Ja siitä lampahasta tuli vielä...

.
....Lammaspitsaa. Sauvajyvänen oli pyöräyttänut inspiroivasti hirvipitsan, josta sain pakkomielteen pyöräyttää itse lammaspitsan. Olin edellisenä päivänä tehnyt lammaspitoja, pitaleivän taikinan olin tehnyt tuplana, mutta en kuitenkaan ollut tehnyt siitä kuin yksinkertaisen määrän leipiä, eli 8. Loput taikinasta vietti yön yli jääkaapissa, mikä ei todellakaan ollut tehnyt sille huonoa. Tuli valtavan onnistunut pohja.

Päälle päätyi tomaattikastiketta, emmental-mozzarella raastetta, revittyä lammasta, paprikaa, vihreitä paprikatäytteisiä oliivehja, kaprista, jalapeñosiivuja, pepperonimakkaraa.

Paisto 250 uunissa . Alta 10 min. Ottaa pois ennenkuin palaa.

...Vorschmackkia.

Vähän sovellellen, tällä kertaa  tällä lailla, ainesosien suhteita määrittivät kaapista löytyvät ainemäärät.:


Vorschmack

350 g kypsää lammasta
350 g kypsää possua (tähteeksi jäänyttä grillikylkeä)
1 iso sipuli
3 valkosipulinkýnttä
100g anjovista
140g tomaattipyrettä
3 dl kuohukermaa
hiukan valkopippuria

Jauha lammas ja possua tasaiseksi massaksi joko lihamyllyllä tai "tehosekoittimella". (minulla on sellainen pieni moulinex jolla onnistuu tämmöset).  Seuraavaksi jauha sipulit ja anjovikset samassa leikkurissa tahnaksi. Sekoita molemmat massat yhteen, lisää tomaattipyre ja kerma ja mausta hiukan vielä valkopippurilla.

Laita massa sopivankokoiseen uunivuokaan ja paista kolme tuntia 150 asteessa. Peitä foliolla, mikäli alkaa ruskistua liikaa Tarjoile, uuniperunoiden, kapriksen ja punajuurien kera.

Täytyy todeta , että moneen repes mun revitty lammas tänä vuonna, kun sitä rupesin jo ennen pääsiäistä testaamaan. Kerran syötiin siis lammassalaattina granaattiomenan ja mintun kanssa, lytättyjen pottujen ja tsatsikin kera, sitten tehtiin lammaspitoja, pitsaa ja vorscmackkia. Appivanhemmat olivat vielä paistaneet sitä perunamuusin kera kun olin ruokakuvauskurssilla  viime pyhänä. Varsinainen viis kalaa ja kaks leipää siis.

Vai oliko se toisinpäin?

Liemessä valokuvauksen kanssa

Tieto lisää tuskaa.

Silti sunnuntaina-iltana istuin junassa matkalla kotiin Helsingistä tuskin nahoissani pysyen. Aivot hyrräsivät vielä ylikierroksilla ja inspiraatiopykälät pongahtelivat yli asteikon. Olin nähnyt valon. (Se oli myös selitetty, havainnollistettu sekä perusteltu minulle...)

Sain viettää sunnuntain ihanassa seurassa valloittavien uusien tuttavuuksien seurassa tutustumassa asiaan, joka kiehtoo päivä päivältä enemmän. Jonka edessä nöyrästi tunnustan pienuuteni, mutta joka silti  raottaa minulle ovea, tarjoten väläyksen kehityksen polusta.

Liemessä Jenni Häyrinen opasti meitä koko päivän kärsivällisesti ruokakuvauksen saloihin. Tuntuu, että tässä tapauksessa kohtasi ideaalikokoonpano; me taitojemme kehittämistä janoavat ruokabloggaajat ja Jenni, joka itsekin ruokabloggaajana ja hienon kehityskaaren läpikäyneenä tuntui tietävän juurikin tarkasti mitä olimme vailla.

