Äärimmäisen yksinkertaista

Kotimainen lampaan ulkofile pintapaistetaan valurautapannulla rosmariinivalkosipulivoissa.  Siivutetaan ohueksi. Ronskit  kotopuun omenalohkot karamellisoidaan ja maustetaan piparjuuriraasteella. Koska syyskuun loppupuolellakin kasvimaalla  jaksaa rehottaa ikikiitollinen mangoldi hehkuvine väreineen, käytetään sekin vielä pannulla jotta trio olisi täydellinen.  Kostukkeeksi piparjuurimajoneesia. Tarjoillaan aterian lämpimänä alkuruokana, suoraan pannusta kahdelle. Ei ehkä fancy, ei ehkä trendi, mutta herkullista, aitoa, skandinaavisen rehellistä ruokaa.

 

 

Reseptin innoittajana toimi Cono Sur -viinitalo, joka järjesti pohjoismaalaisille bloggaajille reseptikilpailun, jonka voittaja pääsee ystävänsä kera Chileen tutustumaan Cono Surin viinitaloon.

Kilpailun tuomareina toimivat  Cono Surin pääviinintekijä Adolfo Hurtado, Master of Wine Tuomas Meriluoto ja päätuomari, Ahvenanmaalainen huippukokki ja lähiruuan puolestapuhuja Michael Björklund, joka valitsee Suomen toisen finalistin Tukholmassa kokattavaan loppukilpailuun, toinen valitaan yleisöäänien perusteella.

 

”Pohjoismaisessa keittiössä minulle tärkeitä asioita ovat läheltä tulevat laadukkaat raaka-aineet ja niiden omaa makua korostava minimaalinen käsittely ruoanvalmistuksessa. Myös valmistustapaa ja pääraaka-ainetta ilmentävä esillepano ja perinteisten raaka-aineiden kuten voin käyttö ruoanlaitossa ovat lähellä sydäntäni.” Michael Björklund

 

Tehtävänanto oli siis löytää Cono Surin Bicicleta viinille sopiva pohjoismainen ruokaresepti, jonka pääraaka-aineena tuli olla joko peruna, omena, lohi tai lammas. Resepti sai olla joko alkuruoka, pääruoka tai suolainen leivos.

 

 

Cono Surin  mainiot Bicicleta viinit olivat ennestään tuttuja, kun IsoHoo sai niistä jo vinkin keväisillä messuilla Tallinnassa. Pinot Noir suorastaan pakotti tarttumaan lampaaseen.

 

Lammasta ja piparjuuriomenaa

Pintapaistettua lammasta ja karamellisoitua piparjuuri-omenaa, mangoldia ja piparjuurimajoneesia

Lämmin alkupala 4:lle.

300g kotimaista lampaan ulkofilettä

rosmariinia

3 valkosipulinkynttä

voita paistamiseen

suolaa, mustapippuria

1 iso kotimainen, kiinteä ja hapokas omena

2 rkl tuoretta piparjuurta raastettuna

0,5 l erivärisiä mangoldinlehtiä

Piparjuurimajoneesi

2 keltuaista

1 valkosipulinkynsi

3 dl öljyä

1rkl valkoviinietikkaa

2 rkl raastettua piparjuurta

1dl lehtipersiljaa hienonnettuna

Hienonna muutama rosmariinioksa ja valkosipuli. Hiero mausteet yhdessä suolan ja pippurin kanssa lampaan ulkofileen pintaan ja jätä maustumaan huoneenlämpöön tunniksi.

Valmista piparjuurimajoneesi. Sekoita kulhossa murskattu valkosipuli ja keltuaiset. Kaada öljy ohuena nauhana sekaan koko ajan sekoittaen. Sekoita mukaan lopuksi valkoviinietikka sekä raastettu piparjuuri ja silputtu lehtipersilja. Mausta lopuksi suolalla ja pippurilla.

Kuumenna pannulla voi hiukan pähkinäiseksi paahtaen ja lisää joukkoon rosmariininoksa. Paista ulkofileitä voilla valellen 2 minuuttia molemmin puolin. Nosta folioon vetäytymään.

