Kampasimpukoita sipulipyreepedillä

Keveä viikonloppumenumme sisälsi myös kermaa ja voita. Kevueksi kuvailu perustuukin ennemmin pääraaka-aineiden, herneiden ja kampasimpukoiden keveyteen. Eikä tämä ateria todellakaan saanut kenellekään ähkyä oloa, kuten joskus käy  vaikkapa herkullisen liha-aterian päätteeksi. 

Ystäväni Virpin kanssa halusimme laittaa herkkuamme kampasimpukoita kerrankin kotikeittiössä ja kuin tilauksesta Koti ja Keittiö - lehdessä 3/2011 oli tämä resepti, joka herätti kiinnostuksen vähän erikoisemmalla lisukkeellaan. Siis tavanomaisista tavanomaisin sipuli, mutta ettäkö ihan pyreenä ja pelkästään...  mielenkiintoista...

Lisäkkeestä tuli hyvin risottomaisen näköinen, erittäin pehmeän makuinen ja onnistunut. taidan tehdä seuraavaksi paistetun maksan seuraksi...

Toteutus noudatteli siis tiukasti alkuperäistä reseptiä. Niinpä tyydyn iloksenne kopioimaan tähän alkuperäisen reseptin. Koska maitotyttökin varmaan kohta herää päivänokosiltaan.

Paahdetut kampasimpukat ja kermainen sipulipyree

4 annosta

12 tuoretta tai pakastettua kampasimpukkaa
1 rkl öljyä
25 g voita

Kermainen sipulipyree:
350 g salottisipuleita
1 valkosipulinkynsi
2 rkl oliiviöljyä
1 dl kuohukermaa
1/2 tl sokeria
ripaus suolaa ja rouhittua mustapippuria

1. Sulata jäiset kampasimpukat hitaasti pakkauksessaan jääkaapissa. Valuta ja nosta kampasimpukat kuivahtamaan talouspaperin päälle.

2. Valmista sipulipyree. Kuori ja hienonna salottisipulit ja valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita hiljalleen pannulla noin 10 minuuttia, kunnes ne pehmenevät. Lisää kuohukerma ja sokeri. Anna hautua, kunnes kerma on täysin imeytynyt sipuleihin. Mausta suolalla ja rouhitulla mustapippurilla.

3. Kuumenna öljy pannulla ja lisää kampasimpukat. Paista kampasimpukoita kohtalaisella lämmöllä toiselta puolelta, kunnes niissä on kaunis paistopinta. Lisää voi, anna sulaa ja valele sillä kampasimpukoita.

4. Nosta sipulipyreetä lautasille ja simpukat päälle. Tarjoile lisänä vihersalaattia tai versoseosta.

Meillä annokset tarjoiltiin vihersalaatin ja tomaattibruchettojen kera kun sopivasti oli ei niin  tuoretta patonkia. Pere Ventura, tuo Silja Linen "laivan kuohuviini" on ihanan rapsakan kuivaa cavaa ja täydensi passelisti niin alku- kuin pääruokaakin. Huomaan yhä useammin ( no silloin harvoin kun valintatilanne ylipäänsä on edessä...) valitsevani kuohuvaa läpi aterian. Viinikaappiimmekin on kertynyt jo kunnon samppanjaosasto. No, ehkä se antaa aihetta epäillä, että me nimenomaan EMME juo niitä... : )

Chevre-hernesosekeitto aloittaa kevyen illallismenun

Kauniin vihreä hernesosekeitto aloitti kokeellisen, kevyeksi suunnitellun myöhäis-(lapset hoideltu nukkumavalmiuteen) illallismenumme kun saimme hiihtolomavieraiksi ystäväperheemme isoolta kirkolta. Kokeellisuutta menussa siis edustaa se, että reseptejä en ollut aiemmin kokeillut, mitään uusia, mullistavia innovaatioita en siis ole aikeissa esitellä.

Menu oli kuitenkin mielestäni onnistunut, kevyt mutta herkullinen ja myös jollakin lailla jännittävä koska kaikki ruokalajit olivat kaikille ennen kokemattomia.

Chevre-hernesosekeitto

Kampasimpukat sipulipyreen kera

Bruchetta

Kevyt pannacotta lime-mustapippurimansikoilla tarjottuna

Pere Ventura Cava läpi aterian



Kevään uusin kattaustrendi yhdistää ennakkoluulottamasti vaaleanlilat pellavaiset ja ikeanvihreät paperiset lautasliinat....






