Söpöliinit sopassa

Tässä ovat ne söpöliinit;

(Kiitos taas Hilkka!)

Jotenkin elän (harvinaista?) kermasta kieltätymisen aikaa ja vaikka kermainen suppilovahverokeitto onkin eittämättä ja kyseenalaistamatta herkullista, himiöin mielessäni Kirkasta suppilovahverokeittoa.


Siitä tuli yllättäen niin hyvää, että seuraavat ruokavieraani tulevat varmasti saamaan sitä joko alkupalana tai lounaana..

Koska reseptiä rakentelin ilman reseptiä,saattavat määrät olla vähän viitteellisiä. Eli kokkaa ja mausta tunteella,  niin hyvää tulee.

Kirkas suppilovahverokeitto
4-6:lle
1 l tuoreita suppilovahveroita ( tai vastaava määrä pakastettuja tai kuivattuja?)
1rkl öljyä
1rkl voita
125g pekonikuutioita
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
2dl (tai enemmän) valkoviinia
1,5 l vettä
1 lihaliemifondikuutio (tai jos olet keitellyt omat lihaliemet pakkaseen, niin nyt kannattais käyttää!)
pari kierrosta mustapippuria
1-2 rkl tuoretta timjamia
1 rkl tuoretta rakuunaa
1 nippu persiljaa

Päälle:
vaaleanleivänsiivu/syöjä
2 valkosipulinkynttä
1rkl persiljaa
öljyä
pikku koura juustoraastetta/annos

Paistoin ensin kokonaiset sienet kuivalla pannulla kunnes neste haihtui ja lisäsin sitten vielä rkl voita. Nosta syrjään kun olet hetki aikaa paistellut.
Ajattelin ensin jättää sienet kauniisti kokonaiseksi, mutta sitten aloin pelätä niiden olevan liian suuria paloja ja hienonsin ne paistamisen jälkeen sillä lailla karkeasti. Päätä itse kuinka teet; voit silputa siis sienet jo ennen paistoa.

Paista pinnoitetussa kattilassa miedolla lämmöllä pekonikuutioita, lisää  pilkotut sipulit ja ainakin mun pekoneista tuli niin vähän rasvaa, että lisäsin vielä öljyä. Hauduttele 10 min. Lisää sienet, sitten valkoviini, vesi, fondi, mp ja viimeiseksi hienonnetut yrtit.

Tässä sitä sitten kiehuskellaan

Anna kiehua parikymmentä minuuttia, ja huolehdi, että lisäät vettä, mikäli alkaa tulla liian paksua, ja kun lisäät vettä, huolehdi, että maut pysyvät intensiivisenä. Ajattelin vielä saostaa valmiin keiton keltuaisella, mutta kun en ollut varma lopputuloksesta luovuin ajatuksesta.

Pilko annosten päälle tulevat leivät reiluiksi kuutioiksi ja paista  hienonnetun valkosipulinkanssa miedolla lämmöllä öljyssä rapsakaksi. lisää persiljasilppua.

Jaa keitto annoskulhoihin, ripottele leipäkuutiot elikkä krutongit päälle. ja sitten vielä juustoraaste. laita grillivastuksen alle uuniin gratinoitumaan hetkellisesti.

Juustoa vailla valmis

Sitten vaan nauttimaan.

Tätä syödessäni ihmettelin mikä yltiöpositiivinen kokkauskausi mulla on meneillään, kun kaikki maistuu niin hyvältä. Vai onko se vaan se paniikki, kun pitäisi luopua raskaus(ja muistakin huolella hankituista) kiloista?

On taas nniitä aikoja, kun tuntuu, että tämä elämä on aivan liian lyhyt kaiken sen hyvän kokkaamiseen ja kokeilemiseen mitä haluaisi tehdä.

No rouva, pidä tuo tunne ja muistele sitä kun tulee taas se päivä, että ei huvita, ei huvita ei niin mikään ruuanlaitto ja lopulta heittää uuninpellille pussin ranskalaisia, nakkeja ja lihapullia(huom. einestarjouksesta!), että lapsi saa edes jotakin suuhunpantavaa. Ja illalla sitten kaduttaa, itkettää ja oksettaa. C'est la vie!

