta se lienee jo epärealistista toiveajattelua.

Toinen "vika", josta syytän ruokarakkauttani, on tähteiden käyttö. Jatkojalostukseen kyllä innostun välillä, mutta mikäli tämänpäiväisestä makaroonilaatikosta on vielä yli puolet jäljellä, siitähän riittäisi muutamaksi päiväksi vielä. Mutta kun en millään malta syödä samaa ruokaa montaa päivää, eikä sitä taida paljon pystyä jalostamaan edelleenkään. (Correct me if I'm wrong....) Elämä on siihen liian lyhyt ja upeita ruokia liian paljon. Puolisoni ei myöskään millään löydä jääkaapista niitä tähderuokia. Aina ne sinne kiltisti tuppereihini pakkaan, kunnes on aika näyttää niille roskapussia. Voi voi. Lohdutonta menoa.

Entäs sitten ku aina teroitetaan, jotta hyvän ruuan edellytys on ensiluokkainen raaka-aine. Onko pehmennyt punajuuri,  karvainen porkkana tai vähän jo rypistyvä paprika vielä pelastettavissa herkuksi. Erotanko minä tuntikausia hautuneesta gulassista paprikan fressiyden tai sen puutteen? Pitäisikö olla ehdoton ja vaatia parasta vai marttojen martta, joka loihtii herkun kumipallosta?

Tällä hetkellä tilanteeni on kaikkea muuta kuin herkullinen. Todisteena järkyttävän raadollinen kuva jääkaapistani.

Ette varmaan ihmettele, kun tuolta ei löydy mitään syötävää. Siellä on nyt sulassa sovussa perheelle vapuksi kotiin ostetut eväät (liikaa) ja koiraleiriltä takaisin tulleet rippeet sekä vielä yhden pikku "puuttuvat tavarat" -kauppareissun tarpeet.

Voinko räjäyttää koko kaapin ja aloittaa puhtaalta kaapilta.? Ripakin on jo rikki valmiiksi. Kyllä, pakastimessakin. Tämän toukokuun aikana lupaan listata ja viikottain julkaista kaikki  pois heittämäni ruokaaineet- ja määrät (olen kyllä ensteksi huono tekemään säännöllisiä listauksia, mutta jospa onnistuisin kerrankin). Hyvät lukijat, tulette tuntemaan itsenne hyviksi ihmisiksi! Tämä lupaus toivottavasti piiskaa minua ankarammin kehittämään hävikistäni herkkuja, parhaat julkaisen iloksenne. Tai luultavasti kaikki.

Tykkää meistä myös Facessa, siellä on meneillään koko ajan aivan superkilpailuja upeine palkintoineen. 
Minä alan lukea nyt kanssatempaajien postauksia. Mitä kaikkea ovat  jo keksineetkään?