Alkukeiton alkuperäinen resepti löytyi Kodin Kuvalehdestä 4/2011. Minä lisäsin viinin ja vaihdoin pekonin prosciuttoon. Kuulostaa fiinimmältä.

Chevre-hernesosekeitto

4 annosta

400 g pakasteherneitä

2dl kuivaa valkoviintä

5dl vettä
1 pieni valkosipulinkynsi
1 tl suolaa
1 dl hienonnettua tuoretta kirveliä
1 dl hienonnettua tuoretta basilikaa
120 g vuohenjuustotuorejuustoa
100 g Prosciutto crudo

Laita herneet ja vesi kattilaan. Mausta suolalla ja murskaa mukaan myös valkosipuli. Ohje käskee kiehauttamaan ja keittämään 10 min. Miksi ihmeessä, kysyn minä. Tajusin sen joskus 5 minuutin kohdalla että väenvängälläkö tässä yritetään keitellä ihanan vihreistä herneistä jotakin harmahtavan ruskeaa? Äkkiä pois tulelta!

Sitten vaan lisäät yrtit ja tuorejuuston, ja surrautat sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa keiton sileäksi.

Prosciuttosiivut paistoin pannulla miedolla lämmöllä rapeiksi levyiksi, jotka sitten kyllä pilkoin pikkuisen pienemmiksi paloiksi.

Eli annostele keitot  annoskulhoihin ja asettele prosciutto tai parman kinkku tai pekonisiivut koristeeksi.
Resepti ehdotti päälle vielä vuohenjuustonokaretta, mutta minä rumaanen unohrin.

Mutta helpostipa arkisesta hernekeitosta syntyi näin salonkikelpoinen ruoka. Tännekin voisi lopussa  lisätä vaikka sitä kuohuvaa juomaa myös! Tavallisen hernekeiton, ellei se nyt tule jalostajan tölkistä, valmistaminenhan onkin paljon pitkällisempi prosessi...

Munamies, munavoi ja karjalanpiirakat

Meillä asuu pieni munamies. Munakkaankin on vain 15km. Siellä on huomenna klo 12 nuorisoseuralla kansanjuhla munamiehen kunniaksi, kympin uutisten kevennyksessä kuulemma parhaita paloja.

No meidän huushollissa tehtiin myös parhaita paloja. Täytyyhän munamiehen herkkua olla munavoi (vai luetaanko se kannibalismiksi?), ja sen allehan mahtuu näppärästi karjalanpiirakka.

Erityiseksi herkuksi tämän tekee se, että ne tällä kertaa valmistettiin omin pikku kätösin ja paistettiin leivinuunissa.

En omaa karjalaisia sukujuuria ja vaikka mummolassakin piirakoita tehtiin niin tässä tapauksessa pulikointi (no sehän on kai pulikka se kaulin?) ja rypytystaidot ovat lähtöisin peruskoulun kotitaloustunnilta. Olikohan meidän köksänopettajalla karjalaiset sukujuuret?

Myönnettäköön, että taitoja on tullut harjoiteltua vain muutamia kertoja sen jälkeen eli luultavasti ainakaan kummoista kehitystä ei ole tapahtunut. Miellän aina piirakat niin työläiksi, mitä ne eivät itse asiassa edes ole. Lähinnä siinä on pitkäpiimäisen puuduttavaa tuo kaulinta osuus ja ensi kerralla värväänkin jonkun vapaaehtoisen puheliaan hommaan kaveriksi, niin saadaan hommaan sellainen karjalainen iloinen tekemisen meininki.

Mutta kun kerran leikkiin ryhdyttiin, niin väännetään sitten rautalangasta.

Karjalanpiirakat leivinuunissa
 44kpl

Riisitäyte
5dl vettä
2 1/2 dl puuroutuvaa riisiä
1 l maitoa
3/4 tl suolaa

Lisää riisi kiehuvaan veteen. Anna kiehua n. 10 min. niin, että vesi imeytyy. Lisää maito ja hauduta välillä sekoittaen kypsäksi reilu puoli tuntia. Parhaan tuloksen saat puurokattilalla tai vesihauteessa, maitopuuro kun palaa herkästi pohjaan. Mausta suolalla ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.


