Mansikkaa ja daydreaming

Tämä pikakakku on meidän kesän ehdoton mansikkakakku number one. Pilvisen pehmeän suussasulavan rapsakkaa täydellisen raikkauden ja makeuden kombinaatio.

Eikä siinä vielä kaikki.

Se on myös pikainen, uuniton (mitä kuumana kesäpäivänä kiittää) ja mansikoita lukuunottamatta tarvikkeet jemmattavissa varastoon. Fiksu ja kunnianhimoinen leipoo itse marenkipohjan, mikä tekee herkusta ehkä kulinaarisemman, meillä päästellään siitä mistä aita on matalin eli valmista marenkipohjaa vaan pinoon.

Älä missään nimessä vaihda ohjeen appelsiinituorejuustoa muuhun, mä luulen että se on tämän kakun yks juju. Tai siis vaihda vaan, mutta tällä reptillä tulee ainakin hyvää.

Ohje taitaa olla vuosien takaa tarttunut jostakin Pirkasta, terveisiä vaan.

Helppo mansikka-marenkikakku

...ja usko jo tosi hyvä!

2 valmista marenkipohjaa

paketti appelsiinituorejuustoa

purkki jotain vispikermaa

litra mansikoita, ainaskin

Perkaa mansikat. Vaahdota kerma, lisää juusto ja vatkaa notkeaksi. Kokoa kakku: pohja, tuorejuusto, mansikat ja kerta vielä kiellon päälle.

Tarjoile ja nauti. Ota noin 3x vielä vähän lisää.

Ja sitten se daydreams -osasto.

Onneksi me ihmiset ollaan sen verran apinoita, että on oletettua, että jos huokaillen katselee jonkun rikkaan mielikuvituksen tuotteita kuten Mila's daydream's -blogissa, pitää sitä itsekin koittaa.

Siis vähän apinointia. Huolettomasti hutkaistu esikuvan hengessä. Tunnustukaa pois, että joku muukin on kokeillut.


Pikkuneiti Maitotyttö lähdössä torille.Lompsa mukana.





Siellä ostan suuren keltaisen ilmapallon.



Kai paras kaverini tulee myös mukaan.

Pidän siitä ihan kovasti kiinni, ettei se eksy tungokseen.

Meillä oli niin kivaa..(Ihmettelen vain miksi taivas on punainen?)

Ja sitten se kyllä tuli se väsy sieltä.

Nimiäiskakku

Maanantaina olin vieraana ravintolassa järjestetyissä pienen pojan nimiäisissä Tampereelle. Ja lupasin leipoa sitten sen kakun kun lapsen äiti, joka on siis Maitotytön ja Urho6v:een sisko, (eli lapseni ovat siis jo täti ja eno)Maitotytön kakkuun ja koristeisiin oli ristiäisissä ihastunut.

Vauva piti saada, muuten sain vapaat kädet, jotka siis muokkasivat kakusta auringonkukkamaisen vaaleansinisen hössötyksen sijaan, kovasti (mielestäni) tuoreen perheen tyyliin sopivasti.

Muutama sana toteutuksesta:
Minulla ei ollut oikein lehtiin sopivan väristä  massaa, ja keksin sitten ottaa marjapuskasta ihanan tuoksuvia ja tummia mustaherukanlehtiä koristeeksi.

Oan haasteensa toi kakun siirto-operaatio 180 km päähän kesäkeleillä.
 Päädyin leipomaan 6:n munan pohjan sunnuntai-aamulla (tarkoitus oli jo edellisenä iltana, mutta..) ja kostutin ja täytin sen irtorinkulan avulla suoraan jalalliselle kakkuvadille mansikka- ja valkosuklaamoussella, tietenkin tuoreista mansikoista. Yöksi jääkaappiin.