Kuumenna lisää voita ja laita kuorittu, lohkoiksi leikattu omena voihin karamellisoitumaan. Sekoita mukaan myös piparjuuri. Lopuksi voit pannun toisella laidalla pikapaistaa mangoldin, noin minuutin. Mausta suolalla ja pippurilla

Kokoa annos vaikka pieneen rautapannuun, viipaloimalla lammas ohuiksi siivuiksi pannulle. Asettele toiselle puolelle karamellisoidut piparjuuriomenat, toiselle mangoldi. Korista annos piparjuurimajoneesilla. Hauska idea on myös koota yhdelle pannulle 2 hengen annos jaettavaksi.

 

Kilpailun taso  on äärimmäisen korkea, reseptit toinen toistaan herkullisempia upeine kuvineen. Taidan olla itseäni paremmassa seurassa...

 

 

Äänestäjien (kerrankin ei tarvitse olla facebookissa) kesken arvotaan Michelin upeita Makuja Pohjolasta keittokirjoja. Osallistujien joukossa on monta, ellei sellaisia ole  peräti jokainen, lukemaani ja ihailemaani blogia. Sovitaanko nyt niin, että te äänestätte hyvän finalistin, että saadaan hoidettua homma kotiin maaotteluhengessä. Omaa reseptiäni pääset äänestämään suoraan tästä linkistä.

 

(Huomaatteko, Chilen matka vetää sen verran vakavaksi, ettei postaus sisällä ainon ainokaista vitsiä tai sutkausta.)

 

Reseptiä varten sain maisteltavaksi pullon Cono Surin Bicicleta Pinot Noiria ja toisen Rieslingiä.

 

 

 

 



 



Rosendahls Trädgård

Tukholman sydämestä Djurgårdenista löytyy ihana, tutustumisen arvoinen kohde, Rosendahlin puutarha. Sinne löytää helposti Sergelin torin vierustalta lähtevällä 7 ratikalla. Itse pyöräilin paikalle näppärästi Siljan terminaalista työkaverini Ailan (kiitos!) johdattamana. Puutarhan seesteisyys ja miljoonat kauniit, konstailemattomat yksityiskohdat tarjosivat juuri sopivan hengähdyshetken keskellä kiireistä työviikkoa.

Puutarha on erikoistunut luomutuotantoon ja se toden totta näyttääkin onnistuneen luomaan varsinaisen kestävän kehityksen keitaan, jonka tunnelmasta nauttivat niin kasvit, ihmiset kuin eläimetkin.

Alue koostuu sekä kasvihuoneista, viljelypalstoista että tunnelmallisista hengähdyspaikoista, joita on siroteltu sinne tänne.

Kaunis heinäkuinen kesäpäivä houkutteli meidät lounastamaan puutarhan omenapuutarhaan, missä omenapuiden latvukset tarjosivat viileän kalveen. Jokaisessa omenapuussa killui suloinen puukyltti, joka kertoi puun lajikkeen.

Puutarhan kahvila tarjoilee lounasta ja leivonnaisia, joiden kaikkien valmistamiseen on käytetty tietenkin oman maan antimia. Valitsin paahtopaistisalaatin, joka oli raikas ja herkullinen, palan painikkeeksi ruotsalaisten rakastamaa seljankukkaa- kylläkin ihan limonadin muodossa.

Alueella on viljelty satoja vuosia ja sen lisäksi, että siellä järjestetään paljon kursseja ja näyttelyitä, on se nykyään myös suosittu juhlapaikka. Ehkä yllättäenkin puutarha on auki läpi vuoden, ei tosin talvisaikaan ihan joka päivä. Joulun alla paikka on kuulemma uskomattoman kaunis kun kaikki kasvihuoneet on koristeltu kymmenin pikku lyhdyin.

Puutarhasta nauttivat puutarhaintoilijoiden lisäksi varmasti erilaista (luomu)lounasta etsivät, esteetikot ja rauhaa rakastavat... mutta myös shoppaholikot!

Rosendahlista löytyy nimittäin kerrassaan ihastuttava luomumyymälä, jonka tuotteita olisin voinut kahmia koriini kasapäin.

Jos ette ole nähneet vielä maailman suloisinta lakritsaa, niin tuossapa yllä kuva. "Söisin vaikka pieniä kiviä" saa aivan uuden merkityksen...

Onneksi olin huomenissa saapumassa lomasatamaan ja saatoin napata paikan oman leipomon hapanleivistä mukaani edes yhden syntisen hyvän limpun. Nam!