Kuoritaikina
3 dl vettä 
1 1/2 tl suolaa
8 dl ruissihtijauhoa

Hienointa kotona leipomisessa on, että voit käyttää 100% ruisjauhoja. Vehnäjauhojen sanotaan helpottavan leivontaa, mutta kun ei koskaan lankea kokeilemaan, niin ei helpommasta tiedä. Maun puolesta ruis on ehdoton. Inhoan niitä kaupan vehnäpullia!

Sekoita kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa tasaiseksi.
Leivo taikinasta tanko ja jaa se 44 palaan, joista pyörittelet pallukat ja litistät ne. Pidä taikinapaloja aina muovin alla koska ne kuivuvat herkästi.

Kauli taikinasta henkäyksen ohuita  pyöreitä kuoria, noin oltermannijuuston kokoisia, sillä näistä tulee nättejä pikkupiirakoita. Jauhoja voit käyttää runsaasti kiinnitarttumisen estämiseksi. Piirakkapulikkaa liikutellaan niin, että sen alla oleva taikina liikkuu koko ajan pientä ympyrää, tätä on vaikea selittää enkä siitä kuvaakaan pysty ottamaan, mutta opetus oikeanlaisesta kaulintatekniikasta on elävästi mielessäni sieltä kotitaloustunnilta.

Peitä kuoret taas muovilla ja ripottele jauhoja väliin kun pinoat ne, etteivät tartu yhteen.

Levitä kuorelle täytettä.

Nosta reunat kohti keskustaa.

Ja sitten aloita rypytys. Yhtäaikaa molemmilla käsillä. Peukalot keskelle ja vedät keskisormella ylös asti ryppy kerrallaan kohti peukaloita, sitten alaosa vastaavasti peukalon nostaessa rypyt kohti etusormea joka odottaa keskellä. (Oheinen on ehkä maailmanhistorian epäselvin kirjallinen piirakoiden rypytysohje...)

Tästä lähtee, vain yksi käsi, toinen pitelee kameraa...

Kas näin.

Laita piirakat leivinpaperille ja paista 275 asteisessa sähköuunissa 15 minuuttia, kunnes piirakat saavat kauniin värin. Tai

Piirakat Leivinuunissa

Jokainen uuni on kai yksilönsä. Meillä poltin 2 pesällistä. Levitin hiilet arinalle hehkumaan loppuun ja pienensin vähän peltejä. Kolasin lähes sammuneet hiilet alas tuhkaluukkuun. Suljin pellit ja avasin sivusta sen hakäpellin. Harjasin arinan vielä puhtaaksi märällä uuniluudalla. Piirakat paistoin ihan pellin päällä, koska niitä olisi vaikea sieltä kerähkällä eli leipälapiolla yksitellen onkia. Arinan lämpömittarin olin pudottanut ja rikkonut, joten lämpötilasta ei tietoa. Mutta kuuma. Koska eka pellillinen valitettavasti paloi. Mutta sitten vaan vahdittiin seuraavat paremmin.

Voitelu

50 g voita ja pari desiä kuumaa vettä tai maitoa sekoitetaan ja piirakat kastetaan yksitellen siihen. Piirakat voi joko latoa pinoiksi 2 vierekkäin, seuraavat 2 niiden päälle toisensuuntaisesti jne. tai kuten minä, vuorata vuoka voi paperilla, latoa piirakat sinne epämääräisesti ja peittää voipaperilla ja pyyhkeellä, jättäen pehmentymään.

Työntuloksista nautitaan munavoin ja kylmän maidon kera. Järkyttävän hyvää suomalaista ruokaa!

Munamies ei sitten suostunut maistamaan... mutta epäili että Mikko Zetterbergille olisivat  kyllä maistuneet.

PIzzaa: leivinuunin ihanuudesta ja vaikeudesta

Olen onnekas. Minulla on leivinuuni. Mummolassakin oli. Aina siitä haaveilin. Ikävä etten pikkutyttönä ymmärtänyt imeä itseeni kaikkia leivinuunin lämmitys- ja käyttöniksejä mummaltani. Lohduttavaa, että vaikka olisinkin, jokainen uuni on yksilö, jonka kanssa on opeteltava yhteistyöhön juuri sen uunin ehdoilla. Ainakin tämän olen oppinut Jaakko Kolmosen mainiosta Leivinuuni- kirjasta.