Ostin ison styroksisen kylmälaukun, jonne Pentikin kakkuvati juuri mahtui kun sen käänsi kyljelleen, mukaan kaksi reilua kylmäkallea, joilla lisäksi sai kakun sopivasti kiilattua paikoilleen. Sitten matkaan,  kassiin mukaan tomusokeri, kaulin, levitin, valkoinen vaahtismassapaketti, purkki vatkattua kermaa ja tuorejuustoa, pursotinpussi, suklaalevy ja koristeet varovasti rasiaan. Elintarvikeliima ja sivellin sekä pikkuleikkuri ja siloitin. Ja harras toive, etten ollut unohtanut mitään.

Ajattelin nimittäin, että on varminta koristella ja  laittaa päällys vasta Tampereella, ettei kakulle tule vaan mitään hikoiluefektiä matkan aikana. Yövyimme Rosendahlissa, ja kysyin respassa onkohan heillä tilavat pöydät vai saanko tulla keittiöön tekemään kakun. Respa tykkäsi, että isot on ja  arvatkaa mikä LOTTOVOITTO?

Huoneen kirjoituspöytä (kuin myös pikkupöytä, mutta en nyt kahta pöytää tarvinnut) oli marmori(tai kivi?) päällysteinen. Siis paras mahdollinen! Mikä ONNI!

Kakku ei ollut kuljetuksessa kärsinyt. Putsasin pöydän, levitin kakun pintaan kermatuorejuuston, kaaviloin massan tomusokerin päällä, nostin kakun päälle, siloittelin, leiikkasin reunan, sommittelin koristeet, ja päädyin olemaan liimaamatta niitä paikoilleen. Työnsin muutaman suklaapalan pursotinpussiin, juoksin aulaan mikrottamaan sen ja spritsasin nuo taiteelliset koukerot päälle sekä reunaan., mutta siitä ei nyt tullut kuvia.

Olin aivan, että jee, jee, missio saavutettu, koira ei syönyt koristeita tällä kertaa, pakkasin laukun takaisin kylmälaukkuun ja lähdimme toisessa päässä Tamperetta sijaitsevaa juhlapaikkaa kohti.

Enkä sitten yhtään muistanut, että se saamarin Hämeenkatu on mukulakiveä ja olin aivan varma, että koristeet ovat hyppineet kakun päältä ja ovat pillan päreinä..

Mutta jo toisen kerran samana päivänä satumainen onni kohtasi minut (vaikka mieluummin ottaisin sen vastaan lauantain lottoarvonnan aikaan...) ja kakku oli kuin olikin intakti, niinkuin hammaslääkäri sanoisi.

Juhlissa oli kivoja juttuja keksitty. Lapsen "kummit" oli nimetty esimerkiksi Kummeliksi, Kummitukseksi ja Kummisaappaaksi.

Pikkumiehestä tuli Miko Julius. Nimionnittelut!

Fenugreek chicken

Aijai, aijai, kyllä sitä ollaan oltu meikäläisen keittiössä taas niin ajan hermolla, niin ajan hermolla...
Viime viikkoina on tullut nautittua tätä muutaman kesän takaista suosikkikanareseptiä ainakin kolme kertaa.

Ajankohtaiseksihan tämän tekee  Saksan lähes viitisenkymmentä ehec-kuolintapausta, jotka nyt siis viime viikolla yhdistetiin Egyptistä tuotuihin sarviapilan siemeniin.

Fenugreek on siis juurikin se sarviapila. Viime viikon pöytäseurue ehkä hiukan hiljeni kun kerroin kuinka "tapetilla" olevaa ruokaa söimme. Lohdutin, että omat siemeneni ovat Intiasta...

Ja koska kaikenlaisen hysterian lietsonta ei ole suotavaa, meille saa edelleen tulla maistamaan sarviapilaa. Fenugreek-nimi on vain niin kaunis, että käytän sitä mieluummin. Its käytän siemeniä, joita saa ostettua noista aasialaiskaupoista, äitini taas käyttää kuivattuja lehtiä, kumpikaan ei ole varma mitä reseptiin oikeasti pitäisi laittaa. Lehtiä en ole nähnyt Suomessa myytävän(mikä ei tietysti todista etteikö niitä myidä täällä).

