Masterclass piirakkaa

Nyt mut on sparrattu! Tämä ei oo mikään salakoodi parsapiirakalle, vaan taas yksi valtavan kiva juttu, mitä aina silloin tällöin blogaanin tielle osuu. Ja on tässä jutussa on siis oikeasti myös piirakka.

Sain kutsun osallistua Philadelphia- tuorejuuston ympärille järjestettyyn kisaan, jossa piti tehdä jotakin suolaista tarjottavaa Teresa Välimäen emännöimiin puutarhajuhliin, jotka ovat sitten ensi torstaina. Tarjottavan arvostelukriteereinä olivat  (ulkomuistista) mm. maku, ulkonäkö, monistettavuus, idea, reseptin toimivuus jne.

Teresa valitsi resepteistä 5 finalistia, jotka pääsimme Teresan virtuaalisen -olipa jännä, elämäni ensimmäinen videokonferenssi- masterclass'iin, eli Teresa oli leiponut läpi kaikki leipomuksemme ja kokeillut parannuksia ja kävi sitten vinkkinsä meidän kanssa läpi.

Tämä oli itsessään kyllä jo ihan palkinto kun sai ammattilaisen ruotimaan ja neuvomaan oman reseptinsä kehittelyssä ja tosi suuren vaikutuksen teki myös Teresan paneutuminen asiaan.

Mulla oli juuri ratsastuskurssi alkamassa ja ratkaisin aikatauluongelman menemällä tallille jo tuntia aikaisemmin, istuin sitten tallin pihassa autossa  ja osallistuin hauskaan sparraushetkeen. Välillä Teresa oli kyllä näkevinään sijaisnäyttelijänäni hevosen... (no okei, kävin välillä siinä moikkaamassa hevosiakin).

Ja minkälaista oli sitten saamani palaute? Julkaisen nyt reseptistä siis Teresan ohjein parannellun version, mutta käyn läpi mitä muutin ja miksi. 

Lisäsin voiteluun käytetyn voin määrän 15g:sta 40g:een, koska se ei kuulemma riittänyt. No okei, en reseptiä tehdessäni oikeasti mitannut voin määrää (hyi, hyi), lisäksi tuo suuri ero voi johtua siitä, että Teresa kokeili tehdä piirakkani myös filoarkin kokoisena versiona, jolloin huolelliseen voiteluun saa kulumaan paljon voita (ainakin 50, sanoi T). Ja kyllä minäkin sain uudella kokeilukerralla tuon -tällä kertaa mittaamani- voin määrän käytettyä.

Toinen kysymys oli, olisiko piiraasta voinut tehdä  pieniksi neliöiksi leikattavan, mikä olisi kätevää puutarhajuhlissa, tämän takia T myös teki kokeeksi piirakkani pellillä suorakaiteen mallisena. Perustelin kuitenkin piirakkani ulkonäön sillä, että  kaunis, uniikki piirakka on juuri tuollaisenaan ympyrällä kietaistuna parhaimmillaan, sopivasti rosoinen ja rehevä ja jos kaikki muut tarjottavat ovat pieniä valmiita annospaloja, voi yksi piirakka olla rytmittämässä pöydän tarjontaa kokonaisena ja vieraan itsensä leikattavana. Tämä piirakka kyllä leikkautuu ihan  ilman kirvestä ja sahaa nätisti.

Itse täyte sitten. Paistoaika piirakalle oli hyvä ja täyte oli rakenteeltaan hyvä. Ripottelin pekonit täytteen pinnalle, T sanoi, että ne voisi yhtä hyvin sekoittaa. Suolaa maun mukaan kannattaa kertoa tarkkana mittana näinkin isossa reseptissä, niin ei tule vahinkoja suuntaan tai toiseen. Muutettu. 

Teresa vaikutti aika tyytyväiseltä täytteeseen, muttasanoi, että ehkä siihen olisi voinut lisätä jotain happoa, vaaleaa balsamicoa tai valkoviiniä. Alkuperäisessä reseptissä oli paprikan sijaan aurinkokuivattuja tomaatteja, koska unohdin paprikan kauppaan, mutta T:n oppien jälkeen ajattelin kokeilla vielä paprikalla, kuten olin aluksi suunnitellutkin.

Siinä ne taisivat olla suurinpiirtein, parannusehdotukset, joista lähes kaikista otettiin  opiksi. Eikä se piirakka ainakaan pöllömmäksi näillä muuttunut... (itseKehuissa täytyy nykyään olla tarkkana, kun sain perheeltäni viime lauantain grillikemujen jälkeen moitteet, että ainut ruoka , jota arvostelin oli äitini tekemä Brita-kakku.No en kai minä nyt niin hullu ole, että alan omia keitoksiani haukkuamaan, totuus on kuitenkin, että kyllä itse ruuanvalmistajalla taitaa aina olla se kriittisin suu. (+ yleensä en ole myöskään niin hullu, että alkaisin äitini tekemisiä arvostelemaan...))

Puutarhan paras piirakka

225g filotaikinaa

2 rkl oliiviöljyä

400g ruohosipuli-philadelphia tuorejuustoa

40g sulatettua voita

5 munaa

2 dl kermaa

1/2 dl kuivaa valkoviiniä

150g pinaattia hienonnettuna 

1 punainen paprika pilkottuna

140g pekonia, rapeaksi paistettuna ja murennettuna

kourallinen tuoretta basilikaa hienonnettuna

 1/2 tl suolaa ja  mustapippuria myllystä maun mukaan

Ota arkki leivinpaperia ja kaada sille n 1rkl öljyä, rypistä ja levitä pyöreän vuoan pohjalle.

Levitä filotaikinalevyt vuoan pohjalle ja reunoille niin, että reunat roikkuvat yli. Voitele aina parin arkin välein voilla.  Laita paistinpannulle 1 rkl öljyä ja freesaile paprikanpalat siinä pehmeiksi pari minuuttia. Lisää sitten pinaatti ja freesaa vielä toiset pari minuuttia. Possauta lopuksi valkoviini pannulle (=kaada ja haihduta).

Vatkaa munat, kerma ja tuorejuusto tasaiseksi haarukkaa käyttäen. Sekoita mukaan myös paprika-pinaattiseos, pekonimurut sekä basilika. Mausta pippurilla ja suolalla. Kaada seos vuokaan filolevyjen päälle.  Taita sitten filoarkkien reunat iloiseksi sekamelskaksi piirakan päälle. Voitele lopulla voisulalla ja paista 175 asteessa uunin alaosassa 1h 15 min.

Anna jäähtyä ja nosta piirakka leivinpaperin avulla pois ja edelleen tarjoiluastiaan.

Ai niin ja yksi muutos vielä. Alkuperäisessä käytin 250g filotaikinaa, mutta koska paketissa on yhteensä 450g, puolitin sen tasan, eli paketista filoa saa nyt hyvin 2 piirakkaa. Täsäkin oli nimittäin puhe jonkun muun reseptin kohdalla, että reseptiä tehdessä kannattais yrittää suosia yleisiä pakkauskokoja, ei jää kaappiin sitten mitään ongelmallisia purkinloppuja.