Rosendahlin puutarha on nappipaikka just sinulle joka etsit vähän vaihtelua päivä Tukhomassa risteilyille, turha sitä Drottningsgatania on edestakaisin aina ravata. Ja koska paikkaa ylläpitää biodynaamista viljelyä edistävä ja kehittävä säätiö, on sisäänpääsy ilmainen. Sekin on tänä päivänä melko harvinaista se!

(kaupan)Tortellineja ja puutarhurin kastike

Rehvakkaasti nimitin kastikkeen puutarhurin kastikkeeksi, kun niin monta ainesosaa sai näppärästi hairaistua omasta puutarhasta. Jos kuitenkin olisitte todistamassa kasvimaani - lievästi sanottuna - rehevöitynyttä tilaa tänä vuonna, niin voisitte kyseenalaistaa tuon "puutarhuri" nimikkeen. Yhtä kaikki, jyvät ovat erottuneet akanoista kun kasveista pontevimmat (esim.mangoldi) ovat puskeneet itsensä läpi vesiheinäpensaikon. Ja yllättävän monta satovarmaa suosikkia (esim.porkkana) on myös tuon vaipan alle jäänyt. Mutta eiköhän se ole kylvökausi ensi vuonnakin, en ole ainakaan kuullut että kenellekään olisi langetettu kasvimaanpitokieltoa huonon hoidon takia. (Mutta jos olisi, voisin olla vaaravyöhykkeessä).

Tämä oikein maukas ja simppeli ruoka perustuu siis kahteen asiaan. 1. piti saada nopeasti joku kastike kaupan kuivatortellineille ja 2. kyllä, kesäkurpitsa, yksi ainokainen taimeni, kuului todellisiin selviäjiin, eli satoa on pukannut tasaisesti.

Tortellinit puutarhurin kastikkeella

2-4:lle, vähän kurpitsankin koosta riippuen

1 kesäkurpitsa*

1 sipuli

3-4 valkosipulin kynttä*

öljyä

1 kasvisliemikuutio

140g tomaattipyrettä

vettä

yrttejä, esim

basilika,*

timjami.*

rosmariini,*

lehtipersilja*

sitruunamehua

suolaa

mustapippuria

 kourallinen pinjansiemeniä

Valitsemisiasi kuivatortellineja haluamasi annosmäärä.

Laita tortellinit kiehumaan.

Freesaa öljytilkassa pannulla kuorineen (ainakin jos omasta maasta) pilkotut kesäkurpitsat, pilkotut sipulit ja hienonnettu valkosipuli. Älä polta.

Lisää loput aineet, vettä vielä tosi varovasti. Anna porista hetki ja soseuta sitten sauvasekoittimella sileämmäksi. Tarkista  maku ja lisää mustapippuria ja tarvittaessa suolaa. Lisää vettä mikäli liian puuromaista. Paahda pinjansiemenet.

Siivilöi tortellinit ja sekoita kastikkeeseen. Ripottele päälle pinjansiemenet, niistä tulee ihana suutuntuma.Tarjoilee pecorino- tai parmesanlastujen kera.

tässä vielä pecorinon kera

asteroidut* ainesosat oli sitten omaa tuotantoa

Patahan kuohuvaan sylkee... (Lipstikkakeitto)

Oliko se nyt sitten Simeoni joka näin houkuttelevin elkein sitä ruokaa laitteli. On ihmisiä, jotka eivät sylje lasiin, ja minä en AINAKAAN sylje pataan, mutta tätä keittoa valmistellessani ja kiivasta porinaa katsellessa tuli vaan niin "ennenvanhaanen olo", että rupesin kuvittelemaan jotakin alkeellista asumusta, jossa pellavapukuiset jukolanveljekset itselleen apetta laittelivat.

Kyse on siis siitä, että päätin vihdoin laajentaa lipstikkakokemusrepertuaariani, kasvi kun on 4:ssä vuodessa kohonnut kiistatta puutarhani ei vain helppohoitoisimmaksi vaan myös komeimmaksi ja kukoistavimmaksi kasviksi. Sitä on jo kuulkaa siirretty ja jaettu, siitä on annettu muille uusia alkuja ja siinä se vaan joka kevät nousee entistä suurempana. saadaan varmaan parin vuoden päästä tehdä halkoja varsista!