Yksinkertainen resepti perustuu siis marinadiin, joka on ehkä parhailta tuoksuvin marinadi koskaan. Lopputulos on hyvin miedon ja hillityn, mutta omanlaisensa makuinen kana, vartaassa tai leikkeenä ja mieluiten grillattuna.

Fenugreek Chicken
4:lle

 4  broilerin rintaleikettä tai pari minuuttileikettä per syöjä
1,5 dl turkkilaista jugurttia
1rkl inkivääritahnaa
1rkl valkosipulitahnaa tai 3-4 murskattua kynttä
1tl kanelia
1rkl fenugreekin eli sarviapilan siemeniä (tai Garam masala mausteseosta, ellet löydä fenugreekkiä)
suolaa hiukan

Jos teet vartaita leikkaa leikkeet varraspaloiksi.
Sekoita muut aineet marinadiksi,laita pussiin tai kannelliseen rasiaan yhdessä kanojen kanssa ja anna marinoitua vähintään tunti. Vuorokausikaan ei ole paha.

Grillaa kanat kypsiksi ja nauti marinadin ihanasta aromista kun kaivelet kananpaloja esiin.

Meille tarjoiltiin tällä kertaa uusien perunoiden kera, riisi sopii kyllä varmasti paremmin, tai salaatti.
Tarjoiluun suosittelen todella lämpimästi mangochutneytä.

Fenugreek lisää muuten maidontuotantoa, hoi te kaikki muutkin (kohta) imettävät!

Mozzarellaterriini

Siken resepti jäi mieleen jostakin Ruokaa rakkaudella -ohjelman jaksosta ja kaivoin reseptin netistä Juhannuslauantaille kokeiltavaksi, pöytään kuin päätyi muutenkin melko linjaton sillisalaatti erilaisia kokeilemista odottaneita reseptejä. Joukossa oli sekä erinomaisiksi osoittautuvia (Lipstikkajäätelö, Balsamicolohi)että olis-kannattanut-ehkä-lukea-resepti-tarkasti-ja-pitäytyä-siinä tyylisiä epännistumisia (kukkakaalicouscous), hyvää-mutta-väärässä(muiden ruokien suhteen)-seurassa olevia(saaristolaistahna), hiiva-hiiva-miksi-minut-hylkäsit-leipää(juureen tehty patonki) ja tietenkin myös uusia perunoita.

Sekä tämä terriini, jolla oli kaikki mahdollisuudet nousta herkulliset-kastiin, mutta Sikke unohti kertoa yhden oleellisen seikan, jonka tietäessäni  ja huomioon ottaessani olisin saanut terriinistä yltiöpäiset kehut.

Terriini oli kuitenkin ihanan värinen ja houkuttelevan näköinen. Luulin jo, että ruoka saa minut muuttamaan mieleipiteeni terriineistä, jotka jostain syystä aina kierrän kaukaa.

Mutta ensin alkuperäinen resepti. Muutin hiukan aineksien määrää ("Hahaa- no siinä se" sanotte, mutta en usko, että kyse oli tästä koska lähinnä kyse oli vuokani koosta, käytin muutamia prosciutto siivuja enemmän, 100g enemmän mozzarellaa jne.) Mutta tässä siis alkuperäinen. Lopussa SE VIRHE.

Mozzarellaterriini

10 siivua prosciuttoa

500 g mozzarellaa (mielellään tankomozzarellaa)
2 ruukkua tai puoli punttia basilikaa
2 keltaista paprikaa kuorittuna ja viipaloituna (grillaa kuori mustaksi uunissa niin se irtoaa helposti.)
100g aurinkokuivattuja tomaatteja
mustapippuria

1. Vuoraa uunivuoka kinkulla niin, että siivujen päät jäävät roikkumaan vuoan reunojen ulkopuolelle.

2. Lado pohjalle kerros noin puolen sentin viipaleiksi siivutettua mozzarellaa ja sen päälle paprika, taas kerros mozzarellaa, kerros basilikanlehtiä,. mozzarellaa ja sitten auringon kuivattamat tomaatit ja päälle vielä kerros mozzarellaa.