Nyt jäädään sitten jännittelemään lopputulosta. Tiedän itse kyllä mitä aion syödä siellä puutarhajuhlissa, jossa voittajat (2kpl) julistetaan, niin herkullisia muut reseptit ovat. Toivotaan nyt, että joku tuntee samanmoisia lämpimiä tunteita omaa piirakkaani kohtaan. (Luulenko vain, vai kuulostiko tuo jotenkin kaksimieliseltä?) 

Linkeistä näet 4 muuta finalistireseptiä. Eikä tartte äänestää, ei niin sitten missään.

Tiskivuoren emäntä
Terhin keittiössä
Cecibin keittiössä
Herneetkin Rokkaa

(kuvat ovat muuten sillä ekalla, aurinkokuivattutomaatti täytteellä)

Parempia parsoja odotellessa

No ei kai se parsakausi oikeesti oo vielä meillä. Ainakin meidän kaupoissa urugualainen parsa on vaihtunut vasta kreikkalaiseen. Parsaahan löytyy nykyään tuoreena - no, kaikki on suhteellista - ympäri vuoden, mutta harvemmin sitä talvella ostan. 

Ne ihanimmat parsareseptit, voisulan, parmesanin, hollandaisen, kylmäsavulohen, uppomunan (no, ei nyt tietenkään kaikkea yhtä aikaa!) kanssa odottelevat ihan oikeasti niitä lähialueilla (tarkoitan nyt vaikka Ruotsia, en Lapuaa...otan kyllä mielelläni vastaan lapualaista mikäli joku sitä kasvattaa) kasvatettuja uuden sadon TUOREITA parsoja.

Mutta hirveästi parsaa tekee jo mieli. Siksipä nyt on aika ostaa parsaa ja tehdä sille sen mitä oikealle lähiparsalle muuten en millään raaskisi; FRITEERATA!

Resepti jäi käteen Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan reseptivalikoimasta, siinä oli käyetty AmeriikanAlea, minä käytin tällä kertaa kotimaista Hartwallin 0% olutta, se kun on jo itsessään sitruunanmakuista ja antoi tähän sopivat kuohut.

 Frittiparsaa

500 g tuoretta parsaa (valkoista)
1 l rypsiöljyä
2,5 dlvehnäjauhoja
2,5 dl olutta
1 limen kuori pestynä ja raastettuna, sekä mehu
1 tl merisuolaa
myllystä pippuria

Katkaise parsoista puumaiset varret ja kuori.

Sekoita muut aineet taikinaksi.

Lämmitä öljy kuumaksi kattilassa.

Kasta parsat yksitellen taikinaan ja friteeraa pienissä erissä muutaman minuutin per erä.

Minulla ainakin jäi taikinaa, olisin tehnyt sipulirenkaita, mutta minulla ei ollut tavallista sipulia (?ennen kuulumatonta) joten lohkoin muutaman salotin ja sitten kokeilin friteerata vielä paprikatäytteisiä oliiveja. Tarjoilin nämä keveät herkut itselleni chilimajoneesin kera, joka tuli valmiina purkista. Kaiken tämän päälle join jääkylmää cherry-zero-cokista joka on esanssisuuden riemuvoitto (oikiasti sairaan hyvää, tai sitten mulla on makupaletti aivan sekaisin, tämä ei ole mainos, ihan itte ostin, ensin yhden, sitten...10 tölkkiä!!!!!)

No oli kyllä hyvää ja vähän kielletyn makuista, liekö edes terveellistä?

So what? Ime parsaa! Kohta sitä saa oikeasti.

(ja frittitaikina oli muuten erityismaininnan arvoinen limelisällä ja sitruunaisella oluella)

Tapenade ja tomaattikakko

 

 

Jääkaapissani on varmaan litra tapenade-oliivitahnaa. Yritän keksiä sille kuumeisesti käyttötarkoituksia, sääli hyvää on hukatakaan. Omassa elementissään tapenade on tietenkin leivän päällä. Tutustuin pari viikkoa sitten  lähileipomo Pirjon Pakarin (ei, he eivät lähestyneet minua tuotenäyttein) oivallisen makuiseen tomaattikakkoon, sen tomaattinen maku aivan huutaa ylleen oliivihuntua. Kovasti ollaan Välimeren tunnelmissa näin ensimmäisenä adventtina, mutta miksei nämä sovi mainiosti jonnekin glögikokkareillekin pikkusuolaiseksi. Ja väristäkin tuli joltensakin punertava, kun käytin kalamata-oliiveja.
Anjovista en tällä kertaa käyttänyt reseptissä, käy siksi vegestäkin.

Tapenade
200g kivettömiä kalamata oliiveja
3-4 rkl neitsytoliiviöljyä
2 rkl kapriksia
2 tl sitruunanmehua
1 valkosipulinkynsi
hiukan tuoretta timjamia
hiukan mustapippuria myllystä

Kaikki ainekset kulhoon ja survo pamixilla survoksiin tai käytä tehosekoitinta, oma sauvasekoittimeni on kyllä blenderiäni tehokkaampi tässä hommassa. Maistele ja lisää öljyä tai sitruunaa, jos siltä tuntuu. Nauti tuoreen vaalean leivän kanssa, paahdettuna tai ilman.

Reseptin määriä saa tosiaan muunnella maun mukaan, kunhan nyt kuitenkin oliivit ovat pääosassa. Minä tein sattuneesta syystä (mikä ei ole mielenterveyteni menetys) satsin 2 kg:sta oliiveja.

Nyt jäi siis hiukan ylimääräistä. Eilen tein illalla pizzaa ja levittelin tahnaa tomaattikastikkeen päälle. Olis varmaan yksinkin riittänyt päälliseksi juuston kera, tyhjentelin kuitenkin jääkaapistani unohtuneet artisokan sydämet, vihreän paprikan ja ilmakuivatun chorizon jämät samalle pellille. Ei paha.

Mielessä on joku tapenadella kuorrutettu uunilohi, tai kenties broileri. Ehdotuksia käyttöön otetaan pikaisesti vastaan.

Käykäähän katselemassa ihanaisia joulukalenteriblogeja Vatsasekaisin Kilinkolin ja Pumkin Jam sekä serkkuni Meerin kuvittamaa, omaperäistä joulukalenteria Facebookissa. Naamakirjasta löytyy nimellä Meerin joulukalenteri. Nauttikaa ja tykätkää.

Ihanaa. Nuo kalenterit aivan villaavat joulunodotukseen!

Minihampurilaiset - vähänkö spesiaalit!

Saatte ihan itte päättää, mikä se näistä minihamppareista sitten tekikään niin erikoisia. Olisko ollut tarjoilutapa? Tein minihampurilaisia (joita amerikkalaisen "sliders" esikuvansa hengessä tekisi mieleni kutsua "liukkareiksi", mikä nyt olisi varmasti maailman älyvapain käännös, joten -uskokaa tai älkää- pidättäydyn....) Urhon, nyt 9v., syntymäpäiville jonne oli saapumassa melkoinen porukka serkkua, naapuria, kummia ja kaveria ja päätin tarjoiluvastaavan roolissa tehdä asian mahdollisimman yksinkertaisesti. Mikä tarkoitti, että jätän kaikki ihanat lisukkeet pois, pihvi saa vain truutauksen ketsuppia ja maustettua majoneesia. Tämä siksi, että hampurilaisen nouto pöydästä kävisi mahdollisimman vaivattomasti, kenenkään lapsen ei tarvitsisi nirsoilla täytteiden kanssa, eikä mun liioin hukata aikaa hampurilaisten kokoamiseen. Koska piti myös järjestää aarteenetsintää.