Hyvästi automaattiasetukset, tervetuloa manuaalimaailma! Mitäpä minä polo tiesin ennen valkotasapainon mittaamisesta, kapalaudoista tai hitsi vie, että on sellaisia kamerajalustoja, joiden putki kääntyy vaakatasoon niin, että voit ottaa kuvan halutessasi suoraan ylhäältäpäin, ilman kaahimista. Tai että ruuan voi kyllä asettaa lattiallekkin kuvaamista varten. Tai, että se jalusta ylipäätään on aiheellista käyttää.

Välillä vähän kokkailtiin ja sitten stailattiin, sommiteltiin kuva jo ennen ruuan esille laittoa (mitattiin niitä valkotasapainojakin...) ja vaikka nyt lähes tulkoon jostakin syystä suollankin tekstiä lähes kirjakielellä, niin paikanpäällä joutuivat muut kyllä välillä (koko ajan) todistamaan pohjalaisen kiroilua....

Mutta nyt ei sitten mitää paineita tännepäin. Pikkuhilaa sulattelen oppejani ja alan soveltaa niitä. Vielä ajatustyön automatiikka toiminnasta puuttuu, aikaa kuluu tuhottomasti kun jokaista säätöä on ajateltava niin voimallisesti. Eli luultavasti vieläkin räiskitään kuvia kuten ennenkin - tai siis ei automatiikkalla enää- mutta ehkä välillä ehtii keskittyä myös kuvaamiseen. Ja onhan nuota vanhoja kuviakin vielä odottamassa muutama postausta. Ajalta jolloin olin vielä viaton ja naivi valokuvaaja...

Ja jotta välineitäkin vois vähän syyttää, niin molemmat objektiivinikin on taidettu tarkoittaa muihin hommiin.
Tässä postauksessa näkyvät harjoituskuvani otin omaan runkooni kiinnitetyllä lainalinssillä, niin pääsin säätämään aukkoakin enemmän.

Pakko kehua kun on kehun paikka; Kurssi oli hyvä ja Jenni oli nainen paikallaan.(Jennin kuvia) Kiitos paljon. Ja kiitos myös Maalaisille. Tuli ihanat tutut lisää.

Viimeisimpänä, muttei vähäisimpänä, Kiitos omalle isälle sponsoroinnista.

Lammaspita

Valmistin jo näin pre-pääsiäislammasta kun pääsiäisenä revittyä lammasta valmistaa äitini, joten se jää itseltä väliin. Katsoin tuossa juuri Nellen miljoonaa ihanaa lammasreseptiä, nauratti kun minulla on aina vaan tämä yksi ja sama. Mutta koska se on niin ruokafilosofiani vaivattomasti herkullista (filosofiat muuten vaihtuvat aina vähän tuulen suunnan tapaan) kantavia voimia, päädyn siihen uudelleen ja uudelleen. Ja koska varsinaisen reseptin olen postannut aivan ensimmäisinä blogikuukausinani, halusin uudelleen lanseerata sen sivupersoonani Keittiöhöyryjä-blogissa.

Eli siellä makaa resepti ja jääkaapissani makaa reiluhko annos revittyä lammasta, onhan meitä arkisin vain kaksi aikuista syöjää. Maitotytön kunniaksi täytyy kyllä sanoa, että lammas maistui perunamuusiin ja rakuunaporkkanoiden kanssa hälle vallan mahdottoman hyvin.

Siispä ensimmäisenä mieleen tuli pitaleivät.Kuvani ei kyllä tällä kertaa tee maulle oikeutta.

Lammaspita:

kukin syöjä rakensi oman componsa seuraavista saatavilla olleista aineista.

revittyä lampaanlihaa
tomaattia
limeä
korianteria
tsatsikia
jalapenoja
paprikaa
grillattua munakoisoa

Jos olisin käynyt kaupassa buffettiin olisi liitetty myös

punasipuli
hummus

Pitaleipiä kaupasta tai itse tehtynä. Eilen oli kaupan, tänään tein itse. Yllättävän hyviä saa kauoan omistakin, paahtimessa lämmitän, en uunissa.