3. Painele kaikki ainekset tiiviisti vuokaan ja käännä kinkkusiivujen päät mozzarellan peitoksi.

4. Paista uunissa 200 asteessa puoli tuntia.

5. Ota vuoka uunista ja kaada syntynyt neste varovasti pois. Anna terriinin jäähtyä vuoassa ja kumoa se sitten leikkuulaudalle. Leikkaa terävällä veitsellä sentin paksuisiksi viipaleiksi ja tarjoa rucolasalaattipedillä rapeakuorisen maalaisleivän kera.


Ja saanko kommentoida?
-Siis pitkänomainen terriinivuoka
- Nestettä omastani tuli aivan hirveästi. Tein terriinin myöhään juhannusaattoiltana/yönä (kas siinä tuore ja raikas juhannuksenviettotapa, ei ollu pää kipiä aamulla!) Annoin sen jäähtyä ja sitten kun kumosin haalenneen terriinin leikkuulaudalle ja leikkasin siitä päädystä palan , koska pitihän tätä nyt maistaa, söin sen(pehmeä mozzarella suli suuhun), leikkasin toisen, söin sen(tuore basilika aah...), leikkasin kolmannen, söin sen( ihana vieno savuinen maku paprikassa), jonka jälkeen rautaisen tahdonvoimani avulla "hillittin itteni", laitoin herkun (sillä sitähän se oli) takaisin vuokaan, kelmun päälle ja jääkaappiin.
Ja tämä oli SE VIRHE. Juhannuslauantaina ruokapöydässäni tarjottiin tekstuuriltaan lähinnä raakakumia muistuttavaa, sinänsä iloisen värikästä "herkkua", jonka mautkin tuntuivat antaneen itsestään irti jo kaiken (jääkaapillekko?).

Note to self: Valmista tarjoilupäivänä. Älä jääkaapistoi.

Lipstikkajäätelö

No sen verran erikoiselta kuulosti että kun Järvikylän Yrtit ehdotti tätä sivustollaan niin pakko oli lähteä kokeilemaan. Tuli hyvää ja tuli helposti. Lipstikkaa ei mennyt kuin kuin ruokalusikallinen, eli ei tähän kaikkia puutarhasi liperinlehtiä saa upotettua.

Oikein napakka lopetus juhannusruualle, sellainen reippaan raikas, varsinkin kun lisäsin itse vielä tuon sitruunanmehun.

Jäätelökonetta en omista, joten tyydyttävä aina näihin tuunailtuihin versioihin.

Lipstikkajäätelö

1 litra vaniljakermajäätelöä

1 rkl silputtua tuoretta lipstikkaa

1/2 sitruunan mehu

Tarjoile Inkiväärisiirapin kanssa

Ota jäätelöpaketti sulamaan noin puoleksi tunniksi. Sekoita lipstikka ja sitruunamehu pehmenneeseen jäätelöön. Käytin tähän yleiskonetta ja sen sekoittajaosaa (vai miksi sitä sanotaan,en siis vispilää tai taikinakoukkuja tai blenderiä). Oma jäätelöni oli aika kiinteää, mutta hyvin silti sekoittui. Ajattelin, että parempi kun ei pääse liikaa sulamaan, niin ei muodostu jäähilettä. En tiedä auttoiko mutta ei ainakaan vetänyt hileelle. 

Laita jäätelö kannelliseen rasiaan ja tunniksi pakastimeen.

Tarjoile ja nauti yhdessä inkiväärisiirapin kanssa (löytyy ainakin Dan Sukkerilta), joka komppasi jäätelön hienostunutta makua täydellisesti. Kokeilimme myös Tummaa Balsamico siirappia (Rajamäki), mutta se oli aivan no-no! Tämä vain todisteeksi siitä, etten mäkään nyt aivan mielivaltaisesti kaikista makuyhdistelmistä tykkää. Mikäli joku sitä epäilee kun alun alkaen rupesin lipstikkajäätelöä valmistamaan. Sen sijaan tumma balsamico siirappi maistui muuten erinomaiseti yhdessä tuoreen ananaksen kanssa.