Päädyn siis ratkaisuun, että tässä tapauksessa pihvin tulee olla erityisen maukas ja sämpylä pehmoisen maistuvainen. Yritykseen lähdin sitten löytämälläni Lady and Pups/ an angry food blog -blogin ohjeella Ameriikan malliin. Rouva oli tehnyt lähes tieteellistä tutkimusta sliders-hampurilaisten parhaasta pihvistä ja päätynyt taikinaan johon lisättiin jauhelihamassaan juustoa. Ja paljon! Kiloon jauhelihaa epäinhimilliset puoli kiloa juustoa, mikä ei tuo pihviin vain mielettömästi makua ja mehevyyttä, vaan pannulla paistettaessa muodostaa pihvin ympärille myös rapsakan kuoren.( Mutta onhan tämä nyt kyllä ihan suuruudenhulluutta tälläinen määrä!) Kun tälläinen pihvi sitten asettuu  tuoreeseen minisämpylään, jonka leipomisessa on mukana bataattisosetta ja ruskistettua voita, ovat nämä näin pelkistetyssä asussakin aikamoisen herkkuja. 

...No en kyllä laittanut ihan yhtä paljon juustoa.... Seuraavasta ohjeesta tuli ainakin 40 minihampurilaista, en jaksanut laskea pitemmälle. Kuviahan en oikein siinä kerinnyt ottamaan, joten hirveän hyvä minihamppari joutuu tyytymään nyt tälläisiin pikaotoksiin, valitan.

Väliin kuva Happy Joe-pullojen uusio käytöstä. Pirun pillit olivat aavistuksen liian lyhyitä ollakseen täydellisen trendikkään näköisiä. Aamulla keittämäni satsi vadelma-mansikkamehua riitti lapsivieraille hyvin, syy oli luultavasti lisäämättä unohtuneen sokerin...

Juustoiset minihampurilaispihvit

2 kg naudan jauhelihaa, vähemmistöosa voi olla possuakin

750 g oikein ison karkeaksi raastettua tai pieneksi kuutioitua (molempi parempi) juustoa, minulla gouda ja gruyere, aromikas cheddar myös hyvä

6 rkl Worcestershiren kastiketta

2 rkl sipulijauhetta

2 tl jauhettua mustapippuria

1 1/2 tl suolaa

2 tl tabascoa

paistamiseen voita, öljyä, pari- kolme  valkosipulinkynttä ja hiukan timjamia

Vaivaa juusto ja mausteet jauhelihan joukkoon käsin huolellisesti työstäen, että saat massasta mahdollisimman, no, massamaisen.

Taputtele pihvit kostutetuin käsin ensin isoiksi lihapulliksi, mistä sitten taputtelet ne pihvin malliin, muista että ne paistettaessa vetäytyvät hiukan kokoon. Tästä taikinasta tulee siis 40+ pihviä

Kuumenna pinnoitetulla paistinpannulla1 rkl voita ja toinen öljyä, Kun voi alkaa vaahtoamaan, lisää maun antajaksi veitsen lappeella hiukan murskatut valkosipulinkynnet ja timjamin oksat. Sitten vaan paistamaan pihvejä.Paista yhtä puolta kunnes se saa kauniin ruskean värin ja huomaat pinnan hiukan rapsakoituvan, käännä ja paista valmiiksi.

Aioin kyllä tehdä pihvit huolettomasti ja rasvattomasti uunissa, mutta pannulla paistetun koe-erän jälkeen oli pakko jatkaa pannulla paistoa, paistopinnasta tuli niin upea. Aika sutjakkaasti se kävi kahden pannun tekniikalla.

Bataatti- sämpylät ruskistetulla voilla

200g voita

5 dl maitoa

1 pussi kuivahiivaa

1 iso bataatti, kuorittuna, lohkottuna keitettynä ja soseutettuna

n 13 dl vaikkapa hiivaleipäjauhoja (tai vehnä)

0,5 dl sokeria

 2 tl suolaa

Voiteluun kananmunaa ja päälle ripoteltavaksi vaikka pellavansiemeniä (tai unikon-, sesaminsiemenet, merisuolahiutaleet)

Sulata voi pinnoitetussa kattilassa ja lämmitä sitä keskilämmöllä. Voi vaahtoa ja sihisee pari minuuttia, sitten sihinä alkaa hiljalleen vaimeta ja ruskistuvat maitohiukkaset erottua. Ota liesi pois päältä. Lisää ruskistettu voi kylmään maitoon ja sekoita ja varmista, että neste on kädenlämpöistä (alle 42) ettei hiiva pala. Lisää kuivahiiva ja anna sen sulaa nesteeseen kymmenisen minuuttia.

Vaivaa taikina, helpoiten yleiskoneella. Lisää nesteeseen bataattisose, suola ja sokeri, sitten jauhot vähitellen, anna pyöriä seitsemisen minuuttia. Tarkkaile jauhojen määrää, Taikinan tulee olla pehmeä, kimmoisa ja elastinen, ei siis liikaa jauhoja. Mutta ei myöskään saa olla tarttuvaa.

Peitä kulho muovikelmulla ja leivinliinalla, anna kohota puolestatunnista kahteen.

Kumoa taikina leivinlaudalle ja vaivaa ilmat pihalle. Jaa taikina 4 osaan, kustakin osasta leivo tanko, josta leikkaat 12 osaa ja pyöritä ne  sitten pulliksi. Anna kohota leivinliinan alla lähes kaksinkertaisiksi.

Voitele kananmunalla, sirottele siemenet päälle ja paista 200 asteessa  kullanruskeiksi, eli n. 20 minuuttia.

Leikkaa sämpylät halki, sujauta pihvi väliin lempilisukkeittesi kanssa. Jotka meillä olivat siis vaihtoehtoisesti vain ketsuppi tai maustettu majoneesi.

 Tällä postauksella oli muuten valtavat synnytystuskat. Olen koko viikon yrittänyt saada sitä maailmalle laivalta käsin, mutta koneeni on vain herjannut "virhettä" sivulla. Toivottavasti reseptit ovat nyt niistä vapaat. Huomasin kyllä nyt, että jauhelihataikinan maustamisessa olin huolettomasti sekoittanut ruoka- ja teelusikat, ylläolevan sovelluksen mukaan kuitenkin tein ja kohdillaan tuntuivat olevan.

Ja seuraavana päivänä pistettiinkin jo puku päälle häävieraana

Oli meillä sitten tarjolla ihan kaupan hodarisämpylöitäkin, niitä minejä, ja tavallisia norminakkeja. Urho nimittäin ilmoitti, hyvin varovasti, pari päivää ennen juhlia kertoessani suunnitelluista tarjoilusta, että " Moni varmaan pettyy, jos ei oo hodareita..."