Hurjan herkkuja Chorizo-quesadilloja

Ja myöskin hurjan helppoja! Quesadillathan ovat siis kuivalla pannulla paahdettavia täytettyjä tortilloja. Teen niitä usein, joskus salaatin kera lounaalle, keiton kaveriksi leivän asemasta tai saunaillan suolaiseksi sellaisenaan.
Sitten- yllätys yllätys- tarjoilen niitä aika usein myös kahvipöydän suolaisena vieraille, olipa kyseessä sitten ystävien vierailu, jotkut "kutsut", koiraporukan kokous tai syntymäpäivät. Toimivat oikein hyvin tässä tarkoituksessa, ja koska (herkullisen maun lisäksi) ovat tässä yhteydessä vähän erilaista tarjottavaa, saan niistä usein kiitteleviä kommentteja ja reseptipyyntöjä. Ja minä tyttöhän jakelen niitä auliisti.

Eipä näiden valmistuksessa valmistortilloja käytettäessä ole sen kummempia salaisuuksia. Yksi asia kumminkin on, jonka takana ehdottomasti seison, eli se vanhan jääkiekkovalmentajan motto "Keep it simple!". Ravintoloissakin näkee välillä kana-vuohenjuusto-ananas-tomaatti- sipuli-paholaisenhillo - tyyppisiä kombinaatioita, mutta näiden kuuluu olla littanoita ohuita leipiä ja 3 täytettäkin on jo melkein liika, niistäkin yhden on paras olla ainakin salsa tai korientarisilppua tai muuta "litteää". Less is more tässäkin.

Simppeleimmillään ja nopeimmillaan, pyöräytä täytteeksi vain lempparisalsaasi ja sulavaa juustoa. Ja nyt mun on pakko jakaa oma lempparivalmissalsani: (vaikka ne ei ookkaan ymmärtäny mua mitenkään lahjoa.). Mutta kun Salsa nimikkeen alla myydään niin monenlaista ketsuppia. Ush! Tietysti itse valmistettu on aina ykkönen, mutta koska salsatarpeen iskiessä ei aina ole valmistusaikaa eikä ennenkaikkea  yleensä jääkaapissa kaikkia tykötarpeita, tapaa mulla olla aina lempparisalsapurkki komerossa odottamassa: Old el pason Thick and Chunky salsa, mediumina, siinä on mun mielestä maut kohdallaan ja sitä saa ainakin jokapaikasta.

Mutta tämä Chorizo-quesadilla on ollut nyt hitti siitä lähtien kun tosiaan löysin (raaka)Chorizoa meidänkin kaupasta. Kyselin sitten Natasiskolta, että mihinkä kaikkeen meksikolaiset sitä oikein käyttää ja listalla tuli Quesadillat sitten mainituksi. Ja nämäkin läpäisevät kahden täytteen säännön, eli vain chorizo ja juustoraaste, ja uskokaa, se riittää.

f

Chorizo -Quesadillat

16 kpl

8 isoa tortillaa (jos teet pieniä niin täytettä riittä enempäänkin)
4 chorizo-raakamakkaraa
1 rkl öljyä paistamiseen
2dl juustoraastetta. esim mozzarella

Purista chorizo-massa  ulos kuorestaan kautasella ja yritä erotella massaa ryynimäiseksi. Kuumenna öljy paistinpannulla ja paista chorizo kypsäksi pannulla. Voit jatkaa makkaran hienontamista paiston ajan kahdella haarukalla, sillä tarkoitus on saada mahdollisimman pientä murua. Se on kyllä vähän vaikeaa, massa olis mielellään sellaisissa lihapullan kokoisissa möykyissä....siirrä sivuun odottamaan.

Quesadillat paistetaan kuivalla pannulla, mutta ei haittaa vaikka siinä on chorizonrasvaa ensimmäisten tortillojen aikana. Keskilämmöllä, lämmitä tortillat ensin nopeasti molemmin puolin, Natasisko sanoi, että tämä on tärkeää, sillä täytteiden kanssa niitä kuumennetaan niin vähän aikaa.

On kaksi tapaa paistaa quesadilla- Tortilla pannulle, ripottele juusto(reilusti) ja chorizo (sopivan vähän) päälle ja käännä tortilla puoliympyräksi. Paahta molemmin puolin nopeasti ja leikkaa sitten paistettu tortilla kahtia. Tämä on siis kahden quesadillan taktiikka ja siinä tulee siistejä kun yhdessä reunassa on umpitaitos.

No se neljön quesadillan taktiikka on tietenkin puolta nopeampi; Tortilla pannulle, täytteet tortillalle, toinen lätty kanneksi ja sitten paistetaan hetki molemmin puolin. Valmis tortilla leikataan sitten neljäksi. Ja kun täytteet ovat pieniä ja juustoa liimana sopivasti niin, kyllä nämäkin ovat aivan siistejä.

