About me

Ruokamaailman onnistumisia ja pettymyksiä äidin ja vähän muidenkin resepteillä. Gastronomian perinteet kohtaavat puolivalmisteet. Milloin missäkin kulttuurissa.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Mokkapalat murheeseen


Viime viikosta tuli yllättäen perheessämme hyvin surullinen viikko. Maanantain eläinlääkärikäynti jäi koiramme Obelixen viimeiseksi.

Lapsia ja itseäni lohduttaaksemme leivoimme valvojaisiin jotakin niin tuttua ja turvallista, herkullista ja lohduttavaa eli mokkapaloja. Se sopi myös Obelixen tai Poten, kuten Urho6v on sitä aina kutsunut, muisteloihin senkin takia, että se  osoittautui viime vuosina melko persoksi makealle.


Reseptinkin otin varmaakin varmemmasta paikasta eli yläasteen  kotitalouskirjasta "Keitämme ja leivomme".

Mokkapalapellillinen jaettiin puoliksi, koska KummityttöMirakohta10v. oli kesälomalla meillä. Lapset koristelivat kumpikin oman puolensa mieltymystensä mukaan. Koristelussa käytettiin ainakin runsaasti vihreää glitteriä, koska Pote rakasti piehtaroida tuoreella nurmella ( ja jäisellä kadulla ja hiekkaisella tiellä ja pehmeässä sammalikossa...).

Mokkapalat
tee tuplaannos uuninpellilliselle

Pohja:
100g margariinia tai voita
3/4 dl sokeria
1 muna
3/4 dl maitoa
3rkl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
2dl vehnäjauhoja

Kuorrutus:
2 dl tomusokeria
2rkl valmista kahvia
25 g margariinia tai voita
1 rkl tummaa kaakaojauhetta

Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa muna joukkoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa voivaahtoon.
Levitä seos leivinpaperille  24x24 suuruiseksi levyksi. Koko pellille tee siis tupla annos, leivinjauhetta riittää silloin kuitenkin reilu 2 tl, ei tartte laittaa 4.

Paista pohja 200C 10 min.

Kumoa levy voipaperin päälle. Sulata margariini kattilassa ja lisää kuorrutuksen muut aineet. Jäähdytä. Levitä kuorrutus levyn päälle, koristele ja viipaloi kun kuorrutus on jähmettynyt.


Lapset askartelivat myös ihanat pienet lyhdyt, joihin sytytimme tuikut Poten muistoksi. Luulen, että askartelu lohdutti meitä kaikkia.



Pote oli suuri persoona, joka herätti ristiriitaisiakin tunteita ihmisissä. Elämä ison dominoivan uroksen kanssa oli välillä kantapään kautta opettelua, mutta yhtä pyyteetöntä kiintymystä tulen tuskin koskaan kohtaamaan. Pote oli rodulleen ominaisesti onnellisin "töitä" tehdessään, aina 100 lasissa, paitsi silloin kun päätti  heilutella ohjaajalleen keskisormea ja lähteä käymään vaikka kanttiinissa.


Pote oli pennusta lähtien yhden naisen (uskollinen!) koira, mutta vanhemmiten se lopulta hyväksyi myös perheen muut miespuoliset jäsenet. Urho6v olikin Poten suurin puolestapuhuja ja  ylin ystävä, vaikka 4 ensimmäistä vuotta jouduinkin rajoittamaan heidän yhteiseloaan.


Viime keväänä useamman kerran kun hain Urhoa vaunujen ja Poten kanssa eskarista, oli Urho järjestänyt lapset riviin päiväkodin aidalle, ja sitten esitettiin  koko sakille temppuja ja tottista (ja suurin naurunremakka saatiin aikaan aina kun Pote innostui piehtaroimaan pihamaalla.) Kerran hyppäytin Poten päiväkodin aidankin yli ja takaisin lasten riemuksi, mutta ei kerrota kellekään, se ei varmaan ole luvallista.

Saattelimme Poten Kuortaneen mummolaan hautaan, edellisen rottweilerimme viereen lepäämään. Viimeisenä palveluksena kaivoimme appiukkoni ja kälyni kanssa Poten haudan.

Onneksi sen suuri sielu lähti jonnekin parempaan paikkaan.

Rakkaudella.


tiistai 12. heinäkuuta 2011

Balsamico-lohi




Voi mitä herkkua! Juhannuksena tarjosin ja uudelleen tehdään äidin 65- juhliin ensi viikonloppuna. Resepti on pienellä kierteellä haettu, eli Nami-Nami -blogista tuosta eteläisestä naapurivaltiosta, jonne hän taas oli reseptin löytänyt kampaajalla suomalaisesta Anna-lehdestä.