Mutta tarjoaisin aterian lopuksi vaikka kaiken maistaneelle kulinaristille. Tyyliin, "arvaappa mitä tässä jäätelössä on?"

Vai onko se ärsyttävää?

(Niin ja oli tämä tosiaan myös hyvää!)

Uudet perunat sitruunaiset, ihanaiset

Siinä vaiheessa kun tuo Suomen suven jumalainen herkku, uusi peruna alkaa kyllästyttää pelkän voi ja suolan kanssa nautittuna (no ei kai sellaiseen VOI kyllästyä?), kokeile näitä marinoituja pottuja. Ne ovat olleet meidän perheessä hitti jo varmaan kymmenkunta vuotta ja aina vaan ne jaksavat ihastuttaa. Toisaalta niiden hienous piilee myös siinä, että näin tekemällä myös vaikka kreikkalaisista (tai ruotsalaisista) uusista perunoista saa herkullisia. Tai niistä marketin valmiiksi pestyistä uusista perunoista (mikä on kyllä uuden perunan väärinkäyttöä), joihin minäkin aina sorrun, koska ne marketin multaisetkin uudet perunat ovat niin vanhoja, ettei kuori lähde irti kuin väkivallalla.

Tiedättehän kuinka ihanasti tuoreet vastanostetut uudet perunat peseytyvät pelkän hanan alla sileiksi valkoisiksi herkkupaloiksi?

Ohjeen määrät ovat viitteellisiä, maistele ja muuttele makua mieleiseksi muuttamalla ainesten keskinäisiä suhteita. Jos näitä jostain syystä jää jäljelle niin seuraavana päivänä ne maistuvat jos mahdollista vieläkin herkummilta.

Sitruunamarinoidut uudet perunat

2kg tasakokoisia uusia perunoita
1 dl hyvää oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu
4 valkosipulinkynttä
1 puntti silputtua persiljaa
suolahiutaleita, mustapippuria

Keitä puhdistetut perunat suolalla maustetussa vedessä kypsiksi, kaada vesi pois ja anna perunoiden kuivahtaa kuumassa kattilassa talouspaperin tai keittiöpyyheen alla hetken. Valmista marinadí sekoittamalla yhteen öljy, sitruunamehu, murskattu valkosipuli ja persilja. Kaada marinadi vielä haaleiden perunoiden päälle, sekoita ja mausta suolalla ja mustapippurilla. Jos perunat ovat liian kuumia, saattaa valkosipuli muuttua sinertäväksi.

Sopii niin lihan kuin kalan kumppaniksi tai vaikka noutopöytään.

Ja tietenkin sopii erinomaisesti Juhannukseen!

Kaikille hyvää Jussia!
Muistakaa SYÖDÄ!

Patahan kuohuvaan sylkee... (Lipstikkakeitto)

Oliko se nyt sitten Simeoni joka näin houkuttelevin elkein sitä ruokaa laitteli. On ihmisiä, jotka eivät sylje lasiin, ja minä en AINAKAAN sylje pataan, mutta tätä keittoa valmistellessani ja kiivasta porinaa katsellessa tuli vaan niin "ennenvanhaanen olo", että rupesin kuvittelemaan jotakin alkeellista asumusta, jossa pellavapukuiset jukolanveljekset itselleen apetta laittelivat.

Kyse on siis siitä, että päätin vihdoin laajentaa lipstikkakokemusrepertuaariani, kasvi kun on 4:ssä vuodessa kohonnut kiistatta puutarhani ei vain helppohoitoisimmaksi vaan myös komeimmaksi ja kukoistavimmaksi kasviksi. Sitä on jo kuulkaa siirretty ja jaettu, siitä on annettu muille uusia alkuja ja siinä se vaan joka kevät nousee entistä suurempana. saadaan varmaan parin vuoden päästä tehdä halkoja varsista!