Pitaleivät

2 1/2 dl vettä
25 g hiivaa
1 tl suolaa
2 rkl öljyä
5 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää loput aineet ja alusta hyvin taikinaksi. anna kohota kaksinkertaiseksi liinalla peitettynä. Jaa taikina 8 osaan ja kauli pitaleiviksi. Kohota vielä 1/2 tuntia
Uuni 250 astetta ja pelli esilämpiämään, sitten vedät leivät leivinpaperilla pellille ja paistat 7-8 minuuttia. Pitojen pitäisi kohota potkupalloiksi uunissa.
Aina ei näin käy ja sekös harmittaa, mutta siis yleensä onnistuu....

Kohti Vorschmackia sitten seuraavaksi!!!!

Tonnikalalasagne vuohenjuustolla

Olosuhteiden pakosta tai mitä kaapista löytyy kotiäidin yksinäistä kokkisotaa.: Tonnikalalasagne  vuohenjuustolla.

Kuten kuvasta näkyy, mielestäni lasagnen suurin turmio on kuivuus. Tässä ensikuvassa olisi toki voinut malttaa mielensä ja antaa lasagnen vetäytyä hiukan. Mutta ruoka-aika ei odottele.Eipähän ollut kuivaa.

Tonnikalalasagne vuohenjuustolla

pinaattilasagnelevyjä tarpeeksi käyttämääsi vuokaan, eli yleensä paketista jää ainakin puolet käyttämättä
vuohenjuusto kiekkoja maun mukaan


Tonnikalakastike:
2 prk öljyyn säilöttyä tonnikalaa palana, valutettuna ja hienonnettuna
iso sipuli silputtuna
3 valkosipulinkynttä murskana
2 tölkkiä tomaattimurskaa
vettä
140g purkki tomaattipyrettä
2 dl vihreitä paprikatäytteisiä oliiveja puolitettuna
suolaa
mustapippuria
ripaus sokeria
1/2 sitruunan mehu
kuivattua oreganoa, basilikaa

 Kaada pinnoitettuun kattilaan tai kasariin öljyä tonnikaloista sen verran, että saat sipulit pehmiteltyä.
Lisää kaikki muuta aineet, aina puoli purkkia vettä per kokonainen tomaattimurskapurkki. Mausta ja anna keittyä hiljalleen.


Maitokastike: 
2rkl voita
2 rkl jauhoja
7dl maitoa
pieni purkki raejuustoa
suolaa
valkopippuria
muskottipähkinää

Sulata pinnoitetussa kasarissa voi, sekoita siihen jauhot ja sekoita, mutta älä ruskista. Lisää maito erissä hyvin sekoittaen. Ja anna keittyä 5 min., lisää raejuusto (parempikin juusto käy jos sun kaapistas löytyy).
Mausta varovasti.

Kokoa lasagne asettamalla uunivuuan pohjalle tomaattikastiketta, kerros lasagne levyjä, juustokastiketta, ja taas kaikki alusta, niin monta kertaa kun vuokaan mahtuu. Pinnalle juustokastiketta. (joka minulta alkoi siinä vaiheessa loppua, mikä näkyy villinä aaltoilevina kansilevyinä. Valitse kerroksia tehdessäsi  suosikkivälisi ja vuoraa se vuohenjuustoviipaleilla.

Uuniin 200 astetta 45 min. Jos tulee kuivaa, oli liian vähän kastiketta. Jos tulee keittoa, kastiketta oli liikaa.
Sellaista elämä on. Ei koskaan kohrillansa

10 Hyvän mielen tuojaa

Sattuipas ihanasti. Olen tässä miettinyt kuinka jakaa kanssanne Maitotytön hattuiluvillityksen (huom. ei ole sananmuunnos!), joka  saa äidin  syyn aina hymyyn. Olen reilun viikon tietoisesti myös napsinut kuvia  näistä ihanista tuokioista, silloin kun en myöhästy, tilanteet ovat aika nopeasti usein ohi .