Joulukinkkujen kanssa on muutamaan kertaan harjoiteltu, (juu, kannatta aloittaa "helpoista") leipääkin on koitettu paistaa ja pizzaa, mutta vähän vähäistä on ollut käyttö, kun en ole kerinnyt niin perinpohjin uuniini vielä tutustua. Nyt yritän paneutua asiaan. Mammalomallahan on aikaa... (NOT!)

Paukkupakkaset onneksi innostivat vähän harjoittelemaan ja tuloksista tulette vielä epäilemättä kuulemaan, kunhan lämmitysajat ja paistolämpötilat alkavat natsailla kohdilleen.

Ja koska himskatissa ne pellit saa sulkea?

Meillä oli kuitenkin viikolla Helsinkistä hiihtolomavieraita ja ajattelin sitten että jokainen saa tuunata oman pizzan. Hyviähän ne olivat ja kilvan kehuttiin, vaikka leipojana on totuuden nimessä sanottava, että kovasti oli rapsakka pohja. Taisi olla kuuma arina.

Tein perustaikinan durumista ja keitin itse tomaattikastikkeen. Lapset laittoivat päälle hyvinkin jauhelihapitoisen täytteen, me aikuiset herkuttelimme oliiveille, artisokansydämillä ja uunista oton jälkeen rucolalla ja parman kinkulla. Ja tietenkin öljyyn puristetulla valkosipulilla.

Lopputaikinan paistoin pannupizzoiksi valurautapannuilla, minkä inspiraation olin saanut Pastanjauhantaa-blogista. Mulla sitten lopuksi kuitenkin unohtuivat uuniin ja kuten rusinamaiset oliivitkin antavat ymmärtää, pohjan lisäksi myös päällisistä tuli rapsakkaa!

Musta tuntuu, että tämä saattaa olla elinikäinen oppimisprosessi edessä tämän uunin kanssa. Mutta ilon kautta, ilon kautta...

Pikaista kotikiinalaista tyylin Chop Suey

Tiesittekö, että Chop Suey ei oikeasti ole "mannerkiinalainen" ruokalaji ollenkaan, vaan amerikassa asuvien kiinalaisten kehittämä? No en tiennyt minäkään, mutta aina täällä virtuaalimaailmassa  valaistuu.
Chop Suey on siis ylipäänsä aivan tarkkaan määrittelemättä jotakin lihaa ja vihanneksia wokattuna.

Kiinalainenhan on tosi hyvää kotonakin kun sen valmistaa alusta asti, jos aikaa vaan riittää vihannesten pilkkomiseen. Itse paistotouhussahan ei paljon nokka tuhise. Nyt olin kuitenkin sortunut ostamaan paketin possunsuikaleita (no sentään edes marinoimattomia) ja halusin saada väelle vaan tavattoman nopeasti  ja helposti pötyä pöytään.

CHOP SUEY pikaisesti

possun suikalelihaa
1 pussi kiinalaisia wokkiwihanneksia pakasteesta
inkivääritahnaa
öljyä
soijaa
vettä
maizenaa

Paista kuumalla wokkipannulla kuumassa öljyssä possunsuikaleet, lisää sitten vihannekset ja inkivääri, mausta soijalla. Lisää hiukan nestettä ja suurusta maizenalla, niin saat kastikkeeseen mukavan kiillon. Tarjoile riisin kera.

Urho6v:n motto on jostain syystä:"Mä vihaan kiinalaista". Yritin lievittää näin pahaa asennevammaa tutustuttamalla poika puikolla syönnin saloihin. Valitettavasti visioni ei toteutunut, vaan pikkusyöjä löysi pikemminkin itsestään sisäisen rumpalinsa. Seurauksella, että nyt täytyy  muistaa seuraavaksi puikkoja tarvittaessa, että nostin ne "jäähylle" keittiön yläkaappien päälle...

Kasviskaviaaria blineille

Apua, helmikuun viimeinen kolmannes jo käsillä, eivätkä meidän keittiössä ole vielä blinipannut käryn-siis kuumenneet...

Mutta onneksi on äiti, ihana äiti, joka ehti meidät jo yksi sunnuntai kutsua blineille.  Tarjolla oli näitä talven herkkuja mm. suolakurkun, smetanan ja hunajan,

kylmäsavulohen (kalastajan valmistamaa), ja poromoussen sekä tietenkin perinteisen mädin kera.