Ja sitten tähän vois laittaa vielä vilkkumaan ne neonvalot, että HELPPOO, helppoo, HELPPOO, helppoo.. ja kaiuttimien kautta biiitiksi, herkkuu, herkkuu, herkkuu, herkkuu...

Balsamico-lohi

800 g lohifile, nahalla
merisuolahiutaleita
mustapippuria myllystä
oliiviöljyä voiteluun


Balsamico-marinadi:
4rkl balsamico viinietikkaa
2rkl oliiviöljyä (käytä öljyä aurinkokuivatuista tomaateista, purkista siis)
2 rkl sitruunamehua
3 rkl kaprista, huuhdeltuna ja valutettuna
3-4 rkl pieneksi silputtuja aurinkokuivattuja tomaatteja (öljyyn säilöttyjä)
3rkl ruohosipulisilppua


Ota fileellesi sopiva, pitkänomainen kapea vuoka ja voitele se öljyllä. Aseta ruodoton file vuokaan nahkapuoli alaspäin ja mausta se merisuolalla ja mustapippurilla. Paista uunin keskitasossa 225C kunnes kypsää, mikä kestää n. 15-20 minuuttia.
Sekoita balsamico, öljy ja sitruunamehu ja pirskottele se kuumalle kalafileelle.
Sekoita tomaatit, kaprikset ja ruohosipuli ja levitä tasaisestikalan päälle.

Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 2h. Sopii myös valmistettavaksi edellisenä päivänä. Kala tarjoillaan paistovuoastaan.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Mansikkaa ja daydreaming


Tämä pikakakku on meidän kesän ehdoton mansikkakakku number one. Pilvisen pehmeän suussasulavan rapsakkaa täydellisen raikkauden ja makeuden kombinaatio.

Eikä siinä vielä kaikki.

Se on myös pikainen, uuniton (mitä kuumana kesäpäivänä kiittää) ja mansikoita lukuunottamatta tarvikkeet jemmattavissa varastoon. Fiksu ja kunnianhimoinen leipoo itse marenkipohjan, mikä tekee herkusta ehkä kulinaarisemman, meillä päästellään siitä mistä aita on matalin eli valmista marenkipohjaa vaan pinoon.

Älä missään nimessä vaihda ohjeen appelsiinituorejuustoa muuhun, mä luulen että se on tämän kakun yks juju. Tai siis vaihda vaan, mutta tällä reptillä tulee ainakin hyvää.

Ohje taitaa olla vuosien takaa tarttunut jostakin Pirkasta, terveisiä vaan.

Helppo mansikka-marenkikakku
...ja usko jo tosi hyvä!

2 valmista marenkipohjaa
paketti appelsiinituorejuustoa
purkki jotain vispikermaa
litra mansikoita, ainaskin

Perkaa mansikat. Vaahdota kerma, lisää juusto ja vatkaa notkeaksi. Kokoa kakku: pohja, tuorejuusto, mansikat ja kerta vielä kiellon päälle.

Tarjoile ja nauti. Ota noin 3x vielä vähän lisää.



Ja sitten se daydreams -osasto.

Onneksi me ihmiset ollaan sen verran apinoita, että on oletettua, että jos huokaillen katselee jonkun rikkaan mielikuvituksen tuotteita kuten Mila's daydream's -blogissa, pitää sitä itsekin koittaa.

Siis vähän apinointia. Huolettomasti hutkaistu esikuvan hengessä. Tunnustukaa pois, että joku muukin on kokeillut.

Pikkuneiti Maitotyttö lähdössä torille.Lompsa mukana.



Siellä ostan suuren keltaisen ilmapallon.

Kai paras kaverini tulee myös mukaan.


Pidän siitä ihan kovasti kiinni, ettei se eksy tungokseen.


Meillä oli niin kivaa..(Ihmettelen vain miksi taivas on punainen?)

Ja sitten se kyllä tuli se väsy sieltä.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Nimiäiskakku


Maanantaina olin vieraana ravintolassa järjestetyissä pienen pojan nimiäisissä Tampereelle. Ja lupasin leipoa sitten sen kakun kun lapsen äiti, joka on siis Maitotytön ja Urho6v:een sisko, (eli lapseni ovat siis jo täti ja eno)Maitotytön kakkuun ja koristeisiin oli ristiäisissä ihastunut.