Tortillat voi laittaa  uuniin miedolle lämmölle odottamaan, ehkä pikkuriikkisen rapeus kärsii, mutta jos teet paljon niin parempi näin kuin kylmät ja ei rapeat. Suoraan pannulta parhaita.

Tarjoilen yleensä näiden kanssa guacamolen kanssa, syöjät voivat vain lusikoida sitä suoraan quesadillansa päälle. Guacamolen resepti löytyy täältä. Jos joudut oikomaan niin yllättävän autenttista saat ostamalla 2 avokadoa ja onko se nyt Santa Marian guacamole maustepussin. Älä osta mitään kermaviiliin sekoitettavia. Äläkä ainakaan sekaannu purkkitavaraan; ne on kaikki kauheita, Sitten voi tarjoilla myös purkki tai itse tehtyä tomaattisalsaa, mikäli et nyt sitten tehnyt niitä joissa on tomaattisalsa sisällä, silloin ei tietenkään tårta på tårta.

Ja näihin voit varoiden käyttää kaikenlaisia tortilloja, ne maustetutkin sopivat  oikein hyvin.

Mutta mitä täytteisiin tulee, nämä chorizotäytteiset on kyllä yksinkertaisuudessaan aivan huippuja.

Jyvät aKanoista

Tavallaan harhaanjohtava otsikko voisi saada olettamaan että aion avautua viljanviljelystä, tai vähintäänkin maajusseista. No en aio. Sen sijaan haluan jakaa kanssanne reilun viikon takaisen kokemukseni ruokatalo Saarioisten vieraana kuulemassa tietopläjäyksen Jyväbroilerista ja tilaisuudesta päästä herkuttelemaan Saarioisten asiakaskouluttajan, keittiömestari Jouni Kannisen laatimaa Jyväbroilerin ympärille rakennettua menuta.

Näin Atrian - entisen Itikan- rintamailla varttuneena olen tuntenut jonkin verran puolueellista sympatiaa oman maakunnan tuotteisiin. (Ehdoton suosikkituotteeni oli vuosikymmenet tuo muovikääröön pakattu levitettävä tomaatti-herkkumaksamakkara, mutta pahus muuttivat sen pahvirasiaan, eikä mikään ole ollut sen koommin kuin ennen...)

En osaa olla kovin fanaattinen ruuan suhteen (paitsi ehkä on vain yksi oikea tapa valmistaa Tiramisua!) tai aina edes ylenpalttisen valveutunut kuluttaja. Haluan kuitenkin uskotella, että olen perustiedostava; kierrätän jätteet, olen iloinen aina vaan suositummasta lähiruoka ajattelusta ja pro puhtaan ruuan puolesta. Heikko ihminen kun olen, päätyy joskus tiskiltä mukaan tonnikalaa eettisyys- ja  hiilijalanjälki näkökulmista huolimatta ja jos aikaa ja rahaa löytyisi, en epäröisi lentää lomalle - mahdollisimman kauas.Olisihan se kiva ostaa kyyttöä, mutta kyllä tarjouksessa oleva brassi-sisäfilekin saa minut onnelliseksi.Siitä huolimatta minulla on sokea lapsenusko suomalaisen ruuan puhtauteen ja teuraseläinten reiluun kohteluun. En aina ehkä edes ymmärrä kyseenalaistaa.

Mutta se Jyväbroiler. Aika monta uutta asiaa saatettiin tietooni koko matkasta untuvikosta omaan ruokapöytääni. Ja varsin miellyttävästi koin ainakin itse monet asioista positiivisiksi:. Kaikki Saarioisten myymä/jalostama broilerin liha tuotetaan  parinkymmenen kilometrin säteellä Sahalahden (Tampereen vieressä) tehtaasta 13 broilerlihatuottajan toimesta, siis ainakin Tamperelaisille todellista lähiruokaa. Jyväbroilerin uudistuneet pakkaukset ovat saaneet kylkeensä mm. merkinnän hiilijalanjäljestä. Jokaikinen tuotepakkaus kyetään yksilöimään valmistajatilansa mukaan, niinpä paketteja koristavatkin kunkin tuottajan/tuottajapariskunnan kasvokuvat ja tilan nimi. Minulle se ainakin kertoo tuottajien tuntemasta oman työn arvostuksesta. 