Kuinkas se Hallikainen lauloikaan?

Eniten tykätty: tuulihatut

Siitäpä onkin piiiitkäpiitkä, ellei vallan liian pitkä, aika kun olen tehnyt viimeksi tuulihattuja. Joskus muinoin niitä tehtiin useamminkin kaikkiin juhliin, mutta ellen aivan väärässä ole niin viimeisestä satsista on kulunut jo yli 12 vuotta, taisin tehdä niitä Helmi-kummitytön ristiäisiin (ja tiramisua!). Aika hiljan tuli Helmin äidin, Karjamekon (maailman ihanin ja helpoin anagrammi ellei peräti sananmuunnos) kanssa puheeksi nuo tuulihatut, heidän suvussaan kuulemma muistellaan niitä vieläkin lämmöllä ja varsinkin niiden mahtavan makuista täytettä. Sillä täytehän ne nyt lopulta kruunaa. Itse puhun nyt siis suolaisista tuulihatuista ja vaikka minulla ei ole aavistustakaan, mitä niiden väliin silloin 12 vuotta sitten laitoin, niin ei tämä täyte ainakaan huonompi ole.

Ja miksikäs sitten teen (tai tein) usein tuulihattuja. Tämä saattaa yllättää väärässä uskossa elävät, mutta vastaus kuuluu: "Siksi kun ne on niin tosi helppoja." Muutama niksi taikinanteossa, ja vikaan ei voi mennä. Varsinkin kun tykkää rustiikista ulkonäöstä, eli lätkii kokkareet vaan pellille ilman turhia pursotteluja. Joutsenet on sitten erikseen, mutta ei nekään käsittääkseni ole vaikeita. Juuri muisteltiin, että Natasiskon Yo-juhliin tehtiin näitä aikanaan kanssa. Ja sitten Natan kahden ystävänkin juhlissa oli ollut tuulihattuja, mutta hienompia, eli joutsenen muotoisia...voi mitä nuoruuden traumoja!

Nyt menin googlailemaan pöpöliinin ristiäisiä varten myös taikina ohjeita ja niissä on hämmentävää variaatiota rasvan, munien ja jauhojen suhteissa. Siksi kaivoin esille vanhan kotitalouskirjan ohjeen, jonka mukaan aikaisemminkin olen onnistunut. Ja yllätys yllätys/ täyte on ihan omapäinen ja sitä voi varioida, mutta en kyllä missään nimessä laittaisi mitään majoneesia sekaan. Täytteen salaisuus on kylmäsavutuotteet, ne antavat makua pieninäkin määränä, valitsitpa poroa härkää tai lohta.

Taikinan tei puolitoistakertaisena 30 hengen ristiäisiin (Einon) ja kaikki meni. Tuo täytemäärä taas riittäneen tuplamäärälle tuulihattuja, ainakin. Ja siis, nämä olivat tosiaankin kehutuimmat tarjoilupöydän antimista

Tuulihatut
n.40 pientä

100g voita
2dl vettä
2 dl vehnäjauhoja
3 munaa

Kuumenna rasva ja vesi kattilassa kiehumispisteeseen.

Lisää jauhot sekottaen taikinaa puuhaarykalla. Keitä seosta koko ajan sekoittaen, KUNNES SE IRTOAA KATTILAN REUNOISTA. Taikina tuntuu tässä vaiheessa kovalta ja sitkeältä.

Nosta kattila pois liedeltä ja anna taikinan jäähtyä hiukan.

Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. Tässä vaiheessa taikinasta tulee hiukan pehmeämpää mutta siitä muodostuu kuitenkin yksi klöntti. Joka on siis siinä yleiskoneen tai sähkövatkaimen vispilässä kiinni, luulen mä.

Nosta pellille kahdella ruokalusikalla kokkareita. Ei tarvitse muodosta välittää kunhan muistat koon puolesta, että leivonnaiset kohoavat uunissa kaksinkertaisiksi.

Paista 170 asteessa keskitasossa 20-30 minuuttia. Älä auo uuniinluukkua paiston aikana. Jos leivonnaiset eivät paistu kypsiksi, ne lässähtävät, mutta tätä ei ole kyllä koskaan minulle käynyt. Mitä suurempia teet, sen kauemmin tietysti paistat, mutta miksi tekisit suuria, pienet on söpöjä.

Halkaise jäähtyneet tuulihatut niin, että yksi sivu jää vielä kiinni ja täytä löpsäyttämällä lusikallinen täytettä sisään ja kansi kiinni pehmeästi.

(Paras) tuulihattujen täyte
tää on varmaan sadalle...

2 pakettia ruohosipulituorejuustoa
2 dl ranskankerma
120g kylmäsavuhärkäleikkelettä
1 Ahvenanmaan suolakurkku (ne nyt vaan on niin hyviä)
4 dl  vatkattua vispikermaa
1 lehtipersiljapuntti

Sekoita tuorejuustot ja ranskankerma pehmeäksi. Lisää pieneksi silputtu leikkele ja hienonnettu yrtti sekä pieneksi kuutioitu suolakurkku. Sekoita lopuksi joukkoon kermavaahto.

Näiden aineiden suhteita voi siis vaihtaa jonkin verran maun kärsimättä. Yllätyksellistä on, että noinkin pieni leikkelepakkaus antaa huiman maun. Itse tein täytteen kermavaahtoa lukuunottamatta illalla jääkaappiin maustumaan, aamulla lisäsin kermavaahdon kakun koristelun yhteydessä.

Tuulihatut voi valmistaa hyvissä ajoin ja pakastaa. Täyttäminen kannattaa tehdä juuri ennen tarjoilua, etteivät sitkisty. Itse tein tuulihatut yöllä ja jätin ne vain ilman mitään suojauksia odottamaan aamua ja hyvin pysyivät rapeina.

On ne ihanan kuohkeita suupaloja. Ihan niinkuin macaronitkin, joita jouduin tekemään kolme satsia ennenkuin onnistuin. En enää muistanut mikä niissä olikaan kriittistä. Nyt muistan, ja kerron joskus teillekkin. Ei ollu muuten sekään mitään salatiedettä. Äitinikin (joka ei ole koskaan macaroneja tehnyt)  jo kyseli, että mitenkä ihmeessä ne voi koko ajan epäonnistua. Tuntematon käsite mun äidille. Mutta ei mulle.

Mutta tuulihatut. Ne onnistuu.

Yo Yo Yo ! /jou, jou jou/

Etelä-Pohjanmaalla oli miesmuistiin kylmin ja sateisin lakkiaispäivä. Ihan hyvä, sillä kakut säilyi yön hyvin terassilla! Jos nyt jotakin hyvää pitää etsiä....

Meidän pienellä seitsemän tuvan streetillä juhlittiin ensimmäistä kertaa ylioppilaita ja heti kahden perheen voimin. Minäkin sain luvan osallistua tuon vastapäisen naapurin juhliin pyöräyttämällä sinne täyte- ja voileipäkakut.