Lipstikka eli Liperi on siis vanha yrtti kai jostain Persian suunnalta, mutta Euroopassakin viljelty jo antiikin ajoista. Sitä on käytetty erilaisiin lääkinnällisiin tarkoituksiin (esim. yskä) mutta minä kuten moni muukin olen käyttänyt sitä "lihaisen" makunsa takia lihaliemikuution asemesta keitoissa. Käykäähän googlailemassa, en ala nyt Wikipediaksi Wikipedian paikalle.

Mysi Lahtisen lipstikkakeitolle löytyy montakin erilaista reseptiä (?), mutta minä ihastuin tietenkin tähän, jossa hän ehdottomasti suositteli käyttämään keiton teossa rautapataa. Yhdessä pitkän valmistusajan kanssa se sai tosiaankin mielikuvitukseni pyörimään; mitenkä hieno keitto jonnekin keski-ajan harrastajien meetingiin tai larppaajien (jos olisin ollut nuori 15 vuotta aikaisemmin, olisin varmasti hurahtanut tähän) kokoontumisajoihin tai miksi niitä pelaamistilaisuuksia kutsutaan? Tai eksotiikkakeitoksi suomalaisen maatilamajoituksen seisovaan pöytään itsetehdyn näkkärin kera, eräoppaan tulilla, vaikka mitä tuli mieleen.

Varsinkin kun keitto sitten myös oli erittäin hyvää ja jotenkin tuhdin makuista. Mysin ohjeella tuli kyllä pikkasen suolaista, joten jätän omassani yhden kanaliemikuution pois. Mysillä niitä oli siis 2+1 kasvisliemikuutio. Lisäksi surautin keiton sileäksi, mistä esikuvani ei maininnut ja koristelin kurpitsansiemenillä. Jotenkin väkisin tästä tuli sitten hyvin pohojalaanen keitto. Kiitos ja anteeksi Mysi.

Lipstikkakeittua rautaparas

6 löykkiä (jos ne on kovan julumetun kokoosia, väheeki piisaa)

Ilimajoen meijärin kirnuvoita paistamishen (Moon ajan hermolla, pikkuusen tuatebränräystä)

Kaffikipollinen siliputtuja lipstikan lehtiä, tai paa enemmänki, jos sullon varaa

4 ruakalusikallista vehenäjauhoja suurustamhan

pualitoista litraa vettä

varovaasesti valakopippuria

yks sokurinpala

yks kasvisliämikuutio

yks kanaliämikuutio

kaks resiä maittilaa (no se on kermaa, jonsetta oo ikään kuullukkaan)

Kuari ja silippua löykit ja pehemittele niitä sitten vois siälä rautaparan pohojalla. Älä kumminkaan rupia ruskistamhan. Paa silaputut lipstikanleheret joukkohon. Anna hautua joku minuutti. Sitte varistat ne jauhot siihen päälle ja sekootat hualellisesti ja lopuuksi kaarat veren siihen päälle.

Ja ei kun taas taas sekoottamhan. Lopuuksi lyä pathan viälä valakopippuria mausteheksi, se sokuripala ja liämikuutiot ja pualet maittilasta. Anna keittyä hilijoollensa ainaki tunti kaikes rauhas.

Täs vaihees sullon jo varmahan kovettu näläkä, niin survaase ny se keitto viälä siliäksi jollaki pamiksilla, lisää loppu maittila, kuumenna. Sitte vaan särpelemhän. Kelepaa muuten tillata isoommankin porukan! (mutta tee sitte keittua vähä enemmän...)

Mikäli nurmoolaasia, kurikkalaasia tai esimerkiksi ilimajokisia särähti jotenki tämä resetti korvhan, niin tiaroksi, että tämonkin Kauhavan eli härmänmaan murretta. Meillä harvemmin sanothan jotta NOTTA!

Rapsakkaa possunkylkeä

Nyt sitten lakeuksille oli vihdoinkin eksynyt ennen joulua oikein paikallisen Kurikkalaisen  possunlihan lähituottajan myyntipöytä paikalliseen cittariin. Sillä taisi olla jopa sorkkia myynnissä. Minä edes hätäpäissäni vanuin kiinni palaseen possunkylkeä kun olin sen perään jo haihatellut siskot kokkaa blogin inspiroimana. Oli pukattava se pakkaseen, kun siinä kohdassa ei ollut oikein possunkyljen valmistuksen mentävää aukkoa.