Jo 20 vuotta broilerin rehuna on käytetty puhdasta kasvisrehua (ei geenimanipulointia), eivätkä valmiit raakatuotteet sisällä fosfaattia, natriumglutamaattia tai muita lisäaineita.. (Marinoiduissa tuotteissa sakeuttamiseen käytetään ksantaania) Nyt alan kuulostaa jo niin aivopestyltä, että parasta kun käytte kurkkaamassa itse miten Saarioinen toteuttaa visoitaan luonnollisuudesta, yksinkertaisuudesta ja vastuullisuudesta.

Sahalaharen komia kartano

Kyllä me vieraat esitimme paikan päälle broilerkasvattajia edustaneelle Peltolan tilan isännälle melkoisesti kysymyksiä laidasta laitaan mm. kasvatuksen eettisyydestä. Ja kyllä, kaiken kuulemani jälkeen jatkan kotimaisen broilerin syöntiä. Ihan näiden isojen ruokatalojen.

Tuotevalikoimasta ja varsinkin marinoitu vs. marinoimaton ikuisuuskysymyksestä sekä siitä vastataanko kuluttajien kysyntään vai muokataanko sitä vastaamaan tuotetarjontaa (ja tiedätte varmaan minkä puolesta me ruokabloggarit liputimme)olisimme voineet haastella varmaan vaikka kuinka kauan, mutta meidät vaiennettiin( ihanasti) herkullisella päätösaterialla.

Minä ujoista ujoin amatööri kameran kanssa uskaltauduin näppäämään kuvia suhteellisen hätäisesti, minkä kyllä huomaa kuvien laadusta. Ruokailun yhteydessä keittiömestari Jouni Kanninen niinikään vastaili kysymyksiimme valottaen mm, valmistamiensa ruokalajien broilerin uskomattoman pehmeän täydellistä koostumusta. (Mieto lämpötila (170), mielellään höyryuunissa tai kotikonstein vesiastian kera uunissa,. lopuksi pannulla pinta.)

Olisikohan meikäläisenkin aika kokeilla matalampia lämpötiloja?

Saapuessamme meille tarjoiltiin makeansuolaisia Jyväbroilerlehykäisiä shampanjan kera.

Aterian aloitus oli katettu noutopöytään ja sisälsi versosalaattia,

Broilerwrappejä,

Chilillä ja korianterilla maustettua yrttibroileria hunaja- ja verkkomelonin kera sekä

spelttileipää. Mukaan oli leivottu niin kuivattua karpaloa kuin cashew- ja saksanpähkinääkin.

Seuraavaksi pöytiin tarjoiltiin bataattikeitto, jonka sydämestä löytyi vuohenjuustotäytteinen Jyväbroilerrulla.

Ja kyllä. Pehmentävä vaahto on rasvattomasta maidosta vatkattu. Mä niin varastan tuon idean.

Pääruuan sai hakea taas noutopöydästa. joten asetelma lautasellani ei suinkaan ole kokin käsialaa vaan ihan oma toteutus ja tuota kantarellitäytteistä broilerinrintaa oilis todellakin voinut ottaa vielä toisen siivun tuon kantapalan lisäksi... 

Ja aterian kruunasi isot omena/mauste/pähkinätäytteiset lätyt mangojogurttisorbeella.

Omia tuntemuksiaan vierailusta jakoi ainakin ahmija.

Kanaa ja kikhernehiä

Huomasinpa, että pöydässämme ei ollut aikoihin vieraillut minkään sortin intialainen ruokalaji, vaikka se onkin yksi lempparikeittiöitäni. Tilanne oli tietysti korjattava hetimmiten ja sopi hyvin kun Saarionen järjesti meille oikein varsinaiset kanaviikot. Tai oikeammin mielenkiintoisen jyväbroilerpäivän (josta postailen vielä enemmän).Mutta nyt siis kokkaillaan Saarioisten jyväbroileria tulevina viikkoina varmasti useamman kerran.