Tuollaisen yo-lakkikakun  tein ensimmäiseksi kakuksi, loput olivat sitten perinteisempiä mansikkasurvostäytteisiä  kermakakkuja sokerimassasta väännetyn lakkikoristeen kera.

Voileipäkakkua tarvitsi tehdä vain yhtä sortimenttia eli lihatäyttöistä. En nyt jaksa avautua resepteistä sen enempää muuta kuin sen, että kyllä se kylmäsavukinkku tekee täytteestä erinomaisen.

Kuvailu oli vähän kiireistä siinä aamun tohinoissa, ennen kakkujen koristelua oli jo ehditty käydä Urho-ekaluokkalaisen kevätjuhlassa kello 8. Kiireisissä tunnelmissa aamulla koko perhe lähti hyiseen säähän ilman takkeja.(niistähän on vain vaivaa :-riisu/pue/minne laitan) Vähänkö arvasimme, että sisälle ei ollut pääsyä ennen lipunnostoa ja suvivirttä (lauloin kovaa)! Urho 7v oli vielä (juhla)shortsit yllä... Hrrrrr...

Niin vain kohmeiset sormet taipuivat kumminkin kanteleen kielille notkeasti, kun Urho juhlissa soitti ihan yksin reippaasti Pienen pieni veturi. Likat oli sanoneet, että vähänkö Urho soittaa hyvin! (Kaikki on suhteellista...) Mutta niinhän se on, soittajat saa aina kaikki naiset!

Voiko muuten kakkutehtailusta saada jännetuppitulehduksen? Noin niinkun oudokseltaan. Pikkuusen pakottaa oikiata rannetta....

Onneksi onnittelukorteissa sai tällä kertaa edes kaksi kärpästä yhdellä iskulla.

Eetu Ylioppilas

Hävettävää hävikkiä...mutta onneksi on lämppärit....

Ensin leipä, sitten sirkushuvit.

Campasimpukka , tuo nainen, joka kävi hiljattain väistelemässä fasaaneja Pohjanmaalla asti, teki  herkullisen kuuloisia kanaleipiä (ja leivänkin itte, melekeen kun pohojalaanen) ja sain heti inspiksen. Oli Iso-Hoonkin mukava tulla golf-kierrokselta, saunan kautta kanaleipien ääreen.Olivat kuulemma erityishyviä, toki tuon tiesin itsekin, kun kolme söin.

Hävikistä herkuksi-kampanjan aikana on osallistuneissa blogeissa tehty monenmoista herkkua, mutta kyllä se suomalaisen helpoin herkku taitaa olla vanha kunnon lämppäri lämmin voileipä. Ja vaikka sitäkin on nyt veistelty monellakin taholla, niin mitä sitten? Aina mukaan yksi mahtuu! Pikkasen  omani kallistuu sinne bruchettankin suuntaan, onpahan vaan täytteiltään runsaampi. Niin se piti vielä sanoa, että käykää vierailemassa viimeistään nyt facebook-sivustolla ja kertomassa mikä on ollut kampanjan aikana mielestänne paras resepti tai vinkki niin voit voittaa viiden ruokalajin illallisen Hotelli Kämp Signessä kahdelle ja Sami Tallbergin villiyrttikirjan. Palkinnon arvo 275€. Äkkiä osallistumaan! Voin lähtiä kaveriksi syömään... :)

Herkulliset kanalämppärit siitä mitä kaapissa sattui olemaan

Grillikanan jämät
iso tomaatti
 2 valkosipulinkynttä
paprikatäytteisiä oliiveja
juustoraastetta
ruohosipulia
olliviöljyä
(ohra)leivän siivuja (6 kpl)

Pilko kana, oliivit ja tomaatti  pieneksi kuutioiksi ja sekoita hienonnettujen valkosipulinkynsien ja juustoraasteen (juuston voi myös kuutioida, ellet jaksa kaivella raastinta esiin) sekä hienonnetun ruohosipulin kanssa .Mulla oli ehkä +/- desi/kourallinen kaikkea Valuta leivänsiivuille (jo kuivahtaneemmatkin käyvät) reilusti hyvää oliiviöljyä ja päälle ainesmassaa. 200 asteeseen uuniin kunnes juusto sulaa ja leivät näyttävät hyviltä.

Ja loppuun vielä häpiä-teema: Luulitte varmaan saavanne sirkushuvia, eli taas kuvan jääkaapistani...No ei tällä kertaa, saitte jo huvinne. Mutta lupasin päivittää, jopa mahdollisesti listata hävikkiäni. Kuten arvelinkin, listat ei ole oikein mun juttu... mutta sen voin sanoa, että tässä valveutuneessa hävikinkyttäystilanteessa alan tunteas todella omantunnontuskia.... Olen nimittäin näidenkin kolmen viikon aikana joutunut heittämään ihan hirveästi pois... Se kyllä osittain johtui siitää hirveästä alkutilanteesta, johon olin ajautunut, ei kaikki kuut ole tälläisiä.

Oma ongelmani ei mielestäni ole enää se, että ostan liikaa tai mitä sattuu, suunnittelua voisi paljon vielä toki parantaa. ja aika hyvin käytänkin niitä hävikkiuhanalaisia tuotteita. Mutta kun kerran viikossa olen nyt yrittänyt invistellä jääkaappiani, se mitä joudun heittämään pois, on tähteet tai leftoverit, eli valmiiden ruokien jämät, joita meillä ei kukaan syö. ja niitä ei tietenkään voi määräänsä enempää jatkojalostaa. Tarkoitan, että jos jää muussia, siitä voi tehdä vaikka muussijauhelihavuokaa seuraavana päivänä, mutta ei siitä nyt enää lähdetä kolmatta kertaa tuunaamaan mitään. Vai pitäiskö? Kun nyt edes muistais syödä sen. Ja pakkaseenkin mulla pakkaa jäädä nuo valmiit ruuat, jotenkin käytän mieluummin pakkasta sillä lailla, että jos on paketti kanafileitä, teen osan ruuaksi ja pakastan osan raakana.

No mitä tätä miettimään. Kylmä totuus on, että parannettavaa riittää vaikka välillä esitänkin ehtoista emäntää.
Mutta kampanjan parasta antia onkin, että olen kiinnittänyt huomiota asiaan.

Hei ja nyt kun ootte päässyt äänestyksen makuun, miin toukokuun ruokahaasteessakin on äänestys meneillään. Ihanat inkiväärivaalit!   Ja joudut äänestämään ihan huvin vuoksi ja ilahduttaaksesi vaivaa nähneitä bloggaajia.

Keksikää nyt paree nimi näille Pizza puffs'eille!

Koska täältä ei nyt lähde. Pizzamuffarit, pizzakakut, pizzapullerot, pitsaleipäset, pizzakeksit, pizzaliinit.... en minä tiedä.

Resepti on taas Tastespottingi peruja, Cheesy Pizza Puffs :älyttömän nopea ja helppo tekaista, muutamassa minuutissa ja sitten vain uuniin paistumaan. Nämä tehdään muffinsipellin pohjalla ja ovat parhaillaan tuoreina , vielä haaloisina syötynä. Tai en tiedä kylmistä kun ei niitä jäänyt yli.