Vauva piti saada, muuten sain vapaat kädet, jotka siis muokkasivat kakusta auringonkukkamaisen vaaleansinisen hössötyksen sijaan, kovasti (mielestäni) tuoreen perheen tyyliin sopivasti.

Muutama sana toteutuksesta:
Minulla ei ollut oikein lehtiin sopivan väristä  massaa, ja keksin sitten ottaa marjapuskasta ihanan tuoksuvia ja tummia mustaherukanlehtiä koristeeksi.

Oan haasteensa toi kakun siirto-operaatio 180 km päähän kesäkeleillä.
 Päädyin leipomaan 6:n munan pohjan sunnuntai-aamulla (tarkoitus oli jo edellisenä iltana, mutta..) ja kostutin ja täytin sen irtorinkulan avulla suoraan jalalliselle kakkuvadille mansikka- ja valkosuklaamoussella, tietenkin tuoreista mansikoista. Yöksi jääkaappiin.

Ostin ison styroksisen kylmälaukun, jonne Pentikin kakkuvati juuri mahtui kun sen käänsi kyljelleen, mukaan kaksi reilua kylmäkallea, joilla lisäksi sai kakun sopivasti kiilattua paikoilleen. Sitten matkaan,  kassiin mukaan tomusokeri, kaulin, levitin, valkoinen vaahtismassapaketti, purkki vatkattua kermaa ja tuorejuustoa, pursotinpussi, suklaalevy ja koristeet varovasti rasiaan. Elintarvikeliima ja sivellin sekä pikkuleikkuri ja siloitin. Ja harras toive, etten ollut unohtanut mitään.

Ajattelin nimittäin, että on varminta koristella ja  laittaa päällys vasta Tampereella, ettei kakulle tule vaan mitään hikoiluefektiä matkan aikana. Yövyimme Rosendahlissa, ja kysyin respassa onkohan heillä tilavat pöydät vai saanko tulla keittiöön tekemään kakun. Respa tykkäsi, että isot on ja  arvatkaa mikä LOTTOVOITTO?

Huoneen kirjoituspöytä (kuin myös pikkupöytä, mutta en nyt kahta pöytää tarvinnut) oli marmori(tai kivi?) päällysteinen. Siis paras mahdollinen! Mikä ONNI!

Kakku ei ollut kuljetuksessa kärsinyt. Putsasin pöydän, levitin kakun pintaan kermatuorejuuston, kaaviloin massan tomusokerin päällä, nostin kakun päälle, siloittelin, leiikkasin reunan, sommittelin koristeet, ja päädyin olemaan liimaamatta niitä paikoilleen. Työnsin muutaman suklaapalan pursotinpussiin, juoksin aulaan mikrottamaan sen ja spritsasin nuo taiteelliset koukerot päälle sekä reunaan., mutta siitä ei nyt tullut kuvia.

Olin aivan, että jee, jee, missio saavutettu, koira ei syönyt koristeita tällä kertaa, pakkasin laukun takaisin kylmälaukkuun ja lähdimme toisessa päässä Tamperetta sijaitsevaa juhlapaikkaa kohti.

Enkä sitten yhtään muistanut, että se saamarin Hämeenkatu on mukulakiveä ja olin aivan varma, että koristeet ovat hyppineet kakun päältä ja ovat pillan päreinä..

Mutta jo toisen kerran samana päivänä satumainen onni kohtasi minut (vaikka mieluummin ottaisin sen vastaan lauantain lottoarvonnan aikaan...) ja kakku oli kuin olikin intakti, niinkuin hammaslääkäri sanoisi.



Juhlissa oli kivoja juttuja keksitty. Lapsen "kummit" oli nimetty esimerkiksi Kummeliksi, Kummitukseksi ja Kummisaappaaksi.

Pikkumiehestä tuli Miko Julius. Nimionnittelut!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

Fenugreek chicken


Aijai, aijai, kyllä sitä ollaan oltu meikäläisen keittiössä taas niin ajan hermolla, niin ajan hermolla...
Viime viikkoina on tullut nautittua tätä muutaman kesän takaista suosikkikanareseptiä ainakin kolme kertaa.

Ajankohtaiseksihan tämän tekee  Saksan lähes viitisenkymmentä ehec-kuolintapausta, jotka nyt siis viime viikolla yhdistetiin Egyptistä tuotuihin sarviapilan siemeniin.

Fenugreek on siis juurikin se sarviapila. Viime viikon pöytäseurue ehkä hiukan hiljeni kun kerroin kuinka "tapetilla" olevaa ruokaa söimme. Lohdutin, että omat siemeneni ovat Intiasta...