Intialaisittain kanaruokavaihtoehdoissa vaivaa vain runsaudenpula, mutta tälle tielle lähdettiin. Kikherneitä en ollut aikaisemmin laittanutkaan liha-annokseen mukaan. Ruokalaji oli sopivan mausteinen, ei tulinen ja valmistui kaikkine lisukkeineen puoleen tuntiin aloituksesta. Jyväbroilerpäivässä keskusteltiin nimittäin paljon aiheesta marinoitua vai marinoimatonta. Kyllä minäkin käytän marinoitujakin, kun ne aina tarjouksessa puoliväkisin hyppäävät ostoskärryyn. Ensisijaisesti ostan ja haluan ostaa kuitenkin marinoimattomia, mutta kun saatavuus on välillä huono ja hintakin yleensä korkein mahdollinen, niin pistää joskus ihmettelemään. Jokatapauksessa en ole koskaan kokenut ettenkö halutessani saisi kanaan makua.

Kanaa ja kikherneitä.
4:lle

3 rkl öljyä
380g. jyväbroilerin fileepihvi (tähän sopisi kyllä paremmin rintaleike, mutta yllätys yllätys, sitähän ei tuona päivänä löytynytkään hyllystä marinoimattomana jyväbroilerina)
1 sipuli, pilkottuna
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1 chili silputtuna tai 1-2 tl chilitahnaa
2 tl jeeraa
2 tl garam masalaa
1 tl kurkumaa
1 purkki tomaattimurskaa
1,5 dl vettä
1 rkl tuoretta minttua tai jos on pakko niin kuivaa sitten
1 tölkki kikherneitä
1 rkl tuoretta korianteria hienonnettuna

Paloittele kukin kananpala n. 3 osaan. Kuumenna öljy wokissa tai korkealaitaisessa paistinpannussa ja ruskista öljyssä kananpalat. Siirrä syrjään.

Laita nyt pannulle sipulit, chili ja muut mausteet, ja paista miedolla lämmöllä pari minuuttia. Tässä vaiheessa intiatuoksu valtaa keittiösi.

Sekoita mukaan tomaatit, vesi, minttu ja herneet. Sitten kananpalat. Tarkista suola ja anna hautua kannen alla   parikymmentä minuuttia.

Tsekkaa mausteet. ripottele päälle korianteri ja aseta tarjolle.

Tässä vielä kuplitaan pannulla

Tarjoile jogurtin (raidan) ja basmatiriisin tai naan-leivän kanssa. Tai molempien kuten minä ahne.

Mistä tulikin mieleeni meidän tämänkertainen raitamme.

Pistaasiraita

5 dl paksua luonnonjogurttia
2 rkl hunajaa
1/2-1 dl kuorittuja pistaasipähkinöita murskattuna

Sekoita kaikki aineet ja anna tekeytyä jääkaapissa. Raita oli ihanan erilainen ja makean pähkinäinen. Sattuneesta syystä minulla oli murskattuja pistaasipähkinöitä jääkaapissa. Niiden saattaminen tähän valimiuteen olisi ollutkin aika hidasta. Ensin kuorin, sitten kalttasin kuumassa vedessä, että "nahkakin" lähtisi, eikä ruskistaisi väriä,  hieroin tosiaan sen nahan pois ja vielä surrautin murskaksi tehosekoittimessa vesitilkan kera.

Ja laitetaan nyt kaikki samaan syssyyn, eli pakollista viherannosta esitti

Mangoldi sinapinsiemenillä

Reilu kimppu mangoldia tai pinaatinlehtiä (silloin reseptin nimi ei ole tietenkään mangoldi...)
2 rkl öljyä
1/2 tl garam masalaa
1 rkl sinapinsiemeniä
2 salottisipulia

Kuumenna öljy paistinpanulla savuavaksi, lisää garam masala ja sinapinsiemenet ja laita nopeasti kansi päälle ja pidä niin kaun kunnes sinapinsiementen hurja poptanssi loppuu.

Lisää sekaan sipulit, (lämpö ei ole enää toivottavasti täysillä) ja mangoldit jotka olet leikellyt varsineen päivineen, tai vaihtoehtoisesti pelkät pinaatinlehdet. Anna niiden vilttiintyä ja hauduttele  varret kypsiksi.

Oli ihan ok lehtien suhteen, mutta kyllä varret oli tähän aikaan syksyä ettenkö sanoisi puisevia. Olis pitänyt vaan jaksaa kerätä tarpeeksi lehtiä.

Suppilovahveropasta

Suppilovahvero poikineen ilmestyi eilen meille koiraystäväni Hilkan toimesta. (Hilkka ei ole koira, vaan hänellä on saksanpaimenkoira Yoda, mutta kutsun häntä kuitenkin koiraystäväksi, koska olemme ystävystyneet pk-harrastuksen parissa). Puhelu metsästä: "Täälä ois suppiksia, mä en syä sieniä, mutta voinko mä kerätä sulle?"
Ai että voitko? No KIITOSSSS!