Ihastuin reseptiin, mutta sitten kun näitä tein meinas usko loppua, kun taikinaan tuli niin vähän aineita ja ylipäätään taikinaa tuli olevinaan määrällisesti vähän, Sitkeästi jaoin sen tasan 12 muffinipellin reikään ja kyllähän se resepti ihan toimiva oli. ja maku näissä on kyllä kohdillaan. Alkuperäisen mukaan nämä tulisi tarjota dippaillen  lämmitettyyn pizzasoosiin. Se voisi olla hauska idea jossain elokuva- tai peli- tai bileillassa. Minä jätin kuitenkin soossit pois kun tarjosin näitä rotikoiden hallituksen kokouksessa. Ajattelin kyllä, että jos ovat kovin mauttomia niin sitten otan salsapurkin kaapista. Mutta makua riitti ilmankin..

Pizza puffs, ehkäpä sitten Pitsapullerot

1 3/4 dl vehnäjauhoja (sanoisin, että vajaa 2 siis suuripiirteisemmin)
3/4tl leivinjauhetta
1/2 rkl kuivattua oreganoa
1/2 rkl kuivattua basilikaa
1/4 tl suolaa
1 3/4 dl maitoa
1 muna, kevyesti vatkattu
1 3/4 dl  mozzarella juustoa raastettuna
1 1/4  raastettua cheddaria
3/4 dl raastettua parmesaania
(tai joku muu sekoitus rasvaisia, maukkaita juustoa)
 (ja dippailuun sitten sitä piisasoosia tai salsaa jos haluaapi)


Laita uuni kuumenemaan 200C. Sekoita maito ja muna ja yhdistä niihin kuivat aineet kevyesti vatkaten. (Ihan vaan kädellä ja vispilällä, tämä on koneeton resepti). Sekoita mukaan juustoraasteet ja anna taikinan seisoa 10 min.


Annostele taikina muffinipellille, jokaiseen koloon tulee noin rkl..
Paista uunin keskitasossa n. 20 min. Kumoa pelliltä ja herkuttele vaikka iltateellä.


Viikon (itsestäänselvä) vinkki: Kirjotappa nyt saman tien resepti post-it lapulle ja kiinnitä vaikka keittiönkuiva-ainekomeron oven sisäpuolelle. Kun saat seuraavksi yllärivieraita, niin voit siinä puolihuolimattomasti valmistella nämä, ei tartte lähteä koneelle muistelemaan, että kenen ihanasta blogista nää nyt löytyykään. Ainakin jos olet vähääkään juustojen ystävä, niin aineet löytyy varmaan kaapista. Niin on sitten suolasta teepöytään.


Ei nää nyt MAAILMAN YKKÖSHERKUIMPIA oo, mutta kyllä näillä keskivertokaverin hurmaa.

Saganaki

Uuden vuoden ensimmäinen päivä. Kotona lasten kanssa. Takana maukkaasti ja pitkään nukuttu yö. Ei samppanjan aiheuttamia olovaurioita, koska kaadoin itselleni avaamani piccolon  (POP Pommery Champagne) viemäriin. Eihän se nyt mitään vuosikertasamppanjaa tokikaan ollut, mutta hiukan hämmennyin kun avattuani (kuitenkin aidon) korkin kaadoin lasiini nestettä, jossa oli noin 15 (heikosti)poreilevaa kuplaa. Ja itse mehukin oli sellaista väkevöitynyttä viiniä.

Toivottavasti tämä ei ole mikään ennuste tulevalle vuodelle!

No kuitenkin, ajattelin, että hieno, vähän vertauskuvallinenkin aloitus vuodelle on siivota jääkaappi. En tiedä teistä muista, mutta kodissani on kaksi mysteeristä aukkoa toiseen todellisuuteen. Toisen olen paikallistanut jonnekin kodinhoitohuoneen läheisyyteen. Se vetää puoleensa perheenjäsentemme sukkia. Ei pareittain, vaan yleensä vain toisen kerrallaan. Toinen aukoista sijaitsee vuorenvarmasti jääkaapissani. Se ei niinkään himiöi kokkausteni perään, harvoin kaapista katoaa mitään, vaan pikemminkin se kloonaa erilaisia avattuja säilyke-, hillo-, maustetahna- ja kastikepurkkeja. Sylkee niitä kaappiini  yksi kerrallaan kunnes jokainen hyllynnurkka ja kaapinoven kolo on niin täynnä, että myös tuoretavarat alkavat kätköilemään kaapissani vain osuakseen jälleen käsiini muutaman päivän (tai viikon) kuluttua viimeisestä käyttöpäivästä.

Oli aika siis aloittaa vuosi puhtaalta jääkaapilta ja niin heitinkin hyvästit varmaan parillekymmenelle erilaiselle purkille ja tuubille, parhaimmat olivat nähneet viimeiset hetkensä jo 2007.  Ja kuinka yhdessä jääkaapissa voi olla esim 3 avattua kaprispurkkia tai 2 avattua purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja. Oliivipurkkeja en edes laskenut. Siis miten on mahdollista, että  jääkaapissani on tälläistä? Mustia aukkoja? Jos jollain nyt on taloudessaan nämä aukot toisinpäin, niin vois vääntää sen sukkaputken puhaltamaan meillepäin ja vaikka kerran kuukaudessa nielaisis ne ylimääräiset purkit mun jääkaapista.

Mutta löytyi sieltä yksi Saganaki-juustokin ja muuta vielä kaäyttökelpoistata yllätys(hyvään)iltapalaan.


Saganaki
2:lle

1 Saganaki juusto 50g
6-8 oliivia, tässä valkosipulitäytteisiä, puolitettuna
kourallinen rinksuloitua suippopaprikaa
muutama aurinkokuivattu tomaatin pala suikaloituna
öljyä niiden purkista/oliiviöljyä
kunnon tirskaus sitruunasta
mustapippuria

Leikkaa juusto kahtia ja aseta palat mataliin annosvuokiin, joiden pohjalle olet levittänyt aurinkokuivattujen tomaattien öljyä. Ripottele muut ainekset juuston päälle, lorauta vielä vähän oliiviöljyä (ei sitruunaa) ja laita uuniin  225 asteeseen kunnes juusto kuplii tai tuoksu kantautuu yläkertaan. Purista päälle sitruunanmehua, mustapippuria ja nauti alkupalana, iltapalana tai osana tapaspöytää tuoreen, rapeakuorisen maalaisleivän kera. Sen puutteessa myös Fazerin moniviljapaahtoleipä paahdettuna käy.

Tuota Saganakia oli tällä nimellä myynnissä ihan Cittarissa ja tämä ei ollut sellaista Feta-tyyppistä eikä Halloumityyppistäkään lajiketta, kuinka nyt kuvailisin sitä, aika tavallisen juuston näköistä. Fetastahan voidaan tehdä tätä myös, halloumi on ehkä turhaan kiinteää.

Mutta ilokseni puhtaasta jääkaapista sain siis vielä lisäbonuksena ihanan herkkuhetken. Vaikka olen kyllä päättänyt, että en tänä vuonna tapaile juustoja ainakaan yhtä kiihkeästi kuin menneinä vuosina.