Mutta yllätys, yllätys, mikä oli tosi hyvää? Äiti oli myös valmistanut Ruokapirkan reseptillä kokeiluluonteisesti kasviskaviaaria, ja sehän osoittautuikin erittäin oivaksi blinin lisäkkeeksi. Minäkun olen niin kaavoihin kangistunut, että en aina lähde toteuttamaan noita kasvisreseptejä, kun en miellä itseäni kasvissyöjäksi, mutta taas tuli todistettua, että pitäisi ihmisen osata olla avarakatseisempi.

Eli jos siellä nyt on joku yhtä kaavoihin kangistunut kuin minä, niin suosittelen lämpimästi valmistamaan tätä lisäkettä, ihan vaan vaikka pöytäkunnallisille lihansyöjiä.

Kasvisviskaviaari


1 tlk (2 dl) kermaviiliä

1 1/2 dl maustekurkkuviipaleita kuutioituna

1 tomaatti kuutioituna

1/2 paprika kuutioituna

1 dl persiljaa hienonnettuna

1 rkl sinappia

1 rkl kapriksia

Sekoita kaikki ainekset yhteen. Maistuu ihanalta kuumien, rapeiden, vastapaistettujen, voisulaa tihkuvien blinien kera.
 
Ja ensviikolla muuten ne blinipannut kuumenee meillä.

Rapsakkaa possunkylkeä

Nyt sitten lakeuksille oli vihdoinkin eksynyt ennen joulua oikein paikallisen Kurikkalaisen  possunlihan lähituottajan myyntipöytä paikalliseen cittariin. Sillä taisi olla jopa sorkkia myynnissä. Minä edes hätäpäissäni vanuin kiinni palaseen possunkylkeä kun olin sen perään jo haihatellut siskot kokkaa blogin inspiroimana. Oli pukattava se pakkaseen, kun siinä kohdassa ei ollut oikein possunkyljen valmistuksen mentävää aukkoa.

Helmikuun MeNaisissa oli sitten rapean possunkyjen resepti joka sai minut kaivamaan pakkaseen hylkäämäni kimpaleen esiin ja ryhtymään toimeen. Tuli kuulkaas hyvää, ellei täydellistä. Nahka on ihanan syötävää ja näkkärimäisen rapeaa ja liha maukasta ja suussasulavaa. Jaksan hämmästellä sitä, kuinka tuosta possun kyljen palasta, joka ihan tosissaan näyttää lähinnä palalta silavaa, niin vähän tuntuu siinä olevan liharaitoja, kuoriutuukin uunikäsittelyn jälkeen ihan lihaisia biittejä.
Reseptin mausteet ja kasvikset, jotka paistettiin kyljen kanssa uunissa ja sitten jatkojalostettiin kastikkeeksi vaihtuivat ihan simppeliin uunikasvispetiin, en kokenut kastiketta tässä niin tarpeelliseksi. Ja näinhän tämä oli vielä helpompaa...

Rapsakka possunkylki

600 g luutonta possunkylkeä
1 rkl merisuolaa
1 tl mustapippuria
1rkl öljyä

2 sipulia
2 porkkanaa
1 bataatti
3 valkosipulinkynttä
timjamia

Leikkaa terävällä veitsellä possun nahkaan n. sentin välein ristiviillot, mutta älä viillä lihaan asti. (helpommin sanottu kuin tehty). Sivele pintaan öljy ja hiero suolaa ja pippuria lihan molemmin puolin. Nosta liha uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan 2 dl vettä. Paahda 225 uunissa 30 min. tai kunnes nahka on rapeaa (minulla kesti kauemmin).

Kuori ja pilko sillä välin kasvikset reiluiksi paloiksi. Ota liha uunista ja valele sen pintaa vuossa olevalla nesteellä. Nosta kasvikset, kuoritut valkosipulinkynnet ja timjami vuokaan siirtäen osan kasviksista lihan alle. lisää kasviksiinkin hiukan suolaa. Laske uunin lämpö 150 astetta ja paista vielä 1,5 h.

Valmiin kyljen on hyvä antaa vetäytyä hetki folion suojissa ennen leikkausta (meillä ei kyllä ehtinyt). Leikkaa reilun paksuisiksi siivuiksi.

Kyllä mun isä tykkäis tästä!

Pintaa ihanaa rapeaa...

Ja että rasvatasapaino pysyisi varmasti hallinnassa, paistoin vielä hapankorppukuorrutettuja paistinperunoita annoksen kylkeen.