Helmikuun MeNaisissa oli sitten rapean possunkyjen resepti joka sai minut kaivamaan pakkaseen hylkäämäni kimpaleen esiin ja ryhtymään toimeen. Tuli kuulkaas hyvää, ellei täydellistä. Nahka on ihanan syötävää ja näkkärimäisen rapeaa ja liha maukasta ja suussasulavaa. Jaksan hämmästellä sitä, kuinka tuosta possun kyljen palasta, joka ihan tosissaan näyttää lähinnä palalta silavaa, niin vähän tuntuu siinä olevan liharaitoja, kuoriutuukin uunikäsittelyn jälkeen ihan lihaisia biittejä.
Reseptin mausteet ja kasvikset, jotka paistettiin kyljen kanssa uunissa ja sitten jatkojalostettiin kastikkeeksi vaihtuivat ihan simppeliin uunikasvispetiin, en kokenut kastiketta tässä niin tarpeelliseksi. Ja näinhän tämä oli vielä helpompaa...

Rapsakka possunkylki

600 g luutonta possunkylkeä
1 rkl merisuolaa
1 tl mustapippuria
1rkl öljyä

2 sipulia
2 porkkanaa
1 bataatti
3 valkosipulinkynttä
timjamia

Leikkaa terävällä veitsellä possun nahkaan n. sentin välein ristiviillot, mutta älä viillä lihaan asti. (helpommin sanottu kuin tehty). Sivele pintaan öljy ja hiero suolaa ja pippuria lihan molemmin puolin. Nosta liha uunivuokaan nahkapuoli ylöspäin. Kaada vuokaan 2 dl vettä. Paahda 225 uunissa 30 min. tai kunnes nahka on rapeaa (minulla kesti kauemmin).

Kuori ja pilko sillä välin kasvikset reiluiksi paloiksi. Ota liha uunista ja valele sen pintaa vuossa olevalla nesteellä. Nosta kasvikset, kuoritut valkosipulinkynnet ja timjami vuokaan siirtäen osan kasviksista lihan alle. lisää kasviksiinkin hiukan suolaa. Laske uunin lämpö 150 astetta ja paista vielä 1,5 h.

Valmiin kyljen on hyvä antaa vetäytyä hetki folion suojissa ennen leikkausta (meillä ei kyllä ehtinyt). Leikkaa reilun paksuisiksi siivuiksi.

Kyllä mun isä tykkäis tästä!

Pintaa ihanaa rapeaa...

Ja että rasvatasapaino pysyisi varmasti hallinnassa, paistoin vielä hapankorppukuorrutettuja paistinperunoita annoksen kylkeen.

Tajunnan räjäyttävä maa-artisokkakeitto

Nyt löytyi keittojen kuningatar. Sukat pyöri jaloissa ja taju meinasi lähteä. Saattaahan olla että huomenna ei enää tunnu tältä tai että meillä oli vaan niin jumalatoon nälkä. Mutta tänään jäi  kyllä kaikki herkkukeitot  sienikeitosta paahdettuun valkosipuliin yms sosekeitot kakkoseksi.

Ehkä osana keiton herkulliseen makuun oli sen naapuripitäjässä rakkaudella kasvatettu pääaines. Ystäväni Raija, vannoutunut palvelus-ja pelastuskoiraharrastaja, joka on myös armoitettu puutarhuri, toi minulle  viime viikon (koira)kokoukseen ruukullisen  kasvattamiaan pikkuruisia maa-artisokkia. Olihan niissä kuorimista, koska ne olivat aika moniulotteisia ja melko pienikokoisia, mutta maku tuntui olevan kohdallaan.  Raakana maa-artisokan maku muistuttaa hiukan perunaa, paitsi että peruna maistuu lähes kitkerältä sen rinnalla, niin hienostunut ja pehmeä on (aito lapualainen)maa-artisokka.

Raija oli piilottanut pienimmät alimmaisiksi!

Kuin tilauksesta, viimeisimmässä Glorian ruoka&viini -lehdessä 8/2010 oli maa-artisokkakeiton resepti. Pari pientä muutosta reseptiin tuli.