Olen alkanut katsella porkkanoita sillä silmällä....

Hienostuneen oloista glögiseuraa

Tässäpä ehdotus glögin kanssa tarjottavaksi. Juustokakku, suolaisen makea ja voimakas, mutta passaa glögin seuraan loistavasti. On makumaailmaltaan varmasti mielipiteet jakava, mutta minä ainakin liityin kerrasta pro-ryhmään.

Yksi kiva asia sen lisäksi, että on mukava saada palautetta kommenteissa, on se, että niiden kautta "tutustuu" myös uusiin ihmisiin ja uusiin blogeihin, joihin ei olisi välttämättä muuten löytänyt. Yksi tälläinen löytö on Maijan makia -blogi , josta tämäkin viikuna.homejuustokakku löytyi. Herätti heti mielenkiinnon, ajattelin, tämän täytyy olla joko erittäin hyvää tai erittäin epäilyttävää.

Oma toteutukseni oli vähän huiskaisten tehty ja ilman koristeita tällä kertaa. Olin ajatellut avata tuoreen viikunan koristeeksi, mutta ilmeisesti meidän cittarin viikunakausi on förbi. Olisihan tuohon voinut tehdä myös jotain kerma-ranskankermapursotusta, mutta tällä kertaa olin siihen aivan liian kiireinen. Tulin nimittäin kaupasta Maitotytön ja kassien kanssa kolmelta ja vieraat olivat tulossa kuudelta. Meillä oli taas kutsut, tällä kertaa oriflame, tykkään pitää näitä tälläisiä höpsötyksiä aivan siitä ilosta, että saan kokeilla erilaisia tarjottavia, eihän meillä normaalisti ole ketään herkkuja syömässä. En ota tämmöisistä mitään stressiä, ja uskallan kyllä keittää kahvit ja lyödä pöytään vaikka korppupaketin, jos niikseen tulee. Mutta yleensä yritän käyttää tilaisuuden hyväksi ja kokeilla uusia reseptejä.

Kiire mulla silti aina tulee. Eli yleensä ainakin itteni puleeraaminen jää välistä. No seinällä on toistakymmentä vuotta vanha hääkuva, kattokohon siitä kuinka komia mä oikiasti oon, jos vähän oonkin emännöidessäni joskus räjähtäneen näköinen. Toisaalta ei ole ehkä viisasta alkaa kolmelta valmistaa kahta min. 4 tunnin hyytymistä (miel. yön yli...) vaativaa kakkua, Maitotytön vaatiessa huomiota lattialla ryömiessään ja Urho7v:n tehdessä läksyjään pikku kitinän kera,  ilmeisesti vahvan tsemppauksen tarpeessa. Mutta kun laittaa yleiskoneen vatkaamaan niin se pitää sen verran kovaa meteliä, että ei oikiastaan kuule mitään.

Ja Maijan vinkistä käytinkin hyydytyksessä apuna pakastinta, ja sehän toimii!. Eli molemmat kakut olivat ihan  jäykkiä tarjoiltaessa! Jippii! (Toinen kakku oli Pirkan resepti Minttuinen kinuskikakku, jota Rva Ptalintukin oli ehtinyt jo testaamaan.). Muutin Mayan reseptin digestiivi-pohjan vielä pipareiksi, sillä tiedettehän;...pipari, sinihomejuusto, glögi...

Viikunahillon sattumat olisi kannattanut ajella pamixilla sileäksi, mutta olin jo sekoittanut hilloon liivateveden huomatessani, että täällähän on paloja, mutta sillä lailla saa ihanan sileän kuorrutuksen. Luulisin.

Viikuna-sinihomejuustokakku

200 pipareita murskattuna
80 g sulatettua voita

2 pkt (á 150 g) sinihomejuustomurua
2 dl sokeria
2 dl ranskankermaa
4 dl kuohukermaa
7 liivatelehteä
4 rkl sitruunamehua

300 g viikunahilloa
1 dl vettä 
3 liivatelehteä

Laita  täytteen liivatteet likoamaan kylmään veteen. Sekoita piparin murut ja voi, painele tiukasti irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin oottamaan.

Sekoita keskenään homejuusto, ranskankerma ja sokeri. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele juustomassan joukkoon. Kiehauta sitruunamehu, purista liivatteista ylim. vesi pois ja sulata liivatteet mehuun. Kaada liivate ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoita huolellisesti. Kaada täyte irtopohjavuokaan ja siirrä pakkaseen jähmettymään.


Laita kiilteen liivatteet likoamaan. Sekoita keskenään viikunahillo ja vesi. Jos hillosi on kökköistä, voit surauttaa sitä sauvasekoittimella tasaisemmaksi, ettei tule noin klimppistä kun mulla. Sulata liotetut liivatteet 1dl kuuma vettä ja sekoita huolellisesti hillokkeen joukkoon. Kaada hyytyneen täytteen päälle ja siirrä hetkeksi pakkaseen jähmettymään.


Sitten vaan glögi pöytään ja se on siinä.

Pikkutuliset kana-tortillakupit

Koirakokoustimme tänään meillä ja tein taas näitä kana-tortillakuppeja suolapalaksi. Lupasinkin reseptin jo  Urho7v:n synttäripostauksen yhteydessä, mutta kuten aviopuolisoni mielestä lempisanontani kuuluu: "en oo keriinny" sitä vielä tänne laittaa. Nytkin kerkesi jo iltahämärä iskeä, joten kuvissakin taas tuo huumaava keltasävy. Mutta antakaa kuvien sijaan mielikuvitukselle siivet.

Nämä on kivaa tarjottavaa, helppoja ja näppäriä tehdä ja pikkuisen eroavat piirakkaa/pasteija linjalta. Resepti on aivan Yhteishyvän arkistoista sellaisenaan muuten, mutta alkuperäisessä kehotettiin maustamaan kana grillimaustella, minä käytin suolaa, paprikaa ja Santa Marian BBQ Mesquite maustemyllyä sen sijaan. Laitoin täytteeseen myös purkin ranskankermaa, ettei maistu niin majoneesilta.Lisäksi suositteken, että käytätte jotakin mausteisia tortilla lättyjä, ehkä niitä vähän punertavia toomaattisia tai niitä joissa on cornsprouts'eja, niin saatte vähän enemmän väriä kuoreen.

Ai niin, ja tekoa helpottaa kummasti jos omistat muffinssipellin.

Kana-tortillakupit
24 kpl

6 vehnätortillaa
500-600g kanasuikaleita tai rintafileitä suikaloituna pieneksi
2 rkl öljyä
suolaa, paprikaa ja Santa Marian BBQ Mesquite lihan maustamiseen
1rkl Sambal Oelek -maustetahnaa tai enemmän jos haluat tulisempaa
1/2 limen mehu
3 rkl majoneesia
1 prk creme fraichea
ruukku ruohosipilia silppuna

lisäksi ruukku jääsalaattia tai jäävuorisalaattia vastaava määrä

Lämmitä tortilloja ensin 30 s. talouspaperiin kiedottuna mikrossa, niin ne pehmenevät käsittelyyn. Leikkaa tortillat neljään osaan ja painele neljännekset muffinssivuoan reikiin. Paista 8 min  175-asteessa. Nosta kupit varovasti jäähtymään.