Ja koska kaikenlaisen hysterian lietsonta ei ole suotavaa, meille saa edelleen tulla maistamaan sarviapilaa. Fenugreek-nimi on vain niin kaunis, että käytän sitä mieluummin. Its käytän siemeniä, joita saa ostettua noista aasialaiskaupoista, äitini taas käyttää kuivattuja lehtiä, kumpikaan ei ole varma mitä reseptiin oikeasti pitäisi laittaa. Lehtiä en ole nähnyt Suomessa myytävän(mikä ei tietysti todista etteikö niitä myidä täällä).

Yksinkertainen resepti perustuu siis marinadiin, joka on ehkä parhailta tuoksuvin marinadi koskaan. Lopputulos on hyvin miedon ja hillityn, mutta omanlaisensa makuinen kana, vartaassa tai leikkeenä ja mieluiten grillattuna.


Fenugreek Chicken
4:lle

 4  broilerin rintaleikettä tai pari minuuttileikettä per syöjä
1,5 dl turkkilaista jugurttia
1rkl inkivääritahnaa
1rkl valkosipulitahnaa tai 3-4 murskattua kynttä
1tl kanelia
1rkl fenugreekin eli sarviapilan siemeniä (tai Garam masala mausteseosta, ellet löydä fenugreekkiä)
suolaa hiukan

Jos teet vartaita leikkaa leikkeet varraspaloiksi.
Sekoita muut aineet marinadiksi,laita pussiin tai kannelliseen rasiaan yhdessä kanojen kanssa ja anna marinoitua vähintään tunti. Vuorokausikaan ei ole paha.

Grillaa kanat kypsiksi ja nauti marinadin ihanasta aromista kun kaivelet kananpaloja esiin.

Meille tarjoiltiin tällä kertaa uusien perunoiden kera, riisi sopii kyllä varmasti paremmin, tai salaatti.
Tarjoiluun suosittelen todella lämpimästi mangochutneytä.

Fenugreek lisää muuten maidontuotantoa, hoi te kaikki muutkin (kohta) imettävät!

maanantai 27. kesäkuuta 2011

Mozzarellaterriini


Siken resepti jäi mieleen jostakin Ruokaa rakkaudella -ohjelman jaksosta ja kaivoin reseptin netistä Juhannuslauantaille kokeiltavaksi, pöytään kuin päätyi muutenkin melko linjaton sillisalaatti erilaisia kokeilemista odottaneita reseptejä. Joukossa oli sekä erinomaisiksi osoittautuvia (Lipstikkajäätelö, Balsamicolohi)että olis-kannattanut-ehkä-lukea-resepti-tarkasti-ja-pitäytyä-siinä tyylisiä epännistumisia (kukkakaalicouscous), hyvää-mutta-väärässä(muiden ruokien suhteen)-seurassa olevia(saaristolaistahna), hiiva-hiiva-miksi-minut-hylkäsit-leipää(juureen tehty patonki) ja tietenkin myös uusia perunoita.

Sekä tämä terriini, jolla oli kaikki mahdollisuudet nousta herkulliset-kastiin, mutta Sikke unohti kertoa yhden oleellisen seikan, jonka tietäessäni  ja huomioon ottaessani olisin saanut terriinistä yltiöpäiset kehut.

Terriini oli kuitenkin ihanan värinen ja houkuttelevan näköinen. Luulin jo, että ruoka saa minut muuttamaan mieleipiteeni terriineistä, jotka jostain syystä aina kierrän kaukaa.

Mutta ensin alkuperäinen resepti. Muutin hiukan aineksien määrää ("Hahaa- no siinä se" sanotte, mutta en usko, että kyse oli tästä koska lähinnä kyse oli vuokani koosta, käytin muutamia prosciutto siivuja enemmän, 100g enemmän mozzarellaa jne.) Mutta tässä siis alkuperäinen. Lopussa SE VIRHE.

Mozzarellaterriini

10 siivua prosciuttoa

500 g mozzarellaa (mielellään tankomozzarellaa)
2 ruukkua tai puoli punttia basilikaa
2 keltaista paprikaa kuorittuna ja viipaloituna (grillaa kuori mustaksi uunissa niin se irtoaa helposti.)
100g aurinkokuivattuja tomaatteja
mustapippuria

1. Vuoraa uunivuoka kinkulla niin, että siivujen päät jäävät roikkumaan vuoan reunojen ulkopuolelle.

2. Lado pohjalle kerros noin puolen sentin viipaleiksi siivutettua mozzarellaa ja sen päälle paprika, taas kerros mozzarellaa, kerros basilikanlehtiä,. mozzarellaa ja sitten auringon kuivattamat tomaatit ja päälle vielä kerros mozzarellaa.

