Enpä olisi arvannut, että tilli se on oiva mauste kantarellikeittoon! Onneksi löysin kirjakaupasta jo viime syksynä aivan ihanan sienikirjan "Sienionni". Se on tietenkin ruotsalainen (!), mutta kääntäjä Elina Uotila on tehnyt oivaa työtä lokalisoinnissa. Kirja on koostettu siten, että siinä käydään läpi parhaita ruokasieniämme ja jokaisesta sienestä on sitten juuri sille sopiva resepti. Tekijämiehet eivät nimittäin ainoastaan rakasta sieniä, he YMMÄRTÄVÄT niitä! Takana on ajatus siitä, että kaikki reseptit eivät sovellu kaikille: "Kermassa haudutettu ukonsieni maistuu vastenmieliseltä, mutta voissa paistettuna se pääsee oikeuksiinsa."
Väheksymättä yhtään pelkällä suolalla maustettua kantarellimuhennosta Jens ja Pelle kehottavat myöskin laaja-alaisempaan maustamiseen: Juustokumina, kurkuma, chili, sahrami, inkivääri, joitain mainitakseni. Ja kirjassa on sitä paitsi upeat, upeat kuvat!
Kuun alussa olin 3 päivää samoilemassa pitkin lapualaisia metsiä kun toimin ratamestarina palveluskoirien jälkikokeessa. Ja sen vaan sanon, että tänä vuonna on enemmän hirvikärpäsiä kuin todellakaan KOSKAAN! Paljon ihollani riehuvia hirvikärpäsiä enemmän minua harmitti kuitenki se, että jälkeä polkiessani törmäsin mustatorvisieniesiintymään. Siis valtaisaan sellaiseen. Kuvitelkaa tuska, en voinut jäädä niitä poimimimaan, vaikka ne olivat elämäni ensimmäiset mustikset!
Puhuin niistä ystävälleni, jonka olin pyytänyt jäljentekoon ja sanoin tulevani takaisin ne noutamaan. Mutta eihän sitä niin vaan lähdetä ja kun en itse päässyt, annoin koordinaatit tuolle ystävälleni. Mustatorvisieniesiintymä oli valitettavasti tööt, mutta palkaksi paljastuksestani sain puoli sankoa kantarelleja ja puolitoista suppiksia, olin kuulemma antanut koordinaatit sienien taivaaseen (määrän puolesta, en niiden kuolleitten torvien).
Tänään pakkasin Maitotytön ja oman äitini autoon ja kävimme Lapualla maan mainiossa Leipurin putiikissa ja vaikka oli kiire hakea Urho8v hammaslääkäriin, en malttanut olla pysähtymättä metsän laitaan. Ja kas, nappasin jopa pakkasyön jälkeen terhakkaan kantarelliryppään mukaani, 8 isoa ja 4 pientä. Siis keiton tekoon.
ja näinhän se alkaa |
Tillinen Kantarellikeitto
3-4 annosta (resepti Sienionni-kirjasta, Linder, Holmberg)
7-8 dl tuoreita kantarelleja
1 hienonnettu sipuli
2 rkl voita
suolaa ja valkopippuria maun mukaan
1 l kana-tai kasvisliemi (vesi+kuutio)
muutamia tillinvarsia
2 dl creme fraichea
muutamia tillinvarsia
3 rkl hienonnettua tilliä
Pilko kantarellit oieneksi ja ruskista yhdessä sipulin kanssa voissa tilavapohjaisessa paksupohjaisessa kattilassa kunnes ne ovat saaneet kauniin värin ja alkavat tuoksua hyvältä.
Lisää suola ja pippuria.
Kaada liemi seoksen päälle ja lisää tillinvarret. Keitä kannen alla hiljaa 15 min.
Ota tillinvarret pois.
Lisää creme fraiche ja tillisilppu. Kiehauta ja anna hautua 5 min.
Ja sitten mun piti lähteä kiikuttamaan Urhoa tatamille ja sen jälkeen oli vielä Kennelkerhon kokous ja sitten piti nukuttaa Maitotyttö, jonka lainalla olleen pinnasängyn piti luovuttaa takaisin, ja Likka ei siis tosiaankaan pysy siinä omassa uudessa perintösängyssään. Eilen meni 2h, tänään vaan puolitoista....
Mutta siis aurinko meni mailleen jo aikapäiviä sitten ja kuvat olivat ottamatta, jos ymmärrätte yskän. Että tuli nyt jonkinmoisia.
ja kun oikein hartaasi yrittää pimeässä kuvata, niin keittoon saa jo kuorenkin.... |
Ai niin, pojat ehdotti vaaleaa maalaisleipää sopan seuraan.
Mutta kyllä pohojalaanen ottaa rukihista!
( ja vielä: en tiedä johtuiko keittoon jo lisätystä suolasta, mutta yllättäen ranskankerma juoksettui! Nyt aloin illalla sitten pelastuoperaation. Nopeasti Googlettamalla löysin vain suurinpiirtein vastauksia että mitään ei ole tehtävissä. Kuumensin kuitenkin kiehuvaksi ja päätin lisätä hiukan Maizena suurustetta vaaleille kastikkeille ja keitoille. Ja yllättäen toimi aika hyvin, että vink, vink!)