Saattoi kuulostaa vaativalta, mutta tämä on ihan helppoa, noin se toimii, mokkapalojen leikkaaminenkin on paljon vaikeampaa. Tortillakupit on piece of cake!

Täytteeseen ruskista (ja kypsennä) broiskut parissa erässä pannulla öljyssä ja mausta. Lisää loput ainekset jäähtyneisiin broileripaloihin tai siis toisinpäin.

Silppua salaatti pieneksi, laita sitä joka kupin pohjalle ja päälle ruokalusikallinen täytettä.

Tortillakupit voit tehdä hyvissä ajoin valmiiksi. Nämä sopivat oivasti kaikenlaisiin pikkusuolaistarjoilupöytiin.
Muistakaa kevään juhla-aallokossa!

Ai niin. Sain sapiskaa Natasiskolta, kun olin käyttänyt Vietnamilaisessa kanasalaatissa limepuristinta väärinpäin.
Siis näin:

Oikeenpäin kuuluu näin (nurinpäin...).

So sorry.

Munamies, munavoi ja karjalanpiirakat

Meillä asuu pieni munamies. Munakkaankin on vain 15km. Siellä on huomenna klo 12 nuorisoseuralla kansanjuhla munamiehen kunniaksi, kympin uutisten kevennyksessä kuulemma parhaita paloja.

No meidän huushollissa tehtiin myös parhaita paloja. Täytyyhän munamiehen herkkua olla munavoi (vai luetaanko se kannibalismiksi?), ja sen allehan mahtuu näppärästi karjalanpiirakka.

Erityiseksi herkuksi tämän tekee se, että ne tällä kertaa valmistettiin omin pikku kätösin ja paistettiin leivinuunissa.

En omaa karjalaisia sukujuuria ja vaikka mummolassakin piirakoita tehtiin niin tässä tapauksessa pulikointi (no sehän on kai pulikka se kaulin?) ja rypytystaidot ovat lähtöisin peruskoulun kotitaloustunnilta. Olikohan meidän köksänopettajalla karjalaiset sukujuuret?

Myönnettäköön, että taitoja on tullut harjoiteltua vain muutamia kertoja sen jälkeen eli luultavasti ainakaan kummoista kehitystä ei ole tapahtunut. Miellän aina piirakat niin työläiksi, mitä ne eivät itse asiassa edes ole. Lähinnä siinä on pitkäpiimäisen puuduttavaa tuo kaulinta osuus ja ensi kerralla värväänkin jonkun vapaaehtoisen puheliaan hommaan kaveriksi, niin saadaan hommaan sellainen karjalainen iloinen tekemisen meininki.

Mutta kun kerran leikkiin ryhdyttiin, niin väännetään sitten rautalangasta.

Karjalanpiirakat leivinuunissa
 44kpl

Riisitäyte
5dl vettä
2 1/2 dl puuroutuvaa riisiä
1 l maitoa
3/4 tl suolaa

Lisää riisi kiehuvaan veteen. Anna kiehua n. 10 min. niin, että vesi imeytyy. Lisää maito ja hauduta välillä sekoittaen kypsäksi reilu puoli tuntia. Parhaan tuloksen saat puurokattilalla tai vesihauteessa, maitopuuro kun palaa herkästi pohjaan. Mausta suolalla ja jäähdytä huoneenlämpöiseksi.


Kuoritaikina
3 dl vettä 
1 1/2 tl suolaa
8 dl ruissihtijauhoa

Hienointa kotona leipomisessa on, että voit käyttää 100% ruisjauhoja. Vehnäjauhojen sanotaan helpottavan leivontaa, mutta kun ei koskaan lankea kokeilemaan, niin ei helpommasta tiedä. Maun puolesta ruis on ehdoton. Inhoan niitä kaupan vehnäpullia!

Sekoita kylmään veteen suola ja jauhot. Vaivaa tasaiseksi.
Leivo taikinasta tanko ja jaa se 44 palaan, joista pyörittelet pallukat ja litistät ne. Pidä taikinapaloja aina muovin alla koska ne kuivuvat herkästi.

Kauli taikinasta henkäyksen ohuita  pyöreitä kuoria, noin oltermannijuuston kokoisia, sillä näistä tulee nättejä pikkupiirakoita. Jauhoja voit käyttää runsaasti kiinnitarttumisen estämiseksi. Piirakkapulikkaa liikutellaan niin, että sen alla oleva taikina liikkuu koko ajan pientä ympyrää, tätä on vaikea selittää enkä siitä kuvaakaan pysty ottamaan, mutta opetus oikeanlaisesta kaulintatekniikasta on elävästi mielessäni sieltä kotitaloustunnilta.

Peitä kuoret taas muovilla ja ripottele jauhoja väliin kun pinoat ne, etteivät tartu yhteen.

Levitä kuorelle täytettä.

Nosta reunat kohti keskustaa.

Ja sitten aloita rypytys. Yhtäaikaa molemmilla käsillä. Peukalot keskelle ja vedät keskisormella ylös asti ryppy kerrallaan kohti peukaloita, sitten alaosa vastaavasti peukalon nostaessa rypyt kohti etusormea joka odottaa keskellä. (Oheinen on ehkä maailmanhistorian epäselvin kirjallinen piirakoiden rypytysohje...)

Tästä lähtee, vain yksi käsi, toinen pitelee kameraa...

Kas näin.

Laita piirakat leivinpaperille ja paista 275 asteisessa sähköuunissa 15 minuuttia, kunnes piirakat saavat kauniin värin. Tai

Piirakat Leivinuunissa

Jokainen uuni on kai yksilönsä. Meillä poltin 2 pesällistä. Levitin hiilet arinalle hehkumaan loppuun ja pienensin vähän peltejä. Kolasin lähes sammuneet hiilet alas tuhkaluukkuun. Suljin pellit ja avasin sivusta sen hakäpellin. Harjasin arinan vielä puhtaaksi märällä uuniluudalla. Piirakat paistoin ihan pellin päällä, koska niitä olisi vaikea sieltä kerähkällä eli leipälapiolla yksitellen onkia. Arinan lämpömittarin olin pudottanut ja rikkonut, joten lämpötilasta ei tietoa. Mutta kuuma. Koska eka pellillinen valitettavasti paloi. Mutta sitten vaan vahdittiin seuraavat paremmin.

Voitelu

50 g voita ja pari desiä kuumaa vettä tai maitoa sekoitetaan ja piirakat kastetaan yksitellen siihen. Piirakat voi joko latoa pinoiksi 2 vierekkäin, seuraavat 2 niiden päälle toisensuuntaisesti jne. tai kuten minä, vuorata vuoka voi paperilla, latoa piirakat sinne epämääräisesti ja peittää voipaperilla ja pyyhkeellä, jättäen pehmentymään.

Työntuloksista nautitaan munavoin ja kylmän maidon kera. Järkyttävän hyvää suomalaista ruokaa!

Munamies ei sitten suostunut maistamaan... mutta epäili että Mikko Zetterbergille olisivat  kyllä maistuneet.