3. Painele kaikki ainekset tiiviisti vuokaan ja käännä kinkkusiivujen päät mozzarellan peitoksi.

4. Paista uunissa 200 asteessa puoli tuntia.

5. Ota vuoka uunista ja kaada syntynyt neste varovasti pois. Anna terriinin jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten leikkuulaudalle. Leikkaa terävällä veitsellä sentin paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoa rucolasalaattipedillä rapeakuorisen maalaisleivän kera.


Ja saanko kommentoida?
-Siis pitkänomainen terriinivuoka
- Nestettä omastani tuli aivan hirveästi. Tein terriinin myöhään juhannusaattoiltana/yönä (kas siinä tuore ja raikas juhannuksenviettotapa, ei ollu pää kipiä aamulla!) Annoin sen jäähtyä ja sitten kun kumosin haalenneen terriinin leikkuulaudalle ja leikkasin siitä päädystä palan , koska pitihän tätä nyt maistaa, söin sen(pehmeä mozzarella suli suuhun), leikkasin toisen, söin sen(tuore basilika aah...), leikkasin kolmannen, söin sen( ihana vieno savuinen maku paprikassa), jonka jälkeen rautaisen tahdonvoimani avulla "hillittin itteni", laitoin herkun (sillä sitähän se oli) takaisin vuokaan, kelmun päälle ja jääkaappiin.
Ja tämä oli SE VIRHE. Juhannuslauantaina ruokapöydässäni tarjottiin tekstuuriltaan lähinnä raakakumia muistuttavaa, sinänsä iloisen värikästä "herkkua", jonka mautkin tuntuivat antaneen itsestään irti jo kaiken (jääkaapillekko?).

Note to self: Valmista tarjoilupäivänä. Älä jääkaapistoi.

lauantai 25. kesäkuuta 2011

Lipstikkajäätelö


No sen verran erikoiselta kuulosti että kun Järvikylän Yrtit ehdotti tätä sivustollaan niin pakko oli lähteä kokeilemaan. Tuli hyvää ja tuli helposti. Lipstikkaa ei mennyt kuin kuin ruokalusikallinen, eli ei tähän kaikkia puutarhasi liperinlehtiä saa upotettua.

Oikein napakka lopetus juhannusruualle, sellainen reippaan raikas, varsinkin kun lisäsin itse vielä tuon sitruunanmehun.

Jäätelökonetta en omista, joten tyydyttävä aina näihin tuunailtuihin versioihin.

Lipstikkajäätelö

1 litra vaniljakermajäätelöä
1 rkl silputtua tuoretta lipstikkaa
1/2 sitruunan mehu

Tarjoile Inkiväärisiirapin kanssa

Ota jäätelöpaketti sulamaan noin puoleksi tunniksi. Sekoita lipstikka ja sitruunamehu pehmenneeseen jäätelöön. Käytin tähän yleiskonetta ja sen sekoittajaosaa (vai miksi sitä sanotaan,en siis vispilää tai taikinakoukkuja tai blenderiä). Oma jäätelöni oli aika kiinteää, mutta hyvin silti sekoittui. Ajattelin, että parempi kun ei pääse liikaa sulamaan, niin ei muodostu jäähilettä. En tiedä auttoiko mutta ei ainakaan vetänyt hileelle. 

Laita jäätelö kannelliseen rasiaan ja tunniksi pakastimeen.

Tarjoile ja nauti yhdessä inkiväärisiirapin kanssa (löytyy ainakin Dan Sukkerilta), joka komppasi jäätelön hienostunutta makua täydellisesti. Kokeilimme myös Tummaa Balsamico siirappia (Rajamäki), mutta se oli aivan no-no! Tämä vain todisteeksi siitä, etten mäkään nyt aivan mielivaltaisesti kaikista makuyhdistelmistä tykkää. Mikäli joku sitä epäilee kun alun alkaen rupesin lipstikkajäätelöä valmistamaan. Sen sijaan tumma balsamico siirappi maistui muuten erinomaiseti yhdessä tuoreen ananaksen kanssa.

Mutta tarjoaisin aterian lopuksi vaikka kaiken maistaneelle kulinaristille. Tyyliin, "arvaappa mitä tässä jäätelössä on?"

Vai onko se ärsyttävää?

(Niin ja oli tämä tosiaan myös hyvää!)