Osan saaliista puikkasin pakkaseen, osan jätin ruuanlaittoa varten. Ja tänään oli sopivasti pasta päivä. En halunnut lähteä sille kermaiselle tielle, joka aina helppoudellaan hurmaa, vaan kokeilla jotakin yksinkertaisen eleganttia. (johon ainekset löytyisvät kaapista).

Hesarin reseptikätköistä löytyi "Kantarellit ja suppilovahverot calabrialaisittain Ditole alla silana", ja tätä vaikuttavan nimistä sienilisäkettä mukaellen valmistin oikein maukkaan pastan.


Suppilovahveropasta calabrialaiseen tyyliin
2-3:lle

• 1/2 l suppilovahveroita
• 3-4 rkl oliiviöljyä
• 3-4 hienonnettua valkosipulinkynttä
• 2 viipaletta rukiista jälkiuunileipää
• 2rkl hienonnettuja kapriksia
• 1 dl lehtipersiljasilppua
• 1 tulinen chilipalko silppuna
• 1 rkl punaviinietikkaa
• suolaa

spaghettia henkilömäärän mukaan

Laita pasta kiehuvaan veteen  ja keitä napsakaksi.

Sillä välin paloittele suppikset. Kuumenna öljy pannussa ja kuullota siinä valkosipuli. Lisää sienet ja paista puolikypsiksi. Sekoita joukkoon leipä, kaprikset, persilja, chili ja viinietikka. Sekoita, mausta suolalla ja hauduta kypsäksi. (no samanteinhän se kypsää on). Jos kaprikset on niitä minikokoisia, voi jättää kokonaisiksi, mulla oli sitä keskisuurta kokoa, nypin varret pois ja hienonsin

Sekoita valutettu spagetti seokseen ja tarjoile parmesanin kanssa.

Jos on ongelmia kuten minulla paloitella kuivan sitkeä jälkiuuniruisviipale, niin se käy muuten näppärästi keittiösaksilla. Purivat paremmin kuin veitsi.. Älä pelkää lisätä myöskään oliiviöljyä, sehän on ainoa "kastike" tässä, ja sen puutteessa annos turhan kuivaa.

Hyviä makuja!

Pursottaa hän (tavallista täytekakkua)

Mietteitä pursottamisen anatomiasta ja täytekakkujen sietämättömästä keveydestä...

Tai sitten aivan tavallista tarinaa siitä kun vaihteeksi tein vanhanaikaisia täytekakkuja naapurin isännällä 2kpl. Toiveena oli tavallinen kakku, ei mitään ambumalanssin kuvia vaikka kakut ensiapuun päätyivätkin.

Valitsin siis ihan omapäisesti vadelmahillo-kermavaahtorahkatäytteen, kinuskikuorrutteen ja kermapursotukset.

Sokerikakun pohjan teen aina samalla perinteisellä tavalla, ja samaan tyyliin näyttää tekevän moni muukin Herkkusuu.Eli yhtä paljon sokeria, jauhoja ja munia.
Muut ainekset riippuvat siis munien määrästä. Tällä kertaa tein kaksi kuuden munan kakkua.

Sokerikakkupohja
munia kakun koosta riippuen, 4 munaa on semmoinen sopiva "perhekakku".
jauhoja
sokeria
1 tl leivinjauhetta

Ota siis vaikka 2 isoa juomalasia, särje toiseen munat ja sitten mittaat toiseen saman verran sokeria. Vatkaa valkeaksi vaahdoksi, niin että ehdit tehdä lusikalla nokottamalla kahdeksikon vaahdon pintaan ennenkuin se katoaa. Siis kahdeksikon alkupää, ei "vaahto". Aivan kuten köksän tunnilla joskus opastettiin. Lisää varovasti siivilöiden nuolijalla sekoittaen jauhot, joissa leivinjauhe sekoitettuna, älä muuta leivinjauhe määrää isommaksi vaikka munien määrä muuttuu, tämä onnistuu jopa ilmankin, mutta liika saa vain taikinan kuohumaan uunissa.

Kaada taikina korppujauhotettuun voideltuun vuokaan ja paista 175 asteessa uunin ALATASOSSA 40-60 min, koosta riippuen. Älä auo luukkua turhaan, kakku lässähtää. (Tämä oli aina lapsuudessa se suurin jännityksen ja varoittelun aihe).