Pekaanipähkinöillä silattu maa-artisokkakeitto
alkuun 6:lle, pääruuaksi 4:lle

1 kg maa-artisokkaa
1 keskikokoinen peruna
1 purjon valkoinen osa
2 rkl voita
2 Fond du chef kasvisliemitiivistettä
1l vettä
2 dl kuohu- tai ruokakermaa (minulla sitä uutta Flora kuohu 26%, vai-mikä-se nyt-on)
2 huoneenlämpöistä keltuaista
1/2 tl valkopippuria myllystä

tarjoiluun
3/4 dl pekaanipähkinöitä
3 rkl saksanpähkinäöljyä, minä käytin tryffeliöljyä
 1dl kylmäsavupororouhetta, ohjeessa  6 siivua ilmakuivattua kinkkua

Kuori ja paloittele juurekset  n 2x2cm paloiksi ja laita ne kulhoon kylmään veteen estääksesi tummumista.
Viipaloi purjon valkoinen osa ja kuullota purjoa 1 min. voissa.
Lisää artisokat, peruna, kasvisliemitiivistekuutiot ja vesi kattilaan. anna liemen kiehahtaa ja jätä sitten kypsymään kannen alla miedolla tulellan. 20 min.kunnes artisokat ovat pehmeitä.
Kasvisten kypsyessä voi tpaahtaa pähkinät 225 uunissa pellillä n. 3-5 min. Siirrä lautaselle jäähtymään ja rouhi pähkinät. Jos käytät tarjoilussa ilmakuivattua kinkkua, voit paahtaa siivut yhdessä pähkinöiden kanssa.
Kauho puolet juuresten keitinliemestä  sivuun odottamaa. Soseuta keitto sauvasekoittimella sileäksi.
Sekoita keltuaiset kermaan ja kaada seos ohuena nauhana koko ajan sekoittaen keiton joukkoon. Lisää keitinlientä kunnes keitto on tarpeeksi ohutta.Mausta valkopippurilla.
Lämmitä keitto, mutta älä enää kiehauta.
Jaa keitto annoskulhoihin tai tarjoile suuresta keittokulhosta. Ripottele pinnalle paahdettu pähkinärouhe (rapeutta suutuntumaan, myös maku korostaa maa-artisokkaa), kylmäsavupororouhe (tuo suolaisuutta miedon kermaiselle keitolle) ja ripaus öljyä ( ei se nyt ainakaan huonontanutkaan keittoa, tryffelin mainen maku kyllä oli hyvin keiton tyyppinen).

Meillä siis tänään pääruokana. Lisänä oli vielä Sitä Leipää. Keitto on ansainnut kaikki käyttämäni ylisanat. Tehkää ihmeessä. Keitto on todella herkullista kaikessa mietoisuudessaan ilman tuota poroakin, mutta toisaalta poro teki siitä täysin vastustamattoman. Olen puhunut. Ja ennen kaikkea kehunut.

Kiitos Raija. Kiitos hyvä resepti.
Ihan ilman ainuttakaan yrttiä tai tujausta valkoviiniä tai sherryä tai... no oli siellä sentään vähän kermaa!

Tulipunainen tattikeitto

Bloggaajien keskuudessa järjestetään kuukausittain kuukauden ruokahaaste, josta vastaa järjestelyiltään ja aiheeltaan aina edellisen kuukauden yleisöäänestyksen voittaja. Tähän asti olen seuraillut takavasemmalta, mutta koska kaikenlainen osallistuminen ja mittelöinti on mielestäni periaatteessa tosi mukavaa niin rohkenenpa nyt laittaa oman soppalusikkani hämmentämään syyskuun ruokahaastetta. Syyskuun haasteesta vastaa tällä kertaa Siskot kokkaa, yksi lemppari blogeistani.

Lyhyehkösti tiivistettynä syyskuun aiheena oli alkupala ja osa annoksen aineista oli omin kätösin hankittava metsästä. Tai ainakin piti olla mukana siellä (esim. lintumetsällä tms). Omalta kohdin oli siis ruksattava kaikki lihaa/metsästystä vaativat  pois ja koska syyskuussa käsittääkseni alkaa olla villiyrttien ja muiden kasvannaistenkin h-hetki ohi, jäi minulle siis karkeasti ottaen marjat ja sienet jäljelle. Ja niistäkään en ole IKUNA löytänyt mitään kanttarellia tai suppilovahveroita tai muita "herkkusieniä". Ja olishan se kivaa jos vielä keksisi jotain vähän uutta, mielenkiintoa herättävää...