Suomen kielen, kotivaristen, pullataikinoiden ja vanhojen traktorien ystävä mainio blogiystävä Kotiharmi, laittoi tämän haasteen minulle:

Listaa asioita, jotka tuovat hyvää mieltä. Ihan sekalaisessa järjestyksessä. Haasteeseen kuuluu jakaa vähintään kymmenen hyvän mielen asiaa  (jos saa haasteen uudelleen, niin ainakin viisi lisää). Anna eteenpäin viidelle bloggaajalle. Kerro heille, että ovat saaneet haasteen, sekä mainitse haasteen antaja postauksessasi (linkitä, jos hänen bloginsa on julkinen).


Tässä omani satunnaisessa järjestyksessä, juuri nyt:

1 Maitotytön hattuiluvillitys

2. Kevään haju ulkona.

3. Lisääntynyt valo, joka helpottaa ruokakuvausta.

4. Perjantain ratsastustunti = pään nollaus

5. Blogiystävät ja kaikki ihanat kommentit, jotka kertovat, että joku lukee blogiani.

6 Pohojammaan murre

7. Jääkapissa sulava lampaanpaisti

8. Kasvimaa, jonka  multa on jo kokonaan näkyvissä nurmikon lumilautoista huolimatta.

9.Pääsiäisenä "kotiin" kokoontuvat sisarukset.

10. Karmia kasa toissapäivänä kirjastosta haettuja keittokirjoja, mm. ihanainen löytö ja inspiraatio  Savustuskirja.

Tällä kertaa jaan haasteen eteenpäin blogeille joiden pitäjät ovat kaikki sukulaisiani (kriteeri sekin!) paitsi Mia, joka on ystäväni laivatyöajoilta. Taitava kortintekijäaskartelijaleipuri superserkkuni (suvussa jo toisessa polvessa kulkeutuva kuriositeetti: sisarukset naineet veljekset, joten minulla on kolme kaksinpuolista serkkua, äitilläni taitaa olla kymmenkunta) Pienen puuhastelun parista, Himoliikkuja, triathlonille treenaava, eläinrakas, kuvittaja, omakotitalon remppaajaserkku Jaanaba (sekä remonttiblogi että liikuntapäiväkirja) , Superlahjakas  härmäläisen aito piirrostaituri Meeriserkku Meerin meiningeistä ja Mian ihanaa arkirealismia toisella kotimaisella på Vardagskaos hos Fru F. Apua, tässä vasta 4! No, isäni on luvannut perustaa blogin "Vaimoni keittiössä" kunhan malttaa jäädä eläkkeelle. Tässä etukäteishaaste!

Back to school -nostalgiaa, siis hernekeittoa

Onhan se erikoisen hyvää, savustetusta sianpotkasta tai joulukinkun rippeistä keitetty hernekeitto.
Purkkihernekeittokin, pikkuisen tuunattuna, on hyvää.

Mutta joku kohta jossakin minulla on varmaan vinksallaan, kun Kauhavan koululaitoksen ruuissa useamman vuoden eläneenä vieläkin muistelen lämmöllä sitä erinomaista hernekeittoa. Siinä oli jauhelihaa ja se oli tosi, tosi vetistä. Ja listallani siis hernekeitoista parhainta!

No sitäpä ei oikein muuten saa kuin itse tekemällä. Muutenkin hernekeitto on helpoista helpoin laitettava, kunhan vaan muistat laittaa herneet yön yli likoamaan ja jaksat sitten muutaman tunnin rakkaudella keitellä.