Tee pohja mielellään tänään, täytä huomenna jos haluat koristella ja tarjota sen ylihuomenna. Perinteisesti leikkaa 3 osaan, kostuta mehulla, maidolla tai vaikka sokerivedellä ja täytä haluamallasi täytteellä. Minulla siis kaupan vadelmahillo ja kermavaahtorahkaseos vaniljasokerilla hiukan makeutettuna. Aika ohuet kerrokset. Tämä ei ole nyt mikään liivatekakku. Sitten vain tekeentymään kylmään seuraavaan päivään hajuilta suojattuna ja ehkä pienen painon alle.

En ole pitkään aikaan tehnyt kinuskikuorrutusta, mutta nyt tein ja voih kun siitä tulikin hyvää, herkullista ja kaunista.

Kinuskikuorrutus
yhteen kakkuun
2 dl vispikermaa
1 dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 rkl voita

Vaaleamman kinuskin saat jos käytät pelkkää hienoa sokeria, fariinisokerilla pelkästään tulee tosi tumma. Kuten haluat. Keitä pinnoitetussa kattilassa sokeria ja kermaa parikymmentä minuuttia, eli kunnes kinuski sakenee. Sekoita joukkoon voi ja nosta kattila jäähtymään hetkeksi, että kinuski jämähtää varmasti kakun päälle, eikä juokse karkuun.
Valuta sitten kinuski kakun päälle. Se asettuu aika hyvin itse siihen, paitsi jos kakkusi on kovin kuopallaan, voit joutua väjän levittelemään, tee se heti sillä kinuski sitten jämähtää kuitenkin suhteellisen nopeaan.

Kun Kinuski on jäähtynyt voit aloittaa kermapursottelun. Minä käytin näihin kahteen kakkuun yhteensä 1/2 l vispikermaa täytteeseen ja pintaan. Vispikerman saat maustaa sokerilla ja vatkata aika tujuksi, että pursotukset onnistuvat. Sehän ei mene sillä lailla voiksi kuin kuohukerma. Vatkausaika vain on vähän pidempi.

Katselin mitä pursotustyllia minulla on ja valitsin siitä sitten pari umpimähkään, en oikein tiennyt minkälaista jälkeä oli tulossa. Reunat kannaatta muuten pursotusten alle ensin sivellä kermavaahdolla, niin pursotukset kiinnittyvät paremmin.

Toinen kakku sai siis korinpohjapursotuksen tähän tyyliin. Muistakaa laittaa sitten vähän kerrallaan kermavaahtoa pussiin, ettei se sula teidän käsiinne, tämä on kuitenkin aika hidasta hommaa näin maallikolle.

Toinen kakku sai sitten tälläiset reunakoristelut, kun alkoi tulla jo kiire, ei kai tällä mitään nimeä ole, mutta näin pursottelin menemään.

Päältä katsottaessakin kakut ovat vähän erilaiset pursotuksiltaan. Tämän kakun kiva epäsymmetria johtuu siitä, että kun nostelin lastalla kermavaahtoa kakun reunoille, niin enköhän tietenkin losauttanut läjän sitä myös kinuskin päälle. Ei muuta kuin lusikoimaan enin pois ja aloittamaan pursotusoperaatio siitä. Lopuksi heittelin vähän helmiä päälle, kun en muutakaan keksinyt.

Ja lopuksi asian vierestä, mutta apua! Olen ollut hirveän tyytyväinen itseeni, kun en ole mikään IT-nero, että olen tämän puolitoistavuotta onnistunut blogaailemaan ja muokkaamaankin blogiani oman näköiseksi. Eilen kuitenkin, menin päivittämään tuputetun käyttöliittymän ja lopulta vaihdoin selaimenkin Chromeen ja nyt olen aivan hukassa. Olen vaihtanut ne jo takaisin, mutta "ominaisuudet" jäivät. Eli aikaisemmin pystyin muokkaamaan kuvien koka, liittämään kuvatekstejä yms, tässä postatessani, kuvat näkyivät myös koko ajan, nyt vain koodina. Samoin sain ladattua kuvat suoraan picasasta napin painalluksella nyt pitää etsiskellä omista tiedostoista...Nyt nuo kuvatkin ovat noin pikkuisia!! Olen aivan surullisen epätoivoinen. Ja erittäin kypsä. Kypsempi kuin pääsiäislampaani.

Mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa

Voi mikä tylsä ruuannimiotsikko todella postauksen arvoisalle alkupalalle! Me likes. Samoin vieraat.