Eli eilen sitten rottweiler ja koppa kainaloon ja lähimetsään sieneen. Metsä tosiaan alkaa ihan talomme takaa, ja sitä riittänee ihan eksymiseen saakka, en tosin ole koskaan paria tuntia kauemmaksi kävellyt, rajat siis eivät ole tulleet vielä vastaan. Metsä on aika märkää mäntymetsää, varsinkin kun se muutama vuosi sitten raiskattiin pikkuhakkuualueilla sinne sun tänne, vedellä täyttyneet puolen metrin syvyiset traktorin jäljet on ihania! (sanoo Pote the rottweiler). Osaksi siellä on sitten aina suuriakin kallionmuodostelmia.

Aikaa oli tosi rajallisesti, ja pikakäynti tuotti seuraavan tuloksen :

Eli rouskuja, joitain tatteja (nummi-,kangas,- voitatti), sekä ihanana yllätyksenä otin ja törmäsin noihin etualalla näkyviin herkullisiin vaaleisiin orakkaisiin (3 tähden ruokasieni), joista taistelin koirani kanssa, sekun alkoi rouskuttaa niitä maasta käsin suurella halulla (yritti myös myöhemmin käydä jo koriin poimituilla).

Haasteen ainesosaksi valikoituvat tällä kertaa tatit, koska ajattelin, että niitä jokainen löytää vaivattomimmin. Inspiraation lähteenä selailin WSOY.n paksua Hulluna sieniin -kirjaa, jossa lie yli tuhat sienireseptiä. Ja sieltä lähemmin punajuuri-tattikeittoa josta jätin kuitenkin 3 ainesosaa pois, lisäsin 3 uutta, sekä muutin juliennetyyppisen keiton sosekeitoksi...

Tulipunainen tattikeitto
 ainakin 4:lle, jonsei 6:lle

3 pientä  punajuurta pieninä suikaleina
1 porkkana pieninä suikaleina
2dl suikaloitua kaalia
rypsiöljyä
1 silputtu sipuli
4 dl pilkottuja sekalaisia tuoreita tatteja
1 l kasvislientä (kuutio vain veteen....)
2 dl punaviiniä
2 reilua lorausta calvadosta (tai konjakkia tai madeiraa, meillä nyt sattui olla tämä auki.)
suolaa
valkopippuria
2rkl tomaattipyrettä
1/2 sitruunan mehu

tarjoiluun
silputtua persiljaa
paahdettuja ruisleipäkuutioita (reissarit 2x paahtimeen ja kuutioi)
smetanaa

Hauduta punajuuri, porkkana ja kaali pehmeäksi tilkassa öljyä.

Paista tatit sipulin kera ja lisää  juuresten joukkoon. Lisää keittoon kasvisliemi ja anna kiehua miedolla  lämmöllä. Lisää tomaattisose ja mausta suolalla ja valkopippurilla.

Soseuta keitto, jonka jälkeen ohennat ja maustat sen viinillä ja alkoholilla. Anna kiehua vielä jonkin aikaa. Tätä keittoa ei nähdäkseni voi pilata liialla keittämisellä, kunhan vaan lisäät nestettä tai muuten huolehdit ettei se mene liian paksuksi. Lisää sitruunamehu lopuksi.

Tarjoile paahdettujen ruisleipäkuutioiden, persiljasilpun ja smetana-nokareen kanssa.

Hieno aloitus vaikka hirvipaisti-päivälliselle!

Joten tälläinen tästä siis tuli. En halunnut tällä kertaa mennä siitä mistä aita on matalin, eli käyttää jotain sulatejuustoa tai kermavalmistetta keittopohjassa. Niillähän saa todella helposti todella hyvää. Mutta kyllä tässäkin keitossa se jokin oli.

Tähän loppuu virallisesti ensimmäinen ruokahaaste-osallistumiseni, mutta on vielä sanottava, että tänään söin loput keitosta lounaaksi vähän muunneltuna eli prätkääsin sekaan purkillisen 3 juuston ruokakermaaja persiljan sijaan käytin ikifavoriittiani korianteria... no nythän se vasta hyvää olikin!