Lipstikka eli Liperi on siis vanha yrtti kai jostain Persian suunnalta, mutta Euroopassakin viljelty jo antiikin ajoista. Sitä on käytetty erilaisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin (esim. yskä) mutta minä kuten moni muukin olen käyttänyt sitä "lihaisen" makunsa takia lihaliemikuution asemesta keitoissa. Käykäähän googlailemassa, en ala nyt Wikipediaksi Wikipedian paikalle.

Mysi Lahtisen lipstikkakeitolle löytyy montakin erilaista reseptiä (?), mutta minä ihastuin tietenkin tähän, jossa hän ehdottomasti suositteli käyttämään keiton teossa rautapataa. Yhdessä pitkän valmistusajan kanssa se sai tosiaankin mielikuvitukseni pyörimään; mitenkä hieno keitto jonnekin keski-ajan harrastajien meetingiin tai larppaajien (jos olisin ollut nuori 15 vuotta aikaisemmin, olisin varmasti hurahtanut tähän) kokoontumisajoihin tai miksi niitä pelaamistilaisuuksia kutsutaan? Tai eksotiikkakeitoksi suomalaisen maatilamajoituksen seisovaan pöytään itsetehdyn näkkärin kera, eräoppaan tulilla, vaikka mitä tuli mieleen.

Varsinkin kun keitto sitten myös oli erittäin hyvää ja jotenkin tuhdin makuista. Mysin ohjeella tuli kyllä pikkasen suolaista, joten jätän omassani yhden kanaliemikuution pois. Mysillä niitä oli siis 2+1 kasvisliemikuutio. Lisäksi surautin keiton sileäksi, mistä esikuvani ei maininnut ja koristelin kurpitsansiemenillä. Jotenkin väkisin tästä tuli sitten hyvin pohojalaanen keitto. Kiitos ja anteeksi Mysi.

Lipstikkakeittua rautaparas

6 löykkiä (jos ne on kovan julumetun kokoosia, väheeki piisaa)

Ilimajoen meijärin kirnuvoita paistamishen (Moon ajan hermolla, pikkuusen tuatebränräystä)

Kaffikipollinen siliputtuja lipstikan lehtiä, tai paa enemmänki, jos sullon varaa

4 ruakalusikallista vehenäjauhoja suurustamhan

pualitoista litraa vettä

varovaasesti valakopippuria

yks sokurinpala

yks kasvisliämikuutio

yks kanaliämikuutio

kaks resiä maittilaa (no se on kermaa, jonsetta oo ikään kuullukkaan)

Kuari ja silippua löykit ja pehemittele niitä sitten vois siälä rautaparan pohojalla. Älä kumminkaan rupia ruskistamhan. Paa silaputut lipstikanleheret joukkohon. Anna hautua joku minuutti. Sitte varistat ne jauhot siihen päälle ja sekootat hualellisesti ja lopuuksi kaarat veren siihen päälle.

Ja ei kun taas taas sekoottamhan. Lopuuksi lyä pathan viälä valakopippuria mausteheksi, se sokuripala ja liämikuutiot ja pualet maittilasta. Anna keittyä hilijoollensa ainaki tunti kaikes rauhas.

Täs vaihees sullon jo varmahan kovettu näläkä, niin survaase ny se keitto viälä siliäksi jollaki pamiksilla, lisää loppu maittila, kuumenna. Sitte vaan särpelemhän. Kelepaa muuten tillata isoommankin porukan! (mutta tee sitte keittua vähä enemmän...)

Mikäli nurmoolaasia, kurikkalaasia tai esimerkiksi ilimajokisia särähti jotenki tämä resetti korvhan, niin tiaroksi, että tämonkin Kauhavan eli härmänmaan murretta. Meillä harvemmin sanothan jotta NOTTA!