Hernekeitto - vetinen versio jauhelihalla
6.:lle

250g kuivattuja herneitä
400g jauhelihaa
1 iso sipuli silputtuna
2 l vettä +++++ tarpeen mukaan
3 rkl sinappia
suolaa tarpeeksi
maustepippuria jauhettuna

Huuhdo herneet ja laita ne kylmään veteen likoamaan yön yli huoneenlämpöön.
Seuraavana päivänä, ruskista jauheliha, mausta se suolalla ja maustepippurilla ja kuullota mukana hetken sipulia.
Lisää valutetu herneet ja vesi ja anna kiehua pari tuntia hiljoilleen. Lisää vettä jos tarpeen halutun koostumuksen aikaan saamiseksi. Tämä mun keittoni on siis todella vetistä, jäähtyessään se sitten jo jämähti hyvin paksuksi, eli seuraavan päivän lämmitykseen lisäsin taas vettä. Mausta keitto sinapilla ja suolalla.

Gurmeekeitto tarjoillaan juustonäkkärin ja piimälasillisen kanssa, myös maito käy.

Apua, melkein unohdin! Keittoannokseen kuuluu lisätä sitten vielä syödessä se kolmiopalajuusto!

Sitä vaan en ole koskaan tajunnut, että miksi sen ainoan ruuan kanssa, jonka kanssa tulee ehdottomasti tarjoilla näkkileipää, tarjottiin viikon pehmeäleipäannos?

..they were messing with our minds...

Chili sin chili

Arjen vaihtoehtokokkailusarja jatkuu  nopealla tex-mex tyylisellä pataruualla, jolle kauan haeskelin nimeä, kunnes tajusin että sehän on se mitä se on: chili sin chili (sin = ilman, suom.huom.). Nopeuspuolesta vastaa pitkään haudutettavan lihaan sijaan  arjen kuningas jauheliha ja con muuttui siniksi lasten takia. Onneksi tuollekin asialle löytyi pikakorjaus meidän vanhempien annoksiin, kun löin pöytään säilyketölkillisen jalapeñoviipaleita. Kun annoksen vielä kruunasi tuoreella korianterilla niin ei hassumpaa pötyä pöydässä alta puolentunnin.

Chili sin chili
4:lle
250g naudan jauhelihaa
1 rkl öjyä
1 iso porkkana
i iso sipuli
2-3 kynttä valkosipulia
1/2 punainen paprika
2 purkkia tomaattimurskaa tai iso tetra paseerattua (1/2l)
vettä
1 säilyketölkki kidneypapuja
mausteena suolaa, mustapippuria, jeeraa, (cayennea myös jos saa olla tulista)

tarjoiluun
korianteria tuoreena
jalapeñoviipaleita

Ruskista jauheliha. Kuori ja pilko porkkana ja sipulit sekä pilkottu paprika ja lisää muhimaan pannulle pariksi, kolmeksi minuutiksi. mausta seos. Lisää pataan tomaattimurska ja aina puoli purkkia vettä per käytetty tomaattimurska, huuhdellen sillä viimeisetkin rippeer tölkistä. Lisää myös valutetut ja huuhdellut pavut. Anna kiehua hiljalleen 15-20 minuuttia. Ripottele päälle runsaasti tuoretta korianteria ja jalapeñoviipaleita ja nauti vaikka basmatiriisin ja pitaleivän kera.

Tuosta talvikauden korianteritaistelusta vielä; tiedättehän kun ne ei kestä yhtään pakkasta, paleltuvat kauppamatkalla ja sitten kotona nuukahtavat ja litsaantuvat herkimmin kaikista yrteistä. Kävin yksi päivä kaupassa, jossa en yleensä käy ja ostin sieltä korianteria, suomalaista ei ollut saatavilla vaan tämä oli Keniasta asti. No kuitenkin, se oli leikattu  sellaiseen läpinäkyvään muoviseen kolmionmalliseen kannelliseen muoviboksiin sillälailla väljästi. Se säilyi jääkaapissa paljon kauemmin kuin yleensä. Säästin muovirasian ja seuraavalla kerralla kun toin korianteripuskan kaupasta, leikkasin varret irti ja laitoin säilöön laatikkoon ja tosi hyvin kesti. Huom. siis ei silputa tietenkään, sitähän se ei kestä.

Yksi kesän ykkösasia  mitä odotan on omat korianterit kasvimaaltani. Jee!!!!