Ja tietenkin bonuksena vielä helppoa ja nopeaa kategoria. Siitähän mä tykkään eritoten.

Resepti löytyi loppukesästä rakkaiden ystävieni mökillä keittokirjahyllyä selaillessani. Löysin minulle kokonaan uuden, kylläkin jo 2003 ilmestyneen edesmenneen Visa Nurmen ja Antti Vahteran keittokirjan "Likivihreät". Kirjasta löytyi toinen toistaan kutsuvampia mutta kuitenkin yksinkertaisia reseptejä. Tuskailin siinä, että pitääkö näitä nyt alkaa käsin kopsaamaan, kunnes FrauDoctorEbertnuorempi kehotti ottamaan kuvia kirjan sivuista! Voi pyhä yksinkertaisuus kun välillä ei itse hoksaa mitään. Näinhän ne aikoinaan jo vakoojafilmeissä toimivat...

Reseptiin liittyy vielä toinen "myöhäisherännäisyys", jota tuskin kehtaan tunnustaa, mutta tunnustanpa kuitenkin. Koska luulen, että tältä tieltä ei liene paluuta.

Asia koskee siis mozzarellaa. Olen aina ihmetellyt kyseisen juuston suurta suosiota, kun ne erilaiset pallukat ja pötköt salaateissa ovat aika mauttomia. Kuumana sen käytön vielä tajuan, vaikkakaan en kyllä koskaan ymmärtänyt sitä jamiemaista mozzarellan repimistä kuorrutteeksi. Raaste, ihan sama mulle...

Kyllähän aina olin kuullut Bufalamozzarellasta (eli puhvelinmaidosta tehdystä), mutta ei sitä ennen täälä maaseudun sykkivässä kasvukaupungissa mistään saanut. Jossain vaiheessa kai lopetin etsimisen, eli tätä Pirkan bufalamozzarellaa on ollut olemassa varmaan jo vaikka kuinka kauan, en vain ole osannut tarttua pakettiin.

Onneksi nyt osasin, ero tavallisiin on samantyyppinen kuin oikealla fetalla ja sitten niillä fetaa imitoivilla kumikuutioilla. Bufalamozzarellan koostumus (ja maku sen mukana) on nimittäin niin suloinen. Päältä pallukkaa puristeltaessa se tuntuu samalta kuin medium rare (ellei peräti rare!) pihvi, ja auki leikattaessa tai revittäessä (sillä tämä juusto suorastaan kutsuu repimään, nyt taas niin ymmärrän sinua Jamie!) Sisältä paljastuu mehevä, lähes valuva sydän, joka kuitenkin pysyy vielä koossa.

Siis ellet saa bufalamozzarellaa, unohda tämän resepti kunnes saat sitä. Määrään minä! (ja usko pois, se on kyllä omaksi parhaaksesi!)

Mozzarellaa ja avokadoa jogurttikastikkeessa

2 pussia bufalamozzarellaa
2 avokadoa
2dl ruokajugurttia
1 sitruuna
2tl sokeria
1/2 punaista chilipalkoa
1 dl basilikaa
tuoretta rosmariinia
Maldon-suolaa
mustapippuria myllystä

Puolita avokadot, koverra liha kuorista ja pilko reiluiksi kuutioiksi. Kierittele kuutiot kulhossa 1/2 sitruunan mehussa, etteivä ne tummu.

Revi tai leikkaa mozzarella paloiksi ja asettele laakealle tarjoiluvadille. Sekoita jogurtti 1/2 sitruunan mehu ja sokeri, joka on aika oleellinen tässä maun kannalta. Että älä unohda. Levitä seos juuston päälle.

Heittele pinnalle avokado-kuutiot sekä pilkotut chilit ja yrtit. Viimeistele suolalla ja mustapippurilla.

Omista kuvistani hoksaa, että nyt toisen kerran tätä tehdessäni hautasin myös avokadot jogurtin alle, kun en muistanut, että ne kuuluvat päälle. Ei varmaan vaikuta makuun, ulkonäköön kylläkin. Nämä voi tehdä myös valmiiksi annoslautasille. Me söimme tämän neljään pekkaan tällä kertaa tuoreen leivän kera.

Tähän loppuun vois taas laittaa ne vilkkuvat neonvalot, jotta

TEE-TÄTÄ-TEE-TÄTÄ-TEE-TEE-TEE-TÄTÄ

Mutta ei hän osaa.