Wanna-be-Jamie eli oman maan uunijuurekset kanan kera

Aivan ensiksi tervetuloa itselleni takaisin omaan blogiini! Ikävä on ollut ja paluukynnys on korkea (onko minut unohdettu,nyyh). Kesä, heinä-,elokuu meni meritöissä, vähän lomaillessa sun muissa pakollisissa kesämenoissa, on ollut iloa ja vastoinkäymistäkin siinä määrin, ettei konetta ole paljon avattu. Nyt kumminkin tässä. Toki kesällä on myös kokkailtu, ehkä joitakin tunnelmia on kesästä pakko bloggailla vielä vaikka syksy jo saakin...mutta kun tuli tehtyä sitä carpacciota, ja keltaista gazpachoa, paellaa grillissä, jättikatkarapuja samaisessa paikassa, vietnamilaista entrecoté:ta...

Mutta herkuttelun aikaa on myös tämä syksy! Siis, tähän päivään!

Oma kasvimaa on sattuneesta syystä saanut rehottaa -jos mahdollista- villimpänä kuin koskaan. Mutta vaikka paikalliset rusakot pitivät orgioitaan siellä pitkin kesää, löytyi mullan (ja rikkaruohojen) alta vielä yhtä sun toista mehevän näköistä.

Reseptiä ei ollut mutta toteutus taisi olla hyvinkin Jamie Olivers -henkistä. Eli näin se kävi: hain kasvimaalta ja perunapenkistä mitä löysin: perunaa, punajuurta, porkkanaa, punasipulia, timjamia, salviaa ja rakuunaa. Laitoin uunin 200 ja aloin pesemään ja pilkkomaan.


Uunijuurekset ja yrttikanaa

Syöjien lukumäärän mukaan:
marinoimattomia kanan reisikoipipaloja
valkosipulia
oliiviöljyä
sitruuna
timjamia, rakuunaa, salviaa ja suolaa sekä mustapippuria

perunaa
punasipulia
porkkanaa
punajuurta
valkosipulia
oliiviöljyä
timjamia, rakuunaa, salviaa ja suolaa sekä mustapippuria


Valmistin oliiviöljystä, puristetusta valkosipulista, yrteistä, suolasta ja öljystä tahnan. Leikkasin kananpaloihin viiltoja ja hieroin tahnaa tasaisesti nahan alle ja viiltoihin, asetin kanat uunivuokaan ja puristin päälle vielä lohkoiksi leikkamastani sitruunasta mehut. Päätin nostaa uunin lämpötilan 250 asteeseen ja laitoin kanat esipaistoon 15 minuutiksi, eli siksi ajaksi kun käsittelin kasvikset. Tämä oli luultavasti turhaa, sillä kasvisten kypsyminen kestikin odotettua kauemmin eli tunnin.

Pesin ja viipaloin kasvikset hyvin ronskeiksi paloiksi; perunat puoliksi, sipulit 4:ksi, pitkulaisia punajuuria en juuri ollenkaan. Kaikkia ainekset uunivuokaan kera valkosipulinkynsien. Pärsköttelin päälle oliiviöljyä, maustoin reilusti suolalla, mustapippurilla ja yrteilläni, heitin sekaan vielä puristamani sitruunanlohkot, ainoat jotka kananluiden lisäksi eivät ole sitten syömäkelpoisia (kuvassa ne näkyvät melko  palaneina). Sitten kanapalat päälle ja 200 tunniksi.

Kuvaustaito oli näemmä kesän aikana myös ruostunut, mutta kai tuosta valon ja varjon leikistä jotain selvää saa.
Oli tämä mun mielestä kyllä niin Jamie...
Hei, ja lisäksi superedullista!
Kasviksia jäi tästä toissapäivän annoksesta runsaasti kun niitä tuli laitettua 3:lle vähän reilunlaisesti, eli eilen samainen uunivuoka palasi uuniin. Tällä kertaa se oli saanut juuresten sekaan purkin tonnikalaa sekä paksun emmental-mozzarella juustokuorrutuksen. Ja sekös jos mikä kävi mainiosti lapsiperheen nopeasta arkilounaasta. Valmistusaika 2 min + uuniaika.